Palaan nyt huhtikuisen Montenegron-matkan lämpimiin tunnelmiin ja upeisiin maisemiin. Vaikka Kotor taitaakin olla koko maan suosituin nähtävyys, kannattaa samannimisen merenlahden rannoilla käydä katsomassa muitakin kyliä ja kaupunkeja.

Meille tarjoutuu mahdollisuus ikimuistoiseen kokemukseen, kun vuokra-asuntomme isäntä ehdottaa risteilyä hänen purjeveneensä kyydissä. Neuvottelemme retkelle kohtuullisen hinnan ja lähdemme matkaan Dobrotasta, joka sijaitsee parin kilometrin päässä Kotorin vanhastakaupungista.

Tuntuu hyvältä aistia meren tuoksu sieraimissa ja kevyt tuulenhenkäys iholla. Suojaisa merenlahti on peilityyni, joten purjeita on turha nostaa ylös. Meille on oikeastaan sama millä keinolla etenemme, kunhan vain saamme olla vesillä. Elämäni toinen kerta purjeveneessä on täysosuma. Reggae soi, aurinko lämmittää ja suoraan rannasta kohoavat vuoret näyttävät huikeilta. Kapteeni tarjoaa jääkaapista kylmiä juomia, eikä oikeastaan mikään voisi olla paremmin.

Rannoilla näkyy useita rakennustyömaita. Parhaat tontit ovat arvokkaita ja taloja pystytetään innolla ennen maan mahdollista liittymistä EU:n jäseneksi. Euroopan Unionin direktiivit estäisivät tiettyihin paikkoihin rakentamisen, jolloin pystyssä olevien rantahuviloiden hinnat nousisivat pilviin. Jo vuosia jatkuneet EU-neuvottelut eivät lähinnä Montenegron korruptio-ongelmien vuoksi ole vielä edenneet toivottuun tulokseen, vaikka maan valuuttana onkin ollut koko itsenäisyyden ajan euro. Kotorinlahden rannoille on viime aikoina muuttanut yhä enemmän ulkomaalaisia muun muassa Arabiemiraateista ja Britanniasta. Heidän tulonsa pelätään nostavan maan yleistä hintatasoa, joka on toistaiseksi pysynyt kohtalaisen alhaisena.

Saan istuskella ruorissa ja leikkiä kipparia, kunnes lähestymme Perastin rantaa. Perast on yksi seudun kauneimmista kylistä ja se sijoittuu korkealle useimmissa Montenegron suosituimpien nähtävyyksien listauksissa. Kylässä voisi viihtyä kauemminkin, mutta koska vene odottaa laiturissa, maltamme tehdä vain puolen tunnin kierroksen.

Käytännössä kävelemme vain rantakatua edestakaisin, kurkkaamme parille kujalle ja ihailemme ulkoa päin vanhoja rakennuksia. Autolla saapuvien matkailijoiden täytyy jättää autonsa Perastin laidalla olevalle pysäköintialueelle, joten liikenteestä ei ole harmia.

Risteilymme jatkuu Perastin edustalla kohoavalle pikkuruiselle Gospa od Škrpjelan saarelle, jota hallitsee roomalaiskatolinen kirkko. Perastin asukkaat loivat saaren vuosisatoja sitten viemällä kiviä pienen luodon ympärille.

Käyn sytyttämässä tunnelmallisessa kirkossa kynttilän. Ellei alla ole yksityistä purjevenettä, pääsee saarelle helposti myös Perastista kulkevilla pienillä aluksilla.

Paikalliset kuvailevat mutkikasta Kotorinlahtea perhosen muotoiseksi. Jatkamme kapean salmen lävitse kohti hieman avoimempaa merialuetta. Vasemmalle puolellemme jää Lepetane, jonka nimi viittaa merimiehiä laivoilla viihdyttäneisiin kaunottariin. Kylä sijaitsee juuri sen verran niemen takana, ettei se näy Perastiin, Kotorista nyt puhumattakaan. Takavuosien merenkävijät jättivät salarakkaansa Lepetaneen ja jatkoivat sitten muina miehinä perheidensä luokse seuraaviin satamiin. Avomerelle suunnattaessa laivat tietenkin koukkasivat jälleen Lepetanen kautta.

Tuuli alkaa vihdoin nousta, kun lähestymme Tivatin kaupunkia. Jäämme reilun kahden tunnin mittaisen veneretken päätteeksi kyydistä Porto Montenegron satamassa. Dubailaisessa omistuksessa oleva huvivenesatama on muuhun Montenegroon verrattuna kuin toisesta maailmasta. Kaikki on silotellun kiiltävää ja raha tuoksuu niin laatumerkkejä kaupittelevissa vaateputiikeissa kuin huvijahtien kansillakin.

Menemme vuokraisäntämme suosituksesta syömään Al Posto Giusto -nimiseen ravintolaan. Pizzat ovat kohtuuhintaisia ja ne kuuluvat parhaiden Italian ulkopuolella syömieni joukkoon. Aurinko porottaa, kun katselemme terassilta vieressä kelluvia purjeveneitä. Luksuskylä on hieman hämmentävä kokemus, jota en välttämättä laskisi Montenegron tärkeimpien nähtävyyksien joukkoon.

Kävelemme satamasta Tivatin kaupungin keskustaan. Huhtikuussa on vielä hiljaista ja saamme tallustella rantakadulla kaikessa rauhassa. Tivat on ilmeisen suosittu rantalomakohde, mutta keskustasta ei löydy mitään kovin sykähdyttävää nähtävää. Otamme pari valokuvaa pienen sataman tuntumassa ja jätämme kaupungin taaksemme.

Vaikka purjevene lieneekin tyylikkäin väline Kotorinlahden tutkimiseen, onnistuu kiertäminen myös autolla. Teemme eräänä päivänä retken Luštican kauniille niemelle. Lahtea kiertävät rantatiet ovat paikoitellen erittäin kapeita, joten matkaan ei kannata lähteä kovin kiireisellä aikataululla. Nousemme ylemmäs kohti Luštican pieniä kyliä ja pysähdymme välillä katselemaan, kuinka meri kimmeltää kaukana alapuolellamme. Suunnistamme kohti niemen kärjessä sijaitsevaa Rosen kylää. Navigaattori ei löydä koko paikkakuntaa, mutta Klincistä lähtien on perille ohjaavia viittoja. Monen mutkan ja muutaman pientareelle koukkaamisen jälkeen tie päättyy pienelle parkkipaikalle.

Suloinen Rose tuntuu nukkuvan ruususen unta. Parkkipaikalle on jätetty pari Yugo-merkkistä autoa, eikä kylillä näy ristin sielua. Ainoa ensi minuuttien aikana näkemämme elävä olento on raukea koiravanhus. Myöhemmin huomaamme myös parrakkaan kalastajan, jolta kissalauma kärttää herkkupaloja. Kesällä on luultavasti vilkkaampaa.

Käymme kääntymässä Forte Rose -nimisen resortin laiturilla, jossa aaltojen loiske sekoittuu kaiuttimista kantautuvaan letkeään loungemusiikkiin. Rosen idyllissä saattaisi olla mukavaa viivähtää pari päivää, jos kaipaisi täydellistä lepolomaa. Retkien tukikohdaksi sijainti kapean tien päässä on kuitenkin varsin hankala.

Ajamme paluumatkalla Luštican maalaismaisemien halki. Sisämaan laaksoissa on muutamia taloja, joista osa on laitettu myyntiin. Vastaantulijoita joutuu taas väistämään tien sivuun. Päätämme jatkaa retkeämme vielä Tivatin niemen ympäri. Edellä mainitun Lepetanen kohdalla tie muuttuu jälleen ahtaaksi ja muiden kulkijoiden kanssa vaaditaan kärsivällisyyttä.

Pysähdymme ottamaan kuvia niemen kärjestä Perastiin päin. Lahden maisemiin ei heti kyllästy, vaikka kameran muistikortti uhkaakin täyttyä yllättävän nopeasti. Prčanjin kylästä etsimämme ravintola on remontissa, joten kierroksemme päättyy ilman suurempia pysähdyksiä Dobrotaan.

Oma ”kotikylämme” Dobrota on Kotoriin johtavan rantatien varteen levittäytynyt pientaloalue, josta löytyy paikallisasutuksen lisäksi muutamia ravintoloita ja pieniä hotelleja. Mikäli nälkä pääsee noilla kulmilla yllättämään, suosittelen lämpimästi Konoba Portun -kalaravintolaa, joka tarjosi meille toistaiseksi vuoden parhaan ateriakokemuksen. Annan täydet pisteet niin terassin sijainnista kauniin merenlahden rannalla, sujuvasta palvelusta kuin maukkaasta ruoastakin. Liharuokien ystäville löytyy naapurista kodikas Dobrotski Dvori.

Kokonaisuutena Kotorinlahti on upea alue, johon kannattaa tutustua niin vanhojen kylien kuin ennen kaikkea maisemienkin vuoksi. Myös aiemmin kirjoittamani postaukset Kotorin vanhastakaupungista ja serpentiinitiestä tuovat esiin seudun parhaita puolia.

Autoiluretki Kotorista Lovćenin kansallispuistoon on suoranaista maisemien ilotulitusta. Kapeilla vuoristoteillä vaaditaan kylmiä hermoja, mutta loputtomien vuorten ja meren luomat näkymät palkitsevat vaivan ruhtinaallisesti.

Kun viime postauksessa läpikäyty Kotorin vanhakaupunki on nähty, tulee aika lähteä retkeilemään muualle Montenegroon. Päätämme aloittaa monissa opaskirjoissa mainitusta 25 hiusneulamutkan tiestä, joka kohoaa korkealle kaupungin yläpuolelle. Auringon helottaessa tuulilasin lävitse ja kaihoisan balkanilaismusiikin soidessa autoradiossa on hyvä painaa kaasua ja lähteä matkaan.

Tie kääntyy melko jyrkkään ylämäkeen heti Kotorin talojen jäädessä taakse. Matka etenee hiljalleen ja kiirehtimättä, sillä valokuvaustaukoja täytyy pitää usein. Tiedämme maisemien vain paranevan mutka kerrallaan, mutta emme silti malta ajaa pysähtymättä ylimmille näköalapaikoille.

Tie kapenee niin paljon, että vastaantulijoiden kohdalla joutuu pysäyttämään vauhdin lähes kokonaan. Välillä on hyvä jäädä odottelemaan hieman leveämpään kohtaan, jos tiellä näkyy muita ajoneuvoja. Liikennekulttuuri on tällaisilla teillä rauhallinen ja myös tulisieluisilla balkanilaisilla on kärsivällisyyttä odotella kohteliaasti tarpeen tullen.

Useimpien mutkien lähistöllä on pieniä levikkeitä, joihin mahtuu pysäyttämään pari autoa valokuvaustauon ajaksi. Ainakin näin huhtikuussa on vielä väljää, eikä vastaantulijoitakaan ole kuin muutamia.

Kotorin kaupunkiin päättyvä merenlahden haara on lumoavan kaunis, mutta näkymiä aukeaa avoimelle Adrianmerelle saakka. Täältä hahmottaa myös jotenkin koko Kotorinlahden erikoisen muodon, joka muistuttaa kartalla perhosta. Vuoristoisen seudun ainoa selkeä tasamaa on varattu Tivatin lentokentälle. Katselemme, kuinka pienet kylät reunustavat helminauhan lailla rannikkoa.

Hiusneulamutkien tie on upea elämys, eikä sen ajaminen tuota suurempia ongelmia, kunhan malttaa pitää nopeuden hillittynä. Vaikka olenkin seikkaillut lukuisilla maisemateillä Euroopan eri laidoilla, nousee tämä vuoristoreitti aivan ikimuistoisimpien joukkoon.

Mutkat on numeroitu jyrkänteitä reunustaviin kiviaitoihin. Numeron 25 kohdalla olemme tavallaan perillä ja pysähdymme pitämään taukoa tavallista pidemmäksi hetkeksi.

Jyrkimmät mutkat loppuvat, mutta tie tasapainoilee vielä hetken jyrkänteen reunalla. Kotorinlahti katoaa viimein näkyvistä ja saavumme pienen tunnelin jälkeen risteykseen. Käännymme Lovćenin kansallispuiston halki johtavalle tielle. Kansallispuistoon saapuvilta aikuisilta peritään kahden euron pääsymaksu. Metsänvartija kehottaa meitä poistumaan puistosta Cetinjen suuntaan menevää leveämpää tietä pitkin.

Ajo-ohjeet tuntuvat järkeviltä, kun näemme tien kunnon. Asvalttia on hädin tuskin yhden kaistan leveydeltä, vaikkei reitti yksisuuntainen olekaan. Päällyste on paikoitellen lohkeillut ja siellä täällä näkyy kohtalaisen suuria kuoppia. Ohitamme muutaman työmiehen, jotka nojailevat laiskasti hakkuihinsa ja lapioihinsa. Tieurakka tuskin valmistuu tämän vuoden aikana.

Lovćenin maisemat ovat komeita. Harmaiden vuorten pohjoisrinteillä näkyy vielä luntakin, mutta laaksojen nurmet vihertävät kesäisesti. Köröttelemme varovasti kohti kansallispuiston päänähtävyyttä Njegošin mausoleumia. Kolmisen kilometriä ennen määränpäätämme edessä on risteys, josta pääsemme hieman suuremmalle tielle. Tien pitäisi päättyä pienelle parkkipaikalle, mutta siellä ei nyt pysty remontin vuoksi edes kääntymään. Peruutan mäkeä alas, kunnes saan jätettyä auton tien varteen.

Njegošin mausoleumi sijaitsee 1657 metrin korkeudessa Jezerski-vuoren huipulla. Perille päästäkseen joutuu kiipeämään 461 porrasta. Suurin osa rappusista sijaitsee viileässä tunnelissa, joka tarjonnee helpotusta keskikesän helteillä. Maisemat palkitsevat kiipeämisen vaivan. Harmaat vuoret jatkuvat erilaisina ketjuina silmänkantamattomiin. Näemme myös pilkahduksen Kotorinlahdesta sekä Cetinjen kaupungin.

1800-luvun alkupuoliskolla elänyttä Petar II Petrović-Njegošia pidetään Montenegron valtion isänä. Prinssipiispan arvonimeä kantanut mies kehitti ja yhdisti maata monin tavoin, vaikkei se hänen aikanaan vielä itsenäistynytkään. Prinssipiispat toimivat aikoinaan Montenegron alueen henkisinä ja maallisina johtajina. Virka periytyi hallitsijan lahjakkaimmalle veljenpojalle, sillä prinssipiispa itse ei saanut mennä naimisiin. Vain 37-vuotiaana kuollut Njegoš oli myös filosofi sekä lahjakas runoilija, jonka teoksia luetaan edelleen ahkerasti.

Sisälle mausoleumiin on kolmen euron pääsymaksu. Rakennelman ylemmässä kerroksessa on komea muistomerkki ja kellarista löytyy Njegošin varsin koruton hauta. Mausoleumin toiselta puolelta pääsee kävelemään pyöreälle näköalapaikalle, jossa on mukava viettää hetki näkymiä ihaillen. Alas laskeutuessamme vastaan tulee bussilastillinen matkailijoita, joista osa puuskuttaa huolestuttavan paljon jo portaiden alkupäässä. Saan auton lumikinosten keskeltä liikkeelle ja matka kohti Cetinjeä etenee mukavasti. Tie on mutkikas, mutta hyväkuntoinen.

Asukasluvultaan Keravan kokoinen Cetinje toimi ennen ensimmäistä maailmansotaa Montenegron pääkaupunkina. Hieman rähjäinen laitakaupunki ei herätä innostusta, mutta mielikuvat paranevat päästessämme keskustaan. Cetinjen halki kulkee viihtyisä värikkäiden talojen reunustama kävelykatu, jonka varrelta etsimme lounaspaikkaa. Sarjakuvahahmon mukaan nimetty Obelix ei herätä suuria ennakko-odotuksia, mutta turvaudumme silti siihen. Valtavia kulinaarisia elämyksiä ei ole luvassa, mutta neljän euron ćevapi-annos karkottaisi itse Obelixinkin nälän loppupäiväksi. Englanninkielinen palvelu on erittäin ystävällistä ja terassille paistaa aurinko.

Cetinjeen on jäänyt menneiden aikojen perintönä muutamia kauniita suurlähetystörakennuksia sekä muutakin historiallista nähtävää. Elämystäyteinen päivä ja raukea auringonpaiste ovat kuitenkin tehneet tehtävänsä ja valitsemme museoiden sijasta erään kahvilan houkuttelevan terassin. Kermainen suklaakakku vie tällä kertaa voiton, joten Montenegron kansallismuseo, taidemuseo, etnografinen museo sekä Njegošin linnamainen asuinrakennus Biljarda jäävät tutkimatta. Kävelemme niiden ohitse katsomaan Pyhän Petra Cetinjeläisen luostaria, jonka edustalle mustakaapuiset munkit ovat kokoontuneet keskustelemaan.

Päiväretki täydentyy paluumatkalla Kotoriin. Tietyöt hidastavat matkaa ja tuntuu, kuin puoli Montenegroa olisi korjattavana kesäkautta varten. Vuoristo on kaunista tälläkin reitillä, mutta maisemat eivät yllä menomatkalla näkemiemme tasolle. Pysähdymme ottamaan pari valokuvaa kaukana alhaalla näkyvästä Budvasta, joka tuo tältä etäisyydeltä jotenkin mieleen Monacon. Kaupunkiin tutustuminen jää kuitenkin väliin, sillä jatkamme pysähtymättä kohti puolen tunnin matkan päässä sijaitsevaa Kotoria.

Onnistunut päivä osoitti, että Montenegrolla on paljon tarjottavaa. Moni matkailija tyytyy pikaiseen retkeen Kroatian Dubrovnikista Kotoriin, mutta suosittelen tutustumaan maahan laajemminkin. Kirjoitan kevään mittaan muiden aiheiden ohessa vielä omat postauksensa niin Skadar-järvestä kuin Kotorinlahden rantakylistäkin. Pysykäähän kanavalla!