Seuraa somessa

Ruotsi

4 x 3 herkuttelupaikkaa Tukholmassa

Julkaistu

-

Olen muutaman viime vuoden aikana matkustanut suhteellisen paljon Tukholmassa, josta on kuin varkain tullut yksi suosikkikaupungeistani. Listasin nyt kolme kauppahallia, kolme herkkukauppaa, kolme klassikkoravintolaa ja kolme kahvilaa, jotka ovat osuneet reissujeni varrelle. Moniin näistä palaan aina uudelleen, joten ota sinäkin vinkit talteen!

Östermalms Saluhall
KOLME KAUPPAHALLIA

En osaa juurikaan neuvoa ostoksiin liittyvissä asioissa, ellei haussa satu olemaan jotain syötävää. Tukholmasta löytyy kolme suurta kauppahallia, joissa kannattaa käydä nuuhkimassa paikallistunnelmaa. Oma suosikkini on ruotsalaistenkin rakastama Östermalmin kauppahalli. Vuonna 1888 perustetun instituution käytävillä on voinut tehdä herkullisia ostoksia, juoda kahvit tai syödä maittavan lounaan. Halli on tällä hetkellä perusteellisessa remontissa, joka valmistuu vasta kesäksi 2018. Remontin aikana voi turvautua väliaikaiseen halliin, joka sijaitsee alkuperäisen rakennuksen vieressä Östermalmstorgilla.

Söderhallarna
Vaikka rosoinen Södermalm vetoaakin itseeni enemmän kuin porvarillinen Östermalm, ei moderni Söderhallarna vedä vertoja edellä mainitun klassikkohallin tunnelmalle. Ostosten tekemiseen Medborgarplatsenin laidalla sijaitsevat Söderin hallit toki sopivat hyvin.

Hötorgshallen
Vilkkaan Hötorgetin laidalta pääsee maanalaiseen Hötorgshalleniin. Suuresta ja monipuolisesta hallista löytyy kaiken muun lisäksi myös herkkuja idästä – siis Suomesta. Finska Butikenista voi koti-ikävän yllättäessä käydä ostamassa karjalanpiirakoita, HK:n Sinistä Lenkkiä, Ahti-silliä, Jaffaa ja muita tuttuja makuja. Itse en tosin ole vielä Tukholmassa niin kauaa viipynyt, että näille olisi tullut tarvetta.


Pärlans Konfektyr
KOLME HERKKUKAUPPAA

Avaan oven ja astun suoraan 1940-luvulle. Pienen puodin sisustus, karamellipakkaukset sekä myyjättärien asut edustavat mennyttä aikaa, ja taustalla soiva jazz viimeistelee kokonaisuuden. Pärlans Konfektyrin omatekoinen toffee vie mennessään sekä kielen että kruunut. Myynnissä on myös laadukasta suklaata ja perinteisiä polkagriseja.

Tukholman suklaapuodit
Suklaan perässä kannattaa suunnistaa myös pariin muuhun osoitteeseen. Ruotsin hovin suosima Ejes Choklad sijaitsee Karlaplanin lähistöllä ja osuu sopivasti matkan varrelle, jos on päättänyt kävellä Silja Linen terminaalista kohti keskustaa. Kaupan päälle saa herkullisia maistiaisia.

Myös Chokladfabrikenissa on tarjolla runsas valikoima käsintehtyjä konvehteja. Jos suklaa kiinnostaa erityisen paljon, voi ilmoittautua suklaapuodin järjestämiin maistelutilaisuuksiin tai jälkiruoka- ja konvehtikursseille. Chokladfabrikenilla on Södermalmilla sijaitsevan tehtaanmyymälän lisäksi pari myyntipistettä muuallakin Tukholmassa.


Tranan, Vasastan, Stockholm
KOLME KLASSIKKORAVINTOLAA

Tukholmasta on kehittynyt tasokas ravintolakaupunki, jonka tarjonta on kiitettävän monipuolista. En yritäkään väittää, että tuntisin kaupungin valikoiman kovin hyvin. Niinpä rajaankin nyt aiheen todellisiin klassikoihin, jotka kertovat omaa kiehtovaa tarinaansa kaupungin historiasta. Jos etsit Helsingin Eliten, Sea Horsen tai Salven ruotsalaisserkkuja, kokeile näitä paikkoja.

Perinteikäs Tranan on toiminut samoissa tiloissa jo vuodesta 1929 lähtien. Ravintolassa tarjoillaan konstailematonta ruotsalaista kotiruokaa pettämättömällä otteella. Kohtelias palvelu ei jätä valittamiselle sijaa, joten tässä on erinomainen valinta perinteitä arvostavalle matkailijalle. Sijainti Vasastanissa on hieman sivussa yleisimmiltä turistireiteiltä, mutta jos haluat lautasellesi aidon Biff Rydbergin tai Wallenbergaren, kannattaa suunnistaa Odenplanin laidalle. Tarjolla on toki muutakin kuin lihaa.

Pelikan
Södermalmilta löytyy kaksi oluttuviksi luokiteltavaa todellista klassikkoa. Sekä Pelikanista että Hammarbyn jalkapallofanien suosimasta Kvarnenista saa maistuvaa ruokaa, ja ravintoloiden laaja asiakaskunta käsittää kaikki ikä- ja yhteiskuntaluokat. Pelikanin suuri korkea sali, laattalattia ja arvokkaasti ikääntynyt puusisustus luovat kiehtovan menneen maailman tunnelman. Täällä tulee väkisinkin mietittyä vanhan työläiskaupunginosan historiaa. Lihapullat tarjotaan kermakastikkeen, suolakurkun ja puolukoiden kera.


Mälarpaviljongen, Tukholma
KOLME KAHVILAA

Tukholmalaiset ovat kahvilakansaa, joten kaupungissa riittää runsaasti vaihtoehtoja istahtaa lämpimän kupposen äärelle. Kungsholmenin kauniin rantakadun Norr Mälarstrandin varrella sijaitseva Mälarpaviljongen on erityisen suosittu kesäiltaisin. Suuri laiturille levittäytyvä terassi on todella mukava paikka nauttia lämpimistä päivistä. Kuvan raparperijuustokakku saa vieläkin veden kielelle. Tarjolla on kahvilaherkkujen lisäksi ruokaa ja viiniä.

Café Sten Sture
Kellarikahvila Sten Sture sijaitsee keskellä Gamla Stania. Hieman sokkeloisten tilojen historia on mielenkiintoinen. 1400-luvulla louhituissa luolissa toimi alun perin luostari, joka muutettiin Kustaa Vaasan aikaan vankilaksi. Vankilan kuuluisin asukas oli Jacob Johan Anckarström, joka tuomittiin kuolemaan kuningas Kustaa III:n murhasta. Sten Sture on omalaatuinen paikka, jossa kannattaa piipahtaa ennen kaikkea tunnelman vuoksi.

Rosendals Trädgård
Djurgårdenin saari tuo useimmille mieleen museot, Skansenin ja Gröna Lundin. Saaren sisäosista löytyy myös suuri Rosendalin puutarha ja kasvihuoneen sisällä toimiva Rosendals Trädgårdskafe. Kahvilassa voi nauttia oman leipomon herkuista ja maistuva lounas koostuu mahdollisimman pitkälti ympäröivän puutarhan luomutuotteista. Tässä keitaassa on vaikea uskoa olevansa kävelymatkan päässä vilkkaan suurkaupungin ydinkeskustasta.

Olivatko nämä paikat entuudestaan tuttuja? Mitkä ovat omat suosikkisi Tukholmassa?

Blogia kirjoittaa jatkuvaa matkakuumetta poteva perheenisä Keravalta. Nautin reissuista niin Euroopassa, kaukomailla kuin kotimaassakin. Pysy mukana matkassa ja seuraa Lähtöporttia Facebookissa sekä Instagramissa.

Jatka lukemista
12 kommenttia

1 kommentti

  1. Maarit

    18.5.2016 at 14:05

    No olisi jo vähemmästäkin tullut vesi kielelle! Itse olen tainnut käydä Tukholmassa vain kaksi kertaa, enkä ole varsinaisesti tutustunut kaupungin ravintolatarjontaan. Tuo raparperijuustokakku ja suklaat etenkin houkuttaa. Tästä saankin monta hyvää vinkkiä, kun seuraavan kerran otamme suunnaksi Tukholman! 🙂

    • Mika / Lähtöportti

      21.5.2016 at 13:02

      Kiva jos vinkeille tulee joskus käyttöä. En itse välitä juurikaan ostoksilla käymisestä, mutta herkkukaupat ovat poikkeus 🙂 Tukholmasta löytyy ruokaravintoloita joka makuun, mutta rajasin tähän pelkästään muutaman klassikon, kun en itsekään tunne ravintolatarjontaa kovin kattavasti.

  2. Annika | Travellover

    18.5.2016 at 17:57

    Tukholma on jäänyt minulle tosi vieraaksi. Ehkä menen elokuussa yhteen näyttelyyn. Jospa silloin saisin tutustuttua kaupunkiin enemmän. Östermalmin kauppahalli näyttää ihan .turun hallilta. Okei, sini-keltaisen lipun värit vaan pitäisi vaihtaa. Pari muuta paikkaa sai haukkomaan ihastusta: mikä vanhanajan charmi ja mitkä punaruutuisen liinat. Minulla on päähänpinttymä, että aidossa italialaisessa trattoriassa, jossa nonna laittaa ruokaa vielä kasikymppisenä, pitäisi olla juuri tuollaiset liinat.

    • Mika / Lähtöportti

      21.5.2016 at 13:27

      Ehkä ne on juuri nuo liinat, jotka saavat Trananin tuntumaan niin kotoisalta. Tykkään valtavasti juuri kuvailusi kaltaisista trattorioista, sillä eihän mikään voita nonnien keitoksia. Sait minut juuri harkitsemaan tuollaisen liinan ostamista kotiin.

  3. Miika ♥ Gia | matkakuume.net

    20.5.2016 at 7:55

    Nyt osui kyllä suoraan hermoon! Vaimo on hieman paremmin kartalla Tukholman mahdollisuuksien suhteen, ite oon ollu ihan turistina liikenteessä. Tästä löytyy kyllä ihan suorilta muutama vinkki, mitä menee testaukseen seuraavalla visiitillä. Pärlans Konfektyr vaikutti aivan erityisen viehättävältä!

    Tukholma, kuten niin monet muutkin kaupungit on parhaimmillaan kesällä. Meillä on seuraava reissu sinne vasta joulukuussa tiedossa, mutta kyllä tässä tämän postauksen innoittamana joutuu vähän vielä miettimään kesälomien suunnitelmaa… Jäi vähän tuo raparperijuustokakku kuitenkin kiinnostamaan 😀

    • Mika / Lähtöportti

      21.5.2016 at 13:41

      Kiva jos vinkeistä on hyötyä. Tottahan se on, että Tukholma, kuten käytännössä kaikki pohjoismaiset kaupungit, ovat parhaimmillaan kesällä. Tukholma on onneksi sen verran lähellä, että siellä voi käväistä nopeastikin. Pärlans Konfektyr on pieni, mutta omassa tyylilajissaan mainio paikka.

  4. Oi miten tuttuja paikkoja 🙂 Tukholma on myös omia susikkikaupunkejani – pitääkin taas varata seuraava ekskursio!

    • Mika / Lähtöportti

      21.5.2016 at 13:47

      Mukava kaupunki ja lähelläkin vielä. Mulla meni vuosia, kunnes tajusin tutustua Tukholmaan kunnolla, ja se on kyllä kannattanut.

  5. Kohteena maailma / Rami

    21.5.2016 at 0:23

    Östermalmin kauppahalli ja Sten Sture näytti eniten mun paikoilta. Itsehän rehellisesti ruokaan liittyvissä paikoissa viihdy kuin kolmenlaisissa: kauppahallit näyteikkunaostoksina, pubit pienpanimo-oluita nauttien ja laadukkaat ravintolat kulinaristisia tarpeita tyydyttämään. Itse en ole millän tavalla esimerkiksi kahvilaihminen ja voinkin sanoa, että niissä on aika vähän elämän aikana tullut oltua. Sama koskee herkkukauppoja, jollei sellaiseksi lasketa Makuunin irtokarkkiosastoa ja sieltä Haribon tuotteita 😀

    • Mika / Lähtöportti

      21.5.2016 at 13:53

      Mitä olisikaan matka Tukholmaan ilman laivalta ostettua Haribon Matador Mixiä 😀 Näistä myös Kvarnen voisi olla sun paikka. Siellä taitaa olla hanassa yli kymmentä olutta, paikallisesta Nya Carnegiesta Guinnessiin.

  6. Laura

    22.5.2016 at 10:07

    Ah, nyt ollaan mun mukavuusalueellani. Olen asunut Tukholmassa vuosikaudet, joten paljon tuttua ja pari uuttakin paikkaa. Jos klassikkoravintoloista tykkää, niin voin myös suositella Tennstopetia Vasaparkenin laidalla taikka Sturehofia Stureplanilta. Erityisesti jälkimmäisessä merenelävaruoat ovat ihan huippuja. Kesäaikaan Östermalmshallin vieressä on pari mukavaa ravintolaa, joissa voi olla kivempi syödä kuin itse hallissa. Lisa på Torgetista saa maailman parasta katkarapusalaattia. Voi Tukholma…. 🙂

    • Mika / Lähtöportti

      22.5.2016 at 11:39

      Kiitos vinkeistä! Tennstopet on ihan uusi tuttavuus ja Sturehofin sekä Lisa på Torgetin olen joskus kuullut vain nimeltä. Täytyypä käydä joskus kokeilemassa! Östermalmin halli on usein ollut sen verran täynnä, että vaikka olenkin tykännyt tunnelmasta, ei se viihtyisin mahdollinen ruokailupaikka ole. Voi Tukholma, mielelläni lähtisin taas uudestaan 🙂

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ruotsi

Peppi Pitkätossun ja keskiaikaisten kujien Visby

Julkaistu

-

Kirjoittanut

Kaunis Gotlannin saari ansaitsisi enemmänkin aikaa, mutta jo päivässä ehtii ihailla Visbyn keskiaikaista kaupunkia, aistia ruotsalaista vieraanvaraisuutta ja moikata Peppi Pitkätossua.

Alkava kesä toi mieleeni menneiden vuosien Visbyn-risteilyt. Olen käynyt Gotlannin saarella kolme kertaa, joista muistelen nyt kahta viimeistä. Kesien 2013 ja 2014 matkat tehtiin pienten lasten kanssa ja ne noudattivat samaa kaavaa. Maissa vietetty päivä alkoi Kneppbynin huvipuistossa ja jatkui Visbyn vanhassakaupungissa ennen paluuta laivalle. Yksi päivä on harmillisen lyhyt aika, mutta siinäkin ehtii saada jonkinlaisen käsityksen Visbystä ympäristöineen.

Lasten kanssa Gotlantiin matkustettaessa on selvää, että aloitamme päivän siirtymällä Peppi Pitkätossun maisemiin Kneippbyniin. Visbyn satamasta pääsee perille kätevimmin huvipuiston omalla bussilla tai taksilla.

Kneippbynin vetonaula on alkuperäinen Peppi Pitkätossun talo Huvikumpu, jota käytettiin elokuvien ja televisiosarjan lavasteena. Iloisenvärinen rakennus vetää puoleensa kaikenikäisiä ihmettelijöitä.

Talon sisällä kaikki on vinksin vonksin tai ainakin heikun keikun. Peppi itse kuorsaa peiton alla, mutta vierailijat voivat tutkia kirjoista ja televisiosta tuttuja yksityiskohtia.

Tuvassa seisoo täplikäs hevonen ja seinällä roikkuu Herra Tossavaisen keltainen villatakki. Yläkerran kirjoituskoneen ääressä istuu Astrid Lindgreniä esittävä vahanukke. Kummitusosasto saattaa jännittää perheen pienimpiä.

Lasten päivän kohokohta on pienellä niityllä tapahtuva laulutuokio, jonne Peppi kutsuu kaikki ystävänsä mukaan. Osa ruotsinkielisestä puheesta jää ymmärtämättä, mutta se ei menoa haittaa. Päähenkilön seurana ovat poliisit Kling ja Klang sekä kukkahattutäti Rouva Rissanen. Lopulta koko lapsijoukko saa juosta niityllä Pepin perässä tuttua laulua hoilaten. Peppi myös halaa kaikkia halukkaita.

Kneippbyn on Peppi Pitkätossun ystävien must-kohde, mutta tarjolla on toki muutakin. Huvipuistolaitteet on valittu pienille lapsille sopiviksi ja käymme kokeilemassa niistä muutamia. Laitteet ovat hyvä lisä kokemukseen, mutta pelkästään niiden takia Kneippbyniin ei välttämättä kannata tulla. Viereinen vesipuisto näyttää aidan takaa katsottuna mielenkiintoiselta, mutta se jää meiltä aikataulusyistä väliin.

Päätämme palata Kneippbynistä Visbyn keskustaan kävellen. Matkaa on viitisen kilometriä, mutta kirkas sää sopii reippaaseen ulkoiluun ja lapset saavat rattaissa hyvät päiväunet. Maantien vieressä kulkee hyväkuntoinen kevyen liikenteen väylä.

Kävelymatkaa ei tarvitse katua. Gotlannin viehätystä on vaikea pukea sanoiksi, mutta meri-ilma tuntuu täällä erityisen raikkaalta. Taivaskin näyttää poikkeuksellisen kirkkaalta, kenties saaren ympärillä kimaltavan meren ansiosta. Tasaiset pellot ja mäntymetsät rauhoittavat mieltä.

Saavumme hieman ennen Visbyn laitamia Leva Kungslador -nimiseen keitaaseen. Maalaishenkisestä pihapiiristä löytyy leipomo-kahvila, kodikkaita puoteja sekä kasvimaita.

Täällä on helppo nauttia elämästä ja aistia ruotsalaista hyväntuulisuutta. Aurinkoiselle pihalle tekisi mieli jäädä istuskelemaan pidemmäksikin aikaa. Pihaa reunustavissa kaupoissa myydään sisustustavaraa ja luomutuotteita.

Leva Kungsladorin historiallisessa pihapiirissä voi syödä gotlantilaista lähiruokaa, josta osa on tuotettu omassa pihapiirissä. Emme nyt kaipaa täyttävämpää ateriaa, mutta tuoreet kanelipullat maistuvat ulkoilmassa suorastaan täydellisiltä. Matkaa on hyvä jatkaa niiden voimalla kaupunkiin.

Netistä löytämieni tietojen perusteella Leva Kungsladorin omistaja on vaihtunut vuonna 2019. Lisätietoa Leva Kungsladorista voi lukea yrityksen omilta nettisivuilta.

Visbyn keskusta on jykevien muurien ympäröimä. Visby oli aikoinaan tärkeä hansakaupunki, joka täytyi suojata vihollisia vastaan. Parhaimmillaan yli kymmeneen metriin kohoavilla muureilla on pituutta kolme ja puoli kilometriä.

Visby tunnetaan ruusujen kaupunkina. Eri värisiä kukkia voi ihailla niin puistoissa kuin katujen varsillakin, mutta eri ruusulajikkeiden kukkimisajat vaihtelevat. Aivan ylitsepursuavaa kukkaloistoa ei siis välttämättä kannata aina odottaa.

Visby on pieni, mutta vastustamattoman kaunis kaupunki. Vanhat pieteetillä kunnostetut rakennukset ja kapeat mukulakivikadut muodostavat kuvauksellisen kokonaisuuden. Unesco otti Visbyn maailmanperintöluetteloonsa vuonna 1995.

Huomaamme kadun varrella karkkikaupan, joka on kuin suoraan Astrid Lindgrenin tarinoista. Melkein jo näemme kuinka Peppi, Tommi ja Annika tulevat ostamaan kahdeksantoista kiloa karamelleja ja jakavat ne kaupungin lapsille.

Visbyn vaiherikas historia herää eloon jokakesäisellä Keskiaikaviikolla, joka järjestetään tänä vuonna 4.–11.8.2019. Ihmiset pukeutuvat tapahtuman ajan historiallisiin vaatteisiin ja kokoontuvat suurille markkinoille. Ohjelmassa on myös näyttäviä turnajaisia.

Kiertelemme myyntikojulta toiselle ja ostamme pieniä maistiaisia. Lapsia houkuttelevat jättikokoiset tikkarit. Seppä takoo raudasta koriste-esineitä ja tarjolla olisi myös laadukkaita puutöitä.

Visbyn muurissa on yli 50 tornia, joista joihinkin voi kiivetä. Ylhäältä pääsee ihailemaan mukavia maisemia ja saa hyvän yleiskuvan ympäristöstä.

Visbyn keskustassa ei voi olla huomaamatta suuria kirkonraunioita. Kaupungin seitsemästätoista keskiaikaisesta kirkosta vain yksi on enää käytössä, mutta monen muun rauniot ovat jääneet muistuttamaan Visbyn pitkästä historiasta.

Gotlanti on parin pikavisiitin perusteella jäänyt mieleeni ennen kaikkea aurinkoisena, kauniina ja kodikkaana paikkana. Saaren synkempään puoleen voinee tutustua Anna Janssonin ja Mari Jungstedtin dekkaritarinoiden kautta.

Helpoimmin Gotlantiin pääsee Tallink Siljan risteilyillä, jotka rantautuvat Visbyn satamaan muutaman kerran kesässä. Gotlantiin olisi joskus mukava palata paremmallakin ajalla ja viipyä muutamaa tuntia kauemmin. Tällöin perille kannattaa suunnistaa joko laivalla manner-Ruotsin kautta tai lentäen.

Oman lapsuuteni matkalla ehdimme Lummelundan tippukiviluoliin, mutta saaren luontoa tekisi mieli tutkia perusteellisemmin. Esimerkiksi Gotlannin rannikon raukeiksi kutsutut kivimuodostelmat ja idylliset maalaiskylät kuulostavat houkuttelevilta. Samanlaisia tunnelmia voisi toki lähteä hakemaan myös toiselta Ruotsin saarelta Öölannista, josta olemme jo vähän katselleet vuokramökkejä jollekin tulevalle kesälle.

Jatka lukemista

Ruotsi

Tukholmaan ja takaisin – viikonloppu Itämeren aalloilla

Julkaistu

-

Kirjoittanut

Teimme viime viikonloppuna koko perheen risteilymatkan Tukholmaan Silja Symphonyn kyydissä. Laivayhtiön maskotti Harri Hylje rakastaa silakkaa, salmiakkia sekä seikkailuja, ja niitä mahtui omaan risteilyymmekin.

Yhteistyössä Tallink Silja Oy

Perheemme laivamatkailu oli huipussaan muutamia vuosia sitten, kun Tukholman-matkojen helppous tuntui pienten lasten kanssa erityisen houkuttelevalta. Tukholma nousi samalla suosikkikohteitteni joukkoon, kun perehdyin viimein kunnolla kaupungin monipuoliseen tarjontaan. Vietimme perillä monta hotelliyötä ja tutuiksi tulivat muun muassa rosoinen Södermalm, hienostunut Östermalm, kotoisa Vasastan, monet lapsiystävälliset museot sekä tietenkin leikkipuistot.

Olen ollut Tallink Siljan kanta-asiakas jo useamman vuoden, sillä valkoiset laivat ovat lapsuudesta saakka olleet itselleni se tutuin tapa matkustaa länsinaapuriin. Nyt kun perheen 7- ja 5-vuotiaat seikkailijattaret pärjäävät mainiosti kaukolennoillakin, ovat risteilyt jääneet vähemmälle ja Club One -kortin tasokin päässyt laskemaan. Parin vuoden tauon jälkeen olikin jo korkea aika piristää marraskuuta merellisen viikonlopun tunnelmissa. Lapset odottivat laivamatkaa innolla, sillä edellisestä Tukholman-reissusta oli mielessä enää hataria muistikuvia.


Käytössämme on 11 neliön Promenade-hytti, josta on näkymä laivan sydämenä toimivalle kävelykadulle. Vaikka yleensä haluankin katsella hytin ikkunasta merelle päin, on Promenade-näkymä mukavaa vaihtelua varsinkin tähän vuodenaikaan, kun aurinko joka tapauksessa laskee jo ennen laivan irtoamista laiturista. Hytti ei ole koolla pilattu, mutta jos haussa ei ole luksusta, tuntuu tila silti nelihenkiselle perheelle riittävältä. Edellisillä matkoilla vastaavaan hyttiin on aseteltu lastenrattaita ja vauvansänkyä, joten avaruutta on nyt hieman isompien lasten kanssa jopa hämmästyttävän paljon. Alasängyt voi siirtää yön ajaksi vierekkäin, mikä omalta osaltaan vähentää lasten sängystä putoamisen vaaraa.

Aloitamme merimatkan Grande Buffetin notkuvien pöytien ääreltä. Olen suhtautunut buffet-aterioihin epäilevästi siitä lähtien, kun söin itseni tärviölle Finnjetin seisovassa pöydässä kesällä 1988. Aikuisiän laivabuffet-kokemukset ovat laskettavissa yhden käden sormilla, mutta lähden silti avoimin mielin katsomaan mitä on tarjolla. Kattauksen alkuvaiheen tungos on odotetunlainen, mutta toisaalta kahden tunnin ruokailuajan puitteissa ei tarvitse hätiköidä. Eihän à la carte -ravintoloissakaan saa ruokaa eteensä saman tien, joten nytkin voi ottaa aluksi vaikka lasillisen viiniä ja vetää kertaalleen syvään henkeä. Noutopöytien ympärillä ei hetkeä myöhemmin ole mahdotonta ruuhkaa, ja lapset saavat nakkinsa ja lihapullansa ilman minkäänlaista jonottamista.

Erityisesti alkupalapöytä merellisine herkkuineen ja salaatteineen on mieleeni ja haen sieltä syötävää useampaan kertaan. Näistä ruoista Harri Hyljekin nauttisi. Pääruoat jäävät sen sijaan tällä kerralla vähemmälle, sillä joulu on saapunut laivoille jo marraskuun puolivälissä. Porkkanalaatikollakin on kyllä paikka sydämessäni, mutta sen syöminen saa rajoittua tarkasti valittuihin juhlapyhiin. Jälkiruoat ajavat asiansa hyvin. Nyt muutama vuosikymmen tuon mainitun Finnjet-reissun jälkeen olen jo oppinut, ettei ihan kaikkea tarvitse maistaa samana iltana.


Lasten kanssa liikuttaessa Silja Land -leikkipaikka kuuluu olennaisena osana merimatkaan. Kävimme perheen pienimmän kanssa arvioimassa Silja Landia aiemmin syksyllä laivan ollessa satamassa. Oli harvinaista herkkua päästä paikalle pienellä porukalla, jolloin leikkipaikalla kirmasi vain muutamia matkabloggaajien jälkeläisiä. Kuvassa näkyvä pallomeren kiipeilypuu löytyi sisaralus Serenadelta, kun taas Symphonylla sitä ei ollut. Nyt risteilyllä meno ja desibelit ovat luonnollisesti aivan eri tasolla. Ympäristö tuntuu villitsevän lapsia tavallistakin kovempaan vauhtiin, sillä täällä ei selvästikään kuulu olla paikoillaan. Ilmapiiri vie mukanaan ja tuntuu, ettei mihinkään asiaan malteta keskittyä kovin pitkään.

Pallomeri on takuuvarma ykkössuosikki kerrasta toiseen. Kengurupallot ja legoilla rakentelu kiinnostavat myös ja seinäkiipeilyäkin voi kokeilla hetken verran. Leikkitila on kaikesta huolimatta ihmismäärään nähden yllättävänkin toimiva kokonaisuus, sillä paikka ei tunnu liian ahtaalta. Aikuiset saavat istuskella seinien lähettyvillä ja myös rauhoittumiseen sopivia soppia löytyy. Leikkipaikan yhteydessä toimivasta baarista saisi juomia myös aikuiseen makuun, mutta hittituote taitaa silti olla tilanteeseen paremmin sopiva jäätelö. Lapsilta on vaikea saada kovin syvällistä arviota leikkipaikasta, mutta kivaa joka tapauksessa oli ja takaisinkin pitäisi joskus päästä.

Lasten diskohetket kuuluvat ainakin omien tyttäriemme mielestä matkan kohokohtiin. Menomatkan Muumidisko kerää tanssilattialle innostuneen osallistujajoukon, kuten kaikilla edellisilläkin laivamatkoilla. Paluumatkalla Atlantis Palaceen saapuvaa pikkuväkeä viihdyttää Tallink Siljan maskotti Harri Hylje. Nyt kun omat lapset ovat kasvaneet taaperoiän ohi, voi heidän menoaan seurata rennosti istuskellen hieman kauempaakin. Siis ainakin siihen asti, kun isät ja äidit haetaan tapahtuman lopuksi mukaan tanssimaan…

Syömme aamiaisen jo edellisenä iltana tutuksi tulleessa buffet-ravintolassa, josta ei tarvitse poistua nälkäisenä. Saavumme Tukholmassa Värtahamnenin viime vuonna avattuun uuteen terminaaliin. Laivan infopisteestä kannattaa ostaa jo edellisenä iltana liput Tukholman julkista liikennettä ja mahdollista Tallink Siljan bussikuljetusta varten. Valitsemme tällä kerralla laivayhtiön bussin, koska sillä pääsee kätevästi suoraan omaan määränpäähämme Djurgårdenille. Ensimmäinen bussi on pysäkille ehtiessämme jo täynnä, mutta seuraava saapuu paikalle vain paria minuuttia myöhemmin.

Katselimme kotona edellisten Ruotsin-matkojen valokuvia, joiden perusteella lapset toivoivat pääsevänsä Junibackeniin. Koska edellisestä vierailusta oli kulunut jo viitisen vuotta, päätimme hyväksyä ehdotuksen ja sukeltaa ruotsalaisten lastenkirjojen satumaailmoihin. Astrid Lindgrenin tarinoiden lisäksi esillä on monia muidenkin kirjailijoiden luomia hahmoja. Hyvin toteutettu ympäristö kannustaa lapsia leikkimään ja käyttämään mielikuvitustaan. Lauantaina on tosin melko ruuhkaista, joten hässäkkä ei juurikaan eroa laivan leikkihuoneesta. Yksi Junibackenin kohokohdista on satujuna, joka kuljettaa matkustajansa taidokkaasti toteutettujen mielikuvitusmaailmojen halki. Taustalla kuuluvan kertomuksen voi kuunnella suomen kielellä.

Risteilymatkalla ehtii viettää Tukholmassa suurin piirtein kuusi tuntia, jotka kuluvat lasten kanssa matkustettaessa nopeasti. Kevyeenkin ruokailuun kuluu helposti paljon aikaa ja paluumatkan kävelyvauhti on aina yhtä suuri arvoitus, joka ratkeaa vasta viime hetken motivaation perusteella. Jatkamme Junibackenista Strandvägeniä pitkin keskustan suuntaan ja päätämme pienen kierroksemme Östermalmin väliaikaiseen kauppahalliin. Östermalmstorgilta on parin pysäkinvälin metromatka takaisin satamaan, jonne ehdimme hyvissä ajoin. Vaikka risteilytkin ovat hauskoja, pidän vielä enemmän muutaman päivän Tukholman-matkoista, jolloin kaupungin tunnelmista pääsee nauttimaan perusteellisemmin. Muutamassa tunnissakin voi toki ehtiä paljon, mutta vauhdikkaampi eteneminen onnistuu paremmin aikuisten kesken.

Aterioimme paluumatkalla italialaishenkisessä Tavolàtassa. Sisustus ei varsinaisesti hivele silmiäni, sillä sydäntäni lähinnä oleva saapasmaan tunnelma vaatisi ruudullisia pöytäliinoja ja perinteisempää värimaailmaa. Nykyinen sisustus tuo mieleeni paremminkin amerikkalaisen dinerin, mutta en anna sen häiritä, sillä ruoka on hyvää ja sitä on toden totta riittävästi.

Päivä on sujunut lähestulkoon paastotessa, joten vatsassa kurnii saapuessamme paikalle. Niinpä tartumme ruokalistalla mainittuun neljän ruokalajin tarjoukseen, johon saa valita haluamansa antipaston, primon, secondon ja jälkiruoan. Koska annosten koko on sama kuin yksittäin tilatessa, tulee syötävää lopulta hieman liikaakin. Antipastoksi valittu pieni annos katkarapuja ja mozzarellaa aloittaa aterian mukavasti. Lasagne maistuu hyvällä tavalla kotiruokamaiselta ja alkaa täyttää vatsaa. Paahdettu nieriä munakoisoineen ei ole erityisen mieleenpainuva, mutta tiramisu kruunaa kokonaisuuden erinomaisesti.

Tavolàtan lapsiasiakkaat saavat hakea annoksensa buffetista, joka on jaettu salaattipöytään, lämpimiin ruokiin ja jälkiruokiin. Vaihtoehtoja on mukavasti takuuvarmoista lihapullista muun muassa pastaan, kanaan ja loheen. Konsepti toimii mielestäni erittäin hyvin, vaikka oman ruokailun joutuukin välillä keskeyttämään lasten lautasten täyttämisen ajaksi. Tällä lailla koko perhe saadaan varmasti kylläiseksi ja lapsillakin riittää syötävää melkein koko aikuisten aterian ajaksi. Tarjoilijamme ei puhu suomea, mutta asiat hoituvat ongelmitta englanniksikin. Tavolàtan palvelua voi ainakin tämän yksittäisen kokemuksen perusteella kuvailla ystävälliseksi ja jopa lämminhenkiseksi.

Ilta sujuu pitkälti saman kaavan mukaan kuin tulomatkallakin. Jäämme leikkihuonehetken ja lasten diskon jälkeen seuraamaan Atlantis Palacen Grand Openingia, joka tarjoaa maistiaisia myöhemmin esitettävän Midnight Show’n tarjonnasta. Venäläishenkisen Flexx Balletin vauhdikkaassa esityksessä riittää niin huumoria kuin mahtipontisuuttakin. Ennen nukkumaanmenoa on vielä aikaa käydä ostoksilla. Tax free Superstoresta löytyy tuttu valikoima tuliaisia salmiakista suklaaseen.

Ruotsinlaivoilta ei ehkä kannata lähteä hakemaan maailman uusimpien loistoristeilijöiden ylellisyyttä, mutta Silja Symphony ajaa viime vuosina tehtyjen remonttien ansiosta mainiosti asiansa laajan matkustajajoukon viihdekeskuksena. Asiakaskunta on suloinen sekoitus muun muassa lapsiperheitä, eläkeläisiä, juhlivaa nuorisoa ja itämaisia turisteja. Yhteiselo onnistuu ainakin tällä risteilyllä pikkujouluajasta huolimatta hyvin. Naapurihytin pojat siirtyvät sopivasti baarin puolelle lasten nukkumaanmenoaikaan ja hissimatkojen herrasmiehet skarppaavat parhaansa mukaan, vaikka askeleita huojuttaa muukin kuin marraskuinen Itämeri.

Lapset ovat jo painokkaasti vaatineet uusia laivamatkoja, joten lienee selvää, ettei seuraavaa risteilyä odoteta vuosikausia. Pallomeret ja muumidiskot kuuluvat varmasti silloinkin ohjelmaan, kuten myös aikuisten valitsemat ruoat ja juomat. Perillä Tukholmassa voisi seuraavalla kerralla suunnata ainakin Södermalmille. Kirkkaalla säällä houkuttelisi myös Globenin SkyView, kun taas huonon sään sattuessa joku toistaiseksi käymättä oleva museo kuulostaisi paremmalta. Risteilyillä on oma hyvin perusteltu paikkansa erilaisten matkojen joukossa. Aina ei tarvitse lähteä kauas, sillä lyhytkin matka irrottaa mukavasti arjesta ja auttaa jaksamaan kiireen keskellä.

Lopuksi vielä viisi vinkkiä laivamatkalle Tukholmaan:

1. Suhtaudu Tukholmaan ”ihan oikeana matkakohteena”, aivan kuten mihin tahansa eurooppalaiseen suurkaupunkiin. Hae vinkkejä vaikka matkablogeista, sillä Tukholmassa on paljon koettavaa!

2. Osta Tukholmassa tarvitsemasi julkisen liikenteen liput valmiiksi jo laivalta. Myös Tallink Siljan oma bussikuljetus kaupunkiin voi suunnitelmistasi riippuen olla toimiva ratkaisu.

3. Tukholmasta voi nauttia myös ilmaiseksi. Moniin museoihin on vapaa pääsy ja kaupungista löytyy useita komeita näköalapaikkoja. Tunnelman kannalta oma suosikkini on Södermalmin kaupunginosa.

4. Erityisesti lasten kanssa matkustettaessa on hyvä suunnitella valmiiksi jotain kivaa tekemistä kaikille. Matkaa ei kannata tehdä pelkästään lasten ehdoilla, mutta hekin tarvitsevat omat päivän kohokohtansa.

5. Varsinkin jos Tukholmaan jää yöksi, kannattaa tutustua kaupungin tapahtumatarjontaan. Esimerkiksi laadukkaita konsertteja on paljon. Jalkapallon ystävänä tarkistan aina otteluohjelman ennen matkaa, sillä katsomoiden tunnelma on kiihkeällä kansainvälisellä tasolla.

Lue myös Tukholmasta kertovat aiemmat postaukseni:
10 x Tukholma
4 x 3 Herkuttelupaikkaa Tukholmassa

Tämä kirjoitus on toteutettu yhteistyössä Tallink Silja Oy:n kanssa. Arviot ja mielipiteet ovat omiani. Tutustu laivamatkoihin tarkemmin Tallink Siljan virallisilla nettisivuilla.

Jatka lukemista

Suosittuja juttuja