Italia
Viikonloppu Milanossa – taitoluistelua, ruokaa ja katutaidetta
Palasin sunnuntaina kotiin Milanosta, jossa olin vaimoni kanssa seuraamassa taitoluistelun maailmanmestaruuskilpailuja. Vaikka suurin osa ajasta kului jäähallilla, ehdimme myös kävellä kaupungilla ja syödä pari maukasta illallista.
Seurasimme kilpailuja Mediolanum Forum -hallissa kahtena päivänä. Olen aina ollut kiinnostunut kaikista urheilulajeista ja päässyt vaimoni innostuksen kautta sisälle myös taitoluistelun maailmaan. Alkuperäisenä ajatuksenani oli nähdä samalla reissulla myös jalkapalloa, mutta ikävään aikaan osunut maaottelutauko muutti suunnitelmia.
Mediolanum Forum sijaitsee Assagossa, noin parinkymmenen minuutin metromatkan päässä keskustasta. Hallin puitteet eivät ole aivan kotoisen Hartwall Arenan tasolla, sillä ahtaat käytävät ruuhkautuvat helposti. Mediolanum Forumissa järjestetään usein konsertteja ja se toimii koripallon Euroliigassa pelaavan Olimpia Milanon kotikenttänä. Joku saattaa muistaa myös saman katon alla pelatun jääkiekon MM-finaalin, jonka Suomi hävisi rankkareilla Kanadalle keväällä 1994.
Urheilu on parasta paikan päällä, mikä pätee myös taitoluisteluun. Urheilun ja taiteen upealla tavalla yhdistävä laji on äärimmäisen haastava, minkä johdosta asiantunteva yleisö kannustaa tasapuolisesti kaikkia. Viihdetapahtumaan kuuluvat myös värivalot ja vauhdikkaat taukomusiikit. Oman mausteensa tuovat innokkaat japanilaisfanit, jotka kansoittavat uskollisesti kansainvälisten kilpailujen ensimmäiset rivit joka puolella maailmaa. Lukemattomat nousevan auringon liput heiluivat jälleen riemukkaasti, kun Japani nappasi kisoista yhteensä kolme mitalia.
Kilpailut tarjosivat odotetun jännittäviä hetkiä. Naisten vapaaohjelma huipentui viimeisenä luistelleen kotiyleisön suosikin Carolina Kostnerin suoritukseen. Tarjolla oli pitkän uran kruunuksi jopa mestaruus, mutta Kostner taipui lopulta neljänneksi ja kultamitali matkasi Kaetlyn Osmondin kaulassa Kanadaan. Myös jäätanssissa koettiin italialaispettymys, kun uransa päättäneet Anna Cappellini ja Luca Lanotte putosivat täpärästi mitaleilta. Mestaruus meni ansaitusti Ranskan Gabriella Papadakisille ja Guillaume Cizeronille. Miesten kilpailussa nähtiin runsaasti epäonnistumisia, minkä seurauksena amerikkalaisvoittaja Nathan Chen oli lopulta murskaavan ylivoimainen. Paras suomalaissuoritus Milanossa oli Viveca Lindforsin 16. sija naisten kilpailussa.
Paikan päällä näkee paljon sellaista, joka ei koskaan päädy televisioruutuun. Esimerkiksi monet urheilijat ovat kilpailujen jälkeen tavattavissa hallin käytävillä. Suurimmat tähdet jakavat nimikirjoituksensa ennalta sovittuihin aikoihin tiskien takana, kun taas osa luistelijoista poseeraa mielellään faniensa kanssa rennosti muun kansan seassa. Tällainen kurkistus kulissien taakse antaa jonkinlaisen vaikutelman urheilijoista ihmisinä, ja tekee samalla lajin seuraamisesta entistä mielenkiintoisempaa.
Aamusta iltaan jatkuneet kilpailut veivät lähes kaiken Milanossa viettämämme ajan, mutta ehdimme sentään nauttia kaupungin ravintolatarjonnasta pari kertaa. Kantapaikkani Milanossa on Breran kaupunginosasta löytyvä Botinero, joka on jo uransa päättäneiden suosikkipelaajieni Javier Zanettin ja Esteban Cambiasson omistuksessa.
Botinero ei pettänyt tälläkään kertaa. Tyylikkäässä ravintolassa on mukavan rento tunnelma ja palvelu toimii erinomaisesti. Listalta löytyy syötävää moneen makuun ja annokset ovat sen verran reiluja, että antipastojen jälkeen kannattaa valita joko primo tai secondo, muttei molempia. Päädyn tällä kerralla lihaan, sillä se on tässä argentiinalaishenkisessä ravintolassa laadukasta. Talo tarjoaa jälkiruoan päälle tilatun espresson seuraksi vielä herkullisia cannoleja.
Interin pelaajia esittävät maalaukset ja muu jalkapallorekvisiitta kuuluu olennaisena osana sisustukseen, muttei silti tee ravintolasalista halvan sporttibaarin näköistä. Loungebaarin vitriineihin asetellussa kokoelmassa on kymmenien jalkapallolegendojen nappulakenkiä Zlatan Ibrahimovićista Lionel Messiin.
Boheemissa maineessa oleva Brera kuuluu ehdottomasti Milanon miellyttävimpiin alueisiin. Sen ravintolat, baarit, taidegalleriat ja pienet putiikit houkuttelevat kiireettömälle kierrokselle niin päivisin kuin iltaisinkin. Brera kannattaa muistaa myös majoituspaikkaa etsiessä.

Valitsen ainoan päivänvalossa tekemämme kävelyretken kohteeksi Isolan ja Porta Garibaldin alueet, jotka sijaitsevat hieman ydinkeskustan pohjoispuolella. Isolan tunnetuin nähtävyys on vuonna 2014 valmistunut Bosco Verticale eli pystysuora metsä. Kahden tornitalon parvekkeille on istutettu yhteensä noin 900 puuta, jotka eivät tosin vielä tähän aikaan vuodesta ole aivan vehreimmillään. Näyttävä kokonaisuus on voittanut kansainvälisiä arkkitehtuuripalkintoja.
Bosco Verticalen lähistöltä Via Pietro Borsierin varrelta löytyy etsimäni katutaideteos Inter Wall. Kokonainen kerrostalon seinä on maalattu Milanon sinimustan jalkapalloseuran 110-vuotisjuhlan kunniaksi. Teos ei valitettavasti ehtinyt olla valmiina montakaan päivää ennen kuin jotkut, luultavasti paikalliskilpailija Milanin kannattajat, kävivät sen sotkemassa. Seinää ihailemaan saapuu myös paikallinen vanhempi rouva, joka manaa vandaalit kauniisti sanottuna alimpaan helvettiin. Vaikka punainen väri meni itsellänikin tunteisiin, ymmärrän silti, ettei muutaman idiootin takia kannata tuomita suurempaa yhteisöä. Toivotamme toisillemme Forza Inter ja jatkamme matkaa. Italiassa jalkapallo kuuluu koko kansalle.
Porta Garibaldin rautatieaseman ympäristöön on noussut viime aikoina kiiltäviä pilvenpiirtäjiä sekä muita modernia arkkitehtuuria edustavia rakennuksia. Silmääni miellyttävät erityisesti uuden Unicredit Pavilionin puiset rakenteet, jotka tuovat mukavaa kontrastia ympäristön lasiin ja metalliin. Piazza Gae Aulentin ympäristössä on leppoisa tunnelma, kevätaurinko lämmittää ja taustalla soivat tanssikuvioitaan harjoittelevan nuorisoryhmän stereot. Tämä on uudenaikaista Milanoa parhaimmillaan.
Milanon suosituin illanviettoalue on Navigli, jonka kanavien varret täyttyvät hyväntuulisesta puheensorinasta varsinkin viikonloppuiltaisin. Valitsemme runsaasta ravintolatarjonnasta viimeisen päivän illallispaikaksemme Osteria di Porta Ciccan. (Huom! Osteria di Porta Cicca suljettiin pysyvästi vuonna 2019.)
Maistelumenun alkuosa ei herätä suurta innostusta, mutta ravioli, mustekala ja jälkiruoka tuovat hymyn huulille. Asiakaskunta koostuu niin turisteista kuin koirat pöydän alla illastavista paikallisistakin. Ravintolan tunnelma on miellyttävä ja suorastaan kodikas. Arvostan myös ystävällistä palvelua, joskin välillä tuntuu että annoksia kiidätetään pöytiin jopa liian tehokkaalla tahdilla. Jään pohtimaan, olisiko sittenkin kannattanut valita maistelumenun sijasta reilu pasta-annos ja sen päälle joku pääruoista.
Vaikka Osteria di Porta Cicca olikin miellyttävä kokemus, jatkan Naviglin parhaan ravintolan metsästystä ensi kerralla luultavasti jossain toisessa osoitteessa. Aiempien matkojen perusteella kärkipaikkaa pitää toistaiseksi perinteikäs El Brellin.
Naviglin lauantai-ilta uhkaa yltyä omaan makuumme jopa liian ruuhkaiseksi ja meluisaksi. Lähdemme kävelemään viileässä kevätillassa ydinkeskustan suuntaan, kunnes pysähdymme San Lorenzon kirkolle. Rakennuksen edustalla kohoaa rivi roomalaisajalta peräisin olevia korinttilaisia pylväitä, jotka tuovat hauskalla tavalla esiin Milanon historian kerrostumia.
Katutaiteen ystävän kannattaa kurkata kirkon kulman taakse, josta löytyy neljänkymmenen metrin verran upeita graffiteja. Nelisen vuotta sitten valmistunut kokonaisuus on kirkon ideoima tilaustyö, jossa esitellään Milanon parituhatvuotista historiaa. Esillä on Leonardo da Vincin ja Giuseppe Verdin kaltaisia merkkihenkilöitä hauskasti toteutettuina.
Päädymme lopulta kaupungin keskipisteeseen Duomon aukiolle. Jättimäinen kirkko on valaistu komeasti ja taustamusiikkina toimivat Terrazza Aperolin parvekkeelta kaikuvat rytmit. Täällä ruusukauppiaita väistellessä alkaa havahtua siihen todellisuuteen, että olemme viettäneet tätä ennen melkein koko matkan perinteisimpien turistireittien ulkopuolella. Moni haukkuu Milanoa tylsäksi ja kiireiseksi kaupungiksi, mutta itse löydän sieltä joka kerralla uudenlaisia elämyksiä.
Matka on kaikesta huolimatta paras päättää turistisella tavalla ja suunnata Galleria Vittorio Emanuele II:n näyttävän lasikaton alle. Gucci ja Armani ovat sulkeneet ovensa jo aikoja sitten, joten käytävillä on suhteellisen väljää. Gallerian keskiosan marmorilattialta löytyy Torinon kaupungin härkää esittävä vaakuna. Vanhan uskomuksen mukaan kolme oikean jalan kantapään varassa tehtyä kierrosta härän päällä tuovat hyvää onnea. Tätä tilaisuutta ei voi jättää käyttämättä. Siinä pyöriessäni mietin, että minulle hyvää onnea tarkoittaisi pikainen palaaminen Milanoon.
Italia
Majoitus- ja ravintolakokemuksia Bergamossa
Vietimme vaimon kanssa mukavan pitkän viikonlopun maaliskuisessa Bergamossa. Kerroin edellisessä jutussa vanhankaupungin nähtävyyksistä ja keskityn tällä kerralla matkan majoitukseen sekä kokemiimme makuelämyksiin.
* Sisältää Booking.comin mainoslinkin
Italia on oikea ruokakulttuurin runsaudensarvi, sillä jokaiselta alueelta, maakunnalta ja kaupungiltakin löytyy omat paikalliset erikoisuutensa. Maan keittiö perustuu ennen kaikkea tuoreisiin kauden mukaisiin raaka-aineisiin, jotka on hankittu mahdollisimman läheltä. Annokset ovat pääsääntöisesti yksinkertaisia, jotta upeat raaka-aineet pääsevät oikeuksiinsa. Lombardian alueella sijaitseva Bergamo edustaa vahvasti pohjoisitalialaista ruokakulttuuria, jossa ateriat ovat usein raskaita ja lihapainotteisia. Täällä törmää usein ainakin maissipuuro polentaan, kermaiseen taleggio-juustoon sekä paikallisten rakastamaan casoncelli-pastaan. Bergamossa voi syödä oikein hyvin, vaikkei paikallinen keittiö ihan nousekaan suosikikseni joihinkin muihin Italian kohteisiin verrattuna.

Luimme sopivasti ennen reissuamme ilmestyneen Matka-lehden jutun, jossa Maria Niemi on esitellyt Bergamon nähtävyyksiä ja ravintolatarjontaa. Nappasimme muutaman hyvän vinkin talteen, joten joukossa on samoja paikkoja kuin lehtijutussakin – jotkut tarkoituksella ja osa sattumaltakin.

Paikallisbussilla lentokentältä vanhaankaupunkiin
Helsingistä pääsee nykyään suoralla lennolla Bergamo-Orio al Serion lentokentälle joko Norwegianin tai Ryanairin siivin. Kyseessä on Rooman Fiumicinon ja Milanon Malpensan jälkeen Italian kolmanneksi vilkkain lentoasema, jonka matkustajamäärät ovat samaa luokkaa Helsinki-Vantaan kanssa. Terminaalin edustalta kulkeva paikallisbussi numero 1 kuljettaa matkustajia 20 minuutin välein rautatieaseman ja Bergamon alakaupungin kautta aina yläkaupunkiin saakka, jonne kaikki tämän jutun vinkit sijoittuvat. Yläkaupunki eli Città Alta on Bergamon keskiaikainen vanhakaupunki, joka sijaitsee korkean kukkulan päällä. Matka Bergamon lentokentältä bussilinjan päätepysäkille vie noin puoli tuntia. Pysäkki sijaitsee kuvassa näkyvillä kulmilla Colle Aperton aukiolla.

Mukava majoitus Le Funi -hotellissa
Pysäkiltä on vain parinsadan metrin kävelymatka Le Funi -hotellille. Lyhyen ylämäkeen viettävän matkan aikana kuljetaan jykevän Sant’Alessandron portin kautta ja ohitetaan San Vigilion kukkulalle vievän funikulaarin ala-asema. Varaamamme hotelli on lainannut nimensä vanhalta funikulaarilta, joka kulkee rakennuksen takaa häiriöitä aiheuttamatta. Le Funin sijainti on erinomainen, sillä ympäristö on hyvin rauhallinen mutta vanhankaupungin kiinnostavimman osan laidalle kävelee parissa minuutissa.

Le Funi on pieni ja kodikas hotelli, jossa tulee heti hyvin tervetullut olo. Englantiakin puhuttaisiin täällä varmasti mielellään, mutta osaan riittävästi italiaa, jotta asiointi onnistuu sujuvasti paikallisella kielellä. Itselleni tulee italiankielisestä keskustelusta aina hyvä mieli. Viivymme kolme yötä, joten ehdin vaihtaa kuulumiset monen eri työntekijän kanssa.

Siisti huoneemme on tilava ja viihtyisä. Näkymän suhteen meillä ei tosin ole onnea, sillä ikkunan takana on vain ylämäkeen viettävällä rinteellä kasvavia puita ja pensaita. Joistakin muista huoneista voisi ihailla maisemia Bergamoon tai kaupungin juurella levittäytyvään laaksoon. Maaliskuisen matkamme aikaan on käynnissä kovaa melua aiheuttava kattoremontti, mitä ei voi olla perjantaiaamuna huomaamatta. Haitta jää onneksi lyhytaikaiseksi, koska lähdemme pian kaupungille ja työt ovat viikonlopun tauolla. Remontti lienee nyt jo valmistunut ja rauha palannut Le Funiin.

Aamiainen tarjoillaan pienessä mutta tälle hotellille riittävän kokoisessa kellaritilassa. Italialaiset aamiaiset eivät yleensä ole kovin runsaita, ja täälläkin valikoima on moneen suomalaiseen hotelliin verrattuna suppeampi. Tarjolla on silti meille aivan riittävästi vaihtoehtoja ja cappuccino on luonnollisesti hyvää. Päivä alkaa mukavasti esimerkiksi voisarven, leivän, juustojen, suolaisen piiraan, makean kakun ja tuoremehun avulla.
* Varaa majoitus Le Funiin Booking.comin kautta.

Tyylikäs ravintola La Ripa
Saavumme kaupunkiin iltalennolla ja vaikka kello alkaakin olla jo ainakin suomalaisittain melko paljon, haluamme lähteä perille päästyämme syömään. Tarkoituksena olisi haukata lähinnä pientä iltapalaa, mutta nälkä kasvaa syödessä tai ainakin meidän tekee mieli tilata useampi ruokalaji kun huomaamme muidenkin illastavan pitkän kaavan mukaan. La Ripa on Le Funi -hotellin yhteydessä toimiva valkoisten pöytäliinojen ravintola, jossa palvelu on kohteliasta ja ruoan laatu oikein hyvä.

Tilaamme alkuun annokset artisokkaa sekä leikkeleitä. Pyydän tarjoilijan suosittelevan meille jotain paikallista suhteellisen kevyttä punaviiniä. Castello di Grumellon tilalla Bergamon lähistöllä valmistettu Medera on raikkaan hedelmäinen mutta persoonallinen viini, joka sopii meille oikein hyvin. Pääruoaksi valitsen tyypillisen paikallisen annoksen, johon kuuluu oliiviöljyssä haudutettua naudanlihaa, polentaa sekä perunaa. Liha on todella mureaa ja annos muutenkin oikein maukas. Tiivistä maissipuuroa polentaa on täälläpäin Italiaa lähes aina saatavilla. Nautaa tarjotaan täkäläisissä ravintoloissa tyypillisesti nimellä brasato, jolloin liha on haudutettu useimmiten punaviinissä ja annos saattaa näyttää vähemmän hienostuneelta kuin La Ripassa.

Tyylikkäässä ja meidän vierailumme aikaan myös melko hiljaisessa salissa on mukava aterioida. Tuntuu kuin matka olisi alkanut parhaalla mahdollisella tavalla hyvän ruoan merkeissä. Aterian kruunaavat maistuvat jälkiruoat. Oma valintani osuu semifreddoon ja vaimolla perinteiseen tiramisuun. Säiden lämmettyä La Ripassa voi aterioida myös tämän jutun avauskuvassa näkyvällä terassilla.

Suosittu Antica Trattoria La Colombina
Meillä on matkan toiseksi illaksi pöytävaraus hotellimme lähellä sijaitsevaan Antica Trattoria La Colombinaan. Trattorian illallisaika alkaa puoli kahdeksalta, joten saavumme paikalle illan ensimmäisten asiakkaiden joukossa. Tilaamme alkuun pari antipastoa. Parsasta, polentasta ja paistetuista munista koostuva annos ei ehkä näytä siltä mitä moni italialaiselta ravintolalta odottaa, mutta edustaa hyvin paikallista keittiötä. Parmankinkku ja artisokka ovatkin jo klassisempaa italialaista ruokaa. Listalta olisi löytynyt myös esimerkiksi laardia sekä hevosenlihaa.

Maistamme täällä Bergamon tunnetuinta ruokaa, eli casoncelli-pastaa. Annos on kieltämättä maukas, muttei ainakaan näin ensi yrittämällä nouse ihan suurimpien suosikkipastojeni joukkoon. Täytetyn puolikuunmuotoisen pastan kera tarjotaan pekonia, salviaa, Grana Padano -juustoa sekä sulatettua voita, joten kokonaisuus on melko raskas. Casoncelli – tai paikallisella murteella casonsèi – on hyvä esimerkki italialaisen ruoan paikallisuudesta, sillä vaikka olen matkustanut maassa paljon ja Lombardiankin alueella monesti, en ollut kuullutkaan tästä pastalajista aiemmin. Casoncelli on nimenomaan Bergamon sekä hieman yllättäen myös sen ikuisen kilpailijan Brescian ruokaa, jota ei syödä juuri muualla. Bresciassakin olen kerran kauan sitten lounastanut, mutta silloin en osannut etsiä casoncellia listalta.

Rauhallinen tunnelma muuttuu illan mittaan meluisaksi, kun pöytiin saapuu suuria paikallisia seurueita. Tämä ei ole suosituissa italialaisissa ravintoloissa mikään yllätys, vaan tutuksi tullut asiaan kuuluva kokemus. Eräs kymmenen miehen ryhmä pitää kuitenkin niin kovaa meteliä, että ymmärtää jopa pyytää mölyämistään muilta paikallaolijoilta anteeksi. Meno toki jatkuu tämän jälkeen entiseen malliin, mutta onneksi seurueen eräänlainen keskushahmo käy useamman kerran ulkona tupakalla. Jatkamme ateriaa joka tapauksessa jälkiruokiin ja espressoon saakka. Panna cotta mansikkakastikkeen kera on varma ja onnistunut valinta.

Ravintola Il Sole keskeisellä paikalla
Syömme matkan viimeisenä päivänä lounaan yläkaupunkia halkovan vilkkaan kävelykadun varrella. Vapaan pöydän löytäminen ennen lounasajan päättymistä tuntuu haastavalta, mutta samannimisen hotellin yhteydessä toimivasta Il Sole -ravintolasta löytyy onneksi tilaa. Pöytämme on lähellä sisäänkäyntiä, joten saamme seurata syödessämme kadulla kulkevaa ihmisvirtaa. Aika moni ohikulkija vilkaisee myös ikkunasta ravintolaan päin. Syön sopivasti täyttävän risoton, jolle juusto antaa mukavasti makua. Ravintolakokemus on miellyttävä ja myös kohtuuhintainen, varsinkin kun huomioidaan sijainti aivan Città Altan keskellä.

Stracciatella-jäätelön koti La Marianna
Yhdeksi maailman tunnetuimmista jäätelömauista noussut stracciatella on keksitty bergamolaisessa La Marianna -kahvilassa, joka toimii kaupungissa edelleen. Kahvilan omistanut Enrico Panattoni kehitti vuonna 1961 valkean kermajäätelön, jossa on epäsäännöllisiä paloja tummaa suklaata. Nimi stracciatella viittaa jäätelömassan sekaan revittyihin suklaapaloihin. Panattoni lainasi nimen roomalaiselta keitolta, johon on sekoitettu hieman vastaavalla tavalla kananmunaa. Käymme ostamassa La Mariannan tiskiltä kupilliset stracciatellaa kadun varrella syötäväksi. Herkullista makua voisi kuvailla vaikkapa pehmeän tasapainoiseksi. Mieleen jäävät erityisesti suklaahiput, jotka ovat yllättävän kookkaita.

Gelateria Carmen
Ostamme matkan toiset jäätelöt Carmen-nimisestä gelateriasta Bergamon yläkaupunkia halkovan vilkkaan kävelykadun Via Bartolomeo Colleonin varrelta. Ulko-ovelle asti yltävä jono kielii jäätelöbaarin tasosta, varsinkin kun valtaosa asiakkaista on laatutietoisia italialaisia. Puhtaat maut ovat juuri niin hyviä kuin aidossa artesaanigelatossa pitääkin. Omat valintani osuvat tällä kerralla suussasulavaan pistaasiin sekä niin ikään erinomaiseen hasselpähkinään.

PolentOne – iltapalaa polentakioskilla
Olemme matkan viimeisenä iltana sen verran kylläisiä, ettemme kaipaa varsinaista ravintola-ateriaa. Kaupungilla kierrellessä alkaa silti tehdä mieli jotain purtavaa, mutta mieluiten mahdollisimman vaivattomaan tapaan. Ratkaisuksi löytyy Bergamon funikulaarin yläaseman vieressä toimiva PolentOne, jota voisi verrata kotimaisiin nakkikioskeihin. Erona on vain se, että tarjolla on lihapiirakoiden ja makkaraperunoiden sijaan polentaa erilaisten lisukkeiden kera.

Polentaa on tullut purtua tällä matkalla jo riittävästi, joten valitsen listalta paikallisella makkaralla ja taleggio-juustolla täytetyn paninon. Se maistuukin muovimukista nautitun Coca Colan kera oikein mainiolta. Matkamme ovat niin nähtävyyksien kuin aterioidenkin osalta usein monipuolisia. Esimerkiksi valkoisten pöytäliinojen La Ripan ja vilkkaan La Colombinan jälkeen tuntuu jotenkin sydäntä lämmittävältä syödä leipää ikivanhojen holvikaarten alla ulkoilmassa. Ei ole ollenkaan huono juttu, vaikka sateenkaari päättyisikin polentakioskille.

Paikallinen erikoisuus polenta e osei
Yksi bergamolaisista paikallisherkuista on polenta e osei, joka ei nimestään huolimatta sisällä lainkaan maissipuuroa. Kyseessä on makea leivos, jonka ulkonäkö jäljittelee polentasta ja pikkulinnuista muodostuvaa vanhaa perinneruokaa. Meiltä tämä keltaisella marsipaanilla kuorrutettu ja suklaalla koristeltu sokerileivos jää valitettavasti maistamatta, mutta onpahan taas yksi syy palata joskus takaisin Bergamoon. Kuva on Nessi-nimisen leipomon näyteikkunasta.
Lue myös aiemmat Bergamosta kertovat jutut:
• Bergamon sykähdyttävä yläkaupunki Città Alta
• Upea Santa Maria Maggioren basilika Bergamossa
• Jalkapalloa Bergamossa, Atalanta–Udinese
Italia
Bergamon sykähdyttävä yläkaupunki Città Alta
Vietimme vaimon kanssa hienon viikonlopun maaliskuisessa Bergamossa. Pohjoisitalialaisen kaupungin upein osa on historiallinen Città Alta, jonka keskiaikaisten kujien varrella riittää paljon kaunista nähtävää.
Città Alta eli yläkaupunki kohoaa korkealla kukkulalla, josta käsin muinaista Bergamoa oli hyvä vartioida sekä puolustaa. Keltit ja sittemmin roomalaiset asuivat täällä jo ennen ajanlaskumme alkua, mutta nykyisen Città Altan ilme huokuu keskiaikaa. Kaupunginmuurit ovat puolestaan peräisin 1500-luvulta, jolloin Bergamo kuului Venetsian tasavaltaan. Kukkulan juurelta löytyvä Città Bassa eli alakaupunki alkoi kehittyä vasta 1800-luvun loppupuolella, kun Bergamo teollistui eikä sen tarvinnut enää pelätä naapureiden hyökkäyksiä.

Majoitumme Città Altan laidalle mukavaan Le Funi -hotelliin, josta kerron lisää seuraavassa Bergamosta kertovassa jutussa. Aloitamme kaupunkikierroksen hotellin lähellä sijaitsevalta Largo Colle Aperton aukiolta, jolla sijaitsee myös lentokentälle liikennöivän bussilinja numero 1:n päätepysäkki. Kulman takaa löytyvällä San Vigilion funikulaarilla pääsisi yhä parempiin maisemiin, kun taas tämän aukion laidalta voi katsella hieman vaatimattomampaa laaksonäkymää.

Suuntaamme porttikäytävän kautta Cittadellan aukioksi nimetylle historiallisen linnoituksen sisäpihalle. Kirkasääninen nainen laulaa holvikaarten alla Ave Mariaa niin voimakkaasti, että sävelet kaikuvat rakennusten vanhoilla kiviseinillä.

Kävelemme linnoituksen sisäpihan poikki vastapäiselle portille, jonka yläpuolella kohoaa kellotorni Torre della Campanella. Sen juurella on käynnissä pienet markkinat. Kaupankäynnillä on tällä paikalla pitkät perinteet jo venetsialaisten ajoilta saakka.

Tornin edustalta alkava Via Bartolomeo Colleoni on Città Altan halki kulkeva vilkas kävelykatu, josta paikalliset käyttävät lempinimeä Corsarola. Sitä voi kapeudestaan huolimatta pitää hyvällä syyllä vanhankaupungin pääkatuna. Varjoisan väylän varrella riittää pikku putiikkeja sekä houkuttelevia ravintoloita. Kuljemme katua pitkin muutaman kerran, ja useimmiten ihmisiä riittää ruuhkaksi asti.

Huomaamme Corsarolaa pitkin kulkiessamme sisäänkäynnin Monastero del Carmine -luostariin. Vierailu on ilmainen, joten kuljemme satoja vuosia vanhan käytävän halki karmeliittaluostarin sisäpihalle. Kävelykadun vilske tuntuu kovin kaukaiselta täällä rapistuneen luostarin hiljaisuudessa.

Palaamme kävelykadulle, joka johtaa meidät pian Città Altan keskusaukiolle Piazza Vecchialle. Se on vanhankaupungin sydän ja eräänlainen bergamolaisten olohuone, joka vetää puoleensa sekä turisteja että paikallista väkeä.

Aukion laidalla on ravintoloita, baareja ja kahviloita, joiden terasseilla on mukava istuskella ja katsella ohikulkijoita. Mekin pysähdymme tänne nauttimaan lasilliset paikallista valkoviiniä sekä syömään pientä välipalaa.

Piazza Vecchian laitaa koristava Campanone-kellotorni kuuluu Bergamon tärkeimpiin rakennuksiin. Yläkaupungin korkein torni on peräisin 1100-luvulta ja se tunnetaan erityisesti iltasoitostaan. Kello soi keskiajalla aina iltakymmeneltä sata kertaa kertoen kaupungin porttien sulkeutumisesta ja toimi samalla muistutuksena nukkumaanmenoajasta. Sama soitto jatkuu yhä joka ilta, vaikka portit pysyvätkin avoimina ja moni saattaa olla vasta lähdössä kylille.

Campanone on avoinna vierailijoille, joten täytyyhän huipulle kiivetä katsomaan maisemia. Aikuisten lippu maksaa tällä hetkellä 9 euroa ja siihen kuuluu sisäänpääsy myös viereiseen museoon. Ylös voisi nousta hissilläkin, mutta haluan kunnioittaa perinteitä ja kapuan ylös ikivanhoja portaita pitkin. Ylhäällä odottavat hulppeat kevätauringon valaisemat näkymät.

Viereisen Santa Maria Maggioren basilikan tornit näyttävät täältä katsottuina todella vaikuttavilta. Niiden takana levittäytyy Bergamon alakaupungin keskusta.

Aivan lähistöllä on toinenkin merkittävä kirkko, nimittäin Bergamon katedraali. Sen kupolia koristava kullattu patsas esittää kaupungin suojeluspyhimystä Sant’Alessandroa eli Pyhää Aleksanteri Bergamolaista. Hän oli kristitty roomalainen sotilas, joka koki marttyyrikuoleman täällä Bergamossa. Katedraalin vasemmalla puolella näkyvä jykevä torni on nimeltään Torre del Gombito.

Maisemia tekee mieli jäädä ihailemaan joka suuntaan. Piazza Vecchian laidalla sijaitseva kirjastorakennus Biblioteca Civica Angelo Mai erottuu valkoisesta marmorista tehdyn julkisivunsa ansiosta. Kirjaston arvokkaat kokoelmat ovat lähinnä tutkijoiden käytössä, mutta vierailijat voivat tutustua aulatiloihin sekä joihinkin historiallisiin saleihin ilmaiseksi.

On mukavaa katsella maisemaa myös San Vigilion kukkulalle päin. Vehreä kukkula nousee yläkaupunkiakin korkeammalle ja on oikein miellyttävä vierailukohde. Kerron San Vigiliosta myöhemmin lisää omassa erillisessä jutussaan.

Jatkamme kaupunkikierrosta tornivierailun jälkeen tutustumalla viereiseen Santa Maria Maggioren basilikaan. Kirkon sisätilat ovat aivan käsittämättömän hienot ja tekevät minuun suuren vaikutuksen. Pääkirkosta sekä viereisestä Colleonin kappelista voi lukea lisää jutustani Upea Santa Maria Maggioren basilika Bergamossa.

Vierailemme myös heti Santa Maria Maggioren naapurissa sijaitsevassa Bergamon katedraalissa. Sen sali tuntuu viereiseen kirkkoon verrattuna jotenkin tavanomaiselta, vaikken haluaisi näin kaunista paikkaa missään tapauksessa vähätelläkään. Sisätilat on koristeltu näyttävään barokkityyliin ja suuri koko tekee katedraalista mahtipontisen.

Katedraalissa on pääsalin lisäksi katoliseen tapaan useita sivukappeleita. Vietämme hetken erään sivukappelin kauneutta ihaillen. Kurkistamme myös pelkistettyyn kryptaan, joka on varattu paikallisten piispojen hautapaikaksi. Katedraalin arvokkaimpiin aarteisiin kuuluu paavi Johannes XXIII:lle kuuluneita esineitä. Bergamossa syntynyt Johannes XXIII muistetaan kansanomaisena ja rakastettuna paavina, joka menehtyi kesäkuussa 1963.

Kiertelemme jonkin aikaa mukulakivikujilla, joista osa on yllättävänkin mäkisiä. Pääväylien ulkopuolella voi nauttia myös hiljaisuudesta.

Yksi yläkaupungin pienistä nähtävyyksistä on Antico Lavatoio, eli 1800-luvun lopulla rakennettu pyykinpesupaikka. Bergamon kaupunki halusi tarjota asukkailleen hygieenisen pyykkäyspaikan kulkutautien hillitsemiseksi ja siitä tulikin suosittu. Paikalliset rouvat saivat vaihdettua täällä raskaan työn lomassa niin arkiset kuulumiset kuin mehukkaimmat juorutkin. Antico Lavatoio alkoi menettää merkitystään toisen maailmansodan jälkeen, kun koteihin hankittiin pyykkikoneita.

Päädymme takaisin yläkaupungin halki kulkevalle Corsarolalle, jonka toisen pään virallinen nimi on Via Gombito. Ohitamme edellä mainitun Torre del Gombiton, lisää pikkukauppoja ja muutamia ravintoloita, kunnes katu päättyy alakaupunkiin vievän funikulaarin asemalle. Città Alta on kaikesta kiehtovuudestaan huolimatta melko pieni, sillä koko Corsarolan pituus on vain reilut puoli kilometriä.

Suuntaamme alamäkeen viettävälle Via Porta Dipintalle. Sen varrelta löytyvä Palazzo Moroni on hieno barokkipalatsi, jonka saleissa voisi ihailla suurta taidekokoelmaa sekä menneiden vuosisatojen huonekaluja. Kokonaisuuteen kuuluu myös laaja puutarha. Emme ehdi Palazzo Moronin porttia pidemmälle, mutta paikka kiinnostaisi jos matkustamme joskus uudelleen Bergamoon.

Katu laskeutuu lopulta yläkaupungin laidalle, josta aukeaa näkymiä Bergamoa ympäröiville kukkuloille. Laaksossa erottuu vasta remontoitu stadion, jossa näkemästäni pelistä voi lukea lisää jutustani Jalkapalloa Bergamossa, Atalanta–Udinese.

Bergamossa riittää näyttäviä vanhoja rakennuksia vähän joka kulmalla. Entinen Sant’Agostinon luostari on kunnostettu Bergamon yliopiston käyttöön.

Ohitamme jykevän Sant’Agostinon kaupunginportin ja jatkamme kävelykierrosta venetsialaisia muureja pitkin. Muurit ovat parhaimmillaan täällä Città Altan eteläreunalla, josta aukeaa upeita näkymiä alakaupungin suuntaan. Muurin alapuolella näkyy olevan hienoja suorastaan kartanomaisia koteja. Näillä paikoilla kelpaisi vaikka grillailla hyvissä maisemissa, elleivät uteliaiden katseet häiritsisi liikaa. Kauempana häämöttää useita kirkontorneja.

Venetsialaiset rakensivat Città Altaa ympäröivät muurit 1500-luvun jälkipuoliskolla, ja niille tuli mittaa noin kuusi kilometriä. Muurien tieltä jouduttiin purkamaan reilusti yli kaksisataa rakennusta. Joukossa oli myös kahdeksan kirkkoa, joiden tuhoaminen suututti ymmärrettävästi papiston. Venetsialaiset pysyivät silti kirkonkirouksen uhallakin suunnitelmissaan.

Muurit ovat säilyneet erinomaisessa kunnossa, sillä niitä ei ole koskaan jouduttu käyttämään sotilaallisesti. Venetsialaiset antautuivat vuonna 1797 Napoleonin joukoille ilman taistelua. Bergamo ympäristöineen ehti olla tuon jälkeen vielä Itävallankin vallan alla, kunnes siitä tuli osa Italiaa.

Muurien kuvauksellisimpiin paikkoihin kuuluu San Giacomon portti, jonka valkea marmoripinta näkyy kauas ympäristöön. Sitä koristava Pyhän Markuksen leijona oli Venetsian tasavallan tunnus. Portti sai nimensä San Giacomon kirkolta, joka sijaitsi näillä kulmilla ennen muurien rakentamista.

San Giacomon portin läpi pääsee näyttävälle sillalle, jota pitkin voi lähteä laskeutumaan kohti alakaupunkia tunnelmallista mukulakivireittiä pitkin. Moni käyttää varsinkin ylämäkeen funikulaaria, jonka ala-asema sijaitsee tässä lähistöllä.

Portilta on suora näkymä alakaupungin pääkadulle, jonka päässä häämöttää rautatieasema. Tutustuimme myös alakaupunkiin ja siitä on tulossa oma blogijuttunsa myöhemmin.

Muureja pitkin on mukava kulkea ja katsella samalla auringonlaskua. Kävelyreitti houkuttelee myös paikallisia, joista osa lenkkeilee hiki päässä ja loput etenevät rauhallisempaan tahtiin vaikkapa koiriensa seurassa. Kierros alkaa pian olla täynnä, sillä saavumme takaisin lähtöpisteeseemme Largo Colle Apertolle.

Bergamon yläkaupunki kannattaa ehdottomasti kokea myös illalla auringon laskeuduttua. Keskiaikaiset kujat ovat pimeällä hyvin tunnelmallinen ja romanttinenkin ympäristö.

Piazza Vecchia on maaliskuisena lauantai-iltana yllättävän hiljainen, mutta tunnelma lienee lämpiminä kesäiltoina huomattavasti eloisampi. Meille rauhallinen tunnelma sopii oikein hyvin.

Santa Maria Maggioren basilika ja sen vieressä sijaitseva katedraali on valaistu tyylikkäästi. Tällaisilla paikoilla on helppo jäädä miettimään, millaista elämää ja millaisia ihmiskohtaloita Bergamossa on vuosisatojen kuluessa nähty. Nykypäivän Bergamo on mainio matkakohde, jossa voi nauttia keskiaikaisesta arkkitehtuurista, hienoista maisemista ja maukkaasta ruoasta. Juuri ruoka kuuluukin vahvasti seuraavan Bergamo-aiheisen julkaisun sisältöön.
-
Eurooppa1 vuosi sitten12 mieleenpainuvaa kirkkoa Euroopassa
-
Yhdysvallat1 vuosi sittenNew Yorkin merellinen Coney Island
-
Espanja1 vuosi sittenTeneriffan lomaviikon 10 elämystä
-
Espanja1 vuosi sittenTeneriffan patikkaretket: Roques de García
-
Italia1 vuosi sittenMilanon-viikonlopun uudet kokemukset
-
Italia12 kuukautta sittenRunsas vinkkipaketti Milanoon
-
Yhdysvallat1 vuosi sittenHigh Line – New Yorkin paras kävelyreitti
-
Ranska1 vuosi sittenDordognen kylät Beynac, La Roque-Gageac ja Domme
-
Ranska1 vuosi sittenBordeaux’n viinimuseo Cité du Vin
-
Suomi1 vuosi sittenHiihtoloma Suomutunturin maisemissa
-
Espanja1 vuosi sittenTeneriffan Garachico ja Icod de los Vinos
-
Espanja1 vuosi sittenTeneriffan patikkaretket: Bosque de Los Enigmas



















Suunnaton
1.4.2018 at 14:24
Mua huvittaa vieläkin oma hämmästykseni, kun näin tällä viikolla jäähallin kuvan jossain sun somekanavassasi. Oletin heti, että kyseessä on jääkiekkokaukalo. Vasta vähän tarkempi tutkiminen paljasti, että veikkaus meni huti ja lujaa. Myönnetään, että hieman yllätyin taitoluisteluareenasta 🙂
Onpa kiva kuulla, mitä kisoissa tapahtuu televisiokameroiden ulkopuolella. Tosi mukavaa, että kilpaijat jalkautuvat yleisön sekaan tapaamaan fanejaan.
Mika / Lähtöportti
6.4.2018 at 9:37
Välillä on hauska yllättää! Tuo oli mulle varsinainen jäähalliviikko, sillä se alkoi Jokerien KHL-matsilla Helsingissä ja loppui taitoluisteluun Milanossa 😀
Tuo on tosi kiva, että urheilijoita näkee noissa tapahtumissa myös käytävillä. Joillakin keskitason kilpailijoilla tuntuu olevan paljonkin aikaa faneille, mutta suurten tähtien ympärillä on tietysti hässäkkää. Eipä mulla ole ollut tarvetta mennä keneltäkään nimmareita pyytelemään, mutta sivusta on ollut hauska seurata. Gabriella Papadakisin kanssa olisin voinut ottaa selfien, mutta aasialaisia kyynärpäitä alkoi tulla kylkeen sellaisella voimalla, että se jäi sitten haaveeksi 😀
Merja / Merjan matkassa
2.4.2018 at 18:51
Teillä on ollut mukavanoloinen Milanon matka. Aikoinaan tuli taitoluistelua seurattua telkkarin välityksellä, kun suomalaiset menestyivät. Nyt on jäänyt niiden katsominen enkä osaa nimetä muidenkaan maiden huippuja enää. Milano on minulla vielä käymättä. Monesti olen kuullut sen oleva tylsä kaupunki, joten kiva kuulla että sinulla on toinen käsitys asiasta.
Mika / Lähtöportti
6.4.2018 at 9:46
Noinhan se usein menee, että suomalaisten menestyksen hiipuessa tiettyjen lajien seuraaminen unohtuu. Itsellänikin käy aina välillä niin. Milano jakaa mielipiteitä ja monet pitävät sitä tylsänä. Italialla on monet kasvot, eikä Milanosta kannata lähteä etsimään sellaisia romanttisia aukioita tai kiireetöntä tunnelmaa kuin vaikka Toscanan pikkukaupungeista. Milano on paremminkin keskieurooppalainen suurkaupunki, mutta mieleiset paikat löytämällä siitäkin saa paljon irti ja voi tuntea olonsa kotoisaksi.
Martta / Martan Matkassa
2.4.2018 at 23:25
Omasta Milanon reissusta on kulunut jo tovi ja haluaisin sinne kovasti uudelleen. Outletit ja Viimeinen illallinen houkuttelevat. Kiitos hyvistä vinkeistä tuo kerrostalo puineen päivineen oli aika huikea! Eikä yhtään hassumpi tuo muraalikaan.
Mika / Lähtöportti
6.4.2018 at 9:54
Haluaisin joskus itsekin nähdä aidon ja alkuperäisen Viimeisen illallisen, täytyy vain varata vierailuaika Santa Maria delle Grazien kirkkoon hyvissä ajoin. Kerrostalojen puut kannattaa käydä katsomassa, niiden sijainti Garibaldin aseman lähistöllä on suhteellisen kätevä. Milanossa voi lähteä myös laajemmalle katutaidekierrokselle, sillä muraaleja riittää ympäri kaupunkia.
Kaisa
2.4.2018 at 23:25
Olen käynyt Milanossa kaksi kertaa läpikulkumatkalla jonnekin muualle ja miettinyt että joskus sinne pitäisi päästä sukeltamaan syvemmälle. Lääkkeeksi Milanon-kaipuuseen olen katsonut telkkarista ”Milanon naisten paratiisi”-sarjaa, jossa on ihanaa vanhan ajan glamouria ja Duomo vilahtaa aina silloin tällöin 🙂 en tosin ole varma onko lääke auttanut vai pahentanut asiaa 😀
Mika / Lähtöportti
6.4.2018 at 10:13
Tuollaiset lääkkeet on vähän kyseenalaisia, mutta ne kannattaa tällaisessa tapauksessa ottaa vaikutuksesta huolimatta 😀 Kyllä Milanolle kannattaa varata joskus sen verran aikaa, että pääsee tutustumaan kaupunkiin paremmin. Omatkin käyntini Milanossa ovat aina olleet suhteellisen lyhyitä, aina tuntuu kerääntyvän vain lisää asioita mitä haluaisin tehdä siellä seuraavalla kerralla 🙂
Marianne/Heavy Metal Traveler
6.4.2018 at 7:31
Kyllähän tuo Bosco Verticale on aika huima näky nytkin, vaikkei ihan vehreimmillään ole.
Mika / Lähtöportti
6.4.2018 at 10:16
Bosco Verticale on hieno idea ja samanlaisia taloja olisi kiva nähdä muuallakin. Talot ovat näyttäviä, korkeammassa noista on 24 kerrosta.
Mikko | Shangri-la.fi
6.4.2018 at 11:23
Milano kaipaa ehdottomasti omalla kohdalla uutta visiittiä. Viimeksi n. 20 vuotta sitten vierailleena ei kaupungista ole hirveän tuttuja muistikuvia jäljellä. Kävimme silloin katsomassa Milan – Inter -Italian Cupin pelin San Sirolla ja tunnelma oli sanoin kuvaamaton! Noin 100 000 jalkapallofania huutamassa koko pelin ajan oli teinipojalle aika huima kokemus mikä ei ole vielä voittajaansa löytänyt mistään pelejä paikan päällä seuratessa. Itse tosin joudun tunnustautumaan Juventus faniksi, joten Torino saattaa kuitenkin vetää pidemmän korren seuraavan kerran Pohjois-Italiaan suunnatessa. Forza Juve!
Mika / Lähtöportti
8.4.2018 at 16:07
Milanon derby on huikea kokemus! En unohda koskaan stadionin betonirakenteiden vavahtelua, kun tuhannet katsojat hyppivät samaan tahtiin. San Siron akustiikka on myös mahtava moneen muuhun stadioniin verrattuna. Toivottavasti jo ensi kaudella pääsisi taas peliin Milanossa. Torinossa en ole koskaan käynyt, mutta haluan ehdottomasti nähdä joskus senkin kaupungin. Juventus Stadiumille tuskin koskaan jalallani astun, mutta Torinon peli olisi mukava käydä katsomassa 😉
Pia / Lyhyenä hetkenä
6.4.2018 at 12:15
Onpahan mahtava ilmestys tuo Bosco Verticale! Ja kirkon tilaamat graffitit, katolinen kirkkoko vanhoillinen? Omat Milano-visiitit ovat suuntautuneet lähinnä lentokentälle tai sitten on vietetty yksi yö ohikulkumatkalla. Seuraavan kerran on selkeästi pysähdyttävä paikoilleen vähän pidemmäksi aikaa!
Mika / Lähtöportti
8.4.2018 at 16:10
Pysähdy ihmeessä seuraavalla kerralla Milanoon muutamaksi päiväksi! Fiilistele Naviglin ja Breran alueilla ja etsi parhaat aperitivot 🙂 Bosco Verticale kannattaa toki myös käydä katsomassa ja jos katutaide kiinnostaa, niin sitä löytyy eri puolilta kaupunkia. Tuo kirkon tilaama graffitiseinä on näyttävä kokonaisuus, harmi ettei tullut otettua siitä sellaista hyvää kuvaa missä koko seinä näkyisi laajemmin.
Kohteena maailma / Rami
16.4.2018 at 1:32
Urheilukilpailut ja matkustaminen toimii aina! Samaten katutaide! Mutta, harmi homma tuo punamustien paitojen kannattajat – olisivat nyt antaneet olla tuon sinimustien taideteoksen rauhassa. Forza Inter!
Mika / Lähtöportti
17.4.2018 at 12:37
Urheilumatkat on mainioita kokemuksia lajista riippumatta. En malta odottaa Pietaria ja futiksen MM-kisoja 😀 Surullinen tempaus tuo seinän töhriminen. Vaikka tunteella kannattaminen ja pieni verbaalinen vinoilu kuuluu asiaan, on väkivalta ja vandalismi aina jyrkästi tuomittavaa. Olisi mahtavaa jos molemmilla olisi omat muraalinsa, joiden annettaisiin pysyä puhtaina. Forza Inter!