Pysähdyimme Kalifornian-matkallamme kahdeksi yöksi Cambriaan Tyynen valtameren rannalle. Seudun tunnetuin nähtävyys on edellisessä jutussa esitelty Hearst Castle, mutta löysimme muutakin kiinnostavaa ja nautimme pikkukaupungin tunnelmasta.
 
Cambria ei ole meille ennen matkasuunnitelman viimeistelyä edes nimenä tuttu, mutta päädymme tähän pikkukaupunkiin ennen kaikkea siksi, että se sijaitsee maineikkaan Hearst Castlen naapurissa. Haluamme ehdottomasti vierailla kuuluisassa kartanossa, ja tuntuu mukavalta viipyä saman tien kaksikin yötä, jolloin ehdimme tutustua alueeseen tarkemmin. Cambria sijaitsee jotakuinkin Los Angelesin ja San Franciscon välisen automatkamme puolivälissä upean rannikkotien Highway 1:n varrella. Kirjoitan Highway 1:sta oman juttunsa myöhemmin, mutta Hearst Castlesta löytyy jo julkaisemani kirjoitus Kalifornian häkellyttävä Hearst Castle.

CAMBRIA PINES LODGE

Majapaikkamme Cambria Pines Lodge on meille jo nähtävyys sinänsä, sillä emme ole yöpyneet aiemmin tämäntyyppisessä amerikkalaisessa maalaishotellissa. Kylän laidalla sijaisevien rakennusten ulkonäkö tuo mieleeni jopa legendaarisen Twin Peaks -sarjan. Tunnelmallisen päärakennuksen ympärille levittäytyy yllättävän laaja alue, jonka yhteen rivitaloon mekin majoitumme. 

Cambria Pines Lodgen viihtyisällä alueella on monia erillisiä majoitusrakennuksia, huolella hoidettuja puutarhoja sekä puisten aitojen ympäröimä uima-allas, jossa lapset käyvät viileästä säästä huolimatta polskimassa.

Päärakennuksen baarissa soitetaan illalla elävää musiikkia ja Amerikan harmaat pantterit tanssahtelevat iloisesti country-sävelten tahtiin. Sisustus paksuine hirsineen, kivitakkoineen, jenkkilippuineen ja hirvensarvista tehtyine valaisimineen on tavallaan kliseinen, mutta erinomaisesti tällaiseen paikkaan sopiva.

Paikallinen aamiainen ei ole mielestämme mitenkään täydellinen, mutta kyseessä on toki myös tottumiskysymys. Valikoimasta löytyy esimerkiksi pannukakkua, paahtoleipää, munakokkelia sekä jokunen hedelmäkin, mutta toivoisimme enemmän raikkaita vaihtoehtoja. Mieleen jää pöydän antimia paremmin reipas eläkeläisten joukko, joka kysyy kohteliaasti meiltäkin lupaa laulamiseen. Pian joukko ikämiehiä kajauttaa ilmoille iloisen rautatieaiheisen laulun. Meitä ilahduttaa myös parkkipaikan laidalla viihtyvä musta Sofia-kissa, jonka kanssa teemme tuttavuutta useampaan kertaan. Jos sattuisin palaamaan Cambriaan, majoittuisin tänne varmasti toisenkin kerran. 

ELEPHANT SEAL VISTA POINT

Cambrian ympäristön sympaattisin nähtävyys löytyy rannikolta melko läheltä Hearst Castlea. Tuulisella hiekkarannalla majailee suuri merinorsujen eli norsuhylkeiden yhdyskunta. Kyseessä on suuri hyljelaji, jonka kookkaimmat urokset kasvavat jopa viisi metriä pitkiksi ja painavat yli kaksi tonnia.

Merinorsut ehdittiin metsästää 1800-luvun lopulla miltei sukupuuttoon, mutta laji saatiin suojelutoimilla pelastetuksi ja on nykyään hyvin elinvoimainen. Ensimmäiset yksilöt löysivät tiensä tänne Piedras Blancasin rannoille 1990-luvulla, minkä jälkeen yhdyskunta on kasvanut melkoisesti.

Piedras Blancasin seudulla on arvioitu elävän nykyään jopa 25.000 merinorsua. Näillä eläimillä on tapana palata pesimäkaudella omalle syntymärannalleen, joten niitä nähdään täällä varmasti jatkossakin. Kesäkuussa näkemiämme merinorsuja ei voi laskea tuhansissa, mutta paikalla on silti aivan riittävästi katseltavaa.

Merinorsut alkoivat kiinnostaa ohikulkijoita heti tänne asettumisensa jälkeen, mutta 1990-luvun meno oli nykyiseen verrattuna hyvin villiä. Silloin ihmiset kävivät häiritsemässä eläimiä mielensä mukaan, mutta nykyään toiminta on onneksi kehittynyt. Merinorsut saavat maata rauhassa ja ihmiset pysyttelevät siistien aitojen takana hieman syrjemmällä.

Näemme rannan tuntumassa myös muita eläimiä, sillä makupaloja kärkkyvät oravat tulevat tekemään kanssamme tuttavuutta. Mieleen jää myös komea kalkkunakondori, joka liitää juhlallisesti ylitsemme vain muutaman metrin korkeudella.

Merinorsujen tarkkaileminen on mielenkiintoista, vaikka eläimet näyttävätkin ensi näkemältä vain makaavan paikoillaan. Merinorsuilla on esimerkiksi hauskannäköinen tapa heitellä hiekkaa päälleen, ilmeisesti suojaksi auringolta. Joitakin yksilöitä näkyy meressä uimassa ja muutamat ryömivät hiekalla parempaa makuusijaa etsien. Merinorsuilla on myös erittäin voimakas ja kuuluva ääni. Rannan tapahtumia voi seurata Friends of the Elephant Sealin sivuilta löytyvästä livekamerasta. 

PIEDRAS BLANCAS LIGHT STATION

Merinorsujen rannan lähistöllä rannikkoa vartioi vuonna 1875 rakennettu Piedras Blancas Light Station. Ajattelimme käydä historiallisen majakan juurella, mutta yritys päättyy pettymykseen. Tiesin kyllä että tunnelmalliselta näyttävän rakennuksen sisälle pääsee vain ennakkoilmoittautumalla opastetulle kierrokselle, mutta yllätyn kun suljettu portti jättää ohikulkijat vajaan kilometrin päähän rannasta. Highway 1:n varrelta saa sentään zoomattua kohtalaisen valokuvan.

RAGGED POINT

Highway 1 on maanvyöryn vuoksi poikki, joten tiedämme ettemme pääse seuraavana päivänä jatkamaan matkaamme rannikkotietä pohjoiseen. Niinpä ajamme nyt kauniiden maisemien vuoksi lähes neljänkymmenen kilometrin päässä sijaitsevaan Ragged Pointiin saakka, jossa käännymme hieman ennen tiesulkua ympäri. Maisematie on tällä osuudella läpikulkuliikenteen puuttuessa todella hiljainen ja ajaminen tuntuu poikkeuksellisen nautinnolliselta.

Ragged Point on ennen kaikkea hyvä näköalapaikka, josta kelpaa ihailla rannikkoa niin pohjoiseen kuin eteläänkin päin. Täältä pohjoiseen alkaa Highway 1:n kuuluisin maisemaosuus Big Sur, ja näkymä tuohon suuntaan onkin poikkeuksellisen vaikuttava. 

Kallionkielekkeiden tuntumassa toimiva Ragged Point Inn tarjoaa majoitus- ja ravintolapalveluita. Täällä on myös yksi laajan Big Surin alueen harvoista bensa-asemista. Majatalon pihapiiri näyttää viihtyisältä. Ragged Point sopinee yöpaikaksi rauhaa ja merimaisemia arvostaville autoilijoille. Seudulla on myös jonkin verran patikkapolkuja. Kuntoilemaan pääsisi jo käymällä portaita pitkin jyrkänteiden alla mustahiekkaisella Young Creek Beachilla.

Maisemat ovat komeita myös etelään päin. Kesäkuun aurinko paistaa ja valtameren aallot lyövät rauhallisesti rantaan. Hyvällä tuurilla voisi nähdä erilaisia lintuja sekä merinisäkkäitä.

Pysähdymme vielä pari kertaa tien varteen paluumatkalla Ragged Pointilta kohti Cambriaa. Meri ja rantakalliot muodostavat toinen toistaan kauniimpia näkymiä.

MOONSTONE BEACH

Cambrian kylän parhaasta annista voi nauttia Moonstone Beach -nimisellä rannalla sekä sitä reunustavalla polulla. Puusta tehty siisti kävelyreitti on käydessämme osittain remontissa, mutta kävelemme silti pitkän pätkän edestakaisin.

Valtamereltä puhaltaa suolainen tuuli ja ilta-auringon säteet lämmittävät sopivasti. Tuntuu harvinaisen mukavalta viettää kiireetöntä iltaa tällaisissa maisemissa.

Olemme jo oppineet, että Kalifornian rannikolla voi tehdä mielenkiintoisia eläinhavaintoja miltei missä tahansa. Nyt esimerkiksi hylkeitä tai merisaukkoja ei näy, mutta ylitsemme lentää komea pelikaanien parvi. 

Moonstone Beachilla kulkee paljon ihmisiä, joista monet oletan paikallisiksi. Jotkut kokoavat ajopuista erilaisia rakennelmia. Muutama ihminen on kahlannut veteen ja näkyypä aaltoja haastamassa myös yksinäinen surfaaja. Moonstone Beach jää mieleen harvinaisen viihtyisänä paikkana, jossa kelpaisi viettää aikaansa vaikka illasta toiseen.

CAMBRIAN KESKUSTA

Cambrian pieni ydinkeskusta on muodostunut yksinkertaisesti nimetyn Main Streetin ympärille. Rakenne on siis hyvin samanlainen kuin monessa suomalaisessa maalaispitäjässä. Kadun varrella on muutama kahvila, pieniä putiikkeja, viinakauppa sekä Villin lännen elokuvat mieleen tuova saluuna. Hearst Castle on vaikuttanut oleellisesti kylän kehitykseen, tarjoten ensin työtä rakentajille ja houkutellen nykyään matkailijoita alueelle. 

Asioimme ainoastaan marketissa, josta ostamme voileipiä illaksi. Kadun varrelta löytyisi myös mahdollisuuksia viinin maisteluun. Cambrian lähistöllä on runsaasti viinitiloja, joita näemmekin seuraavana päivänä tie numero 46:n varrella, kun lähdemme edellä mainitun maanvyöryn aiheuttamalle kiertotielle.  

Cambrian keskustassa ei välttämättä ole mitään poikkeuksellista, mutta meistä tällainen periamerikkalainen pikkukaupunki tuntuu hauskalta tutustumiskohteelta. Tähtiliput, kookkaat lava-autot ja vastaantulijoiden leveä aksentti sopivat elokuvien tuomiin mielikuviin Amerikasta. Cambria täyttää hienosti odotuksemme kahden yön pysähdyspaikasta Highway 1:n varrella, sillä viihdymme mainiosti ja ympäristössä on mukavasti nähtävää. Rannikkotien varrella on toki monta muutakin hyvää vaihtoehtoa yöpymiseen, sillä se on täynnä upeita maisemia ja houkuttelevia pikkukaupunkeja.

Kalifornian upean rannikkotien Highway 1:n varrella riittää runsaasti nähtävää. Yksi mieleenpainuvimmista kohteista on William Randolph Hearstin rakennuttama Hearst Castle, joka sykähdyttää kauneudellaan, puutarhoillaan ja maisemillaan.

Hearst Castle kohoaa San Simeonin alueella Highway 1 -rannikkotien varrella, suurin piirtein Los Angelesin ja San Franciscon välisen matkamme puolivälissä. Majoitumme kahdeksi yöksi Hearst Castlen liepeillä sijaitsevaan Cambriaan pikkukaupunkiin, josta ajaa linnan vierailukeskukseen vartissa. Jätämme auton suurelle parkkipaikalle ja käymme lunastamassa varaamamme pääsyliput palvelutiskiltä. Kyseessä on suosittu turistikohde, joten liput kannattaa hankkia hyvissä ajoin etukäteen Hearst Castlen nettisivuilta. 

Linnaan tai oikeammin kartanoon tutustuminen on mahdollista ainoastaan opastetuilla kierroksilla, joita löytyy muutamia erilaisia. Oma valintamme on ensikertalaisille sopiva Grand Rooms Tour, jonka varrella nähdään Hearst Castlen päänähtävyydet. Kierros alkaa bussikuljetuksella, joka vie meidät vierailukeskuksesta ylös korkean kukkulan laella odottavalle kartanolle. Matkaan kuluu noin vartti ja sen aikana voi kuunnella nauhoitettua selostusta Hearst Castlen historiasta.

Bussipysäkillä odottelee ammattitaitoinen opas, jolla riittää tarinoita koko vajaan puolentoista tunnin mittaisen kiertokävelyn ajaksi. Mukana seuraa myös toinen henkilökunnan jäsen, joka huolehtii turistiryhmän kasassa pysymisestä. Jättäytyisin välillä mielelläni valokuvaamaan hieman muiden jälkeen, mutta se ei ole täällä mahdollista. Puutarhoihin on kuulemma saanut tutustua omatoimisesti joskus aiempina vuosina.

Kierros alkaa kauniista portaikosta, jota pitkin lähdetään kiipeämään puutarhaan. Kuulemme retken aikana paljon tarinoita kartanon rakennuttajasta William Randolph Hearstista, johon kaikki näkemämme henkilöityy. William Randolph syntyi vuonna 1863 varakkaan perheen ainoaksi lapseksi. Hänen isänsä George Hearst oli rikastunut Kalifornian kultaryntäyksessä ja menestyi niin liike-elämässä kuin politiikassakin.

William Randolph pääsi jo nuorena johtamaan isänsä omistamaa sanomalehteä, jota lähti kehittämään rohkealla otteella. William Randolph Hearst kuuluu sensaatiolehdistön tärkeimpiin kehittäjiin ja onnistui luomaan populistisella tyylillään kokonaisen mediaimperiumin, johon kuului useampia kymmeniä lehtiä. Tunnetuimmista painotuotteista esimerkiksi Cosmopolitan on Hearst-yhtiöiden omistuksessa edelleen.

William Randolph Hearst kerrytti itselleen valtavan omaisuuden mediabisneksessä, johon kuului sanoma- ja aikakauslehtien lisäksi myös radiokanavia sekä elokuvatuotantoa. Niitäkin tärkeämpi intohimon kohde oli kuitenkin Hearst Castlen rakentaminen sekä taiteen keräileminen, jotka olivatkin melkoisen kalliita harrastuksia. Oppaamme pysähtyy esitelmöimään pienelle aukiolle, jonka laidalta nousee portaikko yhteen tilan kolmesta vierastalosta. Casa del Sol on näyttävä ilmestys, joka kelpaisi helposti monen kartanon päärakennukseksikin.

Aukion toiselta laidalta voi ihailla maisemaa kukkulan juurelle ja Tyynelle valtamerelle saakka. Sää on kirkastunut juuri sopivasti ja aurinko lämmittää mukavasti kevyen tuulen heiluttaessa puiden lehtiä. Kuulemme näkymistä nauttiessamme, kuinka William Randolph Hearst haaveili vuosien ajan loma-asunnon rakentamisesta isänsä hankkimalle karjatilalle San Simeoniin. Hearstilla oli täältä rakkaita lapsuusmuistoja ja hän kutsui paikkaa espanjankielisellä nimellä La Cuesta Encantada, Lumottu kukkula.

Rakennusprojekti käynnistyi pian sen jälkeen, kun William Randolph Hearst peri tilan vuonna 1919 kuolleelta Phoebe-äidiltään. Suunnittelutyöhön palkattiin Julia Morgan, joka oli jo aiemmin työskennellyt Hearstien palveluksessa. Morgan kuuluu naisarkkitehtien uranuurtajiin, sillä hän oli ensimmäinen Kaliforniassa arkkitehtina työskennellyt nainen.

Hearstin elämässä riitti muitakin tärkeitä naisia. Pohatta meni nelikymppisenä naimisiin itseään puolta nuoremman Millicent Willsonin kanssa. Pari sai viisi lasta, mutta avioliitto ajautui reilun kymmenen vuoden jälkeen karille Hearstin ihastuttua hädin tuskin täysi-ikäiseen näyttelijättäreen Marion Daviesiin. Daviesin näyttelijänurasta tuli Hearstille jonkinlainen pakkomielle, mutta puolison elokuvien ylenpalttisesta mainostamisesta Hearstin eri medioissa saattoi lopulta olla enemmän haittaa kuin hyötyä. Hearstista ja alkoholismia vastaan kamppailleesta Daviesista tuli joka tapauksessa pari, joka pysyi yhdessä Hearstin kuolemaan saakka.

Lumotun kukkulan kuvatuin paikka lienee Neptunuksen uima-allas, jota reunustaa antiikin temppelin julkisivu. Uima-altaan näyttävään ulkoasuun on haettu vaikutteita niin kreikkalaisesta kuin roomalaisestakin arkkitehtuurista. 

Nousemme portaita pitkin ylemmäs ja näemme ohimennen taas yhden vierastalon, Casa del Monten. Hearst nautti ylellisten juhlien järjestämisestä ja viikonlopunviettoon saapui kuuluisia vieraita varsinkin Hollywoodin suunnalta. Charlie Chaplin, Greta Garbo, Joan Crawford, Clark Gable, Buster Keaton ja monet muut muistetaan valkokankaalta, mutta kävipä täällä myös poliitikkoja Sir Winston Churchillista lähtien. Vieraat pääsivät sujuvasti perille, sillä kukkulan juurelle rakennettiin oma lentokenttä.

Päärakennuksen eli Casa Granden julkisivu on näyttävä ilmestys. Alkuperäisenä tarkoituksena oli rakentaa verrattain vaatimaton bungalow, mutta suunnitelmat laajenivat nopeasti. Hearst sai päähänsä paljon yksityiskohtaisia ideoita, joiden toteuttamiseen tarvittiin arkkitehti Morganin kokemusta ja teknistä tietämystä. Tontille kohosi jättimäinen päärakennus Casa Grande sekä matalampia vierastaloja.

Hearst arvosti Morganin ammattitaitoa ja suostui usein arkkitehtinsa ratkaisuihin, mutta oli toisaalta myös arvaamaton rakennuttaja. Hearstin oikuista rakennuksia laajennettiin ja muokattiin moneen kertaan niin, että välillä jouduttiin myös purkuhommiin. Esimerkiksi Neptunuksen uima-allas rakennettiin kolmeen kertaan, kunnes herra Hearst oli tyytyväinen.

Työmaan sijainti toi omat haasteensa, sillä kaiken materiaalin saaminen kukkulan huipulle ei ollut yksinkertaista. Suunnittelussa täytyi huomioida myös Kalifornian alttius maanjäristyksille. Työn laatu tuli todettua vuonna 2003, jolloin Hearst Castle selviytyi San Simeonin historian voimakkaimmasta maanjäristyksestä todella pienin vaurioin.

Hearst Castlen työmaalla uurasti kokonaisen rakennusmiesten armeijan lisäksi paljon muitakin ammattilaisia. Tärkeässä osassa olivat käsityöläiset, joista monet olivat Euroopasta muuttaneita siirtolaisia. Heillä oli siis taito hioa koristeet ja maalata yksityiskohdat Hearstin toiveiden mukaisesti aitoon vanhan kotimaansa tyyliin.

Yhdysvaltoihin 1930-luvulla iskenyt lama runteli Hearstin bisneksiä pahoin, mutta yhtiö säilyi pystyssä ja toimii yhä edelleen. Hearstin nykyinen pääkonttori on Manhattanilla kohoava pilvenpiirtäjä. Rahavaikeuksien lisäksi myös toinen maailmansota keskeytti Hearst Castlen rakennustyöt, sillä Kalifornian rannikolla pelättiin japanilaisten maihinnousua. 

Keskenään hyvin toimeen tulleiden Hearstin ja Morganin yhteistyö Hearst Castlen rakentamisen parissa jatkui vuoteen 1947, jolloin Hearstin heikentynyt terveys pakotti hänet poistumaan Lumotulta kukkulalta viimeisen kerran. Hearst eli viimeiset vuotensa Marion Daviesin kanssa Beverly Hillsissä, kunnes menehtyi elokuussa 1951. Hearst Castle on toiminut turistinähtävyytenä kesäkuusta 1958 lähtien.

William Randolph Hearst matkusteli lapsuudestaan lähtien paljon Euroopassa, josta hän sai paljon inspiraatiota niin taiteeseen kuin arkkitehtuuriinkin liittyen. Julia Morgan oli puolestaan opiskellut Pariisissa ja kiertänyt sieltä käsin eri maissa, joten molemmat tunsivat Atlantin takaisen arkkitehtuurin hyvin. Päärakennukseen on haettu inspiraatiota Santa María la Mayorin kirkosta Rondasta, jossa tosin on kahden sijasta vain yksi torni. Kuvan tuosta espanjalaisesta kirkosta voi käydä kurkkaamassa jutustani Huiman kaunis Ronda.

Hearst Castle on jonkinlainen tyylien sekamelska, johon kartanon isäntä halusi mahduttaa matkoillaan näkemiään elementtejä muun muassa Italiasta, Egyptistä, Espanjasta ja Kreikasta. Kokonaisuus on silti hämmästyttävän kaunis niin rakennusten kuin vehreän puutarhankin osalta. 

Kierros jatkuu tummasävyisiin sisätiloihin, jotka ovat kyllä ylellisiä, mutta eivät sykähdytä ainakaan itseäni niin paljon kuin aurinkoinen pihamaa. Sisätiloihin ei tutustuta tällä kierroksella erityisen perusteellisesti, vaan käymme vain muutamissa tärkeimmissä huoneissa. Nähtävää riittää kyllä aivan riittävästi näinkin. 

Hearstin vieraat viettivät päivisin aikaansa esimerkiksi ratsastamalla tai tennistä pelaamalla. Iltaisin kokoonnuttiin cocktailien ja päivällisen äärelle. Ruokasali on näyttävä, joskaan ei erityisen kodikas tila. Pöydälle jätetyt ketsuppipullot muistuttavat Hearstin epävirallisesta tyylistä, johon kuuluivat myös paperiset lautasliinat.

Tunnistan katonrajassa roikkuvat liput monia amerikkalaisia vieraita paremmin. Siellähän roikkuu Sienan Palio-kilpailusta tuttuja lippuja, jotka edustavat toscanalaisen kukkulakaupungin eri kortteleita. Tuosta aiheesta olen julkaissut vuosia sitten jutun Siena – hullun hevoskilpailun kaupunki. Tuntuu kuin Hearst olisi keräillyt tänne sitä sun tätä, mistä on sattunut Euroopan-matkoillaan pitämään.

Saavumme biljardisaliin, jossa vieraat viettivät aikaansa pelien ja sohvalla istuskelun merkeissä. Hearstin päivät kuluivat yleensä toimistossa, joten vieraille jäi paljon aikaa kulutettavaksi ilman talon isännän läsnäoloa.

Vieraat ohjattiin yleensä päivälliseltä yksityiseen elokuvateatteriin. Hearst näytti täällä useimmiten oman yhtiönsä elokuvia, joissa Marion Davies tietenkin esiintyi. 

Kierroksemme viimeinen kohde on suuri uima-allas, joka on rakennettu Casa Granden sisälle. Antiikin Rooman kylpylöitä jäljittelevässä tilassa on sinisävyisiä mosaiikkilaattoja riittämiin. Mahtava allashuone antaa kierrokselle arvoisensa päätöksen.

Bussi vie meidät takaisin vierailukeskukseen. Lumotun kukkulan maisemissa sijaitsi aikoinaan kaiken muun lisäksi Hearstin rakennuttama maailman suurin yksityinen eläintarha. Häkkiin joutuneiden eläinten lisäksi näillä pelloilla vaelteli kirahvien, kameleiden ja antilooppien kaltaisia kulkijoita. Vielä tänäkin päivänä San Simeonissa elää vapaana yli sadan seepran lauma, joka koostuu Hearstin tuomien eläinten jälkeläisistä. Emme harmiksemme näe seeproja lainkaan, vaikka ne voisi hyvällä onnella huomata vaikka Highway 1:n varrelta.

Tilaamme vierailukeskuksen itsepalveluravintolasta hampurilaiset koko perheelle. Kontrasti ylellisen kartanon ja pikaruoan välillä on melkoinen, vaikka burgerit ihan maukkaita ovatkin. Tarjolla on tietenkin myös matkamuistomyymälä sekä Hearst Castlen historiaan liittyvä näyttely. Kierrämme näyttelyn mielellämme ympäri, mutta emme malta enää jäädä katsomaan lipun hintaan kuuluvaa 40-minuuttista dokumenttielokuvaa Hearst Castle – Building the Dream.    

William Randolph Hearst on varmasti ollut mielenkiintoinen persoona. Mieleeni piirtyy kuulemani perusteella käsitys oikukkaasta pohatasta, joka tottui saamaan tahtonsa läpi joka tilanteessa. Hän ei juuri välittänyt yleisestä mielipiteestä ja eli häpeilemätöntä luksuselämää. Jotkut ovat kutsuneet Hearstia aikansa vihatuimmaksi mieheksi koko Amerikassa. Tähän hahmoon tarttui myös Orson Welles, jonka ohjaama ja näyttelemä Citizen Kane kuvaa satiiriseen tyyliin Hearstin elämää. Hearst ei voinut sietää filmiä lainkaan, mutta epäonnistui yrityksessään tuhota kaikki elokuvan kopiot. Citizen Kanesta ei tullut kassamagneettia, mutta kriitikot ovat arvostaneet sen jopa maailman parhaaksi elokuvaksi. 

Vaikka Hearst Castle onkin rakennustyylinsä osalta melko sekava, voi sitä pitää myös poikkeuksellisen kauniina. Yksi Hearstin vieraista, irlantilaiskirjailija George Bernard Shaw, kuvasi kartanoa sanomalla, että tällaisen Jumalakin olisi rakentanut, jos hänellä olisi vain ollut tarpeeksi rahaa. Letkautus on hyvinkin osuva. Hearst Castle on ehdottomasti näkemisen arvoinen nähtävyys, joka pääsi ylittämään omat jo valmiiksi korkealle asettamani odotukset.