Glamourin ja kilpa-autojen Monaco

Nyt on taas se viikko vuodesta, kun Formula 1 -autot valtaavat Monacon kadut. Kävin toissa kesänä ajamassa legendaarisen katuradan ympäri ja aistimassa Euroopan luksuspääkaupungin tunnelmaa.

Monaco herättää vahvoja mielipiteitä. Se tunnetaan ökyrikkaiden veroparatiisina, jossa kauniit ihmiset hengailevat kasinoilla ja kurvailevat kiiltävillä avoautoilla. Monaco on modernissa pinnallisuudessaan hyvin kaukana niistä kaupungeista, joissa yleensä viihdyn. Luksus ja glamour on kuitenkin viety niin yliampuviin mittasuhteisiin, että huomaan nauttivani epätodellisesta ilmapiiristä. Kovin pitkään tuskin Monacossa viihtyisin, mutta päiväksi tai kahdeksi se toimii hauskana pakopaikkana todellisuudesta.

Monaco on pinta-alaltaan heti Vatikaanin jälkeen maailman toiseksi pienin valtio. Sen väentiheys on vastaavasti maailman suurin. Huomionarvoista on, että monacolaiset ovat vähemmistönä omassa maassaan. Suurin väestöryhmä ovat ranskalaiset, kun taas Monacon kansalaisia on vain noin viidesosa asukkaista.

Käymme matkalla kohti Monacoa mukavassa eteläranskalaisessa La Turbien kylässä, jonka näköalapaikalta aukeaa huikea maisema alhaalla odottavaan ruhtinaskuntaan. Puolta tuntia myöhemmin olemmekin jo Monacon keskeisimmän osan eli Monte Carlon vilskeessä. Koska meillä on auto alla, lähden saman tien toteuttamaan yhtä pienistä unelmistani ja kurvaan formula-autojen reitille.

Vuonna 1929 alkunsa saanut Monacon Grand Prix on autourheilumaailman tunnetuin kilpailu, joka ajetaan kaupungin ahtailla kaduilla. Pääsuoran lähtöruudukko löytyy ilman ongelmia ja yhtäkkiä mieleni valtaa jotenkin epätodellinen olo. Vaikka en ole seurannut formuloita pitkiin aikoihin, on tämä ajoreitti piirtynyt tarkasti mieleeni jo vuosia sitten. Nämä suorat ja mutkat on nähty satoja kertoja niin television kuin tietokonepelienkin kautta. Vaikka kilpareittiä ei ole mitenkään opastettu, onnistuu suunnistaminen ongelmitta.

Katso kierrokseni alla olevasta videosta, jota on oikeaan tunnelmaan pääsemiseksi nopeutettu.

Edellä kulkevat skootterit häiritsevät lähtökiihdytystä, mutta siitä huolimatta pikkupoikamainen innostus valtaa mielen, kun käännymme Sainte Devoten mutkasta ylämäkeen. Kylmät väreet kulkevat pitkin selkää, kun näen ratin takaa televisioruudusta tutut maisemat. Casinon mutkaa ei liikennejärjestelyjen vuoksi pysty ajamaan aivan kilpareitin mukaisesti, mutta alamäki kohti Mirabeauta näyttää juuri siltä kuin pitääkin. Aiemmin Loewsin mutkana tunnetun Grand Hôtelin hiusneulakäännöksen lähistöllä olevat punavalkoiset ratareunukset luovat aitoa kilpa-autoilun tunnelmaa. Pian kiihdytetäänkin jo kuuluisaan tunneliin, jossa moottorien äänet kumisevat pitkin seiniä. Päivänvalo häikäisee silmiä tunnelin päättyessä.

Radan loppuosa kiertää satama-alueen, josta käännytään Rascassen mutkan kautta takaisin pääsuoralle. Kierrokseen kuluu liikenteen seassa noin yhdeksän minuuttia ja sitä on turha verrata formulakuljettajien huippulukemiin. Esimerkiksi Sebastian Vettel kellotti eilisissä harjoituksissa epäviralliseksi rataennätykseksi 1.12,720. Ajan vauhtiin päästyäni radan vielä toisenkin kerran ympäri. Elämys varmasti nousisi toiselle tasolle Ferrarin ratissa, mutta tällä kertaa Renault saa kelvata. Onhan sekin Formula 1 -kilpailuja voittanut automerkki.

Majoitumme yhdeksi yöksi Novoteliin, joka on Monte Carlon yleiseen tasoon nähden varsin kohtuuhintainen ratkaisu. Edulliseksi kaupunkia ei voi kehua, mutta haluamme nukkua tässäkin maassa edes yhden yön kerran elämässä. Hotellista jää mieleen kohtelias palvelu, siisti huone ja runsas aamiainen.

Iltakävely Monte Carlossa on mukava kokemus. Vaikken olekaan erityisen kiinnostunut autoista, tekevät liikenteen seassa pörräävät Lamborghinit, Bentleyt ja Maseratit vaikutuksen. Glamourin määrä on esimerkiksi Nizzaan tai Cannesiin verrattuna moninkertainen.

Helteinen heinäkuinen ilta viilenee hiljalleen siedettäväksi ja hiestä kastunut paita kuivuu kevyessä merituulessa. Pysähdymme kasinon edustalle katselemaan Ferrarien rivistöä. Vitivalkoiset hansikkaat avaavat kiiltävien autojen ovia tärkeän näköisille ihmisille. Muistelen kuinka kävin kaupungissa ensi kertaa 90-luvun lopulla kaverini Ernon kanssa. Kauhtuneissa shortseissa ei päässyt rulettipöytien ääreen, mutta kaksinkertaistimme pääomamme peliautomaateissa. Poistuimme siis silloin kasinolta sata frangia rikkaampina. Tällä kertaa pelit jäävät väliin, sillä sisään ei ole lasten kanssa asiaa.

Kiertelemme kasinon ympärillä ja aistimme Monte Carlon tunnelmaa. Palmut heiluvat vehreissä puistoissa ja kattoterasseilta kuuluu cocktail-lasien kilinää sekä hillittyä musiikkia. Käännymme Fairmont-hotellin kulmalta kävelytasanteelle, josta voi ihailla kaukana alhaalla näkyvää satamaa sekä sinistä merta.

Päädymme lopulta satamaan ihmettelemään suuria huvipursia. Nälkäkin yllättää, mutta ympäristössä näkyy vain valkoiseen pukeutuneiden ihmisten kansoittamia baareja. Sataman ja formulakilpailujen lähtöpaikan välistä löytyy onneksi paninikoju, joka tarjoaa mahdollisuuden edulliseen ateriaan. Jäämme joksikin aikaa väliaikaiseen tivoliin, josta löytyy lapsille monenlaisia huvituksia trampoliineista karuselleihin.

Laskeva aurinko kultaa kukkuloille kohoavan kaupungin lähes taianomaisella tavalla. Tällainen hetki Monte Carlon leppoisassa illassa todistaa, että kaupunkiin kannattaa jäädä yön yli. Vaikka Monaco on rakennettu jyrkille rinteille, ei täällä tarvitse muiden vastaavien kaupunkien tapaan kavuta itseään näännyksiin. Ylös pääsee nimittäin useilla kallioiden sisään rakennetuilla hisseillä. Pysähdymme vielä hotellin lähistölle ihailemaan maisemaa. Laskeva aurinko ja syttyvät valot muodostavat lumoavan värimaailman.

Tutustumme hyvin nukutun yön jälkeen vanhaankaupunkiin, sillä Monacosta löytyy yllättäen sellainenkin. Korkean kallion päälle rakennettu Monaco-Ville tunnetaan ennen kaikkea ruhtinaan palatsista, mutta sieltä löytyy myös muutamia värikkäiden talojen reunustamia kujia. Kukkulalle kiipeäminen on kesähelteillä hikinen urakka, mutta kivetty kävelytie soveltuu onneksi lastenrattaiden työntämiseen.

Katselemme palatsin julkisivua, kiertelemme kujilla ja syömme eräällä terassilla maittavan lounaan. Ravintoloita löytyy joka lähtöön, joten ruokailun ei tarvitse Monacossakaan olla kohtuuttoman kallista. Vanha kaupunginosa ei ole kovin suuri, mutta se tuo mukavaa vaihtelua Monte Carlon moderniin ilmeeseen.

Kukkulalta aukeaa mukavia maisemia eri suuntiin. Huomaamme näköalapaikan lähistöllä viihtyisän leikkipuiston, jonka kiipeilytelineet näyttävät kovin tutuilta. Telineen kyljestä löytyvä merkintä vahvistaa havainnon oikeaksi, sillä kyseessä on rovaniemeläisen Lappsetin valmistama tuote. Hyvä Suomi!

Jätämme Monacon taaksemme reilun vuorokauden vierailun jälkeen. Kaupunki on käymisen arvoinen nähtävyys, jossa on hauska ihmetellä hetken aikaa luksuksen loistoa. Kovin pitkälle lomalle en sinne lähtisi, mutta mikäli palaan vielä vaikkapa Nizzaan tai Antibesiin, kuuluu myös Monaco varmasti matkaohjelmaan.