Italia
Milanon hämmästyttävä Cimitero Monumentale
Hautausmaat voivat olla hyvinkin koskettavia nähtävyyksiä, toisinaan myös todella taiteellisia ja mahtipontisia. Milanon Cimitero Monumentale on kirjaimellisesti sitä mitä nimikin lupaa, eli monumentaalinen hautausmaa.
Tuntuu kuin olisimme päätyneet keskelle valtavaa ulkoilmataidenäyttelyä. Koskettavan kauniiden patsaiden ja hämmästyttävän suurten mausoleumien rivistöt jatkuvat kaukaisuuteen. Rauha ja hiljaisuus tuovat tervetullutta vaihtelua meluisan suurkaupungin sykkeeseen.

Hautausmaan mahtipontisuus käy selväksi jo porttia lähestyttäessä. Cimitero Monumentalen sisäänkäynti tapahtuu jättiläismäisen Famedio-rakennuksen kautta. Tämän eräänlaisen kuolleiden kaupungin hall of famen suojiin on haudattu monia arvostettuja ihmisiä. Päärakennuksen sivustoilla on omilla sisäänkäynneillään varustetut pienet alueet protestanttisille ja juutalaisille vainajille. Muuten hautausmaa on luonnollisesti katolinen.

Kun Cimitero Monumentale perustettiin vuonna 1866, sen tarkoituksena oli muodostua erilaisia elämänpolkuja kulkeneiden milanolaisten muistopuutarhaksi. Hautausmaa kertoo arvokkaalla tavalla kaupungin menneisyydestä ja myös omalla tavallaan yhdistää sen asukkaita.

Olen nähnyt matkoillani muutamia kuuluisia hautausmaita, kuten esimerkiksi Pariisin Père-Lachaisen, mutta jopa sekin tuntuu Cimitero Monumentaleen verrattuna hieman vaatimattomalta. Muistomerkkien koko ja patsaiden määrä saa hämmästelemään Cimitero Monumentalea suorastaan suu auki.

Tällaisella hautausmaalla kannattaa edetä hitaasti ja pysähtyä ihailemaan huolella veistettyjä patsaita. Monet niiden kuvaamista hahmoista surevat menehtyneitä läheisiään, mutta joukkoon mahtuu myös yllättävän erilaisia ja mielikuvituksellisia teoksia.

Mahtisukujen mausoleumit muistuttavat pieniä katedraaleja, sillä ne näyttävät kokonsa puolesta miltei kokonaisilta kirkoilta. Tätä kaikkea on kiehtovaa katsella, päivitellä ja hieman ihmetelläkin. Suomalainen sanonta vaatimattomuus kaunistaa on kovin kaukana varakkaiden milanolaissukujen ajatusmaailmasta.

Cimitero Monumentale on monen milanolaisen merkkihenkilön viimeinen lepopaikka. Tänne on haudattu muun muassa kirjailijat Alessandro Manzoni, Dario Fo sekä Salvatore Quasimodo, kapellimestari Arturo Toscanini, taidemaalari Francesco Hayez, arkkitehdit Gae Aulenti ja Gio Ponti, jalkapalloilijat Giuseppe Meazza ja Cesare Maldini, kilpa-autoilijat Antonio ja Alberto Ascari sekä juomaimperiumin perustaja Gaspare Campari.

Kuuluisa nimi ei välttämättä tarkoita suurta hautamuistomerkkiä, vaan osa julkisuuden henkilöstä on saanut vain oman muistolaattansa muiden kanssaihmisten rinnalle.

Vaikka hautausmaalla on joitakin opastetauluja, emme lähde etsimään mitään tiettyä hautaa. Halutessaan voi myös ladata Cimitero Monumentalen pdf-esitteen, josta löytyy tärkeimpien muistomerkkien kautta kulkeva suositeltu kävelyreitti.

Nyt tuntuu hauskimmalta vain kierrellä ympäriinsä ja kääntyä mielenkiintoisimmalta näyttävään suuntaan. Jotain hienoa jää ehkä näkemättä, mutta kevätaurinko lämmittää ja kaunis ympäristö houkuttelee uteliaalle tutkimusmatkalle.

Yksi huomiota herättävimmistä veistoksista esittää härkiä ja talonpoikia työssään. Hautausmaan keskikäytävän varrella sijaitseva kuvanveistäjä Enrico Buttin luomus on pystytetty varakkaan rakennusurakoitsija Gaetano Besenzanican muistoksi.

Hautausmaan keskiosasta löytyy Bernocchi-muotitalon perustajan Antonio Bernocchin ja tämän puolison Camilla Navan muistomerkki. Raamatullisilla veistoksilla koristeltu suuri valkea lieriö kuuluu Cimitero Monumentalen katseenvangitsijoihin. Bernocchi muistetaan avokätisenä hyväntekijänä, joka lahjoitti varojaan muun muassa kouluille, sairaaloille, sotaveteraaneille sekä taiteelle.

Eräs hautausmaan vaikuttavimmista mausoleumeista kuuluu Calegarin suvulle. Kuvan vasemmassa reunassa näkyvä vaalea rakennelma tuo mieleen Milanon Duomon, sillä sen monet tornit ja muotokieli noudattavat samaa goottilaista tyyliä kuin katedraalikin.

Kuparikattoinen jonkinlaista purjetta muistuttava monumentti edustaa puolestaan huomattavasti modernimpaa tyyliä. Apteekkialalla vaurastunut Franco Dompè rakennutti sen 1950-luvulla vanhempiensa hautapaikaksi.

Meiltä kuluu hautausmaalla pari tuntia, mutta alueella voisi helposti viettää enemmänkin aikaa. Kierrämme Cimitero Monumentalen suurin piirtein ympäri, mutta moni risteävä polku jää tietenkin koluamatta.

Milanon Cimitero Monumentale herättää kiinnostuksen myös muita Italian kuuluisia hautausmaita kohtaan. Ehkäpä tulevilla reissuillani tutustun vaikkapa Genovan Staglienoon tai Rooman protestanttiseen hautausmaahan, jota on kehuttu Kukkulalta-blogissa.

Cimitero Monumentale sijaitsee Porta Garibaldin aseman lähistöllä, noin kaksi ja puoli kilometriä Milanon keskipisteestä Duomosta pohjoiseen. Monumentalen metroasema on hautausmaan portin läheisyydessä ja perille pääsee myös raitiovaunulla.

Hautausmaalle on vapaa sisäänpääsy ja se on avoinna tiistaista sunnuntaihin. Ajankohtaiset aukioloajat kannattaa tarkistaa hautausmaan virallisilta internetsivuilta.

Hautausmaat eivät välttämättä tule nähtävyyksiä miettiessä ensimmäisenä mieleen, mutta ainakin Cimitero Monumentale on todellakin vierailun arvoinen. Tarjolla on harvinaisen miellyttävä päiväkävely sekä yllättävänkin ilmeikäs johdatus Milanon historiaan.
Lue lisää Milanon-matkastani postauksesta Mainio viikonloppu Milanossa.
Italia
Bergamon viihtyisä alakaupunki Città Bassa
Vaikka keskiaikainen yläkaupunki Città Alta onkin Bergamon todellinen helmi, kannattaa tutustua myös kukkulan juurelta löytyvään kaupungin uudempaan osaan. Città Bassa tarjoaa viihtyisiä kävelykatuja, muutamia nähtävyyksiä ja mukavaa tunnelmaa.
Bergamo jakautuu kahteen hyvin erilaiseen osaan. Kukkulan päällä kohoava yläkaupunki henkii keskiaikaa, ja sitä sävyttävät vuosisatoja vanhat rakennukset sekä kapeat mukulakivikujat. Alakaupunki alkoi kehittyä puolustusmuurien ympäröimän kukkulan juurelle vasta 1800-luvulla, kun vihollisten sotajoukot eivät enää uhanneet Bergamoa. Pikkukylien sävyttämä maaseutu joutui tuolloin antamaan tilaa voimakkaalle teollistumiselle. Tehtaiden ohella myös rautatiellä oli tärkeä rooli Bergamon kehittymisessä. Nykyään yläkaupungissa on vain parituhatta asukasta, kun taas alakaupungin väkimäärä yltää reilusti yli sadantuhannen.

Majoitumme tunnelmalliseen yläkaupunkiin, josta laskeudumme funikulaarilla Città Bassaan. Alamäkeen voisi helposti kävelläkin, mutta funikulaarilla matkustaminen kuuluu paikallisiin elämyksiin. Funikulaari on ollut käytössä jo vuodesta 1887 lähtien, minkä jälkeen tekniikkaa ja vaunuja on toki uudistettu moneen kertaan. Reitillä oleva tunneli vie kaupunginmuurin läpi ja lyhyen matkan aikana ehtii ihailla hetken maisemia.

Funikulaari tuo meidät alakaupungin pääkadun Viale Vittorio Emanuele II:n varteen. Loiva kaarre vaihtuu pian yli kilometrin mittaiseksi suoraksi, jonka aikana katu vaihtaa nimeään Viale Romaksi ja lopulta Viale Papa Giovanni XXIII:ksi. Valtakadun päässä häämöttää Bergamon rautatieasema. Käännymme mielellämme katselemaan myös näkymää tulosuuntaamme ja kukkulalla kohoavaan yläkaupunkiin päin.

Käännymme valtakadulta sivummalle ja löydämme sattumalta yhden alakaupungin monista aukioista. Piazza della Libertàn laidalla kohoava Palazzo della Libertà näyttää heti ensi silmäyksellä niin mahtipontiselta, että epäilen sen liittyvän jotenkin Italian historian synkkiin vuosiin. Arvaus osuukin napakymppiin, sillä rakennus valmistui hieman ennen toista maailmansotaa fasistipuolueen paikalliseksi päämajaksi. Se nimettiin sodan jälkeen Vapauden palatsiksi muistuttamaan fasismin ajan päättymisestä. Palazzo della Libertà on nykyisin hallintorakennus, jossa järjestetään myös näyttelyitä ja kulttuuritapahtumia.

Viereisen aukion laitaa koristava rakennus on asianajajaliiton kirjasto, joka on keskittynyt lakikirjoihin ja muihin alan niteisiin. Alakaupungin keskeisimpien osien arkkitehtuuria voisi kuvailla monumentaaliseksi, sillä avarat tilat ja komeat rakennukset seuraavat toisiaan.

Pääkadun ja kävelykatu Sentieronen risteyksessä kohoaa näyttävä Torre dei Caduti. Kaatuneiden torni on omistettu ensimmäisessä maailmansodassa kuolleille bergamolaisille. Torni on ohi kulkiessamme suljettu, joten emme pääse tutustumaan siihen tarkemmin. Tornin kerroksissa on eri teemoihin keskittyviä pieniä näyttelyitä ja huipulta pääsee ihailemaan näkymää yli kaupungin.

Leveä kävelykatu Sentierone on eräänlainen bergamolaisten olohuone. Täällä jos jossain kelpaa harrastaa italialaiseen kulttuuriin olennaisesti kuuluvaa passeggiataa eli kiireetöntä kävelyä, jonka tarkoituksena on nähdä tuttuja sekä tulla itse nähdyksi.

Tyylikkäästi pukeutuneet kävelijät voivat pysähtyä Sentieronen varrella nauttimaan aperitiivia tai vaikkapa jäätelöä. Sadesään tai polttavan kuuman auringonpaisteen sattuessa voi siirtyä holvikaarten suojaan.

Kävelykadun päässä kohoaa 1600-kuvulla rakennettu barokkikirkko, joka on omistettu Pyhälle Bartolomeukselle ja Pyhälle Stefanokselle. Viimeksi mainittuhan on juuri se marttyyri, jonka muistoksi vietetään tapaninpäivää. Emme käy kirkon sisäpuolella, joten Lorenzo Lotton maalaama alttaritaulu jää meiltä nyt näkemättä.

Sentieronen kulmalla on pieni puisto, jota koristaa veden ympäröimä muistomerkki. Näyttävä patsas on omistettu suurelle bergamolaiselle säveltäjälle Gaetano Donizettille. 1800-luvun alkupuoliskolla työskennellyt Donizetti muistetaan erityisesti oopperoistaan, mutta hän sävelsi myös muita teoksia. Oopperoista tunnetuimpia lienevät Lemmenjuoma, Don Pasquale sekä Lucia di Lammermoor.

Heti patsaan vierestä löytyy Bergamon oopperatalo Teatro Donizetti. Oopperatalo avattiin jo ennen säveltäjämestarin syntymää vuonna 1791 Teatro Riccardin nimellä. Talon ohjelmistoon kuuluu monenlaista musiikkia, mutta Donizettin oopperat ovat pääosassa erityisesti jokavuotisen Donizetti Opera Festivalin aikaan. Oopperataloon voi tutustua myös opastetuilla kierroksilla. Olen itse osallistunut vastaavalle kierrokselle Milanon La Scalassa.

Sentieronen lähistöllä on useita patsaita. Näistä pysäyttävin on Partisaanien muistomerkki, joka on pystytetty fasistien tappamien partisaanien muistoksi. Partisaaneilla oli merkittävä rooli taistelussa Italiaa miehittäneitä natseja sekä Mussolinin hallintoa vastaan. Synkkää patsasta katsellessa mieleeni tulee partisaanien tunnuslaulu Bella Ciao, joka jääkin soimaan päähän pitkäksi aikaa.

Leveä Sentierone vaihtuu hieman kapeammaksi ostoskaduksi Via XX Settembreksi. Kadun varrella on runsaasti erilaisia kauppoja sekä hauskanvärisiä vanhoja rakennuksia. Innokas shoppailija saisi luultavasti kulutettua täällä helposti monta tuntia.

Meitä kiinnostaisi ostosten sijasta päästä syömään jotakin. Moni lounasravintola näyttää näin kauniina lauantaina täydeltä, emmekä toisaalta haluaisi käyttää ateriaan kovin pitkää aikaa. Ratkaisuksi löytyy kuvassa näkyvä Bar Haitin terassi, jolla syömme arkiset seitsemän euron pasta-annokset. Tämä ei ole mitenkään hieno ateria, mutta ruoka on kelvollista ja hinta todella edullinen. Città Altaan sijoittuvat ruokailuvinkkini löytyvät aiemmin julkaistusta jutusta Majoitus- ja ravintolakokemuksia Bergamossa.

Pysähdymme vielä Panfé-ketjukahvilaan ostoskadun varrelle. Vaikkei caffè latten tilaamisesta puolenpäivän jälkeen saakaan Italiassa vankeusrangaistusta tai edes sakkoja, on silti kiva noudattaa paikallisia tapoja ja yrittää valita jotain vuorokaudenaikaan sopivampaa. Espresso tai kenties jopa caffè macchiato olisi kelpo valinta, mutta tässä kahvilassa mainostetaan niin näyttävästi kauden erikoiskahveja, että tilaamme kaikesta huolimatta sellaiset. Valitsen juoman kylkeen kermapulla maritozzon.

Alakaupungin merkittävimpiin nähtävyyksiin kuuluu myös edellä mainituista kohteista hieman syrjemmällä sijaitseva taidemuseo Accademia Carrara. Klassiset maalaukset olisivat kiinnostaneet meitäkin, mutta museovierailulle ei tällä reissulla järjestynyt sopivaa aikaa. Kävelin taidemuseon ohitse mennessäni jalkapallo-otteluun Bergamon stadionille.

Bergamon nykyaikainen alakaupunki toimii hyvänä vastapainona historialliselle yläkaupungille. Città Bassasta löytyy muun muassa mielenkiintoista arkkitehtuuria, mukavia kävelykatuja, ostosmahdollisuuksia sekä eläväistä tunnelmaa. Myös hotellivaihtoehtoja on runsaasti, mutta ainakin meille sopi paremmin majoittuminen yläkaupunkiin. Bergamo on kokonaisuudessaan mukava matkakohde, joka sopii hyvin vaikkapa leppoisan pitkän viikonlopun viettämiseen.
Lue myös muut Bergamosta kertovat juttuni:
Bergamon sykähdyttävä yläkaupunki Città Alta
Majoitus- ja ravintolakokemuksia Bergamossa
Maisemia San Vigilion kukkulalta Bergamosta
Upea Santa Maria Maggioren basilika Bergamossa
Jalkapalloa Bergamossa, Atalanta–Udinese
Italia
Maisemia San Vigilion kukkulalta Bergamosta
San Vigilion kukkula tarjoaa Bergamon parhaat näköalat sekä mahdollisuuden hengittää raikasta ilmaa aivan keskustan tuntumassa. Kukkulan ympäristössä kulkee myös maalaismaisemiin vieviä kävelyreittejä.
San Vigilio on Bergamon kaupungin korkein kukkula, jolle voisi hyvin nousta vanhastakaupungista Città Altasta kävellenkin. Haluamme silti käyttää vanhaa funikulaaria, jolla matkustamisen voi ottaa paikallisena elämyksenä.

Funikulaari aloitti toimintansa jo vuonna 1912, joten se on ehtinyt kuljettaa bergamolaisia monen sukupolven ajan. Matka on vain 630 metrin mittainen, mutta sen aikana noustaan noin 90 metriä korkeammalle. San Vigilion funikulaaria ei pidä sekoittaa Città Bassan ja Città Altan välillä liikennöivään toiseen linjaan. Molemmilla funikulaareilla voi matkustaa Bergamon julkisen liikenteen lipuilla.

Funikulaarin yläasemalta aukeaa upea maisema Bergamon kaupunkiin. Erityisesti Città Altan vanhat rakennukset ja kirkontornit näyttävät hienoilta, kun ne kohoavat korkealle ympäröivän laakson yläpuolelle.

San Vigilion kukkula on melko suosittu retkikohde, jonka muutamilla kujilla ja parissa ravintolassa näkyy ainakin näin kauniina sunnuntaina paljon paikallisia pyhäpäivän viettäjiä. Osa on ehkä tullut vain rentoutumaan lasillisen ääreen terassille, mutta joukossa on myös kunnon retkeilyvarusteisiin sonnustautuneita patikoijia. Nousemme kapeaa mukulakivikatua pitkin kohti kukkulan huippua. San Vigilio vaikuttaa rauhalliselta keitaalta muun kaupungin yläpuolella. Pienen parkkipaikan laidalla on pari kissaa nauttimassa auringonpaisteesta.

Kukkulan laelta löytyy viihtyisä puisto, joka on kehittynyt Bergamoa vuosisatojen ajan vartioineen San Vigilion linnoituksen päälle. Paikka sijaitsee noin puoli kilometriä merenpinnan yläpuolella ja sieltä on hienot näkymät vehreälle maaseudulle sekä lähiseudun vuorille saakka. Nautimme lämpimästä kevätpäivästä ja ihailemme maisemia kiireettömästi eri suuntiin.

Linnoituksen nimi on lainattu kukkulalla muinoin sijainneelta San Vigilion kappelilta. San Vigilio eli suomalaisittain Pyhä Vigilius oli Trenton piispa, joka koki vuonna 405 marttyyrikuoleman julistaessaan evankeliumia pakanoille eräässä Gardajärven pohjoispuolella sijaitsevassa laaksossa.

Kukkulalla lienee ollut jonkinlainen vartiotorni jo roomalaisten aikaan, mutta ensimmäinen varsinainen linnoitus pystytettiin 1100-luvulla. Linnoitusta vahvistettiin erityisesti 1400-luvulla, jolloin Bergamo kuului Venetsian tasavaltaan. Kaupungin turvallisuustilanne parani oleellisesti seuraavalla vuosisadalla, kun koko yläkaupunki sai ympärilleen tukevat muurit. Linnoituksen sotilaallinen merkitys väheni, ja 1800-luvulla se suurimmaksi osaksi purettiin. Jäljellä on enää lähinnä muureja ja vallihautoja, jotka muistuttavat kukkulan historiasta.

Kukkulalta laaksoon lähtisi erilaisia pitkiäkin kävelyreittejä, mutta meille riittää tällä kerralla hieman lyhyempikin vaihtoehto. Samoilla vaatteilla ja kaupunkikengillä pitäisi selvitä vielä lounaalle ja samana iltana odottavalle kotimatkallekin, joten on parempi olla hikoilematta liikaa. Onneksi matka ainakin alkaa loivaan alamäkeen.

Ohitamme muutamia kapean tien varrella sijaitsevia koteja, kunnes päädymme pitkään Salita dello Scorlazzone -nimiseen portaikkoon. Liikkeellä on kävelyretkeläisten lisäksi ainakin yksi hurjapää, joka kiitää portaita alas polkupyörällään.

Alhaalla häämöttää kuvauksellinen Tempio dei Caduti -kirkon torni. Tämä pätkä taipaleestamme kuuluu Visit Bergamo -sivustolla suositeltuun The Green City -kävelyreittiin.

Portaikko päättyy lopulta tielle, jonka varrella sijaitsee ylempää näkemämme kirkko. Tempio dei Caduti eli Kaatuneiden temppeli on omistettu ensimmäisessä ja toisessa maailmansodassa kuolleille bergamolaisille sotilaille. Kirkkoa alettiin rakentaa hieman ennen Italian liittymistä ensimmäiseen maailmansotaan ja sen käyttötarkoitus muotoutui tuon ajan tapahtumien perusteella.

Tempio dei Caduti on yleensä suljettu, mutta siellä järjestetään jokaisen kuukauden toisena sunnuntaina messu. Osumme sattumalta paikalle hieman tämän kuukausittaisen messun päätyttyä, joten ovet ovat jälleen visusti säpissä. Olisi ollut kiinnostavaa kurkata sisäpuolelle, sillä synkkä kirkkosali on kuvien perusteella hyvin persoonallisen näköinen.

Käännymme pian kirkon kulmalta lähdettyämme jälleen alamäkeen Salita Scorlazzino -nimiseen portaikkoon. Rappusten varrelta voi vielä katsella Kaatuneiden temppelille päin ja ihailla kukkivia puita.

Maaliskuinen aurinko lämmittää jo kovin keväisesti ja jostain kuuluu lintujen laulua. Muutamat puut ja pensaat kukkivat näyttävästi. Voisivatkohan nämä olla aprikoosin kukkia?

Kaunis kävelyreitti laskeutuu yhä vain alemmas, mikä tarkoittaa että joudumme vielä jossain vaiheessa nousemaan myös takaisin ylämäkeen. Tuntuu mukavalta päästä tällaisen vehreyden keskelle aivan kaupungin laitamilla. Vastaan tulee muutamia reippaita lenkkeilijöitä koiriensa kanssa. Bergamon modernimpi puoli Città Bassa häämöttää alapuolellamme.

Paluumatka kuvan kukkulalla odottavaan vanhaankaupunkiin ei lopulta ole kovin raskas. Tulemme kävelleeksi muutaman kilometrin oikein miellyttävissä maisemissa. Mielestämme Bergamossa voisi käyttää enemmänkin aikaa kaupunkia ympäröivillä kukkuloilla patikointiin. Toisaalta jos retkeilyn ottaa oikein asiakseen, löytyy täältä päin Italiaa myös upeita vuoristo- ja järvimaisemiin vieviä vaellusreittejä. San Vigilion kukkula on joka tapauksessa käymisen arvoinen paikka, vaikkei haluaisi kävellä funikulaariasemalta lähimmän ravintolan terassia pidemmälle.
Lue myös muut Bergamosta kertovat juttuni:
Majoitus- ja ravintolakokemuksia Bergamossa
Bergamon sykähdyttävä yläkaupunki Città Alta
Upea Santa Maria Maggioren basilika Bergamossa
Jalkapalloa Bergamossa, Atalanta–Udinese
-
Eurooppa1 vuosi sitten12 mieleenpainuvaa kirkkoa Euroopassa
-
Yhdysvallat1 vuosi sittenNew Yorkin merellinen Coney Island
-
Italia1 vuosi sittenMilanon-viikonlopun uudet kokemukset
-
Espanja1 vuosi sittenTeneriffan patikkaretket: Roques de García
-
Italia1 vuosi sittenRunsas vinkkipaketti Milanoon
-
Ranska1 vuosi sittenBordeaux’n viinimuseo Cité du Vin
-
Ranska1 vuosi sittenDordognen kylät Beynac, La Roque-Gageac ja Domme
-
Suomi1 vuosi sittenHiihtoloma Suomutunturin maisemissa
-
Espanja1 vuosi sittenTeneriffan patikkaretket: Bosque de Los Enigmas
-
Ranska12 kuukautta sittenPariisin-viikon monet kokemukset
-
Ranska12 kuukautta sittenTuhkasta noussut Pariisin Notre-Dame
-
Ranska1 vuosi sittenBordeaux’n luova keskus Darwin


Mikko / Matkalla Missä Milloinkin
15.5.2022 at 18:31
Hautausmaat ovat yllättävän usein varsin vaikuttavia paikkoja. Suomessa tosin aika synkkiä, mutta varsinkin Buenos Airesissa ja Havannassa on tullut käytyä muutamia upeita hautausmaita katsomassa.
Mika / Lähtöportti
15.5.2022 at 20:47
Kyllä vaan, hautausmaa voi olla tosi mielenkiintoinen nähtävyys esimerkiksi kauniiden muistomerkkien tai historian ansiosta. Monessa maassa ne ovat Suomeen verrattuna kovin erilaisia. Jos joskus pääsen Buenos Airesiin saakka, niin ainakin La Recoletan hautausmaa kuuluisi matkaohjelmaan.