Ota yhteyttä

Englanti

Päiväretkellä merellisessä Blackpoolissa

Julkaistu

Teimme heinä-elokuun vaihteessa reilun viikon mittaisen matkan Englantiin. Yksi kohteistamme oli Blackpool, jossa kävimme päiväretkellä Manchesterista käsin. Blackpool on varsinkin näin kesäaikaan vilkas rantakaupunki, jossa riittää yllin kyllin monenlaista viihdettä.

Juna on tuonut meidät Lancashiren vehreiden maisemien halki aitoon englantilaiseen rantakaupunkiin. Matkaan kuluu Manchesterista käsin reilu tunti suuntaansa. Ranta ei näy vielä rautatieaseman ovelle, mutta ilmassa on aavistus usvaista kosteutta ja raikasta merituulta.

blackpool_06


Asemalta kävelee muutamassa minuutissa rantakadulle, jossa voi jo aistia meren tuoksua. Täällä Talbot Squarella kohtaamme paikallisen merenneidon. Taiteilija Laurence Payot on käyttänyt pronssipatsaan mallina paikallista tyttöä, ja lopputulos näyttää jopa hämmästyttävän elävältä.

blackpool_05


Ylitämme rantakadun ja saavumme yhdelle Blackpoolin kolmesta huvilaiturista. North Pierillä vallitsee varsin nostalginen tunnelma, sillä ajan patina on nähtävissä kaikkialla. Kaupungin vanhimman huvilaiturin avajaisia vietettiin jo keväällä 1863.

blackpool_04


Laiturin alkuosassa toimii muutama ravintola ja baari, jonka asiakkaita on viihdyttämässä tyylikkäästi pukeutunut pianisti. Kävelemme puista laituria pitkin kauemmas rannasta. Laituria reunustavat koristeelliset penkit ovat päässet jo hieman ruostumaan, mutta näyttävät silti kuvauksellisilta. North Pierin entisöintiin on käytetty paljon rahaa, mutta kunnostettavaa riittää edelleen.

blackpool_03


Huvilaiturille on riittänyt käyttöä, sillä Blackpool on kasvanut matkailun ehdoilla. Kaupunki alkoi houkutella terveellisestä rantalomailusta innostuneita ihmisiä jo 1700-luvulla. Suosio kasvoi entisestään 1800-luvun puolivälissä, kun kaupunkiin avattiin rautatieyhteys. Erityisesti läheisistä teollisuuskaupungeista virtasi työväestöä lomanviettoon, ja asutuskeskusten kasvaminen takasi suuret kävijämäärät. Tehtaat oli tapana sulkea kesällä tietyiksi viikoiksi kokonaan, jolloin työläiset lähtivät viettämään lomiaan mieluusti rannikolle. Blackpoolissa kävi erityisesti keväisin ja syksyisin myös ylempiluokkaisia vieraita.

blackpool_11


Nautin North Pierin rauhallisesta ilmapiiristä sekä maisemista niin merelle kuin kaupunkiinkin päin. Kuvakulmia riittää, sillä laiturilla on pituutta lähes puolen kilometrin verran. Laiturin päässä on karuselli, baari sekä kokonainen teatteri, mutta muuten täällä on hyvin tilaa pysähtyä katselemaan Irlanninmeren aaltoja.

blackpool_09


Palaamme rantakadulle ja lähdemme etsimään lounaspaikkaa. Englantilaisessa rantakaupungissa maistuisi perinteinen fish & chips, joten tartumme tilaisuuteen nähdessämme Papa’s Fish and Chips -nimisen ravintolan. Kyseessä on jo pian 60-vuotias ketju, joka voitti muutama vuosi sitten BBC:n kilpailusta ”Britannian paras fish & chips” -palkinnon. Asiasta muistuttava laatta on kiinnitetty ylpeästi ravintolan ovelle. Leivitetty kolja sekä ranskanperunat maistuvat hyvin, vaikka eivät ihan parhaita koskaan syömiäni olekaan. Annoksia sai odottaa yllättävän kauan, mutta ravintolakokemus on muuten positiivinen.

blackpool_02


Kaupungin tunnetuin maamerkki Blackpool Tower kohoaa rantakadun varrella. Eiffel-tornia jäljittelevä rakennelma avattiin vain viisi vuotta esikuvansa jälkeen keväällä 1894. 158-metrinen torni oli valmistuessaan koko Britannian korkein rakennus. Blackpool Towerin juurella olisi paljon koettavaa sirkuksesta lähtien. Samoilla kulmilla sijaitseva Winter Gardens on puolestaan merkittävä tapahtumapaikka, jossa järjestetään muun muassa konsertteja sekä perinteikäs vuosittainen tanssikilpailu Blackpool Dance Festival.

blackpool_07

 
Blackpoolissa on oma ainutlaatuinen tunnelmansa. Rantakadulla eli Promenadella tuntuu, kuin olisimme jossakin etelän lomakohteessa, jonka sää on kuitenkin englantilaiseen tapaan täysin arvaamaton. Tämän vuoksi huvikaupunkiin onkin rakennettu paljon sellaista viihdykettä, josta voi nauttia sisätiloissa. Tiesin kyllä jo ennalta, että Blackpoolissa on monenlaista viihdettä, mutta meiningin mittakaava yllättää. Värikkäitä pelihalleja, baareja, kasinoita ja karkkikauppoja tuntuu riittävän lähes loputtomasti. Ohitamme myös muun muassa Madame Tussaudsin vahakabinetin.

blackpool_01


Promenade on vilkkaimmillaan Blackpool Towerin ja Central Pierin välisellä alueella. Ihmisiä tuntuu riittävän yhä ruuhkaksi asti, vaikka Blackpoolin asema englantilaisten turistimagneettina onkin hieman horjunut 1960-luvulta lähtien. Pakettimatkat alkoivat niihin aikoihin viedä brittejä entistä edullisemmin ulkomaille ja Blackpoolin-lomat jäivät, mutta moni poikkeaa tänne yhä vähintään päiväretkelle. Minustakin Blackpool on oikein hyvä päiväretkikohde, mutta viikkoa en täällä varmaankaan viihtyisi.

blackpool_15


Seuraavaksi vastaan tuleva huvilaituri Central Pier on kuin eri maailmasta rauhalliseen North Pieriin verrattuna. Laiturille on ahdettu kymmenkunta huvipuistolaitetta, joista maailmanpyörä The Big Wheel nousee kaiken muun yläpuolelle. Monesta suunnasta yhtä aikaa pauhaava kovaääninen musiikki alkaa ahdistaa, joten emme viivy tällä laiturilla kovin pitkään. Kioskeissa myydään makeita herkkuja ja pieniä matkamuistoja. Laiturin rannanpuoleisessa päässä on jälleen yksi suuri pelihalli.

blackpool_14


Pääsemme taas rauhallisempiin tunnelmiin, kun kävelemme rannan tuntumassa etelään päin. Viihtyisä kävelytie on hyvin leveä, eikä sen varrella ole tällä kohtaa juurikaan palveluita. Lokit tähystävät sulat tuulessa hulmuten kaiteen päältä merelle päin.

blackpool_13


Rantakadun toisella puolella riittää paljon hotelleita, joista monet näyttävät julkisivunsa perusteella melko nuhjuisilta. Myös fish & chips -ravintoloita näkyy hämmästyttävän paljon, joten Blackpoolin suosikkiruokalajista ei ole epäselvyyttä.

blackpool_16


Sää kirkastuu päivän mittaan mukavasti, mutta lämpötila pysyttelee ainoastaan parinkymmenen asteen tienoilla. Merivesi lienee viileää, sillä vain pari ihmistä näyttää uskaltautuneen uimaan. Rannoilla näkyy myös muutamia vedessä kahlaavia lapsia.

blackpool_12


Saavumme lopulta kolmesta laiturista eteläisimmälle eli South Pierille. Laituri muistuttaa paljon Central Pieriä, sillä täälläkin on runsaasti huvipuistolaitteita. Kävelemme laiturin päässä perimmäisenä sijaitsevan Crazy Coasterin ympäri. Kokemus on suorastaan jännittävä, sillä jalkojen alla ei ole lankkuja vaan pelkkä metalliristikko, jonka läpi on hyvä näkyvyys kaukana alhaalla aaltoilevaan mereen. Laiturin pää tärisee vuoristoradan mukana, mutta kaikki pysyy kuitenkin kasassa niin kuin pitääkin.

blackpool_10

 
Blackpoolin varsinainen huvipuisto Pleasure Beach häämöttää South Pierin eteläpuolella. Emme kuitenkaan jatka matkaamme enää sinne saakka, vaan alamme suunnitella paluuta rautatieasemalle. Asema on jäänyt jo yli kolmen kilometrin päähän, joten päätämme kulkea matkan rantakatua pitkin liikennöivällä raitiovaunulla. Emme ole hankkineet lippuja etukäteen, mutta ne voi onneksi ostaa myös matkan aikana vaunussa päivystävältä rahastajalta. On hauska nähdä koko kävelemämme matka raitiovaunun ikkunasta uudelleen.

blackpool_08


Pilvinen päivä on kirkastunut niin aurinkoiseksi illaksi, etten malttaisi jättää vielä meren rantaa taakseni. Kello on kuitenkin jo sen verran, että on järkevää nousta seuraavaan Manchesteriin palaavaan junaan. Käymme vielä lopuksi katsomassa aseman viereen taiteiltua muraalia. Hienosti toteutetussa teoksessa tiivistyy Blackpoolin tunnelma sellaisena kuin me sen koimme. Blackpool on merellinen kesäkaupunki, jossa viileät aallot lyövät rantaan ja lokkien huudot yltävät toisinaan ihmisten aiheuttaman hälinän yläpuolelle.

Lue myös Lähtöportin muita Englannista kertovia juttuja.

Blogia kirjoittaa jatkuvaa matkakuumetta poteva perheenisä Keravalta. Nautin reissuista niin Euroopassa, kaukomailla kuin kotimaassakin. Pysy mukana matkassa ja seuraa Lähtöporttia Facebookissa sekä Instagramissa.

Jatka lukemista
2 kommenttia

Kommentit

  1. Nyt liikutaan itselleni totaalisen tuntemattomilla alueilla. Mutta mikä ettei, kivalta tämäkin kuulostaa. Samoin koko maa.

    • Mika / Lähtöportti

      13.8.2025 at 9:48

      Englanti on yllättävänkin monipuolinen matkailumaa, kun lähtee tutustumaan eri alueisiin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Englanti

National Football Museum Manchesterissa

Julkaistu

Kirjoittaja

Englantilaiselle jalkapallolle omistettu kansallinen museo on kiinnostava vierailukohde kaikille lajista kiinnostuneille. Olen vieraillut museossa nyt vajaan vuoden sisään jopa kahdesti. Nähtävillä on paljon historiallisia esineitä ja halukkaat pääsevät potkimaan palloa vähän itsekin.

Kävin Manchesterissa ensi kertaa viime kesänä, jolloin kaupunki kuului perhematkamme ohjelmaan. Vierailimme tuolloin myös National Football Museumissa, jonka voi laskea kaupungin päänähtävyyksien joukkoon. Kavereiden kanssa tehty keväinen jalkapallomatka suuntautui sekin hieman sattumalta juuri Manchesteriin, jolloin oli luonnollista palata museoon. Pääsyliput ovat monen muun brittimuseon tavoin voimassa kokonaisen vuoden, joten uusintavierailu oli itselleni ilmainen.

national_football_museum_04


National Football Museum perustettiin alun perin Prestoniin vuonna 2001, mutta sille alettiin pian etsiä suuremman kävijämäärän toivossa parempaa sijaintia. Museo avattiin uudelleen heinäkuussa 2012 Manchesterin ydinkeskustassa, missä se onkin menestynyt mukavasti. Nyt jälkimmäisellä vierailulla maaliskuussa 2026 saavumme paikalle heti aamulla hieman ennen avaamisaikaa, jolloin oven taakse kertyy reilut parikymmentä futisturistia eri puolilta Eurooppaa.

national_football_museum_03


Museon avarassa alakerrassa voi kuvauttaa itsensä Valioliigan ja Naisten Superliigan pokaalien kanssa. Täältä lähdetään siirtymään ylempiin kerroksiin, joissa varsinaiset näyttelyt sijaitsevat. Sisään virtaa tasaiseen tahtiin lisää ihmisiä, mutta näyttelytiloissa on silti miellyttävän väljää, kuten oli kesäisellä vierailullakin. Oma vierailuaika kannattaa varata etukäteen netistä pääsylipun ostamisen yhteydessä.

national_football_museum_07


Toisen kerroksen Match Gallery on museon merkittävin osa, jossa varsinainen päänäyttely sijaitsee. Kierros alkaa jalkapallon syntyvaiheista ja jatkuu näyttelytilan halki kohti nykypäivää. Heti alkuun voi tutustua vaikkapa käsin kirjoitettuun sääntökirjaan vuodelta 1863.

national_football_museum_06


Pelipaidat, pallot, otteluohjelmat, pääsyliput, valokuvat ja muut esineet kertovat konkreettisesti lajin historiasta. Eräässä vitriinissä esitellään myös brittifutiksen synkkää puolta huligaaneilta takavarikoitujen teräaseiden ja muiden ikävien esineiden muodossa.

manchester_footballmuseum_04


Oma suhteeni englantilaiseen jalkapalloon on hieman ristiriitainen. Varhaisessa lapsuudessani television futistarjonta rajoittui lähinnä lauantaisiin lähetyksiin Englannin liigan otteluista, joten olen jollain tasolla seurannut brittifutista pienestä pitäen ja aihe herättää tältä osin nostalgisia tunteita. Toisaalta takana on myös ajanjaksoja, jolloin olen seurannut vain tuloksia ja katsonut Valioliigaa televisiosta ehkä pari peliä kaudessa.

national_football_museum_08


Arvostan suuresti englantilaisen jalkapallon pitkiä perinteitä ja sitä, miten niitä edelleen vaalitaan. Ihailen myös, kuinka alempien sarjatasojenkin seuroilla on paljon kannattajia, jotka ovat omasta joukkueestaan aidosti ylpeitä ja käyvät uskollisesti niin koti- kuin vierasotteluissakin. Ymmärrän myös Valioliigan suosion syitä ja seuraan sarjaa nykyään melko tarkasti itsekin.

national_football_museum_14


Kaikesta tästä huolimatta en ole kokenut brittijalkapalloa tai varsinkaan Englannin maajoukkuetta koskaan varsinaisesti omakseni. Jalkapalloon liittyvät intohimon kohteeni löytyvät ennen kaikkea Italiasta, jonka jalkapalloa olen seurannut 1980-luvun lopulta lähtien niin tiiviisti kuin olen pystynyt. Nyt kun pian alkavissa MM-kisoissa ei tälläkään kerralla nähdä saapasmaata, kääntyvät sympatiani Espanjan tai Argentiinan kaltaisten maiden suuntaan. Englannilla on toki vahva ja kiinnostava joukkue, johon mahtuu hyviä tyyppejäkin. En panisi pahakseni esimerkiksi Harry Kanen tai Marc Guéhin menestystä.

national_football_museum_10


Näyttelysalin keskellä on edustava kokoelma palkintopokaaleja. Joiltakin näytöiltä voi katsella pätkiä menneistä peleistä ja siellä täällä on eri tavoin toteutettuja pieniä tietovisoja, joissa voi testata omaa tietämystään. Mieleen jää myös erään vitriinin takana jutteleva Gary Linekerin hologrammihahmo. Ja voihan täällä tietysti istahtaa myös vanhan Wembleyn alkuperäiselle puupenkille.

national_football_museum_09


Museo keskittyy nimensä mukaisesti nimenomaan englantilaiseen jalkapalloon, joskin MM-kisoihin liittyen on esitelty muutaman vastustajankin pelipaita. Englannin miesten maajoukkue on voittanut vain yhden arvoturnauksen, joten vuoden 1966 kotikisojen maailmanmestaruutta muistellaan täällä edelleen suurella lämmöllä. Naisten joukkue on ollut viime vuosina menestyksekkäämpi, sillä se voitti Euroopan mestaruuden sekä 2022 että 2025 ja saavutti noiden kisojen välissä myös MM-hopeaa.

national_football_museum_05


Naisten jalkapallo on museossa hyvin esillä. Näyttävä pronssipatsas esittää Lily Parria, joka kuuluu naisjalkapallon uranuurtajiin. Hän on myös ensimmäinen Englannin jalkapallon Hall of Fameen valittu nainen. Toinen museossa esitelty pioneeri Nettie Honeyball esiintyy vain salanimellään, sillä hänen oikeasta henkilöllisyydestään ei ole varmuutta. Nettie perusti vuonna 1894 ensimmäisen naisten jalkapalloseuran ja kävi taistelua tasa-arvon puolesta. Naisten pukeutuminen polvihousuihin edes urheilutarkoituksessa oli tuohon aikaan täysin pöyristyttävää.

national_football_museum_12


Naisten jalkapallolla on Britanniassa ristiriitainen historia. Ottelut nousivat suureen suosioon erityisesti ensimmäisen maailmansodan aikana, jolloin miehet olivat rintamalla. Pelien yleisötuloilla kerättiin huomattavia summia hyväntekeväisyyteen. Suosio alkoi pelottaa Englannin palloliiton herroja, minkä vuoksi naisten pelaaminen kiellettiin kohta sodan jälkeen kokonaan. Kielto purettiin vasta vuonna 1971, minkä jälkeen laji alkoi hitaasti kehittyä. Suosion kasvu on ollut viimeisen vuosikymmenen aikana huomattavaa, ja Women’s Super League on nykyään vetovoimainen täysammattilaissarja. Naisten jalkapallo sai paikkansa englantilaisten sydämissä viimeistään kesällä 2022, kun Chloe Kelly tuuletti EM-finaalin voittomaalia loppuunmyydyllä Wembleyllä Lontoossa.

national_football_museum_13


Museon kolmas kerros Play Gallery kutsuu nimensä mukaisesti pelaamaan. Täällä olisi mahdollisuus esimerkiksi laukoa kolme rangaistuspotkua kolmen punnan hintaan, mutta pitkä jono saa jättämään tämän kokemuksen väliin. Kokeilemme sen sijaan ilmaista Pass Master -peliä, jossa pallolla pitäisi osua kulloinkin valaistuna olevaan kohteeseen. Aika on tietenkin rajallinen ja homma osoittautuu yllättävän haastavaksi, varsinkin jos oma pelituntuma on jäänyt vuosien taakse.

national_football_museum_02


Play Galleryyn on koottu monenlaista nähtävää, kuten vanhoja pelipalloja, pukukopeissa nähtyjä pelaajien tavaroita eri vuosikymmeniltä, tietokonepelien kansia tai Subbuteo-pöytäjalkapallopelin osia. Kokeilemme vielä lopuksi peliä, jossa täytyy tuomarin ominaisuudessa tehdä oikeat päätökset videolla näkyvissä tilanteissa. Tuomarit ansaitsisivat nykyistä enemmän kunnioitusta vaativasta työstään, jota ilman pelaaminen ei onnistuisi.

national_football_museum_01


Play Galleryn ovella patsastelee Arthur Kinnaird, joka juhli aikoinaan voitettuja otteluita käsillään seisten. Kinnaird oli merkittävä hahmo englantilaisen jalkapallohistorian alkuvuosina. Hän voitti pelaajana FA Cupin viisi kertaa, joista viimeisen Old Etoniansin paidassa vuonna 1882. Kinnaird muistetaan sitäkin paremmin Englannin jalkapalloliiton puheenjohtajana, sillä hän hoiti tehtävää peräti 33 vuoden ajan. Itselleni Kinnaird on tuttu hahmo Netflix-sarja The English Gamesta, jossa hän on yksi päähenkilöistä. 

national_football_museum_15


Museon neljäs ja ylin kerros on nimeltään Score Gallery. Siellä oli ensimmäisellä vierailullani pieni muun muassa jalkapallolehtiin liittynyt näyttely, mutta nyt toisella kerralla koko kerros on näyttelyn vaihtumisen vuoksi suljettu. Kyseessä ei ole museon merkittävin osa, mutta kannattaa toki kurkata jos yläkerrassa olisi oman vierailun aikaan jotain mielenkiintoista.

national_football_museum_11


Uloskäynnin yhteydessä on tietenkin kauppa, josta löytyy kaikenlaista aiheeseen liittyvää pelipaidoista, kirjoista, avaimenperistä ja lasinalusista lähtien. Museossa on myös oma kahvila. National Football Museum on hyvä museo, joka lähestyy lajia monesta eri kulmasta. Joukkoon mahtuu paljon tuttuja asioita sekä varmasti myös runsaasti uutta tietoa. Vitriineihin aseteltujen esineiden lisäksi löytyy sopivasti interaktiivisuutta. Vierailuajaksi on molemmilla kerroillani riittänyt noin puolitoista tuntia. Vaikka nämä museovierailut ovatkin olleet miellyttäviä, ei kokemus silti sykähdytä yhtä vahvasti kuin kunnon ottelu. Jalkapallo on parasta paikan päällä nähtynä tai pelattuna.

Lisätietoa löytyy National Football Museumin virallisilta nettisivuilta.

Jatka lukemista

Englanti

Brittifutistunnelmaa aurinkoisessa Burnleyssa

Julkaistu

Kirjoittaja

Maaliskuisen Englannin-matkan ensimmäinen ottelu nähtiin Burnleyssa, jossa suunnistimme Pasin ja Teron kanssa Turf Moorin stadionille. Vaikka kotijoukkueen kausi onkin ollut vaisu ja pelin lopputulos nytkin maaliton, oli retki pieneen teollisuuskaupunkiin silti onnistunut.

Manchesterin tuntumasta löytyvä Burnleyn kaupunki oli 1800- ja 1900-lukujen taitteessa yksi maailman tärkeimmistä puuvillakankaiden valmistajista. Alueella oli myös useita hiilikaivoksia sekä konepajateollisuutta. Vaurautta tuoneiden tehtaiden savupiiput ovat sittemmin sammuneet, mutta kaupunkia yritetään saada uuteen nousuun nykyaikaista teknologiaa valmistamalla. Yksi on kuitenkin säilynyt kaupungissa toukokuusta 1882 lähtien, nimittäin jalkapalloseura Burnley Football Club. 

burnley_02


Paikallisjunamatka Manchester Victorian asemalta Burnleyhin vie yhden puoliajan verran eli noin 45 minuuttia. Lauantaipäivänä on paljon matkustajia, mutta löydämme itsellemme silti jopa istumapaikat. Junamatkailu suosikkijoukkueen vierasotteluihin on Englannissa hyvin suosittua, joten kyydissä on nytkin muutama Bournemouthin punamustia värejä kantava fani. Perillä Burnleyssa odottaa mukava poutasää. Lähdemme suunnistamaan Google Mapsin avulla jalkapallostadionin suuntaan, jolloin päädymme hiljaiselle asuinalueelle. Näemme myös Leedsin ja Liverpoolin yhdistävän kanavan, joka on Burnleyn kohdalla korotettu virtaamaan kaupungin kattojen yläpuolella.

burnley_10


Ensimmäinen määränpäämme on The Royal Dyche -pubi, joka on nimetty valmentaja Sean Dychen mukaan. Aiemmin nimellä The Princess Royal toiminut pubi sai uuden ilmeen vuonna 2018, kun se juhlisti Burnleyn selviytymistä eurokentille yli viidenkymmenen vuoden tauon jälkeen. Sean Dyche esiintyy pubin tunnuksessa komeassa Tudor-tyylisessä asussa itsensä Henrik VIII:n tapaan.

burnley_06


Lempinimellä Ginger Mourinho tunnettu Dyche on täällä varsinainen kulttihahmo, sillä hän valmensi Burnleyta kymmenen vuotta. Menestys oli pieniin resursseihin nähden oikein hyvää ja Dychen omintakeinen persoona ihastutti kannattajia. Ginger Mourinhon suoraviivainen duunarifutis vetosi teollisuuskaupungin ihmisiin ja kaiken kruunasi Valioliigan seitsemäs sija, joka toi edellä mainitun paikan kansainvälisille kentille.

burnley_13


The Royal Dyche on täynnä lempinimellä The Clarets tunnettuun seuraan liittyvää rekvisiittaa lattiasta kattoon. Burnleylla on pitkät perinteet, sillä se on yksi syksyllä 1888 käyntiin potkaistun Englannin jalkapalloliigan kahdestatoista perustajajäsenestä. Burnleyn lisäksi myös Aston Villa, Everton sekä pari vuotta sitten tutuksi tullut Wolverhampton ovat tuosta joukosta mukana Valioliigassa nyt kuluvalla kaudella. Burnley on saavuttanut kaksi Englannin mestaruutta, joista tuoreempi on keväältä 1960.

burnley_12


Kiertelemme hetken pubin sisätiloissa, mutta siirrymme pian aurinkoiselle pihalle, jonka yläterassilta löytyy vapaa pöytäkin. Seuran tunnusvärit viininpunainen ja vaaleansininen näkyvät kaikkialla. Tunnelma on lähestyvästä ottelusta huolimatta leppoisa, eikä ilmassa ole suuremmin kannattajien uhoa. Muutama lyhyt kannatuslaulu toki kajahtaa aika ajoin. Tuntuu mahtavalta nauttia lämpimästä kevätauringosta juuri täällä.

burnley_03

 
Kulman takaa löytyy vielä entistäkin parempi aurinkokatsomo, jossa saa istahtaa stadionista muistuttaville penkeille. Samalla voi vaikka seurata, kuinka lapset potkivat pienellä tekonurmialueella palloa maaliin. Taustalla aukeaa tyypillinen lancashirelainen maisema.

burnley_05


The Royal Dychen naapurissa toimii muitakin jalkapallohenkisiä pubeja, kuten The Turf sekä Vintage Claret. Jätämme ne tällä kerralla väliin ja tyydymme ihailemaan rakennusten seiniin tehtyjä muraaleja. Yksi niistä esittää Vincent Kompanya, joka valmensi The Claretsia parin kauden ajan ennen siirtymistä nykyiseen tehtäväänsä Bayern Münchenin ruoriin.

burnley_04


Pubista on vain maalipotkun mittainen matka Turf Moorin porteille. Burnley pelasi täällä ensi kertaa helmikuussa 1883, joten stadionilla on kunnioitettavan pitkä historia. Nykyinen kapasiteetti on suurin piirtein 22 000 katsojaa. Ostan seuran virallisesta kojusta kaulaliinan matkamuistoksi. Viininpunainen väri on mielestäni varsin tyylikäs.

burnley_01


Suunnistamme stadionin sisätiloihin, joissa voi haukata pientä välipalaa. Piiraat kuuluvat perinteisiin brittiläisiin ottelueväisiin, ja valitsemani viiden punnan hintainen juusto-sipulipiiras osoittautuu hämmästyttävän herkulliseksi. Sen voimalla on hyvä siirtyä Turf Moorin lehtereille. Olemme päätyneet Burnleyhin, koska tämä peli oli helppo yhdistää saman viikonlopun kamppailuun Manchester United–Aston Villa. Burnleyn heikko kausi on johtanut siihen, että Valioliigapelien tikettejä saa helposti seuran nettisivuilta. Hintahaarukka asettuu 30–55 puntaan. Parituhatta istuinta jää tyhjäksi, mutta iltapäivän yleisömäärä on silti mukava.

burnley_17


Turf Moor muodostuu hyvin brittiläiseen tapaan neljästä erillisestä katsomosta. Oma valintamme North Stand on eräänlainen pääkatsomo, josta näkyy vastapäisen Bob Lord Standin ylitse vehreälle maaseudulle. Tuntuukin melkein siltä kuin katselisi sekä jalkapalloa että Emmerdalea yhtä aikaa. Päätykatsomoista Jimmy McIlroy Stand on paljon korkeampi kuin vastapäinen Barnfield Construction Stand, josta osa on varattu vieraskannattajille.

burnley_08


Burnley lähtee maaliskuun puolivälissä pelattavaan otteluun Valioliigan toiseksi viimeiseltä sijalta kaukaa putoamisviivan alapuolelta. Viime vuosina kovasti vahvistunut etelärannikolta ponnistava Bournemouth majailee sen sijaan sarjataulukon keskivaiheilla ja tavoittelee yhä paikkaa ensi kauden europeleihin. Lempinimellä The Cherries tunnettu vierasjoukkue luokin ottelun ensi minuuteilla pari lupaavaa tilannetta, mutta Martin Dúbravkan vartioima Burnley-maali pysyy täpärästi koskemattomana.

burnley_09


Turf Moorilla on hakemaamme peribrittiläistä tunnelmaa ja sopivasti historian havinaa. Hyvin suuri osa katsojista on paikallisia, vaikka katsomossa vaikuttaakin olevan myös jonkin verran meitä ulkomaalaisia. Peli aaltoilee ensimmäisellä puoliajalla mukavasti, ja molemmat joukkueet saavat muutamia lupaavan näköisiä tilaisuuksia johto-osuman tekemiseen.

Alex Scott on Cherriesin avainpelaajia. Kuva: Action Plus Sports Images / Alamy Stock Photos

Vierasjoukkueen kehuttu baskivalmentaja Andoni Iraola luottaa aggressiiviseen pelitapaan, joten Scott Parkerin luotsaama Burnley ei saa pitää palloa rauhassa. On mielenkiintoista seurata esimerkiksi kotijoukkueen kokeneen pelintekijän James Ward-Prowsen sekä yleisön suosikiksi nousseen puolustajan Maxime Estèven tekemistä. Bournemouthin riveissä erottuu esimerkiksi varmaotteinen Marcos Senesi, mutta pidän myös Alex Scottin otteista. Taitava keskikenttäpelaaja jaksaa uurastaa myös puolustussuuntaan.

Jaidon Anthony piti puolustajat kiireisinä. Kuva: Action Plus Sports Images / Alamy Stock Photos

Paras maalintekopaikka avautuu hieman ennen taukoa Burnleyn Jaidon Anthonylle. Aivan maalin edustalla olisi riittänyt pikkunätti sijoituskin, mutta Anthonyn vedossa on rutkasti tautia takana ja pallo tärähtää voimalla ylärimaan. Tauon viettoon lähdetään viileän tuulen puhallellessa Turf Moorin katsomoon. Tulostaululla loistavat numerot 0–0.

burnley_19

 
Toinen puoliaikakin on tasainen. Molemmat joukkueet luovat muutaman vaarallisen tilanteen, mutta viimeistely ontuu. Vieraiden Marcus Tavernier ampuu tulisesti, mutta pallo kaartaa tolppaa hipoen ohi maalin. Burnleyn hollantilaiskärki Zian Flemming pääsee puolestaan puskemaan lähietäisyydeltä, mutta hänkään ei osu tolppien väliin. Peli päättyy muutamista viime hetken hässäköistä huolimatta maalittomana, mikä lienee pettymys kaikille osapuolille. Tasapeli sinänsä oli kyllä oikeudenmukainen lopputulos tiukalle väännölle.

burnley_15


Katselemme pelin jälkeen stadionin ulkopuolella olevaa Turf Moor Memorial Gardenia. Pieni puisto on omistettu edesmenneille Burnleyn pelaajille ja kannattajille. Koskettavat muistolaatat kertovat paljon jalkapallon merkityksestä paikalliselle yhteisölle.

burnley_16


Koko puutarha sai alkunsa siitä, että monet kannattajat olivat toivoneet tuhkiensa sirottelua Turf Moorin nurmelle. Tämä ei ole käytännön syiden vuoksi mahdollista, mutta on hienoa että niin moni on saanut nyt nimensä melkein rakastamansa stadionin kylkeen.

burnley_18


Kävelemme viilenevässä illassa Burnleyn ydinkeskustaan. Viima puhaltaa pitkin kävelykatu Saint James’s Streetiä, joka on käytännössä autio. Kaikki liikkeellä olevat ihmiset näyttävät pakkautuneen pariin avoinna olevaan pubiin. Etsimme hetken ruokapaikkaa, kunnes päädymme The Tipsy Fork Bar and Kitcheniin. Sympaattisesta ravintolasta saa kaipaamaamme fish & chipsiä, tummaa irlantilaista olutta sekä lämpimän paikan istua, siitäkin huolimatta ettei pöytämme vieressä heiluva ulko-ovi tahdo pysyä millään kiinni. Seurailen syödessäni, kuinka paikalliset toppatakkeihin ja shortseihin pukeutuneet koulupojat potkivat palloa pitkin kävelykatua. Ehkä joku heistä kantaa vielä joskus Burnleyn paitaa Turf Moorilla.

burnley_14


Burnleyssa oli mukava käydä katsomassa peliä, mutta tuskinpa tänne tarvitsee muuten turistimatkalle tulla. Tai jos nyt sittenkin tulisin, niin voisin käydä keskustan ulkopuolella tutustumassa vaikuttavaan Towneley Hall Museum & Art Galleryyn, näyttävään Gawthorpe Hall -kartanoon tai kaupungin puuvillahistoriasta kertovaan Queen Street Mill Textile Museumiin. Moni kuitenkin yhdistää Burnleyn nimen ensisijaisesti jalkapalloon, eikä tämä muutu vaikka joukkue pudonneekin tänä keväänä Valioliigasta Championshipiin. Burnley Football Club on ollut tärkeä osa paikallista identiteettiä jo pian puolentoista vuosisadan ajan, ja tulee varmasti olemaan jatkossakin. Up the Clarets!
 
Lue myös matkan toisesta pelistä kertova juttu Valioliigaa Manchesterin Old Traffordilla.

Jatka lukemista

Suosittuja juttuja