Kävimme viimevuotisella Ligurian-matkallamme monessa kauniissa pikkukylässä. Niistä luultavasti tuntemattomin on hiljaisen kukkulan huipulla kohoava Montemarcello, jonka muinaiset muurit kätkevät sisälleen tunnelmallisia kujia. Sade ropisee tuulilasiin, kun...
Rockefeller Centerin huipulta löytyvä Top of the Rock edustaa New Yorkin näköalatasanteiden vanhaa kaartia. Saimme nauttia unohtumattomista maisemista auringonlaskun sävyissä sekä kaupungin valojen syttyessä. Top of...
Tutustuimme viime talven Lontoon-matkalla Kensingtonin palatsiin, joka on yksi Britannian kuningasperheen residensseistä. Osa palatsista on kuninkaallisten yksityiskäytössä, mutta museoiduissa tiloissa riittää mukavasti nähtävää matkailijoille.Palatsi sijaitsee laajan...
Kävin New Yorkin -matkallamme katsomassa kaksi jääkiekko-ottelua. Rangersin kotihallina toimiva tarunhohtoinen Madison Square Garden kuuluu penkkiurheilijoiden pyyhiinvaelluskohteisin, mutta näin pelin myös New Jerseyssä. Olen kiinnostunut kaikenlaisesta urheilusta,...
Vuosi on vierähtänyt ja Lähtöportti viettää taas syntymäpäiväänsä. Yhdeksän vuotta tuntuu komealta lukemalta, varsinkin kun blogi on pysynyt aktiivisena kuukaudesta toiseen. Tässä mietteitä Lähtöportin kymmenennen vuoden...
Vietimme lokakuussa kaksitoista päivää New Yorkissa. Tuntui hyvältä palata Yhdysvaltojen suurimpaan kaupunkiin, jossa riittää loputtomasti koettavaa. Ohjelmaan kuului muun muassa näköalapaikkoja ja nähtävyyksiä, musikaali, jääkiekkoa sekä...
Näyttävä Marqueyssacin puutarha sekä jykevä Castelnaudin linna ovat hienoja nähtävyyksiä Dordognen alueella Ranskassa. Kohteet sijaitsevat lähellä toisiaan ja niihin myydään jopa yhdistelmälippuja, joten mahdutin ne nyt...
Teimme viimesyksyisellä Ligurian-matkallamme päiväretken Toscanan puolelle Pisaan. Olin käynyt kaupungissa pari kertaa jo aiemmin, mutta kuuluisaa kaltevaa tornia ei voinut tälläkään reissulla jättää väliin. Aiemmat vuosina 1999...
Yksi Ranskan Dordognen sykähdyttävimmistä nähtävyyksistä on Milandesin linna, jossa riittää kauneutta niin sisätiloissa kuin puutarhassakin. Museoidussa linnassa voi tutustua sen entisen asukkaan Joséphine Bakerin vaiherikkaaseen elämäntarinaan....
Lomailimme kesäkuussa kolmen sukupolven voimin Ranskassa Dordognen seudulla, jossa majoituimme Belvèsin kylän liepeiltä vuokrattuun taloon. Belvèsistä jäivät päällimmäisinä mieleen vilkkaat markkinat, kauniit kujat, muinaiset luola-asunnot, juustot...
Kävimme viimevuotisella Kalifornian-matkallamme kahdessa kuuluisassa huvipuistossa. Universal Studioista kirjoitin jo aiemmin, ja nyt jutun aiheena on se aito ja alkuperäinen Disneyland, joka löytyy Los Angelesin kupeesta...
Teimme elokuun loppupuolella vaimon kanssa lyhyen hääpäivämatkan Aostanlaakson maisemiin Italiaan. Ehdimme nähdä upeita alppimaisemia, pittoreskeja pikkukyliä sekä historiallisia linnoja. Hotellikin oli varsin tyylikäs. Saavuimme Aostanlaaksoon torstai-iltana ja...
Ehdimme käydä lyhyellä elokuisella Italian-matkallamme muutamassa viehättävässä Aostanlaakson kylässä. Tässä tunnelmia Gressoney-Saint-Jeanista ja Fontainemoresta, jotka sijaitsevat kauniissa laaksossa saman vuoristotien varrella. Gressoneyn laakso halkoo vuoristomaisemia Monte...
Italian luoteiskulman jylhien vuorten kätköissä kohoaa linna, jollaisen voisi odottaa näkevänsä satukirjan sivuilla. Sen rakennutti nainen, jonka nimi tunnetaan edelleen pizzerioissa kautta maailman. Kääntelen vuokra-auton rattia...
Kävimme kesäkuisella Ranskan-matkallamme monessa Dordognen alueella sijaitsevassa viehättävässä kylässä. Yksi näistä oli idyllinen Limeuil, jossa saimme nauttia hiljaisista kujista sekä upeista jokimaisemista.Majoituimme puoleksitoista viikoksi Lounais-Ranskaan Dordognen...
Vietimme kesäkuisen Ranskan-matkamme ensimmäiset päivät Bordeaux’ssa, joka osoittautui yllättävänkin miellyttäväksi paikaksi. Koettavaa löytyy moneen makuun ja esittelenkin nyt kaupungin kiinnostavimmat nähtävyydet. Lounais-Ranskasta löytyvä Bordeaux on Uuden-Akvitanian...
Toisen maailmansodan sukellusvenetukikohdassa toimiva Bassins des Lumières kuuluu Bordeaux’n parhaisiin nähtävyyksiin. Kolkot hallit luovat ainutlaatuisen ympäristön kokemukselle, johon kuuluvat seinille heijastetut animoidut kuvat, taustamusiikki sekä suuret...
Pariisi on maalaustaiteen ystävien unelmakaupunki, jossa riittää museoita maailmankuulusta Louvresta lähtien. Oma valintamme kesän 2022 Pariisin-matkalla oli Orsayn taidemuseo, jossa ihastuin sekä tauluihin että entisen rautatieaseman...
Jokaisella kaupungilla on oma rytminsä. Monen muun andalusialaisen kaupungin tapaan Sevilla sykkii flamencon tahtiin, sillä onhan se tämän taiteenlajin syntysijoja. Tutustuimme Sevillan flamencomuseoon sekä kävimme katsomassa...
Kävin edellisellä Lontoon-matkallani kaupungin liikennevälinemuseossa, joka osoittautui todella mielenkiintoiseksi paikaksi. Museossa voi tutustua menneen ajan julkisiin kulkuvälineisiin ja esimerkiksi maailman vanhimman metroverkoston historiaan. Suunnittelen yleensä matkojani...