Ota yhteyttä

Englanti

Lontoon kuninkaallinen Kensingtonin palatsi

Julkaistu

Tutustuimme viime talven Lontoon-matkalla Kensingtonin palatsiin, joka on yksi Britannian kuningasperheen residensseistä. Osa palatsista on kuninkaallisten yksityiskäytössä, mutta museoiduissa tiloissa riittää mukavasti nähtävää matkailijoille.

Palatsi sijaitsee laajan Kensington Gardens -puiston laidalla Länsi-Lontoossa. Ulkoapäin suhteellisen vaatimaton rakennus on toiminut vuosisatojen varrella lukuisten Britannian kuninkaallisten kotina. Usein nostetaan esiin erityisesti pitkään hallinnut kuningatar Viktoria, joka syntyi Kensingtonin palatsissa ja vietti siellä koko lapsuutensa. 

kensington_09


Walesin prinsessa Diana ja prinssi Charles muuttivat Kensingtonin palatsiin mentyään naimisiin ja asuivat siellä suurimman osan avioliitostaan. Prinssi William ja prinsessa Catherine perheineen viihtyivät täällä vakituisesti vuoteen 2022, kunnes halusivat muuttaa rauhallisempaan ympäristöön lastensa kasvatusta ajatellen. Kensingtonin palatsi on yhä perheen virallinen asunto silloin, kun he oleskelevat Lontoossa. Palatsissa on nykyään useita kuninkaallisten ja aatelisten asuntoja sekä toimistoja.

kensington_11


Hankin pääsyliput ennakkoon Kensington Palacen virallisilta nettisivuilta. Saavumme paikalle koleana joulukuun lopun päivänä, jota pilvien välistä pilkottava aurinko ajoittain lämmittää. Sisäänkäynnille on kertynyt näin lomasesongilla jonoa, joka etenee onneksi suhteellisen nopeasti. Sisätilat tuntuvat talvivaatteet päällä kovin lämpimiltä. Vierailijat pääsevät tutustumaan kolmeen erilaiseen palatsin osaan, joissa saa kierrellä omaan tahtiin. Meillä kuluu palatsissa noin puolitoista tuntia.


kensington_10

Viktorian kuninkaallinen lapsuus

Kiipeämme portaat ylempään kerrokseen ja aloitamme palatsiin tutustumisen kuningatar Viktorialle omistetusta näyttelystä. Päädymme ensimmäisenä jalokivihuoneeseen. Esillä on kuningatar Viktorian arvokkaita koruja, jotka hän sai lahjaksi puolisoltaan prinssi Albertilta. Täältä löytyy esimerkiksi tiara, smaragdikaulakoru sekä korvakoruja.

kensington_14


Siirrymme huoneisiin, jotka johdattavat yhden Euroopan historian merkittävimmän monarkin lapsuuteen. Kuningatar Viktoria syntyi täällä Kensingtonin palatsissa toukokuussa 1819. Hän oli syntyessään kruununperimysjärjestyksessä viidentenä, mutta kun Viktorian isä sekä kaikki sedät menehtyivät, päätyi nuori nainen valtaistuimelle vain 18-vuotiaana. Hän muutti tuolloin hoveineen Kensingtonista Buckinghamin palatsiin sekä vietti jatkossa osan vuosistaan myös Windsorin linnassa.

kensington_13


Kansa epäili kokemattoman kuningattaren kykyjä, mutta Viktoria osoitti pätevyytensä ja nousi vuosien kuluessa erittäin suosituksi hallitsijaksi. Hän johti Yhdistynyttä kuningaskuntaa kuolemaansa saakka eli peräti 63 vuoden ajan. Avioliitto Albertin kanssa oli onnellinen ja pari sai yhdeksän lasta, jotka menivät aikanaan naimisiin ulkomaalaisten kuninkaallisten kanssa. Viktoriaa voikin pitää eräänlaisena Euroopan äitihahmona, sillä esimerkiksi nykyisistä valtionpäämiehistä Ison-Britannian Charles III, Espanjan Felipe VI, Ruotsin Kaarle XVI Kustaa, Norjan Harald V sekä Tanskan Frederik X ovat kaikki hänen jälkeläisiään.

kensington_12


Kodikkaat huoneet henkivät Viktorian lapsuusvuosien tunnelmaa. Huonekalut, matot ja tapetit ovat tarkkaan valittuja jäljitelmiä, sillä alkuperäiset eivät ole säilyneet. Nähtävillä on monenlaisia kauniita esineitä sekä pienoismalleja. Tähän aikaan vuodesta paikalle on tietenkin koristeltu myös joulukuusi. Huoneet ovat melko pieniä ja käyvät turistimäärän vuoksi ajoittain ahtaiksi. Saatavilla on yksityiskohtaistakin tietoa Viktorian elämästä ja esillä on hänelle kuuluneita tavaroita. Viktoria vietti täällä lapsuuttaan lähinnä naispuolisten sukulaistensa ympäröimänä.

kensington_06


Näemme myös huoneen, jossa Viktoria syntyi. Viktorian vanhemmat eli Kentin herttuapari matkusti viime hetkellä Saksasta Lontooseen, jotta lapsi syntyisi Englannissa. Ylpeä isä kertoi synnytyksen jälkeen sievästä pikku prinsessasta, joka on pullea kuin peltopyy.


kensington_16

Kuningattaren valtiosalit

Siirrymme palatsin seuraavaan siipeen ja vielä varhaisempien monarkkien maailmaan. Kuningattaren valtiosalit vievät aikamatkalle Kensingtonin palatsin syntyvaiheisiin. Vilhelm III Oranialainen ja Maria II nousivat niin kutsutun mainion vallankumouksen seurauksena Englannin yhteishallitsijoiksi tilanteessa, jossa maan poliitikot halusivat kruunun protestanttien haltuun.

kensington_17


Uusi hallitsijapariskunta etsi vuonna 1689 itselleen asuntoa, ja he löysivätkin sopivan rauhallisessa ympäristössä sijainneen kartanon. Vilhelm kärsi pahasta astmasta, ja pienessä Kensingtonin kylässä riitti kuninkaalle raikasta ilmaa hengitettäväksi. Kartanoa laajennettiin huomattavasti, jotta siitä saatiin kuningasparille kelpaava palatsi. Lontoo on sittemmin kasvanut, eikä Kensingtonin palatsin sijaintia voi enää pitää kovin syrjäisenä. 

kensington_15


Palatsin kuningattaren siipi rakennettiin alun perin juuri Maria II:n käyttöön. Hän ehti nauttia asunnosta ainoastaan viitisen vuotta, kunnes kuoli isorokkoon vain 32-vuotiaana. Vilhelmille kävi kalpaten vuonna 1702, kun hän putosi hevosen selästä ja menehtyi lopulta vammoihinsa täällä Kensingtonin palatsissa. 


kensington_07

Kuninkaan valtiosalit

Jatkamme matkaa kuningattaren valtiosaleista kuninkaan siipeen. Huomio kiinnittyy heti aluksi upeaan portaikkoon. Tilat ovat kaikin puolin näyttävämpiä kuin juuri näkemässämme kuningattaren siivessä, joka alkaa tuntua tähän verrattuna melko vaatimattomalta. Syy löytyy ennen kaikkea siitä, mitä aikakautta nämä museoidut siivet edustavat.

kensington_05


Edellä mainitut Vilhelm III Oranialainen ja Maria II kuolivat lapsettomina, jolloin kruunu periytyi Marian sisarelle Annalle. Annan jälkeen alkoi Yrjöjen aikakausi, kun valta siirtyi saksalaiselle Hannover-suvulle. Yrjö I aloitti palatsin uudistamisen rakennuttamalla useita mahtipontisia huoneita, kuten kuvassa näkyvän kupolihuoneen. Kuninkaan valtiosalit on sisustettu kuvaamaan seuraavan Yrjön eli Yrjö II:n valtakautta 1727–1760.

kensington_03


Ylellisten huoneiden kimallus heijastelee Yrjö II:n ja kuningatar Carolinen elämäntapaa, johon kuuluivat hovissa usein vietetyt hienot juhlat. Täällä nautittiin oopperasta ja muusta musiikista, muodista sekä monenlaisesta taiteesta. Yrjö II on jäänyt viimeiseksi Britannian hallitsijaksi, joka asui Kensingtonin palatsissa oman valtakautensa aikana. Pitkänomaisen galleriahuoneen seinää koristavat nykyään tummasävyiset maalaukset. 


kensington_04

Palatsin puutarhat ja Kensington Gardens

Käväisemme palatsivierailun päätteeksi matkamuistomyymälässä, mutta jätämme vilkkaan ja ahtaalta näyttävän kahvilan väliin. Palatsin omat puutarhat eivät ole talvella parhaimmillaan, joten niihin tutustuminen jää lyhyeksi. Palatsia reunustavat kukkaistutukset olisikin mukava nähdä johonkin toiseen vuodenaikaan.

kensington_02


Poistumme palatsin alueelta avaraan Kensington Gardensin puistoon. Se muodostaa yhdessä Hyde Parkin kanssa Lontoon keskustan suurimman viheralueen. Kensington Gardens ja Hyde Park ovat niin tiiviisti kiinni toisissaan, että kävijä tuskin ymmärtää siirtyvänsä rajana toimivan autotien ylittäessään puistosta toiseen. Olen ehkä itsekin jollakin aiemmalla matkalla Hyde Parkissa kävellessäni käynyt tietämättäni myös Kensington Gardensissa. Katselemme lammen ympärille kerääntyneitä joutsenia ja hanhia. Mieleen jäävät myös monet oravat, joita vapaaksi päästetyt koirat ajavat innokkaasti takaa.

kensington_01


Lontoossa riittää nähtävyyksiä joka makuun, joten vierailukohteiden valinta saattaa olla vaikeaa. Minulle Kensingtonin palatsiin tutustuminen oli mielenkiintoinen kokemus, ja sitä on helppo suositella varsinkin kaikille Britannian kuninkaallisesta historiasta kiinnostuneille.

Blogia kirjoittaa jatkuvaa matkakuumetta poteva perheenisä Keravalta. Nautin reissuista niin Euroopassa, kaukomailla kuin kotimaassakin. Pysy mukana matkassa ja seuraa Lähtöporttia Facebookissa sekä Instagramissa.

Jatka lukemista
2 kommenttia

Kommentit

  1. Hienolta kuulostava paikka, palatsit muutenkin ovat hienoja kohteita. Aina kun lukee Lontoosta, tulee mieleen, että putäisi toden totta tehtä oma matka itsekin. Ja tosiaan, eiköhän tämäkin olisi sitten vierailukohteena.

    • Mika / Lähtöportti

      17.11.2024 at 11:17

      Jospa se teidän seuraava Lontoon-matka toteutuisi lähivuosina 🙂 Tämä on kyllä yksi hyvä vaihtoehto vierailukohteeksi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Englanti

National Football Museum Manchesterissa

Julkaistu

Kirjoittaja

Englantilaiselle jalkapallolle omistettu kansallinen museo on kiinnostava vierailukohde kaikille lajista kiinnostuneille. Olen vieraillut museossa nyt vajaan vuoden sisään jopa kahdesti. Nähtävillä on paljon historiallisia esineitä ja halukkaat pääsevät potkimaan palloa vähän itsekin.

Kävin Manchesterissa ensi kertaa viime kesänä, jolloin kaupunki kuului perhematkamme ohjelmaan. Vierailimme tuolloin myös National Football Museumissa, jonka voi laskea kaupungin päänähtävyyksien joukkoon. Kavereiden kanssa tehty keväinen jalkapallomatka suuntautui sekin hieman sattumalta juuri Manchesteriin, jolloin oli luonnollista palata museoon. Pääsyliput ovat monen muun brittimuseon tavoin voimassa kokonaisen vuoden, joten uusintavierailu oli itselleni ilmainen.

national_football_museum_04


National Football Museum perustettiin alun perin Prestoniin vuonna 2001, mutta sille alettiin pian etsiä suuremman kävijämäärän toivossa parempaa sijaintia. Museo avattiin uudelleen heinäkuussa 2012 Manchesterin ydinkeskustassa, missä se onkin menestynyt mukavasti. Nyt jälkimmäisellä vierailulla maaliskuussa 2026 saavumme paikalle heti aamulla hieman ennen avaamisaikaa, jolloin oven taakse kertyy reilut parikymmentä futisturistia eri puolilta Eurooppaa.

national_football_museum_03


Museon avarassa alakerrassa voi kuvauttaa itsensä Valioliigan ja Naisten Superliigan pokaalien kanssa. Täältä lähdetään siirtymään ylempiin kerroksiin, joissa varsinaiset näyttelyt sijaitsevat. Sisään virtaa tasaiseen tahtiin lisää ihmisiä, mutta näyttelytiloissa on silti miellyttävän väljää, kuten oli kesäisellä vierailullakin. Oma vierailuaika kannattaa varata etukäteen netistä pääsylipun ostamisen yhteydessä.

national_football_museum_07


Toisen kerroksen Match Gallery on museon merkittävin osa, jossa varsinainen päänäyttely sijaitsee. Kierros alkaa jalkapallon syntyvaiheista ja jatkuu näyttelytilan halki kohti nykypäivää. Heti alkuun voi tutustua vaikkapa käsin kirjoitettuun sääntökirjaan vuodelta 1863.

national_football_museum_06


Pelipaidat, pallot, otteluohjelmat, pääsyliput, valokuvat ja muut esineet kertovat konkreettisesti lajin historiasta. Eräässä vitriinissä esitellään myös brittifutiksen synkkää puolta huligaaneilta takavarikoitujen teräaseiden ja muiden ikävien esineiden muodossa.

manchester_footballmuseum_04


Oma suhteeni englantilaiseen jalkapalloon on hieman ristiriitainen. Varhaisessa lapsuudessani television futistarjonta rajoittui lähinnä lauantaisiin lähetyksiin Englannin liigan otteluista, joten olen jollain tasolla seurannut brittifutista pienestä pitäen ja aihe herättää tältä osin nostalgisia tunteita. Toisaalta takana on myös ajanjaksoja, jolloin olen seurannut vain tuloksia ja katsonut Valioliigaa televisiosta ehkä pari peliä kaudessa.

national_football_museum_08


Arvostan suuresti englantilaisen jalkapallon pitkiä perinteitä ja sitä, miten niitä edelleen vaalitaan. Ihailen myös, kuinka alempien sarjatasojenkin seuroilla on paljon kannattajia, jotka ovat omasta joukkueestaan aidosti ylpeitä ja käyvät uskollisesti niin koti- kuin vierasotteluissakin. Ymmärrän myös Valioliigan suosion syitä ja seuraan sarjaa nykyään melko tarkasti itsekin.

national_football_museum_14


Kaikesta tästä huolimatta en ole kokenut brittijalkapalloa tai varsinkaan Englannin maajoukkuetta koskaan varsinaisesti omakseni. Jalkapalloon liittyvät intohimon kohteeni löytyvät ennen kaikkea Italiasta, jonka jalkapalloa olen seurannut 1980-luvun lopulta lähtien niin tiiviisti kuin olen pystynyt. Nyt kun pian alkavissa MM-kisoissa ei tälläkään kerralla nähdä saapasmaata, kääntyvät sympatiani Espanjan tai Argentiinan kaltaisten maiden suuntaan. Englannilla on toki vahva ja kiinnostava joukkue, johon mahtuu hyviä tyyppejäkin. En panisi pahakseni esimerkiksi Harry Kanen tai Marc Guéhin menestystä.

national_football_museum_10


Näyttelysalin keskellä on edustava kokoelma palkintopokaaleja. Joiltakin näytöiltä voi katsella pätkiä menneistä peleistä ja siellä täällä on eri tavoin toteutettuja pieniä tietovisoja, joissa voi testata omaa tietämystään. Mieleen jää myös erään vitriinin takana jutteleva Gary Linekerin hologrammihahmo. Ja voihan täällä tietysti istahtaa myös vanhan Wembleyn alkuperäiselle puupenkille.

national_football_museum_09


Museo keskittyy nimensä mukaisesti nimenomaan englantilaiseen jalkapalloon, joskin MM-kisoihin liittyen on esitelty muutaman vastustajankin pelipaita. Englannin miesten maajoukkue on voittanut vain yhden arvoturnauksen, joten vuoden 1966 kotikisojen maailmanmestaruutta muistellaan täällä edelleen suurella lämmöllä. Naisten joukkue on ollut viime vuosina menestyksekkäämpi, sillä se voitti Euroopan mestaruuden sekä 2022 että 2025 ja saavutti noiden kisojen välissä myös MM-hopeaa.

national_football_museum_05


Naisten jalkapallo on museossa hyvin esillä. Näyttävä pronssipatsas esittää Lily Parria, joka kuuluu naisjalkapallon uranuurtajiin. Hän on myös ensimmäinen Englannin jalkapallon Hall of Fameen valittu nainen. Toinen museossa esitelty pioneeri Nettie Honeyball esiintyy vain salanimellään, sillä hänen oikeasta henkilöllisyydestään ei ole varmuutta. Nettie perusti vuonna 1894 ensimmäisen naisten jalkapalloseuran ja kävi taistelua tasa-arvon puolesta. Naisten pukeutuminen polvihousuihin edes urheilutarkoituksessa oli tuohon aikaan täysin pöyristyttävää.

national_football_museum_12


Naisten jalkapallolla on Britanniassa ristiriitainen historia. Ottelut nousivat suureen suosioon erityisesti ensimmäisen maailmansodan aikana, jolloin miehet olivat rintamalla. Pelien yleisötuloilla kerättiin huomattavia summia hyväntekeväisyyteen. Suosio alkoi pelottaa Englannin palloliiton herroja, minkä vuoksi naisten pelaaminen kiellettiin kohta sodan jälkeen kokonaan. Kielto purettiin vasta vuonna 1971, minkä jälkeen laji alkoi hitaasti kehittyä. Suosion kasvu on ollut viimeisen vuosikymmenen aikana huomattavaa, ja Women’s Super League on nykyään vetovoimainen täysammattilaissarja. Naisten jalkapallo sai paikkansa englantilaisten sydämissä viimeistään kesällä 2022, kun Chloe Kelly tuuletti EM-finaalin voittomaalia loppuunmyydyllä Wembleyllä Lontoossa.

national_football_museum_13


Museon kolmas kerros Play Gallery kutsuu nimensä mukaisesti pelaamaan. Täällä olisi mahdollisuus esimerkiksi laukoa kolme rangaistuspotkua kolmen punnan hintaan, mutta pitkä jono saa jättämään tämän kokemuksen väliin. Kokeilemme sen sijaan ilmaista Pass Master -peliä, jossa pallolla pitäisi osua kulloinkin valaistuna olevaan kohteeseen. Aika on tietenkin rajallinen ja homma osoittautuu yllättävän haastavaksi, varsinkin jos oma pelituntuma on jäänyt vuosien taakse.

national_football_museum_02


Play Galleryyn on koottu monenlaista nähtävää, kuten vanhoja pelipalloja, pukukopeissa nähtyjä pelaajien tavaroita eri vuosikymmeniltä, tietokonepelien kansia tai Subbuteo-pöytäjalkapallopelin osia. Kokeilemme vielä lopuksi peliä, jossa täytyy tuomarin ominaisuudessa tehdä oikeat päätökset videolla näkyvissä tilanteissa. Tuomarit ansaitsisivat nykyistä enemmän kunnioitusta vaativasta työstään, jota ilman pelaaminen ei onnistuisi.

national_football_museum_01


Play Galleryn ovella patsastelee Arthur Kinnaird, joka juhli aikoinaan voitettuja otteluita käsillään seisten. Kinnaird oli merkittävä hahmo englantilaisen jalkapallohistorian alkuvuosina. Hän voitti pelaajana FA Cupin viisi kertaa, joista viimeisen Old Etoniansin paidassa vuonna 1882. Kinnaird muistetaan sitäkin paremmin Englannin jalkapalloliiton puheenjohtajana, sillä hän hoiti tehtävää peräti 33 vuoden ajan. Itselleni Kinnaird on tuttu hahmo Netflix-sarja The English Gamesta, jossa hän on yksi päähenkilöistä. 

national_football_museum_15


Museon neljäs ja ylin kerros on nimeltään Score Gallery. Siellä oli ensimmäisellä vierailullani pieni muun muassa jalkapallolehtiin liittynyt näyttely, mutta nyt toisella kerralla koko kerros on näyttelyn vaihtumisen vuoksi suljettu. Kyseessä ei ole museon merkittävin osa, mutta kannattaa toki kurkata jos yläkerrassa olisi oman vierailun aikaan jotain mielenkiintoista.

national_football_museum_11


Uloskäynnin yhteydessä on tietenkin kauppa, josta löytyy kaikenlaista aiheeseen liittyvää pelipaidoista, kirjoista, avaimenperistä ja lasinalusista lähtien. Museossa on myös oma kahvila. National Football Museum on hyvä museo, joka lähestyy lajia monesta eri kulmasta. Joukkoon mahtuu paljon tuttuja asioita sekä varmasti myös runsaasti uutta tietoa. Vitriineihin aseteltujen esineiden lisäksi löytyy sopivasti interaktiivisuutta. Vierailuajaksi on molemmilla kerroillani riittänyt noin puolitoista tuntia. Vaikka nämä museovierailut ovatkin olleet miellyttäviä, ei kokemus silti sykähdytä yhtä vahvasti kuin kunnon ottelu. Jalkapallo on parasta paikan päällä nähtynä tai pelattuna.

Lisätietoa löytyy National Football Museumin virallisilta nettisivuilta.

Jatka lukemista

Englanti

Brittifutistunnelmaa aurinkoisessa Burnleyssa

Julkaistu

Kirjoittaja

Maaliskuisen Englannin-matkan ensimmäinen ottelu nähtiin Burnleyssa, jossa suunnistimme Pasin ja Teron kanssa Turf Moorin stadionille. Vaikka kotijoukkueen kausi onkin ollut vaisu ja pelin lopputulos nytkin maaliton, oli retki pieneen teollisuuskaupunkiin silti onnistunut.

Manchesterin tuntumasta löytyvä Burnleyn kaupunki oli 1800- ja 1900-lukujen taitteessa yksi maailman tärkeimmistä puuvillakankaiden valmistajista. Alueella oli myös useita hiilikaivoksia sekä konepajateollisuutta. Vaurautta tuoneiden tehtaiden savupiiput ovat sittemmin sammuneet, mutta kaupunkia yritetään saada uuteen nousuun nykyaikaista teknologiaa valmistamalla. Yksi on kuitenkin säilynyt kaupungissa toukokuusta 1882 lähtien, nimittäin jalkapalloseura Burnley Football Club. 

burnley_02


Paikallisjunamatka Manchester Victorian asemalta Burnleyhin vie yhden puoliajan verran eli noin 45 minuuttia. Lauantaipäivänä on paljon matkustajia, mutta löydämme itsellemme silti jopa istumapaikat. Junamatkailu suosikkijoukkueen vierasotteluihin on Englannissa hyvin suosittua, joten kyydissä on nytkin muutama Bournemouthin punamustia värejä kantava fani. Perillä Burnleyssa odottaa mukava poutasää. Lähdemme suunnistamaan Google Mapsin avulla jalkapallostadionin suuntaan, jolloin päädymme hiljaiselle asuinalueelle. Näemme myös Leedsin ja Liverpoolin yhdistävän kanavan, joka on Burnleyn kohdalla korotettu virtaamaan kaupungin kattojen yläpuolella.

burnley_10


Ensimmäinen määränpäämme on The Royal Dyche -pubi, joka on nimetty valmentaja Sean Dychen mukaan. Aiemmin nimellä The Princess Royal toiminut pubi sai uuden ilmeen vuonna 2018, kun se juhlisti Burnleyn selviytymistä eurokentille yli viidenkymmenen vuoden tauon jälkeen. Sean Dyche esiintyy pubin tunnuksessa komeassa Tudor-tyylisessä asussa itsensä Henrik VIII:n tapaan.

burnley_06


Lempinimellä Ginger Mourinho tunnettu Dyche on täällä varsinainen kulttihahmo, sillä hän valmensi Burnleyta kymmenen vuotta. Menestys oli pieniin resursseihin nähden oikein hyvää ja Dychen omintakeinen persoona ihastutti kannattajia. Ginger Mourinhon suoraviivainen duunarifutis vetosi teollisuuskaupungin ihmisiin ja kaiken kruunasi Valioliigan seitsemäs sija, joka toi edellä mainitun paikan kansainvälisille kentille.

burnley_13


The Royal Dyche on täynnä lempinimellä The Clarets tunnettuun seuraan liittyvää rekvisiittaa lattiasta kattoon. Burnleylla on pitkät perinteet, sillä se on yksi syksyllä 1888 käyntiin potkaistun Englannin jalkapalloliigan kahdestatoista perustajajäsenestä. Burnleyn lisäksi myös Aston Villa, Everton sekä pari vuotta sitten tutuksi tullut Wolverhampton ovat tuosta joukosta mukana Valioliigassa nyt kuluvalla kaudella. Burnley on saavuttanut kaksi Englannin mestaruutta, joista tuoreempi on keväältä 1960.

burnley_12


Kiertelemme hetken pubin sisätiloissa, mutta siirrymme pian aurinkoiselle pihalle, jonka yläterassilta löytyy vapaa pöytäkin. Seuran tunnusvärit viininpunainen ja vaaleansininen näkyvät kaikkialla. Tunnelma on lähestyvästä ottelusta huolimatta leppoisa, eikä ilmassa ole suuremmin kannattajien uhoa. Muutama lyhyt kannatuslaulu toki kajahtaa aika ajoin. Tuntuu mahtavalta nauttia lämpimästä kevätauringosta juuri täällä.

burnley_03

 
Kulman takaa löytyy vielä entistäkin parempi aurinkokatsomo, jossa saa istahtaa stadionista muistuttaville penkeille. Samalla voi vaikka seurata, kuinka lapset potkivat pienellä tekonurmialueella palloa maaliin. Taustalla aukeaa tyypillinen lancashirelainen maisema.

burnley_05


The Royal Dychen naapurissa toimii muitakin jalkapallohenkisiä pubeja, kuten The Turf sekä Vintage Claret. Jätämme ne tällä kerralla väliin ja tyydymme ihailemaan rakennusten seiniin tehtyjä muraaleja. Yksi niistä esittää Vincent Kompanya, joka valmensi The Claretsia parin kauden ajan ennen siirtymistä nykyiseen tehtäväänsä Bayern Münchenin ruoriin.

burnley_04


Pubista on vain maalipotkun mittainen matka Turf Moorin porteille. Burnley pelasi täällä ensi kertaa helmikuussa 1883, joten stadionilla on kunnioitettavan pitkä historia. Nykyinen kapasiteetti on suurin piirtein 22 000 katsojaa. Ostan seuran virallisesta kojusta kaulaliinan matkamuistoksi. Viininpunainen väri on mielestäni varsin tyylikäs.

burnley_01


Suunnistamme stadionin sisätiloihin, joissa voi haukata pientä välipalaa. Piiraat kuuluvat perinteisiin brittiläisiin ottelueväisiin, ja valitsemani viiden punnan hintainen juusto-sipulipiiras osoittautuu hämmästyttävän herkulliseksi. Sen voimalla on hyvä siirtyä Turf Moorin lehtereille. Olemme päätyneet Burnleyhin, koska tämä peli oli helppo yhdistää saman viikonlopun kamppailuun Manchester United–Aston Villa. Burnleyn heikko kausi on johtanut siihen, että Valioliigapelien tikettejä saa helposti seuran nettisivuilta. Hintahaarukka asettuu 30–55 puntaan. Parituhatta istuinta jää tyhjäksi, mutta iltapäivän yleisömäärä on silti mukava.

burnley_17


Turf Moor muodostuu hyvin brittiläiseen tapaan neljästä erillisestä katsomosta. Oma valintamme North Stand on eräänlainen pääkatsomo, josta näkyy vastapäisen Bob Lord Standin ylitse vehreälle maaseudulle. Tuntuukin melkein siltä kuin katselisi sekä jalkapalloa että Emmerdalea yhtä aikaa. Päätykatsomoista Jimmy McIlroy Stand on paljon korkeampi kuin vastapäinen Barnfield Construction Stand, josta osa on varattu vieraskannattajille.

burnley_08


Burnley lähtee maaliskuun puolivälissä pelattavaan otteluun Valioliigan toiseksi viimeiseltä sijalta kaukaa putoamisviivan alapuolelta. Viime vuosina kovasti vahvistunut etelärannikolta ponnistava Bournemouth majailee sen sijaan sarjataulukon keskivaiheilla ja tavoittelee yhä paikkaa ensi kauden europeleihin. Lempinimellä The Cherries tunnettu vierasjoukkue luokin ottelun ensi minuuteilla pari lupaavaa tilannetta, mutta Martin Dúbravkan vartioima Burnley-maali pysyy täpärästi koskemattomana.

burnley_09


Turf Moorilla on hakemaamme peribrittiläistä tunnelmaa ja sopivasti historian havinaa. Hyvin suuri osa katsojista on paikallisia, vaikka katsomossa vaikuttaakin olevan myös jonkin verran meitä ulkomaalaisia. Peli aaltoilee ensimmäisellä puoliajalla mukavasti, ja molemmat joukkueet saavat muutamia lupaavan näköisiä tilaisuuksia johto-osuman tekemiseen.

Alex Scott on Cherriesin avainpelaajia. Kuva: Action Plus Sports Images / Alamy Stock Photos

Vierasjoukkueen kehuttu baskivalmentaja Andoni Iraola luottaa aggressiiviseen pelitapaan, joten Scott Parkerin luotsaama Burnley ei saa pitää palloa rauhassa. On mielenkiintoista seurata esimerkiksi kotijoukkueen kokeneen pelintekijän James Ward-Prowsen sekä yleisön suosikiksi nousseen puolustajan Maxime Estèven tekemistä. Bournemouthin riveissä erottuu esimerkiksi varmaotteinen Marcos Senesi, mutta pidän myös Alex Scottin otteista. Taitava keskikenttäpelaaja jaksaa uurastaa myös puolustussuuntaan.

Jaidon Anthony piti puolustajat kiireisinä. Kuva: Action Plus Sports Images / Alamy Stock Photos

Paras maalintekopaikka avautuu hieman ennen taukoa Burnleyn Jaidon Anthonylle. Aivan maalin edustalla olisi riittänyt pikkunätti sijoituskin, mutta Anthonyn vedossa on rutkasti tautia takana ja pallo tärähtää voimalla ylärimaan. Tauon viettoon lähdetään viileän tuulen puhallellessa Turf Moorin katsomoon. Tulostaululla loistavat numerot 0–0.

burnley_19

 
Toinen puoliaikakin on tasainen. Molemmat joukkueet luovat muutaman vaarallisen tilanteen, mutta viimeistely ontuu. Vieraiden Marcus Tavernier ampuu tulisesti, mutta pallo kaartaa tolppaa hipoen ohi maalin. Burnleyn hollantilaiskärki Zian Flemming pääsee puolestaan puskemaan lähietäisyydeltä, mutta hänkään ei osu tolppien väliin. Peli päättyy muutamista viime hetken hässäköistä huolimatta maalittomana, mikä lienee pettymys kaikille osapuolille. Tasapeli sinänsä oli kyllä oikeudenmukainen lopputulos tiukalle väännölle.

burnley_15


Katselemme pelin jälkeen stadionin ulkopuolella olevaa Turf Moor Memorial Gardenia. Pieni puisto on omistettu edesmenneille Burnleyn pelaajille ja kannattajille. Koskettavat muistolaatat kertovat paljon jalkapallon merkityksestä paikalliselle yhteisölle.

burnley_16


Koko puutarha sai alkunsa siitä, että monet kannattajat olivat toivoneet tuhkiensa sirottelua Turf Moorin nurmelle. Tämä ei ole käytännön syiden vuoksi mahdollista, mutta on hienoa että niin moni on saanut nyt nimensä melkein rakastamansa stadionin kylkeen.

burnley_18


Kävelemme viilenevässä illassa Burnleyn ydinkeskustaan. Viima puhaltaa pitkin kävelykatu Saint James’s Streetiä, joka on käytännössä autio. Kaikki liikkeellä olevat ihmiset näyttävät pakkautuneen pariin avoinna olevaan pubiin. Etsimme hetken ruokapaikkaa, kunnes päädymme The Tipsy Fork Bar and Kitcheniin. Sympaattisesta ravintolasta saa kaipaamaamme fish & chipsiä, tummaa irlantilaista olutta sekä lämpimän paikan istua, siitäkin huolimatta ettei pöytämme vieressä heiluva ulko-ovi tahdo pysyä millään kiinni. Seurailen syödessäni, kuinka paikalliset toppatakkeihin ja shortseihin pukeutuneet koulupojat potkivat palloa pitkin kävelykatua. Ehkä joku heistä kantaa vielä joskus Burnleyn paitaa Turf Moorilla.

burnley_14


Burnleyssa oli mukava käydä katsomassa peliä, mutta tuskinpa tänne tarvitsee muuten turistimatkalle tulla. Tai jos nyt sittenkin tulisin, niin voisin käydä keskustan ulkopuolella tutustumassa vaikuttavaan Towneley Hall Museum & Art Galleryyn, näyttävään Gawthorpe Hall -kartanoon tai kaupungin puuvillahistoriasta kertovaan Queen Street Mill Textile Museumiin. Moni kuitenkin yhdistää Burnleyn nimen ensisijaisesti jalkapalloon, eikä tämä muutu vaikka joukkue pudonneekin tänä keväänä Valioliigasta Championshipiin. Burnley Football Club on ollut tärkeä osa paikallista identiteettiä jo pian puolentoista vuosisadan ajan, ja tulee varmasti olemaan jatkossakin. Up the Clarets!
 
Lue myös matkan toisesta pelistä kertova juttu Valioliigaa Manchesterin Old Traffordilla.

Jatka lukemista

Suosittuja juttuja