Englanti
Jalkapalloa Lontoossa, Tottenham–Bournemouth
Lontoon-matkan kohokohtiin kuului Valioliigan jalkapallo-ottelu, jossa Tottenham Hotspur eli tuttavallisemmin Spurs sai vieraakseen Bournemouthin. Uudenvuodenaaton pelissä loppuunmyydyllä stadionilla riitti jännitettävää.
Ottelutunnelmaan pääsee jo matkalla stadionille. Ajan metrolla Seven Sistersin asemalle, josta ajattelen kävellä puolessa tunnissa perille. Muutan kuitenkin viime hetkellä mieleni ja seuraan muuta kansaa korttelin ympäri Seven Sistersin juna-asemalle, josta pääsee Overground-junalla aivan stadionin viereen. Ratkaisu kaduttaa junan saapuessa, sillä vaunut ovat jo valmiiksi täysiä ja laiturilta tunkee sisään vielä satoja ihmisiä. En ole koskaan matkustanut yhtä täyteen ahdetussa kulkuvälineessä, mutta pystyn sentään jotenkuten hengittämään kahden pysäkinvälin verran.

Tilanne helpottaa White Hart Lanen asemalla, josta suuntaan kohti stadionin portteja. Tottenham Hotspur Stadium valmistui vuonna 2019 perinteikkään mutta vanhanaikaiseksi käyneen White Hart Lane -stadionin paikalle. Yli 62 000 katsojaa vetävä huippumoderni areena on Britannian suurimpia ja se vaikuttaa kaikin puolin siistiltä sekä toimivalta. Stadion sijaitsee Pohjois-Lontoossa Tottenhamin kaupunginosassa, jota ei pidetä kovin viehättävänä. N17-postinumeroalueesta puhuttaessa mainitaan usein köyhyys, rikollisuus, sosiaaliset ongelmat sekä eri puolilta maailmaa saapuneet maahanmuuttajat, mutta alue on ilmeisesti jossakin määrin keskiluokkaistumassa.
Maahanmuuttajista mainitaan usein juutalaiset, jotka asettuivat alueelle suurin joukoin 1900-luvun alkupuolella. Paikallisen jalkapalloseuran kannattaminen oli tehokas keino sopeutua yhteiskuntaan, minkä vuoksi Tottenham sai paljon juutalaisia kannattajia. Spurs mielletään tämän vuoksi edelleen juutalaiseksi seuraksi, vaikka juutalaisten kannattajien määrä ei enää olekaan kovin merkittävä. Toisaalta seuran paljon kritiikkiä saanut nykyinen puheenjohtaja Daniel Levy on juutalainen. Tottenhamilla on runsaasti kannattajia ympäri maailmaa. Yksi tunnetuimmista on kaupunginosan oma tyttö, poptähti Adele.

Valioliigaotteluiden lippujen ostaminen on käynyt koko ajan hankalammaksi. Valmistauduin lipun hankintaan liittymällä Tottenham Hotspur+ -jäseneksi, mikä on ainoa keino päästä ajoissa ostoksille. Jonottelin puolisen tuntia seuran nettisivuilla heti lippujen tultua jäsenille myyntiin, kunnes pääsin varsinaiselle ostosivulle. Sen jälkeen jouduin jahtaamaan vapaata paikkaa eri puolilta katsomoa jonkin aikaa, kunnes onnistuin olemaan riittävän nopea saadakseni yhden ottelulipun. Huomasin myöhemmin, että kausikorttilaisten vapauttamia paikkoja ilmestyy myyntiin ottelupäivän lähestyessä ja tämä on hyvin todennäköinen keino lippujen hankkimiseen, vaikkei ensi vaiheessa olisi tärpännytkään. Ticket exchange -lippujen hankkiminen vaatii kuitenkin aina maksullisen jäsenyyden ja mahdollisesti myös aktiivista lipunmyyntitilanteen seuraamista.
Lippuja välittäviä välikäsiä tietenkin on, mutta ne vetävät välistä sievoisia summia enkä menisi takuuseen kaikkien välikäsien kautta ostettujen lippujen toimivuudesta nykyisellä lipputeknologialla. Nyt lipun hinnaksi tuli 61,50 puntaa maksanut vuosijäsenyys sekä 51,75 punnan hintainen varsinainen lippu. Jäsenyyteen sisältyy alennuksia seuran kauppaan ja palveluihin. Tottenham ei ole mikään poikkeus Valioliigan seurojen joukossa, vaan lippujen hankkiminen tuntuu olevan yleisesti hankalaa. Esimerkiksi paikalliskilpailija Arsenalin tapauksessa jäsenyyskään ei välttämättä auta, sillä otteluliput arvotaan halukkaiden jäsenten kesken, eikä onni osu välttämättä kohdalle toistuvista yrityksistä huolimatta.

Tottenham Hotspur Stadiumilla kaikki toimii digitaalisesti, joten esimerkiksi käteinen raha ei kelpaa. Seuran jäsenkorttia käytetään puhelimen lompakkosovelluksen kautta. Ostetut otteluliput päivittyvät digitaaliseen jäsenkorttiin, eikä niissä ole viivakoodia, vaan ne tarkastetaan lähilukulaitteissa. En aina oikein luota nykyteknologiaan, mutta Tottenhamin stadionilla kaikki toimii joka tapauksessa sujuvasti. Ajat ovat muuttuneet siitä, kun kävin Spursin pelissä edellisen kerran kaksikymmentä vuotta sitten. Silloin tilasin liput Suomen Palloliiton toimistoon ja kävin noutamassa ne ennen Lontoon-matkaa Töölöstä.

Saavun katsomoon hyvissä ajoin fiilistelemään hienoa stadionia ja katselemaan joukkueiden lämmittelyä. Satuin saamaan päätypaikan yläkatsomoon, josta on yllättävänkin hyvä näkyvyys kentälle. Katsomo nousee jyrkästi, joten kenttä tuntuu olevan lähellä ja varsinkin tutut Tottenhamin pelaajat on helppo tunnistaa. Luulisin, että täällä on mukava seurata peliä melkein miltä paikalta tahansa. Tunnelma pysyy tiiviinä katsojien päästessä suhteellisen lähelle nurmea.

Tottenham aloitti kauden uuden päävalmentajan Ange Postecogloun johdolla loistavasti ja piti hetken jopa Valioliigan kärkipaikkaa, mutta joukkoon on sittemmin mahtunut myös heikkoja esityksiä. Spurs lähtee iltapäivän koitokseen ennakkosuosikkina, vaikka vierailija Bournemouth onkin voittanut neljä edellistä peliään. Tunnelma nousee juuri ennen ottelun alkua, kun trumpetinsoittaja kajauttaa ilmoille tutut sävelet. Koko stadion yltyy yhteislauluun, joka antaa tahdin pelin ensihetkille. Oh when the Spurs, go marching in, I wanna be in that number, oh when the Spurs go marching in…

Tottenham aloittaa pelin vahvasti ja tulosta syntyy jo vajaan kymmenen minuutin kohdalla. Rodrigo Bentancur ja Giovani Lo Celso riistävät hyökkäysalueella pallon, joka pelataan nuorelle Pape Matar Sarrille. Senegalilainen saa edetä vapaasti, kunnes sijoittaa pelivälineen hallitusti takanurkkaan. Paikkani katsomossa on tätä maalia ajatellen erinomainen, sillä näen jo hyvissä ajoin kuinka vääjäämättömästi pallo lipuu tolpan juureen. Riemuitsen muun yleisön mukana, sillä olen odottanut Tottenhamin tekemän maalin näkemistä kauan. Silloin kaksikymmentä vuotta sitten ei tullut ainuttakaan Spursin maalia, kun joukkue taipui Charltonille 0–1.

Bournemouth saa vähitellen hyvän otteen pelistä ja Tottenham on ajoittain hätää kärsimässä. Hyökkäyspelaaminen hiipuu olemattomaksi ja vain onni, mainio italialainen maalivahti Guglielmo Vicario sekä vieraiden heikko viimeistely pelastavat kotijoukkueen. Maalintekijä Sarr loukkaantuu ja linkuttaa tuskaisena pois kentältä. Aurinkokin on ehtinyt välillä pilkahtaa, mutta ennen taukoa iskee rankka sadekuuro. Oma paikkani on syvällä katoksen suojissa, mutta moni pakenee alakatsomon ensimmäisiltä riveiltä sisätiloihin ennen taukovihellystä.

Tauolla riittää mielenkiintoista ohjelmaa, kun joukkueen pitkäaikainen luottomaalivahti Hugo Lloris käy hyvästelemässä yleisön ennen siirtymistään Los Angelesiin. Ranskalainen herrasmies kiittää faneja ja lupaa että vaikka on aika jättää hyvästit pelaajana, hän pysyy loppuikänsä Tottenhamin kannattajana. Toinen entinen kapteeni, koko ammattilaisuransa Spursia edustanut Ledley King ojentaa Llorisille muistolahjan koko seuran puolesta. Llorisin yksitoistavuotinen taival Tottenhamissa on sikälikin kunnioitettava, että hänellä olisi ollut ottajia myös paremmin menestyneissä joukkueissa.

Vuonna 1882 perustetun Tottenhamin palkintokaappi on pysynyt suhteellisen pienenä, vaikka seura kuuluu Englannin suurimpiin. Esimerkiksi molemmat Englannin mestaruudet ja kolme eurocupeissa saavutettua pokaalia ovat vuosikymmenten takaa. Keväällä 2019 Tottenham ylsi Mestarien liigan finaaliin saakka, mutta joutui taipumaan Liverpoolille. Itselleni on jäänyt hyvin mieleen vuoden 1991 Englannin cupin finaali, jossa Spurs kukisti Nottinghamin jatkoajalla. Se onkin viimeisin merkittävä pokaali, jos liigacupin voittoja ei lasketa mukaan. Hugo Lloris sanoi uskovansa joukkueen valoisaan tulevaisuuteen ja voihan olla, että jonain keväänä Tottenhamkin saa pitkästä aikaa jotain juhlittavaa.

Bournemouth jatkaa tauon jälkeen vahvasti, mutta tasoitusmaalia ei synny ja Tottenham pääsee paremmin peliin mukaan. Ottelu alkaa ratketa noin seitsemänkymmenen minuutin kohdalla, kun Lo Celson upea syöttö lähettää Heung-Min Sonin karkuun ja korealaistähti ampuu Tottenhamin kahden maalin johtoon. Kun Richarlison viimeistelee kotijoukkueen kolmannen, tuntuu peli olevan jo paketissa.

Bournemouth ei luovuta ja nuori vaihtopelaaja Alex Scott pääsee kaventamaan pelitapahtumiin nähden ansaitusti. Scott on kertonut olevansa Tottenhamin kannattaja ja pääsee näin tekemään uransa ensimmäisen Valioliigamaalin suosikkiseuraansa vastaan. Lisää on vielä tulossa, sillä erotuomari antaa muun muassa loukkaantumisten vuoksi yli kymmenen minuuttia lisäaikaa. Scott ehtii tehdä vielä toisenkin maalin, mutta se hylätään paitsiona. Näin sarjapisteet jäävät Pohjois-Lontooseen maalein 3–1.

Luen pelin jälkeen osuvan otteluanalyysin, jonka mukaan Tottenham pelaa tilanteesta riippumatta kuin se olisi koko ajan maalin tappiolla. Hyökkäyksiin lähdetään kerta toisensa jälkeen valtavalla kiireellä, vaikka johtoasemassa olisi välillä järkevää rauhoittaa tilannetta pallonhallinnan avulla. Toisaalta hyökkäävä jalkapallo kuuluu Tottenhamin identiteettiin ja katsomosta alkaa pian kuulua tyytymätöntä mutinaa, ellei joukkue pyri jatkuvasti eteenpäin. Bournemouth-ottelu oli kelpo tuloksesta huolimatta suurimmaksi osaksi niin sekava, että jatkossa kaivataan myös malttia.
Pelin taso toivottavasti paranee, kun Spursin loukkaantumistilanne helpottaa. Lisäksi joukkue vahvistuu tammikuussa ainakin Valioliigaan palaavalla Timo Wernerillä ja Genoasta saapuneella puolustajalla Radu Drăgușinilla. Italialainen jalkapallo on itselleni paljon englantilaista tutumpaa, joten tiedän romanialaisen Drăgușinin laatupelaajaksi.

Pitkästä aikaa paikan päällä nähty englantilainen jalkapallo-ottelu oli kiinnostava myös katsomokulttuurien vertailun kannalta, sillä eroja Italiaan tai vaikkapa Espanjaan löytyy. Kiinnitin huomiota esimerkiksi siihen, kuinka vähän joukkueiden värit näkyvät katsomossa. Seuran kaulaliinoja ja pipoja kyllä käytetään jonkin verran, mutta molempien joukkueiden tunnukset olisivat voineet erottua tummasävyisten talvitakkien keskeltä huomattavasti vahvemmin. Bournemouthin kannattajia oli saapunut omaan katsomonosaansa mukavasti, mutta suuria lippuja tai banderolleja ei heilläkään näkynyt.
Kaipasin Manner-Euroopasta tuttuja päätykatsomoita, joissa tuhannet ultrakannattajat laulavat suurten lippujen liehuessa taukoamatta koko pelin ajan ja vähän kauemminkin. Vastaavaa menoa tarjoaa myös kotoista maajoukkuettamme kannattava Pohjoiskaarre, joka luo Suomen peleihin loistavan tunnelman. Lontoossa katsomo yltyi muutaman kerran hetkeksi lauluun, mutta äänimaailma koostui suurimmaksi osaksi pelitapahtumia mukailevasta kohinasta sekä yksittäisistä huudoista. Lauluja tai chantteja oli vain pari erilaista, ja ne ovat olleet käytössä jo vuosikymmeniä. Yksinkertaisuus on näissä asioissa usein valttia, mutta olen tottunut kuulemaan Milanossa tai Helsingissä joka vuosi aina uusia kekseliäitä sanoituksia.

Englantilaisilta ei todellakaan puutu intohimoa, mutta kannatuskulttuurissa on Manner-Eurooppaan verrattuna eroja, latinalaisamerikkalaisesta riehakkuudesta puhumattakaan. Bournemouth ei toki ollut Tottenhamille mitenkään erityinen vastustaja ja Englannista löytynee Tottenhamiakin fanaattisempia faniryhmiä, mutta uskon silti saaneeni jonkinlaisen käsityksen brittiläisestä katsomokulttuurista. Valioliigan muuttuessa koko ajan enemmän rahan määrittämäksi bisnekseksi, olisi mielenkiintoista käydä joskus myös alempien sarjojen otteluissa haistelemassa kenties perinteisempää brittifutistunnelmaa.

Stadionin ympäristössä on pelin jälkeen luonnollisesti ruuhkaa. Ajattelin vierailla vielä stadionin Spurs Shopissa, mutta kaupan ovella tehtävään turvatarkastukseen on toivottoman pitkä jono. Muu perhe odottelee illalliselle pääsyä kaupungilla, joten suuntaan kohti juna-asemaa. Sinne pyrkii moni muukin, mutta jono pysyy järjestyksessä tilapäisten metalliaitojen ansiosta. Asemalle päästetään kerrallaan vain yhteen junaan mahtuva määrä ihmisiä, joten odottelen tihkusateisella kadulla parikymmentä minuuttia ennen laiturille siirtymistä. Juna on tulomatkaan verrattuna huomattavasti väljempi ja pääsen parin pysäkin jälkeen jopa istumaan. Päätän jatkaa samalla kyydillä pääteasemalle eli Liverpool Streetille saakka.
Ympärilläni matkustaa vanhoja Tottenhamin kannattajia, jotka juttelevat leppoisasti toisilleen. Kuuntelen sivusta amerikkalaista miestä, joka ihastui Spursiin kauan sitten ollessaan Lontoossa vaihto-oppilaana. Nyt hän on tuonut poikansa ensi kertaa peliin, ja jälkikasvu vaikuttaa olevan kokemuksesta kovasti innoissaan. Paikalliset muistelevat takavuosien taituria Glenn Hoddlea ja sitä, kuinka innostuivat Liljanvalkoisista jo pikkupoikina. Olen jo vähällä kertoa oman tarinani, mutta päätän lopulta olla puuttumatta soljuvaan keskusteluun.

En muista tarkkaa hetkeä, jolloin omat sympatiani Tottenhamiin syntyivät. Ne olivat varmasti olemassa jo alle 9-vuotiaana, koska pelasin silloin Keravan Nappulaliigassa. Jokaisella kaupunginosalla oli oma englantilaisen esikuvan mukaan nimetty joukkueensa, ja vaikka pelasinkin Chelseassa, pysyin uskollisesti Tottenhamin kannattajana. Seuran valintaan vaikutti hauskalta kuulostanut nimi sekä peliasu, joka muistutti Suomen maajoukkuetta. Vaikka kiinnostukseni Tottenhamiin on huomattavasti laimeampaa kuin Inter Milanoon, toivon ettei seuraavaa reissua Pohjois-Lontooseen tarvitse odottaa kahta vuosikymmentä.
Lue myös muita Lähtöportin jalkapallo-aiheisia juttuja.
Englanti
Mahtava British Museum Lontoossa
Jättimäinen British Museum kuuluu Lontoon suosituimpiin nähtävyyksiin. Eri puolilta maailmaa haalittujen historiallisten esineiden kokoelma on yksi maailman laajimmista, ja sitä pääsee ihmettelemään täysin ilmaiseksi.
Tutustuin British Museumiin maaliskuussa, kun käväisimme parin kaverin kanssa Lontoossa Englantiin suuntautuneen jalkapallomatkan yhteydessä. British Museum oli jäänyt itseltäni edellisillä Lontoon-matkoilla käymättä, vaikka olinkin pari kertaa kävellyt massiivisen rakennuksen ohitse. Nyt kaverini Pasi vaikutti niin kiinnostuneelta egyptiläisistä muumioista, ettei tätä museota voinut jättää mitenkään väliin. Hyvä niin, sillä museovierailu oli mielenkiintoinen kokemus.

British Museum on ilmainen, mutta suuren suosion vuoksi on erittäin suositeltavaa hankkia museon nettisivuilta maksuton ennakkolippu, joka takaa sisäänpääsyn valittuna ajankohtana. Saavumme paikalle arkisena iltapäivänä, jolloin varsinaista jonoa ei ole, vaan pääsemme kävelemään suoraan turvatarkastukseen. Reput tutkitaan päällisin puolin, mutta ennakkolippuja ei tällä kerralla tarvitse näyttää lainkaan.

Museossa on sujuvasta sisäänpääsystä huolimatta melko paljon ihmisiä. Reput ja takit voisi jättää säilytykseen, mutta koska narikkaan on pitkä jono, päätämme pitää ne mukanamme. Saavumme aluksi valoisaan aulatilaan, jonka virallinen nimi on komealta kuulostava Queen Elizabeth II Great Court. Vanha sisäpiha avattiin täysin uudistettuna ja lasikatolla varustettuna vuonna 2000.

Lontoon Bloomsburyn kaupunginosassa sijaitseva British Museum perustettiin vuonna 1753 ja avattiin muutamaa vuotta myöhemmin maailman ensimmäisenä yleisölle avoimena kansallismuseona. Museo toimi aluksi Montagu Housessa, mutta tilat kävivät pian ahtaiksi. Nykyinen kreikkalaistyylistä uusklassismia henkivä päärakennus valmistui alkuperäisen museon paikalle 1850-luvulla.

Museon tehtävänä on esitellä ihmiskunnan historiaa ja kulttuuria eri puolilta maailmaa. Sekä aihe että museon kokoelma ovat käsittämättömän laajoja. British Museumin hallussa on noin kahdeksan miljoonaa esinettä, joista esille mahtuvien määrä rajautuu alle sataantuhanteen. Näyttelykartan pääotsikoita ovat Kreikka ja Rooma, Eurooppa, Egypti, Lähi-itä, Aasia, Afrikka sekä Amerikat.

Jättimäinen kokoelma tekee vaikutuksen, mutta herättää myös kysymyksen siitä miten tämä kaikki on päätynyt Lontooseen. Kolonialistinen Britannia on tehnyt vuosisatojen aikana lukemattomia valloitus- ja ryöstöretkiä eri puolille maailmaa, ja moni valtio on vaatinut esineiden palauttamista takaisin. British Museum vetoaa asemaansa maailman kulttuuriperinnön vaalijana ja lupaa tarjota arvokkaille esineille turvallisen säilytyspaikan, mutta näillekin perusteille on olemassa vasta-argumentteja. Ymmärrän hyvin, että esimerkiksi Egyptissä, Kreikassa ja muutamissa Afrikan maissa on toivottu esineiden palauttamista alkuperäisille mailleen.

Keskitymme vierailullamme lähinnä Egyptiin, jolle on varattu valtavat tilat ensimmäisestä kerroksesta sekä useita huoneita myös ylemmistä kerroksista. Alemman kerroksen tila on suorastaan mahtipontinen. Siellä on nähtävillä paljon suuria veistoksia.

Sukeltaminen Lontoon vilkkailta kaduilta muinaisen Egyptin maailmaan vaatii hetken hengähtämistä, jotta esineitä ja niiden merkitystä malttaisi hahmottaa paremmin. Välillä on hyvä pysähtyä miettimään, kuka vitriiniin aseteltuja kaiverruksia on tehnyt. Millaistakohan elämää tuo ihminen on elänyt, ja mitä sattunut ajattelemaan näitä piirroksia tehdessään? Tuskinpa on ainakaan tullut mieleen, että omien käsien jäljet päätyvät joskus vieraaseen maahan miljoonien ihmisten ihmeteltäväksi.

Yksi museon tunnetuimmista esineistä on Rosettan kivi, jolla oli ratkaiseva rooli muinaisen hieroglyfikirjoituksen tulkitsemisessa. Murikka löytyi Napoleonin sotaretken yhteydessä Rosettan kaupungista Egyptistä vuonna 1799. Kiven merkitys perustuu siihen, että siinä on sama teksti hieroglyfeillä, demoottisella kirjoituksella sekä kreikan kielellä. Näin ollen esimerkiksi kreikkaa taitava lukija pystyi päättelemään aiemmin tuntemattomien hieroglyfien merkityksen. Napoleonin armeija hävisi myöhemmin samalla retkellä taistelun brittijoukoille, minkä seurauksena Rosettan kivi päätyi lopulta Pariisin sijasta Lontooseen. Egypti on vaatinut kiven palauttamista itselleen.

Pasin kaipaamat muumiot löytyvät toisen kerroksen näyttelyhuoneista. Joukossa on myös muutamia kissojen ja muiden eläinten muumioita. On vaikuttavaa nähdä tuhansia vuosia vanhoja muumioarkkuja, jotka on koristeltu hyvin kauniisti.

Siirrymme egyptiläisten esineiden keskeltä hetkeksi muihin teemoihin. Vaikkapa mayojen tai atsteekkien aikainen Meksiko on mielenkiintoinen aihe, jolle on tosin varattu vain yksi huone. Arvokkaisiin esineisiin kuuluu esimerkiksi atsteekkien tekemä kaksipäistä käärmettä esittävä veistos. Se on mahdollisesti saapunut Eurooppaan konkistadori Hernán Cortésin mukana.

Viereisessä huoneessa päästään Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen pariin. Pohdinnan aiheena on muun muassa eurooppalaisten valloittajien vaikutus alkuperäiskansojen yhteisöihin. Pohjois-Amerikkakin on esillä vain hyvin rajatusti, kun taas esimerkiksi Lähi-itää on esitelty paljon laajemmin.

Museon avarissa aulatiloissa toimii kahvila, jossa käväisemme haukkaamassa pientä välipalaa. Kiertelemme vielä tämän jälkeen ympäri aulaa ja kurkkaamme myös kaiken keskellä sijaitsevaan lukusaliin. Se muistuttaa ajasta, jolloin British Museumin tiloissa säilytettiin maan merkittävintä ja suurinta kirjakokoelmaa. Yli kymmenen miljoonaa nidettä siirrettiin vuonna 1997 British Libraryn uuteen kansalliskirjastoon, joka toimii St Pancrasin rautatieaseman vieressä.

British Museum on ilman muuta näkemisen arvoinen museo, jossa saisi helposti vietettyä vaikka kokonaisen päivän. Meille riittää tällä kerralla kaksi tuntia, sillä takana on jo pitkä päivä. Olemme heränneet koti-Suomessa ennen kukonlaulua, suunnistaneet Gatwickin lentokentältä Borough Marketin ruokatorille ja katselleet maisemia The Garden at 120 -näköalatasanteella ennen useamman kilometrin reipasta kävelyä British Museumiin. Pasiakin alkaa tässä vaiheessa kiinnostaa muumioiden sijasta perinteinen brittipubi, joten jätämme museon tyytyväisinä taaksemme. Kenties British Museumiin tulee palattua joskus toistekin. Silloin voisi keskittyä vaikkapa antiikin Rooman tai Kreikan esineisiin.
Museosta löytyy paljon yksityiskohtaista tietoa British Museumin omilta nettisivuilta.
Englanti
Lontoon näköalapaikkoja: The Garden at 120
Lontooseen on avattu viime vuosina useita uusia näköalatasanteita, joista ilahduttavan moneen pääsee ilmaiseksi. Maaliskuisen Lontoon-pikavisiitin ohjelmaan mahtui The Garden at 120, jonne pääsi sujuvasti ilman ennakkovarausta.
Meillä on kavereiden kanssa puoli päivää aikaa Lontoossa ennen matkan jatkumista Manchesteriin. Suuntaamme aamulennolta Borough Marketin ruokamarkkinoille, joilta jatkamme kylläisinä London Bridgen ylitse Thamesin pohjoisrannalle. Käymme vielä katsomassa St Dunstan in the East -rauniokirkon ympärille syntyneen puutarhan, ennen kuin käännymme kohti näköalapaikkaa.

Lontoon Cityn alueelle on noussut parissakymmenessä vuodessa lukuisia pilvenpiirtäjiä, ja lisää on edelleen tulossa. Melko pieneltä alueelta löytyykin nykyään useita näköalatasanteita, joilta kelpaa ihailla Lontoon maisemia. Kävin itse pari vuotta sitten Sky Gardenissa, minkä lisäksi Citystä löytyvät myös vierekkäiset Horizon 22 ja The Lookout. Kaikki kolme ovat ilmaisia, mutta sisäänpääsyajan varaaminen ennakkoon on vähintäänkin suositeltavaa. Siksi valintamme osui tällä kerralla The Garden at 120 -puutarhaan, jonne varauksia ei edes oteta ryhmiä lukuun ottamatta vastaan. Rakennus näyttää katutasolta katsottuna mielenkiintoiselta, mutta mietimme peittävätkö ympäröivät rakennukset pahasti näköaloja.

Näköalatasanne sijaitsee osoitteessa 120 Fenchurch Street. Sisäänkäynnille on kertynyt parinkymmenen ihmisen jono, joka saadaan turvatarkastuksen läpi parissa minuutissa. Pääsemme siis pian hissiin, joka kuljettaa hetkessä noin 65 metrin korkeudella sijaitsevalle katolle. Esimerkiksi kesäviikonloppuina lienee vilkkaampaa, mutta jono etenee toivottavasti silloinkin sujuvasti.

Kattopuutarha on varmasti parhaimmillaan myöhemmin keväällä ja kesäaikaan, mutta jo maaliskuussakin on nähtävillä jonkin verran vihreää. Kukkapenkkejä koristavat keltaiset narsissit, kun taas näyttävät sinisateet eli wisteriat odottavat vielä myöhempää kevättä. Kasvit tekevät näköalatasanteesta viihtyisän ja on mukavaa katsella maisemia ulkoilmasta, varsinkin näin poutaisella säällä. Kattopuutarhan alla 14. kerroksessa toimii tyylikkäältä vaikuttava ravintola 14 Hills.

The Garden at 120 avattiin vasta valmistuneen One Fen Court -rakennuksen katolle vuonna 2019. Se suunniteltiin heti alusta alkaen kaikille avoimeksi tilaksi, jonne pääsee ilmaiseksi ilman ennakkolippuja.

On hurjaa ajatella, kuinka paljon City on viime vuosina kehittynyt. Muistan, kuinka lempinimellä The Gherkin eli Suolakurkku tunnettu hauskanmuotoinen pilvenpiirtäjä hallitsi aikoinaan maisemaa. Nyt se on jäänyt pahasti naapuriensa puristukseen.

Edellä mainittu Sky Garden sijaitsee tästä kattopuutarhasta nähtynä lähes käden ulottuvilla. Se toimii lempinimellä Walkie-Talkie tunnetun pilvenpiirtäjän yläosassa saman Fenchurch Streetin varrella.

Vaikka ennakkoon hieman pelkäsinkin maisemien jäävän muiden rakennusten katveeseen, ovat näkymät lopulta yllättävän avaria moneen suuntaan. Länteen päin katsellessa esimerkiksi Saint Paulin katedraali erottuu selvästi ja kuuluisa maailmanpyörä London Eyekin häämöttää kaukaisuudessa. Tämä vastaava maisema on toki viereisen Sky Gardenin korkeuksista vieläkin näyttävämpi.

Upea Tower Bridge ja sen edustalla näkyvä keskiaikainen linna Tower of London kuuluvat kaupungin ikonisimpiin nähtävyyksiin. Nostokurjet kurkottavat kuitenkin kohti taivasta siihen malliin, etten tiedä peittyykö kuvan näkymä jo kovinkin pian. Ympärille nousevat pilvenpiirtäjät varmasti muuttavat näköalatasanteen maisemia, mutta jotain jää toivottavasti jäljellekin.

Vaikka The Garden at 120 on muutamiin muihin vaihtoehtoihin verrattuna huomattavasti matalampi näköalatasanne, ei se tee kokemuksesta automaattisesti huonompaa vaan paremminkin erilaisen. Lisäkorkeus tietenkin auttaisi joidenkin kohteiden näkemisessä, mutta toisaalta monet rakennukset ovat hieman matalammalta nähtynä ikään kuin lähempänä ja paremmin hahmotettavissa.

The Garden at 120 on kiva vierailukohde, jota voi ilmaisen sisäänpääsynkin vuoksi suositella Lontoon-matkaajille. Tällä katolla voisi olla kiva nauttia joskus vaikka lämpimästä kesäillasta. Eri puolilta kaupunkia löytyy lisää erilaisia näköalapaikkoja, kuten Thamesin etelärannalla kohoava Länsi-Euroopan korkein rakennus The Shard. Mielenkiintoisia voisivat olla myös Crossrail Place Roof Garden Canary Wharfissa, The Post Building Roof Garden Holbornissa tai Lift 109 entisessä Battersean voimalaitoksessa. Maisemia voi ihailla myös vaikka Saint Paulin katedraalin kupolista tai Tate Modern -museosta käsin. Vaihtoehtoja siis riittää monelle tulevallekin Lontoon-matkalle.
Lisätietoja näköalatasanteesta löytyy The Garden at 120:n virallisilta nettisivuilta.
-
Eurooppa1 vuosi sitten12 mieleenpainuvaa kirkkoa Euroopassa
-
Italia1 vuosi sittenMilanon-viikonlopun uudet kokemukset
-
Italia1 vuosi sittenRunsas vinkkipaketti Milanoon
-
Ranska1 vuosi sittenPariisin-viikon monet kokemukset
-
Ranska1 vuosi sittenTuhkasta noussut Pariisin Notre-Dame
-
Italia1 vuosi sittenUpea Villa Necchi Campiglio Milanossa
-
Ranska1 vuosi sittenBordeaux’n luova keskus Darwin
-
Italia1 vuosi sittenJalkapalloa Milanossa, Inter–Udinese
-
Englanti12 kuukautta sittenManchester – työmehiläisten kaupunki
-
Suomi1 vuosi sittenTuusulanjärven Ainola, Ahola ja Suviranta
-
Englanti12 kuukautta sittenStadionkierros Liverpoolin Anfieldilla
-
Yhdysvallat1 vuosi sittenNew Yorkin koskettava 9/11-museo


Mikko / Matkalla Missä Milloinkin
21.1.2024 at 21:30
Tästä olen kyllä kateellinen, upeaa. En oikein osaa edes päättää, että haluanko enemmän Britteihin vai Italiaan päästä jalkapalloa katselemaan. Molemmat kuulostavat aivan äärettömän upeilta kokemuksilta.
Mika / Lähtöportti
24.1.2024 at 9:40
Nämä ovat aina hienoja kokemuksia. Eri maiden futiskulttuurissa on omat hyvät puolensa, esimerkiksi Englannissa on omat vahvat perinteensä ja peli on yleensä nopeatempoista. Italiassa temperamenttiset katsojat eläytyvät vahvasti ja meno on usein värikkäämpää. Myös Saksa on erinomainen vaihtoehto, eikä Espanjakaan huono ole.