Lontoon-matkan kohokohtiin kuului Valioliigan jalkapallo-ottelu, jossa Tottenham Hotspur eli tuttavallisemmin Spurs sai vieraakseen Bournemouthin. Uudenvuodenaaton pelissä loppuunmyydyllä stadionilla riitti jännitettävää.

Ottelutunnelmaan pääsee jo matkalla stadionille. Ajan metrolla Seven Sistersin asemalle, josta ajattelen kävellä puolessa tunnissa perille. Muutan kuitenkin viime hetkellä mieleni ja seuraan muuta kansaa korttelin ympäri Seven Sistersin juna-asemalle, josta pääsee Overground-junalla aivan stadionin viereen. Ratkaisu kaduttaa junan saapuessa, sillä vaunut ovat jo valmiiksi täysiä ja laiturilta tunkee sisään vielä satoja ihmisiä. En ole koskaan matkustanut yhtä täyteen ahdetussa kulkuvälineessä, mutta pystyn sentään jotenkuten hengittämään kahden pysäkinvälin verran.

Tilanne helpottaa White Hart Lanen asemalla, josta suuntaan kohti stadionin portteja. Tottenham Hotspur Stadium valmistui vuonna 2019 perinteikkään mutta vanhanaikaiseksi käyneen White Hart Lane -stadionin paikalle. Yli 62 000 katsojaa vetävä huippumoderni areena on Britannian suurimpia ja se vaikuttaa kaikin puolin siistiltä sekä toimivalta. Stadion sijaitsee Pohjois-Lontoossa Tottenhamin kaupunginosassa, jota ei pidetä kovin viehättävänä. N17-postinumeroalueesta puhuttaessa mainitaan usein köyhyys, rikollisuus, sosiaaliset ongelmat sekä eri puolilta maailmaa saapuneet maahanmuuttajat, mutta alue on ilmeisesti jossakin määrin keskiluokkaistumassa.

Maahanmuuttajista mainitaan usein juutalaiset, jotka asettuivat alueelle suurin joukoin 1900-luvun alkupuolella. Paikallisen jalkapalloseuran kannattaminen oli tehokas keino sopeutua yhteiskuntaan, minkä vuoksi Tottenham sai paljon juutalaisia kannattajia. Spurs mielletään tämän vuoksi edelleen juutalaiseksi seuraksi, vaikka juutalaisten kannattajien määrä ei enää olekaan kovin merkittävä. Toisaalta seuran paljon kritiikkiä saanut nykyinen puheenjohtaja Daniel Levy on juutalainen. Tottenhamilla on runsaasti kannattajia ympäri maailmaa. Yksi tunnetuimmista on kaupunginosan oma tyttö, poptähti Adele.

Valioliigaotteluiden lippujen ostaminen on käynyt koko ajan hankalammaksi. Valmistauduin lipun hankintaan liittymällä Tottenham Hotspur+ -jäseneksi, mikä on ainoa keino päästä ajoissa ostoksille. Jonottelin puolisen tuntia seuran nettisivuilla heti lippujen tultua jäsenille myyntiin, kunnes pääsin varsinaiselle ostosivulle. Sen jälkeen jouduin jahtaamaan vapaata paikkaa eri puolilta katsomoa jonkin aikaa, kunnes onnistuin olemaan riittävän nopea saadakseni yhden ottelulipun. Huomasin myöhemmin, että kausikorttilaisten vapauttamia paikkoja ilmestyy myyntiin ottelupäivän lähestyessä ja tämä on hyvin todennäköinen keino lippujen hankkimiseen, vaikkei ensi vaiheessa olisi tärpännytkään. Ticket exchange -lippujen hankkiminen vaatii kuitenkin aina maksullisen jäsenyyden ja mahdollisesti myös aktiivista lipunmyyntitilanteen seuraamista.

Lippuja välittäviä välikäsiä tietenkin on, mutta ne vetävät välistä sievoisia summia enkä menisi takuuseen kaikkien välikäsien kautta ostettujen lippujen toimivuudesta nykyisellä lipputeknologialla. Nyt lipun hinnaksi tuli 61,50 puntaa maksanut vuosijäsenyys sekä 51,75 punnan hintainen varsinainen lippu. Jäsenyyteen sisältyy alennuksia seuran kauppaan ja palveluihin. Tottenham ei ole mikään poikkeus Valioliigan seurojen joukossa, vaan lippujen hankkiminen tuntuu olevan yleisesti hankalaa. Esimerkiksi paikalliskilpailija Arsenalin tapauksessa jäsenyyskään ei välttämättä auta, sillä otteluliput arvotaan halukkaiden jäsenten kesken, eikä onni osu välttämättä kohdalle toistuvista yrityksistä huolimatta.

Tottenham Hotspur Stadiumilla kaikki toimii digitaalisesti, joten esimerkiksi käteinen raha ei kelpaa. Seuran jäsenkorttia käytetään puhelimen lompakkosovelluksen kautta. Ostetut otteluliput päivittyvät digitaaliseen jäsenkorttiin, eikä niissä ole viivakoodia, vaan ne tarkastetaan lähilukulaitteissa. En aina oikein luota nykyteknologiaan, mutta Tottenhamin stadionilla kaikki toimii joka tapauksessa sujuvasti. Ajat ovat muuttuneet siitä, kun kävin Spursin pelissä edellisen kerran kaksikymmentä vuotta sitten. Silloin tilasin liput Suomen Palloliiton toimistoon ja kävin noutamassa ne ennen Lontoon-matkaa Töölöstä.

Saavun katsomoon hyvissä ajoin fiilistelemään hienoa stadionia ja katselemaan joukkueiden lämmittelyä. Satuin saamaan päätypaikan yläkatsomoon, josta on yllättävänkin hyvä näkyvyys kentälle. Katsomo nousee jyrkästi, joten kenttä tuntuu olevan lähellä ja varsinkin tutut Tottenhamin pelaajat on helppo tunnistaa. Luulisin, että täällä on mukava seurata peliä melkein miltä paikalta tahansa. Tunnelma pysyy tiiviinä katsojien päästessä suhteellisen lähelle nurmea.

Tottenham aloitti kauden uuden päävalmentajan Ange Postecogloun johdolla loistavasti ja piti hetken jopa Valioliigan kärkipaikkaa, mutta joukkoon on sittemmin mahtunut myös heikkoja esityksiä. Spurs lähtee iltapäivän koitokseen ennakkosuosikkina, vaikka vierailija Bournemouth onkin voittanut neljä edellistä peliään. Tunnelma nousee juuri ennen ottelun alkua, kun trumpetinsoittaja kajauttaa ilmoille tutut sävelet. Koko stadion yltyy yhteislauluun, joka antaa tahdin pelin ensihetkille. Oh when the Spurs, go marching in, I wanna be in that number, oh when the Spurs go marching in…

Tottenham aloittaa pelin vahvasti ja tulosta syntyy jo vajaan kymmenen minuutin kohdalla. Rodrigo Bentancur ja Giovani Lo Celso riistävät hyökkäysalueella pallon, joka pelataan nuorelle Pape Matar Sarrille. Senegalilainen saa edetä vapaasti, kunnes sijoittaa pelivälineen hallitusti takanurkkaan. Paikkani katsomossa on tätä maalia ajatellen erinomainen, sillä näen jo hyvissä ajoin kuinka vääjäämättömästi pallo lipuu tolpan juureen. Riemuitsen muun yleisön mukana, sillä olen odottanut Tottenhamin tekemän maalin näkemistä kauan. Silloin kaksikymmentä vuotta sitten ei tullut ainuttakaan Spursin maalia, kun joukkue taipui Charltonille 0–1.

Bournemouth saa vähitellen hyvän otteen pelistä ja Tottenham on ajoittain hätää kärsimässä. Hyökkäyspelaaminen hiipuu olemattomaksi ja vain onni, mainio italialainen maalivahti Guglielmo Vicario sekä vieraiden heikko viimeistely pelastavat kotijoukkueen. Maalintekijä Sarr loukkaantuu ja linkuttaa tuskaisena pois kentältä. Aurinkokin on ehtinyt välillä pilkahtaa, mutta ennen taukoa iskee rankka sadekuuro. Oma paikkani on syvällä katoksen suojissa, mutta moni pakenee alakatsomon ensimmäisiltä riveiltä sisätiloihin ennen taukovihellystä.

Tauolla riittää mielenkiintoista ohjelmaa, kun joukkueen pitkäaikainen luottomaalivahti Hugo Lloris käy hyvästelemässä yleisön ennen siirtymistään Los Angelesiin. Ranskalainen herrasmies kiittää faneja ja lupaa että vaikka on aika jättää hyvästit pelaajana, hän pysyy loppuikänsä Tottenhamin kannattajana. Toinen entinen kapteeni, koko ammattilaisuransa Spursia edustanut Ledley King ojentaa Llorisille muistolahjan koko seuran puolesta. Llorisin yksitoistavuotinen taival Tottenhamissa on sikälikin kunnioitettava, että hänellä olisi ollut ottajia myös paremmin menestyneissä joukkueissa.

Vuonna 1882 perustetun Tottenhamin palkintokaappi on pysynyt suhteellisen pienenä, vaikka seura kuuluu Englannin suurimpiin. Esimerkiksi molemmat Englannin mestaruudet ja kolme eurocupeissa saavutettua pokaalia ovat vuosikymmenten takaa. Keväällä 2019 Tottenham ylsi Mestarien liigan finaaliin saakka, mutta joutui taipumaan Liverpoolille. Itselleni on jäänyt hyvin mieleen vuoden 1991 Englannin cupin finaali, jossa Spurs kukisti Nottinghamin jatkoajalla. Se onkin viimeisin merkittävä pokaali, jos liigacupin voittoja ei lasketa mukaan. Hugo Lloris sanoi uskovansa joukkueen valoisaan tulevaisuuteen ja voihan olla, että jonain keväänä Tottenhamkin saa pitkästä aikaa jotain juhlittavaa. 

Bournemouth jatkaa tauon jälkeen vahvasti, mutta tasoitusmaalia ei synny ja Tottenham pääsee paremmin peliin mukaan. Ottelu alkaa ratketa noin seitsemänkymmenen minuutin kohdalla, kun Lo Celson upea syöttö lähettää Heung-Min Sonin karkuun ja korealaistähti ampuu Tottenhamin kahden maalin johtoon. Kun Richarlison viimeistelee kotijoukkueen kolmannen, tuntuu peli olevan jo paketissa.

Bournemouth ei luovuta ja nuori vaihtopelaaja Alex Scott pääsee kaventamaan pelitapahtumiin nähden ansaitusti. Scott on kertonut olevansa Tottenhamin kannattaja ja pääsee näin tekemään uransa ensimmäisen Valioliigamaalin suosikkiseuraansa vastaan. Lisää on vielä tulossa, sillä erotuomari antaa muun muassa loukkaantumisten vuoksi yli kymmenen minuuttia lisäaikaa. Scott ehtii tehdä vielä toisenkin maalin, mutta se hylätään paitsiona. Näin sarjapisteet jäävät Pohjois-Lontooseen maalein 3–1.

Luen pelin jälkeen osuvan otteluanalyysin, jonka mukaan Tottenham pelaa tilanteesta riippumatta kuin se olisi koko ajan maalin tappiolla. Hyökkäyksiin lähdetään kerta toisensa jälkeen valtavalla kiireellä, vaikka johtoasemassa olisi välillä järkevää rauhoittaa tilannetta pallonhallinnan avulla. Toisaalta hyökkäävä jalkapallo kuuluu Tottenhamin identiteettiin ja katsomosta alkaa pian kuulua tyytymätöntä mutinaa, ellei joukkue pyri jatkuvasti eteenpäin. Bournemouth-ottelu oli kelpo tuloksesta huolimatta suurimmaksi osaksi niin sekava, että jatkossa kaivataan myös malttia.

Pelin taso toivottavasti paranee, kun Spursin loukkaantumistilanne helpottaa. Lisäksi joukkue vahvistuu tammikuussa ainakin Valioliigaan palaavalla Timo Wernerillä ja Genoasta saapuneella puolustajalla Radu Drăgușinilla. Italialainen jalkapallo on itselleni paljon englantilaista tutumpaa, joten tiedän romanialaisen Drăgușinin laatupelaajaksi.

Pitkästä aikaa paikan päällä nähty englantilainen jalkapallo-ottelu oli kiinnostava myös katsomokulttuurien vertailun kannalta, sillä eroja Italiaan tai vaikkapa Espanjaan löytyy. Kiinnitin huomiota esimerkiksi siihen, kuinka vähän joukkueiden värit näkyvät katsomossa. Seuran kaulaliinoja ja pipoja kyllä käytetään jonkin verran, mutta molempien joukkueiden tunnukset olisivat voineet erottua tummasävyisten talvitakkien keskeltä huomattavasti vahvemmin. Bournemouthin kannattajia oli saapunut omaan katsomonosaansa mukavasti, mutta suuria lippuja tai banderolleja ei heilläkään näkynyt.

Kaipasin Manner-Euroopasta tuttuja päätykatsomoita, joissa tuhannet ultrakannattajat laulavat suurten lippujen liehuessa taukoamatta koko pelin ajan ja vähän kauemminkin. Vastaavaa menoa tarjoaa myös kotoista maajoukkuettamme kannattava Pohjoiskaarre, joka luo Suomen peleihin loistavan tunnelman. Lontoossa katsomo yltyi muutaman kerran hetkeksi lauluun, mutta äänimaailma koostui suurimmaksi osaksi pelitapahtumia mukailevasta kohinasta sekä yksittäisistä huudoista. Lauluja tai chantteja oli vain pari erilaista, ja ne ovat olleet käytössä jo vuosikymmeniä. Yksinkertaisuus on näissä asioissa usein valttia, mutta olen tottunut kuulemaan Milanossa tai Helsingissä joka vuosi aina uusia kekseliäitä sanoituksia.

Englantilaisilta ei todellakaan puutu intohimoa, mutta kannatuskulttuurissa on Manner-Eurooppaan verrattuna eroja, latinalaisamerikkalaisesta riehakkuudesta puhumattakaan. Bournemouth ei toki ollut Tottenhamille mitenkään erityinen vastustaja ja Englannista löytynee Tottenhamiakin fanaattisempia faniryhmiä, mutta uskon silti saaneeni jonkinlaisen käsityksen brittiläisestä katsomokulttuurista. Valioliigan muuttuessa koko ajan enemmän rahan määrittämäksi bisnekseksi, olisi mielenkiintoista käydä joskus myös alempien sarjojen otteluissa haistelemassa kenties perinteisempää brittifutistunnelmaa. 

Stadionin ympäristössä on pelin jälkeen luonnollisesti ruuhkaa. Ajattelin vierailla vielä stadionin Spurs Shopissa, mutta kaupan ovella tehtävään turvatarkastukseen on toivottoman pitkä jono. Muu perhe odottelee illalliselle pääsyä kaupungilla, joten suuntaan kohti juna-asemaa. Sinne pyrkii moni muukin, mutta jono pysyy järjestyksessä tilapäisten metalliaitojen ansiosta. Asemalle päästetään kerrallaan vain yhteen junaan mahtuva määrä ihmisiä, joten odottelen tihkusateisella kadulla parikymmentä minuuttia ennen laiturille siirtymistä. Juna on tulomatkaan verrattuna huomattavasti väljempi ja pääsen parin pysäkin jälkeen jopa istumaan. Päätän jatkaa samalla kyydillä pääteasemalle eli Liverpool Streetille saakka.

Ympärilläni matkustaa vanhoja Tottenhamin kannattajia, jotka juttelevat leppoisasti toisilleen. Kuuntelen sivusta amerikkalaista miestä, joka ihastui Spursiin kauan sitten ollessaan Lontoossa vaihto-oppilaana. Nyt hän on tuonut poikansa ensi kertaa peliin, ja jälkikasvu vaikuttaa olevan kokemuksesta kovasti innoissaan. Paikalliset muistelevat takavuosien taituria Glenn Hoddlea ja sitä, kuinka innostuivat Liljanvalkoisista jo pikkupoikina. Olen jo vähällä kertoa oman tarinani, mutta päätän lopulta olla puuttumatta soljuvaan keskusteluun.

En muista tarkkaa hetkeä, jolloin omat sympatiani Tottenhamiin syntyivät. Ne olivat varmasti olemassa jo alle 9-vuotiaana, koska pelasin silloin Keravan Nappulaliigassa. Jokaisella kaupunginosalla oli oma englantilaisen esikuvan mukaan nimetty joukkueensa, ja vaikka pelasinkin Chelseassa, pysyin uskollisesti Tottenhamin kannattajana. Seuran valintaan vaikutti hauskalta kuulostanut nimi sekä peliasu, joka muistutti Suomen maajoukkuetta. Vaikka kiinnostukseni Tottenhamiin on huomattavasti laimeampaa kuin Inter Milanoon, toivon ettei seuraavaa reissua Pohjois-Lontooseen tarvitse odottaa kahta vuosikymmentä.

Lue myös muita Lähtöportin jalkapallo-aiheisia juttuja.