Kreikka
Päivä, jona ihastuin Zakinthokseen
Matkoilla tulee joskus päiviä, jotka jäävät poikkeuksellisen hyvin mieleen. Kerron nyt eräästä kesäisestä perjantaista Zakinthoksen saarella, jonka aikana ehdimme tavata monta sydämellistä kreikkalaista ja nähdä saaren kauneimmat paikat.
Olemme saapuneet helteiselle saarelle paria päivää aiemmin. Jostain kumman syystä Aurinkomatkojen kautta vuokrattua autoa ei saa hotellille Kalamakin kylään, vaan joudun hakemaan sen Zakinthoksen pääkaupungista Zantesta. Pieni seikkailu ei toki ole koskaan pahitteeksi, mutta olen ehtinyt edellisillä Kreikan-matkoilla tottua siihen, että vuokra-auto tuodaan aina valmiiksi hotellille.
Tilaan vastaanotosta taksin, sillä en tiedä lähimmän taksitolpan sijaintia. Huomaan heti portailla, että se olisi ollut naapurihotellin edustalla. Auto lipuu paikalle saman tien. Kookas mustapartainen mies avaa ikkunan ja huutaa iloisesti 30 seconds, super service. Juttelemme vilkkaasti koko matkan ja saan paljon vinkkejä Zakinthoksen parhaista paikoista.

Taksikuski Kostas eläytyy vahvasti muuhun liikenteeseen ja raivoaa herkästi sunnuntaikuljettajille. Puhe kääntyy urheiluun. Mies ääntää kiitettävästi kymmeniä tuttuja nimiä Ari Vatasesta Jari Litmaseen ja Mixu Paatelaisesta Rovaniemen Palloseuraan. Kostas myhäilee tyytyväisenä, kun muistan Joonas Kolkan pelanneen Ateenan Panathinaikosissa ja huomauttaa, että olen nimeni puolesta 50-prosenttisesti Mika Häkkinen. Vaikka matka Zanteen ei ole kovin pitkä, ehdimme käydä läpi politiikkaakin. Kostas vaatii drakmoja takaisin, ja pitää maahan tulevia siirtolaisia suurena ongelmana. Suomalaiset matkailijat hän toivottaa lämpimästi tervetulleiksi Kreikkaan.
Jään kyydistä autovuokraamon edustalla. Kerrostalon seinällä roikkuu lupaavalta näyttävä kyltti, mutta en ole varma mistä ovesta pitäisi mennä sisään. Kysyn neuvoa kahvilasta, josta minut ohjataan valkoiseksi maalatulle lukitulle ovelle. Ovikelloon ei kuulu vastausta, joten istun portaille odottamaan ja saan pian seurakseni punertavan kissan. Yritän soittaa saamaani numeroon, mutta saan korvaani vain kreikan- ja englanninkieliset tiedotteet siitä, ettei numero ole käytössä. Puhelimeni soi muutamaa minuuttia myöhemmin. Autovuokraamon Maria kertoo, että Europcarilla on Zantessa kaksi toimistoa ja turistit löytävät yleensä juuri sen toisen. Nuori nainen lupaa tulla paikalle saman tien, enkä joudu odottamaan varttia kauempaa.

Maria on unohtanut toimiston avaimet, joten istumme kahvilan pöytään. Hän tarjoutuu tilaamaan minulle juotavaa. Operaatio on yllättävän monimutkainen, sillä vaihtoehtoja riittää kuin Subwayssa konsanaan. Kylmää vai kuumaa kahvia? Maitoa, sokeria, kermavaahtoa tai jotain seitsemästä muusta lisukkeesta? Monen kreikaksi tulkatun vastauksen jälkeen saan eteeni tyypillisen frappén, Kreikan kesien viileän pelastuksen. Käymme lopulta sopimuspaperit läpi ja sovimme auton palauttamisesta hotellille. Maria on pysäköinyt sinisen Fordin luovasti pienelle aukiolle vilkkaan päätien läheisyyteen. Tarkistamme auton, Maria lähtee ja palaan frappén ääreen. Tuntuu mukavalta istua hetki terassilla täysin vieraassa kaupungissa. Aurinko helottaa kirkkaalta taivaalta ja uusi automme kimaltelee keskellä aukiota avaimet huolettomasti virtalukkoon jätettyinä. Ostan vielä muutaman leivoksen mukaani, kiitän kreikaksi ja lähden kokeilemaan onneani paikallisessa liikenteessä.
Onnistun kiilaamaan sujuvasti ruuhkan sekaan, kun liikennevalo vaihtuu. Ford on tuttu merkki, mutta tämä yksilö on tainnut jo kokea parhaat päivänsä. Mittarissa riittää kilometrejä ja helteen hapertamasta ratista irtoaa murusia kämmeniin. Navigaattori auttaa suunnistamaan ongelmitta takaisin Kalamakiin. Otan vaimon ja lapset hotellilta kyytiin. Lähdemme aluksi ajelemaan kohti Laganasin kylää. Myös pieni Kalamaki elää turismista, mutta se tuntuu todella viattomalta ja hiljaiselta naapurikyläänsä verrattuna. Laganasin vilkkaiden katujen varsilta löytyy nimittäin kaikki mahdollinen kansainvälisistä pikaruokaloista keilahalleihin. Juomat virtaavat ja brittituristien nahka punottaa. Onnistumme väistämään kaikki mönkijöillä kaahailevat teinit ja jätämme Laganasin pysähtymättä taaksemme.

Saavumme pian oliivilehtojen ja pinjametsien tarjoamaan rauhaan. Tie on kapea ja mutkikas, eikä muita kulkijoita juuri näy. Kaskaiden siritys peittää kaikki muut äänet alleen. Sypressit värittävät maisemaa ja arvioimme Zakinthoksen poikkeuksellisen vehreäksi kreikkalaiseksi saareksi. Käännymme välillä uneliaaseen Limni Kerioun kylään, josta löydämme pienen bensa-aseman. Paidaton ukko tankkaa antamallani neljällä kympillä, minkä jälkeen jatkamme matkaa kohti somaa Kerin kylää ja sen lähistöllä sijaitsevaa majakkaa.

Itse majakka ei ole kummoinen nähtävyys, mutta sen vierestä avautuvat maisemat ovat vertaansa vailla. Hiljaisella paikalla on vain muutamia ihmisiä. Ostamme pienestä kioskista juotavaa. Maasto on hieman vaikeakulkuista, joten muut jäävät varjoisalle penkille, kun lähden etsimään uusia kuvakulmia läheisiltä rinteiltä. Päädyn hieman yllättäen huiman jyrkänteen reunalle. Kaiteita ei ole, joten varovaisuus on paikallaan. Sinisen ja turkoosin väreissä kimaltava meri sekä korkeat kalliot ovat huikea näky.

Mutkikas tie vie meitä pohjoiseen päin mäkisissä ja vehreissä maisemissa. Takapenkiltä alkaa kuulua valitusta nälästä, joten pysähdymme Kiliomenon kylään. Huomaamme kirkon vieressä ravintolan, jonka isäntä vilkuttelee meille jo kaukaa. Saamme mukavat paikat terassin puisen pöydän äärestä ja tilaamme kreikkalaisen keittiön klassikoita, kuten souvlaki-vartaita ja täytettyjä tomaatteja. Annosten hinnat pyörivät neljän euron kieppeillä. Isäntä tarjoaa lapsille suuren tertun viinirypäleitä. Katselemme ruokia odotellessamme lähiseudun rinteitä sekä harvakseltaan ohi kulkevia autoja. Vaikka kylän ainoa ravintola sijaitsee pääteiden risteyksessä, ei ohikulkijoita juuri ole. Zakinthos on rannikon turistikeskittymien ulkopuolella hiljainen saari, ja Kiliomeno vaikuttaa erinomaiselta paikalta aistia paikallistunnelmaa. Uusia rypäleitä ilmestyy pöytään sitä mukaa, kun edellinen terttu on syöty loppuun.

Itse ruoat ovat yksinkertaisia mutta maukkaita. Lapsetkin syövät annoksensa kokonaan. Isäntä kiertää pöydästä toiseen tarjoilemassa itse tekemäänsä viiniä. Juoma kuuluu selvästikin aterian hintaan ja sitä kaadetaan konstailemattomasti mehulaseihin. Kaikkien paikalla olevien seurueiden miehet yrittävät vuorollaan kieltäytyä autoiluun vedoten, mutta isäntä vain nauraa, ettei viini ole Kreikassa mikään ongelma. Totean valkoviinin yllättävän hyväksi, mutta kaadan loput vaimon lasiin isännän silmän välttäessä. Ravintola on sympaattinen perheyritys. Emäntä häärii keittiön kuumuudessa ja nuorempi sukupolvi hoitaa tarjoilun.

Kiliomenon kaltaiset kylät ovat ehkä loppujen lopuksi se paras syy palata Kreikkaan. Lämmin tunnelma tarttuu ja vieraanvaraisuus tuntuu aidolta ystävyydeltä. Yläkerran kaupassa myydään perheen itse tuottamaa viiniä ja oliiviöljyä sekä myös muualta hankittuja elintarvikkeita. Ostamme viidellä eurolla kaksi pulloa viiniä. Etikettejä ei ole ja muovipullot on suljettu sinisillä kierrekorkeilla. Jäämme juttelemaan pitkäksi aikaa perheen tyttären kanssa. Hänellä on saman ikäisiä lapsia kuin meilläkin. Oma tyttäremme kolauttaa päänsä hyllyn reunaan. Emäntä kiidättää saman tien molemmille lapsillemme suklaapatukat, joiden avulla itku loppuu kuin veitsellä leikaten.

Seikkailemme pieniä teitä pitkin edelleen kohti pohjoista. Ohitamme pikkukyliä ja teiden varsilla päivystäviä käsitöiden kaupustelijoita. Maisemat muuttuvat entistä jylhemmiksi. Päämääränämme on Navagion ranta, jota koristava laivanhylky löytyy lähes jokaisesta Zakinthoksen postikorttikuvasta. Haaksirikkoutunut salakuljettajien alus on saanut ruostua hiekalla 80-luvulta lähtien. Rannalle pääsee uimaan suosituilla veneretkillä, mutta tyydymme nyt korkealla jyrkänteellä sijaitsevaan näköalapaikkaan. Kerin kallioiden rauhasta ei ole tietoakaan, sillä ympärillämme kuhisee valtavasti turisteja.

Hylyn näkee kunnolla vain pieneltä parvekkeelta, jonne on pitkä jono. Jotkut kiipeilevät myös läheisille kallioille, mutta ne eivät tule pienten lasten kanssa kysymykseen. Maisema on lopulta pieni pettymys, vaikka valokuvasta tuleekin samanlainen kuin saaren mainoksissa. Näkymä on todellisuudessa yllättävän kapea ja hylky näyttää korkealta katsottuna kovin pieneltä. Merimaisemat ovat toki muuten harvinaisen upeita.

Ajamme Volimesiin, joka vaikuttaa suuremmalta kuin useimmat ohittamamme kylät. Löydämme kylän laidalta hiljaisen ravintolan, josta lähdemme kyselemään jäätelöä. Ehdimme tuskin pysäköidä automme talon eteen, kun nuori tarjoilijatyttö jo kaappaa hölmistyneen tyttäremme syliinsä. Yksivuotias saa elämänsä pyörityksen ja loputtomasti suukkoja. Hetken kuluttua hänet on jo nostettu pöydälle tanssimaan. Isäntäperheen viisi veljestä katselevat hieman huvittuneina sisarensa riehumista suomalaislasten kanssa. Tytöt ovat niin hölmistyneitä, etteivät osaa edes vierastaa ketään. Saamme viimein jäätelöannokset tilattua ja nautimme niistä hyvillä mielin. Talon emännällä on aikaa jutella kanssamme lapsista sekä elämästä Zakinthoksella.

Palaamme Kalamakiin suorinta mahdollista reittiä. Saarella ei ole erityisen nopeita teitä, joten matka saaren halki vie noin tunnin. Pysähdymme välillä katselemaan merimaisemia ja näemme lähistöllä häämöttävän naapurisaaren Kefalonian. Mutkikas tie suoristuu, kun laskeudumme tasankoalueelle. Pelloilla näkyy muutamia vuohia ja sinne tänne on rakennettu matalia taloja. Asutus tihenee, kun lähestymme Zantea. Näemme pääkaupungin satamassa pari suurta laivaa ja ohitamme aamuisen autovuokraamon ja kahvilan. Tuntuu, kuin siellä käynnistä olisi jo ikuisuus.

Varjot pitenevät, kun saavumme Kalamakiin. Syömme iltapalaa hotellihuoneemme parvekkeella ja muistelemme päivän tapahtumia. Zakinthos ehti tarjota yhden päivän aikana paljon kokemuksia. Kauniit maisemat ja sydämelliset ihmiset saivat meidät ihastumaan tähän pieneen Joonianmeren saareen. Aivan kaikkea ei kuitenkaan ehtinyt nähdä yhdessä päivässä. Lisää Zakinthoksesta siis seuraavassa postauksessa.
Kreikka
Muinaisen Knossoksen rauniot Kreetalla
Kreetan tunnetuin historiallinen nähtävyys on Knossos, jossa voi tutustua tuhansia vuosia sitten minolaisella ajalla kukoistaneen palatsin raunioihin. Vierailimme viime lokakuun matkallamme Knossoksessa jo toista kertaa, sillä kävimme paikalla myös kahtatoista vuotta aiemmin.
Uusintavierailu Knossokseen ei tuntunut meistä välttämättömältä, mutta kun viimeisenä kokonaisena matkapäivänä on sopivasti aikaa, päätämme tehdä pienen retken raunioalueelle. Lomataloltamme on Knossokseen vain vajaan puolen tunnin ajomatka, joten vierailu on helppo toteuttaa. Löydämme onneksi vapaan parkkipaikan melkein heti pysäköintialueelle päästyämme. Sisäänpääsy arkeologiselle alueelle on netistä etukäteen ostetuilla lipuilla hyvin sujuvaa, sillä emme joudu jonottamaan lainkaan.

Raunioalueelle saavuttaessa tulee vastaan arkeologi Arthur Evansin patsas. Heti alkuun onkin hyvä pysähtyä miettimään tämän englantilaisen herrasmiehen merkittävää roolia Knossokseen liittyen. Paikallinen Minos Kalokairinos löysi Knossoksen palatsin ensimmäiset osat jo vuonna 1878, mutta tuolloin Kreetaa hallinneet ottomaanit estivät kaivausten jatkamisen. Ottomaanit karkotettiin saarelta pariakymmentä vuotta myöhemmin ja Evans pääsi aloittamaan laajamittaiset kaivaukset vuonna 1900. Hän jatkoi töitä kolmen vuosikymmenen ajan ja toi päivänvaloon suuren palatsin, jonka ympärillä sijaitsi muinoin kokonainen kaupunki.

Knossoksen löydöt tekivät Evansista kuuluisan arkeologin, mutta hänen jatkotoimensa ovat herättäneet laajaa keskustelua. Evans ei nimittäin tyytynyt jättämään löydöksiään alkuperäiseen asuun, vaan pyrki ennallistamaan palatsia sellaiseksi kuin kuvitteli sen joskus olleen. Knossoksen rauniot eivät siis ole autenttisia, vaan arkeologin mielikuvituksen värittämä näkemys minolaisesta palatsista. Noin neljätuhatta vuotta vanhojen raunioiden ennallistaminen saattaa olla historiantutkimuksen kannalta anteeksiantamaton erhe, mutta toisaalta nähtävyys tuskin olisi nykyisenkaltainen kävijämagneetti, jos paikalla olisi vain harmaita kiviä.

Evans rakennutti Knossokseen kokonaisia kerroksia, pylväikköjä ja portaikkoja. Rakennusaineeksi hän valitsi lähinnä kestävää teräsbetonia, eikä yrittänytkään jäljitellä minolaisten käyttämiä materiaaleja. Pylväät maalattiin kirkkailla väreillä, minkä lisäksi Knossokseen palkattiin taiteilijoita rekonstruoimaan vanhoja maalauksia. Seiniä koristavat freskot ovatkin siis lähinnä 1900-luvun alun taiteilijoiden luomuksia.

Knossokseen voi tutustua opastetuilla kierroksilla, jotka valottavat alueen historiaa ja auttavat ymmärtämään muinaisen palatsin yksityiskohtia. Näemmekin sekä opastettuja ryhmiä että muutamia ihmisiä, jotka tutkivat raunioita yksityisen oppaan seurassa. Me päätämme kuitenkin kierrellä arkeologisella alueella omatoimisesti. Olen kerrannut ennen vierailuamme hieman historiaa, joten ainakin perustiedot Knossoksesta ovat jotenkuten hallussa.

Arthur Evans nimesi minolaisen kulttuurin tarunhohtoisen kuningas Minoksen mukaan. Minolaisten ihmisten alkuperä on yhä hämärän peitossa, mutta ainakaan kreikkalaisia he eivät olleet. Heidän kulttuurinsa uskotaan saaneen alkunsa reilut viisituhatta vuotta sitten Kreetalla ja sen ympäristössä. Kyseessä vaikuttaa olleen rauhanomainen kauppiaskansa, jonka asutus keskittyi suurten palatsien ympärille. Palatseista merkittävin oli Knossos, joka toimi joko hallinnollisena, uskonnollisena tai taloudellisena keskuksena – tai oli mahdollisesti yhdistelmä näitä kaikkia. Knossoksen palatsissa arvioidaan olleen viisi kerrosta ja jopa yli 1300 huonetta. Rakennuksissa on ollut myös huomattavan kehittynyt vesijohto- ja viemärijärjestelmä.

Knossoksen paikalla on ollut asutusta jo neoliittisella kaudella kauan ennen minolaisten saapumista. Ensimmäistä minolaista palatsia alettiin rakentaa mahdollisesti noin 1900 vuotta ennen ajanlaskumme alkua. Maanjäristys tuhosi ensimmäisen palatsin, jonka tilalle pystytettiin pian uusi. Varsinaista Knossoksen kultakautta elettiin suurin piirtein vuosina 1700–1450 ennen ajanlaskumme alkua. Tämän jälkeen minolainen kulttuuri alkoi hiipua muun muassa luonnonmullistusten sekä sotaisien vihollisten myötä. Manner-Kreikasta purjehtineet mykeneläiset valloittivat Kreetan, ja Knossoksen palatsi tuhoutui noin 1350 vuotta ennen ajanlaskumme alkua.

Knossokseen liittyy myös koulun historiantunneilta tuttu taru Minotauroksesta, jolla oli härän pää ja ihmisen vartalo. Tarusta on hieman erilaisia versioita, mutta sen voinee tiivistää seuraavasti. Merenjumala Poseidon suuttui kuningas Minokselle, kun Minos ei uhrannutkaan erästä härkää jumalille. Jumalten kostona Minoksen puoliso Pasifae rakastui härkään ja synnytti Minotauroksen. Minos sulki häpeällisen hirviön labyrinttiin, jonka tulkitaan sijainneen Knossoksen jättimäisessä ja sokkeloisessa palatsissa. Kreetan vihollinen Ateena joutui uhraamaan tasaisin väliajoin nuoria ihmisiä Minotauroksen ravinnoksi. Lopulta ateenalainen prinssi Theseus onnistui surmaamaan Minotauroksen ja suunnistamaan ulos labyrintistä Minoksen tyttären Ariadnen antaman lankakerän avulla.

On kiehtovaa kierrellä Knossoksen raunioilla ja miettiä, millainen palatsi samalla paikalla on aikoinaan kohonnut. Tuumimme vaimon kanssa, että alue näyttää edellisen kahtatoista vuotta aiemmin tehdyn vierailun perusteella kovin tutulta. Nyt jo teini-ikäiset tyttäremme eivät sen sijaan muista aiemmasta kerrasta ymmärrettävästi juuri mitään. Arkeologinen kohde kiinnosti heitä taaperoiässä enemmän kuin osasimme silloin odottaakaan. Mieleeni ovat jääneet muutamat kysymykset, jotka silloin askarruttivat lasten mieltä. Mistä kuningas, kuningatar ja prinsessa tulivat tänne ja miksi? Kuolivatko ne vai muuttivatko ne täältä sitten omaan kotiin?

Syysaurinko porottaa avoimelle raunioalueelle niin kuumasti, ettemme edes halua ajatella millaista täällä olisi kesän kuumimpaan ja vilkkaimpaan aikaan. Nytkin on jo sen verran tukalaa, että etsimme välillä mieluummin varjoa kuin jäämme tutkimaan jokaista yksityiskohtaa. Turisteja on jonkin verran, mutta mitenkään mahdottomasta ruuhkasta ei lokakuisena päivänä voi onneksi puhua. Pariin suosituimpaan paikkaan joutuu silti jonottamaan pienen hetken verran.

Yksi näistä kaikkia vierailijoita kiinnostavista paikoista on valtaistuinsali, jota luultavasti käytettiin erilaisissa seremonioissa. Huone sijaitsee melko keskellä palatsikompleksia ja sitä pidetään Euroopan vanhimpana valtaistuinsalina.

Edelliseltä vierailultamme mieleen jääneet delfiinejä esittävät seinämaalaukset puuttuvat nyt kokonaan. Kuuluisa fresko pirstoutui palasiksi toukokuun 2025 myrskyssä, kun se putosi kuvassa näkyvien kuningattaren huoneiston ovien päältä lattialle. Kyseessä oli onneksi vain 1960-luvulla tehty kopio. Alkuperäistä delfiinifreskoa ja muitakin Knossoksesta löytyneitä arvoesineitä säilytetään paljon kehutussa Iraklionin arkeologisessa museossa, jossa emme ole itse vierailleet.

Eräs Knossoksen näkyvimmistä seinämaalauksista esittää härkää ja oliivipuuta. Härän valikoituminen aiheeksi ei ole sattumaa, sillä se oli minolaisille voiman, hedelmällisyyden tai ehkäpä jopa jonkinlaisen jumaluuden symboli. Oliivipuulla on puolestaan aina ollut suuri symbolinen ja ruokavaliollinen merkitys koko Välimeren alueella.

Kierrämme Knossoksen rauniot melko perusteellisesti ympäri noin puolessatoista tunnissa. Alue ei lopulta ole mahdottoman suuri, vaikka historiasta kiinnostuneet voivatkin kuluttaa täällä enemmän aikaa. Knossos sijaitsee arkiselta näyttävän maantien varrella muutaman kilometrin päässä Kreetan pääkaupungista Iraklionista, josta pääsee perille vaikkapa bussilla.

Porttien ulkopuolella on matkamuistokauppojen ja parin ravintolan muodostama rivistö, joka on saattanut hieman kasvaa edellisen käyntimme jälkeen. Knossos on näkemisen arvoinen kohde, jossa vierailuun kannattaa valmistautua joko varaamalla opastus tai ottamalla paikan historiasta etukäteen selvää. Muuten silmissä saattaa näkyä Arthur Evansin kovista ponnisteluista huolimatta vain röykkiöittäin vanhoja kiviä Kreetan kuuman auringon alla.
Lue myös koko matkasta kertova juttu Syyslomaviikko Kreetan maisemissa.
Kreikka
Retki Kreetan suosittuun Hersonissokseen
Teimme Kreetalla retken Hersonissokseen, joka tunnetaan vilkkaana rantakohteena. Pidimme erityisesti hiljaisesta yläkylästä, kun taas rannan tuntumasta löytyy massaturismin tunnelmaa. Sielläkin oli lokakuisena iltapäivänä varsin rauhallista.
Ajelemme kohti saaren pohjoisrannikolla sijaitsevaa Hersonissosta Kreetan sisämaasta päin. Määränpäämme nimi lukee kreikkalaiseen tapaan eri tienviitoissa hieman eri tavoilla, kuten vaikkapa Chersónisos. Matkan varrelle jää rakenteilla oleva kansainvälinen lentokenttä, joka on tarkoitus avata parin vuoden kuluttua. Se korvaa nykyisen Iraklionin kentän, jota mekin matkallamme käytimme. Uusi kenttä palvelee jatkossa varmasti hyvin myös Hersonissosta, jonne jää parinkymmenen kilometrin ajomatka. Alueelle ollaan parhaillaan rakentamassa entistä parempia teitä.

Hersonissoksen rauhallinen yläkylä
Tie johtaa meidät Hersonissoksen yläkylälle, jossa vallitsee lokakuisena päivänä hieman unelias tunnelma. Suunnistan etukäteen valitsemalleni ilmaiselle parkkipaikalle, josta löytyy runsaasti pysäköintitilaa. Iholle iskee ilmastoidun auton ulkopuolella kuumuus, sillä aurinko helottaa kirkkaalta taivaalta. Parkkipaikan ympäristössä on muutamia hienoja seinämaalauksia.

Tämä niin sanottu yläkylä eli Áno Chersónisos syntyi keskiajalla, kun merirosvot piinasivat Kreetaa. Ihmiset hakeutuivat silloin rannikolta turvallisempaan paikkaan korkealle kukkulalle parin kilometrin päähän merestä.

Päädymme heti parkkipaikan kulmalta paikalliselle pääkadulle, joka on melko hiljainen. Ohitamme muutamia matkamuistomyymälöitä sekä useita tavernoita. Terasseilla istuu jonkin verran ihmisiä. Kylän pääaukion ilmapiiri on hyvin rauhallinen ja juuri sellainen, mitä Kreikan-lomilta toivookin. Kenelläkään ei ole kiirettä minnekään ja kylän kissat loikoilevat pöytien alla.

Pistäydymme eräässä matkamuistokaupassa pikku ostoksilla. Kauppias suosittelee meille läheistä ravintolaa ja tulee ulos asti katsomaan, että osaamme varmasti kääntyä oikealle sivukadulle. Meillä ei ole vielä nälkä, mutta haluamme joka tapauksessa kierrellä kylällä, joten kävelemme uteliaisuuttamme ravintola Ta Petrinan ohitse. Se näyttää miellyttävältä, mutta emme astu kuitenkaan sisään.

Yläkylän hiljaisilla kujilla tulee vastaan paljon kissoja, joista muutamia pysähdymme rapsuttelemaan. Kissat ovat huomiosta hyvillään ja muutamat niistä kehräävät äänekkäästi. Vilkkaiden pentujen touhuja on hauska jäädä seurailemaan pidemmäksikin aikaa.

Kiertelemme vielä hetken muutamalla hauskannäköisellä kujalla. Kylän kuvauksellinen osa on sen verran pieni, että palaamme kuitenkin pian autolle. Jatkamme matkaa alamäkeen kohti sataman ympärille kasvanutta Hersonissoksen rantakaupunkia, joka tunnetaan myös nimellä Liménas Chersonísou.

Hersonissoksen vilkas rantakaupunki
Raukea ilmapiiri muuttuu eloisammaksi saapuessamme rannan tuntumaan. Hersonissos tunnetaan yöelämästään, joka on naapurikylä Malian ohella Kreetan vilkkainta. Nämä kohteet vetävät lukemieni kuvausten perusteella puoleensa ainakin brittinuorisoa, joka juhlii pitkälle aamuun ja polttaa päivällä nahkaansa rantahietikolla. Hersonissos ei tämän perusteella kuulosta ihan meidän paikaltamme, mutta siellä on mukava vierailla näin päiväretkellä. Ajan pienen kierroksen kapeilla kaduilla, kunnes pääsemme navigaattorin osoittamalle pysäköintialueelle. Siellä on sopivasti juuri yksi vapaa paikka.

Suuntaamme askeleemme rantaa seuraavalle kävelykadulle, jota reunustaa molemmin puolin loputon ravintoloiden ja muiden palveluiden rivistö. Tarjolla on esimerkiksi pelihalleja, hierontaa, retkipalveluita ja rihkamakauppoja sekä tietenkin baareja. Näin syksyisenä iltapäivänä on varsin hiljaista, mutta puitteista on helppo päätellä millaiseksi meno yltyy kuumina kesäiltoina.

Meistä on kaikesta huolimatta hauskaa aistia hetki perinteisen etelän turistikohteen ilmapiiriä. Pysähdymme kevyelle lounaalle viihtyisään Hollywood All Day Cafe -nimiseen paikkaan aivan meren äärelle. Saamme pöydän terassin reunalta ja nautimme aurinkoisesta päivästä, jota kevyt tuuli sopivasti viilentää. Samalla on mukava katsella merta ja ohi kulkevia veneitä. Hiekkarannalla on jonkin verran ihmisiä.

Ruokalistalla on esimerkiksi crêpejä, hampurilaisia ja salaatteja. Juomaksi valitsen tuorepuristetun appelsiinimehun. Ravintola ei ole mitenkään erityinen, mutta kiireettömästä ateriasta tulee hyvä mieli.

Kävelemme aallonmurtajan suojaamaan satamaan saakka. Nousemme siellä ylemmälle tasanteelle, jossa on pieni osittain kallion sisään louhittu kappeli. Ovi on tiukasti kiinni, joten näemme kappelin vain ulkopuolelta.

On mukava katsella satamaa ja kaupungin taustalla kohoavia karunkauniita maisemia. Veneet ja laivat kuljettavat turisteja merelle. Tarjolla on perinteisempien alusten lisäksi myös pikaveneitä, joiden raju kyyti saa matkustajat kiljumaan.

Huomaamme, että Hersonissoksen hiekkarannat jatkuvat myös sataman toisella puolella. Tunnelma on täällä melko seesteinen ja ensi silmäyksellä näyttää kuin olisimme saapuneet muutaman vuosikymmenen takaiseen rantalomakohteeseen. Hersonissoksen seudulla on paljon muitakin uimarantoja sekä myös muutamia vesipuistoja.

Palaamme kohti parkkipaikkaa kaupungin halki suunnistaen. Monet ohittamistamme matalista kerrostaloista ovat hotelleja. Erään aidan takana on kaivettu esiin pienen roomalaisen teatterin raunioita. Pian olemmekin jo pääkadulla, jota pitkin autot ja mopot kulkevat tasaisena virtana. Tämä vierailu ei saanut meitä varsinaisesti ihastumaan Hersonissokseen, mutta retki oli silti mukava kokemus. Rantakohteeseen tutustuminen toi sopivaa vastapainoa uinuvassa sisämaakylässä sijainneelle lomatalollemme, jonne palasimme taas illaksi ruokkimaan pihan kanoja.
Lue myös koko matkasta kertova juttuni Syyslomaviikko Kreetan maisemissa.
-
Eurooppa1 vuosi sitten12 mieleenpainuvaa kirkkoa Euroopassa
-
Yhdysvallat1 vuosi sittenNew Yorkin merellinen Coney Island
-
Italia1 vuosi sittenMilanon-viikonlopun uudet kokemukset
-
Italia1 vuosi sittenRunsas vinkkipaketti Milanoon
-
Ranska1 vuosi sittenDordognen kylät Beynac, La Roque-Gageac ja Domme
-
Ranska1 vuosi sittenBordeaux’n viinimuseo Cité du Vin
-
Espanja1 vuosi sittenTeneriffan patikkaretket: Bosque de Los Enigmas
-
Ranska1 vuosi sittenPariisin-viikon monet kokemukset
-
Ranska12 kuukautta sittenTuhkasta noussut Pariisin Notre-Dame
-
Ranska1 vuosi sittenBordeaux’n luova keskus Darwin
-
Italia1 vuosi sittenUpea Villa Necchi Campiglio Milanossa
-
Italia1 vuosi sittenJalkapalloa Milanossa, Inter–Udinese


sonjanette | FIFTYFIFTY
22.5.2016 at 12:25
Kylläpä on kauniin sinistä tuo vesi, muutenkin upean näköistä. Ymmärrän kyllä ihastuksesi. 🙂
Mika / Lähtöportti
24.5.2016 at 20:54
Joo, vesi on kirkkaampaa kuin Keravanjoessa 🙂 Olen käynyt myös samaa kokoluokkaa olevilla Karpathoksella ja Lefkaksella, enkä osaa laittaa näitä saaria mihinkään järjestykseen. Kreeta on isompi ja mantereella vähän eri meno, mutta Kreikassa on ollut aina mukavaa.
Maarit Johanna
22.5.2016 at 18:56
Olipahan mukava lukea tällaista tarinointipostausta! Ihmiset sen kohteen tekee, kuten tässäkin 🙂 Zakinthos oli meillä yhtenä vaihtoehtona kun harkitsimme matkaa keväälle. Tuo hylkybiitsi olis ihan ehdoton nähdä, mutta ei tosiaan satojen muiden turistien kanssa. Päätimme kuitenkin kuluttaa rahamme talven matkaan Teneriffalle, mutta kyllä Kreikan saarillekin täytyy vielä ajan kanssa palata!
Mika / Lähtöportti
24.5.2016 at 21:04
Kiva kuulla että tykkäsit, koska tällaisia postauksia on mukava kirjoittaa 🙂 Ihmiset todellakin tekee kohteen. Vaikka maisemat oli kauniit, niin ennen kaikkea ihmisten ansiosta Zakinthokseen ihastuin. Hylkybiitsille pääsee vain veneellä, en tiedä miten helposti onnistuu niin, ettei paikalla ole paljoa muuta porukkaa. Muistan että Zakinthos oli teillä mietinnässä, mutta ei tuo Teneriffakaan huono valinta ole.
Anna / Muuttolintu
24.5.2016 at 1:29
Ää nyt tuli kyllä taas ikävä Kreikkaan. Tästä pääsi jotenkin niin hyvin tunnelmiin mukaan. Ihanaa ruokaa ja ne ihmiset <3 En oo Zakinthoksesta tiennyt juuri mitään ennen tätä. Rupesi kyllä kovasti kiinnostamaan, eikä vähintään tuon hylkybiitsin takia, vaikka todellisuudessa se ei niin huikea olisikaan.
Mika / Lähtöportti
24.5.2016 at 21:17
Tykkään Kreikasta paljon, se on omasta mielestäni Euroopan rentouttavin lomailumaa. Tuskin missään muualla maltan ottaa yhtä rennosti, vaikka pari tällaista pikku retkeä onkin aina paikallaan. Me ei sitten lopulta käyty itse hylkybiitsillä, mutta käykäähän te joskus 🙂
Mikko
24.5.2016 at 15:26
Oli hauskaa luettavaa!
Mika / Lähtöportti
24.5.2016 at 21:25
Kiva 🙂 Oli meillä kyllä ikimuistoinen reissu silloin Ateenaan aikoinaan. Kävelyretki Pireauksen satamaan ja kaikki…
Laura
24.5.2016 at 22:18
Ai että, kyllä tuollaiset päivät ovat matkailun suola. 🙂 Meillekin tuli Kreikassa kaverin kanssa kerran ikimuistoinen kohtaaminen paikallisten kanssa, kun kaveri liukastui rantakalliolla ja joutui lähtemään hoidattamaan jalkaansa läheiseen tavernaan. Mahtava emäntä tarjosi kaikkea rakista lääkkeisiin ja halauksiin. Ihana muisto, tavallaan.
Ja vähän epäilinkin, että laivan ympärillä kallioilla kuhisee. Vaikka se näyttääkin niin seesteiseltä siellä alhaalla…
Mika / Lähtöportti
26.5.2016 at 10:51
Kuulostaa tosi ikävältä tapaturmalta, mutta tuosta on varmasti silti jäänyt lämpimiä muistoja. Raki taitaa olla Kreikassa yleislääke kaikkeen mahdolliseen 🙂
Kallioilla oli kuhinaa, eikä kaikki olisi malttaneet jonottaa siihen, mistä hylky näkyy. Joku yritti kiilata jonon ohi vedoten siihen, että käy vain ottamassa valokuvan. Niin, mitähän me muut oltiin menossa siihen parvekkeelle tekemään? 😀
IKILOMALLA
26.5.2016 at 3:55
Kylläpä mahtui monta ihastuttavaa kohtaamista yhteen päivään! Vaikuttaa hurmaavalta kulttuurilta ja ylettömän ystävällisyyden maalta. Ihmiset ja paikallisten kertomat tarinat ovat usein niitä parhaimpia muistoja. 🙂
Nauratti tuo tarina viinin kaatamisesta vaimon lasiin tarjoilijan huomaamatta – kuulostaa hyvinkin tutulta! 😀
Todella kauniita maisemia, turkoosi meri oikein kutsuu pulahtamaan!
Titta / IKILOMALLA
Mika / Lähtöportti
26.5.2016 at 11:01
Kyllä kreikkalaiset, varsinkin näillä pienillä saarilla, ovat tosi ystävällistä ja ennen kaikkea lapsirakasta porukkaa. Ja siinä missä Suomessa ehkä joku täti-ihminen saattaa kiinnittää lapsiin huomiota, niin tuolla kaikki ikään ja sukupuoleen katsomatta tuntuvat olevan lapsista hämmentävän innoissaan. Oli kuitenkin poikkeuksellista, että samaan päivään mahtui näin paljon tällaisia kohtaamisia. Paikallisilla ihmisillä on tosiaan suuri merkitys matkakokemuksiin.
Kohtteena maailma / Rami
28.5.2016 at 9:54
Saat kyllä vangittua tarinan sanoillasi! Osasin odottaa, että hylkyranta tulee jossain vaiheessa vastaan. Tiesin, että se on suosittu nähtävyys, mutta tämä selvensi kaikkien näkemieni kuvien samanlaisuuden.
Mika / Lähtöportti
29.5.2016 at 9:47
Kiitos Rami! Hylkyrannasta on tullut Zakinthoksen symboli ja yksi Kreikan tunnetuimmista postikorttimaisemista. Kuvakulmavaihtoehtoja ei tosiaan juuri ole, eikä itse rannalle pääse ilman venettä.