Halusimme nähdä Vilnaa myös hieman vanhankaupungin ulkopuolella. Kaupungin hienoimmat katutaideteokset löytyvät Loftas Open Gallerysta ja matkaeväät kannattaa hankkia yli satavuotiaasta kauppahallista.

Moni Vilnassa käynyt matkailija tuntee parhaiten siistiksi ja tyylikkääksi puunatun vanhankaupungin. Kerroin tuosta kauniista alueesta itsekin aiemmassa jutussani. Ympäristö muuttuu kuitenkin erilaiseksi heti, kun poistutaan tiiviin historiallisen alueen ulkopuolelle.

Vanhakaupunki jää taakse, kun astumme Aamuruskon portin kautta kohti rautatieasemaa. Jatkamme parisataa metriä eteenpäin, kunnes käännymme kohti Pylimo-katua. Aseman seutu ei edusta enää samanlaista klassista kauneutta kuin kirkkojen sävyttämä vanhakaupunki barokki- ja renessanssirakennuksineen. Esillä on myös värikästä katutaidetta.

Majoituimme reilut viisitoista vuotta sitten Vilnassa Pylimo-kadun varrella sijaitsevaan Mikotel-hotelliin. Seinän rappaukset ovat hieman halkeilleet, mutta edullinen hotelli näyttää olevan edelleen pystyssä. Ympäristöön on sen sijaan ilmestynyt seinämaalauksia, joista löytyy myös maailmanpolitiikasta tuttuja hahmoja.

Loiva alamäki johdattaa meidät Hales Turgus -kauppahalliin, joka on toiminut kaupunkilaisten rakastamana ostospaikkana jo yli sadan vuoden ajan. Kellertävän tiilirakennuksen sisältä löytyy laaja valikoima elintarvikkeita värikkäistä vihanneksista monenlaisiin makkaralaatuihin. Myynnissä on myös vaatteita ja muita tuotteita.

Hallista löytyy myös koko joukko pieniä ravintoloita ja kahviloita, joista suosituimpiin riittää asiakkaita jonoksi asti. Mieleen häivähtää ajatus vuosista, jolloin jonot olivat vielä paljon pidempiä, mutta vaivanpalkaksi sai tuskin mitään kuivakkaa leipää kummempaa. Onneksi ajat ovat muuttuneet.

Kauppahallin pääovella katse kiinnittyy kadun toiselle puolelle maalattuun katutaideteokseen. Kokonaista kerrostalon päätyä koristaa italialaisen Millon nerokas työ, johon rakennuksen ikkunat sulautuvat luontevasti.

Syömme maittavan ja edullisen georgialaisen lounaan aiemmassa jutussani mainitussa Chačapurissa, minkä jälkeen lähdemme suunnistamaan kohti poikkitaiteellista Loftas Open Gallerya. Matkaa kertyy kauppahallilta laskettuna noin puolitoista kilometriä.

Silotellun vanhankaupungin ulkopuolella odottaa toisenlainen Vilna, jossa on vieläkin kaikuja neuvostoajalta. Johdinautot kulkevat leveillä teillä maaliskuun surumielisessä harmaudessa ja katupöly kirvelee silmiä. Arkkitehtuuri muistuttaa paikoitellen vanhaakaupunkia, mutta täällä lohkeilleita seiniä tai tummuneita tiiliä ei ole siistitty edustuskuntoon. Osa porttikonkien takana näkyvistä sisäpihoista on lohduttomassa kunnossa.

Arkipäiväisessä kaupungissa on omanlaistaan viehätystä, joka saa mielikuvituksen laukkaamaan. Puutalojen pitsiverhojen taakse on helppo kuvitella vaikka huivipäisiä mummoja teekuppeineen ja vaareja keinutuoliin. Pian näidenkin rakennusten aika saattaa olla ohi, sillä jo nyt lähistölle pystytetään komeilla englanninkielisillä nimillä ristittyjä liikekeskuksia. Hieman ränsistyneissä puutaloissa on jotain vastustamattoman nostalgista, vaikkei niissä asuminen parasta mahdollista elämänlaatua ehkä tarjoakaan.

Löydämme viimein tiemme Loftas Open Galleryyn. Kyseessä on mielenkiintoinen kokonaisuus, johon liittyy erilaisia tapahtumia ja taidemuotoja. Keskitymme vanhojen tehdasrakennusten seinille tehtyihin maalauksiin.

Itseäni kiinnostaa nähdä erityisesti kaksi Ernest Zacharevicin työtä, sillä tutustuin nuoren liettualaisen taiteilijan tuotantoon pari kuukautta sitten Penangin saarella Malesiassa. Penangin pääkaupunki George Town tunnetaan nykyään erityisesti katutaiteesta, jonka kuuluisimmat teokset ovat nimenomaan Zacharevicin käsialaa.

Molemmat Zacharevicin teokset esittävät poikia, joista toinen kirjoittaa spraymaalilla seinään ja toinen kiipeilee rakennuksen seinällä. Taiteilijan tyyli on selvästi tunnistettavissa.

Vaikka Zacharevic on onnistunut täällä kotimaassaankin, löytyvät Open Galleryn näyttävimmät teokset muualta. Sotkuisen tehdasalueen seiniin on luotu useita todella näyttäviä muraaleja, joiden koko tekee suuren vaikutuksen.

Karu tehdasalue jatkuu sisäpihalta toiselle. Ympärillä olevien rakennusten nykyisestä toiminnasta on vaikea saada selkoa, mutta joudumme pari kertaa väistämään työajossa olevia pakettiautoja. Kuvassa näkyy Linas Kaziulionisin maalaama ”Festivaalin äiti”.

Puolipilviseltä taivaalta pilkistelevä aurinko saa jättimäisten teosten sävyt vaihtelemaan nopeaan tahtiin. Yllä näkyvä maalaus on itävaltalaisen David Leitnerin taidonnäyte.

Open Gallery pyrkii elävöittämään kaupunkia kulttuurin keinoin ja siellä vierailemista voi suositella kaikille katutaiteen ystäville. Open Gallery on nimensä mukaisesti aina avoinna, eikä sinne ole pääsymaksua.

Suunnistamme tehdasalueen ulkopuolelle kolkon metallioven kautta. Ovi pamahtaa takanamme ja löydämme jälleen itsemme Vilnan arkipäiväisiltä kaduilta, joita kevätaurinko lämmittää.

Saavumme parin kilometrin taivalluksen jälkeen Vilnan merkittävimmälle ostoskadulle Gediminas Prospektasille. Tämä on taas omanlaisensa osa Vilnaa, siisti ja moderni valtakatu, jota reunustavat kauniit talot erilaisine kauppoineen. Viivasuoran kadun päässä häämöttää Vilnan katedraali.

Lauantainen alkuilta on melko hiljainen, sillä useimmat ihmiset ovat vetäytyneet ostoskasseineen kahviloiden lämpöön. Autoliikenne on kielletty tiettyinä aikoina kokonaan, jolloin Vilnan lapset pääsevät potkulautailemaan keskellä autiota valtaväylää.

Tämä kävelykierros auttoi ymmärtämään Vilnaa entistä paremmin, sillä kaupungissa on paljon muutakin kuin siistitty vanhakaupunki sekä monien tuntemat Užupisin taiteilijakorttelit. Upea katutaide teki vaikutuksen ja saimme matkan varrella nähdä myös häivähdyksen Vilnan arkipäiväisestä puolesta.

Vilnan vanhakaupunki on kaunis ja ilahduttavan laaja kokonaisuus. Liettuan pääkaupungin historiallisilla kujilla kelpaa kierrellä ihailemassa arkkitehtuuria ja nauttimassa tunnelmasta.

Kylmä kevättuuli riepottelee punatiilisen tornin huipulla ylpeästi liehuvaa Liettuan lippua. Vaikka viileä puhuri iskeekin vasten kasvoja, täytyy maisemaa jäädä ihailemaan vielä hetkeksi. Satunnaiset auringonpilkahdukset valaisevat Vilnan kaupunkia, joka näyttää täältä Gediminasin tornin huipulta niin kovin kauniilta.

Vilnan kattojen yllä kohoaa niin monta kirkontornia, ettei niitä viitsi alkaa edes laskemaan. Tätä näkyä katsellessa on vaikea arvata Liettuan olleen Euroopan viimeinen pakanallinen maa. Toisaalta roomalaiskatolisuuden saapumisesta on kulunut jo niin monta sataa vuotta, että aikaa kirkkojen rakenteluun on ollut ihan riittävästi.

Maisemia katsellessa ei voi olla huomaamatta viereistä mäkeä, Kolmen ristin kukkulaa, jonka päältä kelpaisi myös ihailla maisemia. Ristit muistuttavat vuosisatoja sitten murhatuista fransiskaanimunkeista. Muistomerkillä on liettualaisille symbolinen merkitys, koska se tuhottiin Neuvostoliiton vuosina, mutta rakennettiin taas uudelleen itsenäistymisen aikoihin.

Kaupunkinäkymä on lähes yhtä hyvä Gediminasin tornin juureltakin, mutta torniin nouseminen on mielestäni viiden euron sisäänpääsymaksun arvoista. Sisätiloissa on pieni historiaa valottava näyttely ja siellä voi halutessaan katsoa videoesityksiä. Tornin huipulla miellyttää esteetön näkyvyys joka suuntaan.

Vilnan keskipisteenä on helppo pitää tornikukkulan juurelta löytyvää katedraalia ja sen vieressä levittäytyvää aukiota. Jykevien doorilaisten pylväiden koristaman vaalean kirkkorakennuksen vieressä kohoaa komea kellotorni. Kirkkoon kannattaa kurkata myös sisäpuolelle. Itseäni miellyttää eniten alttarin oikealta puolelta löytyvä koristeellinen Pyhän Kasimirin kappeli. Katedraalin penkeillä on mukava levähtää hetki ennen kaupunkikierroksen jatkamista.

Heti katedraalin vierestä löytyy komea Suurherttuoiden palatsi, jonka sisätiloissa voi tutustua mielenkiintoiseen museoon. Liettuan historiaa valottava näyttely on jaettu neljään eri osaan ja jos haluaa kiertää kaiken, kannattaa vierailuun varata useampi tunti aikaa.

Ensimmäinen laaja kokonaisuus keskittyy historiaan ja arkeologiaan. Mieleeni jäävät parhaiten kartalla tapahtuneet muutokset. Enpä olisi arvannut, että Liettuan suuriruhtinaskunta ulottui vahvimmillaan Itämereltä aina Mustanmeren rannoille saakka.

Näyttelyn toisessa osiossa esitellään jäljennöksiä palatsin sisätilojen huoneista. Juhlavat ruokasalit, ylelliset makuukammarit, koristeelliset tulisijat ja suuret seinävaatteet tuovat mieleen aiempia vierailuja monissa muissa eurooppalaisissa palatseissa.

Museon kolmas ja neljäs osa ovat melko suppeita. Niissä esitellään muun muassa vanhoja aseita sekä kerrotaan entisaikojen jokapäiväisestä elämästä. Olemme miettineet kierroksen aikana, miksi emme käyneet tässä museossa aiemmalla Vilnan-matkallamme viitisentoista vuotta sitten. Syy selviää näyttelyn lopussa, jossa on valokuvia Suurherttuoiden palatsin rakennustöistä.

Alkuperäinen palatsi tuhoutui maan tasalle jo vuosisatoja sitten ja nykyinen historialliselta näyttävä kopio valmistui vasta kymmenen vuotta sitten. Hämmennys valtaa mielen, kun tajuamme ettemme viettäneetkään edellisiä tunteja aidosti historiallisessa rakennuksessa.

Vilnan vanhakaupunki on miellyttävän laaja ja kaunis kokonaisuus, jonka mukulakivikaduilla on mukava kierrellä. Kaupunginosan pääväylä Pilies-katu lähtee katedraalin tuntumasta loivasti ylämäkeen kahviloiden, hotellien ja matkamuistoliikkeiden reunustamana.

Kadun nimi vaihtuu matkan varrella, mutta vanhaakaupunkia halkova pääväylä on kokonaisuudessaan reilun kilometrin pituinen. Sen toisessa päässä odottaa Aušros vartai eli Aamuruskon portti. Viimeinen jäljellä oleva kaupunginmuurin portti tunnetaan ennen kaikkea Neitsyt Marian pyhäköstä, joka on rakennettu kulkuväylän yläpuolelle.

Vanhankaupungin laidalla kannattaa käydä ihailemassa Pyhän Annan kirkkoa. Vaikka olenkin saanut jonkinasteisen yliannostuksen eurooppalaisista kirkoista, muistin edelliseltä kerralta, ettei tätä paikkaa voi jättää Vilnassa väliin.

Goottilainen punatiilikirkko edustaa kaunista arkkitehtuuria ja pieni koko tekee rakennuksesta jollain lailla poikkeuksellisen sympaattisen. Itse Napoleon ihastui Pyhän Annan kirkkoon niin, että uhkasi viedä sen mukanaan Pariisiin.

Pääsemme raolleen jätetystä ovesta sisälle ja hiljennymme hetkeksi kirkkosalin takapenkille istumaan. Sytytän lähtiessämme kynttilän äskettäin pois nukkunutta sukulaista muistellen.

Pyhän Annan kirkko sopii hyvin yhteen sen taakse rakennetun toisen kirkon kanssa. Taaempi kirkko on omistettu kahdelle italialaiselle pyhimykselle, Bernardino Sienalaiselle ja Franciscus Assisilaiselle.

Pyhän Annan kirkolta voi jatkaa vaikkapa Literatų-kadulle, jota reunustavilla seinillä on mielenkiintoinen kokoelma liettualaisille kirjailijoille omistettuja muistolaattoja.

Mielikuvituksellisia laattoja on valmistettu enimmäkseen keramiikasta tai metallista ja niissä on paljon yllättäviä yksityiskohtia.

Jesuiittamunkkien perustama Vilnan yliopisto kuuluu kaupungin merkittävimpiin nähtävyyksiin ja sen sisäpihoja on kehuttu kuvauksellisiksi. Emme kuitenkaan halua rynnistää sisään enää sulkemisajan lähestyessä, vaan tyydymme katselemaan naapurista löytyvää presidentinlinnaa.

Vilnan ilta pimenee ja taivaalta alkaa ropista vettä niskaan. Vanhankaupungin märät mukulakivikadut kiiltelevät autioina, eikä ainakaan maaliskuisena lauantai-iltana ole tietoakaan turistiryntäyksestä.

Pysähdymme lukemaan kadunkulmaan kiinnitettyä infotaulua, jossa kerrotaan Vilnan juutalaisten karusta kohtalosta. Tämäkin kortteli kuului gettoon, jonka asukkaista monikaan ei selvinnyt sota-ajasta hengissä. Historia eri kerroksineen on Vilnassa usein läsnä. Vaihtelevat vuosisadat kunnian päivineen ja erilaisine valloittajineen ovat jättäneet jälkensä, joiden tuloksena on kiehtova ja kodikas nykypäivän Vilna.

Kompakti Vilna on mainio matkakohde, jossa on helppo viihtyä. Tärkeimmät nähtävyydet ehtii hyvin kiertää parissa päivässä, minkä lisäksi jää aikaa vaikkapa ravintolatarjonnasta nautiskelemiseen. Kaupungin tunnelma on mielestäni muita Baltian pääkaupunkeja keskieurooppalaisempi, joskin myös itäeurooppalaisia vivahteita on edelleen havaittavissa.

Liettuan pääkaupunki on toki paljon muutakin kuin pelkkä siistiksi puunattu vanhakaupunki. Kirjoitin jo aiemmin boheemista Užupisista, joka on julistautunut omaksi tasavallakseen. Julkaisen tämän jälkeen vielä yhden Vilna-jutun, jossa suunnistetaan rautatieaseman kulmilta kauppahallin kautta kohti Open Galleryn seinämaalauksia. Viehättävällä Vilnalla on monet kasvot.