Brasilia
Muistoja Fortalezasta
Kävin noin kymmenen vuotta sitten ensi kertaa Etelä-Amerikassa. Suuntana oli alun perin Meksiko, mutta suunnitelmat muuttuivat vain pari viikkoa ennen lähtöä hurrikaani Wilman riepoteltua Jukatanin niemimaata. Ylen teksti-tv ehti jo ilmoittaa Playa del Carmenin lomakaupungin tuhoutuneen täysin. Dramaattinen uutinen oli onneksi hieman liioiteltu, mutta kohteemme vaihtui silti Brasilian Fortalezaan.
Kahden ja puolen miljoonan asukkaan Fortaleza on Brasilian viidenneksi suurin kaupunki. Tämä Cearán osavaltion keskus avautuu silmiemme eteen bussimatkalla kohti hotellia. Palmut heiluvat tuulessa, joutomaat toimivat alkeellisina jalkapallokenttinä, vuohet tonkivat roskia ja autojen seassa etenee muutamia hevoskärryjä. Siniset azulejo-kaakelit tuovat tuulahduksen siirtomaa-ajalta. Värikkäästi maalatut talot vaihtuvat välillä hökkelikyliin. Favelan lapset peseytyvät kaatamalla ämpäristä vettä toistensa päälle.
Classic-hotellimme sijaitsee rantakadun varrella. Ranskalaiselta parvekkeeltamme on näkymä hiljaiselle hiekkarannalle ja aavalle merelle. Sähkökatkos pimentää koko seudun juuri kun olemme lähdössä ensimmäistä kertaa iltakävelylle. Hiekka on peittänyt osan halkeilleesta katukivetyksestä.
Hotellien reunustama Beira Marin rantakatu kuuluu kaupungin mukavimpiin ja turvallisimpiin alueisiin. Sen varrella riittää barracoiksi kutsuttuja olkikattoisia baareja, joiden hittituote on cachaça-viinasta, limestä, sokerista ja jäämurskasta koostuva caipirinha. Kiertävät kauppamiehet ehtivät tarjota meille muun muassa paitoja, shortseja, aurinkolaseja, kenkiä, sandaaleja, kelloja, koruja, tatuointeja, pilapiirroksia, pitsiliinoja, tupakkaa, karkkeja, pähkinöitä, juustotikkuja, rapuja ja ostereita vain yhden lasillisen aikana. Tarjousten määrästä voi toisaalta päätellä, että yksi kohtelias kieltäytyminen riittää.
Rantakatu toimii sekä paikallisten että turistien olohuoneena. Järjestyksen takaavat poliisit, joita näkyy katukuvassa suhteellisen runsaasti. Beira Marin varrella lenkkeillään tai vain vietetään aikaa letkeän musiikin soidessa taustalla. Taidokkaiden poikien jalkapallo-ottelut keräävät uteliaita katsojia, kuten myös bikinityttöjen beach volley. Rantakadun päästä nousee kävelytie favelaan. Hiekkadyynin päällä erottuu rähjäisiä tiilitaloja, joiden takana on pellin ja muovin palasista kasattuja vaatimattomia majoja.
Rantakatu on mukava poikkeus, mutta muuten Fortalezaa ei ole rakennettu kävelijöitä ajatellen. Jalkakäytävät ovat ahtaita, autoliikenne vilkasta ja kadunylitykset hankalia. Kun tähän vielä lisää paahtavan helteen ja sen tosiasian, ettei kaupunkikuva ole muutamaa korttelia lukuunottamatta erityisen kaunis, niin pidemmät kävelylenkit jäävät väistämättä vähiin.
Saamme runsaasti varoituksia taskuvarkaista ja ryöstäjistä. Meitä kehotetaan jättämään kaikki korut tallelokeroon ja kuljettamaan tavaroita mieluummin muovikassissa kuin hienossa repussa. Kaupungilla liikkuminen ei tunnu missään vaiheessa pelottavalta, mutta jossain määrin täytyy silti pysytellä varuillaan. Emme joudu uhkaaviin tilanteisiin, mutta olisin toivonut saavani pienen vaaran tunteen vastineeksi mielenkiintoisempaa nähtävää.
Fortalezassa kannattaa siis jo oman turvallisuudenkin vuoksi käyttää takseja varsinkin illan hämärtymisen jälkeen. Taksit toimivat kokemustemme perusteella nopeasti ja luotettavasti. Hinnat ovat edullisia, eivätkä kuskit suostu ottamaan edes juomarahaa vastaan.
Fortaleza tuottaa lievän pettymyksen, sillä miljoonakaupungista löytyy yllättävän vähän nähtävää. Se ei toki pilaa matkaamme, sillä vietämme kaksiviikkoisesta reissustamme käytännössä puolet kaupungin ulkopuolella. Keskustan maamerkkeihin kuuluvat muun muassa Dragao do Marin kulttuurikeskus (kuva yllä), ranskalaisarkkitehdin suunnittelema katedraali sekä José de Alencarin teatteri. Nelikerroksisen Mercado Central -kauppahallin pikkuputiikit houkuttelevat edullisilla hinnoillaan. Tarjontaan kuuluu muun muassa vaatteita, laukkuja, kenkiä, puutöitä ja riippumattoja. Meno on ilahduttavan hillittyä, eivätkä kauppiaat käy päälle itämaisten basaarien tapaan. Brasilialaisista ihmistä jää muutenkin positiivinen mielikuva. Useimmat tapaamamme paikalliset ovat ystävällisiä ja kohteliaita. Hymy on silmiinpistävän herkässä ja elämästä osataan selvästi nauttia.
Menemme eräänä iltana syömään siistiin ravintolaan rantakadun päähän. Brasiliassa ei tarvitse pukeutua turhan hienosti, joten menemme muiden tapaan sisälle t-paidoissa, shortseissa ja varvassandaaleissa. Yläkerran terassilta on mukava näkymä rantakadulle. Valtavat annokset on paikallisen tavan mukaan tarkoitettu vähintään kahdelle. Juustolla kuorrutettu katkarapurisotto on mainio valinta. Seuraamme syödessämme, kuinka epäviralliset pysäköintiavustajat viheltelevät ja ohjaavat liikennettä liinojaan heilutellen. Heidän tavoitteenaan on päästä pesemään autoja. Vakuuttavan kokoiset turvamiehet sen sijaan huolehtivat, että ravintolan edustan paikat säilyvät pelkästään asiakkaiden käytössä. Mukavan aterian kruunaavat brigadeiro-suklaatryffelit.
Hyvä keino edulliseen ruokailuun ovat mutkattomat kiloravintolat. Ne toimivat seisovan pöydän periaatteella niin, että hinta määräytyy kunkin annoksen painon mukaan. Kun kilohinta vaihtelee 4-6 euron välillä, voi maistuvan lounaan nauttia hyvinkin edullisesti. Matkaltamme kertyykin monia onnistuneita ruokailukokemuksia.
Kaupungin kuuluisin ranta Praia do Futuro sijaitsee keskustan itäpuolella. Taksimatkan varrelle jää töhrittyjä tiilimuureja, piikkilankaa, lohduttomia asuinalueita ja sataman varastoja. Perillä rantabaarien rivistö jatkuu silmänkantamattomiin. Aallokko velloo melko rajusti, joten emme lähde uimaan. Praia do Futuro onkin tuulisuutensa vuoksi surffaajien suosiossa. Paikallinen rantaelämä eroaa huomattavasti siitä, mihin olemme Euroopassa tottuneet. Ihmiset kokoontuvat istumaan muovituoleille ja nauttimaan rantaravintoloiden antimista. Kukaan ei varsinaisesti makaa hiekalla. Reippaimmat käväisevät uimassa tai osallistuvat pallopeleihin. Viimeistään kiertävät kauppiaat pitävät huolen, ettei kenenkään tarvitse jäädä yksin. Samassa hotellissa asuvat suomalaiset ovat kertoneet, kuinka heidät ryöstettiin Praia do Futurolla keskellä kirkasta päivää. Me emme huomaa rannalla mitään epäilyttävää, mutta toisaalta jäämmekin lähes koko ajaksi ravintolan läheisyyteen.
Shoppailun ystäville löytyy Aldeotan ostoskeskuksen kaltaisia moderneja keitaita. Ilmastoitu ostoskeskus on täydellinen vastakohta muulle kaupungille. Tyylikkäiden liikkeiden rivistöt jatkuvat kerroksesta toiseen ja yleisilme on loistokkaampi kuin missään suomalaisessa ostosparatiisissa. Kiiltelevä ostoskeskus on hyvä esimerkki Brasilian tuloeroista, jotka kuuluvat maailman suurimpiin. Rikkaille riittää merkkituotteita, köyhille ei edes kunnollista kattoa pään päälle. Fortaleza on kaupunki, jossa surkeiden faveloiden vieressä kohoaa moderneja kerrostaloja. Parempiosaisten kotirauhan takaavat aseistetut vartijat sekä korkeat piikkilangoilla koristellut muurit.
Vastapainoa ostoskeskuksille tuovat jokailtaiset markkinat, jotka pystytetään rantakadun varrelle. Alkamisaika on paikalliseen tapaan hieman suurpiirteinen. Esimerkiksi t-paitoja saa halvalla, mutta niiden laatukaan ei ole kovin kummoinen. Innostun tavoistani poiketen hankkimaan jotain suurta, nimittäin riippumaton. Myyjän virkaa hoitava mummo puhuu pelkkää portugalia, mutta asiat hoituvat silti hyvin. Levittelemme riippumattoja yhteistuumin ja varmistamme niiden kestävyyden. Brasilialaiset ovat tottuneet nukkumaan riippumatoissa. Voin kahden majapaikan kokemuksella sanoa, että kaikissa hotellihuoneissakin on seinäkoukut riippumattojen ripustamista varten, jos sängyssä nukkuminen sattuu tuntumaan liian oudolta. Teemme paikallisen mummon kanssa kaupat. Hinnaksi tulee noin kahdeksan euroa ja kaupan päälle vielä kiinnitysrautoja sekä Jumalan siunausta.
Yöelämän kannalta kaupungin mielenkiintoisin paikka on vauhdikkaista forró-illoistaan tunnettu Pirata Bar. Brasilia yhdistetään aina sambaan, mutta Cearán osavaltion suosituinta musiikkia on kuitenkin forró, omintakeinen sekoitus salsaa, humppaa ja lambadaa. Pirata Bar mainostaa itseään ”maailman hulluimmalla maanantailla”, eikä se muina päivinä oviaan avaakaan.
Matka Brasiliaan ei olisi täydellinen ilman jalkapallo-ottelua. Vaikka Euroopastakin löytyy monenlaisia fanaatikkoja, on meno Brasiliassa vielä pari astetta innokkaampaa. Fortaleza kohtaa kauden viimeisessä kotiottelussaan São Paulon, joka kuuluu Etelä-Amerikan suurseuroihin. Fortaleza ei ole koskaan menestynyt erityisen hyvin, mutta sen Castelão-stadion on silti Brasilian suurimpia. Katsomo täyttyy viimeistä penkkiä myöten ja oikeastaan ylikin. Kaikki portaikot ovat täynnä ihmisiä, myös ne katsomoon nousevat raput, joilta ei edes näe kentälle asti. Pommit paukkuvat jo pari tuntia ennen pelin alkua, kansa laulaa ja liput liehuvat.
Yleisö elää poikkeuksellisen kiihkeästi mukana jokaisessa tilanteessa. Kotijoukkueen hyvät otteet palkitaan parikymmentä minuuttia ennen loppua, kun Clodoaldo iskee ottelun ainoan maalin (tunnelma välittyy tältä Youtube-videolta). Olen nähnyt pelejä ympäri Eurooppaa, mutten ole kokenut missään muualla vastaavaa. Kymmenet tuhannet ihmiset menettävät viimeisetkin järjen rippeensä, hyppivät, huutavat, heittävät paperisilppua ilmaan ja heiluttavat riisuttuja paitojaan villisti päidensä yläpuolella. Samban säestämät voitonjuhlat jatkuvat myöhään yöhön. Tuntemattomat saavat halauksia ja riemussa on mukana koko kansa pikkulapsista vanhoihin täteihin. Hotellilla meitä odottaa yleensä hillityn tyylikäs vastaanoton setä, joka on nyt pukeutunut Fortalezan pelipaitaan.
Vaikka elämä olisikin vain osa jalkapalloa, sattuu matkallemme jopa edellämainittua ottelua kiinnostavampi urheilutapahtuma. Hotellimme lähistölle pystytetään tilapäinen katsomo kahdeksatta kertaa järjestettäviä Alkuperäiskansojen kisoja varten. Jogos dos Povos Indígenas kerää paikalle kymmeniä heimoja eri puolilta Brasiliaa. Lähikaduilla on ruuhkaa, kun sadat Amazonin viidakoista saapuneet intiaanit kuljeskelevat edes takaisin sotamaalauksissaan. Kadun varrella olisi myös tarjolla jos jonkinlaisia esineitä matkamuistoiksi. Kisaohjelmassa on jousiammuntaa, painia, keihäänheittoa ja muita kulttuuriin sopivia lajeja, jotka suoritetaan tietenkin alkuperäiskansojen tapaan.
Oikeastaan harmittaa vieläkin, että näiden ainutlaatuisten kisojen seuraaminen jäi todella vähiin. Kävelemme kisa-alueen ohitse useamman kerran, mutta emme ymmärrä sisäänpääsyn olevan ilmaista. Kun muka muutakin tekemistä ja erilaisia retkiä aina riittää, niin kisat uhkaavat jäädä kokonaan väliin. Ymmärrämme sentään mennä sisään viimeisenä iltana, jolloin on jo päättäjäisten aika. Ehdimme juuri sopivasti nähdä heimojen sisääntulon, johon kuuluu näyttäviä tansseja ja sotahuutoja. Heimoja on useita kymmeniä, joten paraati kestää kauan. Viihdymme tapahtumassa pari tuntia, mutta valkoisten miesten pitämät portugalinkieliset juhlapuheet alkavat lopulta haukottamaan. Poistumme lähikauppaan, jonne myös muutama viidakon kansojen edustaja on löytänyt tiensä. Tuntuu hieman kummalliselta seistä kassajonossa kahden paljasjalkaisen intiaanin takana. Heidän tummia vartaloitaan peittävät vain lannevaatteet ja sotamaalaukset. Ja mitäkö nämä soturit sitten kaupasta hakivat? Vaippoja ja tiikerikakun.
PS. Matkasta on siis noin kymmenen vuotta aikaa. Sillä välin Fortalezaan on avattu metro ja kaupunki on saattanut muutenkin kehittyä, mutta uskon sen silti säilyneen pääosin ennallaan. Fortalezan jalkapallojoukkue on rämpinyt jo vuosia kolmannella sarjatasolla, kun taas São Paulo voitti matkamme jälkeen kolme Brasilian mestaruutta peräkkäin. Riippumatto on tallella ja se kestää mökkikäyttöä edelleen erinomaisesti.
Cearán osavaltiossa sijaitseva Jericoacoara tarjosi unohtumattomia elämyksiä. Meren ja hiekka-aavikon välissä sijaitsevasta kylästä löytyi huoletonta elämänmenoa sekä maailman kaunein auringonlasku.
Lähtöportin edellinen postaus kertoi kymmenen vuoden takaisesta reissustamme Fortalezaan. Tuon Brasilian-matkan antoisimmat hetket vietimme kuitenkin pienessä Jericoacoaran rantakylässä, josta ehdimme nauttia kolmena päivänä.
Fortalezasta on noin kolmensadan kilometrin matka Jericoacoaraan. Katselemme bussin ikkunasta karua maisemaa kuivuneine joenuomineen ja kuihtuneine palmuineen. Siellä täällä näkyy lehmiä ja muita eläimiä. Sadekaudella olisi kuulemma huomattavasti vihreämpää. Alkeelliset tiilitalot kielivät köyhyydestä, mutta suuria lautasantenneja näkyy vaatimattomienkin majojen katoilla. Pysähdymme välillä bensa-asemalle syömään yksinkertaista lounasta sekä juomaan brasilialaisten rakastamaa guaranaa.
Saavumme Jijocan kylään, josta on vielä parikymmentä kilometriä Jericoacoaraan. Joudumme vaihtamaan kulkuneuvoa, sillä Jericoacoaraan ei johda ainuttakaan tietä. Siirrymme jeepin katetulle lavalle, jonne mahtuu melko mukavasti kahdeksan ihmistä. Punertava hiekkatie vaihtuu aavikoksi. Kuljettaja painaa kunnolla kaasua, jotta emme juuttuisi kiinni hiekkaan. Selviämme onnellisesti perille, mutta ohitamme muutamia huono-onnisempia matkaajia. En ole ennen nähnyt hiekka-aavikkoa. Kuvittelin maiseman jotenkin tylsäksi, mutta todellisuudessa se on häikäisevän kaunis. Kirkkaansininen taivas ja valkeina hohtavat dyynit muodostavat satumaisen kokonaisuuden.
Pikkulapset vilkuttavat ja kulkukoirat juoksevat pois alta, kun saavumme Jericoacoaraan eli ystävien kesken Jeriin. Muita vastaantulijoita ovat lehmät, aasit, kissat, kanat, hipit ja surffaajat. Kylän kaikki neljä katua ovat pelkkää upottavaa hiekkaa. Niiden välissä risteilee varjoisia poikkikujia. Tunnelma on paratiisimainen ja kiireetön.
Majoitumme Jeri Praia -nimiseen tyypilliseen pousadaan eli brasilialaiseen majataloon. Matala rivitalo kiertää pihapuutarhan ympäri. Ovemme vieressä odottaa keltainen riippumatto. Perussiistin huoneen kalustukseen kuuluu vain kaksi puista sänkyä, kattotuuletin sekä kolhiintunut kaappi. Emme avaa kaapin päälle nostettua pientä televisiota kertaakaan. Kylpyhuoneesta löytyy kelvollinen suihku sekä iso joukko vikkeliä muurahaisia. Ei mitään viiden tähden menoa, mutta ehdottomasti Jerin tunnelmaan sopivaa.
Kävelemme kylän ympäri iltapäivän kuumuudessa. Lämmin hiekka upottaa jalkojen alla. Katujen varsilta löytyy värikkäitä majataloja, pikkukauppoja, ravintoloita, matkatoimistoja ja jopa internet-kahviloita. Tapoihin kuuluu karistella hiekat sandaaleista ennen sisään astumista. Tuntuu mukavalta rentoutua turvallisen pikkukylän rauhassa. Fortalezassa pelotellut vaarat ovat kuin jossain toisessa maailmassa.
Jericoacoara oli alun perin uinuva kalastajakylä, kunnes hipit, reppureissaajat ja surffaajat löysivät sieltä maanpäällisen paratiisinsa joskus 80-luvulla. Paikalle on sittemmin päässyt myös moni perusmatkailija, mutta rakentamista on rajoitettu erittäin tiukasti, eikä kylä näytä turistirysältä. Jeri elää toki nykypäivänä matkailusta, mutta ainutlaatuinen tunnelma on mielestäni silti jäljellä. Jericoacoarasta tuli kansallispuisto vuonna 2002.
Lähdemme viiden maissa kävelemään kohti Auringonlaskun dyyniä. Palmut ja kalastajien veneet värittävät rantaviivaa. Valkea dyyni on melko korkea ja sen päältä avautuva maisema ehdottomasti näkemisen arvoinen. Laskeva aurinko maalaa pieneltä keitaalta näyttävän kylän pehmeän punertavilla sävyillä.
Ympärillämme on aava valtameri ja kaukaisuuteen jatkuva hiekka-aavikko. Tuulen lennättämät hiekanjyvät pistelevät sääriä.
Meren taakse katoava aurinko lumoaa dyynin päällä seisovan monikansallisen ihmisjoukon täysin. Auringonlasku on ainakin oman elämäni mieleenpainuvin.
Laskeudumme illan pimetessä rantaan. Paikallisten capoeiran harrastajien harjoitukset alkavat juuri sopivasti (katso video). Suosittu itsepuolustuslaji on mielenkiintoinen yhdistelmä taistelua, tanssia ja akrobatiaa. Ottelijoiden ympärille kerääntynyt rinki tiivistyy hiljalleen. Taustalla kaikuu rytmikäs musiikki, jonka soittamiseen käytetään ulkonäöltään jousipyssyä muistuttavaa berimbauta sekä suuria pandeiro-rumpuja. Ottelemassa käy vuorollaan niin naisia, lapsia kuin miehiäkin. Vauhti kiihtyy illan pimentyessä. Taitavat liikkeet ja salamannopeat potkut herättävät kunnioitusta. Nenään tulvii pehmenneestä tantereesta nouseva mudan tuoksu. Afrikkalaisperäinen laulu sekä rytmikkäät taputukset vievät ottelijat miltei transsiin ja ilmassa on muutenkin ainutlaatuista sähköä. Capoeira on iloinen laji, eivätkä potkut osu koskaan vastustajaan. Capoeiraharjoitukset tuntuvat aidosti riemukkaalta tapahtumalta, joka toistuu illasta toiseen nimenomaan harrastajia itseään varten.
Kansa kaikkoaa capoeiratuokion jälkeen kylän baareihin. Kohtaamme pari kujilla seikkaillutta lehmää, kunnes siirrymme illalliselle siistiin italialaiseen ravintolaan. Kohtelias tarjoilijapoika toivottaa meidät tervetulleeksi Jericoacoaraan sellaisella äänenpainolla, että ymmärrämme viimeistään tässä vaiheessa saapuneemme jonnekin aivan erityiseen paikkaan. Syömme hyvää kalaa ja tyhjennämme chileläisen viinipullon.
Pysähdymme aterian jälkeen pienelle aukiolle ihailemaan taivasta. Katuvaloja ei ole, joten tähdet loistavat kirkkaina. Talojen lamput valaisevat sen verran, että suunnistamme sujuvasti takaisin pousadalle. Asetun hetkeksi keltaiseen riippumattoon. Sisäpihan puut huojuvat tuulessa ja kuu loistaa taivaalla. Tuntuu mukavalta olla kaukana kotoa, turhien kiireiden tavoittamattomissa. En saa houkuteltua kiiluvasilmäistä kissanpentua syliini, ennen kuin nukahdan ilmastointilaitteen rauhoittavaan hurinaan.
Heräämme seuraavana aamuna jo varhain aamiaiselle. Edellisiltainen kissa ilmestyy pöydän alle kerjäämään makupaloja. Päivän ohjelmassa on buggyretki dyyneille. Buggy eli rantakirppu on pikkuruinen maastoauto, johon mahtuu kuljettajan lisäksi neljä matkustajaa. Sää on jo aamuyhdeksältä paahtavan kuuma. Vauhti kiihtyy päästessämme kylän ulkopuolelle. Istumme buggyn takaosassa ja saamme pitää rautatangoista kiinni lähes henkemme edestä. Aavikon kauneus mykistää. Jossain laiduntaa karjalaumoja ja taustalla kohoaa valkeina hohtavia dyynejä.
Seitsemän buggyn ryhmämme saapuu rannalle, jota pitkin ajo jatkuu entistä hurjempana kisailuna. Buggyn ajamiseen tarvitaan erityinen lupa. Ammattikunta on hurjastelusta huolimatta tarkka maineestaan ja matkustajien turvallisuudesta. Vauhtia tarvitaan jo hiekkaan juuttumisen ehkäisemiseksi. Saamme pieneltä huoltamolta kyytiimme vararenkaan. Kuljettajamme ei puhu juurikaan englantia, mutta hän kutsuu rengasta veljekseen. Dyynit muuttuvat entistä korkeammiksi. Harjanteilta alas laskeutuminen muistuttaa Linnanmäen vuoristorataa, joten nautimme menosta täysillä.
Pysähdymme uimaan Lagoa Azulin lämpimään veteen. Tunti kuluu liian nopeasti, sillä emme millään malttaisi nousta kuivattelemaan ja jatkamaan retkeä.
Huomaan aidan päällä jättimäisen heinäsirkan, joka suostuu myös valokuvaan.
Seuraavalla taukopaikalla Lagoa do Paraísolla on pari tuntia aikaa nauttia elämästä. Paratiisilampi on nimensä veroinen. Uimme, syömme kevyttä lounasta ja katselemme aurinkotuoleilta taivaalla liiteleviä mustakondoreita. Löydän vielä lopuksi riippumaton cashew-puiden varjosta. Koillis-Brasilia on noiden herkkupähkinöiden merkittävin tuotantoalue maailmassa.
Palaamme buggylle ja kysyn kuljettajalta, minne veli on kadonnut. Vararengas on nyt vaihdettu paikoilleen auton alle. Kiidämme takaisin Jerin keskustaan metsäteiden ja dyynien halki. Buggyretkelle kannattaa varata mukaan suuret ja halvat aurinkolasit, sillä silmät on hyvä suojata jatkuvasti lentävältä hiekalta.
Kahlailen jälleen kylän ympäri upottavia hiekkateitä pitkin. Jerin laidalta löytyy hautausmaa, jonka valkoisen muurin maali on jo pahasti lohkeillut. Paikalla päivystää pari aasia. Seudun aasit ovat kuulemma villejä, sillä niistä ei ole juurikaan hyötyä ihmisille. Nautin leppoisasta vaeltelusta hiljaisilla kujilla. Iltapäivän tunnelma on raukea ja muutamat koirat ovat nukahtaneet keskelle tietä.
Hiekka valuu pitkin sandaaleja ja terasseilta kuuluu forrón säveliä. Tuttu buggykuski tulee vastaan ja tervehdimme toisiamme paikalliseen tapaan peukaloa näyttämällä. Rannalta voisi vuokrata hevosia, mutten ole kiinnostunut ratsastuksesta.
Ilta sujuu samaan tapaan kuin edellinenkin. Ihailemme auringonlaskua, juomme kookosvettä halkaistuista hedelmistä ja seurailemme capoeiraharjoituksia. Jäämme hetkeksi pilkkopimeälle rannalle ja ihmettelemme kauempana liikkunutta outoa vaaleaa kuviota. Lähempi tutkiminen paljastaa kuvion laikukkaan lehmän kyljeksi. Syömme sivukujan pizzeriassa, jonka tarjoilija osaa hämmästykseksemme muutaman sanan suomea.
Käymme vielä viimeisenä Jericoacoaran-aamunamme kävelyllä kylän ulkopuolella. Hikinen taival johtaa Pedra Furadan rannalle. Kylä on saanut hankalan nimensä täällä sijaitsevasta kivimuodostelmasta. Intiaanikielinen sana Jericoacoara tarkoittaa kilpikonnan koloa, joka on nähtävissä eriskummallisen muotoisessa kalliossa.
Tulee aika jättää hyvästit Jerille. Ehdimme nähdä vajaan kolmen päivän aikana kaiken oleellisen, mutta ymmärrän hyvin niitä, jotka haluavat jäädä kylän rauhaan viikkojen tai kuukausien ajaksi. Jericoacoaran elämä on harvinaisen leppoisaa. Tämä syrjäkylä kannatti todellakin käydä kokemassa.
PS. Matkasta on tosiaan kulunut kymmenen vuotta. Tutkin netistä löytämiäni kuvia ja kertomuksia, enkä löytänyt viitteitä suurista muutoksista Jericoacoarassa. Turistien määrä on saattanut toki hieman lisääntyä ja pizzerian setä lienee oppinut lisää suomea, mutta auringonlaskut ovat varmasti jäljellä. Kauan eläköön Jericoacoara!
-
Huvipuistot2 vuotta sittenHuvipuistokokemus – Disneyland Park Paris
-
Itävalta2 vuotta sittenAlppimaisemia kesäisessä Seefeldissä
-
Yhdysvallat2 vuotta sittenEnsikertalaisen Los Angeles – 10 kohdetta
-
Italia1 vuosi sittenCinque Terre – 5 kuvankaunista kylää
-
Yhdysvallat2 vuotta sittenLos Angelesin kiehtova Venice
-
Italia1 vuosi sittenPatikkaretkellä Cinque Terressä
-
Ranska2 vuotta sitten30 nähtävyyttä Pariisissa
-
Yhdysvallat2 vuotta sittenTarunhohtoinen Hollywood
-
Espanja2 vuotta sittenKaksien kasvojen Torrox
-
Italia2 vuotta sittenMilanon pääkallokappeli San Bernardino alle Ossa
-
Englanti1 vuosi sittenHuikea Harry Potter -studiokierros Lontoossa
-
Yhdysvallat2 vuotta sittenKalifornian-matkan parhaat palat
Tiia/ReiseReise
3.1.2016 at 23:48
Ihanat nuo värikkäät rakennukset! Tällä viikolla striimissä oli toinenkin juttu Brasiliasta ja mun piti heti tarkistaa matkustustiedote, vaikka muistinkin oikein, että tämä maa on juuri se, jossa ryöstöjä paljon tapahtuu. Riippumaton voisin minäkin ostaa!
Mika / Lähtöportti
6.1.2016 at 12:52
Noita värikkäitä taloja oli muutamilla alueilla, mutta muuten kaupunki ei ollut erityisen kaunis. Turvallisuustaso on kaukana esimerkiksi Japanista, mutta jos Brasilia kiinnostaa, niin avoimin mielin matkaan vaan.
Erja/ Andalusian auringossa- ruokamatkablogi
4.1.2016 at 15:09
no jalkapallo ja alkuperäiskansojen kisat kiinnostaisivat kyllä itseänikin – voisin kuvitella molemmissa menon olevan aika messevää. Onko nämä kuvat siis 10 voden takaa?
Mika / Lähtöportti
6.1.2016 at 12:53
Joo, kuvat ja tarina on kymmenen vuoden takaa, matkamuistoja on tullut säilöttyä urakalla. Huikea tunnelma oli noissa molemmissa urheilutapahtumissa. Vielä kun joskus pääsisi Rion Maracanã-stadionille.
Pirkko / Meriharakka
4.1.2016 at 16:44
Vaikea kuvio tuo vaarallisuudesta varoittaminen – toisaalta, onhan se hyvä tietää, että täällä kannattaa olla erityisen varuillaan, toisaalta pahimmillaan liika varoittelu pilaa kyllä fiiliksen.
Rioon saavuttuamme muutama vuosi sitten meitä varoiteltiin niin, että etenkin vähemmän matkannut ystäväpariskunta, jonka kanssa silloin reissasimme, pelkäsi iltaisin jopa ravintolan terassilla pari korttelia hyvästä hotellista. Mutta varmaan ne varoitukset niin tuolla, kuin Riossa ovat tarpeen,etenkin koskien liikkumista pimeään aikaan ja rannoilla/rantabulevardeilla.
Mika / Lähtöportti
6.1.2016 at 13:02
Erittäin hyvä kysymys, jota olen miettinyt itsekin. Meitä varoiteltiin tuolla niin paljon, että kyllähän se kieltämättä hieman fiilikseen vaikutti. Ei pelottanut, mutta monilla alueilla oli silti enemmän varuillaan kuin rentoutunut. Ehkä se on niin, että Brasilian suurkaupungeissa on hyvä tietää minne kannattaa mennä valoisalla/pimeällä, mutta yrittää säilyttää muuten avoin mieli. Ikävää, että ystäväpariskuntaanne pelotti noin paljon.
Venla / Breezes from my Atlas
4.1.2016 at 17:44
Oi, ihana Brasilia! <3 Vietin marraskuussa kolme viikkoa Brasiliassa ja Fortaleza näyttää kyllä juuri siltä, miltä sen ajattelinkin näyttävän. Poliiseja taitaa Brasseissa olla jokaisessa suuressa kaupungissa paljon – ainakin Salvadorissa poliiseja parveili rantakadulla koko ajan. Hyvähän se, että rikollisuutta yritetään nitistää, vaikkakaan en tiedä poliisien korruptoituneisuudesta.
Mika / Lähtöportti
6.1.2016 at 20:02
Sulla on varmasti ollut upea Brasilian-matka, uskon Rion ja Salvadorin olevan Fortalezaa hienompia ja kiinnostavampia kaupunkeja. Saattaahan tuolla korruptiotakin olla, mutta minusta ihan hyvä että poliiseja näkyy kaduilla.
Ansku BCN
4.1.2016 at 19:41
Voi miten värikkäitä, kauniita taloja! Mielenkiintoista olisi tosiaan tietää, kuinka paikka on muuttunut kymmenessä vuodessa. Hyvään vai huonoon suuntaan?
Mika / Lähtöportti
6.1.2016 at 21:14
Olen yrittänyt googlailla Fortalezan nykyistä tilannetta, mutten ole saanut selkeitä vastauksia. Joidenkin mielestä rikollisuus on lisääntynyt. Wikipedian tilasto vuodelta 2014 kertoo, että Fortalezassa tapahtuu 8. eniten murhia asukaslukuun nähden. Tilastossa mukana kaikki Amerikoiden ja Afrikan maat. En juurikaan luota Wikipediasta löytyviin tilastoihin, mutta ehkä tuo silti jotain suuntaa antaa.
satuvw
4.1.2016 at 22:21
Upeita nuo värikkät rakennukset! Mutta sitten noin muuten, miljoonakaupunki rannalla, ei kolahda ihan täysin täällä, vaikka juuri nyt ajatus hiekkarannasta ja auringosta olisikin aika houkutteleva 🙂 Jäin miettimään samaa kuin Ansku yllä, kuinkahan paljon paikka on kehittynyt, ja miten, viime vuosina?
Mika / Lähtöportti
6.1.2016 at 21:20
Ei tuo ollut meillekään mikään unelmakohde, mutta kun Meksikon matka peruuntui, oli kätevintä löytää uusi reissu saman matkanjärjestäjän suppeasta valikoimasta. Kuten Anskulle vastasin, en ole löytänyt selkeitä tietoja mahdollisesta kehityksestä (metron avaamista lukuunottamatta). Erityisen turvalliseksi kaupunki ei ole kuitenkaan muuttunut.
Meri / Syö Matkusta Rakasta
5.1.2016 at 9:52
Vaikken ole ikinä Etelä-Amerikassa käynyt niin jotenkin mulla on ollut juuri tällainen kuva Fortalezasta – että ihan kiva mutta ei niin kauheasti nähtävää ja koettavaa. Hyvin kuvailit vaikka reissusta on jo aikaa.
Mika / Lähtöportti
6.1.2016 at 21:25
Fortaleza ei missään tapauksessa ole Etelä-Amerikan kiinnostavin kaupunki, mutta paljon muistoja se silti tarjosi. Päädyttiin sinne sattumalta, kun piti löytää nopea ratkaisu peruuntuneen Meksikon-reissun tilalle. Mulla on paljon omaksi iloksi kirjoitettuja matkakertomuksia tallessa. Muokkailen joistakin niistä blogikelposia uudempien reissukokemusten lomaan.
sarrrri | La Vida Loca 2.0 Matkablogi
6.1.2016 at 11:49
Ihana Brasilia! Brasilialla on aina erityinen paikka mun sydämessä, ja kyllä taas oli nostalginen fiilis tätä lukiessa vaikkein ole itse Fortalezassa käynytkään. :–) Jalkapallopelin huumaa olisi kiva käydä itsekin joskus kokemassa, ja muutenkin olisi ihana päästä Brasiliaan uudestaan. Fortaleza näyttää tyypillisen brasilialaisen värikkäältä. ^__^
Mika / Lähtöportti
6.1.2016 at 21:35
Kiva kuulla, että heräsi nostalgisia fiiliksiä 🙂 Brasilialla on varmasti paljon tarjottavaa, Riosta ja Iguassun putouksista lähtien. Fortaleza ei ollut ihan mun paikka, mutta seuraavaksi julkaisenkin postauksen paratiisimaisesta Jericoacoarasta. Futismatsia suosittelen, tunnelma oli ihan mieletön!
Noora
6.1.2016 at 17:08
Kuvauksesi Fortalezasta tuovat mulle mieleen taannoisen Dubain visiittini: ei paljoa mielenkiintoista nähtävää, paljon pilvenpiirtäjiä sekä hankala kävelykaupunki. Varmasti kumminkin mielenkiintoinen käyntikohde! Ainakin noi värikkäät rakennukset olivat ihastuttavia. Jalkapallopeli Brasilian kaltaisessa jalkapallomaassa on varmasti ollut elämys! Voin vain kuvitella, millainen tunnelma tuolla stadionilla on ollut. Itsekin voisin mielelläni lähteä futispeliin ulkomailla, monessa maassa fanit tuntuvat elävän pelin mukana niin voimakkaasti, että se olisi hienoa itsekin kokea. Mä olen kumminkin enemmän jääkiekon ystävä ja lähdenkin maaliskuussa toteuttamaan suurta unelmaani, pääsen Montrealiin NHL-peliin!
Mika / Lähtöportti
6.1.2016 at 21:48
Dubai on ollut meillä pari kertaa harkinnassa, mutta jäänyt vielä kokematta. Ehkä joskus, kun tulee tarve lämpimään kohtuullisella lentoajalla. En ihastunut Fortalezaan, mutta reissu oli silti antoisa, monenlaista muisteltavaa jäi. Olen nähnyt futismatseja ympäri Eurooppaa, mutta vain Milanon paikallisottelun tunnelma on ollut lähellä tuota Brasilian kokemusta.
Hyvää matkaa Montrealiin! Yksi kaverini haaveilee kiertävänsä kaikkien 30 NHL-seuran kotiottelut, toistaiseksi 18 kasassa. Häneltä kuulemani mukaan Montrealissa on ollut yksi parhaista ellei jopa paras tunnelma. Olen auttanut tuota kaveria joissakin matkasuunnitelmissa ja luvannut olla sitten mukana siellä 30. eli viimeisellä hallilla. Itse olen nähnyt yhden NHL-matsin Torontossa. Kanadassa on kyllä helppo aistia, miten iso asia lätkä siellä on.
Stacy Siivonen
7.1.2016 at 15:40
Monta kertaa miettinyt noista urheilutapahtumista, että voi kun ihmiset innostuisivat tähdellisistä asioista niin kuin urheilusta… Olen nähnyt minäkin Amazonasin intiaaneja tai pikemminkin mestitsejä, eivätkä ne olleet maalattuja, kun olivat omissa oloissaan päivittäisissä töissään. Hirveisiin tuloeroihin minäkin kiinnitin huomiota Etelä-Amerikassa.
Mika / Lähtöportti
9.1.2016 at 18:28
Urheilu on maailman tärkein turha asia 🙂 Lieneekö nuo alkuperäiskansojen ihomaalaukset jonkinlaisia ”juhla-asuja”. Oli kieltämättä kysymyksiä herättävää katsella, kun alkuperäiskansojen edustajia kuskattiin busseilla kilpailupaikalle. Kuinka heidät oli kutsuttu ja olivatko he käyneet usein/koskaan kotiseutunsa ulkopuolella?
Miika ♥ Gia | matkakuume.net
8.1.2016 at 0:49
Brasilia on kyllä huikea maa, vaikka siitä onkin nähnyt vain pienen pintaraapaisun verran. Itse en todellakaan ole mikään penkkiurheiija, mutta aavistuksen verran on silti harmittanut ettei tullut Brasiliassa käytyä futismatsissa. Olisi epäilemättä ollut mieleenpainuva elämys.
Alkuperäiskansalaisten kauppareissu oli huvittavaa luettavaa, mutta kukapa ei tiikerikakusta tykkäisi!
Mika / Lähtöportti
10.1.2016 at 21:29
Futis on Brasiliassa niin suosittua, että matseja voi pitää tärkeänä osana paikallista kulttuuria. Eiköhän tuo kakku maistunut Amazonin miehillekin. Olisi ollut mielenkiintoista tietää, pääsevätkö he useinkin marketteihin ostoksille.
Lotta Watia | Unagidon
8.1.2016 at 20:14
Brasilia on mun mielessäni vastakohtien maa ja vähän pelottava sellainen. Nää ryöstötarinat vahvistaa aina sitä, että yksin en mielelläni Brasiliassa (enkä ehkä oikein muuallakaan Etelä-Amerikassa) matkustaisi. Hyvä tietää, että taksit ovat luotettavia, halpoja ja nopeita. Varmasti aika vaikea tietää, missä on turvallista kävellä ja missä ei.
Kauniita nuo värikkäät talot ja biitsikin on ihan houkuttelevan näköinen. Jalkapallo-ottelu on ollut varmasti tuolla päin maailmaa elämys. 🙂
Mika / Lähtöportti
10.1.2016 at 21:40
Brasilia on tuon oman vähäisen kokemukseni perusteella nimenomaan vastakohtien maa. Ja varsinkin kun on tottunut matkustamaan Japanin kaltaisessa maassa, niin onhan Etelä-Amerikan turvallisuustilanne kuin toisesta maailmasta. Kyllä Brasiliassakin mielestäni pärjää maalaisjärjellä aika hyvin, mutta nimenomaan suurkaupungeissa voi joutua olemaan varuillaan. Esimerkiksi seuraavan postaukseni Jericoacoara oli sitten hyvin huolettoman ja täysin turvallisen tuntuinen.
Kohteena maailma
8.1.2016 at 23:11
Jalkapallopelejä olen nähnyt maailmalla jonkun verran, mutta oikeastaan en vielä yhtään, kun en ole sellaista Brasiliassa nähnyt. Brasilian MM-kisoihin oli aikoinaan kipinää jonkin verran, mutta valitettavasti hinnat karkaavat monella tapaa käsistä tällaisten massatapahtumien aikaan. Jonain päivänä kuitenkin Brasiliaan, ja ehdottomasti jalkapallopeliin siellä. GOOOOOOAAAALLLLL!
Mika / Lähtöportti
10.1.2016 at 21:45
Noh, kyllä monessa muussakin maassa ja arvokisoissa voi nähdä isoja pelejä 🙂 Mutta olisihan jonkun Rion suurseuran matsi Maracanãlla kova juttu, tai sitten vaikka naapurimaan ”Superclásico” Boca-River Buenos Airesissa.
Annika | Travellover
9.1.2016 at 10:17
Minulle Brasilia on yhden kokemuksen jälkeen edelleen nounou. En enää halua viettää lomaa peläten. Sen kokemuksen perusteella sanoisin, että varoittaminen ei ole turhaa.
Joskus viime vuosituhannen lopulla, kultaisella pakettimatkojen vuosituhannella, minulla oli jollekin kesäkuukaudelle varattuna matka Nataliin. Piti kartasta katsoa, että on se jotenkin ainakin samalla sunnalla Fortalezan kanssa. Silloin reissu peruuntui, koska Etelä-Amerikka ei kesällä vetänyt. Mahtaakohan näin olla edelleen?
Mika / Lähtöportti
10.1.2016 at 22:17
Natal on tosiaan samalla suunnalla, muistan että sinnekin on matkoja järjestetty. Epäilen, ettei tuonne päin juuri kesäaikaan kannata pakettimatkoja järjestää. Varoittaminen on paikallaan, asioista on hyvä tietää. Jokaisen oma asia sitten, kuinka varoituksiin suhtautuu. Omalla kohdalla ei mennyt loma pilalle, mutta monessa muussa maassa on ollut kyllä paljon rentoutuneempi olo. Brasilian pienissä rantakylissä oli turvallisen tuntuista, suurkaupungeissa lienee siellä päin aina vaaransa.