Seuraa somessa

Kreikka

Kreetan-matkan parhaat muistot

Julkaistu

-

Kreeta kuuluu Välimeren kiinnostavimpiin saariin ja siellä riittäisi tutkittavaa useammallekin lomalle. Omat Kreetan-muistoni johdattavat saaren länsiosan kiinnostavimpiin kohteisiin.

Kreeta on sekä pinta-alaltaan että väkiluvultaan Välimeren viidenneksi suurin saari, joten vaikka kiertelimmekin matkallamme melko paljon, näimme vain yhden osan laajasta alueesta. Esimerkiksi saaren itäpuoli jäi siis kokonaan kokematta. Majoituimme syksyllä 2013 kahdeksi viikoksi Kato Staloksen kylään Hanian länsipuolelle. Lokakuun alku oli silloin mukavan helteinen ja tuolloin vasta 3- ja 1-vuotiaat tyttäremme tarkenivat polskia vedessä sydämensä kyllyydestä.

Kato Stalos sijaitsee turismin täyttämän rannikkokaistaleen laidalla, mutta oli ainakin tuolloin hieman hiljaisempi kuin naapurinsa Agía Marína sekä Plataniás. Kreetan kaltaisella matkailusta elävällä saarella saattaa muuttua muutamassa vuodessa paljonkin, mutta uskon tästä jutusta löytyvien paikkojen olevan yhä käymisen arvoisia. Kato Staloksen todellinen helmi, lämminhenkinen Markos Taverna on kuitenkin tällä välin sulkenut ovensa lopullisesti.



HANIA

Hanian venetsialainen satama kuuluu Kreetan suosituimpiin nähtävyyksiin, eikä suotta. Merellisessä tunnelmassa ja värikkäissä rakennuksissa on jotain lumoavaa. Ilmassa on iloista puheensorinaa ja ravintoloiden sisäänheittäjätkin ovat tällä kerralla humoristisella tuulella. Satamaa vartioi vanha majakka, jonka juurelle voi kävellä aallonmurtajaa pitkin.


Siirrymme satamasta vanhankaupungin kuvauksellisille kujille, joita kulkiessa näemme leikkiviä kissanpentuja sekä Hanian turkkilaisesta menneisyydestä muistuttavan minareetin. Kreetan toiseksi suurimmassa kaupungissa on arkisempikin puolensa, jossa kahviloiden tuoksut sekoittuvat pakokaasuun. Pakenemme mopojen pärinää mukavaan kauppahalliin, josta löytyy kaikkea mahdollista houkuttelevista elintarvikkeista kaikenkirjaviin matkamuistoihin.



RETHYMNON

Jatkamme kujilla kiertelyä Rethymnonissa. Haniaa selvästi pienempi kaupunki kuuluu Kreetan suosituimpiin turistikohteisiin, mutta varsinkin vanhastakaupungista löytyy yhä monia viehättäviä kulmia. Keskustan länsipuolelta alkava kilometrien mittainen rantakaistale on sen sijaan alati kasvavaa hotellialuetta.


Vanhankaupungin laidalle rakennettu satama on vaatimattomampi kuin Haniassa, mutta silti kaunis. Sadekuurojen sävyttämä pilvinen sää luo kaupunkiin hieman alakuloisen tunnelman, joten Rethymnon ei taida olla vierailumme aikaan parhaimmillaan. Kiipeämme silti vielä linnoitukselle katselemaan maisemia. Kreetan herruudesta on taisteltu vuosisatojen aikana monta kertaa, ja historian kerrostumiin voi tutustua täälläkin. Venetsialaisten rakentamien muurien sisältä löytyy osmanien jälkeensä jättämä moskeija.



KNOSSOS

Kesken menomatkan alkaa jo kaduttaa. Onko kerta kaikkiaan mitään järkeä ajaa kaksi tuntia suuntaansa joillekin pölyisille raunioille, kun kyydissä on kaksi pientä lasta. Perillä selviää, että paljonkin. Lasten mieli on arvaamaton ja tällä kerralla Kreetan tunnetuin nähtävyys onkin yllättävän kiinnostava. Oikeastaan Knossos on kyselyikäiselle todellinen paratiisi. Käymme aluetta läpi rakennus kerrallaan ja eri huoneiden käyttötarkoitusta miettien. Mistä kuningatar ja kuningas ja prinsessa tuli? Miksi? Kuoliko ne sitten vai muuttiko ne täältä omaan kotiin?


Kreetan nykyisen pääkaupungin Iraklionin lähistöllä sijaitseva Knossos oli antiikin aikaan merkittävä kaupunkivaltio ja minolaisen kulttuurin keskus. Nykyiseen nähtävyyteen on vaikuttanut eniten brittiarkeologi Arthur Evans, jonka kolmekymmenvuotisten tutkimusten aikana monia rakennuksia entisöitiin. Tuhansia vuosia vanhat rauniot siis sekoittuvat Evansin aikaansaannoksiin, mutta antavat varsin sykähdyttävän kuvan muinaisesta kulttuurista.



BOTANICAL PARK & GARDENS OF CRETE

Mutkikas vuoristotie johtaa kasvitieteellisen puutarhan parkkipaikalle. Kreetan sisämaan ilma tuntuu raikkaalta, kun lähdemme kiertämään maaseudun keskellä sijaitsevan puutarhan polkua. Reitti kiemurtelee rinnettä pitkin vuoroin ylä- ja alamäkeen kauniissa maisemissa. Matkan varrelle jää huikea määrä eri puolilta maailmaa tuotuja kasveja, joita lapsetkin jaksavat ihmetellä ilahduttavan kauan. Käytämme koko kierrokseen lopulta noin kaksi tuntia.


Saamme ihailla monenlaisia kukkia sekä nähdä seudulle tyypillisiä hyötykasveja. Reitin varrella kasvaa muun muassa granaattiomenoita, sitruunoita ja viinirypäleitä. Lammen rantamilta löytyy myös muutamia eläimiä, kuten vuohia, kauriita ja lintuja. Syömme vierailun päätteeksi puutarhan maisemaravintolassa, jonka lähiruoasta valmistetut annokset ovat varsin maukkaita.



KALIVES

Kalivesin rantakylä tuntuu nopeasti kodikkaalta ja siihen on helppo ihastua. Löydämme tyynen rantakaistaleen, asetumme aurinkotuoleille ja nautimme loivasti syvenevästä hiekkarannasta. Viereisen aallonmurtajan suojissa keikkuu muutama kalastusvene, joiden omistajat vertailevat päivän saalista keskenään. Siirrymme iltapäivän auringosta rantaravintolaan, jossa syömme herkullisia souvlaki-vartaita lounaaksi.


Kalives näyttää tyypilliseltä kreetalaiskylältä, toisin kuin pohjoisrannikon pahimmat turistikeskittymät. Täällä tuntuu olevan jotakin hyvällä tavalla arkista ja alkuperäistä, vaikka toisaalta kapeat kadut tuntuvat lastenrattaiden kanssa ahtailta, eikä mitään erityistä nähtävää taida olla. Kalives vaikuttaa joka tapauksessa niin viihtyisältä paikalta, että voisin hyvinkin harkita sitä rauhallisen loman tukikohdaksi. Ruokaravintoissa ja rannalla voi varmasti viettää rentouttavia lomapäiviä. Kätevä sijainti tarjoaa myös hyviä retkimahdollisuuksia niin Hanian kuin Rethymnoninkin suuntaan.



PALEOCHORA

Myös Kreetan eteläisellä rannikolla sijaitsevassa Paleochorassa vallitsee miellyttävän rauhallinen tunnelma. Kävelemme matalien rakennusten reunustamaa rantakatua pitkin ja nautimme maisemasta, johon kuuluvat kevyesti aaltoileva meri sekä taustalla kohoavat vuoret. Rantakadun varrelle on mukava pysähtyä syömään tuoretta kalaa ja nauttimaan kylmästä frappé-kahvijuomasta.


Viidenkymmenen kilometrin matkaan pohjoisrannikolta Paleochoraan kuluu autolla noin tunti, joten kylä on selvästi syrjässä saaren vilkkaimmilta alueilta. Tänne kannattaakin tulla rentoutumaan ja nauttimaan leppoisasta elämänmenosta. Kapean niemen molemmin puolin sijaitsevista hiekkarannoista voi valita mieleisensä vaikkapa auringon tai tuulen suunnan perusteella. Voisin harkita Kalivesin tavoin myös Paleochoraa Kreetan-loman majapaikaksi. Paleochoran ympäristössä on käsittääkseni useita patikointireittejä, mutta toisaalta muihin kiinnostaviin kyliin tai nähtävyyksille on melko pitkä matka.



FALASSARNAN RANTA

Pitkä hiekkaranta ihastuttaa heti ensi silmäyksellä. Lokakuussa on miltei autiota, joten saamme alueen melkeinpä yksityiskäyttöön. Näin laaja alue tuskin täyttyy aivan ääriään myöten kesähelteilläkään. Falassarnan ranta tuntuu sopivan matalalta ja loivalta myös pienille lapsille. Meidän kolmevuotiaamme riemuitsee mereltä tulevissa lempeissä aalloissa ja viihdyn itsekin lämpimässä vedessä kauan. Ainoa hieman häiritsevä seikka on tuuli, joka lennättää kuivaa hiekkaa.


Falassarnan sijainti saaren länsirannikolla lupailisi myös komeaa auringonlaskua, mutta emme malta jäädä odottelemaan iltaa. Kreetan länsiosissa riittäisi muitakin upeita hiekkarantoja, joista maineikkaimpiin kuuluvat ainakin laguunimainen Balos sekä vaaleanpunaisista sävyistään tunnettu Elafonissi.



AGIA TRIADAN LUOSTARI

Vanhojen punertavien rakennusten rajaamalla pihalla vallitsee harras tunnelma, ollaanhan luostarissa. Olin etukäteen hieman epäileväinen tämän nähtävyyden kiinnostavuudesta, mutta perillä tuntuu kuin olisimme löytäneet Kreetan kätketyn helmen. Luostarirakennukset pittoreskeine seinineen, varjoisine käytävineen ja holvikaarineen ovat jo itsessään kuvauksellisia. Hieno kokonaisuus täydentyy ihmeköynnöksillä, pelargonioilla ja muilla kukkaistutuksilla.


Lasten ja monen aikuisenkin mielestä parasta tässä pyhän kolminaisuuden mukaan nimetyssä ortodoksiluostarissa ovat kissat. Kesyjä katteja tuntuu löytyvän lisää jokaisen kulman takaa ja niitä voi pysähtyä rapsuttelemaan vaikkapa sisäpihan penkeille. Käymme tutustumassa kirkkoon ja pieneen museoon sekä vierailemme luostarin kaupassa. Munkkiveljet myyvät matkamuistoksi muun muassa itse valmistamaansa viiniä sekä oliiviöljyä.



STAVROKSEN RANTA

Matkamme viimeinen rantakohde löytyy Stavroksen kylästä, joka sijaitsee samalla Akrotirin niemellä kuin Hanian lentokenttä ja Agia Triadan luostarikin. Hiekkaranta tuntuu Falassarnan avaruuden jälkeen kovin pieneltä, mutta samalla kodikkaalta. Täälläkään ei ole lämpimänä syyspäivänä ruuhkaa. Suojaisa ja matala ranta on varsin lapsiystävällinen, joten viihdymme mainiosti. Maisemaa hallitsee taustalla kohoava jylhä kukkula.


Istahdamme uintituokion jälkeen rannan takana olevan ravintolan terassille. Luen opaskirjasta, että pieni Stavros tunnetaan 60-luvun Oscar-voittajan Kerro minulle, Zorbas kuvauspaikkana. Samalla selviää, ettei tunnetuksi kreikkalaiseksi symboliksi noussut sirtaki olekaan oikea kansantanssi, vaan se keksittiin Stavroksen rannalla filmattua elokuvan loppukohtausta varten. Lopullinen askelsarja täytyi sovittaa sellaiseksi, että pahasti jalkansa loukannut näyttelijä Anthony Quinn selvisi siitä kunnialla.



OMALÓKSEN TASANKO JA SAMARIAN ROTKO

Rannikon vilkkaat lomakeskukset tuntuvat jääneen jonnekin todella kauas, kun saavumme hiljaista maalaistietä pitkin Omalóksen tasangolle. Pysähdymme tien varteen kuuntelemaan vuohien kauloissa kilkattavia kelloja ja katselemaan suurta lammaslaumaa. Vuorten syliin jääneellä tasangolla puhaltaa viileä tuuli. Osa eläimistä tulee tiellekin, sillä kukapa niitä täällä rauhan tyyssijassa häiritsisi.


Moni saapuu Omalókseen matkallaan Samarian rotkoon. Tulemme paikalle vasta illansuussa, kun muut retkeilijät ovat jo menneet. Kreetan tunnetuin ja kenties myös hienoin patikointikohde jää meiltä kokematta, koska Samarian rotkoon ei ole lastenrattaiden kanssa mitään asiaa. Haluamme silti käydä patikkareitin lähtöpaikalla katsomassa komeaa vuorimaisemaa. Lefká Óri eli valkoiset vuoret kohoavat kunnioitusta herättävänä muodostelmana korkeuksiin. Karussa maisemassa on jotain lumoavaa. Tuntuu kuin hiljaisuus ja luonnon voima olisivat käsin kosketeltavissa.



SOUDAN JA MALEMEN SOTILASHAUTAUSMAAT

Soudanlahdelle avautuva näkymä pysäyttää, koska se on yhtä aikaa kaunis ja surullinen. Rannalle rakennetulle hautausmaalle on haudattu liittoutuneiden sotilaita, joista monet kaatuivat Kreetan taistelussa vuonna 1941. Kreikkalaisten avuksi saapui joukkoja Britanniasta, Australiasta ja Uudesta-Seelannista, mutta saari jäi lopulta saksalaisten miehittämäksi toisen maailmansodan loppupuolelle saakka. Sotilashautausmaa ei ole kepeä lomakohde, mutta se antaa ajattelemisen aihetta. Kovin moni nuori mies tuli tänne toiselta puolelta maapalloa kohtaamaan loppunsa.


Malemen kylän yläpuolelle kohoavalla kukkulalla on hiljaista. Entiselle taistelukentälle perustetulla saksalaisella hautausmaalla makaa useampi tuhat sotilasta, joista suuri osa oli laskuvarjojääkäreitä. Maisema alas merenlahdelle on hieno. Jään miettimään, kuolivatko nämä miehet aatteensa tai isänmaansa puolesta, vai joutuivatko he tänne vain pakon sanelemina.



RUOKAELÄMYKSET

Yksi Kreikan tarjoamista suurista iloista on syöminen, sillä jokaisella matkalla täytyy maistaa monia klassikoita viininlehtikääryleistä saganaki-juustoon ja moussakasta täytettyihin paprikoihin. Nimenomaan Kreetan saarelle tyypillisistä alkupaloista jää parhaiten mieleen dakos. Kuivan leivänpalan päälle aseteltu murskattu tomaatti sekä paikallinen mizithra-juusto muodostavat herkullisen kokonaisuuden. Kreetalla ateriaan kuuluu yleensä myös tujaus rypäleviina rakia talon tarjoamana.


Varsinkin saaren turistikeskuksissa riittää runsaasti ravintoloita, joissa palvelu on yleensä hyvin ystävällistä, mutta hinta-laatusuhde ei osu aina kohdalleen. Tuore kala ja merenelävät kuuluvat omiin suosikkeihini, mutta päivän saaliin hinta kannattaa aina varmistaa etukäteen. Parhaat ravintolat eivät aina löydy satamista, mutta toisaalta meritunnelma tuo aina oman lisänsä ruokailukokemuksen.



SAARI HALTUUN AUTOILLEN

Mutkat seuraavat toisiaan auton noustessa yhä korkeammalle. Maalaiskylien kohdalla saa varoa tielle eksyneitä kanoja tai lampaita, mutta paikalliset isännät pysyvät tukevasti tavernoiden seinustoilla ohikulkijoita katsellen. Kreetan sisämaan karut vuoret ja vehreät kukkulat tarjoavat huikeita maisemia, joihin tutustuminen onnistuu parhaiten vuokra-auton avulla. Maisematiet ja uinuvat pikkukylät ovat Kreetaa parhaimmillaan.


Kreetan liikenne on ainakin eteläeurooppalaisella mittapuulla mielestäni suhteellisen leppoisaa. Poikkeuksiakin tietysti löytyy, mutta valtaosa kuljettajista huomioi muut tielläliikkujat hyvin. Sääntöjä toki sovelletaan ahkerasti, joten liikennekulttuuri on erilaista kuin Suomessa. Esimerkiksi pääteillä hitaammat kuljettajat väistävät nopeampia leveille pientareille. Matkamme aikaan oli käynnissä runsaasti tietöitä, ja tieverkosto onkin saattanut kehittyä muutamassa vuodessa paljon.


Kreetasta löytyy runsaasti lisätietoa saarella asuvan Terhin Vagabonda-blogista.

Blogia kirjoittaa jatkuvaa matkakuumetta poteva perheenisä Keravalta. Nautin reissuista niin Euroopassa, kaukomailla kuin kotimaassakin. Pysy mukana matkassa ja seuraa Lähtöporttia Facebookissa sekä Instagramissa.

Jatka lukemista
4 kommenttia

Kommentit

  1. Olipa kattava artikkeli, jossa oli useampi mielenkiintoiselta kuulostava paikka. Onko suurin osa kuvissa näkyvistä veneistä nimenomaan kalastusveneitä? On tullut joskus mietittyä, onko nuo huvi- vai kalastusveneitä, mitä Välimeren rantakohteissa paljon näkyy. Maisema näyttää muuten yllättävänkin vehreältä joissain kuvissa!

    Minkä kokoinen tuo Knossoksen temppelin raunioalue on?

    • Mika / Lähtöportti

      3.5.2020 at 12:20

      Kiitos Mikko! Hyvä kysymys veneistä. Kyllä niistä varmasti osa on erilaisia huviveneitä, mutta monessa Kreikan pienessä satamassa on näkynyt myös usein aitoja kalastajia verkkoineen ja saaliineen. Kreeta on monipuolinen saari ja vaikka sieltä löytyy paljon karua maastoa, on myös vehreitäkin alueita.

      Knossos oli aikoinaan suuri kaupunki, mutta nykyinen raunioalue on melko tiivis. Jos historia kiinnostaa, kuluu Knossoksessa helposti pari tuntia. Löysin netistä ilmakuvan, joka antaa yleiskuvan ydinalueesta.

  2. Paratiisireportteri

    4.5.2020 at 4:00

    Kreeta näyttää ihanan seesteiseltä näissä teidän kuvissa lokakuulta. Näyttäisi olevan erinomaista aikaa kiertää saarta, jos meressä pulikoiminen ei ole pääasiana toiveissa. Eikä ole varmaan liian kuumakaan patikointiin ja nähtävyyksien ihailuun.

    • Mika / Lähtöportti

      4.5.2020 at 11:33

      Lokakuu tuntui kyllä oikein mainiolta ajankohdalta, varmasti hiljaisempaa kuin kesäkaudella. Ajoittain oli ihan helteistä ja välillä viileämpiä päiviä, jotka sopivat hyvin esimerkiksi Knossoksessa vierailuun. Merikin oli vielä mukavan lämmin uimiseen, mutta meillä se ei tosiaan ollut matkan päätarkoitus.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kreikka

Muistoja Karpathokselta

Julkaistu

-

Kirjoittanut

Palaan nyt muistoissani Karpathoksen saarelle Kreikkaan. Ajankohtaisia vinkkejä ei ole nyt tarjolla, mutta toimikoon tämä kirjoitus nojatuolimatkana sekä ylistyslauluna Kreikan saariston leppoisalle tunnelmalle kaikkine hurmaavine kliseineen.

Helle iskee kasvoille jo lentokoneen ovella. Vaikka Suomenkin kesä vuonna 2005 on ollut lämmin, kohoaa kreikkalaisten mittareiden elohopea huomattavasti korkeammalle. Raahaamme matkatavarat turistibussiin, kuuntelemme Aurinkomatkojen oppaan tarinoita ja majoitumme viikoksi saaren pääkaupunkiin Pigadiaan. Karpathos sijaitsee Egeanmeressä suurin piirtein Kreetan ja Rodoksen puolivälissä, mutta on naapureitaan hiljaisempi matkakohde.



PIGADIA ELI KARPATHOKSEN KAUPUNKI

Heräämme aamuisin kirkonkellojen kalkkeeseen. Lähden ensimmäisen yön jälkeen yksikseni varhaiselle kävelylle ja saan pian seurakseni sekarotuisen koiran, joka jolkottaa mukanani puolen kylän ympäri. Ilma tuntuu miellyttävän raikkaalta ennen keskipäivän hellettä. Kahvilat avaavat verkkaisesti oviaan ja ensimmäiset paikalliset ukot istuvat kantapaikoilleen. Pysähdyn satamaan katsomaan, kuinka nouseva aurinko kultaa rannan talot.


Vaikka teemme myös retkiä, viihdymme pari leppoisaa päivää helteisessä Pigadiassakin. Karpathoksen pääkaupungin virkaa toimittava pikkukylä tuntuu sympaattiselta paikalta, jossa on kyllä turisteille suunnattuja palveluita, mutta joka on silti säilyttänyt kreikkalaisen ilmeensä.


Yksi kylän harvoista nähtävyyksistä on siisti hautausmaa, joka sijaitsee kuvauksellisella paikalla rannan tuntumassa. Kauniiden muistomerkkien luokse on tuotu värikkäitä muovikukkia ja esimerkiksi kalastajien haudoilla näkyy pieniä veneitä.


Maleksimme hiljaisilla kaduilla ja pysähdymme välillä silittämään varjoissa viihtyviä kissoja. Satama on keskipäivällä lähes autio. Jokunen kalastaja saattaa perata rapuja tai selvitellä keltaisia verkkojaan. Löydämme ajankuluksemme minigolfradan sekä tietenkin uimarannan.


Pigadian pitkä uimaranta sijaitsee sopivasti keskustan tuntumassa. Maksamme aurinkotuoleista, uimme, ihmettelemme jaloissa pyöriviä pikkukaloja, tutkimme simpukoita, haemme kioskista juotavaa, kuivattelemme ja kuuntelemme aaltojen loisketta. Pigadian rannan pohja on huomattavasti hiekkaisempi ja miellyttävämpi lähempänä keskustaa, mutta toisaalta syrjemmällä on väljempää. En ole koskaan ollut rantalomaihminen, mutta pari rantapäivää sopii rennon Kreikan-loman ohjelmaan hyvin. Palaamme hotellille hiekanjyvät sandaaleissa hiertäen ja aurinkorasva iholla tuoksuen.


Hengähdämme huoneistohotellin parvekkeella, jonka reunalla kukkii ihmeköynnöksiä. Kyyhkyt huhuilevat vastapäisen talon katolla ja kivenheiton päässä kimaltaa sininen Välimeri. Välillä lähikatua pitkin ajaa auto, joka huudattaa täydellä volyymilla Élena Paparízoun My Number Onea. Kreikka on voittanut muutamaa viikkoa aiemmin Euroviisut, ja sitä kelpaa juhlia koko kesä.


Illan tullen katukuvaan ilmestyy myös kreikkalaisia, mutta ilmapiiri pysyy hiljaisena. Huomamme pian tunnistavamme ulkonäöltä useampia paikallisia. Esimerkiksi vapaa-aikaansa lähikuppilassa viettävä miekkonen paljastuu myöhemmin sähkömieheksi, johon törmäämme retkellämme saaren toisella laidalla. Naiset viettävät aikaansa kahviloiden sijasta kotien ovensuissa, joissa vaihdetaan innokkaasti kuulumisia.


Omat askeleemme johtavat aina ennemmin tai myöhemmin satamaan, jossa odottaa houkutteleva ravintoloiden rivistö. Sisäänheittäjät ovat onneksi leppoisia, eivätkä pysäyttele ohikulkijoita tai huutele suuremmin kenellekään. Tutuiksi tulleet tarjoilijat tervehtivät, mutta eivät pahastu, vaikka menisimmekin seuraavaksi viereiseen ravintolaan. Yksi sataman suosituimmista tavernoista on Sofia’s Place, jonka hyväntuulinen emäntä tervehtii meitä kädestä pitäen ja ohjaa vapaaseen pöytään. Tilaamme kannullisen talon punaviiniä sekä reilunkokoisiksi paljastuneet annokset horiatiki-salaattia ja moussakaa. Jälkiruoaksi talo tarjoaa hunajamunkkeja, jotka tunnetaan nimellä loukoumades.


Sofialle palaamme toistekin, mutta muuten vietämme iltojamme sataman eri ravintoloissa. Tuntuu hauskalta istua ulkona ja katsella illan hämärtymistä sekä sataman suojissa kelluvia kalastusveneitä. Tavaan alusten kylkiin kirjoitettuja kreikkalaisia nimiä ja olen tyytyväinen, kun saan paikallisesta kirjoituksesta auttavasti selvää. Kaukaisilla rinteillä syttyvät pikkukylien valot kutsuvat tutustumisretkille sisämaahan.


Tilaamme aterioilla erilaisia kreikkalaisen keittiön herkkuja. Oikeastaan parhaita ovat alkupalat, sillä kukapa voisi vastustaa liekitettyä saganaki-juustoa, viininlehtikääryleitä, fetaa, oliiveja, jättipapuja tai taramosalata-mätitahnaa. Myös pääruokien osalta käymme viikon kuluessa läpi kreikkalaisia klassikoita, kuten täytettyjä paprikoita ja tomaatteja, erilaisia vartaita sekä tietenkin kalaa. Toki maistamme myös retsinaa, ouzoa sekä kerran Metaxaakin. Illat ovat kirkkaita ja saamme ihailla useamman kerran kaunista tähtitaivasta. Karpathoksella tuntuu olevan outo kyky toivottaa vieraat lämpimästi tervetulleiksi ja pitää heidät tiiviisti luonaan.



OLYMPOS

Karpathoksen tunnetuin kylä lienee Olympos, jota kohti lähdemme aamulaivalla Pigadiasta. Ostamme laiturilta liput, joihin kuuluvat sekä laivamatkat että bussikuljetus Diafanin satamasta Olympokseen. Merimatkaan kuluu reilu tunti, jonka kulutamme kannella saaren kallioisia rantoja katsellen. Navakka merituuli hellittää Diafanin satamassa, jossa siirrymme laiturin vieressä odottavaan pikkubussiin. Auto tulee täyteen, mutta käytävälle asetetaan muovijakkaroita, jottei kenenkään tarvitsisi jäädä seisomaan.


Kapea ja mutkikas tie nousee Olympoksen laidalle. Saamme jo bussin ikkunasta ihailla vastakkaisella rinteellä levittäytyvää kylää, joka kuuluu koko Kreikan kuvauksellisimpiin. Olympos rakennettiin suojaiseen vuoristoon yli tuhat vuotta sitten, jolloin rannikon asukkaat katsoivat parhaaksi paeta saarta riivanneita merirosvoja. Eristäytynyt kylä eli läpi vuosisatojen omaa elämäänsä, minkä vuoksi esimerkiksi perinneasut sekä paikallinen murre ovat säilyneet poikkeuksellisella tavalla. Sähköt kylään saatiin vasta 1980-luvun alussa.


Bussimme on aamun ensimmäinen, ja kun lähdemme vaimon kanssa reippaasti liikkeelle, olemme päivän ensimmäiset turistit kylässä. Meistä tuntuu, kuin olisimme saapuneet teatteriin pari minuuttia ennen esityksen alkua. Kauppiaat vasta kiirehtivät kodeistaan kujien varsille ja solmivat perinneasujaan ojennukseen. En epäile, etteivätkö perinteet olisi aito ylpeydenaihe, mutta vanhanaikainen pukeutuminen on myös yksi Olympoksen matkailuvalteista. Meille yritetään kaupata kaikkea mahdollista mausteista tekstiileihin ja saippuasta keramiikkaan. Parkkipaikalta eteenpäin kuljetaan kapeaa kujaa pitkin, joten aamuinnostuksen vallassa olevia myyjiä on hankala ohittaa.


Saamme raivattua tiemme Olympoksen pienelle keskusaukiolle, jonka laidalta löydämme mieluisan ravintolan. Tilaamme lounaaksi Karpathoksen perinneruokaa makarounesia. Yksinkertaisuudessaan herkullisessa pastareseptissä on kaikuja Italian vallan ajalta, jota kesti Karpathoksella vuodesta 1912 aina toisen maailmansodan jälkimaininkeihin saakka.


Olympoksen iltapäivä on viileä ja tuulinen, vaikka aurinko pilkahtaakin nopeasti liikkuvien pilvien välistä esiin. Kylässä ei ole mitenkään loputtomasti nähtävää, vaikka hiljaisilla kujilla onkin hauska kierrellä. Kaupat ja kuppilat loppuvat nopeasti, joten ympärillämme on pian pelkästään paikallisia koteja. Kohtaamme pyykkikoria kantavan eläkeläisrouvan, jonka vierellä kulkee uskollinen koira. Pysähdymme katsomaan vanhaa tuulimyllyä sekä dramaattista pudotusta alas rantaan. Palaamme kaupustelijoiden luokse ja ostamme hieman mausteita sekä oliiviöljyä kotiin vietäväksi.

Käymme vielä kauniilla hautausmaalla, jonka valkeiden muistomerkkien juurelle on tuotu värikkäitä seppeleitä ja muita esineitä. Pienen kappelin luota avautuu hieno maisema kylälle päin. Taivas kirkastuu lopulta aivan siniseksi, joten saamme nauttia todellisesta postikorttimaisemasta.


Istahdamme kävelykierroksen päätteeksi kahvilan terassille tekemään yhteenvetoa Olympoksesta. Kylästä jää kokonaisuudessaan mukava, mutta myös hieman ristiriitainen mielikuva. Kaunis yleisilme ja upea sijainti tekevät vaikutuksen, vaikka toisaalta aistittavissa on myös selvää rahastuksen makua. Olympos tekee kaikesta huolimatta suuren vaikutuksen ja jää mieleen pitkäksi aikaa. Nostin sen mukaan myös listalleni Euroopan kauneimmista kylistä.



DIAFANI

Bussi vie meidät takaisin Diafaniin, jossa jää vielä reilusti aikaa odotella laivan lähtöä. Syömme rantakadun terassilla jäätelöä ja kiertelemme valkeiden talojen väliin jäävillä kujilla. Uimaankin ehtisi, jos vain haluaisi. Pieni Diafani vaikuttaa paikalta, joka hiljenee lopullisesti laivan lähdettyä. Vain muutama paikallinen ukko jää istumaan puiden varjoon ja kaksi mustaa kissaa nukahtaa kylki kyljessä penkin alle.



OTHOS

Tutustumme Karpathoksen muihin kyliin paikallisbusseilla tehdyillä retkillä. Pigadian linja-autoasema koostuu kellertävästä informaatiokioskista ja käsin kirjoitetusta aikataulukyltistä sekä yhdestä pölyisen parkkipaikan laidalle asetetusta penkistä. Suuntanamme on Othos, jonne johtava tie nousee yhä ylemmäs kohti sisämaan vuoristoa.


Jäämme kyydistä Othoksen kirkon edessä ja ihailemme maisemaa alas itärannikolle päin. Löydämme pian varsin erikoista nähtävää. Paikallisen monitaiturin Giannis Hapsiksen gallerian seinät on täytetty myytävillä taideteoksilla. Useimmat tauluista muistuttavat lasten piirustuksia eli sivistyneemmin sanottuna edustavat naivistista tyylisuuntaa. Vaikka Hapsiksen sinänsä sympaattiset teokset eivät sykähdyttäisikään, jää karismaattisen herran tapaaminen mieleen yhtenä hienoimmista kohtaamisista matkojeni varrella. Jo kunnioitettavaan 90 vuoden ikään ehtinyt mies paljastuu todelliseksi jokapaikanhöyläksi, joka ylläpitää galleriansa lisäksi kansanmuseota ja on harjoittanut elämänsä aikana ties kuinka monta eri ammattia.


Puhelias pieni mies kutsuu sekä meidät että paikalle yhtä aikaa saapuneen milanolaisen perheen museoonsa. Hapsis on elänyt Italian miehityksen ajat ja puhuu saapasmaan kieltä varsin sujuvasti. Kerron ymmärtäväni italiaa, joten mies saa jatkaa puhetta tällä kielellä. Kävelemme parinsadan metrin matkan museoon ketterästi liikkuvan teräsvaarin perässä ja kuuntelemme tarinoita menneiltä ajoilta. Vain kuulolaite viittaa siihen, että eletyistä vuosista on täytynyt maksaa jonkinlaista veroa.


Karpathoksen kansanmuseo sijaitsee Hapsiksen entisessä kodissa, jossa on parhaimmillaan asunut kahdeksankin ihmistä. Tilaa ei näytä olevan kovin paljoa, joten ahdasta on varmasti ollut. Kaunis lattia on koottu pienistä kivistä ja seinillä roikkuu koristeellisia liinoja, lautasia sekä muutama valokuva. Nähtävää ei ole paljoa, mutta opastus on hyvin mukaansatempaavaa. Hapsis innostuu tarinoimaan kuluneiden vuosikymmenten maalaiselämästä sekä sota-ajasta.


Jossain vaiheessa herra Hapsis kaivaa esille perinteisen Karpathoksen lyyran ja alkaa soittamaan vanhaa sävelmää. Hän kertoo toimineensa kaiken muun lisäksi musiikinopettajana ja esiintyy edelleen kaikissa lähiseudun kyläjuhlissa. Maksamme poistuessamme euron pääsymaksun sekä ostamme cd-levyllisen Hapsiksen musiikkia muistoksi. Vanha herra hyvästelee meidät lämpimästi ja jää ovelle houkuttelemaan ohikulkijoita museoonsa.


Jäämme Othokseen vielä lounaalle. Tsatsiki ja souvlaki-vartaat maistuvat hiljaisen päätien varrelle pystytetyllä tavernan terassilla, jota suojaavat värikkäät auringonvarjot. Autoja ja skoottereita kulkee ohitse vain harvakseltaan ja kylä tuntuu nukahtaneen keskipäivän helteeseen. Lopulta näkyviin ilmestyy taas herra Hapsis. Hän kantaa museon vanhanaikaista suurta avainta ylpeästi kädessään ja johdattaa uusia matkailijoita museoonsa.



APERI

Jatkamme matkaa seuraavalla bussilla, jota ajaa kookas mustapartainen mies. Tuulilasilla keikkuu ortodoksinen risti sekä minikokoinen kullanvärinen ikoni. Jäämme kyydistä saaren vauraimmaksi mainitussa Aperin kylässä. Pysäkki on erään kahvilan edessä rinteeseen rakennetun kylän yläosassa. Sandaalit läpsyvät maantien asvalttia vasten, kun maleksimme alamäkeen. Saavumme pian kirkolle, joka toimii Karpathoksen metropoliitan asemapaikkana. Kirkon pihalta on hyvä näkymä muualle kylään, jossa näyttää olevan siistejä taloja. Moni on kuulemma lähtenyt täältä Amerikkaan etsimään onneaan ja palannut taskut täynnä dollareita takaisin kotiin.


Aperista löytyy vain pari hiljaista ravintolaa, ovensa sulkenut leipomo sekä takkuinen kissa, joka lyöttäytyy seuraamme. Kiertelemme kissan kanssa jonkin aikaa, mutta emme kohtaa ainuttakaan ihmistä. Seuravan bussin saapumiseen on vielä kaksi tuntia, joten istahdamme avoinna olevalle terassille nauttimaan kreikkalaista jääkahvia eli frappéa. Katselemme joutessamme iltapäivän raukeuteen unohtunutta kylää. Korvissa kuuluu kaskaiden siritys ja iholla tuntuu helle. Ohitse kulkee vain muutama auto sekä mustaan kaapuun pukeutunut pappi.


Kun saarta lähtee kiertämään bussilla, joutuu väkisinkin aikataulujen armoille. Pienissä kylissä jää helposti ylimääräistä aikaa, joten ainakaan kiire ei pääse pilaamaan lomaa. Joku voisi tylsistyäkin, mutta opin nopeasti nauttimaan tällaisesta toimettomuudesta. On aikaa nauttia elämästä ja katsella tunnelmallisten kreikkalaiskylien yksityiskohtia.



ARKASA

Seuraavan päivän retkikohteemme Arkasa on Karpathoksen toiseksi suurin kylä heti Pigadian jälkeen. Ikkunan takana vilisee lampaita ja vuohia, kun tie mutkittelee saaren poikki länsirannikolle. Linja-auton moottori jyrisee mäkisellä ja kuoppaisella tiellä, joka mutkittelee helteen kuivattamalla karulla seudulla. Tämä osa saaresta ei ole pelkkää kiiltokuvaa, sillä ohitamme myös ruostumaan jääneitä autonromuja sekä hylättyjä rakennustyömaita. Kuljettaja kertoo ystävällisesti, milloin saavumme toivomallemme pysäkille Arkasaan. Kylä on yllättävän suuri, mutta silti hyvin hiljainen. Arkasan äänekkäin asukas on kirkasääninen kukko, jonka kiekuminen kaikuu autioilla kujilla. Sen lisäksi hiljaisuuden rikkovat vain kirkon pihalla palloa potkivat pikkupojat.


Kävelemme pölyistä tietä pitkin katsomaan muutamia muinaisia raunioita sekä Agia Anastasian ja Agia Sofian kappeleita. Viimeksi mainittu näyttää olevan monista ikoneista päätelleen edelleen käytössä. Täällä ei ole muita turisteja tai pääsymaksuja, joten saamme katsella yksityiskohtia rauhassa. Läheiseen rantaan lyövät aallot liikuttavat sileitä pikkukiviä, mistä syntyy hauskaa ääntä.


Palaamme vielä ihailemaan Arkasan valkeita taloja, joita koristavat värikkäät ovet ja runsaat kukkaistutukset. Kiipeämme lopuksi Parthenon-baarin toisen kerroksen terassille sammuttamaan janoamme. Televisio pauhaa Lontoossa tapahtuneista pommi-iskuista, mutta paha maailma tuntuu täällä Karpathoksen hiljaisuudessa todella kaukaiselta.



FINIKI

Siirrymme seuraavalla bussilla parin kilometrin päähän Finikin kalastajakylään. Alle sadan asukkaan yhteisö tuntuu aidolta Kreikalta parhaimmillaan. Finiki näyttää ensi silmäyksellä koostuvan kolmesta tavernasta, kalastajien käyttämästä laiturista sekä muutamasta asuintalosta.


Menemme ensimmäiseen kohdalle sattuneeseen tavernaan syömään. Sopivat kalat valitaan yhdessä keittiön puolella. Kokki kaivaa jäiden seasta jos jonkinlaisia vonkaleita ja suosittelee lopulta skorpionikalaa, jota sitten tilaammekin. Saamme nauttia horiatiki-salaatista, harvinaisen herkullisesta kalasta sekä pöydästä avautuvasta merimaisemasta. Jaloissamme pyörii pari söpöä kissaa, mutta tietä pitkin saapuneet ankat hätistetään syrjemmälle. Lähestulkoon täydellinen ateria osoittautuu riittävän täyttäväksi ja yllättävän edulliseksi.


Käymme vielä laiturilla, jolla muutamat kalastajat selvittelevät verkkojaan. Joissakin aluksissa lukee, mihin ravintolaan niiden saaliit päätyvät. Ei siis ole ihme, että Finikissä saa nauttia tuoreista meren antimista. Istahdamme penkille katselemaan sympaattista kylää. Pari kalastajaa tekee jo lähtöä merelle ja muutama paikallinen pysäyttää moponsa laiturille vaihtaakseen kuulumisia. Pikkuruinen uimaranta ja mukavat ravintolat ovat houkutelleet kourallisen matkailijoita, mutta ilmapiiri on sopivan unelias.


Auringonottajat alkavat keräillä tavaroitaan ja mekin palaamme kalastuslaiturilta odottamaan bussia. Tutuksi tullut tarjoilija huomaa meidät ja kutsuu takaisin tavernaan. Mitään ei tarvitse välttämättä tilata, sillä hän vain haluaa tarjota varjoisan istumapaikan. Tällaisista pienistä asioista tulee hyvä mieli. Paluumatka Pigadiaan sujuu täyteen ahdetussa bussissa, sillä moni on tullut kyytiin jo suositulta Lefkoksen rannalta. Edes kuumuus tai likaiset ikkunat eivät haittaa, kun katselen uteliaana saaren elämää. Mustiin pukeutunut leskimummo kuorii pihallaan hedelmiä ja kujakissa syöksyy pakoon bussin ääntä. Varjoisalla seinustalla istuskelee vanha mies, joka pyörittelee sormissaan komboloi-helminauhaa.



Pidän Kreikassa erityisesti siitä, miten pienet saaret saavat kaltaiseni uteliaankin matkailijan pysähtymään. En yleensä malta rentoutua matkoilla, koska haluan nähdä aina jotakin uutta. Karunkauniin Karpathoksen kaltaisissa paikoissa ei kuitenkaan ole paljoa suoritettavaa ja myös helteinen sää hillitsee tehokkaasti menohaluja. Kreikassa hyväksyn nähtävyydeksi lähimmän kahvilan ja osaan nauttia verkkaisesta elämänmenosta sekä kylien pienten tapahtumien seuraamisesta.


Odotimme matkaltamme leppoisaa kreikkalaista saaritunnelmaa sekä herkullista ruokaa, ja niitä myös saimme. Yksi viikko tuntui juuri sopivalta ajalta tällaiselle aurinkolomalle. Olemme Karpathoksen jälkeen käyneet myös Lefkaksella, Kreetalla ja Zakinthoksella, mutten osaa laittaa kohteita paremmuusjärjestykseen. Kreeta on toki näistä ylivoimaisesti suurin ja tarjoaa nähtävää paljon pidemmäksi ajaksi, mutta olemme nauttineet yhtä lailla kaikista näillä matkoilla viettämistämme päivistä. Kreikka on mielestäni Euroopan rentouttavin lomailumaa, ja siksi kaipaan sinne aina takaisin.

PS. Giannis Hapsis menehtyi 94 vuoden iässä joulukuussa 2009. Othoksen museo on käsittääkseni edelleen toiminnassa.

Jatka lukemista

Kreikka

Päiväretkellä Pargassa

Julkaistu

-

Kirjoittanut

Joonianmeren rannalla sijaitseva Parga kuuluu Kreikan rakastetuimpiin matkakohteisiin. Jyrkälle rinteelle kohoavat värikkäät talot ja houkuttelevasti kimaltava meri muodostavat poikkeuksellisen kauniin kokonaisuuden.

Edellinen postaus käsitteli Lefkaksen saarta, josta teimme mukavan retken manner-Kreikan puolelle Pargaan. Ajomatkaan kuluu hieman yli puolitoista tuntia. Ylitämme aluksi Lefkakselta mantereelle johtavan pienen kääntösillan. Matka jatkuu Prevezan lentokentän ohitse maksulliseen tunneliin, jota pitkin pääsemme kapean salmen alitse kohti pohjoista. Tie kohti Pargaa on leveä ja hyväkuntoinen. Liikennettä ei juuri ole, joten ehdin ajaessani nauttia niin meri- kuin vuoristomaisemistakin. Viimeiset kymmenisen kilometriä taitetaan pienemmällä tiellä, kunnes saavumme perille.

Parintuhannen asukkaan Parga elää matkailusta. Kohde löytyy useamman suomalaisenkin matkatoimiston listoilta, joten sinne on helppo lähteä pakettimatkalle. Mielestäni tällaiset valmismatkat ovat hyvin toimiva ratkaisu esimerkiksi juuri Kreikan rannoille lähdettäessä. Ryhmän mukana ei ole pakko kulkea, ja omalla kohdallamme pakettimatkat ovat eronneet omatoimisista oikeastaan vain bussilla sujuneen lentokenttäkuljetuksen osalta.

Löydämme iloksemme parkkipaikan läheltä rantakatua. Kaupunki näyttää heti ensi silmäyksellä poikkeuksellisen viehättävältä. Pienet talot värittävät jyrkkiä rinteitä kuvauksellisella tavalla. Rantakadulla riittää näin syyskuussakin jonkin verran kulkijoita ja uimarannalle on kerääntynyt runsaasti auringonpalvojia. Tunnelma on silti leppoisa. Ohitamme muutamia kauppoja ja kahviloita, kunnes päätämme pysähtyä lounaalle.


Valitsemme Bacchos-nimisen tavernan, jota meille on suositeltu. Ateria sujuu mukavasti ja olemme tyytyväisiä niin palveluun kuin itse ruokaankin. Lautasilta löytyy takuuvarmoja klassikoita, eli horiatiki-salaattia, moussakaa ja souvlaki-vartaita. Utelias kissa kiertelee pöytien välissä ja käy välillä puskemassa jalkaani. Taustalla kaikuvat perinteiset sirtakin sävelet. Nautin olostani kaikkien mahdollisten kreikkalaisten kliseiden keskellä. Kylläisenä on mukava jatkaa kierrosta kävelykatua pitkin ja pysähtyä poseeraamaan jättimäisen ankkurin luokse.

Maleksimme hiljalleen ja ihailemme sinisenä kimmeltävää merta. Lähistöllä on muutamia pieniä saaria. Paikalliset kalamiehet kokeilevat rannalla onneaan ja pian koukkuun tarttuukin kummallinen otus, jota epäilen mureenaksi. Kalastajat tuntuvat olevan saaliistaan kovin iloisia.

Päätämme kiivetä ylös venetsialaiselle linnoitukselle. Tässä vaiheessa tulee mieleen, että eräs syy miksi valitsimme varsinaiseksi matkakohteeksi Pargan sijasta Lefkaksen, olivat korkeuserot. Siinä missä Ligiassa tai vaikka Nidrissäkin voi työntää lastenrattaita tasamaalla, joutuu rinteeseen rakennetussa Pargassa hikoilemaan huomattavasti enemmän. Toki kaikesta selviää sisulla ja huumorilla. Löytämämme portaat ovat onneksi niin loivat, että rattaita pystyy työntämään askelmalta toiselle.

Linnoitus on pitkän historiansa aikana ehtinyt melko lailla raunioitua, eikä rakennuksessa ole kovin ihmeellistä nähtävää. Sen sijaan maisemat niin merelle kuin kylällekin ovat vertaansa vailla.

Katselemme maisemaa eri suuntiin. Pieni Panagian saari kappeleineen sijaitsee vain parinsadan metrin päässä Pargan rannalta. Kukkulan toiselta laidalta avautuu näköala pitkälle Valtos Beachille. Eniten houkuttelee kuitenkin itse meri. Jos viipyisimme kauemmin, saattaisimme lähteä veneretkelle Paxoksen ja Antipaxoksen saarille.

Laskeudumme takaisin kylälle ja syömme vielä jäätelöt varjoisalla terassilla, ennen kuin käynnistämme auton paluumatkaa varten. Suhteellisen rauhallisessa Pargassa ei ole valtavasti nähtävyyksiä, joten oleellisimman näkee nopeastikin. Toisaalta ympäristö vaikuttaa sellaiselta, jossa voisi helposti viettää viikon jos toisenkin elämästä nautiskellen ja muutamia retkiä tehden. Esimerkiksi Meteoran luostarit ja Vikosin rotko ovat varmasti näkemisen arvoisia, vaikka retkipäivistä saattaakin tulla välimatkojen vuoksi raskaita. Omiin matkasuunnitelmiini Parga ei tällä hetkellä kuulu, koska pelkästään Kreikassa riittää monta itselleni täysin uuttaa kiinnostavaa kohdetta. Vannomatta kuitenkin paras, sillä mieli saattaa toisinaan muuttua nopeasti.

Jatka lukemista
Advertisement Booking.com

Suosittuja juttuja