Englanti
Huikea Harry Potter -studiokierros Lontoossa
Lontoon-matkan kohokohtiin kuului retki Harry Potter -elokuvien kuvauspaikkana toimineille Warner Brothersin studioille. Paikka on luonnollisesti Potter-fanien unelmakohde, mutta kyseessä on vaikuttava kokemus kenelle tahansa muullekin.
Huippusuosituksi noussut Harry Potter on brittikirjailija J. K. Rowlingin luoma hahmo, joka seikkailee seitsenosaisen kirjasarjan pääosassa. Harry on tarinoiden alussa 11-vuotias poika, joka aloittaa pian opinnot Tylypahkan velhokoulussa. Kirjojen pohjalta tehtyjä elokuvia on kahdeksan, koska viimeinen opus on siirretty valkokankaalle kahdessa osassa. En ole koskaan ollut erityinen Potterin fani, mutta olen nauttinut näkemistäni sarjan viidestä ensimmäisestä elokuvasta. Viimeistään studiokierroksen jälkeen haluan nähdä loputkin leffat ja saatan joskus tutustua vielä kirjoihinkin.

Harry Potter -kierrokselle lähtemiseen täytyy valmistautua hyvissä ajoin. Klikkasin itseni studioiden verkkokauppaan lokakuussa, jolloin alkoi olla jo liian myöhäistä vuodenvaihteeseen ajoittunutta matkaa ajatellen. Kaikki perusliput oli myyty koko reissuviikkomme ajalta loppuun, mutta jäljellä oli vielä studioiden yhteistyökumppanin Golden Toursin paketteja. Paketti sisältää pääsylipun lisäksi bussikuljetuksen Lontoon keskustasta studioille, jotka sijaitsevat pääkaupungin ulkopuolella Watfordissa.

Peruslippujen hinta yhdeltä aikuiselta on yli 50 puntaa ja Golden Toursin paketit ovat suunnilleen tuplasti kalliimpia. Kahdelle aikuiselle ja kahdelle lapselle on tarjolla pieni alennus perhelipun muodossa. Paketin hinta tuntuu todella suolaiselta, mutta emme halunneet millään luopua perhematkalle suunnittelemastamme retkestä. Kun katselen nyt helmikuussa lipputilannetta, ei se ole juurikaan parempi. Joitakin peruslippuja löytyy aiemminkin, mutta jos haluaa kierrokselle heti aamusta, alkaa kunnon saatavuutta löytyä vasta kesäkuussa. Golden Toursin kautta retkelle pääsisi huomattavasti nopeammin.

Golden Toursin busseja kulkee Victorian, Baker Streetin ja King’s Crossin asemilta. Valitsemme jälkimmäisen, sillä täältähän myös Harry ja kumppanit aina nousevat Tylypahkan pikajunaan. King’s Crossin asemalla on Harry Potter -kauppa sekä paikka, jossa voi kuvauttaa itsensä työntämässä matkatavarakärryjä tiiliseinän lävitse. Tarinoista tuttua laituria 9 ¾ ei kannata lähteä sen enempää etsimään, sillä laiturialueelle pääsyyn tarvitsisi matkalipun. Elokuvan kohtaukset on filmattu laiturien neljä ja viisi välissä.

Teeman mukaisesti teipattu kaksikerroksinen bussi lähtee vierekkäisten King’s Crossin ja St Pancrasin asemien välistä. Saavumme paikalle puoli tuntia ennen lähtöaikaa, mutta pysäkin eteen on muodostunut jo pitkä jono. Bussista ei mainosteippausten vuoksi näe kovin hyvin ulos, mutta erotamme alkumatkasta tuttuja Camdenin katuja. Teemabussin selkänojissa on näytöt, joista voi katsella elokuvasarjan avannutta Harry Potteria ja viisasten kiveä. Filmi pyörii automaattisesti, eli sitä ei voi kelailla. Matka Watfordissa sijaitseville studioille vie reilun tunnin, joten ehdimme nähdä elokuvasta noin puolet. Tämä on sujuvaa johdatusta Harry Potterin taikamaailmaan.

Saamme bussista poistuessamme studioiden pääsyliput sekä tiedon siitä, monelta meidän pitäisi palata samaan paikkaan paluukuljetusta varten. Heti sisäänkäynnin jälkeen voi vuokrata digitaalisen opaslaitteen ja napata mukaan ilmaisen passin, johon voi kerätä leimoja kierroksen varrelta. Studioiden avarassa aulatilassa meitä tervehtii suuri katosta roikkuva lohikäärme. Tarjolla olisi ruokailumahdollisuus, mutta jatkamme bussissa syömiemme eväiden voimalla eteenpäin. Lippuihimme merkittyyn sisäänpääsyaikaan on vielä yli puoli tuntia, mutta kävelemme suoraan kierroksen aloituspaikalle, jossa meidät toivotetaan saman tien tervetulleiksi sisään.

Etenemme jonon jatkona ensimmäiseen huoneeseen, jossa on elokuvien tekoon liittyviä valokuvia. Kulmassa näkyy portaiden alle rakennettu huone, jossa Harry eli tympeän kasvattiperheensä hoteissa. Mieleeni jää seinällä pyörivä videopätkä, jossa kerrotaan elokuvasarjan avustajiksi päässeistä paikallisista lapsista, jotka kasvoivat vuosikausia kestäneiden kuvausten aikana aikuisiksi. Seuraavassa huoneessa katsellaan video, jossa annetaan ohjeita studiokierrosta varten. Tämän jälkeen saavutaan elokuvasaliin, jossa nähdään vielä yksi lyhyt Harry Potter -aiheinen filmi. Lopulta päästään myös varsinaiselle studiokierrokselle.

Kierros alkaa näyttävästi Tylypahkan linnan Suuresta salista, jonne velho-oppilaat aina lukukauden alussa kokoontuvat. Olemme liikkeellä tammikuun alussa, joten saamme nähdä studioiden lavasteet Hogwarts in the Snow -teemaan koristeltuina. Esillä on siis runsaasti joulukoristeita ja moni paikka on peittynyt lumeen. Sali on vaikuttava ilmestys ja konkreettinen esimerkki siitä, että olemme päässeet keskelle aitoja elokuvalavasteita. Osa käytetyistä lavasteista purettiin pian käytön jälkeen, mutta jäljelle on jäänyt todella runsaasti ihmeteltävää.

Studiokierros etenee Suuren salin jälkeen täysin omaan tahtiin, mikä tuntuu oikein mukavalta. Uusia ihmisiä pääsee sisään ryhmä kerrallaan usein, joten omasta rauhasta on turha haaveilla. Ihmismäärä tuntuu hetkittäisestä hässäkästä huolimatta siedettävältä.

Komeasti valaistuja lavasteita on hauska katsella ja muistella, miltä ne ovat elokuvissa näyttäneet. Hahmojen paikalla on kasvottomia nukkeja, jotka on vaatetuksen ansiosta helppo tunnistaa.

Omatoimisen kierroksen alkuosassa on lavasteita, joita tutkiessa saa kierrellä hieman edestakaisin. Koko muu kierros on tämän jälkeen hyvin selkeä, joten mitään ei varmasti jää väliin.

Nähtävillä on esimerkiksi velhokoulun rehtorin Albus Dumbledoren toimisto. Emme vuokranneet digitaalista opaslaitetta, mutta lavasteiden yhteydessä on lisätietoa tarjoavia infotauluja. Olisitko arvannut, että hyllyjä koristavat kirjat ovat todellisuudessa nahkalla verhoiltuja brittiläisiä puhelinluetteloita? On myös mielenkiintoista lukea vaikkapa neljästä linnusta, jotka esittivät vuorollaan Harryn Hedwig-pöllöä. Tuotantoon on tarvittu kaiken muun lisäksi taitavia eläinten kouluttajia.

Katselemme Tylypahkan tupia ja taikajuomien valmistamiseen tarvittavaa välineistöä. Tarjolla olisi myös mahdollisuus kuvauttaa itsensä lentämässä luudalla niin, että tilanteesta valmistetaan green screen -tekniikalla aidolta näyttävä elokuvakohtaus. Vastaavan videon tai valokuvan saisi myös parista muusta tilanteesta, mutta emme halua sen enempää jonottaa kuin maksaa pyydettyä hintaakaan.

Alueella on runsaasti tutkittavaa, joten vaikka suurin osa esittelyteksteistä jää lukematta ja etenemme mielestäni suhteellisen ripeästi, kuluu lavasteiden keskellä yllättävän kauan. Yksi suosikkikohteistani on sympaattisen puolijättiläisen Rubeus Hagridin mökki. Sisään ei pääse, vaan kaikkea katsellaan aitojen takaa.

Kierros liikahtaa dramaattisesti erilaiseen ympäristöön, kun saavumme Kiellettyyn metsään. Suurten puiden juurelta nousee höyryä ja näky on ensi silmäyksellä lumoava, joskin kokemus kärsii hieman ihmisten määrästä.

Kielletyssä metsässä näkyy esimerkiksi valtavia hämähäkkejä, mutta ne pysyvät sopivan välimatkan päässä. Hämähäkkejä mukavampi hahmo on Hevoskotka Hiinokka, joka nyökyttelee päätään ja raottelee laiskasti silmiään.

Kielletyn metsän halki johtava polku vie kohti King’s Crossin rautatieasemaa. Oikeaoppinen tie laiturille johtaa tietenkin tiiliseinän läpi. Toisin kuin oikealla King’s Crossin asemalla, täällä studioilla pääsee ottamaan tällaisia valokuvia ilman pitkää jonotusaikaa.

Hogwarts Expressin eli Tylypahkan pikajunan veturi höyryää jo lähtövalmiina. Valokuvaaminen on tällä paikalla vaikeaa, sillä eteen tulee jatkuvasti uusia ihmisiä. Onneksi monet heistä ovat pukeutuneet sopivasti Harry Potterin teemaan.

Joudumme jonottamaan jonkin aikaa junan sisään, mutta haluamme tietenkin nähdä omin silmin millaisessa vaunussa Harry, Ron ja Hermione ystävineen matkustivat velhokouluun. Matkahaaveisiini kuuluu päästä joskus Skotlannissa kulkevan The Jacobite -höyryjunan kyytiin. Kyseessä on tosielämän Hogwarts Express, jonka reitti kulkee muun muassa elokuvista tutun Glenfinnanin kivisillan ylitse.

Näyttävän juna-aseman jälkeen vuorossa on ravintola Backlot Café, jota olemmekin jo ehtineet kaivata. Alan huolestua aikataulustamme, sillä meille kerrottiin etukäteen ravintolan odottavan kierroksen puolivälissä, ja olemme kuluttaneet studioilla tässä vaiheessa jo melkein kaksi ja puoli tuntia. Ravintolan palvelu on onneksi todella nopeaa ja onnistumme saamaan heti vapaan pöydänkin. Hampurilaiset ja hotdogit eivät ole erityisen laadukkaita tai edullisia, mutta kelpaavat kyllä nälkäisille. Maistan myös velhomaailman suosikkijuomaa kermakaljaa. Alkoholiton juoma on kinuskisen imelää. Muovisen tuopin saa ottaa matkamuistona mukaan.

Backlot Cafén vierestä pääsee pihalle tutkimaan ulkona odottavia lavasteita, joihin kuuluvat esimerkiksi kolmekerroksinen Poimittaislinjan bussi, professori Verson kasvihuone sekä Dursleyn perheen kotitalo, jossa Harry joutui lapsena asumaan.

Ulkona on alkanut sataa aivan kaatamalla ja koska aikataulumme alkaa tuntua hieman kireältä, käväisemme vain katoksen alla kääntymässä ja palaamme sitten lämpimiin sisätiloihin. Oven vieressä komeilee Ford Anglia, jolla Ron ja Harry lensivät Tylypahkaan elokuvassa Harry Potter ja salaisuuksien kammio.

Toteamme netistä löytyvää studiokarttaa tutkiessamme, että ehdimme tutustua jäljellä oleviin kohteisiin suuremmin kiirehtimättä. Ohitamme silti seuraavaksi vastaan tulevan osion nopeasti, sillä erilaisten hahmojen rakentamisesta koostuva näyttely ei tunnu meistä erityisen mielenkiintoiselta. Esillä on esimerkiksi keskeneräisiä vahanukkeja, joista muotoutuu vaihe kerrallaan valmiita olentoja.

Seuraava todella vaikuttavalta näyttävä kohde on Gringotts Wizarding Bank eli Irvetan velhopankki. Juhlava tila on koristeltu marmorilla ja näyttävillä kattokruunuilla. Palvelutiskien takana päivystää muutama maahinen, tosin vain vahanuken muodossa.

Pankkisalin lisäksi päästään katselemaan holveja, joissa kimaltelee röykkiöittäin kultaa, hopeaa ja muita aarteita. Yksi kierroksen mieleenpainuvimmista paikoista on Irvetan velhopankin raunioitunut versio. Savun keskeltä paikalle ilmaantuu pian myös hurja tulta syöksevä lohikäärme.

Saavumme viimein odottamalleni Viistokujalle, joka on hieman vaatimattomampi kuin olin ajatellut. Turistien määrä laskee tunnelmaa, vaikkei se minään yllätyksenä tulekaan. Kenties pitkä studiokierroskin alkaa jo tässä vaiheessa vaatia veronsa.

Viistokujan kauppojen näyteikkunoita on joka tapauksessa mukava tutkia. Studion jokainen lavaste on viimeistelty huolellisesti mielikuvitusta käyttäen. Voisin kuvitella, että lavastajien työ on ollut vaativuudesta huolimatta hauskaa.

Ihailemme Viistokujalta poistuttuamme muutamia Harry Potter -aiheisia maalauksia, kunnes saavumme kierroksen loppuhuipennukseen. Tylypahkan linnan pienoismalli on kookas, ja kun se komeilee lumisateessa elokuvien tunnusmusiikin soidessa taustalla, on näky suorastaan taianomainen.

Katselemme pienoismallia pitkään ja monesta eri suunnasta. Studiokierros päättyy luonnollisesti suureen kauppaan, jossa on tarjolla kaikkea mahdollista taikasauvoista pehmopöllöihin ja kermakaljasta avaimenperiin. Kaupassa voisi kuluttaa paljonkin aikaa, mutta kun tyttäretkään eivät tällä kerralla kaipaa mitään ostettavaa, palaamme melko pian studioiden aulaan.

Golden Toursin kuljetusten huonona puolena on hinnan lisäksi se, että paluuaika on ennalta määrätty. Me ehdimme olla perillä vajaat neljä ja puoli tuntia, jotka kuluivat hämmästyttävän nopeasti. Tuossa ajassa ehtii kyllä nähdä kaiken oleellisen ja saada studioista erinomaisen yleiskäsityksen, mutta olisi toki vielä mukavampaa jos kelloa ei tarvitsisi katsella lainkaan. Studiot ovat auki päivän mukaan joko iltakahdeksaan tai jopa iltakymmeneen, joten perillä voisi halutessaan viipyä aamusta iltaan.

Astumme ulos vaakasuoraan vesisateeseen ja suunnistamme noin sadan metrin päässä odottavalle bussipysäkille. Sateenvarjoistakaan ei ole tässä kelissä juuri iloa, vaikka moni niitä käyttääkin. Pysäkillä on lohduttoman pitkä jono, mutta se koostuu ilmeisesti julkisen liikenteen bussia odottavista ihmisistä. Me kävelemme suoraan Golden Toursin linja-autoon, joten emme joudu värjöttelemään sateessa. Tulipahan kalliille bussilipuille ainakin jotakin vastinetta. Studioilta pääsee julkisen liikenteen bussilla neljän kilometrin päässä sijaitsevalle Watford Junctionin asemalle, josta kulkee junia eri puolille Lontoota.

Golden Toursin paluubussissa ei ole selkänojanäyttöjä, mutta menomatkalta tuttu elokuva pyörii parilla suuremmalla ruudulla jälleen alusta alkaen. Kosteiden ja mainosteipattujen ikkunoiden läpi ei näe pimeydessä mitään, mutta ruuhkan vuoksi noin puolitoistatuntiseksi venyvällä bussimatkalla on aikaa miettiä päivän antia. Aitojen elokuvalavasteiden täyttämät studiot ovat unelmien täyttymys Harry Potterin faneille ja upea kokemus kenelle tahansa, joka on yhtään aiheesta perillä. Vaikka kävinkin melko yksityiskohtaisesti läpi studiokierroksen huippukohtia, jäi paljon vielä kokonaan esittelemättä. Suosittelen siis hankkimaan liput todella hyvissä ajoin ja suuntaamaan kohti Harry Potterin taikamaailmaa!
Englanti
National Football Museum Manchesterissa
Englantilaiselle jalkapallolle omistettu kansallinen museo on kiinnostava vierailukohde kaikille lajista kiinnostuneille. Olen vieraillut museossa nyt vajaan vuoden sisään jopa kahdesti. Nähtävillä on paljon historiallisia esineitä ja halukkaat pääsevät potkimaan palloa vähän itsekin.
Kävin Manchesterissa ensi kertaa viime kesänä, jolloin kaupunki kuului perhematkamme ohjelmaan. Vierailimme tuolloin myös National Football Museumissa, jonka voi laskea kaupungin päänähtävyyksien joukkoon. Kavereiden kanssa tehty keväinen jalkapallomatka suuntautui sekin hieman sattumalta juuri Manchesteriin, jolloin oli luonnollista palata museoon. Pääsyliput ovat monen muun brittimuseon tavoin voimassa kokonaisen vuoden, joten uusintavierailu oli itselleni ilmainen.

National Football Museum perustettiin alun perin Prestoniin vuonna 2001, mutta sille alettiin pian etsiä suuremman kävijämäärän toivossa parempaa sijaintia. Museo avattiin uudelleen heinäkuussa 2012 Manchesterin ydinkeskustassa, missä se onkin menestynyt mukavasti. Nyt jälkimmäisellä vierailulla maaliskuussa 2026 saavumme paikalle heti aamulla hieman ennen avaamisaikaa, jolloin oven taakse kertyy reilut parikymmentä futisturistia eri puolilta Eurooppaa.

Museon avarassa alakerrassa voi kuvauttaa itsensä Valioliigan ja Naisten Superliigan pokaalien kanssa. Täältä lähdetään siirtymään ylempiin kerroksiin, joissa varsinaiset näyttelyt sijaitsevat. Sisään virtaa tasaiseen tahtiin lisää ihmisiä, mutta näyttelytiloissa on silti miellyttävän väljää, kuten oli kesäisellä vierailullakin. Oma vierailuaika kannattaa varata etukäteen netistä pääsylipun ostamisen yhteydessä.

Toisen kerroksen Match Gallery on museon merkittävin osa, jossa varsinainen päänäyttely sijaitsee. Kierros alkaa jalkapallon syntyvaiheista ja jatkuu näyttelytilan halki kohti nykypäivää. Heti alkuun voi tutustua vaikkapa käsin kirjoitettuun sääntökirjaan vuodelta 1863.

Pelipaidat, pallot, otteluohjelmat, pääsyliput, valokuvat ja muut esineet kertovat konkreettisesti lajin historiasta. Eräässä vitriinissä esitellään myös brittifutiksen synkkää puolta huligaaneilta takavarikoitujen teräaseiden ja muiden ikävien esineiden muodossa.

Oma suhteeni englantilaiseen jalkapalloon on hieman ristiriitainen. Varhaisessa lapsuudessani television futistarjonta rajoittui lähinnä lauantaisiin lähetyksiin Englannin liigan otteluista, joten olen jollain tasolla seurannut brittifutista pienestä pitäen ja aihe herättää tältä osin nostalgisia tunteita. Toisaalta takana on myös ajanjaksoja, jolloin olen seurannut vain tuloksia ja katsonut Valioliigaa televisiosta ehkä pari peliä kaudessa.

Arvostan suuresti englantilaisen jalkapallon pitkiä perinteitä ja sitä, miten niitä edelleen vaalitaan. Ihailen myös, kuinka alempien sarjatasojenkin seuroilla on paljon kannattajia, jotka ovat omasta joukkueestaan aidosti ylpeitä ja käyvät uskollisesti niin koti- kuin vierasotteluissakin. Ymmärrän myös Valioliigan suosion syitä ja seuraan sarjaa nykyään melko tarkasti itsekin.

Kaikesta tästä huolimatta en ole kokenut brittijalkapalloa tai varsinkaan Englannin maajoukkuetta koskaan varsinaisesti omakseni. Jalkapalloon liittyvät intohimon kohteeni löytyvät ennen kaikkea Italiasta, jonka jalkapalloa olen seurannut 1980-luvun lopulta lähtien niin tiiviisti kuin olen pystynyt. Nyt kun pian alkavissa MM-kisoissa ei tälläkään kerralla nähdä saapasmaata, kääntyvät sympatiani Espanjan tai Argentiinan kaltaisten maiden suuntaan. Englannilla on toki vahva ja kiinnostava joukkue, johon mahtuu hyviä tyyppejäkin. En panisi pahakseni esimerkiksi Harry Kanen tai Marc Guéhin menestystä.

Näyttelysalin keskellä on edustava kokoelma palkintopokaaleja. Joiltakin näytöiltä voi katsella pätkiä menneistä peleistä ja siellä täällä on eri tavoin toteutettuja pieniä tietovisoja, joissa voi testata omaa tietämystään. Mieleen jää myös erään vitriinin takana jutteleva Gary Linekerin hologrammihahmo. Ja voihan täällä tietysti istahtaa myös vanhan Wembleyn alkuperäiselle puupenkille.

Museo keskittyy nimensä mukaisesti nimenomaan englantilaiseen jalkapalloon, joskin MM-kisoihin liittyen on esitelty muutaman vastustajankin pelipaita. Englannin miesten maajoukkue on voittanut vain yhden arvoturnauksen, joten vuoden 1966 kotikisojen maailmanmestaruutta muistellaan täällä edelleen suurella lämmöllä. Naisten joukkue on ollut viime vuosina menestyksekkäämpi, sillä se voitti Euroopan mestaruuden sekä 2022 että 2025 ja saavutti noiden kisojen välissä myös MM-hopeaa.

Naisten jalkapallo on museossa hyvin esillä. Näyttävä pronssipatsas esittää Lily Parria, joka kuuluu naisjalkapallon uranuurtajiin. Hän on myös ensimmäinen Englannin jalkapallon Hall of Fameen valittu nainen. Toinen museossa esitelty pioneeri Nettie Honeyball esiintyy vain salanimellään, sillä hänen oikeasta henkilöllisyydestään ei ole varmuutta. Nettie perusti vuonna 1894 ensimmäisen naisten jalkapalloseuran ja kävi taistelua tasa-arvon puolesta. Naisten pukeutuminen polvihousuihin edes urheilutarkoituksessa oli tuohon aikaan täysin pöyristyttävää.

Naisten jalkapallolla on Britanniassa ristiriitainen historia. Ottelut nousivat suureen suosioon erityisesti ensimmäisen maailmansodan aikana, jolloin miehet olivat rintamalla. Pelien yleisötuloilla kerättiin huomattavia summia hyväntekeväisyyteen. Suosio alkoi pelottaa Englannin palloliiton herroja, minkä vuoksi naisten pelaaminen kiellettiin kohta sodan jälkeen kokonaan. Kielto purettiin vasta vuonna 1971, minkä jälkeen laji alkoi hitaasti kehittyä. Suosion kasvu on ollut viimeisen vuosikymmenen aikana huomattavaa, ja Women’s Super League on nykyään vetovoimainen täysammattilaissarja. Naisten jalkapallo sai paikkansa englantilaisten sydämissä viimeistään kesällä 2022, kun Chloe Kelly tuuletti EM-finaalin voittomaalia loppuunmyydyllä Wembleyllä Lontoossa.

Museon kolmas kerros Play Gallery kutsuu nimensä mukaisesti pelaamaan. Täällä olisi mahdollisuus esimerkiksi laukoa kolme rangaistuspotkua kolmen punnan hintaan, mutta pitkä jono saa jättämään tämän kokemuksen väliin. Kokeilemme sen sijaan ilmaista Pass Master -peliä, jossa pallolla pitäisi osua kulloinkin valaistuna olevaan kohteeseen. Aika on tietenkin rajallinen ja homma osoittautuu yllättävän haastavaksi, varsinkin jos oma pelituntuma on jäänyt vuosien taakse.

Play Galleryyn on koottu monenlaista nähtävää, kuten vanhoja pelipalloja, pukukopeissa nähtyjä pelaajien tavaroita eri vuosikymmeniltä, tietokonepelien kansia tai Subbuteo-pöytäjalkapallopelin osia. Kokeilemme vielä lopuksi peliä, jossa täytyy tuomarin ominaisuudessa tehdä oikeat päätökset videolla näkyvissä tilanteissa. Tuomarit ansaitsisivat nykyistä enemmän kunnioitusta vaativasta työstään, jota ilman pelaaminen ei onnistuisi.

Play Galleryn ovella patsastelee Arthur Kinnaird, joka juhli aikoinaan voitettuja otteluita käsillään seisten. Kinnaird oli merkittävä hahmo englantilaisen jalkapallohistorian alkuvuosina. Hän voitti pelaajana FA Cupin viisi kertaa, joista viimeisen Old Etoniansin paidassa vuonna 1882. Kinnaird muistetaan sitäkin paremmin Englannin jalkapalloliiton puheenjohtajana, sillä hän hoiti tehtävää peräti 33 vuoden ajan. Itselleni Kinnaird on tuttu hahmo Netflix-sarja The English Gamesta, jossa hän on yksi päähenkilöistä.

Museon neljäs ja ylin kerros on nimeltään Score Gallery. Siellä oli ensimmäisellä vierailullani pieni muun muassa jalkapallolehtiin liittynyt näyttely, mutta nyt toisella kerralla koko kerros on näyttelyn vaihtumisen vuoksi suljettu. Kyseessä ei ole museon merkittävin osa, mutta kannattaa toki kurkata jos yläkerrassa olisi oman vierailun aikaan jotain mielenkiintoista.

Uloskäynnin yhteydessä on tietenkin kauppa, josta löytyy kaikenlaista aiheeseen liittyvää pelipaidoista, kirjoista, avaimenperistä ja lasinalusista lähtien. Museossa on myös oma kahvila. National Football Museum on hyvä museo, joka lähestyy lajia monesta eri kulmasta. Joukkoon mahtuu paljon tuttuja asioita sekä varmasti myös runsaasti uutta tietoa. Vitriineihin aseteltujen esineiden lisäksi löytyy sopivasti interaktiivisuutta. Vierailuajaksi on molemmilla kerroillani riittänyt noin puolitoista tuntia. Vaikka nämä museovierailut ovatkin olleet miellyttäviä, ei kokemus silti sykähdytä yhtä vahvasti kuin kunnon ottelu. Jalkapallo on parasta paikan päällä nähtynä tai pelattuna.
Lisätietoa löytyy National Football Museumin virallisilta nettisivuilta.
Englanti
Brittifutistunnelmaa aurinkoisessa Burnleyssa
Maaliskuisen Englannin-matkan ensimmäinen ottelu nähtiin Burnleyssa, jossa suunnistimme Pasin ja Teron kanssa Turf Moorin stadionille. Vaikka kotijoukkueen kausi onkin ollut vaisu ja pelin lopputulos nytkin maaliton, oli retki pieneen teollisuuskaupunkiin silti onnistunut.
Manchesterin tuntumasta löytyvä Burnleyn kaupunki oli 1800- ja 1900-lukujen taitteessa yksi maailman tärkeimmistä puuvillakankaiden valmistajista. Alueella oli myös useita hiilikaivoksia sekä konepajateollisuutta. Vaurautta tuoneiden tehtaiden savupiiput ovat sittemmin sammuneet, mutta kaupunkia yritetään saada uuteen nousuun nykyaikaista teknologiaa valmistamalla. Yksi on kuitenkin säilynyt kaupungissa toukokuusta 1882 lähtien, nimittäin jalkapalloseura Burnley Football Club.

Paikallisjunamatka Manchester Victorian asemalta Burnleyhin vie yhden puoliajan verran eli noin 45 minuuttia. Lauantaipäivänä on paljon matkustajia, mutta löydämme itsellemme silti jopa istumapaikat. Junamatkailu suosikkijoukkueen vierasotteluihin on Englannissa hyvin suosittua, joten kyydissä on nytkin muutama Bournemouthin punamustia värejä kantava fani. Perillä Burnleyssa odottaa mukava poutasää. Lähdemme suunnistamaan Google Mapsin avulla jalkapallostadionin suuntaan, jolloin päädymme hiljaiselle asuinalueelle. Näemme myös Leedsin ja Liverpoolin yhdistävän kanavan, joka on Burnleyn kohdalla korotettu virtaamaan kaupungin kattojen yläpuolella.

Ensimmäinen määränpäämme on The Royal Dyche -pubi, joka on nimetty valmentaja Sean Dychen mukaan. Aiemmin nimellä The Princess Royal toiminut pubi sai uuden ilmeen vuonna 2018, kun se juhlisti Burnleyn selviytymistä eurokentille yli viidenkymmenen vuoden tauon jälkeen. Sean Dyche esiintyy pubin tunnuksessa komeassa Tudor-tyylisessä asussa itsensä Henrik VIII:n tapaan.

Lempinimellä Ginger Mourinho tunnettu Dyche on täällä varsinainen kulttihahmo, sillä hän valmensi Burnleyta kymmenen vuotta. Menestys oli pieniin resursseihin nähden oikein hyvää ja Dychen omintakeinen persoona ihastutti kannattajia. Ginger Mourinhon suoraviivainen duunarifutis vetosi teollisuuskaupungin ihmisiin ja kaiken kruunasi Valioliigan seitsemäs sija, joka toi edellä mainitun paikan kansainvälisille kentille.

The Royal Dyche on täynnä lempinimellä The Clarets tunnettuun seuraan liittyvää rekvisiittaa lattiasta kattoon. Burnleylla on pitkät perinteet, sillä se on yksi syksyllä 1888 käyntiin potkaistun Englannin jalkapalloliigan kahdestatoista perustajajäsenestä. Burnleyn lisäksi myös Aston Villa, Everton sekä pari vuotta sitten tutuksi tullut Wolverhampton ovat tuosta joukosta mukana Valioliigassa nyt kuluvalla kaudella. Burnley on saavuttanut kaksi Englannin mestaruutta, joista tuoreempi on keväältä 1960.

Kiertelemme hetken pubin sisätiloissa, mutta siirrymme pian aurinkoiselle pihalle, jonka yläterassilta löytyy vapaa pöytäkin. Seuran tunnusvärit viininpunainen ja vaaleansininen näkyvät kaikkialla. Tunnelma on lähestyvästä ottelusta huolimatta leppoisa, eikä ilmassa ole suuremmin kannattajien uhoa. Muutama lyhyt kannatuslaulu toki kajahtaa aika ajoin. Tuntuu mahtavalta nauttia lämpimästä kevätauringosta juuri täällä.

Kulman takaa löytyy vielä entistäkin parempi aurinkokatsomo, jossa saa istahtaa stadionista muistuttaville penkeille. Samalla voi vaikka seurata, kuinka lapset potkivat pienellä tekonurmialueella palloa maaliin. Taustalla aukeaa tyypillinen lancashirelainen maisema.

The Royal Dychen naapurissa toimii muitakin jalkapallohenkisiä pubeja, kuten The Turf sekä Vintage Claret. Jätämme ne tällä kerralla väliin ja tyydymme ihailemaan rakennusten seiniin tehtyjä muraaleja. Yksi niistä esittää Vincent Kompanya, joka valmensi The Claretsia parin kauden ajan ennen siirtymistä nykyiseen tehtäväänsä Bayern Münchenin ruoriin.

Pubista on vain maalipotkun mittainen matka Turf Moorin porteille. Burnley pelasi täällä ensi kertaa helmikuussa 1883, joten stadionilla on kunnioitettavan pitkä historia. Nykyinen kapasiteetti on suurin piirtein 22 000 katsojaa. Ostan seuran virallisesta kojusta kaulaliinan matkamuistoksi. Viininpunainen väri on mielestäni varsin tyylikäs.

Suunnistamme stadionin sisätiloihin, joissa voi haukata pientä välipalaa. Piiraat kuuluvat perinteisiin brittiläisiin ottelueväisiin, ja valitsemani viiden punnan hintainen juusto-sipulipiiras osoittautuu hämmästyttävän herkulliseksi. Sen voimalla on hyvä siirtyä Turf Moorin lehtereille. Olemme päätyneet Burnleyhin, koska tämä peli oli helppo yhdistää saman viikonlopun kamppailuun Manchester United–Aston Villa. Burnleyn heikko kausi on johtanut siihen, että Valioliigapelien tikettejä saa helposti seuran nettisivuilta. Hintahaarukka asettuu 30–55 puntaan. Parituhatta istuinta jää tyhjäksi, mutta iltapäivän yleisömäärä on silti mukava.

Turf Moor muodostuu hyvin brittiläiseen tapaan neljästä erillisestä katsomosta. Oma valintamme North Stand on eräänlainen pääkatsomo, josta näkyy vastapäisen Bob Lord Standin ylitse vehreälle maaseudulle. Tuntuukin melkein siltä kuin katselisi sekä jalkapalloa että Emmerdalea yhtä aikaa. Päätykatsomoista Jimmy McIlroy Stand on paljon korkeampi kuin vastapäinen Barnfield Construction Stand, josta osa on varattu vieraskannattajille.

Burnley lähtee maaliskuun puolivälissä pelattavaan otteluun Valioliigan toiseksi viimeiseltä sijalta kaukaa putoamisviivan alapuolelta. Viime vuosina kovasti vahvistunut etelärannikolta ponnistava Bournemouth majailee sen sijaan sarjataulukon keskivaiheilla ja tavoittelee yhä paikkaa ensi kauden europeleihin. Lempinimellä The Cherries tunnettu vierasjoukkue luokin ottelun ensi minuuteilla pari lupaavaa tilannetta, mutta Martin Dúbravkan vartioima Burnley-maali pysyy täpärästi koskemattomana.

Turf Moorilla on hakemaamme peribrittiläistä tunnelmaa ja sopivasti historian havinaa. Hyvin suuri osa katsojista on paikallisia, vaikka katsomossa vaikuttaakin olevan myös jonkin verran meitä ulkomaalaisia. Peli aaltoilee ensimmäisellä puoliajalla mukavasti, ja molemmat joukkueet saavat muutamia lupaavan näköisiä tilaisuuksia johto-osuman tekemiseen.

Vierasjoukkueen kehuttu baskivalmentaja Andoni Iraola luottaa aggressiiviseen pelitapaan, joten Scott Parkerin luotsaama Burnley ei saa pitää palloa rauhassa. On mielenkiintoista seurata esimerkiksi kotijoukkueen kokeneen pelintekijän James Ward-Prowsen sekä yleisön suosikiksi nousseen puolustajan Maxime Estèven tekemistä. Bournemouthin riveissä erottuu esimerkiksi varmaotteinen Marcos Senesi, mutta pidän myös Alex Scottin otteista. Taitava keskikenttäpelaaja jaksaa uurastaa myös puolustussuuntaan.

Paras maalintekopaikka avautuu hieman ennen taukoa Burnleyn Jaidon Anthonylle. Aivan maalin edustalla olisi riittänyt pikkunätti sijoituskin, mutta Anthonyn vedossa on rutkasti tautia takana ja pallo tärähtää voimalla ylärimaan. Tauon viettoon lähdetään viileän tuulen puhallellessa Turf Moorin katsomoon. Tulostaululla loistavat numerot 0–0.

Toinen puoliaikakin on tasainen. Molemmat joukkueet luovat muutaman vaarallisen tilanteen, mutta viimeistely ontuu. Vieraiden Marcus Tavernier ampuu tulisesti, mutta pallo kaartaa tolppaa hipoen ohi maalin. Burnleyn hollantilaiskärki Zian Flemming pääsee puolestaan puskemaan lähietäisyydeltä, mutta hänkään ei osu tolppien väliin. Peli päättyy muutamista viime hetken hässäköistä huolimatta maalittomana, mikä lienee pettymys kaikille osapuolille. Tasapeli sinänsä oli kyllä oikeudenmukainen lopputulos tiukalle väännölle.

Katselemme pelin jälkeen stadionin ulkopuolella olevaa Turf Moor Memorial Gardenia. Pieni puisto on omistettu edesmenneille Burnleyn pelaajille ja kannattajille. Koskettavat muistolaatat kertovat paljon jalkapallon merkityksestä paikalliselle yhteisölle.

Koko puutarha sai alkunsa siitä, että monet kannattajat olivat toivoneet tuhkiensa sirottelua Turf Moorin nurmelle. Tämä ei ole käytännön syiden vuoksi mahdollista, mutta on hienoa että niin moni on saanut nyt nimensä melkein rakastamansa stadionin kylkeen.

Kävelemme viilenevässä illassa Burnleyn ydinkeskustaan. Viima puhaltaa pitkin kävelykatu Saint James’s Streetiä, joka on käytännössä autio. Kaikki liikkeellä olevat ihmiset näyttävät pakkautuneen pariin avoinna olevaan pubiin. Etsimme hetken ruokapaikkaa, kunnes päädymme The Tipsy Fork Bar and Kitcheniin. Sympaattisesta ravintolasta saa kaipaamaamme fish & chipsiä, tummaa irlantilaista olutta sekä lämpimän paikan istua, siitäkin huolimatta ettei pöytämme vieressä heiluva ulko-ovi tahdo pysyä millään kiinni. Seurailen syödessäni, kuinka paikalliset toppatakkeihin ja shortseihin pukeutuneet koulupojat potkivat palloa pitkin kävelykatua. Ehkä joku heistä kantaa vielä joskus Burnleyn paitaa Turf Moorilla.

Burnleyssa oli mukava käydä katsomassa peliä, mutta tuskinpa tänne tarvitsee muuten turistimatkalle tulla. Tai jos nyt sittenkin tulisin, niin voisin käydä keskustan ulkopuolella tutustumassa vaikuttavaan Towneley Hall Museum & Art Galleryyn, näyttävään Gawthorpe Hall -kartanoon tai kaupungin puuvillahistoriasta kertovaan Queen Street Mill Textile Museumiin. Moni kuitenkin yhdistää Burnleyn nimen ensisijaisesti jalkapalloon, eikä tämä muutu vaikka joukkue pudonneekin tänä keväänä Valioliigasta Championshipiin. Burnley Football Club on ollut tärkeä osa paikallista identiteettiä jo pian puolentoista vuosisadan ajan, ja tulee varmasti olemaan jatkossakin. Up the Clarets!
Lue myös matkan toisesta pelistä kertova juttu Valioliigaa Manchesterin Old Traffordilla.
-
Eurooppa1 vuosi sitten12 mieleenpainuvaa kirkkoa Euroopassa
-
Yhdysvallat1 vuosi sittenNew Yorkin merellinen Coney Island
-
Italia1 vuosi sittenMilanon-viikonlopun uudet kokemukset
-
Espanja1 vuosi sittenTeneriffan patikkaretket: Roques de García
-
Italia1 vuosi sittenRunsas vinkkipaketti Milanoon
-
Ranska1 vuosi sittenBordeaux’n viinimuseo Cité du Vin
-
Ranska1 vuosi sittenDordognen kylät Beynac, La Roque-Gageac ja Domme
-
Suomi1 vuosi sittenHiihtoloma Suomutunturin maisemissa
-
Espanja1 vuosi sittenTeneriffan patikkaretket: Bosque de Los Enigmas
-
Yhdysvallat1 vuosi sittenNew Yorkin näköalapaikkoja: One World Observatory
-
Ranska11 kuukautta sittenPariisin-viikon monet kokemukset
-
Ranska11 kuukautta sittenTuhkasta noussut Pariisin Notre-Dame


Mikko / Matkalla Missä Milloinkin
15.2.2024 at 16:56
Oho, jopas on suosittu, kun noin aikasin myydään liput loppuun. En tiedä olenko itsekään mikään jättifani, mutta olen kyllä kirjat lukenut. Hauskaa tuolla olisi käydä, vaikka hinta varsin kova onkin.
Mika / Lähtöportti
15.2.2024 at 20:33
Suosio pääsi yllättämään, mutta paikka on kyllä ehdottomasti käymisen arvoinen, vaikkei jättifani olisikaan. Potter-kirjat on nyt päässeet omalle lukulistalleni, jolla on tosin aika monta muutakin kirjaa 🙂
Satu
15.2.2024 at 19:15
Kävin tuolla teinien kanssa juuri ennen kuin pandemia sulki maailman. Paikka oli todella vaikuttava Potter-fanien unelma, jossa meillä kului viitisen tuntia. Luin onneksi Aloe Veeraa-blogista, että liput todellak8n kannattaa varata ajoissa, joten varasin ne sitten syyskuussa helmikuiselle talvilomaviikolle 🙂 Studiolle oli kätevä matkustaa Lontoon keskustasta julkisilla, vaikkei ensimmäiseen paluubussiin aina mahtuisikaan.
Mika / Lähtöportti
15.2.2024 at 20:49
Tuolla saa varmasti aikaa kulumaan, varsinkin jos sattuu vielä Potter-fani olemaan. Huikea paikka, onneksi ehditte käymään ennen pandemiaa! Mukava kuulla että matka meni sujuvasti julkisilla, niin mekin olisimme tehneet jos tavallisia lippuja olisi ollut vielä jäljellä.
Merja / Merjan matkassa
18.2.2024 at 8:02
Kiitos Mika kattavasta studioesittelystä! Tuo on minunkin seuraavalla Lontoon reissun to-do listalla. Olen lukenut suurimman osan kirjoista ja leffoista myös melkein kaikki on nähty. Hyvä tietää, että liput kannattaa hankkia hyvissä ajoin. Lippuhankinnat meinaa jäädä aina viime tippaan.
Mika / Lähtöportti
20.2.2024 at 19:56
Kannattaa ehdottomasti käydä, studioilla on tosi paljon kiinnostavaa ja vaikuttavaa nähtävää! Liput pitää tosiaan hankkia todella hyvissä ajoin, eli studiovierailu ei välttämättä onnistu ihan ex tempore -matkalla 🙂
Elina / elinanmatkalaukussa
27.2.2024 at 18:26
Tuolla olis haaveissa käydä, kun oon aikoinaan lukenut kaikki kirjat ja katsonut elokuvat. En oo aiemmin lukenut tästä paikasta postausta, joten oli tosi mielenkiintoista lukea minkälainen paikka tämä on! Tuo on arvokas vinkki, että melkeen katsoo lennot sen mukaan milloin tuolla on vapaita lippuja saatavilla (ettei jää ilman…). Näkyikö tuolla lainkaan pienempiä lapsia? Mietin nimittäin, että tämä olis parempi ajoittaa aikaan, kun lapset on isompia (vähintään ala-aste ikäisiä). Vielä ei oo kirjoja tai elokuvia katsottu alle kouluikäisten lasten kanssa. Mutta itteä tietty kiinnostais jo tuonne lähteä 😀
Mika / Lähtöportti
27.2.2024 at 21:09
Kiva että postauksesta oli iloa, tämä olisi varmasti sulle ihan ehdoton vierailupaikka! Lentolippuja on tosiaan paljon helpompi saada kuin studiokierroksen lippuja. En muista että tuolla olisi näkynyt kovin paljoa alle kouluikäisiä lapsia, joitakin varmaan, mutta kierros sopii paremmin vähän isommille. Ala-asteikäisiä lapsia näkyi paljon ja heille Harry Potter -kierros sopii oikein hyvin. Eli sun täytyy nyt ehkä harkita maltatko odottaa siihen saakka että lapset olisi koululaisia 😀
Oukkidoukki
21.3.2024 at 18:14
Onpa mahtavan oloinen paikka, tuonne täytyy ehdottomasti päästä lasten kanssa! Kiitos informatiivisesta artikkelista, näin tiedämme mihin varautua ajoissa 🙂
Mika / Lähtöportti
21.3.2024 at 19:54
Kiitos kommentista! Mukavaa että tästä oli hyötyä ja toivottavasti pääsette pian studioille! 🙂
Pingback: 30 vinkkiä mitä nähdä ja tehdä Lontoossa - Kohteena maailma
Pingback: Harry Potter -studioiden taikamaailmassa Lontoossa - Merjan matkassa