Seuraa somessa

Pohjois-Irlanti

Ummikkona Game of Thrones -kierroksella

Julkaistu

-

Toukokuiseen Pohjois-Irlannin blogimatkaan kuului retki Game of Thronesin kuvauspaikoille. Päivä oli maisemiensa ansiosta todella mielenkiintoinen ja onnistunut, vaikken olekaan katsonut suosikkisarjaa lainkaan.

Yhteistyössä Discover Northern Ireland

Osallistuin Pohjois-Irlannin blogimatkalla opastetulle bussikierrokselle, joka vei useille Game of Thronesin kuvauspaikoille. Mietin retkelle lähtiessäni ollaanko nyt tarjoilemassa helmiä sialle, sillä en ole nähnyt maailman suosituimmasta tv-sarjasta ensimmäistäkään kokonaista jaksoa. Ennakkotietoni perustuivat lähinnä siihen, että jonnekin menneisyyteen sijoittuvassa mahtipontisessa ympäristössä tapetaan paljon ihmisiä. Päättelin, että sarjan valtavalle suosiolle täytyy olla syynsä ja kuvauspaikat todennäköisesti ovat visuaalisesti näyttäviä. Näin oli ainakin Dubrovnikissa, joka sekin kuuluu sarjan tunnetuimpiin kuvauspaikkoihin.

Bussinkuljettajan ja stand up -koomikon rooleja sujuvasti yhtä aikaa vetävä oppaamme Derek paljastuu Game of Thronesin faniksi. Hänen mukaansa sarjan suosio perustuu yllätyksellisyyteen, sillä koskaan ei voi tietää kuka hahmoista kuolee seuraavaksi. Belfast jää taakse ja Larnen kylän kohdalla päästään rantatielle, jonka maisemat ovat hieman huonommallakin säällä kaunista katseltavaa. Tie mutkittelee aivan meren tuntumassa. Levä on peittänyt rantakiviä ja tien toisella puolella keltaiset piikkiherneen kukat täplittävät vihreitä kukkuloita. Retken ensimmäinen pysähdyspaikka on Carnloughin satama.

Derek näyttää tabletiltaan kohtauksen, jossa vilahtavat mereen johtavat portaat pääsemme pian näkemään. Vankkojen aallonmurtajien suojaama kalastussatama on Pohjois-Irlantia tyypillisimmillään. Meri tuoksuu matalalla roikkuvien pilvien alla ja jossain huutaa lokki. Tihkusateinen sää on värjännyt maiseman melankolisilla sävyillä. Nautin tunnelmasta, vaikka esitellyt portaat ovatkin kovin arkipäiväisen näköiset.

Laskeudumme seuraavan kerran bussista Cushendunissa, jossa hyytävä merituuli ja vaakasuora vesisade saavat parinsadan metrin kävelymatkan tuntumaan todellista pidemmältä. Päämääränämme oleva luola tarjoaa suojapaikan kurjalta säältä. Täällä Melisandre kuulemma synnytti varjo-olennon sarjan toisella tuotantokaudella. Hämärä luola ei ole mielestäni kovin ihmeellinen, mutta uskon vieressä kuohuvan hyisen meren sopivan hyvin Game of Thronesin tunnelmaan.

Matka jatkuu kohti Dark Hedgesiä, joka esittää televisiosarjassa Kuninkaantietä. Katselen bussin märän ikkunan lävitse näkyviä ruskeanharmaita nummimaisemia, joille keltaisena kukkiva piikkiherne antaa oman värinsä. Sateessa kastuneissa lampaissa on jotain todella irlantilaista. Pian olemmekin The Hegdes -hotellin parkkipaikalla, josta on vain kivenheiton matka ikoniselle tienpätkälle.

Valtavien pyökkipuiden reunustamasta Dark Hedgesistä on tullut viime vuosina eräänlainen Pohjois-Irlannin symboli, joka on helppo tunnistaa Game of Thronesia katsomattakin. Puut ovat upeita ja niiden kiemuraiset oksat muodostavat suorastaan mielikuvituksellisen kokonaisuuden. Kyseessä on kuitenkin yleinen tie, jota pitkin kulkee vierailumme aikana muutamia autoja.

Vaikkei turistien määrä käyntimme aikaan olekaan pahin mahdollinen, on kuvien ottaminen ilman satunnaisia kulkijoita silti täysin mahdotonta. Uskon Dark Hedgesin olevan parhaimmillaan aamun hiljaisuudessa, jolloin tunnelma saattaa olla suorastaan maaginen. Seuraavalla Pohjois-Irlannin matkalla haluaisinkin saapua paikalle auringonnousun aikaan omin päin.

Retken varrella pysähdytään reilun tunnin ajaksi myös Giant’s Causewaylla. Tämä uskomaton luonnonnähtävyys ei kuulu Game of Thronesin kuvauspaikkoihin, mutta siellä käymistä ei voi näillä kulmilla liikuttaessa jättää väliin. Olen julkaissut Giant’s Causewaysta oman postauksensa jo aiemmin.

Pysähdymme lounastauolle Fullerton Armsiin, joka löytyy Ballintoyn kylää halkovan tien varrelta. Lämminhenkinen pubi sopii hyvin retken ohjelmaan. Tarjolla on maukkaita perinneruokia ja tietenkin Guinnessia. Suuren ryhmän ruokailu on organisoitu tilanteeseen nähden hyvin. Lähtöaikaa ei katsota kellosta, vaan matka jatkuu sitten kun kaikki ovat kiirehtimättä valmiita.

Game of Thrones on Fullerton Armsissa näkyvästi esillä. Kun tammikuun 2016 myrsky kaatoi Dark Hedgesin pyökkejä, päätettiin niistä kaivertaa puuovia sarjan fanien iloksi. Kymmenen yksilöllistä Game of Thrones -ovea koristaa pubeja eri puolilla Pohjois-Irlantia ja yksi niistä löytyy Fullerton Armsista. Sisätiloissa on myös jäljitelmä Game of Thronesin valtaistuimesta.

Matka jatkuu pieneen ja tunnelmalliseen Ballintoyn satamaan, jonka Game of Thrones -fanit tuntevat paremmin nimellä Iron Islands. Bussilla ei pääse perille, vaan saamme kävellä muutaman sadan metrin matkan mäen alta löytyvään rantaan. Lähistöltä löytyvät patikkapolkujen viitat saavat itseni haaveilemaan jo kokonaisesta vaellusmatkasta Pohjois-Irlantiin.


Satamassa ei ole mitään ainutlaatuista, mutta suolaisessa meren tuoksussa ja vihreiden kukkuloiden sävyttämissä maisemissa on hyvä olla tihkusateesta huolimatta. Jään hetkeksi tutkimaan laskuveden paljastamia kiviä.

Ballintoyn kaltaisessa paikassa tuntuu hauskalta miettiä, mitä televisiosarja voi tehdä melko arkipäiväistenkin paikkojen maineelle. Ballintoyn satama on kaunis, mutta vielä muutamia vuosia sitten tuskin kukaan olisi keksinyt viedä sinne bussilastillisia turisteja. Game of Thronesin suosio on käsittääkseni otettu Pohjois-Irlannissa ilolla vastaan, sillä se on tuonut alueelle taloudellista hyötyä monellakin tavalla.


Päivän viimeinen vierailukohde on Carrick-a-Reden riippusilta, joka on ollut suosittu turistikohde jo ennen Game of Thronesiakin. Odotukset ovat näkemieni kuvien perusteella korkeat, mutta rehellisesti sanottuna vierailu sillalla on jonkinasteinen pettymys. Riippusilta on melko lyhyt, eikä kolmenkymmenen metrin pudotus alla kuohuvaan mereen näytä erityisen pelottavalta.


Silta johtaa pikkuiselle Carrickareden saarelle, jossa liikkuminen on harmittavasti kielletty. Sillalta pääsee eteenpäin vain muutamia kymmeniä metrejä, minkä jälkeen käännytään jonottamaan paluuvuoroa takaisinpäin.

Maisemat Carrick-a-Reden ympäristössä ovat joka tapauksessa upeita. Näkymää sävyttävät pystysuorat rantakalliot, joiden koloissa pesii lintuja. Parkkipaikalta on sillalle noin kilometrin matka, joten sillalla käynnin yhteydessä pääsee hieman reippailemaankin.

Bussikierros venyy iltaan saakka, mutta aika ei silti käy missään vaiheessa pitkäksi. Kun Belfastin keltaiset satamanosturit viimein ilmestyvät näkyviin, on retkelle lähdöstä vierähtänyt jo yksitoista tuntia. Sarjan seuraavaa tuotantokautta filmataan matkamme aikaan Titanic-studioilla Belfastissa, mutta alue on aidattu ja lavasteiden kuvaaminen kielletty. Sarjan fanien kannattaa käväistä Belfastissa ainakin The Dark Horse -pubissa, josta löytyy yksi Dark Hedgesin pyökistä veistetyistä ovista.

McComb’sin järjestämä Game of Thrones -kierros on hyvin organisoitu kokonaisuus. Pysähdysten pituus on mietitty sopivaksi, eikä matkan varrelle mahdu yhtään turhaa kohdetta. Aikataulu on pyritty suunnittelemaan niin, että Dark Hedgesin tai Carrick-a-Reden kaltaisiin suosittuihin kohteisiin saavuttaisiin pahimman ruuhka-ajan ulkopuolella. Oppaan huumorilla sävytetty selostus pitää hyvin hereillä koko pitkän päivän ajan. Bussikierroksen hinta on 35 puntaa, mihin ei sisälly lounasta eikä Carrick-a-Reden pääsylippua.

Olen tottunut omatoimiseen matkailuun, joten kiertelen Pohjois-Irlantia luultavasti seuraavan kerran vuokra-autolla. Kaikkiin mainittuihin paikkoihin pääsee hyvin myös omin päin, jolloin voi päättää itse oman aikataulunsa. Bussiretken hyviä puolia ovat toki helppous sekä asiantunteva opastus. Seudun parasta antia on retkeilytavasta riippumatta upea luonto. Kuvauspaikoilla vieraileminen on sykähdyttävä kokemus, vaikkei Game of Thronesia seuraisikaan. Maisemat ovat näkemisen arvoisia myös ummikolle ja voin kuvitella suosikkisarjan antavan matkakokemuksille lisäarvoa monenkin matkailijan silmissä.

Olin Pohjois-Irlannissa Discover Northern Irelandin järjestämällä blogimatkalla. 

Blogia kirjoittaa jatkuvaa matkakuumetta poteva perheenisä Keravalta. Nautin reissuista niin Euroopassa, kaukomailla kuin kotimaassakin. Pysy mukana matkassa ja seuraa Lähtöporttia Facebookissa sekä Instagramissa.

Jatka lukemista
2 kommenttia

Kommentit

  1. Merja

    3.9.2018 at 21:52

    Pohjois-Irlannin maisemat ovat kyllä jotain uskomatonta. Olin samoissa maisemissa toukokuussa, ja tykkäsin kovasti!

    • Mika / Lähtöportti

      4.9.2018 at 20:10

      Mahtavia maisemia todellakin, kuten monessa muussakin Irlannin kolkassa. Haluan ehdottomasti palata samalle seudulle, jotta noita paikkoja saisi tutkia kaikessa rauhassa.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Pohjois-Irlanti

Koskettava kierros Belfastin muureilla

Julkaistu

-

Kirjoittanut

Nykypäivän Belfast on turvallinen ja eläväinen kulttuurikohde, mutta sen traagista lähihistoriaa ei voi unohtaa. Muurit erottavat yhä brittimieliset unionistit ja irlantilaismieliset nationalistit toisistaan. Kierros Länsi-Belfastissa jää mieleen pitkäksi aikaa.

Yhteistyössä Discover Northern Ireland

Kylmät väreet alkavat kulkea pitkin selkää, kun näen ne ensimmäistä kertaa. Belfastin poliittiset seinämaalaukset täytyy nähdä omin silmin, jotta voi edes yrittää ymmärtää tätä ristiriitaista kaupunkia. Muraaleissa puhutaan kaunistelematta marttyyreistä ja vihollisista. Kompromisseja ei tunneta ja aseiden näkyminen kuvissa on enemmän sääntö kuin poikkeus.

Nykypäivän Belfast on noussut vilkkaan kulttuurielämän, uusien ravintoloiden, Titanic-museon ja Game of Thronesin ansiosta koko ajan suositummaksi matkakohteeksi. Nimellä The Troubles tunnetut levottomuudet haluttaisiin jo jättää unholaan, mutta ainakin minua aihe kiinnostaa suunnattomasti.

Konflikti on piirtynyt mieleen lapsuuden uutislähetyksistä ja vuosia jatkunut kiintymykseni Irlannin saareen on tehnyt aiheesta entistä kiinnostavamman. Olen lukenut artikkeleita, nähnyt dokumentteja ja yrittänyt ymmärtää koko asian järjettömyyttä. Siksi olinkin innoissani päästessäni blogimatkalle Belfastiin, kaupunkiin jossa käyminen oli siirtynyt jostain syystä vuodesta toiseen.

Konfliktin historia ulottuu satojen vuosien taakse, jolloin englantilaiset valloittivat Irlannin. Irlantilaiset eivät halunneet alistua kohtaloonsa ja lopulta Englannin hallitsija katsoi parhaaksi asuttaa saaren kapinallisimpaan osaan, Pohjois-Irlantiin, kruunulle uskollisia englantilaisia. Alueelle muutti samoihin aikoihin oma-aloitteisesti myös skotlantilaisia lyhyen merimatkan takaa Pohjoiskanaalin vastarannalta. Pohjois-Irlannin väestörakenne on noista päivistä lähtien eronnut oleellisesti muuhun saareen verrattuna.


Kun muu Irlanti lopulta veristen taistelujen jälkeen itsenäistyi, jäi Pohjois-Irlanti edelleen osaksi Yhdistynyttä Kuningaskuntaa. Britit hallitsivat Pohjois-Irlantia pitäen niin poliittisen kuin taloudellisenkin vallan tiukasti itsellään. Sorretun irlantilaisvähemmistön kuppi meni lopullisesti nurin vuonna 1968, jolloin lähihistoriaa hallitsevat levottomuudet leimahtivat liekkeihin.


Katoliset irlantilaiset vaativat alueen liittämistä Irlannin tasavaltaan, kun taas protestanttiset britit vannovat uskollisuutta kruunulle. Maltillisia irlantilaisia kutsutaan nationalisteiksi ja ääriryhmää tasavaltalaisiksi, kun taas brittipuolella puhutaan unionisteista ja lojalisteista.

Tasavaltalainen terroristijärjestö IRA otti vallan omiin käsiinsä aloittamalla sissisodan protestantteja vastaan. Britannia vastasi lähettämällä sotajoukkoja ja väkivallan kierre oli valmis. Yli 3500 ihmistä menetti henkensä, kunnes rauhansopimus saatiin vuonna 1998 viimein aikaan. Erilaisten välikohtausten uhreiksi joutui kymmeniä tuhansia ihmisiä, joista valtaosa oli siviilejä.

Vanhanmallisella mustalla taksilla tehtävä kaupunkikierros kuuluu Belfastiin saapuneiden matkailijoiden suosituimpiin ohjelmanumeroihin. Puheliaat kuljettajat tutustuttavat kaupungin nähtävyyksiin, joista tunnetuimpia ovat perinteisesti olleet kaupungin kahtiajakoon liittyvät poliittiset seinämaalaukset.

Saamme ruotsalaisten bloggaajakollegoideni kanssa oppaaksemme Billy Scottiin, jonka kyydissä ei ole tylsiä tai hiljaisia hetkiä. Billy on kaupunkinsa loistavasti tunteva opas, jonka suusta tulee mukaansatempaavia tarinoita jatkuvalla syötöllä. Paikallisella aksentilla jatkuvasta puhetulvasta ei pysty sisäistämään aivan kaikkea, mutta kaupungista saa tällä kierroksella todella elävän ja mielenkiintoisen kuvan.

Politiikkaa ei voi mustaan taksiin noustessa sivuuttaa, mutta oma kierroksemme sisältää paljon muutakin. Aloitamme Belfastin itäosasta, josta Narnia-kirjojen luoja C.S. Lewis on kotoisin. Pysähdymme kirjailijan mukaan nimetylle hiljaiselle aukiolle, jonka ympäristöstä löytyy useita Narniaan liittyviä patsaita. Toinen Itä-Belfastin suuri poika oli jalkapallotähti George Best, jonka mukaan Belfastin lentokenttäkin on nimetty. Bestin lapsuudenkotiin voi muuten halutessaan majoittua.

Palaamme Lagan-joen toiselle puolelle. Billy eläytyy tarinoihinsa ja pysähtyy välillä tervehtimään kadulla näkemiään tuttavia omaan persoonalliseen tyyliinsä. Olkoonkin että lähes kaikki Belfastissa tapaamani ihmiset työskentelevät palvelualoilla, mutta he antavat kaupungin asukkaista puheliaan, huumorintajuisen ja vieraanvaraisen kuvan.

Tihkusade alkaa valua harmaalta taivaalta, kun pysähdymme hetkeksi Europa-hotellin edustalle. Europaa kutsutaan maailman pommitetuimmaksi hotelliksi, sillä lukuisia poliitikkoja majoittaneeseen rakennukseen tehtiin levottomina vuosikymmeninä yli kolmekymmentä iskua.

Europaa vastapäätä sijaitseva Crown Liquor Saloon lienee koko Pohjois-Irlannin kuvauksellisin pubi. Pubin pitkä historia kiehtoo, mutta nyt ei ole aikaa jäädä tuopilliselle. Rämäytämme siis taksin elämää nähneet mustat ovet jälleen kiinni ja jatkamme matkaa.

Billy kääntää tuhansia kilometrejä Belfastin kaduilla kiertäneen autonsa kohti Cathedral Quarteria, joka tunnetaan erityisesti vilkkaasta yöelämästään. Seudulta löytyy useita näyttäviä muraaleja, joilla ei ole poliittista taustaa. Tästä alueesta ollaan Belfastissa selvästi ylpeitä ja on mukava huomata, etteivät kaikki maalaukset käsittele kaupungin kahtiajakoa.

Pääsemme muutamia muita paikkoja kierrettyämme viimein kuuluisien seinämaalausten äärelle Länsi-Belfastiin. Ajamme kohti katoliselle puolelle kuuluvaa Falls Roadia, kunnes näyttävät muraalit ilmestyvät näkyviin. Tiilimuurin pinnalla näkyy ylpeinä seisovia aseistettuja nuorukaisia, nostettuja nyrkkejä ja liehuvia Irlannin lippuja. Viestit ovat hyvin selkeitä, sillä täällä uskotaan kaikkien saaren 32 kreivikunnan kuuluvan Irlannin tasavallalle.

Kulman taakse Northumberland Streetille syntynyt International Wall esittelee monia poliittisia aiheita, mutta keskittyy nimensä mukaisesti Pohjois-Irlannin sijasta muuhun maailmaan. Pitkän ja värikkään muurin varrelta löytyy Nelson Mandelan, Fidel Castron ja Abdullah Öcalanin kaltaisia hahmoja.

International Wall päättyy porttiin, jonka kohdalla käännymme ympäri. Ajattelen sulkukylteillä varustetun portin olevan muisto menneiltä ajoilta, eikä asiaa tule otettua puheeksi Billynkään kanssa.

Saavumme pian Cupar Wayn reunaa koristavalle Peace Wallille. Pitkä ja korkea rauhanmuuri on koristeltu erilaisilla graffiteilla ja saamme itsekin jättää terveisemme sen pintaan. Tällaiset muurit erottavat edelleen kaupunginosia toisistaan sen mukaan, asuuko niillä nationalisteja vai unionisteja.


Billy kertoo meille Belfastin alueista, joille pyritään asuttamaan yhtä paljon ihmisiä molemmilta puolilta. Unelma harmoniasta ja lopullisesta rauhasta on olemassa, mutta haaveen toteutumiseen saattaa olla edelleen pitkä matka.


Opastettu taksikierros on erinomainen idea, jos Belfastista ja sen historiasta haluaa saada tietoa pintaa syvemmältä. Kuulemani mukaan opastuksen taso saattaa vaihdella paljonkin, mutta ainakin Billy Scottia voin lämpimästi suositella. Kierroksen voi sopia omien mielenkiinnon kohteiden mukaiseksi.

Kaupungin kahtiajako jää askarruttamaan mieltäni taksikierroksen jälkeen, joten palaan Länsi-Belfastin kaduille omin päin. Ydinkeskustassa kansanryhmien erottelua ei huomaa lainkaan, mutta sieltä johtaa länteen päin kaksi päätietä, pohjoisempi Shankill Road ja eteläisempi Falls Road. Askeleeni johtavat nyt ensin mainitulle.


Seinälle kirjoitettu Welcome to the Shankill Road -teksti toivottaa kulkijat tervetulleiksi unionistialueelle. Ympäristö on ensi silmäyksellä varsin arkipäiväinen. Harvat ihmiset kiirehtivät niska kyyryssä sadetta pakoon ja muutamilla pojilla näkyy englantilaisten jalkapalloseurojen paitoja.

Huomioni kiinnittyy pian seiniä koristaviin maalauksiin. Tekstit kertovat viattomina murhatuista protestanteista ja kiittävät niin sotilaita kuin vapaaehtoisiakin.

Käännyn pääväylältä punertavien tiilitalojen hallitsemalle asuinalueelle, jossa ei juuri kulkijoita näy. Britannian lippuja tai muuten vaan punavalkosinisiä värejä näkyy useissa ovissa, ikkunoissa ja portinpielissä. Koska samana viikonloppuna juhlitaan kuninkaallisia häitä, tulevat myös Prinssi Harryn ja Meghanin kasvot vastaan kerta toisensa jälkeen. Erääseen autotallin oveen on maalattu jalkapalloseura Glasgow Rangersin tunnus. Pohjois-Irlannin kriisi on yhdistetty urheilun maailmaan erityisesti Skotlannin puolella, jossa protestanttinen Rangers ja katolinen Celtic edustavat kiistan eri puolia.

Huomaan kartasta, ettei aamupäivällä näkemällemme International Wallille ole enää pitkä matka. Oikaisen sivukujan kautta Northumberland Streetille, kunnes vastaan tulee yllätys. Aiemmin päivällä näkemämme portti on nyt suljettu. Hiljalleen ruostuvasssa road closed -kyltissä näkyy luodinreikiä. Kello on vasta viisi, mutta kylmä metalli estää pääsyn muutaman kymmenen metrin päässä olevaan päämäärääni.


Portteja on varmuuden vuoksi kaksi ja niiden väliin on jätetty kaistale neutraalia vyöhykettä. Tarkemmin miettiessäni muistelen lukeneeni porttien sulkemisesta öisin, mutta nyt ei ole vielä iltakaan. Viimeistään tässä vaiheessa sisäistän, kuinka vastakkainasettelun aika on edelleen täyttä todellisuutta, vaikka pommit ja kiväärit onkin jätetty syrjään.

Länsi-Belfastin kaksi puolta on erotettu tylysti toisistaan. Haluan kuitenkin katsella International Wallia vielä kaikessa rauhassa, joten en luovuta vaikka pari seuraavaakin katua on suljettu karuilla porteilla. Parinkymmenen metrin päähän päästääkseen joutuu lopulta talsimaan kahden kilometrin lenkin. Hiki tulee tällä lailla pintaan, vaikka kostea kevätilma tuntuikin aluksi viileältä.


Kävellessä on taksimatkaa parempi mahdollisuus pysähtyä katselemaan Falls Roadia ja muuta irlantilaista aluetta. Vihreää, valkoista ja oranssia näkyy aina jossain riippumatta siitä minne päätään kääntää.


Rauhanomaisissa seinämaalauksissa tuodaan esiin irlantilaisia perinteitä kelttipeleistä, kansantansseista ja bodhrán-rummuista lähtien. Tunnelma, tervetulotoivotukset ja seinämaalaukset ovat vastaavia kuin toisellakin puolella, vain näkökulma on päinvastainen.

Käyn katsomassa kuuluisaa Bobby Sandsin muraalia Falls Roadin ja Sevastopol Streetin kulmalla. Sands oli IRA-aktivisti, joka menehtyi vankilassa aloittamaansa nälkälakkoon keväällä 1981. Sands vaati protestillaan IRA-vangeille mielipidevankien asemaa ja hänet äänestettiin Britannian parlamenttiin vajaa kuukausi ennen kuolemaansa.

Viimeinen vierailukohteeni Falls Roadin varrella on Garden of Remembrance. Pieni puutarha on omistettu levottomuuksissa kuolleille katolisille. Tällaisessa paikassa on hyvä pysähtyä miettimään Belfastin surullisia vuosikymmeniä, kenties jopa pieni kyynel silmäkulmassa. Synkän historian sävyttämästä imagosta halutaan ymmärrettävästi päästä eroon, mutta menneisyyttä ja edelleen jatkuvaa vastakkainasettelua ei voi täysin sivuuttaakaan.

Mielestäni osa kaupungin kiinnostavuudesta matkakohteena perustuu traagiseen lähihistoriaan, jonka vuoksi Belfastissa on jotakin erityisen koskettavaa ja syvästi mieleen jäävää. Kärsimysten ja vuodatetun veren määrä on täysin kohtuuton, mutta menneisyyttä ei voi enää muuttaa. Toivottavasti siitä otetaan opiksi.

Nykypäivän Belfast on turvallinen matkakohde, jossa voi silti aistia The Troublesin ajan vastakkainasettelun. Ilmapiiri ei Länsi-Belfastissakaan tunnu ainakaan päiväsaikaan mitenkään uhkaavalta tai vaaralliselta edes yksin kulkiessa. Korkeat muurit, piikkilangat ja suljetut portit luovat silti omalaatuisen tunnelman.


Pohjois-Irlannin tulevaisuutta on vaikea ennustaa, mutta esimerkiksi Brexitiin liittyvät päätökset tulevat olemaan merkittäviä. Katolisten määrän kasvaessa protestantteja nopeammin, saattaa historiallisesta vähemmistöstä tulla pian enemmistö. Tämä taas voi vaikuttaa oleellisesti erilaisiin äänestyksiin tulevaisuudessa. Aika näyttää mitä tapahtuu, mutta toivon sydämestäni rauhanomaisia ratkaisuja. Pohjois-Irlannissa on kärsitty jo aivan liikaa.

Olin Pohjois-Irlannissa Discover Northern Irelandin järjestämällä blogimatkalla.

Lue myös muut samalta matkalta syntyneet postaukset:
Monta syytä matkustaa Belfastiin
Ruokamatka Belfastiin – why not?
Belfast – Titanicin kaupunki
Ummikkona Game of Thrones -kierroksella
Uskomaton Giant’s Causeway

Jatka lukemista

Pohjois-Irlanti

Belfast – Titanicin kaupunki

Julkaistu

-

Kirjoittanut

Tuskin millään laivalla on synnyinkaupungilleen yhtä suuri merkitys kuin Titanicilla Belfastille. Titanicin rakennuspaikan ympärille kohonneen Titanic Quarter -alueen keskipiste on surullisenkuuluisalle alukselle pyhitetty näyttävä museo.

Yhteistyössä Discover Northern Ireland

Teollistuva Belfast nousi 1800-luvun loppupuolella maailman johtavien laivanrakennuskaupunkien joukkoon, mikä kasvatti kaupungin asukaslukua suuresti. Menestys huipentui, kun White Star Line -varustamo päätti rakennuttaa maailman suurimman ja ylellisimmän aluksen Harland & Wolffin telakalla. Titanicin pari vuotta kestänyttä rakennusurakkaa seurattiin kaupungissa suurella mielenkiinnolla.

Titanicin uppoaminen heti neitsytmatkallaan oli valtava kolaus belfastilaisten itsetunnolle. Koko kirottu laiva haluttiin unohtaa, eikä sen pohjoisirlantilaisia juuria mainostettu kymmeniin vuosiin. Titanicin uusi tuleminen belfastilaiseen katukuvaan alkoi oikeastaan vuonna 1985, jolloin hylky viimein löydettiin valtameren pohjasta. Tutkimukset osoittivat, ettei katastrofin syy ollut rakentamisessa ja Titanicista alettiin jälleen luoda Belfastin uljasta symbolia.

Vuonna 2012 eli tasan sata vuotta uppoamisen jälkeen avattu Titanic Belfast -museo esittelee laivan tarinan perusteellisesti rakennusvaiheesta surkeaan loppuun saakka. Museo sijaitsee kävelymatkan päässä keskustasta Harland & Wolffin telakan lähistöllä, eikä arkkitehtuuriltaan persoonallista luomusta voi olla huomaamatta. Titanic Belfastia voisi tavallaan verrata Bilbaon Guggenheim-museoon, sillä molemmat ovat tuoneet uuteen kukoistukseen nousseisiin kaupunkeihinsa ennennäkemättömän määrän matkailijoita.

Titanic Belfast on toteutettu modernilla otteella. Näyttelyissä on paljon interaktiivisia elementtejä ja historiaa tuodaan esille niin videoiden kuin hologrammihahmojenkin avulla. Kierroksen alussa tutustutaan Belfastin teollistumiseen ja kehittymiseen laivanrakennuskaupungiksi.

Titanicin rakentamiseen liittyvä osio on mielestäni yksi museon kiinnostavimmista. Telakan tunnelmaa on tuotu esiin muun muassa äänien avulla. Kierroksen aikana päästään kulkemaan myös työmaahissin jäljitelmällä. Nykypäivänä hissi ei ole kovin ihmeellinen, mutta monet Titanicin rakentajat suorastaan pelkäsivät hissejä. Monet laivan hienoudet, kuten sähkö ja juokseva vesi olivat nimittäin kummajaisia, joita tavallisilla työläisillä ei vielä kotonaan ollut.

Telakan palkat vaihtelivat suuresti työn vaativuuden mukaan. Johtajat nauttivat mukavasta elämästä, kun taas perustyöläiset kituuttivat surkealla palkalla hengenvaarallisissa olosuhteissa. Onnettomuudet olivat melko tavallisia ja esimerkiksi Titanicin rakentaminen vei kahdeksan miehen hengen. Museokierrokseen kuuluu myös huvipuistomainen laite, jolla päästään lyhyelle telakkakierrokselle.

Kuva: Chris Hill. Copyright: Tourism Ireland

Laivan valmistuttua tunnelmoidaan virtuaalista merimatkaa, jonka aikana voi ihailla muutamista laivan osista rakennettuja jäljitelmiä. Kannella pääsee nojailemaan tärisevään kaiteeseen ja nähtävissä on myös malleja eri hyttiluokista. Hienoahan tällaisella laivalla olisi ollut matkustaa, mutta vääjäämättä mielessä pyörii jo Titanicin surullinen loppu.

Kuva: Chris Hill. Copyright: Tourism Ireland

Laivan uppoamisesta kertova näyttely on odotetusti pysäyttävä. Videoesitys havainnollistaa laivan törmäämisen jäävuoreen ja uppoamisen eri vaiheet. Hätäviestit ja koskettavat ihmiskohtalot eivät jätä kylmäksi. Museossa voi tutustua niin pelastuneiden kuin hukkuneidenkin elämäntarinoihin.

Kierroksen loppuvaiheessa pureudutaan Titanicin hylyn tarinaan ja sen tutkimiseen syvällä meren pohjassa. Koko White Star Line -varustamon tarina on harvinaisen murheellinen, sillä onnettomuuksia tapahtui paljon. Titanicin sisaraluksista Britannic upposi neljä vuotta Titanicin jälkeen, kun taas Olympic selvisi romuttamolle saakka.

Titanic Belfast kertoo kuuluisan laivan tarinan näyttävästi kaikkia aisteja hyödyntäen. Laajassa museossa vierailuun kannattaa mielestäni varata vähintään pari tuntia, mutta aiheesta kiinnostunut viihtyy näyttelyissä varmasti kauemminkin. Täytyy myöntää että oma kiinnostukseni Titanicia kohtaan nousi aivan uudelle tasolle museovierailun aikana ja olen lukenut melko paljon asiaan liittyvää tietoa myös jälkikäteen.

Kuva: Chris Hill. Copyright: Tourism Ireland

Yhtä asiaa jäin museossa kaipaamaan. Vuonna 2014 Tallinnan merimuseossa esillä olleesta Titanic-näyttelystä jäi mieleen kopio laivan komeasta portaikosta, mutta nyt näitä portaita ei tullut vastaan lainkaan. Myös hytit olivat Tallinnan kiertävässä näyttelyssä laajemmin esillä. Elokuvastakin tuttu portaikko kyllä löytyy Titanic Belfastista, mutta sitä pääsee ihailemaan vain yksityistilaisuuksien yhteydessä tai sunnuntaisin järjestettävällä iltapäiväteellä.

Aikuisten pääsylipun hinta Titanic-museoon on 18,50 puntaa. Samalla lipulla pääsee tutustumaan myös viereiseltä kuivatelakalta löytyvään SS Nomadic -alukseen. Nomadic on viimeinen jäljellä oleva White Star Linen alus, sillä kaikki muut ovat joko uponneet tai romutettu.

Nomadic on melko pieni laiva, mutta tuntuu silti mukavalta aistia sadan vuoden takaisia tunnelmia oikean aluksen sisällä. Nomadicin esittelyssä on hyödynnetty modernia tekniikkaa muun muassa hologrammien avulla. Vuonna 1911 vesille laskettu Nomadic toimi Titanicin yhteysaluksena Cherbourgin satamassa, jonne suuri matkustaja-alus ei mahtunut rantautumaan. Nomadicin sisältä löytyykin tietoa muutamien sen kautta Titaniciin nousseiden matkustajien kohtaloista.

Nomadicissa ei ole valtavasti nähtävää, mutta nautin laivan kansilla kiertelystä takavuosien laivamatkustamista miettien. Keulakajuutan ääniefektit antavat käsityksen vähemmän mukavasta matkanteosta. Nomadicin monivaiheiseen historiaan kuuluu sotajoukkojen kuljettamista, ja ehtipä se olla myös ravintolalaivana Pariisissa.

Mikäli Titanicia haluaa tunnelmoida oikein kunnolla, kannattaa harkita yöpymistä museon vieressä sijaitsevassa Titanic Hotel Belfastissa. En majoittunut hotellissa, mutta pikaisen kierroksen perusteella se on tyylikäs ja hyvin teemaansa sopiva yöpymispaikka.

Belfastissa ei ole rakennettu laivoja enää viiteentoista vuoteen, mutta perinteet tuskin unohtuvat koskaan. Harland & Wolffin keltaiset nosturit näkyvät kauas ja satama-alueelta löytyy Titanic-museon lisäksi paljon muutakin nähtävää. Esimerkiksi molemmissa maailmansodissa palvellut sotalaiva HMS Caroline on nykyään museolaivana laiturissa. Lähistöltä löytyy myös Titanicin kuivatelakka ja pumpputalo.

Osuin kaupunkiin keväisen Belfast Titanic Maritime Festivalin aikaan, jolloin suuret purjelaivat, katuruokakojut, elävä musiikki ja muut tapahtumat valtasivat kaupungin rannat. Ainakin tuona iloisena viikonloppuna Belfast tuntuu todelliselta merikaupungilta, joka edelleen elää ja hengittää laivojensa mukana. Laivoja tulee ja menee, mutta Titanicin kaltaista legendaa nähdään tuskin enää koskaan.

Titanic Belfastista voi lukea myös Meriharakka-blogista, jossa kerrotaan museon lisäksi yöpymisestä Titanic-hotellissa. Himomatkaajan turinoita -blogista löytyy jutut sekä museosta että kuivatelakasta ja pumpputalosta.

Olin Pohjois-Irlannissa Discover Northern Irelandin järjestämällä blogimatkalla. 

Jatka lukemista
Advertisement Booking.com

Suosittuja juttuja