Seuraa somessa

Portugali

Maisemamuistoja Azoreilta

Julkaistu

-

Harvassa paikassa näkee yhtä satumaisia maisemia kuin São Miguelin saarella. En malta jättää näitä muistoja julkaisematta, joten palaan nyt kuluneesta ajasta huolimatta huhtikuuhun 2007. Vaikka maailma muuttuu, säilyy Azoreiden kauneus ennallaan.

Kyseessä oli elämäni ensimmäinen kolmen sukupolven ulkomaanmatka. Lapsia meillä ei vielä tuolloin ollut, mutta reissuseurueeseen kuuluivat vaimon lisäksi anoppi ja anopin äiti. Joku olisi voinut tässä vaiheessa jo perääntyä, mutta itse tiesin että tällä porukalla oli luvassa mainio reissu.

Azorit on keskellä Atlanttia sijaitseva Portugalille kuuluva saariryhmä, joka muodostuu yhdeksästä saaresta. Omat kokemukseni rajoittuvat pelkästään pääsaari São Migueliin, jossa kansainvälinen lentokenttä sijaitsee. Muista saarista Terceira on seuraavaksi suurin ja Picolta löytyy koko Portugalin korkein vuori. Pienimmällä eli Corvolla asukkaita on vain reilut viisisataa.

São Miguelin yleisilme selviää jo matkalla lentokentältä hotellille. Hiljaisen maantien varrella laiduntaa lehmiä, toisella puolella häämöttää meri ja toisaalla kohoavat vehreät kukkulat. Maatalous ja kalastus ovat säilyttäneet asemansa tärkeimpinä elinkeinoina, vaikka matkailun merkitys kasvaakin jatkuvasti.

Caloura-hotellimme löytyy Água de Paun kylän liepeiltä korkean kalliojyrkänteen päältä. Syrjäisestä sijainnista ei ole haittaa, sillä meillä on käytössämme vuokra-auto. Komea merimaisema on parhaimmillaan auringonlaskun aikaan. Mieleen painuu myös onnekas aamiaishetki, jonka aikana näemme rannan tuntumassa hyppiviä delfiinejä.

Água de Paun kylällä ei ole suuremmin nähtävää. Miehet kuluttavat aikaansa nojailemalla valkeaksi kalkittuihin seiniin ja rouvat tähystävät ohikulkijoita ikkunoiltaan. Kylällä saattaa hyvällä tuurilla nähdä vaikka hevosmiehen, jonka kärryissä maitotonkat kulkevat kohti meijeriä.

São Miguelin hiljaisilla teillä on mukava ajella maisemista nauttien. Mutkikkaat värikkäiden hortensioiden reunustamat tiet nousevat ajoittain vuoristoon, jossa täytyy pysyä jatkuvasti valppaana. Maaseudulla ei voi koskaan tietää, milloin eteen loikkaa kalkkuna tai lehmä. Välillä pitää höllätä kaasujalkaa ja seurailla, kuinka maamies kuorii appelsiineja edellä köröttelevän traktorin lavalla.

Saaren mieleenpainuvimpia nähtävyyksiä ovat upeat kraatterijärvet. Näemme niistä ensimmäisenä Furnasin. Saavumme aluksi järven lähellä höyryävälle tuliperäiselle alueelle, jossa kuuma vesi ja harmaa muta kuplivat. Ilma täyttyy pistävästä rikinhajusta. Perinteistä cozido-lihapataa kypsennetään täällä luonnon lämmöllä maahan kaivetuissa kuopissa.

Teemme tihkusateesta huolimatta kuuden kilometrin kävelylenkin järven ympäri. Reitti on onneksi kuljettavissa, vaikka tulva onkin jättänyt rannan piknik-pöydät veden valtaan. Vesilinnut tonkivat heinikkoa jonkinlaisen syötävän toivossa.

Alkumatka leveää metsäpolkua pitkin on helppokulkuinen. Polun varressa kasvaa erilaisia kukkia sekä metsämansikoita. Kattilamaisen laakson reunoilla kohoavat sumuiset rinteet luovat salaperäistä tunnelmaa. Ohitamme raunioitumaan jätetyn autiokirkon sekä muutamia komeita huviloita.

Furnas on pieni asutuskeskus noin kilometrin päässä järveltä. Ajan pari kertaa hiljaisen kylän ympäri, kunnes löydän mieleiseni parkkipaikan. Keskellä katua siestaa viettävä suuri koira tuijottaa paheksuvasti, kun joutuu siirtymään tieltämme useamman kerran peräkkäin. Kylän päänähtävyys on kasvitieteellinen puutarha. Sen nuoruuden lähteeksi kutsutulla uima-altaalla uskotaan olevan parantavia tai jopa nuorentavia vaikutuksia. Seurueen kaksi vanhinta pulahtaa erehdyttävästi hernekeittoa muistuttavaan rautapitoiseen veteen.

Kiertelemme vaimon kanssa puutarhan poluilla. Vastaan tulee erilaisia lintuja suurista valkeista joutsenista lähtien. Eri puolilta maailmaa tuoduissa kasveissa riittää ihmeteltävää pidemmäksikin aikaa. Eukalyptuspuut kohoavat taivasta kohti ja muratti on kietoutunut sammaleen peittämien kivipatsaiden ympärille.

Furnasissa vierailu kannattaa päättää Pico do Ferron näköalapaikalle. Ilta-auringon valaisema järvimaisema on uskomattoman kaunis. Niin hylätty kirkko kuin höyryävät lähteetkin erottuvat kaukana jyrkänteen alapuolella. Toisessa suunnassa näkyy itse kylä valkeine taloineen ja vehreine puutarhoineen.


São Miguelilla riittää retkeiltävää jokaiselle päivälle. Azoreiden upein näkymä aukeaa Sete Cidadesin kaksoisjärville. Koukkaamme juuri ennen maisemapaikalle saapumista synkän Monte Palace -hotellin pihaan. Loistohotelli avattiin vuonna 1989 suurin odotuksin, mutta sen tarinasta tuli lyhyt ja surullinen. Pelkkä maisema ei riittänyt vetonaulaksi ja syrjäinen hotelli meni konkurssiin pian avaamisensa jälkeen. Siitä lähtien se on raunioitunut aavemaisena kolossina ja inspiroinut paikallisia kummitustarinoiden keksimiseen. Sisään kurkistaminen ei onnistu, sillä ovea vartioi kaksi ketjuihin kytkettyä terävähampaista koiraa. Murhanhimoisesti räksyttävät rakit tekevät nopeasti selväksi, ettei autosta nousemista kannata edes harkita.

Maisema Vista do Rein näköalapaikalta alas laaksoon on huikean kaunis. Huomio kiinnittyy kahden järven erilaiseen väriin. Sete Cidadesin kaksoisjärviin liittyy surullinen rakkaustarina, jonka mukaan ne ovat syntyneet sinisilmäisen prinsessan ja vihreäsilmäisen paimenen kyynelistä. Rakastuneelle parille ei suotu yhteistä onnea, vaan prinsessa naitettiin toiselle miehelle.

Sydän lyö pari ylimääräistä kertaa, kun rauniohotellin suunnasta lähestyy kahlitsematon suuri koira. Takkuturkkinen otus paljastuu onneksi leppoisaksi tapaukseksi ja lyöttäytyy seuraamme ikään kuin matkaoppaan ominaisuudessa.

Vista do Rei on valokuvaajan unelma, mutta paikan päällä järvien sivustalta löytyvä Cerrado das Freirasin näköalapaikka on vieläkin lumoavampi. Koko laakso järvineen, peltoineen ja metsineen on täältä katsottuna aivan jalkojen juuressa. Kokemuksen kruunaavat anopin tarjoamat termoskahvit.

Kurvaamme laakson pohjalle ja kävelemme järvien välisen sillan kupeesta reilun kilometrin matkan vihreän järven toiseen päähän. Luonnon kauneus ja hiljaisuus ovat täällä miltei käsin kosketeltavissa.

Saavumme lopulta iltapäivän auringossa uinuvaan Sete Cidadesin kylään. Paikallisen baarin ulkoterassin punaisilta muovituoleilta voi seurailla maajussien paluuta peltotöistä. Joku lampsii baariin kumisaappaissa, joku toinen taas paljain jaloin. Leskirouvat kävelevät ohitse mustissaan ja jostain ilmestyy utelias koiranpentu. Enimmäkseen kylänraitti on kuitenkin autio.

Saarelta löytyy vielä yksi merkittävä kraatterijärvi, Lagoa do Fogo. Laakson koko tuntuu Sete Cidadesiin verrattuna pieneltä, mutta luonto on kaunista täälläkin. Laskeudumme kapeaa polkua pitkin alas rantaan ja pääsemme suojaan mäen päällä puhaltaneelta tuulelta.

Taivalta on vain alle kilometri, mutta matkanteko etenee hitaasti ajoittain portaita ja lopulta lyhyitä tikapuitakin pitkin. Fogo-järven luonto lumoaa välittömästi. Lintujen huudot kaikuvat jyrkillä rinteillä ja tyyni järvi kimmeltää laakson pohjalla. Pysähdymme välillä tutkimaan polun varressa kasvavia erikoisia kukkia.

Järvivesi tuntuu viileältä sormissa. Muutama retkeilijä on selvittänyt tiensä kauempana näkyvälle hiekkarannalle, mutta päätämme tyytyä näihin maisemiin, emmekä lähde seikkailemaan kivikkoiselle polulle tai kahlaamaan veteen. Rankaksi käyneen paluumatkan vastaantulijat toivottavat hyvätpäivät portugaliksi.

Saaren monipuolisiin luontoelämyksiin kuuluu myös Caldeira Velha -niminen vesiputous. Kävelemme parkkipaikalta leveää polkua pitkin sademetsältä näyttävän vehreyden keskelle. Oksien välistä siivilöityvä auringonpaiste valaisee jättimäisiä saniaisia ja muita kasveja. Rikinhaju ennakoi saapumista taas uusille kuumille lähteille.

Vaihdan uimahousut jalkaan ja pulahdan lämpimään luonnonaltaaseen pienen vesiputouksen alle. Kolmekymmenasteinen vesi on taatusti riittävän lämmintä. Matala lammikko ei ole uimisen kannalta erityisen mukava, mutta ympäristössä on jotain maagista. Hento putous syöksyy alas viidakkomaisen metsän kätköistä ja auringonsäteiden valaisemat pisarat kiiltävät timanttien lailla roiskuessaan kallionkoloihin. Saamme onneksemme olla paikalla keskenämme, sillä näemme muita ihmisiä vasta palatessamme autolle päin.

Azoreiden pääkaupunki Ponta Delgada ei nopealla vierailulla varsinaisesti sytytä. Väistelemme kapeilla kaduilla vastaantulijoita ja pysäköityjä autoja. Kauppahallin valikoima kertoo hyvin São Miguelin asemasta merkittävänä ananaksentuottajana. Kukat ja vihannekset tuovat hallin käytäville runsaasti värejä ja tuoksuja. Myös kaloja on tarjolla runsaasti.

António Borgesin puisto on pääkaupungin vehreä keidas. Ihailemme kukkia ja kiipeän myös jättimäisen banianpuun oksille. Päätämme kaupunkikierroksen rantakadulle, jonka varrella puhaltaa viileä tuuli. Aallonmurtaja suojaa venesatamaa ja hotellien parvekkeilta on varmasti mukavat maisemat ulapan suuntaan.


Välillä on mukava pysähtyä hiljaisiin kyliin, jotka muistuttavat melko lailla toisiaan. Myös Povoaçãosta löytyy mustin ja valkoisin mukulakivin koristeltu kävelykatu, pieni keskusaukio, kukkaistutuksia ja kivinen kirkko sekä paikallisia ukkoja penkillä päivystämässä.

Kierros saaren itäosaan tarjoaa jälleen uusia maisemia, sikäli kun ne ylipäätään näkyvät. Kaiken alleen peittävä sumu saattaa yllättää hämmästyttävän nopeasti ja toisaalta hälvetäkin hetkessä. Mutkikas tie nousee ajoittain korkealle merenpinnan yläpuolelle. Silmä lepää vehreän sisämaan ja dramaattisten rantajyrkänteiden sävyttämissä maisemissa.

São Miguelia on mukava kierrellä eväät takakontissa, sillä teiden varsilla on runsaasti erinomaisesti hoidettuja piknik-katoksia. Siistit katokset on yleensä sijoitettu hyville näköalapaikoille. Grillit höyryävät kuumina viikonloppuisin, kun paikalliset perheet saapuvat nauttimaan yhteisestä ajasta ja luonnon kauneudesta.

Euroopan ainoat teeviljelmät löytyvät – sikäli kun saaren Eurooppaan voi laskea – nimenomaan São Miguelilta. Pysähdymme katsomaan Chá Gorreanan suorissa riveissä kasvavia teepensaita ja kierrämme päärakennuksen museotilat sujuvasti läpi portugalilaisen turistiryhmän vanavedessä. Saamme lopuksi ilmaiset maistiaiset muutamista teelaaduista. Vuodesta 1883 asti toimineella tilalla on pitkät perinteet ja tuotteiden laatu kohdallaan.

Yksi pohjoisrannikon parhaista näköalapaikoista on nimeltään Santa Iria. Unohdumme ihailemaan maisemaa, joka jatkuu useamman niemen ylitse. Aallot kuohuvat rantakallioita vasten kaukana alhaalla ja yksinäinen haukka liitää ylväästi taivaalla. Laitumilta kantautuu korviin lehmänkellojen kotoinen kalkatus. Pilvet liikkuvat nopeasti ja pian sisämaan vuoret jo peittyvätkin usvan sekaan.

Matkan viimeiseksi nähtävyydeksi jää Nossa Senhora da Pazin kappeli. Pieni kirkko seisoo kukkulan päällä Vila Franca do Campon kylän yläpuolella. Kappeli itsessään ei ole kovin ihmeellinen, mutta maisema sen luota on hyvinkin sadan portaan kiipeämisen arvoinen. Reippailun lomassa voi ihailla Portugalille niin tyypillisiä sinivalkoisia kaakeleita, joiden teema on tällä kerralla uskonnollinen.

Kuvittelin Azoreilta lähtiessämme, että palaisin saarille pian uudelleen. Näiden suunnitelmien väliin tuli kuitenkin uusi rakkaus nimeltä Madeira, jonka patikkapolkuja olen tallannut jo kolmella matkalla Azoreilla käynnin jälkeen. Moni onkin kysynyt Madeiran ja São Miguelin eroista. Uskallan vertailla saaria hieman, vaikka Azoreiden-matkasta onkin jo kulunut pitkä aika.

Madeira on São Miguelia selvästi vuoristoisempi ja maisemiltaan dramaattisempi. São Miguel vastaa tähän satumaisilla järvillä, joita Madeiralla ei ole lainkaan. Merestä kohoavia rantajyrkänteitä löytyy molemmista, mutta ne ovat Madeiralla korkeampia.

Oma Madeira-innostukseni perustuu ennen kaikkea kastelukanavien eli levadojen varrella kulkeviin kävelyreitteihin. Azoreilla ei ole levadoja, mutta muita upeita patikointireittejä löytyy kyllä pidemmällekin lomalle. Azoreilla voi myös esimerkiksi maastopyöräillä, ratsastaa tai surffata.

Madeiran ilmapiiri on muun muassa kehittyneemmän turismin johdosta vilkkaampi ja selvästi kansainvälisempi. Suunnilleen samankokoisella Madeiralla on puolta enemmän asukkaita kuin São Miguelilla, mikä tulee esille varsinkin pääkaupunkien koossa. Suomesta on jo vuosia ollut hyvät suorat lentoyhteydet Madeiralle. Azoreillekin pääsee taas pian tauon jälkeen helposti Suomesta, kun lomalennot käynnistyvät keväällä.

Molemmat saaret ovat todella kauniita ja vehreitä luontomatkailijan paratiiseja, joissa voi aistia tiettyä sijainnista johtuvaa eristyneisyyttä muusta maailmasta. Vaikka Madeira onkin suositumpi, ei sekään ole menettänyt viehätystään kohtalaisen vilkkaan turismin vuoksi. Azoreilla tunnelma on omien kokemusteni mukaan jonkin verran alkukantaisempi ja muukalaisiin suhtauduttiin ainakin silloin reilut kymmenen vuotta sitten hieman varautuneesti.

São Miguelista jää mieleen erityisesti vehreä luonto, rauha ja hiljaisuus. Kraatterijärvet ovat satumaisen kauniita ja elämä maaseudulla leppoisaa. Ranta-, shoppailu- tai bilematkaa Azoreille ei kannata suunnitella, mutta luonnonystävän unelmakohteena se kannattaa ehdottomasti pitää mielessä.

Tuoreempia kokemuksia Azoreilta voit lukea vaikkapa Maailman äärellä -blogista.

Blogia kirjoittaa jatkuvaa matkakuumetta poteva perheenisä Keravalta. Nautin reissuista niin Euroopassa, kaukomailla kuin kotimaassakin. Pysy mukana matkassa ja seuraa Lähtöporttia Facebookissa sekä Instagramissa.

Jatka lukemista
4 kommenttia

Kommentit

  1. M-Pekka

    16.2.2019 at 11:30

    Se merimies kapakka Azoreilla ois nähtävä ja känni paikallaan.

    • Mika / Lähtöportti

      17.2.2019 at 17:03

      Maailmankuulu Peter Café Sport löytyy Hortan saarelta ja kyllä siellä varmasti känniinkin pääsee jos siltä tuntuu.

  2. Suunnaton

    16.2.2019 at 13:17

    Mielettömän hyvä ajoitus tällä postauksella! Olen ihan parin viikon sisään ruvennut miettimään, olisiko Azorit yksi varteenotettava vaihtoehto luontomatkakohteeksi. Sen maisemat, sijainti etelässä, mutta kohtuullisen matkan päässä ja omalaatuisuus kiinnostaisivat.

    • Mika / Lähtöportti

      17.2.2019 at 17:13

      Mahtavaa, kiva kuulla! Uskon että Azorit voisi hyvinkin olla luontokohde sun makuun. Monella tavalla tosi helppo matkakohde, mutta ei todellakaan mikään turistirysä. Omanlaisensa tunnelma keskellä valtamerta ja ihan huikeat maisemat. Talvella voi olla huonot säät, mutta keväällä tai kesällä hyvä kohdeidea patikointiin ym. Ja jos seikkailua kaipaa, niin pienemmät saaret olis varmasti mielenkiintoisia myös.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Portugali

Cabo da Roca – ajatuksia maailman reunalla

Julkaistu

-

Kirjoittanut

Portugalissa sijaitseva Cabo da Rocan niemi on manner-Euroopan läntisin paikka. Olen käynyt siellä kahdesti reissuilla, joista molemmat ovat osuneet jollain lailla matkailu-urani taitekohtiin.

Atlantin aallot iskeytyvät Cabo da Rocan vaikuttaviin rantakallioihin noin neljänkymmenen kilometrin päässä Lissabonin keskustasta. Tänne kelpaa pysähtyä tuijottamaan merta ja miettimään syntyjä syviä. Valtameri on todellakin aava, sillä ensimmäisenä vastaan tulisi reilun 1400 kilometrin päässä sijaitseva Azorien saariryhmä. Sieltä on vielä noin neljätuhatta kilometriä lisää vastakkaiselle mantereelle Amerikkaan.


Cabo da Roca oli vanhan maailman reuna, eli maan uskottiin loppuvan tänne, ennen kuin planeettamme pyöreä muoto selvisi tiedemiehille. Kotimaan sijainti valtameren reunalla innosti varmasti omalta osaltaan portugalilaisia löytöretkeilijöitä, jotka purjehtivat suuriin seikkailuihin kohti tuntematonta. Esimerkiksi Bartolomeu Dias, Vasco da Gama, Pedro Álvares Cabral ja Fernão de Magalhães jättivät nimensä historiankirjoihin.

Saavun Cabo da Rocalle ensi kertaa heinäkuussa 1995 kavereideni Juhan ja Mikan kanssa. Tämä on ensimmäinen ulkomaanmatka, jolle olen lähtenyt ilman vanhempiani. Lukio ja hyvin sujuneet ylioppilaskirjoitukset ovat takana, samoin yliopiston pääsykokeet. Nyt on aikaa vetää henkeä ja odotella vielä puoli vuotta armeijaan lähtöä. Kiertelemme pari viikkoa ympäri Lissabonia ja teemme muutaman päivän retken Évoraan, Faroon sekä Albufeiraan. Portugalissa maistuu vapaus ja tuntuu keskikesän paahtava helle.


Pysähdyn jyrkänteen reunalle tuijottamaan merta ja ajattelen jossain kaukana vastarannalla häämöttävää Amerikkaa. Erään lukiossa tekemäni esitelmän aiheena oli New York ja haaveilen joskus matkustavani sinne. Mieleen tulee myös suurempia kysymyksiä, kuten varmasti monella muullakin tässä elämäntilanteessa. Haussa olisi ainakin opiskelupaikka, oma koti, tyttöystävä sekä ylipäätään koko elämän suunta. Cabo da Roca kutsuu mietiskelemään ja jättää päähän lohdullisen vastauksen – kaikki kyllä järjestyy aikanaan.

Syvällisemmät pohdiskelut unohtuvat, kun päätämme laskeutua alas meren rantaan. Jyrkällä rinteellä kiipeileminen on haastavaa, joskaan ei täysin uhkarohkeaa. Reppu tuntuu hankalalta selässä, joten päätän pudottaa sen varovasti hieman alemmalle tasanteelle. Reppu kuitenkin laskeutuu odottamattomalla tavalla ja lähtee vierimään rinnettä alas. Se poukkoilee sisällä olevine kameroineen metri tolkulla kohti maailman reunaa, kunnes pysähtyy aivan korkean kielekkeen laidalle. Filmikameralla otetut valokuvat pelastuvat, joskin muutamiin niistä tulee jatkossa omituisia raitoja. Pääsemme lopulta alas rantaan sekä myös onnellisesti ylös bussipysäkille ja yöksi Lissaboniin.


Toinen reissuni Cabo da Rocalle koittaa lokakuussa 2009. Edellisellä matkalla 14 vuotta sitten haaveilemani tyttöystävä löytyi jo ajat sitten, ja hänestä on tullut nyt matkaseurana oleva vaimoni. Myös elämän muut palaset ovat tuntuneet loksahtaneen kohdalleen. Opiskelupaikkaa ei irronnut yliopistosta, mutta irtosi kuitenkin, samoin kiinnostava työpaikka. Kohti Amerikkaakin voi nyt tähystää uusin ajatuksin, sillä kävimme New Yorkissa vain puolisen vuotta aiemmin. Seuraavat ulkomaanreissut eivät kuitenkaan toteudu tästä eteenpäin aivan samalla tavoin kuin ennen, sillä tämä Portugalin-loma jää viimeiseksi lentomatkaksi ennen esikoisemme syntymää. Cabo da Roca tietää kuitenkin kertoa, että kaikki järjestyy, mitä sitten vastaan tuleekin.


Moni käväisee Cabo da Rocalla ottamassa muutaman valokuvan ja jatkaa sitten matkaansa. Mielestäni tämä paikka ansaitsee enemmän, joten viivymme tälläkin kerralla yli kaksi tuntia. Kävelemme lähistön poluilla ja löydämme kivimuuriin muotoillun penkin, jolle istahdamme pitkäksi toviksi syömään eväitä ja ihailemaan maisemaa. Paikka on sen verran sivussa, ettei muita matkailijoita ole ruuhkaksi asti. Lämpömittari näyttää lokakuussakin hellelukemia ja meri kimaltaa kirkkaana kaukaisuuteen saakka. Tiedän että olemme tällä säällä onnekkaita, sillä näille kallioille puhaltaa usein kova tuuli ja rannikon sää voi olla muutenkin arvaamaton.


Cabo da Rocalle on pystytetty muistomerkki, jossa julistetaan kyseessä olevan Euroopan mantereen läntisin piste. Muistomerkkiin on kaiverrettu koordinaattien lisäksi Portugalin kansallisrunoilijan Luís de Camõesin sanat täällä missä maa päättyy ja meri alkaa. Taustalla näkyvä majakka valmistui vuonna 1772 ja sen torni on reilun kahdenkymmenen metrin korkuinen. Näkyvyys on hyvä, sillä majakan perustukset on valettu noin 140-metrisen kallion päälle.


Cabo da Roca on suosittu vierailukohde, jossa käy paljon turistiryhmiä. Paikalle pääsee kätevimmin autolla tai bussilla. Sintran ja Cascaisin välillä liikennöivä linja-auto pysähtyy Cabo da Rocassa. Matka-aika Cascaisista on reilut kaksikymmentä minuuttia ja Sintrasta yli puoli tuntia. Lissabonista pääsee sekä Cascaisiin että Sintraan paikallisjunilla. Molemmat ovat suosittuja päiväretkikohteita Lissabonista, mutta omasta mielestäni varsinkin Sintrassa kannattaa viipyä ainakin parin päivän ajan. Olen julkaissut aiemmin postauksen Sintra ja minä, jossa kerron tuosta viehättävästä kylästä sekä sen lähistöllä sijaitsevista linnoista.


Vierailu Cabo da Rocalla on vaikuttava kokemus jo pelkkien rantakallioiden ja merimaiseman vuoksi. Sijainti aivan Euroopan laidalla luo paikalle myös oman ainutlaatuisen merkityksensä. En tiedä milloin palaan Cabo da Rocalle kolmannen kerran, eikä matkan välttämättä tarvitse ajoittua minkäänlaiseen käännekohtaan. Jos kävisin taas paikalla 14 vuoden tauon jälkeen, olisi Cabo da Rocan vuoro 2023, mihin ei lopulta ole enää kovin pitkä aika. Silloin toivottavasti puhutaan ajasta, jolloin koronapandemia on jo taakse jäänyttä historiaa.

Jatka lukemista

Portugali

Päivä Portugalin kauniilla Douro-joella

Julkaistu

-

Kirjoittanut

Siirryn nyt menneiden matkojen muistoissani Pohjois-Portugalin halki virtaavalle Douro-joelle, jonka maisemiin voisi palata aina uudelleen. Kiireetön risteilypäivä tarjosi kauniita näkymiä sekä pikaisen viinitalovierailun.

Viivyimme syksyllä 2009 tekemällämme Portugalin-matkalla muutaman yön Portossa, joka on yksi Euroopan kiehtovimmista kaupungeista. Käytimme yhden matkapäivistämme Douro-joella, jolla on merkittävä osa alueen historiassa. Maailmankuulua portviiniä viljellään Douron laaksossa, josta se kuljetetaan varastoitavaksi alajuoksun varrelle.


Lokakuinen lauantaiaamu on hyvin hiljainen, kun kävelemme Porton kaupungin halki kohti jokivenelaituria. Ylitämme mahtavan Dom Luísin sillan ylätasannetta pitkin ja näemme kuinka nouseva aurinko tavoittaa vähitellen myös Ribeiran rantakortteleiden kuvaukselliset rakennukset.


Etsimämme Douro Azul -yhtiön laituri löytyy joen etelärannalta eli Vila Nova do Gaian puolelta. Meidät ohjataan alukseen astumisen jälkeen suureen pöytään, jossa on meille ikkunan vierestä varatut paikat. Saamme seuraksemme kymmenen portugalilaista, joihin emme tosin tutustu sen paremmin.


Nytkähdämme liikkeelle aikataulun mukaisesti yhdeksältä. Päivän reitti kulkee vastavirtaan, sillä myötävirtaan mentäessä joki laskee Atlanttiin vain muutaman kilometrin päässä. Syömme hyvällä ruokahalulla risteilyn hintaan kuuluvia aamiaissämpylöitä ja croissanteja samalla, kun alitamme matkan ensimmäiset sillat. Joella näkyy muutamia reippaita soutajia ja melojia.


Ulkona puhaltaa harmittavan viileä tuuli, mutta löydämme onneksi suhteellisen suojaisan paikan alakannelta. Ohitamme muutaman pienen kylän ja rinteillä kasvavaa metsää. Joki toki kimaltelee kauniisti ja on mukava nähdä paikallista luontoa, mutta tämä ympäristö ei tee vielä suurta vaikutusta.


Jokiristeilyn erikoisuus ovat sulkuportit. Saavumme puoli yhdeltätoista Crestuma-Leverin sululle, jonka korkeusero on 14 metriä. Palaamme tämän jälkeen lämpimiin sisätiloihin odottelemaan lounasta. Ateria alkaa portviinillä, sillä sitähän tämän joen reunamilla nimenomaan viljellään. Entisaikaan viini toimitettiin viljelyksiltä Vila Nova de Gaian varastoihin puisilla rabelo-veneillä. Nykyään käytetään vähemmän romanttisia kuorma-autoja.


Nautimme neljän ruokalajin kalapainotteisen aterian, jonka aikana huomaamme maiseman muuttuvan. Alamme saapua viiniviljelmille ja ohitamme jonkun kaupunginkin. Aurinko alkaa porottaa ikkunan lävitse jo niin kuumasti, että joudumme vetämään hieman verhoa eteen.


Saavumme puoli kahden maissa Carrapatelon sulkuporteille, joiden kohdalla nousemme vastavirtaan matkatessamme peräti 35 metriä ylöspäin. Myös koko matkan meitä seurannut pienempi alus mahtuu samalla kertaa sulkuporttien väliin.


On mielenkiintoista seurata, kuinka laivat nousevat valtavien seinämien reunustamasta synkästä kuilusta takaisin päivänvaloon. Dourossa on Portugalin puolella viisi patoa, joista kaksi osuu matkamme varrelle.


Löydämme mukavat istumapaikat yläkannelta ja vietämme risteilyn pari viimeistä tuntia ulkona. Sää on lämmennyt päivän mittaan mukavasti ja aurinkoisessa syysilmassa tarkenee hyvin lyhyissä hihoissa. Matkan loppuosa onkin ehdottomasti päivän parasta antia, sillä saavumme viimein odottamiimme maisemiin.


Joki mutkittelee upeassa ympäristössä, jota sävyttävät viininviljelyyn valjastetut rinteet ja satunnaiset vanhat rakennukset. Jotkut viljelmistä näyttävät jatkuvan korkeiden kukkuloiden huipuille saakka.


Laivalla ei ole juurikaan muuta tekemistä, joten keskitymme nauttimaan leppoisaan tahtiin vaihtuvista maisemista. Aluksen kaiuttimista raikuvat vuorotellen kaikki Boney M:n kokoelmalevyn hitit Rivers of Babylonista lähtien.


Saavumme neljältä Peso da Réguan kaupunkiin, jossa jäämme pois kyydistä. Matkustajat ohjataan pikavauhtia rannalla päivystävien kaupustelijoiden ohitse bussiin, joka vie meidät läheiselle Castelinhon viinitilalle. Ohjelmaan kuuluu lyhyt englanniksi opastettu kierros Castelinhon kellareissa. Näemme muun muassa valtavia viinisäiliöitä sekä paksun pölykerroksen peittämiä vuosikertapulloja. Kaupan puolella tarjotaan hieman maistiaisia sekä tietenkin mahdollisuus ostosten tekemiseen. Tyydymme tällä kerralla juomien sijasta jääkaappimagneettiin.


Ostosten tekoon ei kulu juurikaan aikaa, joten ehdimme ihailla hetken maisemia. Laskeva aurinko värittää Douron vastarannalla kohoavia viiniviljelmiä. Peso da Régua on seudun tärkeimpiä viinintuotantokeskuksia ja erään kukkulan huippua hallitseekin Sandemanin portviinitalon salaperäiseen viittaan pukeutunut tunnushahmo. Alueelta löytyy paljon eri tiloja, joihin voisi paremmalla ajalla käydä tutustumassa.


Turistibussi kuljettaa meidät Réguan rautatieasemalle, josta alkaa parin tunnin paluumatka Portoon. Junasta on varattu laivayhtiön asiakkaille kaksi kokonaista vaunua. Rata seuraa alkumatkan Douro-jokea, kunnes erkaantuu toisaalle.


Näemme kumpuilevaa maastoa, laaksoja ja pieniä kyliä. Muutamat asemat on koristeltu sinisillä kaakeleilla. Junamatka tuntuu pitkän päivän jälkeen yllättävänkin puuduttavalta, mutta saavumme lopulta Porton kauniille São Benton asemalle.


Kokeilemamme kaltainen risteily tarjoaa hyvän mahdollisuuden nauttia Douron maisemista rauhalliseen tahtiin. Toisaalta tekemistä ei ole erityisen paljon ja aamusta iltaan venyvä retki saattaa tuntua ajoittain myös pitkästyttävältä. Päivästä on joka tapauksessa jäänyt mieleeni paljon hyviä muistoja. Koko Douroa emme todellakaan nähneet, sillä joen alkulähde sijaitsee lähes 900 kilometrin päässä Portosta. Espanjan puolella joki tunnetaan nimellä Duero.


Douron viininviljelysmaisemiin voi edelleen lähteä useamman eri yhtiön laivoilla. Yllä kuvatun kaltaisia retkiä mainostavat tällä hetkellä esimerkiksi Cruzeiros Douro sekä Porto Douro, kun taas Douro Azulin valikoima näyttäisi muuttuneen. Joella voi halutessaan tehdä myös useamman päivän mittaisia risteilyjä.

Jatka lukemista
Advertisement Booking.com

Suosittuja juttuja