Seuraa somessa

Japani

Hakone – kosketus japanilaiseen luontoon

Julkaistu

-

Matkustimme vaimon kanssa keväällä 2006 pariksi viikoksi Japaniin. Matkan pääkohteet olivat Kioto ja Tokio, mutta pysähdyimme niiden välillä kolmeksi yöksi Hakoneen. Luontokohde tarjosikin erinomaista vaihtelua suurkaupunkien vilinään.

Matkamme ensimmäiset päivät ovat kuluneet Kiotossa, josta saavumme Shinkansen-luotijunalla Odawaran kaupunkiin. Odawara toimii eräänlaisena porttina Hakonen alueelle ja ostammekin sen asemalta kolmen päivän Hakone Free Passit. Lipuilla saa käyttää useimpia alueen liikennevälineitä, kuten busseja, laivoja sekä köysiratoja. Kulkuvälineitä tarvitaan, sillä Hakonen laajalla alueella on kilometrien päässä toisistaan sijaitsevia kyliä. Matkaa Tokioon on alle sata kilometriä, joten kyseessä on suosittu retkikohde pääkaupungista käsin. Hakone on osa Fuji-Hakone-Izun kansallispuistoa ja kaunis luonto onkin Hakonen tärkein vetonaula. Seudulla on myös kylpylöitä, museoita ja muita nähtävyyksiä.


Kevätaurinko lämmittää, kun odottelemme Odawarassa bussia Motohakonen kylään. Kyyti lähtee japanilaiseen tapaan ajallaan, mutta matka etenee ruuhkaisella tiellä hitaasti. Kaupunki vaihtuu  vähitellen maaseuduksi ja liikenne vähenee. Mutkikas tie kiemurtelee vehreässä vuoristossa ja pientareen vieressä näkyy syviäkin rotkoja. Saavumme reilun tunnin matkanteon jälkeen määränpäähämme.


Olemme varanneet kolmen yön majoituksen pienestä majatalosta, joka sijaitsee jyrkällä rinteellä Motohakonen kylän yläpuolella. Ystävällinen emäntä toivottaa meidät hymyillen tervetulleiksi. Tapoihin kuuluu riisua kengät heti ulko-ovella ja laittaa jalkaan talon tohvelit. One size fits all hieman arveluttaa, sillä tämä koko on noin kuusi numeroa omaani pienempi. Kolme päivää on aivan liian lyhyt aika opetella kävelemään jyrkkiä portaita ilman, että jompikumpi tohveli irtoaa jalasta ja kolisee omia aikojaan alempaan kerrokseen. Majatalossa on kymmenkunta länsimaisesti sisustettua huonetta. Omamme on oikeastaan aika kodikas ja miellyttävän lämmin.

Kuva Motohakonesta: Serg Zastavkin / Shutterstock

Kävelemme puoli kuuden maissa noin puolentoista kilometrin mittaisen alamäen keskustaan. Ashi-järven rannalla sijaitseva kylä on lähes käsittämättömän hiljainen. Tiesimme kyllä Motohakonen olevan pieni maalaiskylä, mutta toisaalta suosittu turistikeskus, jossa käy runsaasti matkailijoita päivittäin. Mikään illanviettopaikka se ei selvästikään ole, sillä parista ravintolasta viimeinenkin sulkee oviaan jo kuudelta. Emäntämme kyllä tarjosi päivällismahdollisuutta majatalolla ja mainitsi, ettei kylältä saisi ruokaa. Tällä kerralla olisi kannattanut uskoa paikallista, vaikka ravintoloiden puuttuminen kummalliselta kuulostikin.

Kuva: au_uhoo / Shutterstock

Avoinna on ainoastaan kalastustarvikeliike sekä kirkkaasti valaistu 7-eleven. Ostamme jälkimmäisestä eväitä ja päätämme salakuljettaa ne huoneeseemme, jossa syöminen on majatalon sääntöjen mukaan ankarasti kielletty. Ilta hämärtyy, eikä autiolla kylällä ole juurikaan nähtävää. Vastaan ei tule ketään ja ohi hurahtaa autojakin vain harvakseltaan. Hyytävä tuuli puhaltaa navakasti ja kolisuttaa peltikattoja. Tuntuu hassulta päätyä lomailemaan näin kylmään, pimeään ja autioon paikkaan, kun samaan aikaan voisi maata onnellisena vaikkapa Kanarian auringon alla. Mutta ei, kyllä me edelleenkin olemme mieluummin tutustumassa Japanin ihmeisiin.


Japanissa on juoma-automaatteja aivan kaikkialla, myös Motohakonen aution bussiaseman katoksessa. Sinisellä merkityt juomat ovat kylmiä ja punaiset kuumia. Lähes tulikuuma teetölkki lämmittää ensin sormia ja pian koko kehoa. Lämmin tulee myös paluumatkalla, kun kävelemme koko pitkän ylämäen pimeän autotien laitaa majataloon. Ehdimme sopivasti perille ennen sateen alkamista. Pisarat ropisevat ikkunaan ja tuuli ujeltaa nurkissa, kun nukahdamme väsyneinä huoneeseemme.


Heräämme jo varhain, mikä onkin hyvä, koska emäntämme soittaa huoneen lankapuhelimeen joka aamu ja varmistaa, että saavumme aamiaiselle täsmälleen kello kahdeksalta. Sää on harmillisen sumuinen, emmekä näe ruokasalin ikkunoista juuri mitään. Länsimainen aamiainen on joka tapauksessa maukas ja lähdemme sen voimin kohti tihkusateista Ashi-järven rantaa. Kaduilla näkyy nyt jo ihmisiäkin. Ehdimme kymmenen jälkeen lähtevään laivaan, joka seilaa järven toiseen päähän Togendaihin. Oletamme sään selkenevän päivän mittaan. Näkemissämme mainoskuvissa järven taustalla kohoaa majesteettinen Fuji-vuori lumisine huippuineen.


Ashi-järvellä kulkee kolme huvialusta, jotka muistuttavat ulkonäöltään menneiden aikojen merirosvolaivoja. On pohjoismaalaisittain hauskaa, että yksi niistä on nimeltään Vasa, Tukholman edustalle uponneen sotalaivan mukaan. Sankka usva pilaa näkyvyyden, mutta luo toisaalta järvelle mystisen tunnelman. Vastaan purjehtiva Vasa näyttääkin sumun keskellä todelliselta aavelaivalta.


Togendai vaikuttaa korkeintaan Motohakonen kokoiselta pikkukylältä. Lähdemme saman tien köysiradalle, joka kuljettaa meitä ylös vuorille. Samaan vaunuun tulleet japanilaiset huokailevat ihastuksissaan, kun kuulevat että olemme kotoisin Finlandosta. Eräs pariskunta kertoo suunnittelevansa jopa Suomen-matkaa. He ovat kuulleet valkeista kesäöistä sekä siitä, että suomalaiset periytyvät mongolialaisista. Harmittelemme sumua, jonka vuoksi köysiradalta ei näe juuri mitään. Päädymme parinkymmenen minuutin kyydin päätteeksi Owakudanin asemalle.


Owakudanin tuliperäinen alue syntyi Hakone-vuoren purkauksessa kolmisentuhatta vuotta sitten. Maan sisältä kumpuaa edelleen rikkikaasua ja kuumaa mineraalipitoista vettä. Köysirata-aseman lähistöltä löytyy muutamia matkamuistokauppoja sekä ravintoloita. Teemme pienen kierroksen tuliperäiseen maastoon merkittyä reittiä pitkin. Muutamista lähteistä pulppuaa sameaa ja ilmeisen kuumaa vettä. Rikin vastenmielinen haju leijailee kaikkialla ja sumuinen maisema näyttää harvinaisen synkältä.


Vanhan uskomuksen mukaan Owakudanin luonnonlähteissä keitettyjen kananmunien syöminen pidentää elinikää seitsemällä vuodella. Tarjous on kieltämättä houkutteleva, mutta jätämme mustakuoriset munat silti syömättä. Japanilaiset popsivat munia suurella innolla, mutta me katsomme parhaaksi siirtyä sisätiloihin nuudelilounaalle.


Sää kirkastuu pian aterian jälkeen ja aurinkokin ilmestyy näkyviin. Jopa Fujin huippu pilkistää hetkeksi esiin, kunnes uudet pilvet peittävät taivaan. Palaamme köysiradalla Togendaihin ja kävelemme hetken kylällä. Kalastajat selvittävät laiturilla verkkojaan ja muutama koira vaeltelee edestakaisin.


Sää muuttuu paluumatkan aikana ennätyksellisen sumuiseksi, emmekä näe enää kapean järven rantoja. Jäämme kyydistä Hakonemachissa, josta ajattelemme palata päivän viimeisellä laivavuorolla Motohakoneen. Sumuisessa kylässä ei ole juurikaan nähtävää, joten palaamme melko pian satamaan. Luulemme laituria ensin tyhjäksi, mutta hernerokkasumun keskeltä erottuu lähietäisyydeltä laivakin. Laivavuoro on hädin tuskin kymmeneen metriin yltävän näkyvyyden vuoksi peruttu, joten päätämme jatkaa bussilla eteenpäin.


Kysymme asemalla seisoskelevalta bussikuskilta millä autolla pääsemme Motohakoneen ja nousemme osoitettuun kyytiin. Hämmästys on kuitenkin suuri, kun kyseinen kuljettaja kaasuttaa näyttämällään bussilla aivan eri suuntaan. Päädymme sumuisten metsämaisemien halki Hakone-Yumoton asemalle, jossa vaihdamme oikeaan Motohakonen bussiin. Muut matkustajat kyselevät uudelta kuljettajalta seuraavista pysäkeistä varsin hermostuneeseen sävyyn, mutta me tiedämme kerrankin missä pitäisi jäädä pois.


Saavumme Motohakoneen ajoissa, sillä ravintolat ovat tällä kerralla auki. Tarjoilija ei puhu vieraita kieliä, mutta käymme yhdessä kadulla valitsemassa sopivat ruoat näyteikkunaan aseteltujen muovisten malliannosten perusteella. Saamme eteemme varsin maukkaat ja edulliset nuudelikeitot. Muut asiakkaat poistuvat ja syömme ateriamme loppuun samalla, kun tarjoilija ja kokki jo nostelevat tuoleja siivottujen pöytien päälle yöksi. Jälkiruokaa lähdemme jälleen etsimään 7-elevenistä.


Haluan viettää illan mahdollisimman japanilaiseen tapaan, joten vedän ylleni majatalon yukatan, joka muistuttaa hieman länsimaista kylpytakkia. Läpsyttelen liian pienillä tohveleilla alakerran kylpyosastolle, jossa odottaa furo-kylpy. Kuumalla kylvyllä on japanilaisessa kulttuurissa yhtä tärkeä asema kuin saunalla Suomessa, ja kylpymahdollisuuksia löytyykin monista majapaikoista. Hakonen alueella on myös useita onseneita eli kylpylöitä, joiden vesi johdetaan suoraan tuliperäisestä maasta. Moni tuleekin Hakoneen ensisijaisesti rentouttava kylpyläloma mielessään.


Kuuma kylpy on mukava kokemus ja saan nauttia siitä yksin, sillä alakertaan ei ilmesty muita ihmisiä. Miehille ja naisille on omat osastonsa, joissa kylvetään alasti. Ennen altaaseen menemistä on tärkeää peseytyä huolellisesti, jotta kylpyvesi pysyy puhtaana. Ostan kylpyosaston juoma-automaatista Sapporo-oluen ja kömmin yukata ylläni takaisin huoneeseen, jossa katsomme televisiosta kummallisia viihdeohjelmia sekä Yomiuri Giantsin baseball-ottelua. Niin japanilainenkin tekisi.


Seuraavan aamun sää on häikäisevän kirkas, joten päätämme uusia edellisen päivän kierroksen paremmalla onnella. Retkeily on joka tapauksessa Hakone Free Passien ansiosta ilmaista. Laivan avoimella yläkannella kelpaa paistatella päivää, vaikka sää tuntuukin melko viileältä. Pilviä on silti edelleen sen verran, ettei Fujia auringonpaisteesta huolimatta näy. Ashi-järven rantoja peittävät havumetsät. Veteen rakennettu torii-portti osoittaa paikan, josta voisi kiivetä Hakonen pyhäkölle. Se jää meiltä Kioton temppelipaljouden jälkeen näkemättä.


Lähdemme uudemman kerran myös köysiradalle, joka onkin tällä ilmalla aiempaa parempi elämys. Huomaamme vasta nyt, kuinka korkealla maan pinnan yläpuolella rata kulkee. Owakudanin tuliperäinen alue ei vaikuta auringonpaisteessa yhtä dramaattiselta kuin edellisenä päivänä.


Fujikin ilmestyy lopulta näkyviin hieman edellispäivää paremmin, vaikkei näkymä ole vieläkään täydellinen. Ostamme vähän syötävää ja istumme penkille katselemaan maisemaa. Japanilaiset turistiryhmät seuraavat toisiaan ja huokailevat ihastuksesta, kun heidän oppaansa osoittavat kaukana häämöttävää tulivuoren huippua. Onneksi palasimme tänne paremmalla säällä.


Palaamme jälleen laivalla Hakonemachiin ja syömme taas yhdet nuudelikeitot sataman lähettyvillä. Lähdemme aterian jälkeen etsimään matkaesitteessä esiteltyä luontopolkua, jonka pää löytyykin helposti huoltoaseman kulmalta. Taival alkaa hieman mutaisena, mutta pääsemme pian vaihtelevassa metsikössä kulkevalle miellyttävälle polulle. Metsässä on rauhallista, emmekä kohtaa ainuttakaan ihmistä. Ainoa korviin kantautuva elonmerkki on lintujen kirkas laulu. Rentouttava metsäretki muuttuu rankaksi kuntoiluksi, kun eteen tulee poikkeuksellisen korkea ja jyrkkä ylämäki. Eteneminen onnistuu tukiköydestä kiinni pitämällä ja puisilla askelmilla tasapainoilemalla.


Jatkossa vastaan tulee vaihteleva määrä mutaa, portaita, kaatuneita puita, oksia, juuria ja melkeinpä vesiesteitäkin. Metsä muistuttaa bambutiheikköjä lukuun ottamatta melko lailla suomalaista maastoa. Nautimme raikkaasta ilmasta ja kiireettömyydestä luonnon keskellä. Saavutamme reitin varrella myös Byobu-vuoren huipun, joka on 948 metrin korkeudessa. Metsäisellä huipulla ei ole kunnon maisemapaikkaa, mutta pääsemme myöhemmin tähystämään merelle saakka. Loppumatka on enimmäkseen alamäkeä, ajoittain jyrkkiäkin portaita pitkin.


Palaamme autotien reunaan, josta erkaantuu pian metsään kääntyvä vanha kivetty reitti. Tämä tie on osa 1600-luvulla rakennettua Tokaidon valtatietä, joka yhdisti Kioton ja Edon eli nykyisen Tokion toisiinsa. Seuraamme tietä noin puolentoista kilometrin ajan.


Tuntuu hauskalta kuvitella, kuinka entisaikojen samurait ja muut matkalaiset ovat taittaneet taivalta samalla reitillä. Satunnaiset auringonsäteet tunkeutuvat puiden välistä tunnelmalliselle kivitielle.


Saavumme vaiherikkaan metsäretken päätteeksi Motohakonen kylän laidalle ja näemme yli kolmen tunnin tauon jälkeen muita ihmisiä. Ilta hämärtyy ja poikkeamme vielä kerran 7-eleveniin. Myyjät toivottavat meidät tervetulleiksi äänekkäillä irasshaimase-kiljahduksilla, kuten japanilaisiin tapoihin kuuluu. Kova ääni on kohteliaisuus, vaikka se aluksi kummalliselta tuntuukin. Elämä Motohakonessa rytmittyy auringonvalon ja laivavuorojen mukaisesti, joten tiedämme jo tässä vaiheessa, ettei autioituneen kylän viileään iltaan kannata jäädä hengailemaan. Niinpä palaamme majataloon viettämään iltaa kylpemisen ja kummallisten televisio-ohjelmien pariin.


Jätämme Hakonen kolmannen nukutun yön jälkeen taaksemme ja jatkamme matkaa kohti Tokiota. Hakone jää mieleen mukavana alueena, jossa voi nauttia kauniista luonnosta ja rauhallisesta tunnelmasta. Omalla reissullamme Hakone toimi erinomaisena vastapainona kahden suurkaupungin välissä. Seuraavalla Japanin-matkallamme syksyllä 2008 löysimme vastaavanlaista tunnelmaa Fujin viiden järven alueelta, joka sijaitsee kuuluisan tulivuoren pohjoispuolella. Sillä kerralla näimme vihdoin myös itse Fujin kunnolla pilvetöntä taivasta vasten.


Hakone on edelleen paikoillaan, vaikka paljon on luultavasti 15 vuodessa muuttunutkin. Esimerkiksi Vasa-laiva lopetti liikennöintinsä huhtikuussa 2019, mutta samantyyppiset alukset jatkavat järvellä seilaamista edelleen. Owakudanin turistikeskus on ollut välillä avoinna vain rajoitetusti lisääntyneen vulkaanisen toiminnan vuoksi. Suosittelen tuoreempia matkavinkkejä kaipaaville Iida in Translation -blogia, josta löytyy kokemuksia Hakonesta niin selviytymisoppaan kuin aktiviteettienkin osalta.

Blogia kirjoittaa jatkuvaa matkakuumetta poteva perheenisä Keravalta. Nautin reissuista niin Euroopassa, kaukomailla kuin kotimaassakin. Pysy mukana matkassa ja seuraa Lähtöporttia Facebookissa sekä Instagramissa.

Jatka lukemista
4 kommenttia

Kommentit

  1. Hakonessa ei ollakaan käyty, eikä myöskään Fujin viiden järven alueella. Kumpi noista muuten oli enemmän teidän mieleenne? Arvelen itse, että seuraava Japaniin kohdistuva matka tulee kohdistumaan Hokkaidoon ja/tai Okinawaan, mutta eihän sitä koskaan tiedä… Japani on kyllä mukava maa!

    • Mika / Lähtöportti

      27.5.2021 at 13:53

      Japani on hieno matkakohde ja oma suosikkini niistä maista, missä olen Euroopan ulkopuolella käynyt. Pidimme kyllä molemmista, sekä Hakonesta että Fujin viiden järven alueesta. Mutta jos pitää valita toinen, niin kyllä se on tuo jälkimmäinen. Fujin viisi järveä ovat ihan vuoren juurella, joten sieltä näkee vuoren paremmin ja voi halutessaan lähteä vaikka kiipeämään Fujille. Muutenkin tekemistä riittää varmasti muutamaksi päiväksi.

  2. Jenni / Unelmatrippi

    15.6.2021 at 14:20

    Japani ja nuo kuumien ja kylmien juomien automaatit joka paikassa – paras keksintö ikinä! 😀

    Japanissa riittäisi vaikka miten paljon tutkittavaa, se on kiehtova ja monipuolinen maa. Ja potentiaalisia kohteita maassa kertyy näemmä koko ajan lisää, koska myös Hakone vaikuttaa kiinnostavalta.

    Tästä muistelujutusta tuli muuten taas omiakin muistoja mieleen: meillä oli Kawaguchikossa hirveä työ yrittää nähdä Fuji sankan sumun keskeltä. Lopulta onnistuttiin! Uusinta ei silti olisi pahitteeksi.

    • Mika / Lähtöportti

      16.6.2021 at 20:50

      Japanissa on niin monta hienoa keksintöä, kuten erilaiset automaatit, muoviruoka-annokset, bento-boksit, iloista sävelmää soittavat liikennevalot tai ravintolalaskun maksaminen kassalla ovensuussa. Kova olisi ikävä takaisin 😃

      Hakone on kyllä kiva. Ei nyt mikään pakollisten kohteiden listan ykkönen, mutta houkutteleva yhdistelmä helppoutta ja monipuolisia luontokohteita.

      No niin, taas yksi kohta ”yhteisten” matkamuistojemme listalle. Kawaguchikossa oltiin ja Fuji paljastui sumun keskeltä vasta toisena päivänä 😃 Paikan nimi on jäänyt parhaiten mieleen paikallisilta pikkupojilta, jotka hokivat bussissa kovaan ääneen Kawaguchiko Eki, Kawaguchiko Eki!

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Japani

Nikko – Japanin historiaa ja luontoa parhaimmillaan

Julkaistu

-

Kirjoittanut

Nikko kuuluu Japanin suosituimpiin matkakohteisiin. Sympaattinen pikkukaupunki tunnetaan sekä historiallisista temppeleistään että kauniista luonnostaan. Kävimme Nikkossa toisella Japanin-matkallamme lokakuussa 2008.

Tuntuu kuin olisimme saapuneet mökille. Huoneessa on osittain paneloidut seinät, puiset sängyt ja punainen matkatelevisio. Ulkoa kuuluu joen kohinaa ja kun avaamme verhot, meitä tuijottaa pihaa vartioiva skotlanninpaimenkoira. Mutta mökki tämä ei kuitenkaan ole, vaan majatalo Turtle Inn kaukana kotoa Japanin Nikkossa.

nikko_turtle_inn


Tänne oli parin tunnin junamatka Tokiosta. Ostimme Asakusan asemalta Tobu-yhtiön neljän päivän Nikko Passit, joilla pääsee pääkaupungista Nikkoon ja takaisin sekä saa käyttää vapaasti alueen julkista liikennettä. Nikkon asemalta Turtle Inniin tulimme silti taksilla, jonka kuljettajan kanssa oli pieniä kieliongelmia. Löysimme lopulta onnellisesti perille näytettyämme kuljettajalle kilpikonnan kuvaa. Taksien penkeillä on Japanissa pitsiverhoilut, kuljettajat käyttävät valkeita hansikkaita ja takaovet aukeavat automaattisesti niin, ettei asiakkaan tarvitse koskea mihinkään.

nikko_hippari_dako_ravintolavinkki


Nikkon rauhallinen tunnelma tuo vaihtelua Tokion hektiseen vilinään. Kävelemme illan hämärtyessä kapean tien reunaa pitkin kohti keskustaa. Vuolaasti virtaava Daiya-joki kohisee tien oikealla puolella. Saavumme noin kilometrin talsimisen jälkeen asemalle viettävään alamäkeen, jonka yläosassa huomaamme Hippari Dakon. Ikkunat on peitetty käsin kirjoitetuilla mainoksilla, mutta raotamme rohkeasti ravintolan ovea ja kurkistamme uteliaina sisään.

nikko_hippari_dako_ruokakuva


Meidät ottaa vastaan iloisesti hymyilevä topakka täti, joka kajauttaa ilmoille tyypillisen irashaimase-tervehdyksen. Ravintola on hyvin pieni, mutta koska sisällä on vain pari asiakasta, mahdumme helposti istumaan. Valitsemme nurkkapöydän ja tilaamme yakitori-kanavartaita.

nikko_hippari_dako_japanilainen_ravintola


Ihmettelemme Hippari Dakon sisustusta. Eri puolilta maailmaa saapuneet matkailijat ovat koristelleet paikan kattoa myöten pieniin paperilappuihin kirjoitetuilla tervehdyksillä. Joukossa on myös seteleitä ja matkalippuja. Yksinkertainen ruoka on suorastaan käsittämättömän herkullista ja myös edullista, sillä annoksen hinta jää noin kuuteen euroon. Talo tarjoaa vielä jälkiruoaksi satsumat.

nikko_shinkyo_silta


Yksi Nikkon nähtävyyksistä on Hippari Dakon lähistöllä sijaitseva punainen Shinkyo-silta. Se on pystytetty samaan paikkaan, jossa buddhalaismunkki Shodo Shonin legendan mukaan ylitti virran kahden jättiläiskäärmeen selässä ja perusti vastarannalle Nikkon ensimmäisen temppelin.

nikko_turtle_inn_yukata


Palaamme huoneeseemme katsomaan kummallisia japanilaisia televisio-ohjelmia. Säätiedotuksen meteorologilla on kädessään jonkinlainen sauva, jolla hän taikoo kartalle niin pilviä kuin aurinkojakin. Ehdimme myös kokeilemaan talon furo-kylpyä, jonka yli 40-asteinen vesi tuntuu miellyttävältä. Turtle Inn tarjoaa asiakkaidensa käyttöön kylpytakkia vastaavat yukatat sekä kilpikonnakuviolla koristellut tohvelit.

nikko_syysfestivaalit


Majatalon palvelualtis emäntä kantaa aamiaispöytään länsimaalaisen aamupalan, johon kuuluu rasvaan upotettuja lämpimiä leipiä, tuoreita hedelmiä sekä kovaksikeitettyjä kananmunia. Emäntä kertoo innostuneesti tämänpäiväisistä Nikkon syysfestivaaleista, joita päätämme lähteä heti syötyämme ihmettelemään. Olemme matkan ajankohdan suhteen onnekkaita, sillä festivaalin pääohjelmanumerona oleva paraati järjestetään vain kahdesti vuodessa. Tapahtuma-alueelle on kerääntynyt runsaasti ihmisiä, mutta joukkoon mahtuu vielä helposti mukaan.

nikko_samuraiparaati


Paikalla ei näy juurikaan länsimaalaisia, mutta tapahtumassa on iloksemme myös englanninkieliset kuulutukset. Meille selviää, että lähes tuhannen samurain paraati on vanha perinne. Maan historian suurimman sotapäällikön Tokugawa Ieyasun hauta siirrettiin Shizuokasta tänne Nikkoon vuonna 1617. Paraati muistuttaa uusia sukupolvia tuosta historiallisesta tapahtumasta.

nikko_samuraiden_paraati


Samuraiksi pukeutuneita miehiä riittää pienistä lapsista eläkeläisiin. Esillä on valtava määrä erilaisia koristeellisia asuja, joista vanhimmat ovat jopa kolmesataa vuotta vanhoja.

nikko_syysfestivaalit_paraati


Muutama keskeinen hahmo liikkuu ratsain ja kaiken huipentaa kannettava pyhäkkö, jonka päälle yleisö heittää kolikoita. Tapahtuma on täynnä värikkäitä asuja ja lippuja, keihäitä, miekkoja sekä rumpuja. Kulkue on hyvin mieleenpainuva elämys.

nikko_toshogu_pyhakko


Kiipeämme paraatin päätyttyä Toshogun pyhäkölle, jossa on myös Tokugawa Ieyasun hautapaikka. Suurmies jätti lähtemättömästi jälkensä Japaniin, sillä hänen perustamansa shogunaatti eristi saaret muusta maailmasta ja hallitsi maata 1600-luvun alusta aina vuoteen 1867, jolloin valta siirtyi keisarille.

nikko_apinat


Astumme pyhäkön alueelle valtavan torii-portin kautta. Pihan hevostalli tunnetaan puiseen seinään satoja vuosia sitten kaiverretuista apinahahmoista. Kolme viisasta apinaa opettavat harkitsemaan kaikkea mitä kuulemme, puhumme tai näemme.

nikko_kolme_viisasta_apinaa


Nyt myöhemmin jopa omat emojinsa saaneet apinat jäisivät helposti huomaamatta, ellei niitä olisi pysähtynyt ihmettelemään valtava ihmisjoukko. Veistokset ovat kovin pieniä ja vain osa laajempaa apinoita esittävää kokonaisuutta. Katselemme pihalla myös monia sammalen peittämiä kivilyhtyjä.

nikko_toshogu_shrine


Saavumme mahtavalle Yomeimon-portille, joka on viimeistelty lukemattomilla koristeellisilla yksityiskohdilla. Portin takana odottaa pyhäkön päärakennus, jonka ovella riisumme kenkämme. Paikallisiin tapoihin kuuluu kävellä alttarille, tehdä kaksi kumarrusta ja kaksi taputusta, rukoilla hetki sekä vielä lopuksi kumartaa kerran.

nikko_toshogu_2008


Pyhäkköalue on mahtipontinen kokonaisuus, joka heijastelee Tokugawa Ieyasun valtaa. Kyseessä ei ollut mikään vaatimaton päällikkö, sillä hän ehti julistaa itsensä jumalaksi ennen siirtymistään ajasta ikuisuuteen. Moni muukin on suunnannut heti paraatin jälkeen pyhäkölle, joten ruuhka on melkoinen. Jostain taustalta kuuluu ilotulitteiden pauketta.

nikko_toshogu_shrine_hauta


Kiipeämme pitkiä ja jyrkkiä portaita pitkin yhä korkeammalle, kunnes saavumme Tokugawa Ieyasun haudalle. Nikko sijaitsee keskellä kansallispuistoa ja ympäröivä metsä valtavine havupuineen näyttää todella hienolta.

nikko_toshogu_japani


Huomaamme alas laskeuduttuamme, että kansa on jo valmistautumassa paraatin toiseen näytökseen, jossa samurait nousevat ylämäkeen pyhäkölle. Emme jää odottelemaan kulkuetta, vaan suuntaamme mieluummin syömään. Suuri kulhollinen paikallista yuba soba -nuudelikeittoa maistuu hyvin ja täyttää vatsan edullisesti.

nikko_taiyuinbyo


Kävelemme upeiden puiden reunustamaa kujaa pitkin Taiyuinbyon pyhäkölle, joka on rakennettu Ieyasun pojanpojan eli shogunaatin kolmannen hallitsijan Tokugawa Iemitsun muistolle. Paikka muistuttaa edellistä pyhäkköä, mutta on jonkin verran vaatimattomampi. Nautimme rauhallisesta tunnelmasta, sillä täällä ei näy liikaa ihmisiä. Nähtävyys on komea, mutta meistä alkaa jo tuntua, että olemme ihmetelleet riittävästi pyhäköitä yhdelle päivälle. Päätämme keskittyä jatkossa luontokohteisiin.

nikko_temppeli


Näemme vielä kuuluisan Rinno-jin buddhalaistemppelin, mutta tyydymme katselemaan sitä vain ulkoa päin. Jäämme sen sijaan seuraamaan keltahattuisen koululaisryhmän touhuja. Suurta ja vilkasta joukkoa on ilmeisen hankalaa saada onnistuneeseen ryhmäkuvaan edes tiukasta kuristaan tunnetussa Japanissa.

nikko_daiya_joki


Temppelialue jää taakse ja kävelemme poispäin keskustasta. Ohitamme Nikkon toisen Turtle-majatalon ja saavumme Kanmangafuchin solaan. Daiya-joki virtaa kohisten satumaisen kauniin rotkon pohjalla. Kirkas vesi kuohuu sileiksi hioutuneiden kivien välissä ja muodostaa paikoitellen hauskannäköisiä pyörteitä.

nikko_ganmangafuchi_vesiputous


Näemme pari pientä vesiputousta ja nautimme suuresti luonnon rauhasta. Jäämme joen varteen pitkäksi aikaa ja tuumimme, että nautimme tästä paikasta jopa enemmän kuin hienoimmista näkemistämme temppeleistä. Ilmakin tuntuu poikkeuksellisen raikkaalta.

nikko_ganmangafuchi_patsaat


Kanmangafuchi tunnetaan pitkästä rivistä buddhalaisia jizo-patsaita. Sammalen peittämät ja punaisilla myssyillä varustetut veistokset luovat paikalle arvoituksellisen tunnelman. Noin seitsemänkymmentä hiljaista hahmoa tuijottaa tyynesti joelle päin. Paikallisten mukaan yksittäiset patsaat saattavat välillä kadota tai vaihtaa paikkaa. Näin ollen niiden tarkan määrän laskeminen on vaikeaa, eikä samaa tulosta saa koskaan kahta kertaa peräkkäin.

nikko_bussi


Lähdemme seuraavana aamuna etsimään lisää luontoelämyksiä Okunikkon alueelta keskustan länsipuolelta. Huomaamme paikallisbussiin noustessamme, että moni muukin on päättänyt viettää lauantaipäivää kansallispuistossa. Mahdumme juuri ja juuri käytävälle seisomaan. Kyydissä ei näy muita länsimaalaisia. Matka etenee ruuhkan vuoksi äärimmäisen hitaasti. Meidän pitäisi aikataulun mukaan päästä perille alle kolmessa vartissa, mutta matka vie lopulta tasan kaksi tuntia. Tuntuu kuin puoli Tokiota olisi tullut ihmettelemään tämän seudun ruskaa.

nikko_irohazaka_road


Jäämme kyydistä Akechidairan köysiradan luona. Jo parkkipaikalta on näkymä pohjoisemmalle Irohazaka-tielle, joka tunnetaan lukuisista neulansilmämutkistaan. Tulimme hieman vastaavaa tietä ylös tänne Akechidairaan ja kuvassa häämöttävä tie olisi paluureittimme takaisin Nikkoon.

nikko_koysirata


Köysiradalle ei ole onneksi pitkää jonoa, joten pääsemme sujuvasti hienolle näköalapaikalle. Maisemaa katsellessa tuntuu jo siltä, että retkestä tulee varmasti kaiken vaivan arvoinen.

chuzenji_jarvi_kegon_vesiputous


Ihailemme Chuzenji-järveä sekä sen edustalla kuohuvaa lähes sata metriä korkeaa Kegonin vesiputousta. Ihastumme vuoristoiseen maisemaan, jonka keskeltä erottuu myös pieni Chuzenji Onsenin kylpyläkaupunki. Järvi sijaitsee yli 1200 metrin korkeudella merenpinnasta ja sen pohjoispuolella kohoava Nantai-vuori yltää lähes kahteen ja puoleen kilometriin.

nikko_yakitori


Ostamme välipalaksi herkullisia yakitori-vartaita, joiden voimalla lähdemme odottelemaan seuraavaa bussia. Saamme olla onnellisia mahtuessamme kyytiin, sillä osa ihmisistä joutuu jäämään pysäkille odottelemaan seuraavaa vuoroa. Ohitamme Chuzenji Onsenin ja jatkamme bussimatkaa aina Ryuzun putouksille saakka. Selkeä reittikartta ja bussipysäkkien numerointi helpottavat matkantekoa, joten osaamme jäädä kyydistä haluamassamme paikassa.

nikko_ryuzu_putoukset


Ryuzun putoukset tulevat vastaan parinsadan metrin päässä pysäkiltä. Veden kohina kuuluu jo kauas. Ihailemme näkymää muutamasta eri paikasta. Matkamuistomyymälän luona on näköalatasannekin.

nikko_ryuzu_falls


Päätämme kiivetä putouksen yläjuoksulle leveää portaikkoa pitkin. Ruskan värjäämä maisema näyttää harvinaisen hienolta. Päädymme pian sillalle, josta voi katsella näkymää myös alas järven suuntaan. Tutkimme sillan viereen pystytettyä retkeilykarttaa, jonka mukaan ympäristössä risteilee useita houkuttelevia polkuja. Reitit ovat niin pitkiä, että joudumme jättämään ne tällä kerralla väliin.

nikko_kansallispuisto


Kävelemme silti pienen pätkän erästä polkua pitkin, kunnes käännymme ympäri ja palaamme kohti bussipysäkkiä. Matkanteko vaatii kärsivällisyyttä, sillä joudumme odottelemaan ruuhkaan juuttunutta bussia reilusti yli puoli tuntia. Viereemme kerääntyy vähitellen paikallista kansaa, joka asettuu luontevasti selkeään jonomuodostelmaan. Bussikin saapuu viimein ja pääsemme kauniiden järvimaisemien ohitse Chuzenji Onsenin pikkukaupunkiin.

chuzenji_onsen_katukuva


Etsimme ravintolaa ja hetken kävelyn jälkeen löydämmekin sellaisen eräästä kadunkulmasta. Tarjoilijatäti ei puhu vieraita kieliä, mutta käsimerkit kertovat selkeästi sulkemisajasta. Viimeiset asiakkaat näkyvät lopettelevan aterioitaan. Ehdimme kävellä jo kadun toiselle puolelle, kun sama nainen juoksee peräämme. Hän elehtii anteeksi pyydellen ja viittoo meidät sisälle ravintolaan.

nikko_tempura_japanilainen_ruoka


Tilanne hieman hämmentää, mutta tartumme toki tarjoukseen ja astumme sisään. Huokeat tempura-annokset sisältävät rapuja ja vihanneksia. Lisukkeena on reilusti nuudeleita. Meiltä kysytään lopuksi englanniksi, pidimmekö ruoasta. Tämä on niitä hetkiä, jolloin kannattaa käyttää yhtä harvoista osaamistani japaninkielisistä sanoista, oishii. Herkullista oli, ja tarjoilijat vastaavat kehuihin leveästi hymyillen ja vuolaasti kiitellen. Kyllä kannatti tulla syömään Chuzenji Onseniin.

chuzenji_onsen_iltakuva


Ilta hämärtyy ja kadut autioituvat. Ihmettelimme japanilaisten pikkukylien aikaista hiljenemistä jo aiemmalla matkallamme Motohakonessa. Tuntuu oudolta sulkea ravintoloita jo viideltä iltapäivällä, mutta maassa maan tavalla. Suunnistamme bussipysäkille, jotta pääsemme varmasti Nikkoon ennen päivän viimeistä vuoroa. Paluumatka vie täsmälleen aikataulun mukaiset 40 minuuttia. Illat ovat Nikkossakin aavemaisen hiljaisia. Hämärillä kujilla ei näy juurikaan vastaantulijoita, ja korviin kantautuu vain hyönteisten siritystä sekä kadun alla kulkevan viemärin kohinaa. Ostamme iltapalaksi onigiri-riisikolmiot ja suunnistamme kohti majapaikkaamme.

nikko_ganmangafuchi_maisema


Herään viimeisenä Nikkon-aamuna varhain ja lähden pienelle aamukävelylle. Suunnistan vielä kerran Kanmangafuchin solaan, jonka tunnelma on harvinaisen seesteinen. Auringon säteet yltävät vasta metsäisten rinteiden ylimmille oksille. Pysähdyn ihailemaan luonnon kauneutta ja lasken lopuksi jizo-patsaiden määrän. Uskomus kummittelevista patsaista taitaa olla totta, sillä en saa samaa tulosta kuin edellisellä kerralla.

nikko_temppeli_ruska


Pakkaamme rinkkamme ja suuntaamme aamiaisen jälkeen kohti Nikkon rautatieasemaa. Japanin-matka jatkuu onneksi vielä Fuji-vuoden juurelle Kawaguchikoon sekä Nagoyan miljoonakaupunkiin. Nikko jää mieleemme kauniina ja kiehtovana paikkana. Ehdimme nähdä kaiken suunnittelemamme, vaikka patikkapolut jäivätkin kokeilematta.

nikko_taiyuinbyo_temppeli


Nikko jättää muiston Daiya-joen kohinasta, Kanmangafuchin solan seesteisyydestä ja ruskan värjäämistä lehdistä. Mieleen jäävät myös satojen samuraiden paraati sekä temppeleiden ylitsepursuavan upeat yksityiskohdat. Nikko lasketaan Japanin tärkeimpien matkakohteiden joukkoon hyvästä syystä, sillä nähtävää riittää niin luonnon kuin historiankin ystäville.

Jatka lukemista

Japani

10 kuvamuistoa Japanista

Julkaistu

-

Kirjoittanut

Esittelen tämänpäiväisen Instagram Travel Thursdayn merkeissä kuvia yhdestä suosikkimaastani. Teimme vaimon kanssa kaksi reppureissua Japaniin ennen lasten syntymää, mutta perhematkat Hello Kittyn luokse ovat jääneet toistaiseksi suunnittelun asteelle. Turvallisessa vastakohtaisuuksien maassa on niin paljon kummallista ihmeteltävää, että palaamme sinne varmasti ennemmin tai myöhemmin. Yllä olevassa kuvassa näkyvät Nikkon kaupungin lähistöllä sijaitsevat Kegonin vesiputous ja Chuzenji-järvi.

Yasaka Shrine, Kioto
Japaniin tutustumisemme alkoi Kiotosta. Kaupungissa on uskomaton määrä upeita temppeleitä ja muita nähtävyyksiä, joista monet on tosin suljettu maksullisten porttien taakse. Nämä paperilyhdyt on kuvattu shintolaisessa Yasakan pyhäkössä, jonne on vapaa pääsy ympäri vuorokauden. Palaisin mielelläni Kiotoon uudelleen, sillä ehdimme nähdä muutamassa päivässä vain pienen osan siitä, mitä kaupungilla on tarjottavanaan.

Ashi-järvi
Tiesittekö, että Japanin Ashi-järvellä seilaa Wasa-niminen alus, joka on pastellivärein koristeltu versio Tukholman edustalle vuonna 1628 uponneesta sotalaivasta. Lähdimme vesille poikkeuksellisen sumuisena päivänä, jolloin Wasa todellakin näytti menneisyydestä purjehtineelta aavelaivalta. Sumu sankkeni lopulta niin, ettemme nähneet juuri kymmentä metriä kauemmas eteemme.

Ashi-järven merimiehet
Tämä hauska kuva on samalta päivältä kuin edellinenkin. Merimiehet tarkistavat, että kellot ovat varmasti ajoissa. Japanilaiset ovat täsmällistä kansaa, ja esimerkiksi Shinkansen-luotijunat kulkevat noin sekunnin tarkkuudella. Tarkat japanilaiset häpeävät vieläkin taifuunien ja maanjäristysten riivaamaa vuotta 2004, jolloin Shinkansenit olivat luonnonvoimien vuoksi keskimäärin 42 sekuntia aikataulustaan myöhässä.

Bento-lounas
Japanin tyypillisimpiä take away -lounaita ovat bento-eväslaatikot. Niiden sisältämistä herkuista nautitaan usein esimerkiksi junamatkojen aikana. Söin tämän laatikon sisällön toisen Japanin-matkamme aluksi Uenon puistossa Tokiossa. Takana oli lentokoneessa vietetty yö ja edessä vielä tunteja ennen hotellihuoneeseen pääsyä, mutta nämä eväät auttoivat kummasti.

Hama RIkyu
Vilkkaasta Tokiosta löytyy mukavia puistoja, joihin voi paeta kaupungin kiireitä. Shiodomen pilvenpiirtäjien ja Sumida-joen välissä sijaitseva Hama Rikyu on yksi Tokion kuuluisimmista maisemapuutarhoista. Maistoimme lammen rannalla näkyvässä matalassa rakennuksessa perinteistä myrkynvihreää seremoniateetä tatamimatolla istuen.

Nikko
Toivoimme näkevämme lokakuisella matkallamme ruskaa, jota pidetään Japanissa lähes yhtä tärkeänä ihastelun aiheena kuin keväisiä kirsikankukkia. Nikkon kaupungin ympäristössä on paljon mahdollisuuksia luonnosta nauttimiseen. Saavuimme seudulle ruskan kannalta hieman liian aikaisin, mutta muutamissa paikoissa lehdet sentään jo punersivat lupaavasti.

Nikkon syysfestivaalit
Tutustuimme Nikkoon sopivasti syysfestivaalien aikaan. Tapahtuman huipennus oli seitsemänsadan samurain paraati, jossa eri ikäiset miehet olivat pukeutuneet ikivanhoihin sota-asuihin. Rumpujen, miekkojen ja lippujen sävyttämä tapahtuma oli mielenkiintoinen kokemus.

Ganmangafuchin sola
Teimme Nikkossa muutamia kävelyretkiä keskustan ulkopuolelle. Seurasimme vuolaasti virrannutta Daiya-jokea Ganmangafuchin solaan, jossa näimme pitkän rivin sammalen peittämiä buddhalaisia jizo-patsaita. Sanotaan, että näiden hiljaa joelle päin tuijottavien hahmojen määrä vaihtelee aina, jos niitä yrittää laskea. On helppo uskoa, että paikka saattaisi tuntua melko aavemaiselta pimeällä.

Fuji-san
Näimme ensimmäisellä matkallamme vain pienen vilauksen Fuji-vuoresta, vaikka sen pitäisikin erottua hyvin Hakonen Ashi-järvelle saakka. Pilvet ympäröivät ujoksi mainittua vuorta myös toisella reissullamme, kun majoituimme aivan sen juurelle Kawaguchikon kylään. Saimme kuitenkin katsella seuraavana aamuna huoneemme parvekkeelta, kuinka pilvet hälvenivät ja maailman kaunein huippu ilmestyi vihdoin näkyviin.

Nagoya Castle
Jälkimmäinen Japanin-matkamme päättyi Nagoyaan. Kaupungin tärkeimpiin nähtävyyksiin kuuluu linna, joka rakennettiin Toisen maailmansodan pommitusten jälkeen pian uudelleen. Monikerroksisessa rakennuksessa sijaitseva museo kertoi mielenkiintoisella tavalla alueen historiasta. Nagoya jäi mieleen mukavana suurkaupunkina, muttei silti herättänyt samanlaista innostusta kuin Tokio tai Kioto.

Tämä blogikirjoitus on osa Instagram Travel Thursday -tempausta, jonka järjestäjinä toimivat Rimma+Laura -matkablogi, Travellover ja Muru Mou -matkablogi.

Minut löytää Instagramista nimellä @lahtoportti.

Jatka lukemista
Advertisement Booking.com

Suosittuja juttuja