Maailmalta löytyy paljon nähtävyyksiä, joihin yhdistetään hyvään onneen tai muuhun menestykseen liittyviä uskomuksia. Listasin seitsemän paikkaa, joita olen käynyt itsekin ihmettelemässä.

Tiettyjä nähtävyyksiä koskettamalla tai joitakin perinteeksi muodostuneita rituaaleja suorittamalla voi saavuttaa hyvää onnea tai vaikkapa opiskelumenestystä – näin ainakin väitetään. Välillä tavoittelemisen arvoiseksi katsotaan myös palaaminen samaan kaupunkiin. Seitsemän tunnetaan onnennumerona useammassakin maassa, joten tässä seitsemän erilaisiin uskomuksiin liittyvää kohdetta matkojeni varrelta.

1. BLARNEYN KIVI, IRLANTI

Makaan selälläni ikivanhan irlantilaisen linnan kattotasanteella, nojaan taaksepäin ja taivutan pääni reunan yli. Silmieni edessä on tarunhohtoinen Blarneyn kivi, jota pää alaspäin suutelemalla saa kaunopuheisuuden lahjan. Hetki on ohi nopeasti, sillä turvallisuudesta vastaava työntekijä kiskoo minut pian takaisin mukavampaan asentoon. Mutta kyllä kannatti! Uskon että Blarneyn kivi on toiminut matkoilla kokeilemistani rituaaleista parhaiten, eikä tämäkään blogi olisi syntynyt ilman tuolloin saamaani kaunopuheisuuden lahjaa.

Vuosisatojen varrella raunioitumaan päässyt Blarneyn linna sijaitsee samannimisessä kylässä Etelä-Irlannissa, noin kymmenen kilometrin päässä Corkista sisämaahan päin. Blarneyn kiven alkuperästä ja rituaalin taustalla olevasta tarinasta on useita eri versioita, mikä on Irlannissa varsin tavallista. Uskoipa taruihin tai ei, kannattaa Blarneyssa joka tapauksessa käydä. Vanha linna ja sitä ympäröivä laaja puistoalue ovat mukava retkikohde Irlannin eteläosissa liikuttaessa.

2. PORCELLINO, FIRENZE

Koukkaamme Firenzessä vietetyn helteisen lomapäivän päätteeksi jo hiljentyneelle Piazza del Mercato Nuovolle. Täältä löytyvä patsas haastaa suosiossa jopa itsensä Michelangelon Davidin. Villisikaa esittävä Porcellino on kopio Pietro Taccan 1600-luvulla veistämästä alkuperäisteoksesta. Eläimen suuhun on tapana asettaa kolikko ja yrittää saada se putoamaan alla olevan ritilän läpi. Kolikkotehtävän onnistuminen tuo hyvää onnea, kun taas kärsän silittäminen varmistaa paluun Firenzeen. Toisen teorian mukaan hyvään onneen tarvitaan sekä kolikkoa että kärsän silittämistä.

Rakastetun Porcellinon kopioita on ilmestynyt ympäri maailmaa kuin sieniä sateella. Itse törmäsin aivan sattumalta tutunnäköiseen patsaaseen Aix-en-Provencessa Ranskassa. Porcellinon kärsää pääsee silittämään jo lähes neljässäkymmenessä kaupungissa ympäri maailman Sydneystä ja New Yorkista lähtien. Lähes kaikki näistä patsaista sijaitsevat Euroopassa tai Pohjois-Amerikassa.

3. TORINON HÄRKÄ, MILANO

Gucci, Armani, Prada, Versace… mahtipontinen Galleria Vittorio Emanuele II -ostoskeskus tunnetaan milanolaisten olohuoneena, joka pursuaa luksusliikkeitä. Komeilta ostoskäytäviltä löytyy myös suosittu nähtävyys, johon jokainen voi tutustua aivan ilmaiseksi. Gallerian lattioilta voi etsiä Milanon, Rooman, Firenzen ja Torinon vaakunat, joista viimeksi mainittu on aina kerännyt suurimman huomion. Kyseisen lattiamosaiikin keskipisteenä on takajaloilleen noussut korskea härkä.

Hyvä onni on taattu, kun asettaa oikean kantapäänsä härän sukukalleuksien päälle ja pyörähtää kolme täyttä kierrosta. Torinon vaakuna vetää turisteja magneetin lailla puoleensa, kun taas paikalliset tuskin alentuvat pyörähtelemään samaan malliin. Hekin kuitenkin saattavat astua härän päälle ohi kulkiessaan, puolihuolimattoman näköisesti, mutta silti tarkasti askeleensa harkiten. Pitkän perinteen taustasta ei ole säilynyt yksiselitteistä tarinaa, mutta monet epäilevät sen liittyvän Milanon ja Torinon kaupunkien ikiaikaiseen keskinäiseen kilpailuun.

4. JAN NEPOMUKIN PATSAS, PRAHA

Prahassa kannattaa herätä varhain, jos haluaa kokea kauniin Kaarlensillan ilman ihmispaljoutta. Katselen auringonnousua odotellessani sillan reunoja koristavia patsaita, jotka esittävät katolisia pyhimyksiä. Kiinnitän huomiota erityisesti yhteen patsaaseen, jonka jalustan kahta pronssilaattaa muutama ohi kulkeva matkailija käy koskettamassa. Patsaan hahmo on kauan sitten elänyt kirkonmies Jan Nepomuk, joka tunnetaan suomeksi myös nimellä Johannes Nepomukilainen. Hän on Tšekin kansallispyhimys.

Kerrotaan, että kuningas Venceslaus IV kidutti Nepomukia, koska tämä ei suostunut paljastamaan kuningattaren rippisalaisuuksia. Lopulta Nepomukin eloton ruumis heitettiin Kaarlensillalta Vltava-jokeen. Patsaan alla olevassa vasemmanpuoleisessa laatassa näkyy ripittäytyvä kuningatar sekä koira, jolle Nepomuk lopulta olisi suostunut kertomaan salaisuuden. Tätä laattaa koskettaessa voi toivoa salaisuuksien säilymistä. Oikeanpuoleisessa laatassa Nepomukia heitetään alas sillalta. Matkailijan kannattaa koskettaa ainakin tätä laattaa, sillä se varmistaa paluun Prahaan. Ja kyllä, ainakin minä matkustaisin Prahaan mielelläni kolmannenkin kerran.

Kuva: Shutterstock / vvoe

5. TREVIN SUIHKULÄHDE, ROOMA

Maailman luultavasti tunnetuin turistikohteeseen liittyvä uskomus sijoittuu Roomaan ja Trevin suihkulähteeseen. Kolikon veteen heittäminen varmistaa yleisen käsityksen mukana paluun Roomaan. Fontana di Trevi nousi maailmanlaajuiseen kuuluisuuteen viimeistään 60-luvulla, kun koko maailma näki Anita Ekbergin ja Marcello Mastroiannin kahlaavan sen vedessä La Dolce Vita -elokuvan kuuluisimmassa kohtauksessa. Suihkulähteen suosio on vuosien kuluessa räjähtänyt kohtuuttomiin mittasuhteisiin, ja ihmispaljous Trevin ympäristössä on yleensä sietämätöntä.

Kolikoiden heittämiseen liittyvä uskomus on tehnyt suihkulähteestä huomattavan tulonlähteen. Vuosittain miljoonaluokkaan nouseva summa käytetään hyväntekeväisyyteen, joten rahaa voi viskoa lähteeseen hyvillä mielin. Oikeaoppinen tapa on heittää kolikko oikealla kädellä vasemman olkapään ylitse. Omien kokemusteni perusteella Roomassa voi hyvin käydä myös Treviin liittyvästä uskomuksesta välittämättä. Suihkulähde on ollut remontissa kahdenkin matkani aikaan, mutta mieleni tekee silti aina uudelleen Roomaan.

6. NUORUUDEN LÄHDE, AZORIT

Azorien pääsaarella São Miguelilla on mukava kierrellä ihailemassa vehreitä maisemia. Yksi luonnonkauniin saaren tärkeimmistä nähtävyyksistä on Furnasin kylästä löytyvä Terra Nostran kasvitieteellinen puutarha. Laajalla puistomaisella alueella kelpaa tutkia eksoottisia kukkia, puita ja pensaita, mutta Terra Nostrassa on myös jotain, mikä kiinnostaa taatusti ikuisen nuoruuden metsästäjiä.

Furnas sijaitsee tuliperäisellä alueella ja puutarhan suuren altaan vesi on johdettu kuumista lähteistä. Nelikymmenasteisessa rautapitoisessa vedessä uiminen on varmaankin terveellistä, mutta paikallinen lupaus menee vielä paljon pidemmälle. Terra Nostran altaassa polskiminen nimittäin nuorentaa ihmistä kymmenellä vuodella. Olemme vielä Azoreilla käydessämme vaimon kanssa sen verran kaukana keski-iästä, ettemme koe tarvetta pulahtaa erehdyttävästi hernekeittoa muistuttavaan veteen. Anoppi ja hänen äitinsä sen sijaan viihtyvät uimassa hyvän tovin, ja tämän perusteella uskon kyllä Furnasin veden taikavoimiin.

7. JOHN HARVARDIN PATSAS, BOSTON

Harvardin yliopiston piha-alue on sateisena kevätpäivänä hiljainen. Huomioni kiinnittyy istuvaa miestä esittävään pronssipatsaaseen. Maailmankuulu yliopisto on nimetty brittiläisen kirkonmiehen John Harvardin mukaan, sillä hän testamenttasi huomattavan rahasumman oppilaitosta varten. Harvardin patsaan vasemman kengän koskettamisen uskotaan tuovan hyvää onnea, joten tuhansien käsien kiillottama jalkine on huomattavasti muuta patsasta kirkkaampi.

Patsas on sikälikin mielenkiintoinen, että sen jalustan tekstissä John Harvard, Founder, 1638, on oikeastaan kaikki pielessä. Patsaan mallina ei ollut John Harvard, koska hänestä ei jäänyt jälkipolville minkäänlaista kuvaa. Hän ei varsinaisesti ollut yliopiston perustaja, ja itse asiassa oppilaitos sai alkunsa jo mainittua vuotta aiemmin. Siitäkin väitellään, onko jalan koskettaminen oikeasti yliopistosta valmistumisen varmistamiseen liittyvä opiskelijaperinne vai pelkkä turistien hassu tapa. Olin joka tapauksessa heittänyt omat yliopistohaaveeni jo ennen Harvardissa vierailemista. Ammattikorkeakoulututkinnollakin on pärjännyt elämässä ihan hyvin.

Matkojen varrelta jää toisinaan mieleen yksittäisiä hetkiä, jotka muistaa tarkasti vielä monen vuoden jälkeenkin. Vaikka en muuten musiikkimiehiä olekaan, on usein juuri musiikki toiminut apuna muistojen säilyttämisessä.

Nämä muistot liittyvät yksittäisiin matkojen varrella koettuihin hetkiin, joihin liittyy jokin aivan sattumalta tilanteessa soinut kappale. Yläkuvan katalonialainen katuartisti ei esittänyt mitään mieleenpainuvaa, mutta joskus hetkeen on osunut täydellisesti tilanteeseen sopiva laulu. Toisinaan muistot taas perustuvat yllätyksellisyyteen. Alla mainitut kappaleet voi kuunnella YouTubesta kuvia klikkaamalla.

THE EAGLES – HOTEL CALIFORNIA (PARIISI, RANSKA 1997)

Pysähdyimme kaverini kanssa interrail-matkalla Pariisiin, jossa vietimme iltaa Montmartren kukkulalla. Istuskelimme pitkän tovin Sacré-Cœurin kirkon portailla katsellen kaupunkia ja kesäistä auringonlaskua yhdessä ympärille kerääntyneiden ihmisten kanssa. Joukkoon mahtui myös hippikitaristi, jonka kappaleista erityisesti Hotel California on jäänyt mieleeni. Afrikkalaistaustaiset miehet kauppasivat juomatölkkejä jäillä täytetyistä ämpäreistä ja tunnelma oli leppoisa. Lopulta tuli aika palata omaan budjettimajoitukseemme, kammottavaan Hotel de l’Industrieen, joka natisevine lattioineen ja vastaanoton hampaattomine mummoineen olisi myös oman laulunsa arvoinen.

PARADISIO – BAILANDO (TALLINNA, VIRO 1997)

Elettiin vielä aikaa, jolloin Tallinnan-matkojen ykköskohde oli legendaarinen Mustamäen tori. Kävin siellä itsekin muutaman kerran, ja vaikka vierailujen välillä oli kuukausia, soi eräällä levykauppiaalla joka kerta sama kappale. Myyntitiskin virkaa toimitti Ladan konepelti ja kauppias karvalakkeineen ja nahkatakkeineen sopi hyvin ajankuvaan. Musiikki jonka tahdissa mies lämpimikseen hytkyi ei suinkaan ollut Kalinka, vaan eurodancen superhitti Bailando.

LAS KETCHUP – THE KETCHUP SONG (DOMINIKAANINEN TASAVALTA 2002)

Kaikista ikimuistoisin musiikkimuisto on jäänyt mieleen kihlajaismatkalta Dominikaanisesta tasavallasta. Matkustimme bussin virkaa toimittaneella tiivistunnelmaisella guagualla Sosúasta Puerto Plataan. Muut eräänlaisen pakettiauton matkustajat olivat paikallisia. Takanamme istui viisi pientä tyttöä, jotka lauloivat iloisesti radiosta kaikuneiden paikallisten merengue-rytmien mukana. Volyymi nousi kuitenkin aivan uudelle tasolle universaalin hittikappaleen kohdalla. Lapset hoilasivat kurkku suorana The Ketchup Songia niin, että korvissa soi vielä seuraavanakin päivänä. Tuota laulamisen iloa on vaikea kuvailla, mutta riemukas tilanne on säilynyt kirkkaana mielessä vielä vuosien jälkeenkin.

ELENA PAPARIZOU – MY NUMBER ONE (KARPATHOS, KREIKKA 2005)

Vietimme kesälomaa Karpathoksella ja majoituimme saaren pääkaupungissa Pigadiassa sijaitsevaan hotelliin. Yksinkertaiseen kaksioomme kuului tilava parveke, jossa oli mukava istuskella iltaisin helteen hellittäessä. Pienen Pigadian hiljaisuuden rikkoi kortteleita kiertänyt auto, jonka ämyreistä huudatettiin kerta toisensa jälkeen samaa hittiä – olihan Kreikka voittanut sillä Euroviisut vain reilua kuukautta aiemmin.

PHIL COLLINS – ANOTHER DAY IN PARADISE (BINTAN, INDONESIA 2006)

Vietimme Singaporen-matkamme yhteydessä vajaan viikon viidakkoisella Bintanin saarella Indonesian puolella. Halusimme tutustua saareen kunnolla, joten vuokrasimme parina päivänä auton kuljettajineen. Ensimmäinen kuljettajamme oli varsinainen persoonallisuus, joka muun muassa kaahasi mutkikkaalla tiellä poliisiauton ohitse ja päätti ottaa torkut rantamajassa omaan aikatauluunsa sopivalla tavalla. Retken monien kummallisten käänteiden lisäksi mieleen on jäänyt vauhdikkaan kuljettajan valitsema kappale, jota kuunnellessa paratiisisaaren palmut vain vilistivät silmissä.

THE BEATLES – HEY JUDE (MAHÉ, SEYCHELLIT 2007)

Upea häämatka Seychelleillä oli päättymässä ja söimme viimeistä illallista hotellin ravintolassa. Jopa oma surkea nuottikorvani tunnisti, että pöytiä kiertävä muusikko veteli kappaleita sävelasteikon vierestä. Halusimme muutenkin syödä rauhassa, emmekä olisi kaivanneet paremmankaan trubaduurin palveluksia. Kun hymyilevä kaveri lopulta astui pöytämme eteen, emme osanneet esittää minkäänlaista toivetta. Hetken pohdittuaan mies kysäisi iloisesti tiedämmekö Beatlesin, siis Johnin, Georgen, Ringon ja Paulin. Emme voineet kieltääkään, joten edessä oli myötähäpeää herättänyt viisiminuuttinen Hey Juden tahdissa.

U2 – WITH OR WITHOUT YOU (COBH, IRLANTI 2009)

Eteläirlantilainen Cobhin kaupunki tunnetaan viimeisenä satamana, jossa Titanic pysähtyi ennen surullista kohtaloaan. Kuljeskelimme harmaana arkisena iltapäivänä ympäri katuja ja päätimme kurkistaa jättimäisen Saint Colmanin katedraalin sisäpuolelle. Yllätys olikin suuri, kun sisällä raikui urkumusiikin sijasta U2:n hittikappale. Paikalla oli ainoastaan yksinäinen maalin tahrima remonttimies sekä hänen matkaradionsa. Kirkkoon tutustuminen oli mukava kokemus irlantilaisen hittimusiikin soidessa taustalla.

LUCA BARBAROSSA – NON MI STANCO MAI (UMBRIA, ITALIA 2011)

Kesän 2011 matka Umbriaan täytti monenlaisia unelmia. Se oli ensimmäinen matka oman lapsen kanssa ja ensimmäinen kerta, kun vuokrasimme lomatalon ulkomailta. Huristelin Trasimeno-järven ympäristössä ahkerasti Fiatilla paikallisen radiokanavan soidessa taustalla. Noiden viikkojen selkeä ykköshitti oli Luca Barbarossan iloinen Non mi stanco mai, jonka kuuleminen tuo vieläkin lämpimät muistot vahvasti pintaan. Rakkauslaulun siirappinen sanoitus kohdistuu mielessäni Italiaan, johon en väsy koskaan.

LIGABUE – IL MURO DEL SUONO (TRIESTE, ITALIA 2014)

Edellisestä Italian-matkasta oli kulunut vasta reilu vuosi, mutta olin ehtinyt kaivata maata kovasti lapsiperhearjen keskellä. Matkamme kohteena oli Kroatiaan kuuluva Istrian niemimaa, josta teimme lyhyen retken saapasmaan puolelle Triesteen. Vaikka viihdyin Kroatiassakin, oli lämmin tunne rakkaaseen maahan saapuessa yllättävän voimakas. Vespojen pärinä, vaaleanpunaiset urheilulehdet ja jokseenkin ymmärrettävä kieli tekivät olon heti kotoisaksi – kuten myös autoradiosta kuulunut Luciano Ligabuen karismaattinen ääni.

LED ZEPPELIN – STAIRWAY TO HEAVEN (MADEIRA, PORTUGALI 2017)

Heräsin varhain ja lähdin ajamaan uinuvasta Funchalin kaupungista kohti Pido do Arieiroa. Pilkkopimeä meri jäi taakse, ennen kuin mutkikas tie lähti nousemaan kohti vuoristoa. Olin matkalla pilvien yläpuolelle katsomaan auringonnousua ja patikoimaan Madeiran korkeimmalle huipulle. Edessä oli hikinen taival ja lukemattomia portaita, mutta vaivan palkkana oli mahdollisuus miltei koskettaa taivasta. Autoradiossa soi kuin tilauksesta Stairway to Heaven. Se oli hyvä enne retkelle, josta tuli yksi elämäni upeimmista.

Millaisia musiikkimuistoja sinulla on? Kirjoita kokemuksistasi alle, tai jos satut olemaan bloggaaja, laadi sinäkin vaikka kokonainen postaus aiheen ympärille. Tyyli on vapaa!