Espanja
Setas de Sevilla – hyvää suomalaista puuta

Maailman suurimmaksi puurakennelmaksikin mainittu Setas de Sevilla on yksi Andalusian pääkaupungin kuvatuimmista nähtävyyksistä. Jättiläismäinen katseenvangitsija on rakennettu suomalaisesta männystä.
Mahtipontisen rakennelman nimeksi piti alun perin tulla Metropol Parasol, mutta kansa alkoi kutsua keskelle kaupunkia ilmestynyttä kolossia Sevillan sieniksi eli Setas de Sevillaksi. Muodot voi hyvin tulkita esimerkiksi kantarelleiksi, vaikka mittakaava onkin jättiläismäinen.

Sienet sijaitsevat Encarnaciónin aukiolla, joka on saanut nimensä paikalla muinoin toimineesta luostarista. Keskeiselle aukiolle avattiin vuonna 1842 kaupungin ensimmäinen ruokatori. Se lakkautettiin erilaisten ongelmien vuoksi vuonna 1973, ja kaupunkilaisten entinen kohtaamispaikka autioitui hyvästä sijainnistaan huolimatta. Alueelle alettiin 1990-luvulla rakentaa parkkihallia, mutta vastaan pullahtivatkin suuret roomalaisten ja maurien ajoilta peräisin olevat rauniot. Projekti keskeytyi ja kaupungin johtoryhmän täytyi pysähtyä miettimään uutta suunnitelmaa.

Vuonna 2003 järjestetyn arkkitehtikilpailun voittajaksi selviytyi saksalaisen Jürgen Mayerin aikaansaannos. Setas de Sevillan rakentaminen saatiin käyntiin vuonna 2005, mutta työ venähti erilaisten teknisten ongelmien vuoksi niin, että se valmistui vasta 2011 pahasti budjetin ylittäneenä.

Lopputuloksena on kuudesta eräänlaisesta päivänvarjosta koostuva mielikuvituksellisen muotoinen kokonaisuus, joka yltää laajalle alueelle kattaen suurimman osan aukiosta. Rakennelma sai modernin ulkomuotonsa ja kalliin hintansa vuoksi ristiriitaisen vastaanoton, mutta se on vähitellen hyväksytty osaksi Sevillan kaupunkikuvaa.

Setas de Sevillan materiaaliksi valittiin vankan laatunsa ansiosta suomalainen mänty. Tarkemmin sanottuna materiaalina ovat kertopuupalkit, jotka valmistetaan liimaamalla ohuita havupuuviiluja yhteen. Löytämässämme infotaulussa mainitaan, että projektin yhteydessä Suomen metsiin istutettiin kolme uutta mäntyä jokaista kaadettua puuta kohden.

Minulle suurin yllätys on, ettei Setas de Sevilla näytä läheltä katsottuna lainkaan puulta. Mänty on päällystetty paksulla kerroksella polyuretaanimaalia, joka suojaa rakenteita kosteudelta ja muilta ulkoisilta vaikutuksilta. Näköalatasanteelta alaspäin portaita pitkin laskeutuessa tulee vastaan paikka, jossa asiaa havainnollistetaan parilla halki leikatulla päällystetyllä palikalla. Kyllä se puuta on, vaikka ensi silmäyksellä joltain muulta näyttääkin.

Katutasolla toimii alueen perinteitä kunnioittava kauppahalli. Yli kolmekymmentä myyntikojua pursuavat hedelmiä, vihanneksia, lihaa, kalaa sekä muita elintarvikkeita. Kauppahalli vaikuttaa pikaisen tutustumisen perusteella toimivalta paikalta ruokaostosten tekemiseen.

Katutason yläpuolella on toritaso, jossa järjestetään toisinaan erilaisia tapahtumia. Toritasolle pääsee tavallisten portaiden lisäksi myös liukuportaita tai lastenrattaille sopivaa luiskaa pitkin. Paikalle kannattaa pysähtyä hetkeksi vain ihailemaan ja ihmettelemään, millaisia luomuksia ihminen voikaan saada aikaan.

Tie Setas de Sevillan huipulle käy kellarikerroksen kautta. Näköalapaikan pääsyliput voi ostaa joko ennakkoon netistä tai suoraan paikan päältä. Aikuisten lippu maksaa tällä hetkellä ennakkoon ostettuna 12 euroa ja paikan päältä 15 euroa. Netistä saa myös 10 euron lippuja, jotka eivät sisällä Feeling Sevilla -multimediaesitystä. Vaikka kyseessä onkin paljon kuvattu nähtävyys, ei paikalla ole oman käyntimme aikaan lainkaan jonoa. Kyseessä voi olla sattumakin, mutta hieman korkealta tuntuva hinta karsii varmasti omalta osaltaan kävijöiden määrää. Toisaalta loka-marraskuu ei ole enää kuuminta matkailusesonkia.

Lipunmyyntitiskin ja hissin lisäksi kellarikerroksesta löytyy Antiquarium, joka esittelee aiemmin mainittuja raunioita. Antiquariumilla on näköalapaikkaan verrattuna eri pääsyliput ja aukioloajoissakin on eroa. Aikuisten 2,10 euron pääsylippu ei ole kallis, mutta jätämme Antiquariumiin tutustumisen silti väliin.

Rakennelman päällä kulkee 250 metriä pitkä polku, jonka varrelta voi ihailla maisemia kaikkiin ilmansuuntiin. Polun lähtöpaikka on 21 metrin korkeudessa ja se kiemurtelee parhaimmillaan 28,5 metrin korkeuteen.

Sevillassa on muutamia muitakin hyviä näköalapaikkoja, joista modernissa Torre Sevillassa toimiva kattobaari sekä katedraalin Giralda-torni nousevat korkeimmalle. Setas de Sevillan katolla viehättää erityisesti väljyys, sillä täällä on runsaasti tilaa pysähdellä katselemaan maisemia.

Polun varrelta aukeaa avoimia näkymiä joka suuntaan. Vaikkei Setas mikään pilvenpiirtäjä olekaan, on se juuri riittävän korkea yltämään useimpien kattojen yläpuolelle. Myös hyvä sijainti kaupungin keskustassa tekee näköalapaikasta mielenkiintoisen.

Maisemia voisi ihailla kauankin, mutta armottomasti porottava aurinko saa meidät poistumaan näköalapaikoilta kohtuullisessa ajassa. Jätämme yläkerran sisätiloissa pyörivän Feeling Sevilla -multimediaesityksen väliin.

Kuten useimmat kaupungin maamerkit, Setas de Sevillakin on näkemisen arvoinen valoisan ajan lisäksi myös pimeällä. Rakennelma koristellaan valoilla, joiden värit vaihtelevat rauhalliseen tahtiin.

Setas de Sevillan iltavalaistusta mainostetaan nimellä Aurora ja hieman revontulimainen se onkin. Näemme liikkuvat värivalot ainoastaan ohikulkumatkalla alhaalta päin, mutta esitys lienee vielä vaikuttavampi ylhäältä näköalatasanteelta koettuna.

Plaza de la Encarnación on palannut jälleen sevillalaisten ajanviettopaikaksi, jossa myös matkailijat viihtyvät. Olemme nyt Sevillassa oleskellessamme käyneet Sienien luona useamman kerran. Espanjalaiselle ruoalle on löytynyt hyvää vaihtelua aukion kulmalla toimivasta japanilaisesta Yamazaki-ravintolasta, jossa olemme syöneet jo kahdesti. Ympäristössä on monta muutakin houkuttelevaa ruokapaikkaa.

Plaza de la Encarnaciónin vastakkaisessa kulmassa toimiva Cafetería la Centuria on puolestaan valmistanut parhaat Sevillasta löytämämme churrot. Centurian herkut ovat selvästi myös paikallisten suosiossa. Saavuimme lähes tyhjään kahvilaan kymmentä vaille viideltä, jolloin meille kerrottiin churrotarjoilun alkavan vasta tasalta. Tovia myöhemmin pöydät olivatkin jo täynnä ihmisiä, joille kannettiin suuria pinoja suussa sulavia churroja. Suosittelen siis Setas de Sevillan ainutlaatuisesta arkkitehtuurista nauttimista myös churrojen ja suklaakastikkeen maku suussa.

Espanja
Sevillan palatseja: Palacio de las Dueñas ja Casa de Pilatos

Ehdimme tutustua viime syksynä joihinkin Sevillan hieman vähemmän tunnettuihin nähtävyyksiin. Palacio de las Dueñas ja Casa de Pilatos ovat upeita palatseja, joissa saa nauttia maurilaisesta arkkitehtuurista ilman ruuhkia.
Vierailen mielelläni historiallisissa linnoissa ja palatseissa eri puolilla maailmaa. Andalusian vanhoissa rakennuksissa ihastuttavat erityisesti eksoottiset vaikutteet ajalta, jolloin islaminuskoiset maurit hallitsivat eteläistä Espanjaa. Näin on myös Sevillan Palacio de las Dueñasissa ja Casa de Pilatosissa. Kumpikaan ei kuulu Sevillan ehdottomiin päänähtävyyksiin, joten vierailu onnistuu ainakin lokakuisena arkipäivänä hyvin väljästi ilman minkäänlaista jonottamista. Meille jää siis reilusti tilaa nauttia menneen ajan tunnelmista ja kauniista arkkitehtuurista.

PALACIO DE LAS DUEÑAS
Palacio de las Dueñas sijaitsee Sevillan vanhassakaupungissa melko lähellä Setas de Sevilla -maamerkkiä. Aikuisten pääsylipun hinta on tällä hetkellä 12 euroa. Kaupungin häly jää hetkessä taakse, kun astumme portista sisään. Tutustumme aluksi viihtyisiin puutarhoihin, joissa on vielä näin syksylläkin jonkin verran kukkaloistoa.

Puutarhassa vallitsee seesteinen tunnelma. On hauskaa katsella ajan hampaan kuluttamia värikkäitä kaakeleita ja kuunnella suihkulähteen hiljaista solinaa. Kaikkialla on vehreää ja puissa kypsyy sitrushedelmiä.

Palacio de las Dueñas rakennettiin 1400-luvun lopulla ja se sai nimensä naapurissa sijainneelta nunnaluostarilta. Rakennuttajana toimi Sevillan pormestari Pedro Pineda, joka kuitenkin joutui melko pian myymään asuntonsa eteenpäin. Erinäisten vaiheiden jälkeen palatsi päätyi vuonna 1612 Alban herttuan haltuun.

Sama vaikutusvaltainen aatelissuku on hallinnut Palacio de las Dueñasia nyt jo yli neljänsadan vuoden ajan. Talon nykyinen isäntä on Alban 19. herttua Carlos Fitz-James Stuart y Martínez de Irujo, jota saamme kiittää ovien avaamisesta yleisölle. Me turistit olemme olleet tervetulleita vasta vuodesta 2016 lähtien.

Palatsin renessanssityyliä on täydennetty maurilaisilla ja goottilaisilla piirteillä. Ihailemme monia yksityiskohtia, kuten koristeellisia kaiverruksia, keramiikkaesineitä ja erilaisia laattoja.

Palatsin alakerrassa on jonkin verran avoimia huoneita, joissa saa vapaasti kierrellä. Esillä on esimerkiksi Sevillan juhliin sekä härkätaisteluihin liittyviä julisteita. Myös flamencoteema on selvästi näkyvillä.

Pöydillä oleviin valokuviin on ikuistettu joitakin palatsissa vierailleita merkkihenkilöitä. Herttuasuvun vieraina ovat käyneet esimerkiksi Jacqueline Kennedy sekä Monacon ruhtinas Rainier vaimonsa Grace Kellyn kanssa. Täällä riittää ylellisesti sisustettuja oleskelutiloja, joissa kelpaa kahvitella kuinka arvovaltaisessa seurassa tahansa.

Näemme myös mukavalta näyttävän kirjastohuoneen sekä pienen kappelin. Työhuoneen rekvisiitasta voisi päätellä, että nykyinen herttua taitaa olla Real Betisin jalkapallojoukkueen kannattaja.

Kiertelemme hetken palatsin pihoilla. Mieleen jää parhaiten keskeisin patio, joka näyttää lumoavan kauniilta. Keltaisilla seinustoilla oleville penkeille on mukava istahtaa miettimään, millaista elämää täällä on vuosisatojen saatossa eletty. Varjoisalle oleskelutilalle on varmasti ollut käyttöä, sillä Sevilla tunnetaan yhtenä Euroopan helteisimmistä kaupungeista.

Erityisesti arkkitehtuurin maurilaiset piirteet hivelevät silmiä. Paikalla näkyy muitakin satunnaisia vierailijoita, mutta välillä saamme istua täällä keskenämme. Hiljaisuuden rikkovat vain palmuissa mekastavat papukaijat.

Palacio de las Dueñas on mielenkiintoinen nähtävyys, jonka sisäpihoille on mukava jäädä tunnelmoimaan. Kaupungin muiden talojen puristukseen jääneet puutarhat sekä palatsi ovat suhteellisen pieniä, joten vierailuun ei tarvitse varata mahdottoman pitkää aikaa.
Katso lisätiedot Palacio de las Dueñasin omilta nettisivuilta.

CASA DE PILATOS
Casa de Pilatos sijaitsee noin kymmenen minuutin kävelymatkan päässä Palacio de las Dueñasista. Rakennus näyttää kadulta katsottuna edellistä vierailukohdettamme mahtipontisemmalta. Aikuisten sisäänpääsy palatsin alakertaan maksaa kympin. Lisäksi voisi ostaa viiden euron lipun yläkertaan, johon tutustuminen on mahdollista vain oppaan johdolla. Meidän ei tarvitse edes harkita tätä, sillä sopivia opastuksia olisi tarjolla vasta parin tunnin kuluttua.

Saavumme heti sisäänkäynnin jälkeen näyttävälle vaaleasävyiselle patiolle, jonka keskellä solisee suihkulähde. Seinustan rintakuvapatsaat esittävät roomalaisia keisareita ja espanjalaisia kuninkaita.

Casa de Pilatos muistuttaa melko paljon Palacio de las Dueñasia, mutta sisätilat ovat selvästi pelkistetympiä. Tutkittavaa esineistöä tai sisustettuja huoneita ei siis ole samaan tapaan nähtävillä. Tämä ei kuitenkaan haittaa, sillä saamme ihailla ennennäkemättömän laajaa kaakeleiden kirjoa.

Casa de Pilatosissa on yksi maailman laajimmista azulejo-kaakeleiden kokoelmista. Seinillä on käytetty noin 150 erilaista laattaa, ja kun useimpia näistä on monta neliömetriä, riittää täällä ihmettelemistä vaativimmallekin kaakeleiden ystävälle. Seinät ovat todella kauniita ja ne pääsevät muuten lähes autioissa tiloissa hyvin oikeuksiinsa.

Casa de Pilatos on arkkitehtuuriltaan suoranainen malliesimerkki andalusialaisesta palatsista, jossa italialainen renessanssi on kuorrutettu maurilaisella koristelulla. Lisäksi mukaan mahtuu goottilaisia vivahteita. 1800-luvulla tehdyissä uudistuksissa rakennukseen tuli myös romantiikkaa edustavia piirteitä.

Tämänkin palatsin rakennustyöt alkoivat 1400-luvun loppupuolella. Rakennuttaja Pedro Enríquez de Quiñones oli ansioitunut aatelismies, joka ehti vielä ennen kuolemaansa olla valtaamassa Granadaa maureilta takaisin kristityille. Rakennuksen nykyinen nimi tuli käyttöön myöhemmin, kun Pedron poika Fadrique Enríquez de Ribera kävi pyhiinvaellusmatkalla Jerusalemissa ja ihastui siellä Pontius Pilatuksen taloon.

Enríquez de Riberat ajautuivat 1600-luvun puolivälissä talousvaikeuksiin, ja kun perheen tytär meni Medinacelin herttuan kanssa naimisiin, siirtyivät suvun arvonimet ja omaisuus Medinaceleille. Medicanelit omistavat Casa de Pilatosin edelleen ja osa rakennuksesta on yhä asuinkäytössä. Nykyinen Medinacelin herttuatar on 26-vuotias Victoria von Hohenlohe-Langenburg.

Nautimme olostamme perinteisissä andalusialaisissa puutarhoissa, joihin voi istahtaa ihailemaan niin arkkitehtuuria kuin kukkiakin. Paikalla on muutamia muitakin vierailijoita, mutta tunnelma on hyvin rauhallinen.

Vaikkei meillä olekaan sisäänpääsyä ylempään kerrokseen, tutustumme silti näyttävään portaikkoon ja kiipeämme raput ylös saakka. Värikkäitä kaakeleita ei ole säästelty, mutta yleisilme on paikoitellen hieman synkkäkin.

Palaamme lopuksi alussa näkemällemme sisäpihalle. Haluan pysähtyä vielä hetkeksi katselemaan kaikkea kauneutta ja miettimään rakennuksen pitkää historiaa. Ajatukset palaavat nykyaikaan, kun palatsin konstailematon siivooja käy täyttämässä ämpärinsä suoraan suihkulähteestä.

Casa de Pilatos on oikein miellyttävä paikka. Nautimme palatsin ja puutarhan tunnelmasta kaikessa rauhassa, mutta vierailuajaksi riittää silti yksi tunti. Tällaiset palatsit ovat omaan makuuni juuri sopivan kokoisia nähtävyyksiä, sillä ihmeteltävää riittää, mutta kaikkeen näkemäänsä jaksaa keskittyä alusta loppuun saakka.
Katso lisätiedot Casa de Pilatosin omilta nettisivuilta.

SEVILLAN MUUT PALATSIT
Sevillan näyttävin ja tunnetuin palatsi on kuninkaallinen Alcázar, josta kirjoitan vielä oman juttunsa myöhemmin. Kaupungissa on myös muita upeita palatseja. Esimerkiksi Palacio de la Condesa de Lebrija tunnetaan hienoista mosaiikeistaan, Casa de Salinas näyttää valokuvissa kauniilta ja vaihtoehtoja tuntuu riittävän monta muutakin. Sevilla on harvinaisen kaunis kaupunki, jonka sisäpihoille on kätketty hämmästyttäviä arkkitehtonisia aarteita.
Voit lukea Sevillasta laajemmin jutustani Ihastuttavan upea Sevilla.
Espanja
Triana – Sevillan kiehtovin kaupunginosa

Guadalquivir-joen rannalla sijaitseva Triana on kauniiden rakennusten sävyttämä alue, jonka kaduilla ovat kulkeneet Sevillan romanit, härkätaistelijat, flamencotanssijat, savenvalajat ja merimiehet. Värikäs alue viettelee eloisalla tunnelmallaan.
Vietimme loka-marraskuussa kolme viikkoa Sevillassa. Päätin heti kaupungista ennakkotietoja kerätessäni, että haluan ehdottomasti majoittua Trianan kaupunginosaan, joka tunnetaan kuvauksellisena ja historiaa huokuvana alueena. Trianalaisesta asunnosta tulikin hetkeksi kotimme ja pääsimme nauttimaan kaupunginosan kiehtovasta tunnelmasta.

Triana sijaitsee Sevillan keskustan tuntumassa Guadalquivir-joen vastarannalla. Moni on kuvaillut Trianaa perisevillalaiseksi kaupunginosaksi, mutta sen asukkaat saattavat olla arviosta toista mieltä. He nimittäin kokevat itsensä nimenomaan trianalaisiksi eivätkä sevillalaisiksi lainkaan. Asia on helppo ymmärtää, koska joki jakaa kaupungin kahtia ja Trianassa on edelleen aistittavissa pikkukylää muistuttavaa yhteisöllistä ilmapiiriä. Trianassa kannattaakin nauttia nimenomaan tunnelmasta, koska Sevillan suurimmat nähtävyydet jäävät joen toiselle puolelle.

Trianaan on juhlallisinta saapua ylittämällä Puente de Isabel II -silta, jota yleensä kutsutaan yksinkertaisesti Trianan sillaksi. Kaunis historiallinen rakennelma valmistui vuonna 1852, jolloin se korvasi lautoista kootun ponttonisillan. Keskustan ja Trianan yhdistävät myös El Cachorron silta kaupunginosan pohjoisrajalla ja San Telmon silta etelässä.

Trianan sillalta aukeaa hieno maisema Guadalquivir-joelle. Vasemmalla keskustan puolella häämöttää vanha vartiotorni Torre del Oro. Oikealla näkyy Trianan värikkäin katu, rantaa seuraava Calle Betis.

Sillan kupeessa on merimiesten suojeluspyhimykselle omistettu pikkuinen kappeli. Capilla Virgen del Carmenin sisällä voi käydä katsomassa kaunista alttaria sekä kiivetä torniin ihailemaan maisemia.

Kappelin kulmalta pääseekin jo pujahtamaan Trianan kauppahalliin, jota voi pitää kaupunginosan sydämenä. Kuljemme kauppahallin halki käytännössä päivittäin ja saamme aistia paikallista tunnelmaa, kun trianalaiset tekevät arkisia ostoksiaan. Toisinaan vastaan tulee toki matkailijoitakin, mutta turismi ei ole pilannut autenttista ilmapiiriä.

Kauppahalli on värikäs kokonaisuus, jota sävyttävät vihannesten ja hedelmien runsaus sekä kauppiaiden koristeelliset nimikyltit. Tarjolla on tuoretta kalaa, laadukasta ilmakuivattua kinkkua, erilaisia juustoja, tuoksuvia mausteita ja muita elintarvikkeita sekä vähän muutakin. Tänne voi tulla myös aamukahville tai lounaalle. Puodit ovat avoinna suurin piirtein yhdeksästä kolmeen pyhäpäiviä lukuun ottamatta, mutta aukioloajat saattavat vaihdella kauppiaskohtaisesti. Ravintolat ovat avoinna pidempään.

Vaikka kauppahalli ihastuttaa, löytyy sen nurkasta yksi häpeäpilkku. Ostamme kerran vihanneksia La Alegría de la Huerta -kojun viattomalta näyttävältä papparaiselta, joka osoittautuu paatuneeksi huijariksi. Ostokset paljastuvat kiskurihintaisiksi ja osa pussin pohjalle pakatuista tuotteista pilaantuneiksi. Menetys on rahallisesti pieni, mutta vilunkipeli ja oma sinisilmäisyys harmittaa aina. Ei pitäisi koskaan asioida puodissa, jonka hinnat eivät ole esillä. Ansaan oli kuitenkin helppo ajautua, kun oli oppinut luottamaan saman katon alla toimiviin rehteihin kauppiaisiin, jotka myyvät tuoreet tuotteensa reiluun hintaan ja palauttavat vaihtorahat sentilleen oikein.

Ellei Trianan sillalta käänny kauppahalliin, päätyy suoraan Altozanon aukiolle, joka on vastaanottanut joen ylittäjiä jo keskiajalta lähtien. Aukiota koristaa flamencotanssijatarta esittävä patsas, jonka pronssihahmo katselee sillalle päin.

Patsas heijastelee Trianan historiaa. Muutama muukin andalusialainen kaupunki väittää itseään flamencon syntysijaksi, mutta itse haluan uskoa tarinaan siitä, kuinka kiihkeä tanssi kehittyi juuri täällä romanien iltanuotioiden äärellä. Triana oli vuosisatojen ajan suuren romaniyhteisön koti. Osa hankki elantonsa salakuljetuksella tai ennustamisella, mutta moni työskenteli myös seppänä. Siitä muistuttaa alasin, jonka päälle patsaan hahmo on nostanut toisen jalkansa.

Mainitsin jo eräässä aiemmassa kirjoituksessani Ildefonso Falconesin romaanin Paljasjalkainen kuningatar. 1700-luvun puoliväliin ajoittuva tarina valottaa Trianan, flamencon ja hieman koko Espanjankin historiaa mukaansatempaavalla tavalla. Kirja auttaa myös ymmärtämään romanien perinteistä elämäntapaa. Väkevä fiktiivinen tarina sijoittuu aitoon historialliseen ympäristöön.

Romanit eivät kuulu enää Trianan nykypäivään. Sevillan kaupunginvaltuusto päätti lakaista heidät Trianan kehityksen tieltä tylysti syrjään ja rakennutti Las Tres Mil Viviendas -nimisen betonilähiön keskustan kaakkoispuolelle. Kaikki Trianan romanit pakkosiirrettiin Tres Miliin 1970-luvun loppuun mennessä ja he asuvat tuossa karussa ja vaaralliseksi mainitussa korttelissa edelleen.

Triana tunnetaan myös savenvalajistaan, sillä alueella on toiminut useita keramiikkaan sekä kaakeleihin erikoistuneita tehtaita. Asiaan pääsee perehtymään parhaiten Centro Cerámica Triana -museossa aivan Trianan kauppahallin tuntumassa. Pääsymaksu on vain pari euroa ja alueen perinteitä ylläpitävä museo on mielestäni mielenkiintoinen, vaikkei aihe muuten herättäisikään suurta intohimoa. Museon sisäpiha on koristeltu näyttävästi keramiikkaputkilla.

Kaksikerroksisen museon alakerrassa esitellään keramiikan valmistusta ja historiaa muun muassa videoiden ja infotaulujen kautta. Tilat ovat olleet aiemmin keramiikkatehtaan käytössä, joten nähtävillä on jäänteitä vanhoista tuotantotiloista. On kulunut jo kauan siitä, kun muulit kuljettivat Gualdalquivirin rannoilta savea täällä työstettäväksi. Keramiikkatehtaat toimivat joen takana Trianassa muun muassa siksi, ettei työssä syntyvää myrkyllistä savua haluttu Sevillan keskustaan. Kaupungissa oli vielä sata vuotta sitten yli kaksikymmentä keramiikkatehdasta, mutta ne kaikki ovat jo lopettaneet toimintansa.

Yläkerran näyttelyssä on esillä lisää kaunista keramiikkaa sekä tietoa alan historiasta. Vaihtuvassa näyttelyssä on vierailumme aikaan flamencojulisteita. Käymme myös museon vieressä olevassa kaupassa, jossa on tarjolla paljon houkuttelevia esineitä. Samoilta kulmilta löytyy muutama muukin vastaava puoti.

Jos Altozanon aukiolta ei koukkaa kauppahalliin tai keramiikkamuseoon, päätyy suoraan vilkkaalle Calle San Jacintolle. Kävelykatua reunustavat ravintoloiden terassit ja erilaiset kaupat. Täällä on hauska istahtaa penkille katselemaan ohikulkijoita vaikkapa kaupungin parhaan jäätelöketjun María Limonesin herkuista nautiskellen.

Vaikka Calle San Jacinto kuuluukin Trianassa kävijän pakollisiin kohteisiin, ei vilkas kävelykatu tunnu meistä pidemmän päälle erityisen houkuttelevalta. Syömme parissa ravintolassa, jotka molemmat ovat ihan kelvollisia, mutta eivät herätä innostusta palata takaisin. Kadun varrelta voi käydä etsimässä vaikkapa espanjalaisen asunnon viileän lattian vaatimia tohveleita, mutta varsinaista ajanviettopaikkaa Calle San Jacintosta ei meille muodostu.

Trianan kiinnostavin osa rajoittuu muutamille Guadalquivir-joen lähistöllä sijaitseville kaduille. Trianan sillalta pois päin vievän Calle San Jacinton kävelykatuosuus on parinsadan metrin mittainen ja juuri sitä kauemmas joesta ei kannata mennä, jos haluaa pysytellä kuvauksellisimmalla alueella.

Calle Betis kuuluu varmasti Trianan kuvatuimpiin ja suosituimpiin katuihin. Värikkäiden talojen reunustama väylä seuraa Guadalquivirin rantaa ja sen varrelta on hienot näkymät Sevillan keskustaan. Tätä reittiä tulee kuljettua monena päivänä ja iltana. Joskus nautimme tinto de veranot vastarannan valoja katsellen.

Ei liene yllätys, että Calle Betisillä riittää vieri vieressä toimivia ravintoloita sekä baareja. Asiakaskuntaan mahtuu sekä matkailijoita että paikallisia asukkaita. Joidenkin paikkojen hinnoissa on selvää maisema- tai turistilisää, mutta joukkoon mahtuu myös erinomaisia löytöjä. Oma suosikkimme on Betis 7, jossa syömme kahdesti.

Rantakatu Calle Betis on saanut nimensä joesta, sillä muinaiset roomalaiset kutsuivat virtaa nimellä Baetis. Myös toinen Sevillan suurista jalkapalloseuroista on nimeltään Betis, ja työväen asuttama Triana kuuluu vihreävalkoisen joukkueen perinteisiin kannatusalueisiin. Erikoiselta kuulostava Guadalquivir on sen sijaan maurien perintöä. Arabiankielinen sana tarkoittaa yksinkertaisesti suurta jokea.

Calle Betisistä seuraava samansuuntainen katu Calle Pureza on myös todella värikäs ja kuvauksellinen, mutta sieltä ei ole jokinäköalaa. Katua pitkin on aina hauska kävellä ja katsella vanhojen rakennusten julkisivuja, joita koristavat takorautaparvekkeet.

Calle Purezan vilkkaimpaan osaan kuuluu Santa Anan aukio, jonka ympäriltä löytyy paljon suosittuja baareja ja ravintoloita. Santa Anan kirkko nousi näille kulmille jo 1200-luvulla ja on toiminnassa edelleen.

Sevillan-matka ei olisi täydellinen ilman flamencoesityksen seuraamista, sillä tanssi johdattaa syvälle paikalliseen kulttuuriin. Käymme flamencoteatterissa sekä joen toisella puolella Santa Cruzin kaupunginosassa että tietenkin myös Trianassa. Teatro Flamenco Triana on pienehkö paikka, jossa saa nauttia kahden tanssijan, naisen ja miehen, taitavasta tanssista. Tunnin esitys on vaikuttava kokemus, josta jää mieleen myös naislaulajan sielukas ääni. Toisin kuin joissakin muissa flamencoteattereissa, esiintyjiä ei saa kuvata täällä lainkaan.

Myös kauppahallin takaa kohti Trianan pohjoispuolella sijaitsevaa Torre Sevilla -pilvenpiirtäjää kulkeva Calle Castilla on mukava katu, jonka varrella on useampia hyviä ravintoloita ja baareja. Oma suosikkini on vaatimattomalta näyttävä mutta kodikas Bar Triana, jonka tapakset vievät kielen mennessään. Nautimme saman kadun varrella myös asturialaisen Gascona-ravintolan tarjonnasta.

Kadun päästä kauppahallin vierestä löytyy useampi kelvollinen ravintola. Bicho Malo on selvästi laatupaikka, mutta satumme valitsemaan hieman erikoiset tapakset. Myös vastapäinen Casa Cuesta on positiivinen kokemus, mutta keskinkertaisempi kuin lempiravintolamme. Lue lisää kaupungin ravintoloista jutustani Herkuttele Sevillassa – parhaat löytämäni ravintolat.

Calle Castillan varrella voi käväistä myös pienessä kirkossa. Nuestra Señora de la O vaikuttaa sympaattiselta korttelikirkolta. Alttarit ovat kauniita ja pysähdyn hetkeksi kuuntelemaan nauhoitteelta tulevaa taustamusiikkia.

Joen varressa kulkee Calle Castillan suuntaisesti väljä kävelytie, joka tuntuu olevan paikallisten koiranulkoiluttajien suosiossa. Historiallisin väylä Calle Castillalta rantaan on Callejón de la Inquisición eli inkvisitiokuja. Pahamaineinen inkvisitio piti keskiajalla majaansa kauppahallin paikalla sijainneessa linnassa, jossa vääräuskoisiksi tuomittuja odotti julma kohtalo. Linnasta on jäljellä vain inkvisitiokuja sekä pieni museo, joka oli koko matkamme ajan remontoinnin vuoksi suljettu.

Edellä mainittujen katujen ympäristössä on tunnelmallisia kujia, joita pitkin on mukava kävellä varsinkin iltaisin, kun baarit ja ravintolat ovat täyttyneet hyväntuulisesta puheensorinasta.

Trianan ilmapiiri tuntuu hyvin turvalliselta, emmekä kohtaa kujilla epämiellyttäviä yllätyksiä. Alueella on toki omat sosiaaliset ongelmansa, joten en tiedä mitä matkailijoiden suosiman alueen ulkopuolella tapahtuu pimeän laskeuduttua. Huomaamme El Cachorron sillan kupeessa nukkuvat rantojen miehet ja muutaman ravintolaterasseille pyrkivän kerjäläisen, mutta meille he eivät aiheuta harmia.

Myönnän ihastuneeni Trianaan ja kaipaavani sinne takaisin. Olisi hauska palata joskus Trianan sillalle, kauppahalliin ja Bar Trianan tapaksien äärelle, vaellella kapeilla kujilla illan hämärtyessä ja istahtaa tunnelmoimaan joen rannalle. Triana kannattaa ilman muuta mahduttaa Sevillan-matkan ohjelmaan ja myös varata alueeseen tutustumiseen riittävästi aikaa. Triana sopii ennen kaikkea elämästä nauttimiseen, ja silloin ei kannata kiirehtiä.
-
Itävalta1 kuukausi sitten
Alppimaisemia kesäisessä Seefeldissä
-
Slovenia1 vuosi sitten
30 x uskomattoman upea Slovenia
-
Italia1 vuosi sitten
Leonardon maalaama Viimeinen ehtoollinen Milanossa
-
Yhdysvallat2 kuukautta sitten
Los Angelesin kiehtova Venice
-
Huvipuistot2 kuukautta sitten
Sevillan huvipuisto Isla Mágica
-
Suomi4 vuotta sitten
Elämyksiä Suomen länsirannikolla
-
Suomi3 vuotta sitten
Sipoonkorven kaikki merkityt patikkareitit
-
Liechtenstein1 kuukausi sitten
Pikavisiitti Liechtensteiniin
-
Itävalta1 kuukausi sitten
Imst – koko perheen retkikohde Tirolissa
-
Italia1 vuosi sitten
Italian lumoa hurmaavassa Abruzzossa
-
Yhdysvallat3 viikkoa sitten
Tarunhohtoinen Hollywood
-
Ranska1 vuosi sitten
Aurinkokuninkaan loistokas Versailles
Mikko / Matkalla Missä Milloinkin
12.11.2022 at 3:33
Oho, tämä olikin itselleni ihan vieras kohde, en ollut kuullutkaan. Valtavan kokoinen kokonaisuu. Hauskaa kuulla, että rakennelmassa on myös suomalaisia puuelementejä. Ja iltavalaistus näyttää oikein hienolta!
Mika / Lähtöportti
15.11.2022 at 12:45
Rakennelma on komean kokoinen ja näyttävän näköinen! Suomalainen puu on varmasti hyvä materiaali. On tuossa ollut insinööreillä miettimistä, miten tuo kaikki pysyy pystyssä ja rakennelman kokonaispaino sopivana.
Kati | Täydellisen Kreikan saaren metsästys
12.11.2022 at 11:05
Rakennelma itsessään on kuvista tuttu, mutta en tiennyt tuosta sen päällä kulkevasta ”polusta”. Kiva idea, mutta lipun hinta on kyllä melko suolainen. 😳
Mika / Lähtöportti
15.11.2022 at 13:33
Polku oli hyvä kokemus, mutta kieltämättä ylihinnoiteltu. Lippujen hinnat ovat nousseet jossain vaiheessa huomattavasti, sillä muutama vuosi sitten ylös on ilmeisesti päässyt sopuhintaan vitosella. Huomasin nyt jälkeenpäin (ja lisäsin juttuun) että ilman multimediaesitystä näköalapaikalle pääsee 10 euron ennakkolipulla.
5viidentahden
11.12.2022 at 10:42
Minusta on hyvä, että tällaisten (polku) hintoja on nostettu. Hinta karsii ”turhaa” vaeltelua, väentungosta ja kohteiden kuntokin pysyy parempana. Hinta laittaa meidät matkailijat miettimään mihin milloinkin satsaamme, itsekin ahmin ”ennen vanhaan” kaikkea joka reissulla, nyt suunnittelen tarkemmin. Toivottavasti lipputuloja käytetään myös näiden arvokkaiden kohteiden kunnossapitoon.
Mika / Lähtöportti
11.12.2022 at 20:43
Olet oikeassa! On paljon nähtävyyksiä joista kenenkään on vaikea nauttia väentungoksen vuoksi, mutta tämä oli väljyytensä ansiosta mukava. Hinta on kävijäkiintiön lisäksi yksi keino rajoittaa kestämätöntä matkailua. Itsekin olen ennen ahminut kaikkia mahdollisia kohteita matkaohjelmaan, nykyään yritän miettiä tarkemmin mikä tuntuu aidosti kiinnostavalta. Vaikeaa tietysti, kun on kiinnostunut niin monesta asiasta, mutta mieluummin nautin kunnolla yhdestä paikasta kuin kiirehdin samassa ajassa useampaan.