Pikavisiitti Liechtensteiniin

Teimme heinäkuisella Itävallan-matkallamme päiväretken Liechtensteiniin, jossa tutustuimme pääkaupunki Vaduziin sekä Gutenbergin linnaan. Vaikka en varsinaisesti keräilekään käytyjä maita, myönnän sortuneeni tällä kertaa maabongaukseen.
 
En tunne olevani maabongari, sillä palaan mielelläni kiinnostaviksi kokemiini maihin aina uudelleen. Edellisten reilun kymmenen vuoden aikana kertyneet itselleni uudet valtiot voi laskea yhden käden sormilla. Sopivan tilaisuuden tullen on silti mukava käydä myös uusissa maissa, ja sellainen mahdollisuus avautui lomaillessamme Itävallassa. Majapaikastamme Seefeldistä ajaisi Liechtensteinin pääkaupunkiin Vaduziin normaalisti parissa tunnissa, mutta tietyöt hidastavat matkaamme jonkin verran. 

Lähdemme retkelle vaimon kanssa kahdestaan, sillä sekä vanhempi että nuorempi sukupolvi jäävät mieluummin sateiseen Seefeldiin. Meille pilkottaa hetkittäin jopa aurinko, mutta sää pysyy epävakaana koko päivän ajan. Itävallan ja Liechtensteinin rajalla on vartiokoppi, mutta kukaan ei pyydä meitä pysähtymään. Saavumme siis hyvin sujuvasti Liechtensteiniin, joka ei tosin päällisin puolin eroa Itävallasta juuri lainkaan. Vaikka Liechtenstein onkin pieni, löytyy sieltä silti useampia kyliä ja maan halki kulkeva tie on reilun kahdenkymmenen kilometrin mittainen. Suuntaamme aluksi pääkaupunkiin Vaduziin.

PÄÄKAUPUNKI VADUZ

Pysäköintipaikan etsimisessä kuluu hetki, kunnes saamme jätettyä auton keskelle kaupunkia Marktplatzin parkkihalliin. Täältä onkin vain muutaman askeleen matka Vaduzin kävelykadulle Städtlelle, jonka varrelle on koottu melkeinpä kaikki pääkaupungin merkittävimmät nähtävyydet. Sää on hetken verran aurinkoinen ja suorastaan kuuma, mutta tätä iloa kestää vain hetken verran.

Aloitamme Vaduziin tutustumisen Liechtenstein Centerin turisti-infosta, jonka matkamuistomyymälästä löytyy täydennystä jääkaappimagneettikokoelmaamme. Pientä maksua vastaan saisi myös Liechtensteinin leiman passiin, mutta jätämme mahdollisuuden käyttämättä, koska passeja leimaillaan nykymaailmassa muutenkin kovin harvoin.  

Liechtenstein Centerin vieressä on pienoismalli läheisellä rinteellä kohoavasta Vaduzin linnasta. Ajattelimme käydä retkellämme myös itse linnan luona, mutta näemme jo kaukaa, että se on rakennustelineiden peitossa. Jätämme siis remontissa olevalla linnalla käynnin väliin. Sisätilat on joka tapauksessa suljettu yleisöltä, koska linna toimii Liechtensteinin ruhtinasperheen asuntona.

Vaikka Städtle onkin Vaduzin sydän, ei se ainakaan tällaisena heinäkuisena tiistaipäivänä kuhise elämää. Muutama kulkija maleksii hiljalleen eteenpäin, eikä kovin moni vaikuta paikalliselta. Patsaita ja muita taideteoksia taitaa olla enemmän kuin ihmisiä. 

Heti Liechtenstein Centerin vieressä toimii Liechtensteinin kansallismuseo. Emme malta tutustua tällä retkellä museoihin, joten jatkamme Städtleä pitkin eteenpäin. 

Ohitamme seuraavaksi maan parlamenttitalon, joka edustaa jyrkkine harjakattoineen varsin persoonallista arkkitehtuuria. Sen jälkeen vastaan tulee perinteisemmältä näyttävä palatsimainen hallintorakennus. Tuntuu hauskalta kävellä Vaduzin kaduilla ja tuntea olevansa pitkästä aikaa itselle uudessa maassa. Samalla mieleen tulee ajatus siitä, ettei tänne luultavasti eksyisi kovin montaa matkailijaa, ellei kyseessä olisi kääpiövaltion pääkaupunki.

Vuonna 1719 perustettu Liechtensteinin ruhtinaskunta on selvinnyt historian käänteistä omana valtionaan, vaikka sen historiaan kuuluukin miehityksiä ja liittoutumia. Liechtenstein on sekä asukasluvulla että pinta-alalla mitattuna Euroopan neljänneksi pienin valtio, jättäen taakseen vain Vatikaanin, San Marinon ja Monacon. Liechtensteinin asukasluku jää alle neljänkymmenen tuhannen, eli se on lähes tasoissa kotikaupunkini Keravan kanssa. Liechtensteinissa puhutaan saksaa ja valuuttana on Sveitsin frangi. Eurojakin otetaan kuulemma vastaan, mutta tämä jää kokeilematta, koska maksamisen onnistuu ainakin Vaduzissa kätevästi kortilla.

Jatkamme parlamenttitalolta hieman eteenpäin ja saavumme Vaduzin katedraalille. Astumme sisään ja toteamme kirkon kauniiksi, joskin melko pieneksi. Kyseessä on kaikesta huolimatta maan tärkein kirkollinen rakennus, jossa on juhlittu ruhtinaallisia häitä ja jonka uumeniin on haudattu paikallisia hallitsijoita. Sisällä ei näy ristin sielua. Viivymme hetken ja käyn sytyttämässä kynttilän.

Sää on ehtinyt muuttua katedraalissa käväistessämme jo sateiseksi. Palaamme parissa minuutissa takaisin Liechtenstein Centerin kulmalle, minkä jälkeen ohitamme Städtleä pitkin kulkiessamme Postimuseon, Liechtensteinin aarrekammion sekä taidemuseo Kunstmuseum Liechtensteinin. Sade yltyy raatihuoneen kohdalla entisestään ja alamme etsiä sopivaa lounaspaikkaa.

Päädymme kävelykadun päässä sijaitsevaan Adleriin, joka mainostaa olevansa yksi maan tunnetuimmista ja perinteikkäimmistä ravintoloista. Syömme maukkaan, mutta hieman hintavan lounaan. Paikka on saapuessamme lähes autio ja palvelu tuntuu välinpitämättömältä, mutta gulassissa ei ole valittamista. Avoimesta ovesta kuuluu märällä kadulla liikkuvien autojen ääniä.

GUTENBERGIN LINNA BALZERSISSA

Palaamme parkkihalliin ja lähdemme tutustumaan Liechtensteiniin myös pääkaupungin ulkopuolella. Ajelemme arkisten pikkukaupunkien reunustamaa tietä pitkin vajaan vartin, kunnes saavumme maan lounaisnurkassa sijaitsevaan Balzersiin. Täältä löytyy Liechtensteinin tärkeimpiin nähtävyyksiin lukeutuva Gutenbergin linna.

Jätämme auton kukkulan juurelle ja kävelemme kohti mäen päällä odottavaa linnaa. Taivaalta vihmoo edelleen vettä, mutta ilma tuntuu raikkaalta ja maisemia on mukava ihailla. Nautimme olostamme vehreyden ja vuorten keskellä.

Pysähdymme katselemaan rinteellä kukoistavaa viiniviljelmää. En olisi arvannut Liechtensteinia viinintuottajamaaksi, mutta sellaisesta on kaikesta päätellen kysymys. Internetistä löytyvien tietojen mukaan maassa on jopa sata viinitilaa, mikä kuulostaa melkoiselta määrältä näin pienelle alueelle.

Linnan portti on avoinna, joten astumme autiolle pihamaalle. Ylös kiivetessämme vastaan tuli pari matkailijaperhettä sekä paikallinen koiranulkoiluttaja, mutta saamme olla täällä linnan pihalla keskenämme.

Linnan kappeli ja kaikki muutkin ovet on suljettu, joten nähtävää ei ole kovin paljoa. Nautimme kuitenkin alas Balzersin keskustaan avautuvasta maisemasta. Sitten onkin jo aika palata sateenvarjojen suojissa takaisin autoon ja jatkaa matkaa. Sveitsin rajalle ajaa parissa minuutissa.

Muutamassa tunnissa ei ehdi nähdä kovin paljoa, mutta uskon silti, että saimme pienestä valtiosta kohtalaisen käsityksen. Kauniissa maisemissa on helppo viihtyä ja matkailijalle olisi tarjolla patikkapolkuja sekä muutamia museoita. Jää melkeinpä harmittamaan, ettemme ehtineet Schaanin kylässä sijaitsevaan lasku- ja kirjoituskonemuseoon, jonka kokoelmaa on kehuttu yllättävän mielenkiintoiseksi.

Olen kaikesta huolimatta sitä mieltä, ettei Liechtenstein tämän pintaraapaisun perusteella valitettavasti yllä Alppien houkuttelevimpien kohteiden joukkoon. Vastaavia ja vieläkin upeampia maisemia riittää yllin kyllin niin Itävallassa, Sveitsissä kuin Saksassakin. Liechtensteinin talojakaan ei ole koristeltu yhtä kuvauksellisilla seinämaalauksilla ja kukkaistutuksilla kuin monissa naapurimaiden kylissä ja kaupungeissa. Olen silti iloinen, että tämäkin retki tuli tehtyä. On aina kiinnostavaa vierailla uusissa maissa ja vaikkei Liechtenstein meitä erityisesti hurmannutkaan, jää se silti mieleen viihtyisänä ja sympaattisena pikku valtiona.

PALUUMATKAN VARRELLA FLÜELAPASSIN SOLA SVEITSISSÄ

Palaamme Liechtensteinista Seefeldiin eri reittiä kuin tulomatkalla, sillä haluamme nähdä vielä jotakin uutta. Niinpä kurvailemme paluumatkan suurimmaksi osaksi Sveitsin puolella. Ohitamme hiihtokilpailuista tunnetun Davosin ja päädymme hieman myöhemmin Flüelapassin solaan. Liechtenstein on jäänyt jo kauas taakse, mutta lisään nämä pari tunnelmapalaa jutun loppuun, koska Flüelapass on mainio lisä Liechtensteiniin suuntautuvalle päiväretkelle.

Sade yltyy entistä rankemmaksi, mutta vehreys ja kenties kurja sääkin tuovat mieleemme Irlannin. Ympärillä kohoaa tummanvihreiden sävyjen peittämiä kukkuloita, mutta vuorten huiput ovat kadonneet matalalla roikkuvaan harmaaseen sumuun. Vastaantulijoita ei näy pitkään aikaan, vaan ainoat kohtaamamme elävät olennot ovat kesäsateen kastelemia lehmiä. Jotkut niistä ovat yhtä pikimustia kuin Kerryn karja, ja solaa ajoittain hallitseva karu kivikko tuo mieleen Burrenin kansallispuiston. Tuntuu vahvasti siltä, että olisimme sittenkin kovasti kaipaamassamme Irlannissa.

Solan pohjalla kulkeva yksinäinen tie mutkittelee usvan keskellä hitaasti ylemmäs. Taloja on vain muutamia, joten etenemme suorastaan mystiseltä vaikuttavan hiljaisen luonnon keskellä. Reitti nousee pitkälti yli kahden kilometrin korkeuteen. Kun pysähdyn pienen järven rannalle ottamaan valokuvaa, varoittaa auton mittari lämpötilan laskeneen neljään asteeseen. Tie laskeutuu kuitenkin pian alemmas ja lämpötila nousee edes hieman kesäisempiin lukemiin. Heitämme hyvästi Flüelapassille, joka kruunasi antoisan retken. Alpeilla liikkuessa ei voi välttyä kauniilta paikoilta.