Yhdysvallat
Pari tuntia Kalifornian Santa Cruzissa

Santa Cruz on viihtyisä rantakaupunki Kaliforniassa. Pysähdyimme kaupungissa ohikulkumatkalla ja ehdimme nähdä kävelykierroksellamme hiekkarantoja, pitkän puulaiturin, merileijonia sekä vanhan huvipuiston.
Pistäydymme Santa Cruzissa automatkallamme Los Angelesista San Franciscoon. Tässä keskikokoisessa kaupungissa olisi tehnyt mieli yöpyäkin, mutta suunnittelemani aikataulu sallii nyt vain reilun parin tunnin tauon. Vietimme edellisen yön Montereyssa, lähdimme aamupäivällä edellisessä postauksessa esitellylle 17-Mile Drivelle, ja täältä Santa Cruzista on vielä jäljellä reilut sata kilometriä San Franciscoon, jonne pyrimme ehtimään ennen pimeää.

Kello on jo sen verran, että kaipaamme aluksi syötävää. Erityisesti tyttäret ovat tykästyneet Eurooppaankin rantautuneeseen Five Guys -pikaruokaketjuun, jonka ravintoloita ei ole vielä tullut tällä matkalla vastaan. Santa Cruzissa näyttää kuitenkin olevan sopivalla paikalla sijaitseva Five Guys, joten suunnistamme sinne ja jätämme auton viereiselle parkkipaikalle. Vastapäisen talon seinään taiteiltu muraali muistuttaa siitä, että Santa Cruz tunnetaan erityisesti surffaajien kaupunkina.

Five Guysin burgerit eivät häikäise ulkonäöllään, mutta ovat pikaruokaketjun tuotteiksi oikein maukkaita. Hintaan sisältyvät täytteet saa valita itse, joten purilainen kootaan vasta tilauksen jälkeen. Ranskalaisten perunoiden annoskoot ovat erittäin suuria. Pähkinäallergikkojen täytyy olla varovaisia, sillä Five Guys käyttää paistamiseen aina maapähkinäöljyä. Naposteltavaksi on tarjolla ilmaisia pähkinöitä ja limonadin voi valita vaihtoehtoja pursuavasta automaatista. Jos haluaa sortua roskaruokaan – mikä täällä jenkeissä kuuluu paikalliseen kulttuuriin – on Five Guys tähän hyvä vaihtoehto. Toimipisteitä löytyy ympäri Yhdysvaltoja sekä useasta maasta eri puolilta maailmaa.

Hampurilaisravintolasta on reilun kilometrin kävelymatka rantaan. Ehdimme saada kaupungista matkan varrella jonkinlaisen mielikuvan. Ilmapiiri vaikuttaa mukavan rennolta ja sekä levykaupat että seinämaalaukset kertovat musiikin olevan täällä tärkeässä asemassa. Kuljemme muun muassa arvostetun jazzklubin Kuumbwa Jazz Centerin ohitse.

Kalifornian kesäkuu on ollut matkamme aikaan yllättävän viileä, joten pitkille hihoille tai jopa takille on ollut paljon käyttöä. Sää on viimein täällä Santa Cruzissa aidosti helteinen. Ohitamme hauskannäköisiä puutaloja ja vilkas ranta-alue alkaa jo häämöttää edessämme. Oli varmasti hyvä ratkaisu pysäköidä auto hieman syrjemmälle.

Kaunis sunnuntai-iltapäivä on houkutellut suuren rannan täyteen kansaa. Ilmassa on aitoa lomatunnelmaa, josta tekisi mieli jäädä nauttimaan pidemmäksikin aikaa.

SANTA CRUZ WHARF
Yli puolen mailin pituinen Santa Cruz Wharf on koko Yhdysvaltojen pisin puulaituri, jonka päällä on erityisesti meren herkkuja tarjoavia ravintoloita. Tarjolla on myös muuta syötävää, juotavaa sekä ostettavaa.

Koska ollaan Amerikassa, on laituri avoinna myös autoille ja iso osa tilasta on parkkipaikkaa. Laituri olisi viihtyisämpi ilman autoliikennettä, vaikka reunoilla onkin riittävästi tilaa kävelijöille.

Santa Cruzissa riittää surffaajia ja aiheeseen liittyvä kulttuuri on hyvin esillä. Sopivia aaltoja löytyy luonnollisesti monelta rannalta. Kuuluisin surffispotti Steamer Lane häämöttää laiturin länsipuolella kohoavan niemen kärjessä, ja vedessä näkyy nytkin muutamia märkäpukuihin sonnustautuneita hahmoja. Majakassa toimii surffausmuseo.

Laiturilla on mukava aistia meritunnelmaa. Santa Cruz Wharf tunnetaan erityisesti merileijonista, jotka viihtyvät runsain joukoin laiturin alla. Ajoittain kovaakin ääntä pitävät otukset tulevat näkyviimme ensi kertaa, kun laituri tekee pienen mutkan.

Merileijonat makailevat tyytyväisinä laiturin alaosan puurakenteilla. Navakat tuulenpuuskat saavat ilman tuntumaan taas totutun viileältä, vaikka aurinko paistaakin kirkkaalta taivaalta.

Laituriin on tehty muutamia kaiteilla suojattuja aukkoja varta vasten merileijonien katselemista varten. Jäämme melko pitkäksi aikaa seuraamaan, kuinka jotkut eläimistä uivat vedessä ja suurin osa lepäilee laiskasti paikoillaan.

Olisi ollut hauska nähdä kuinka merileijonat hyppäävät melko korkealla oleville lepopaikoilleen, mutta joudumme odottamaan turhaan. Ohitamme hieman myöhemmin laiturin reunalla olevan tasanteen, jossa merileijonille on hyvin tilaa paistatella päivää.

Kalastus näyttää olevan täällä suosittu harrastus, sillä kokonaisia perheitäkin on virittelemässä pyydyksiä laiturin reunalle. Pääosassa näyttää olevan päivästä nauttiminen, sillä runsaat eväät löytyvät onkipaikan viereen pysäköidyn auton takakontista.

Jos Santa Cruzissa viihtyisi hieman kauemmin, voisi lähteä vaikkapa pienelle risteilylle bongaamaan valaita ja delfiinejä. Santa Cruz saattaisi muutenkin sopia luontoretkeilijän tukikohdaksi, sillä lyhyehkön ajomatkan päässä on useita eri punapuumetsiä. Roaring Camp Railroads kuljettaa matkailijoita avovaunuilla varustetulla junalla Santa Cruzin rannan tuntumasta Henry Cowell Redwoods State Parkin halki, joten jättiläispuita pääsisi täältä käsin katselemaan hyvinkin helposti. Näemme tuon junan kauempaa, ja se näyttää hiekkarannan vieressä kovin massiiviselta.

Kävelemme laituria pitkin hiljalleen takaisin rannan suuntaan. Hiekkaranta ja sen takana kohoava huvipuisto värittävät mukavasti maisemaa.

SANTA CRUZ BEACH BOARDWALK
Santa Cruz Beach Boardwalk on perinteikäs huvipuisto, jossa saa nauttia vilkkaasta tunnelmasta. Alueelle on vapaa pääsy. Yli neljänkymmenen laitteen joukosta erottuu ainakin vuoristorata Giant Dipper, jonka kyydissä on kiljuttu jo sadan vuoden ajan.

Vaeltelemme ihmisjoukossa, haistelemme popcornin tuoksua ja nautimme hyväntuulisesta ilmapiiristä. Täällä on paljon sellaista, mitä Kalifornialta voi elokuvien perusteella odottaakin.

Huvipuistovierailu jää melko lyhyeksi. Emme kaipaa syötävää tai juotavaa, eikä huvipuistolaitteisiinkaan ole enää oikein aikaa jäädä jonottamaan. Lapsetkaan eivät onneksi kaipaa laitteisiin, sillä olemme viettäneet aiemmin kokonaiset päivät sekä Universal Studioilla että Disneylandissa.

Palaamme uusia katuja pitkin takaisin autolle päin. Koukkaamme San Lorenzo -joen rantaan, mutta emme näe enää mitään erityisen mieleenpainuvaa. Santa Cruz jää mieleen rentona lomakaupunkina, jossa on vanha huvipuisto, pitkä puulaituri, hiekkarantoja, lainelautailijoille sopivia aaltoja, musiikkia sekä muraaleita.
Oma kokemuksemme Santa Cruzista jäi melko lyhyeksi, mutta kaupungista voi lukea myös muista matkablogeista, kuten Tien päällä ja Gone with the Gastons. Meidän matkastamme on kerrottu laajemmin jutussa Kalifornian-matkan parhaat palat.

Yhdysvallat
New Yorkin merellinen Coney Island

New York on paljon muutakin kuin pilvenpiirtäjiä. Brooklynin eteläkärjestä löytyvä Coney Island tunnetaan huvipuistoista sekä hiekkarannoista, ja rantakadun auringonpaisteessa tuntuu kuin olisi vähintäänkin Kaliforniassa saakka.
Coney Island oli alun perin kapean salmen erottama saari, joka sittemmin yhdistettiin täyttömaan avulla suureen Long Islandiin. Alue kehittyi voimakkaasti 1800-luvun vuosikymmeninä, jolloin Coney Islandille kohosivat puitteet varakkaan väen lomailua varten. Tavallinen kansa löysi tiensä hiekkarannoille ja huvipuistoihin myöhemmin, kun perille alkoi päästä metrolla.

Huvipuisto Luna Park
Mekin käytämme Coney Islandille kulkemiseen metroa. Matka-aikaa Manhattanilta kertyy noin tunti. Metrolinja kulkee Brooklynin puolella enimmäkseen maan päällä, joten on mielenkiintoista katsella eri alueiden katuja, taloja ja puistoja. Täysi vaunu tyhjenee matkan edetessä niin, ettei Coney Islandille menijöitä ole lopulta montaakaan. Olemme valinneet retkipäiväksemme tarkoituksella maanantain, jotta välttäisimme huvipuiston ruuhkia. Lokakuu on muutenkin helteisiin kesäpäiviin verrattuna hiljaisempaa aikaa. West Eighth Street–New York Aquarium -asemalta ei tarvitse kävellä montaa askelta Luna Park -huvipuiston värikkäälle portille.

Nykyinen Luna Park avattiin toukokuussa 2010, mutta Coney Islandin huvipuistoilla on paljon pidempi historia. Alueen merkittäviin huvipuistoihin kuuluivat etenkin vuosina 1903–1944 toiminut alkuperäinen Luna Park sekä sen naapurit Steeplechase Park ja Dreamland. Luna Park toimi esikuvana monelle muulle huvipuistolle ja sen historiallista merkitystä korostaa omalla tavallaan, että esimerkiksi italian kielessä luna park on huvipuistoa tarkoittava yleissana. Nykyinen Luna Park kunnioittaa mukavalla tavalla perinteitä, sillä vaikka lähes kaikki laitteet ovatkin uusia, voi alueella aistia Coney Islandin vuosisatojen taakse ulottuvaa historiaa.

Luna Park on koristeltu lokakuussa halloween-teemaan. Ostimme tyttärille jo ennakkoon netin kautta rannekkeet, jotka olisi kyllä näin hiljaisena päivänä voinut hankkia helposti myös paikan päältä. Me vaimon kanssa emme tällä kerralla kaipaa laitteisiin. Toisin kuin muissa käymissämme huvipuistoissa, täällä rannekkeet ovat voimassa vain neljä tuntia ensimmäisestä laitteessa käynnistä lähtien. Jonot ovat onneksi melko lyhyitä ja tuokin aika riittää meille hyvin. Kannattaa kuitenkin suunnitella päivänsä niin, ettei ajoita ainakaan suurempaa ruokailua rannekkeen voimassaoloaikaan.

Luna Park on pinta-alaltaan varsin kompakti, mutta laitteita on tilaan nähden yllättävän paljon. Ne on jaoteltu hurjuustason mukaan neljään eri luokkaan, joista toiseksi korkein High Thrill -taso tuntuu omille tyttärillemme sopivalta. He käyvätkin testaamassa useita High Thrill -laitteita, kuten The Tickler, Electro Spin, Atlantic Aviator, Brooklyn Flyer ja Luna 360.

Luna 360 muistuttaa Särkänniemen X-laitetta, ja itse laskisin sen jo Extreme Thrillin puolelle. Steeplechase on puolestaan aivan kuin Särkänniemen MotoGee, jossa istutaan vain moottoripyörän sijasta hevosen selässä. Muutama laite on vierailupäivänämme valitettavasti kokonaan suljettu.

Muutamat Coney Islandin huvipuistolaitteista ovat aivan erityisiä klassikoita. Kesäkuussa 1927 avattu puinen The Cyclone tunnetaan kaikkien vuoristoratojen äitinä. The Cyclone kohoaa omalla tontillaan, jonka pieni koko on myös syynä vuoristoradan jyrkkyyteen. Koska tilaa oli vähän, ei nousuista ja laskuista mahduttu tekemään yhtään nykyistä loivempia.

Toinen tunnettu klassikkolaite Wonder Wheel on vieläkin vanhempi vuonna 1920 valmistunut maailmanpyörä. Se ei kuulu Luna Parkiin, vaan naapurissa toimivaan Deno’s Wonder Wheel -huvipuistoon. Maailmanpyörän vaunut liikkuvat mielenkiintoisella tavalla laitteen sisällä olevia kiskoja pitkin.

Riegelmann Boardwalk
Tytöt saavat Luna Parkin laitteista tarpeekseen jo ennen neljän tunnin rannekeajan päättymistä. Siirrymmekin siis hyvissä ajoin Coney Islandin upealle rantakadulle Riegelmann Boardwalkille. Puupintainen kävelytie huokuu nostalgiaa ja vieressä odottavat mukavat merimaisemat. Lokakuun aurinko on saanut koko päivän tuntumaan kovin helteiseltä.

Coney Island on kokenut vuosikymmenten varrella synkkiäkin vaiheita. Kirkkain kultakausi päättyi alkuperäisen Luna Parkin tulipaloon vuonna 1944, ja 1970-luvulle tultaessa alueella rehottivat väkivaltarikollisuus sekä huumekauppa. Huvipuistoperinteet pysyivät yllä vielä vuonna 1964 sulkeutuneen Steeplechase Parkin jälkeenkin, sillä avaruusteemainen Astroland viihdytti kansaa vuosina 1962–2008. Coney Island on jälleen viime vuosikymmeninä siistiytynyt viihtyisäksi ja koko perheelle sopivaksi ajanviettoalueeksi.

Rantakadun varrella kohoava korkea punertava rakennelma on Steeplechase Parkissa aikoinaan toiminut laskuvarjohyppytorni. Tornia ei ole käytetty vuosikymmeniin, mutta se muistuttaa ajasta, jolloin huvipuistoissa saattoi nähdä muutakin kuin karuselleja tai vuoristoratoja. Coney Islandin huvipuistojen historiaan kuuluu mitä käsittämättömämpiä viihdykkeitä, kuten keskoskaapeissa olleiden vauvojen katselua. Ihmeteltävänä oli myös esimerkiksi lyhytkasvuisten ihmisten jokapäiväistä elämää, tulipalojen sammutusnäytöksiä sekä valtava buurisodan taistelua toisintanut esitys, jonka näyttelijöiksi värvättiin oikeita sotaveteraaneja.

Nälkä alkaa jo vaivata, mutta rantakadun varrella on onneksi runsaasti erityisesti pikaruokaa tarjoavia vaihtoehtoja. Näistä varsinkin Nathan’s Famous on klassikko, joka myy kenties koko Amerikan kuuluisimpia hot dogeja. Laajaksi ketjuksi paisuneen Nathan’sin alkuperäinenkin ravintola sijaitsee vain kivenheiton päässä, mutta me tyydymme Riegelmann Broadwalkin varrella olevaan kioskiin. Hot dogit ovat erinomaisia, mutten osaa arvioida niiden paremmuutta kilpailijoihin verrattuna.

Aurinko alkaa olla jo laskemaan päin, joten se lämmittää nyt miellyttävästi kovan paahteen sijaan. On mukavaa istuskella kävelytien varrella ja nauttia tunnelmasta, joka tuo kovasti mieleen edellisvuotisen matkakohteemme Kalifornian rantakaupungit. Coney Islandin hiekkarannalla on lokakuussa väljää, toisin kuin kesän vilkkaimpina päivinä. Taustalla häämöttää Rockawayn niemimaa.

Kävelemme Riegelmann Boardwalkia itään päin ja ohitamme New Yorkin akvaarion. Tästä eteenpäin pääsisi vielä henkisesti paljon syvemmälle itään, sillä edessä häämöttävä Brighton Beach tunnetaan New Yorkin venäläisten ja ukrainalaisten asuinalueena. Tunnelma on kuulemma kuin Mustanmeren rannalla ennen Neuvostoliiton hajoamista.

Palaamme takaisinpäin ja katselemme, kuinka laskeva aurinko saa taivaan kellertämään upeasti. Huomiomme kiinnittyy jälleen kerran hyväntuulisiin ortodoksijuutalaisiin, joita on näkynyt päivän aikana paljon. Luna Parkin asiakaskunnasta ylivoimaisesti suurin osa oli perhekeskeisiä ortodoksijuutalaisia, ja sama tilanne jatkuu myös rantakadulla.

Ortodoksijuutalaiset – jotka ovat käsittääkseni tarkemmin ottaen hasideja – on helppo tunnistaa tyylikkäästä mutta vanhoillisesta pukeutumisesta. Miehillä on erikoiset kampaukset ja aina jonkinlainen päähine. Naiset ovat pukeutuneet villapaitoihin ja pitkiin hameisiin. Lasten vaatteet ovat pitkälti samantyyppisiä kuin aikuisillakin. Jäämme miettimään, oliko kyseessä ortodoksijuutalaisten juhlapäivä vai pelkästään tavallinen maanantai Coney Islandilla. Näky lienee melko tavallinen, sillä noin neljännes Brooklynin reilusta kahdesta miljoonasta asukkaasta on juutalaisia.

Aurinko alkaa laskea jo lopullisesti mailleen, kun jätämme Coney Islandin taaksemme. On ollut mukavaa viettää rentoa päivää huvipuistossa, nauttia syksyisestä auringosta ja tunnelmoida tyylikkäällä rantakadulla. Retki Coney Islandille vie helposti kokonaisen päivän, mutta se tarjoaa New Yorkin -matkalle aivan erilaisia ulottuvuuksia kuin pilvenpiirtäjien täyttämä Manhattan.
Voit lukea myös koko matkastamme kertovan jutun Unelmien lomamatka New Yorkiin.
Yhdysvallat
New Yorkin näköalapaikkoja: One World Observatory

Huiman korkean One World Trade Centerin ylimmissä kerroksissa toimivalta näköalapaikalta saa ihailla New Yorkia lintuperspektiivistä. Maisemat ovat näkemisen arvoisia kaikkiin ilmansuuntiin.
One World Trade Center on koko läntisen pallonpuoliskon korkein rakennus, jota ylemmäs kurottaa tällä hetkellä vain kuusi aasialaista pilvenpiirtäjää. Myös nimellä Freedom Tower tunnetulla pilvenpiirtäjällä on amerikkalaisille suuri symbolinen merkitys, koska se rakennettiin syyskuun 11. päivän terrori-iskussa vuonna 2001 sortuneiden World Trade Centerin kaksoistornien tilalle. Nykyinen World Trade Center -kokonaisuus käsittää edeltäjänsä tavoin myös useita matalampia rakennuksia.

Manhattanin eteläosassa kohoava One World Trade Center avattiin marraskuussa 2014. Suurin osa rakennuksesta on toimistotiloja, mutta vierailijoita ilahduttaa kerroksissa 100–102 toimiva näköalapaikka One World Observatory. Näköalapaikan pääsyliput on kätevintä hankkia netistä, jolloin etuna on myös ennakkoon ostajille tarjottu viiden dollarin alennus.

Aikuisten peruslippu maksaa tällä hetkellä kaikkine kuluineen ja veroineen hieman yli 50 dollaria, minkä lisäksi tarjolla on myös muutamia kalliimpia vaihtoehtoja. Perusliput oikeuttavat sisäänkäyntiin etukäteen valittuna ajankohtana, mutta jos päivän aikataulua ei halua lyödä etukäteen lukkoon, voi ostaa joustavamman lipun, jolla pääsee torniin mihin kellonaikaan tahansa. Tällainen lippu on 20 dollaria peruslippua kalliimpi, mutta se sisältää 10 taalaa arvokkaamman etukupongin näköalapaikan kahvilassa tai myymälässä käytettäväksi.

Nousemme pilvenpiirtäjään lokakuisena maanantaiaamupäivänä, jolloin jonoa ei ole käytännössä lainkaan. Aulatila on suunniteltu suuria vierailijamääriä ajatellen, ja täällä saattaakin olla esimerkiksi kauniina viikonloppupäivinä ruuhkaa. Lipuntarkastuksen ja turvatarkastuksen jälkeen voi pysähtyä katselemaan New Yorkin historiaan sekä World Trade Centeriin liittyviä videoesityksiä, mutta kuljemme melko ripeästi suoraan hisseille.

Hissi kuljettaa pilvenpiirtäjän 102. kerrokseen vain 47 sekunnissa. Matkan ajan voi ihailla hissin seinille heijastettua animaatiota, jossa New York kehittyy vuosisatojen takaisesta korpimaasta nykyaikaiseksi metropoliksi. Esityksen kuvakulma muuttuu samaan tahtiin ylöspäin nousevan hissin kanssa. Perillä vierailijoille näytetään vielä yksi New Yorkin vilinää kuvaava fiilistelyfilmi, kunnes pääsemme vihdoin ihailemaan huikeita maisemia.

One World Observatoryn varsinainen katselutasanne on sadannessa kerroksessa, jonka voi kiertää kokonaan ympäri maisemia ihaillen. Tarjolla ovat siis avoimet näkymät kaikkiin ilmansuuntiin aivan lasiseinien vierestä. Näköalapaikan harvoja huonoja puolia on, ettei sisätiloista pääse minkäänlaiselle tasanteelle ulkoilmaan. Ikkunoiden heijastukset häiritsevät valokuvaamista, joskin haittaa on meidän vierailumme aikaan lähinnä vain merelle tai Brooklynin suuntaan katseltaessa.

Sadannesta kerroksesta löytyy myös matkamuistomyymälä sekä City Pulse -niminen kulmaus, jossa New Yorkin asiantuntijat kertovat kotikaupungistaan. Meidän kohdallemme ei kuitenkaan osu sopivasti yhtään esitystä. Kerrosta ylempänä eli 101. kerroksessa toimii tyyriin puoleinen One Dine -ravintola. Viereisessä kahvilassa on pelkästään seisomapaikkoja, mutta totean jäälatten nauttimisen onnistuvan hyvin myös baaripöytään nojaillen.

New Yorkin pilvenpiirtäjissä toimii tätä nykyä viisi näköalatasannetta, joista One World Observatory on korkein. Se erottuu muista neljästä erityisesti sijaintinsa osalta, sillä One World Trade Center kohoaa Manhattanin eteläosassa. Perinteiset Empire State Building ja Top of the Rock sekä uudemmat Edge ja Summit One Vanderbilt löytyvät kaikki Midtownista, joihin verrattuna One World Observatoryn maisemat ovat selvästi erilaisia. Täältä on hyvät näkymät merelle ja esimerkiksi Vapaudenpatsaalle sekä Ellis Islandille. Myös Hudson-joen vastarannalla näkyvä Jersey City on varsin lähellä.

Pohjoiseen päin katseltaessa on helppo huomata, kuinka Manhattan jakautuu erilaisiin osiin. One World Trade Centerin ympärillä on muita korkeita rakennuksia, mutta heti Financial Districtin loppuessa alkaa laaja matalampi alue, jonka kaupunginosiin kuuluvat esimerkiksi Chinatown, Soho, Greenwich Village sekä East Village. Meistä on erityisen hauskaa katsella täältä edellispäivän kävelyreittiämme, jonka varrelta tunnistamme monta taloa ja esimerkiksi Washington Square Parkin riemukaaren sekä keinotekoisen saaren Little Islandin.

Vaikka merimaisematkin ovat hienoja, katselemme pisimpään Manhattania. Midtownin pilvenpiirtäjät saa kameran zoomin avulla lähelle, vaikka esimerkiksi Empire State Buildingille on melkein viisi kilometriä matkaa.

Manhattanin itäpuolella levittäytyy Brooklyn. East Riverin ylittävistä silloista lähimpänä näkyy ikoninen Brooklyn Bridge, josta pohjoiseen päin häämöttävät Manhattan Bridge sekä Williamsburg Bridge. Sää on näköalojen ihailuun sopivan aurinkoinen ja se vain kirkastuu pilvenpiirtäjässä viettämänämme aikana. Sisätiloissa on silti koko vierailumme ajan mukavan väljää, ja haluamaansa suuntaan mahtuu aina katselemaan ilman odottelua. Paikalla kuuluu olevan samaan aikaan ainakin kaksi muuta suomalaista perhettä.

Aika kuluu maisemia ihaillessa nopeasti. Haluamme nauttia One World Observatorysta koko rahalla, joten vietämme ylhäällä reilut kaksi tuntia. Olen kahdella matkallemme käynyt jo yhteensä neljällä New Yorkin pilvenpiirtäjien näköalatasanteella. Jos olisi pakko valita vain yksi, nimeäisin omaksi suosikikseni Top of the Rockin, josta kirjoitin oman juttunsa jo aiemmin.

Midtownin näköalatasanteet tarjoavat ehkä ne kaikkein klassisimmat New York -näkymät, mutta One World Observatoryn sijainti takaa aivan uudenlaisen näkökulman kaupunkiin. Jos siis olet jo käynyt jollakin Midtownin näköalapaikalla, suosittelen seuraavaksi kohteeksi One World Observatorya. Me ainakin nautimme omasta vierailustamme todella paljon.

One World Trade Centerin ympäristössä on muutakin nähtävää. Nykyisen pilvenpiirtäjän vierestä löytyy sortuneiden kaksoistornien paikalle rakennettu 9/11 Memorial -muistomerkki, joka koostuu kahdesta neliönmuotoisesta vesialtaasta. Altaiden reunoille on kaiverrettu kaikkien menehtyneiden nimet. Naapurista löytyy erittäin mielenkiintoinen 9/11-museo, josta julkaisen oman juttunsa myöhemmin. Palaan siinä yhteydessä tarkemmin World Trade Centerin historiaan sekä koko maailmaa järkyttäneisiin syyskuun 11. päivän terrori-iskuihin.

World Trade Centeriin kuuluva Oculus on raideliikenteen aseman ja ostoskeskuksen yhdistelmä, johon kannattaa tutustua jo Santiago Calatravan piirtämän persoonallisen arkkitehtuurin vuoksi. Samoilla kulmilla voi vierailla myös Manhattanin vanhimmassa yhä toimivassa kirkossa St. Paul’s Chapelissa sekä modernissa kreikkalaiskatolisessa St. Nicholas National Shrinessa. World Trade Centerin ympärille levittäytyvä Financial District on täynnä ostos- ja ruokailumahdollisuuksia, minkä lisäksi varsinkin rantojen tuntumassa on viihtyisiä puistoja. Manhattanin eteläosassa on siis helppo viettää kokonainen päivä jos toinenkin.
-
Huvipuistot2 vuotta sitten
Huvipuistokokemus – Disneyland Park Paris
-
Yhdysvallat2 vuotta sitten
Ensikertalaisen Los Angeles – 10 kohdetta
-
Itävalta2 vuotta sitten
Alppimaisemia kesäisessä Seefeldissä
-
Italia1 vuosi sitten
Cinque Terre – 5 kuvankaunista kylää
-
Italia1 vuosi sitten
Patikkaretkellä Cinque Terressä
-
Yhdysvallat2 vuotta sitten
Los Angelesin kiehtova Venice
-
Yhdysvallat2 vuotta sitten
Tarunhohtoinen Hollywood
-
Espanja2 vuotta sitten
Kaksien kasvojen Torrox
-
Italia2 vuotta sitten
Milanon pääkallokappeli San Bernardino alle Ossa
-
Englanti1 vuosi sitten
Huikea Harry Potter -studiokierros Lontoossa
-
Yhdysvallat2 vuotta sitten
Kalifornian-matkan parhaat palat
-
Huvipuistot2 vuotta sitten
Sevillan huvipuisto Isla Mágica
Mikko / Matkalla Missä Milloinkin
7.12.2023 at 23:10
Santa Cruzista on kivat muistot. Olemme aiemmin yöpyneetkin siellä, mutta tällä kerralla päätimme mekin vain tehdä pysähdyksen ja käydä syömässä. En ollut tajunnnutkaan, että Five Guys on niinkin yleinen Euroopassa, mutta ehkä en ole vain kiinnittänyt huomiota. Tuli kertaalleen viime matkalla testattua, luokassaan tosiaan ihan pätevä.
Mika / Lähtöportti
8.12.2023 at 11:10
Mukava kuulla että tykkäsitte Santa Cruzista! Moni muukin tuntuu kaupungista pitäneen, ja ymmärrän kyllä hyvin miksi. Five Guys taitaa löytyä jo ainakin kymmenestä Euroopan maasta, lähinnä läntisen Euroopan suurkaupungeista. Ainakin Berliinissä, Sevillassa ja Milanossa se on tullut vastaan, vaikkei joka paikassa ollakaan menty sisälle.