Seuraa somessa

Saksa

Panoramapunkt, Berliinin paras näköalapaikka?

Julkaistu

-

Kaupunkeja on aina mukava katsella yläilmoista. Suuntasimme Berliinin-matkallamme Panoramapunktille, joka osoittautui mainioksi valinnaksi. Koko kaupunki näkyy keskeisen Potsdamer Platzin yläpuolelta upeasti ja paikalla on myös miellyttävän rauhallista.

Panoramapunkt sijaitsee Potsdamer Platzin laidalla kohoavan 103-metrisen Kollhoff Towerin huipulla. Arkkitehti Hans Kollhoff suunnitteli rakennuksen 1920-luvun amerikkalaisia pilvenpiirtäjiä jäljitellen. Juuri ennen vuosituhannen vaihtumista valmistunut punaruskea tornitalo on suurimmaksi osaksi toimistokäytössä.

berliini_panoramapunkt_11

Julkinen liikenne tuo Potsdamer Platzille sujuvasti niin metrolla, junalla kuin bussillakin. Saavumme Panoramapunktille uudenvuodenpäivänä yhdeltä iltapäivällä, eikä paikalla ole minkäänlaista jonoa. Olen saanut muutenkin sellaisen käsityksen, ettei huipulle olisi yleensä muulloinkaan pyrkijöitä ruuhkaksi asti. Kyseessä on yleiseen hintatasoon nähden varsin edullinen nähtävyys, vaikka aikuisten sisäänpääsyn hinta onkin noussut jo yhdeksään euroon. Perhelipun hinta on tällä hetkellä 19,50 euroa ja se kattaa kahden aikuisen sekä korkeintaan neljän alle 15-vuotiaan sisäänpääsyn. Liput voi ostaa myös etukäteen Panoramapunktin nettisivuilta.

berliini_panoramapunkt_09

Kollhoff Towerin erikoisuus on Euroopan nopein hissi, joka kiidättää vierailijat 24. kerrokseen vain kahdessakymmenessä sekunnissa. Matka huipulle tapahtuu niin huomaamattomalla tavalla, että se tuntuu melkein taikatempulta. Ystävällinen hissinkuljettajakaan ei ehdi juuri muuta sanoa kuin mainita hissin poikkeuksellisesta nopeudesta sekä toivottaa mukavaa vierailua. Tällaiset pikahissit olisivat erityisen käteviä Suomessa, jossa hissimatkat tuntuvat toisinaan kovin vaivaannuttavilta.

berliini_panoramapunkt_14

Pilvenpiirtäjän huipulta on erinomaiset näkymät kaikkiin ilmansuuntiin lukuun ottamatta pohjoista, jossa rautatieyhtiö Deutsche Bahnin rakennus peittää maisemaa. Tämä ei kuitenkaan ole Berliinin maamerkkien kannalta oleellinen suunta, joten näköesteestä ei aiheudu harmia. Valtiopäivätalo Reichstag näkyy juuri sopivasti Bahntowerin kulman takaa ja maineikas Brandenburgin portti erottuu hieman sen oikealla puolella. Suuri tyhjältä näyttävä harmaa tila on 2711 betonipaadesta koostuva Holokaustin muistomerkki.

berliini_panoramapunkt_01

Mielestäni näyttävin näkymä avautuu itään. Etualaa hallitsee kahdeksankulmainen Leipziger Platzin aukio, jonka laidoilta löytyy esimerkiksi ostoskeskus Mall of Berlin sekä Saksan Vakoilumuseo. Mahtava televisiotorni kohoaa kaiken yläpuolelle. Sen vasemmalla puolella näkyy tuomiokirkko Berliner Dom ja hieman oikealla kaupungintalo Rotes Rathausin vanha punertava torni.

berliini_panoramapunkt_04

Maisemaa kelpaa katsella myös etelään päin. Kuvan alaosassa näkyviä vaaleanpunaisia putkia riittää runsaasti ympäri kaupunkia. Berliini sijaitsee soisella maalla ja vesiputkia käytetään liiallisen pohjaveden kuljettamiseen pois rakennustyömailta. Berliinissä ilmeisesti uskotaan sanontaan, jonka mukaan sitä mitä ei voi peittää, kannattaa korostaa. Pinkki väri johtuu kuulemma siitä, että se on lasten mieleen.

berliini_panoramapunkt_03

Berliini tuntuu loputtoman suurelta varsinkin länteen päin katsottaessa. Lähistön teatteri- ja kirjastorakennukset kuuluvat kompleksiin, joka houkuttelee kaupunkilaisia Potsdamer Platzin alueelle.

berliini_panoramapunkt_08

Suuri Tiergartenin puistoalue levittäytyy Panoramapunktilta luoteeseen. Etualaa hallitsee futuristinen Sony Center ja sen takana näkyvät Berliinin filharmonian keltaiset konserttirakennukset.

berliini_panoramapunkt_07

Tiergartenin puiden keskellä kohoaa näyttävä Siegessäule eli voitonpylväs. 1800-luvun sotasaavutuksia juhlistavan muistomerkin huipulla loistaa voitonjumalatar Victorian kullattu patsas.

berliini_panoramapunkt_18

Näköalatasanteella on mielenkiintoisia infotauluja, jotka kertovat tekstein ja kuvin Potsdamer Platzin historiasta. Tietoa löytyy sekä saksaksi että englanniksi. Potsdamer Platzin ensimmäinen rautatieasema valmistui syksyllä 1838, jolloin avattiin junayhteys Potsdamiin. Aukiosta kehittyi usean suuren kadun risteyspaikka ja Euroopan vilkkain liikenteen solmukohta. Tänne kulki jo 1900-luvun alussa junien ja bussien lisäksi myös metro. Meno oli niin vilkasta, että Potsdamer Platzilla otettiin käyttöön aikalaisia ihmetyttäneet Saksan ensimmäiset liikennevalot.

berliini_panoramapunkt_12

Potsdamer Platz kukoisti Berliinin viihde-elämän keskuksena, jossa riitti hotelleja, ravintoloita ja tapahtumapaikkoja. Tuo kaikki päättyi toiseen maailmansotaan, jolloin Potsdamer Platz pommitettiin maan tasalle, eikä yksikään rakennus säilynyt vahingoittumattomana. Sodan jälkeen Berliini miehitettiin ja Potsdamer Platz sijoittui neuvostoliittolaisten, brittien ja amerikkalaisten hallitsemien sektoreiden rajalle. Aukio jäi joutomaaksi ja vuonna 1961 kohonnut muuri jakoi sen kahtia. Näköalapaikalla olevaan näyttelyyn kuuluu myös pala alkuperäistä Berlinin muuria. Noin 750 kiloa painava kimpale nostettiin pilvenpiirtäjän huipulle helikopterin avulla.

berliini_panoramapunkt_10

Potsdamer Platzin uusi elämä alkoi Berliinin muurin murruttua loppuvuodesta 1989. Aukiosta tuli 1990-luvulla Euroopan suurin rakennustyömaa ja Kollhoff-torni sekä monet muut suuret rakennukset täyttivät Potsdamer Platzin ympäristön. Aukio on pyritty palauttamaan Berliinin sydämeksi, mutta käsittääkseni kaupunkilaiset eivät ole ottaneet sitä täysin omakseen. Ainakaan Potsdamer Platz ei ole syrjäyttänyt vanhoja Länsi- ja Itä-Berliinin keskustoja ihmisten kohtaamispaikkoina.

berliini_panoramapunkt_16

Panoramapunktiin kuuluu kaksi kerrosta. Alemmalla tasolla on edellä mainittujen infotaulujen lisäksi sisätiloissa toimiva kahvila, jonka jätämme omalla vierailullamme väliin. Ylemmälläkin tasolla kannattaa käydä, vaikkei maisema muutaman portaan kiipeämällä paljoa muutukaan. Ylätasanteelta voi ihailla näkymää vapaasti myös länteen, mikä on alemmalla tasolla mahdollista vain kahvilan ikkunoiden lävitse.

berliini_panoramapunkt_15

Näköalapaikan toteutus on mielestäni tyylikäs ja toimiva. Tasanteita hallitsevat tukevat tiiliseinät ja rakennuksen kolmionmuotoisuus mahdollistaa hauskoja kuvakulmia myös näköalapaikan sisällä. Vierailijoiden turvana ovat tukevat kalterit, mutta tasanteilla ei ole ikkunalaseja tai muita valokuvaamista häiritseviä esteitä.

berliini_panoramapunkt_17

Onko Panoramapunkt todellakin otsikossa vihjattu koko kaupungin paras näköalapaikka? Ainakin Berliinin hyvin tunteva Unelmatrippi-blogin Jenni päätyi omassa jutussaan tähän johtopäätökseen, jota en oman käyntini perusteella voi ainakaan kyseenalaistaa. Panoramapunkt on mielestäni kaikin puolin erinomainen näköalapaikka ja koko perheemme viihtyi siellä noin tunnin. Lapsillakaan ei ollut kiirettä jatkaa matkaa.

berliini_panoramapunkt_02

Kuuluisaan televisiotorniin verrattuna Panoramapunkt lienee hiljaisuutensa ansiosta miellyttävämpi vierailukohde. Ainakin hinta on huomattavasti edullisempi, sillä Panoramapunktin perhelippukin on selvästi halvempi kuin yhden aikuisen sisäänpääsy televisiotorniin. Televisiotornissa pääsee kyllä korkeammalle, mutta toisaalta maisemia saa ihailla ainoastaan lasin lävitse. Taidan kuitenkin olla väärä ihminen tekemään tätä vertailua, koska en ole vielä televisiotornissa käynyt. Ehkä sitten seuraavalla Berliinin-matkalla.

berliini_panoramapunkt_06

Muihin Berliinin tunnetuimpiin näköalapaikkoihin kuuluvat esimerkiksi kuvassa näkyvän valtiopäivätalo Reichstagin lasikupoli, tuomiokirkko Berliner Domin kupoli sekä edellä mainittu Siegessäule. Vaihtoehtoja riittäisi siis useammallekin Berliinin-matkalle. Onko sinulla vinkkejä Berliinin näköalapaikoille?

Blogia kirjoittaa jatkuvaa matkakuumetta poteva perheenisä Keravalta. Nautin reissuista niin Euroopassa, kaukomailla kuin kotimaassakin. Pysy mukana matkassa ja seuraa Lähtöporttia Facebookissa sekä Instagramissa.

Jatka lukemista
6 kommenttia

6 Comments

  1. On tosiaan varsin edullinen hinta. Ei tule ihan yhtä edullisia hintoja mieleen edes halvemmista maista. Poikkeuksena tietysti Tokyo Metropolitan Government Building, joka on ilmainen. Tuo näkymä Leipziger Platzin aukiolle on tosiaan hieno! On kyllä mukavaa, että tuolla ei ole laseja häiritsemässä.

    • Mika / Lähtöportti

      20.1.2023 at 17:58

      Panoramapunkt tuntui kaikin puolin erinomaiselta näköalapaikalta. Tiedän tuon mainitsemasi rakennuksen Tokiossa, mutta kahdella ensimmäisellä kerralla emme ole sinne vielä nousseet. Jospa sitten kolmannella Tokion-matkalla joskus!

  2. Aila ja Juha

    20.1.2023 at 20:02

    Olen ihan samaa mieltä kanssasi, Panoramapunkt on ihan ykkönen. Ihmiset jonottavat Fernsehturmiin, maksavat siitä paljon ja näkevät maisemat lasisten ikkunoiden takaa. Panoramapunktiin ei tarvitse jonottaa, ei tarvitse maksaa paljon, eikä ottaa kuvia lasien läpi. Ihan sama fiilis kuin Pariisissa Montparnassen torni, josta näkyvät kaikki Pariisin upeat nähtävyydet, Eiffeltorni, Riemukaari, puistot ja kirkot, Panoramapunktilta sama juttu. Kuten huomaat, on käyty. Mainitsit itsekin Reichstagin lasikupolin, sekin on minusta hieno paikka katsella ympärilleen. Siegesseule on meiltä käymättä, olemme katselleet sitä vain alhaalta ylös. Montakin kertaa. Aila

    • Mika / Lähtöportti

      20.1.2023 at 20:40

      Minullekin tuli Panoramapunktilla käydessä Montparnassen torni mieleen! Pariisin näköalapaikoilla taitaa olla samanlainen tilanne kuin Berliinissäkin, kuuluisin torni ei ole välttämättä paras. Montparnassen torni oli viime kesänä meillekin todella miellyttävä kokemus, mutta Eiffeltornin ruuhka ahdisti. Reichstagin lasikupoli kiinnostaa, sen voisi kyllä ottaa seuraavan Berliinin-matkan ohjelmaan!

  3. Jenni / Unelmatrippi

    27.1.2023 at 21:41

    Jes, Panoramapunkt ansaitsee kaikki kehut! Hinta-laatusuhteeltaan se on mielestäni paras näköalapaikka Berliinissä (ainakin niistä kaikista, joissa olen käynyt). Ja kiitos linkkauksesta! On aina tosi kiva lukea kokemuksia Berliinistä.

    • Mika / Lähtöportti

      30.1.2023 at 20:16

      Panoramapunkt on kyllä mainio! Nyt vuoden sisään on ollut onni käydä muutamalla erinomaisella näköalapaikalla eri Euroopan kaupungeissa, kuten Montparnassen tornissa Pariisissa ja Milanon Duomon katolla. Panoramapunkt on samaa sarjaa.

      Halusin linkata, kun juttusi vaikutti paljon siihen että vaihdoimme aluksi suunnitellun tv-tornissa käynnin Panoramapunktiin.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Saksa

Joulumarkkinatunnelmaa Berliinissä

Julkaistu

-

Kirjoittanut

Kävimme viime vuodenvaihteessa Berliinissä, jonka joulumarkkinat olivat hyvässä vauhdissa vielä tapaninpäivän jälkeenkin. Tässä katsaus neljiltä käymiltämme markkinoilta sekä pari poimintaa Berliinin muista joulumarkkinoista.
 

Matkat Keski-Euroopan joulutoreille ovat suosittuja ja monelle suomalaiselle jo suoranainen perinne. Itse en ole tällaisista reissuista koskaan haaveillut, mutta kun vajaan vuoden takaisella Berliinin-matkalla päädyimme muun ohjelman ohessa myös joulutoreille, tempaisi iloinen markkinatunnelma mukaansa minutkin. Joulukoristeet, värivalot, hyväntuuliset ihmiset ja monenlaiset herkut saivat jopa unohtamaan, että joulunpyhät olivat matkamme aikana jo takana päin. Osa Berliinin joulumarkkinoista suljetaan jo ennen joulua, mutta tarjontaa riittää vielä uuteenvuoteen tai jopa loppiaiseen saakka.


berliini_joulumarkkinat_bebelplatz_01

GENDARMENMARKTIN JOULUMARKKINAT (BEBELPLATZ)

Aloitamme Gendarmenmarktin joulumarkkinoilta, jotka jäävätkin neljästä käymästämme tapahtumasta omaksi suosikikseni. Nämä myös nimellä WeihnachtsZauber tunnetut markkinat on järjestetty perinteisesti Gendarmenmarktilla, mutta aukion remontti on siirtänyt tapahtuman vuosiksi 2022–24 evakkoon viereiselle Bebelplatzille. 

berliini_joulumarkkinat_bebelplatz_06


Lähes kaikille joulumarkkinoille pääsee ilmaiseksi, mutta tänne on käydessämme aikuisilta euron pääsymaksu. Hinta on nähtävästi tuplaantunut kahteen euroon vuodeksi 2023. Pieni pääsymaksu on mielestäni vain hyvä asia, sillä se karsii markkina-alueelta satunnaisia ohikulkijoita ja pitää kävijämäärän edes jossakin määrin siedettävänä. Kyseessä ovat joka tapauksessa yhdet Berliinin suosituimmista joulumarkkinoista.

berliini_joulumarkkinat_bebelplatz_02


Saavumme paikalle nälkäisinä ja ilahdumme, kun aukiolla on myös lämmitetyissä sisätiloissa toimivia ravintoloita. Valitsemamme Kasermandl-ravintolan puupenkeille on levitetty pehmeitä ja sopivasti lämmittäviä taljoja. Syömme kodikkaassa ympäristössä herkulliset flammkuchenit, jotka muistuttavat ohutpohjaista pizzaa. Tukevan aterian voimalla jaksaakin taas nauttia markkinahumusta. 

berliini_joulumarkkinat_bebelplatz_03


Bebelplatzin markkinat ovat monine myyntikojuineen ja koristevaloineen yllättävänkin hienot. Ihmiset tuntuvat olevan hyvällä tuulella ja viihtyvät pienen purtavan sekä juomien äärellä. Mekin totta kai maistamme glühweinia eli hehkuviiniä, joka lämmittää oloa viilenevässä illassa. Lapsille on tarjolla esimerkiksi kaakaota. Osa ympäröivistä rakennuksista on valaistu kauniisti ja ilmassa on joulun taikaa, vaikkei missään näykään lunta.

berliini_joulumarkkinat_bebelplatz_04


Myyntikojujen tarjonta on laadukasta ja mieleen jäävät esimerkiksi upeat joulukoristeet. Tarjolla on runsaasti käsityönä tehtyä lahjatavaraa sekä käyttöesineitä. Markkinoilla on ulkokojujen lisäksi myös eräänlainen pieni kauppahalli, jonka käytävillä voi kuljeskella sadekuurosta välittämättä. Puitteet, ruoka- ja tuotetarjonta sekä tunnelma tekevät Gendarmenmarktin markkinoista tapahtuman, jota ei kannata jättää Berliinin joulutorimatkalla väliin.

Weihnachtsmarkt am Gendarmenmarkt (Bebelplatz)
Tänä vuonna avoinna 27.11.–31.12.2023
Katso sijainti kartalta


berliini_joulumarkkinat_rathaus_05

ROTES RATHAUSIN JOULUMARKKINAT

Lähdemme Bebelplatzilta kohti Spree-jokea ja löydämme virran toiselta puolelta toiset erittäin suositut joulumarkkinat. Punaisen raatihuoneen eli Rotes Rathausin markkinat ovat ilmaiset, mikä varmasti näkyy kävijämäärässä. Nämä myös nimellä Berliner Weihnachtszeit tunnetut markkinat näyttävät kokonsa puolesta edellisiä suuremmilta ja tunnelma on ainakin oman käyntimme aikaan kuin täyteen ahdetussa huvipuistossa.

berliini_joulumarkkinat_rathaus_04


Gendarmenmarktin joulumarkkinat olivat varsin elegantit, eikä siellä ollut huvipuistolaitteita. Rotes Rathausin markkinoilta löytyy suuri värivaloin koristeltu maailmanpyörä sekä monenlaisia karuselleja. Neptunbrunnen-suihkulähteen ympärille on jäädytetty suosittu luistinrata. Luistimia saisi vuokrata muutamalla eurolla.

berliini_joulumarkkinat_rathaus_02


Vanha punertava raatihuone korkeine torneineen näyttää markkinoiden taustalla hienolta. Tapahtumapaikka sijaitsee Berliinin televisiotornin juurella ja vain kivenheiton päässä keskeiseltä Alexanderplatzilta, joten ihmispaljoutta ei voi pitää yllätyksenä.

berliini_joulumarkkinat_rathaus_03


Näilläkin markkinoilla riittää monenlaisia myyntikojuja ja myös syötävää on tarjolla laidasta laitaan. Ihmisvilinässä on hauska kuljeskella haistellen piparkakkujen jouluista tuoksua, joka sekoittuu grilleistä nouseviin aromikkaisiin höyryihin. Saksalaisen joulutorin tarjontaan kuuluu esimerkiksi suolaisia ja makeita leivonnaisia, erilaisia lämpimiä perinneruokia, paahdettuja manteleita ja kastanjoita sekä tietenkin monenlaista makkaraa. Kojuja on paljon, mutta emme näe samanlaisia sisätiloihin pystytettyjä ravintoloita kuin Bebelplatzilla.

berliini_joulumarkkinat_rathaus_01


Saavumme näille markkinoille jo hieman väsyneinä, joten kokemuksemme Rotes Rathausin joulumarkkinoista olisi saattanut olla toisenlaisessa tilanteessa innostuneempi. Tämäkin joulumarkkinakylä on joka tapauksessa mielenkiintoinen kokemus ja käymisen arvoinen paikka. Mieleen jää tungoksen lisäksi myös vaijerin varassa kulkeva joulupukin lentävä reki.
 
Weihnachtsmarkt am Roten Rathaus
Tänä vuonna avoinna 27.11.2023–7.1.2024
Katso sijainti kartalta


berliini_joulumarkkinat_breitscheidplatz_03

BREITSCHEIDPLATZIN JOULUMARKKINAT

Breitscheidplatzin joulumarkkinat sijaitsevat Länsi-Berliinin vilkkaimmalla ostosalueella ja ne tunnetaan viereisen kirkon mukaan myös Gedächtniskirchen joulumarkkinoina. Jotta nimiasia ei olisi liian yksiselitteinen, toivottavat värivalot iloisesti tervetulleeksi City-Weihnachtsmarktille. Tälle matkapäivällemme ei osu muita joulumarkkinoita, joten kiertelemme Breitscheidplatzilla melko pitkään. 

berliini_joulumarkkinat_breitscheidplatz_02


Tämäkin on melko suuri tapahtuma, mutta sijainti ostoskeskusten kainalossa ei tarjoa samanlaista vanhan ajan tunnelmaa kuin joillakin muilla markkinoilla. Toisaalta samalla saa nauttia myös Gedächtniskirchen eli Keisari Vilhelmin muistokirkon ohitse kulkevan Kurfürstendammin jouluvaloista. Kurfürstendamm on Berliinin merkittävin ostoskatu, joka on tähän aikaan vuodesta koristeltu hyvinkin näyttävästi.

berliini_joulumarkkinat_breitscheidplatz_05


Hehkuviini eli glühwein kuuluu olennaisena osana saksalaiseen joulutorikokemukseen. Kuuma juoma lämmittää pimeänä talvi-iltana sekä mieltä että kehoa. Viiniin sekoitetut mausteet täydentävät jouluisen makukokemuksen. Tarjolla on perinteisen punaviinipohjaisen glühweinin lisäksi myös valkoista hehkuviiniä sekä runsaasti muita juomavaihtoehtoja.

berliini_joulumarkkinat_breitscheidplatz_01


Glühwein tarjoillaan kaikilla tärkeimmillä markkinoilla tapahtuman omista nimikkomukeista, jotka voivat olla posliinia, lasia tai keramiikkaa. Mukista maksetaan ensimmäisen ostoksen yhteydessä muutaman euron pantti, jonka saa tietenkin mukia palauttaessa takaisin. Toinen hyvä ja täysin sallittu vaihtoehto on säilyttää muki edullisena matkamuistona. Mekin valitsimme pari kauneinta mukia mukaamme, jotta voimme tulevina jouluina maistella glögiä Berliinin-matkaa muistellen.

berliini_joulumarkkinat_breitscheidplatz_04


Breitscheidplatzilla koettiin vuonna 2016 järkyttävä terrori-isku, kun ihmisjoukkoon ajettu rekka-auto tappoi kaksitoista joulumarkkinavierasta. Uhrien nimet on kirjoitettu Gedächtniskirchen portaille, joilla riittää edelleen runsaasti kukkia ja kynttilöitä. Muistomerkkiin kuuluu myös maassa kulkeva kullattu juova. Joulumarkkinoiden turvallisuustoimia on terrori-iskun jälkeen kiristetty ja useita tapahtumia reunustavat järeät ajoesteet. Markkinoilla kiertelee vartijoita, mutta sisään tuleville vieraille ei tehdä turvatarkastuksia.
 
Weihnachtsmarkt an der Gedächtniskirche

Tänä vuonna avoinna 27.11.2023–7.1.2024
Katso sijainti kartalta


berliini_joulumarkkinat_potsdamer_02

POTSDAMER PLATZIN JOULUMARKKINAT JA TALVIMAAILMA

Vierailemme uudenvuodenpäivänä Potsdamer Platzilla, joka sijaitsee kaupungin kenties parhaan näköalapaikan Panoramapunktin juurella. Moni on varmasti juhlinut myöhään edellisenä yönä ja vaikka oma olo onkin pirteä, tuntuvat viimeistä päiväänsä avoinna olevat markkinat jo tässä vaiheessa väsähtäneiltä. Toisaalta emme nyt näe kokonaisia Potsdamer Platzin joulumarkkinoita, koska suurin osa tapatumasta laitetaan pakettiin jo tapaninpäivänä. Markkina-alue levittäytyy parhaan sesongin aikaan myös aukion ympäristöön.

berliini_joulumarkkinat_potsdamer_01


Avoinna on käydessämme enää Potsdamer Platzin Winterwelt eli talvimaailma, jonka ehdoton vetonaula on 70 metriä pitkä liukumäki. Se näyttääkin oikein hauskalta ja vauhdikkaalta elämykseltä. Renkailla laskettavan pulkkamäen huipulta näkee kuulemma Brandenburgin portille saakka. Joinain vuosina tänne on jäädytetty luistinratakin. Talvimaailmaan kuuluu toki myös jonkin verran kojuja, joista löytyy muun muassa matkamuistoja ja lämmintä syötävää. Juomme vielä yhdet mukilliset glühweinia ja toteamme oman joulumarkkinakautemme päättyneeksi.
 
Weihnachtsmarkt und Winterwelt am Potsdamer Platz
Tänä vuonna avoinna 27.11.–26.12.2023 (joulumarkkinat), 28.10.2023–1.1.2024 (Winterwelt)
Katso sijainti kartalta  


berliini_joulumarkkinat_lucia

BERLIININ MUUT JOULUMARKKINAT

Berliinissä järjestetään useita kymmeniä erilaisia joulumarkkinoita, joten tarjontaa riittää innokkaimmallekin jouluihmiselle. Oma matkamme ajoittui siis tapaninpäivän jälkeen, jolloin osa markkinoista oli jo suljettu ja tarjontaa oli vähemmän kuin ennen joulua. Valitsin Berliinin laajasta valikoimasta alle neljät joulumarkkinat, jotka vaikuttavat mielestäni erityisen houkuttelevilta.

KULTURBRAUEREIN LUCIA-JOULUMARKKINAT herättävät mielenkiinnon jo siksi, että paikalla on perinteisesti myös suomalainen glögikoju. Tapahtumassa on muutenkin vahvasti pohjoismainen tunnelma niin ruoan, juomien kuin myytävien tuotteidenkin osalta. Emme ehtineet paikalle joulumarkkinoiden aikaan, mutta vierailimme Kulturbrauerein DDR-museossa ja totesimme vanhojen panimorakennusten tiiliseinäiset sisäpihat oikein miellyttäväksi ympäristöksi. Tapahtumapaikka näkyy yllä olevassa kuvassa.
 
Lucia Weihnachtsmarkt in der Kulturbrauerei

Tänä vuonna avoinna 27.11.–22.12.2023
Katso sijainti kartalta



CHARLOTTENBURGIN PALATSIN JOULUMARKKINAT
tarjoavat mahdollisuuden nauttia romanttisesta tunnelmasta Preussin kuninkaiden entisen hovilinnan pihamaalla. Tänne voisi tulla nauttimaan perinteisiä jouluherkkuja ruokatelttojen lämmössä sekä tekemään laadukkaita ostoksia. Vierailimme matkallamme majesteettisessa palatsissa, mutta markkinat eivät viime vuonna olleet enää joulun jälkeen avoinna. Nyt aukioloaikaa on jatkettu uudenvuodenaattoon saakka.

Weihnachtsmarkt am Schloss Charlottenburg
Tänä vuonna avoinna 27.11.–31.12.2023
Katso sijainti kartalta



ALEXANDERPLATZIN JOULUMARKKINAT
järjestetään Berliinin kenties kuuluisimmalla aukiolla. Vilkkaalla paikalla riittää taatusti ihmisiä tutkimaan tarjolla olevia käsitöitä ja joulukoristeita sekä maistelemaan monenlaisia herkkuja. Olettaisin Alexanderplatzin markkinoilla riittävän runsaasti sekä hässäkkää että ihmeteltävää. Tapahtumapaikka sijaitsee lähellä edellä mainittuja Rotes Rathausin joulumarkkinoita.

Weihnachtsmarkt am Alexanderplatz
Tänä vuonna avoinna 27.11.–26.12.2023
Katso sijainti kartalta



SPANDAUN JOULUMARKKINAT
ovat saaneet kansainvälisen maineen, sillä tarjolla on runsaasti sekä lahjatavaraa että syötävää eri puolilta maailmaa. Spandaun vanhakaupunki sijaitsee Berliinin läntisimmällä laidalla hieman syrjässä keskustasta, mutta paikallisjunat vievät sujuvasti perille.

Spandauer Weihnachtsmarkt in der Altstadt

Tänä vuonna avoinna 27.11.–23.12.2023
Katso sijainti kartalta


Oletko käynyt Berliinin joulumarkkinoilla? Mitkä olivat suosikkisi? Markkinatarjontaan voi tutustua laajemmin vaikkapa berlin.de-sivustolla.

Jatka lukemista

Saksa

Kiehtova Kulturbrauerein DDR-museo Berliinissä

Julkaistu

-

Kirjoittanut

Berliinissä ei voi välttyä kaupungin kahtiajakoon liittyvältä historialta. Kävimme viime vuodenvaihteen matkallamme ilmaisessa Kulturbrauerein museossa, jonka pysyvä näyttely kertoo mukaansatempaavalla tavalla jokapäiväisestä elämästä Itä-Saksassa.

Kulturbrauerei on miellyttävällä Prenzlauer Bergin alueella sijaitseva kulttuurikeskus, jossa on monenlaista toimintaa elokuvateatterista, ravintoloista sekä yökerhoista lähtien. Entisen olutpanimon tiilirakennukset ja sisäpihat tarjoavat tunnelmallisen tapahtumaympäristön esimerkiksi sunnuntaisin järjestettävälle katuruokatapahtumalle sekä suosituille joulumarkkinoille. Me saavumme paikalle siksi, että Kulturbrauerein museon pysyvä näyttely käsittelee elämää Itä-Saksassa.

kulturbrauerei_01


Kulturbrauerein museo on ilmainen nähtävyys, jonka aulassa meidät otetaan lämpimästi vastaan. Saavumme paikalle joulukuun lopussa arkipäivänä, eikä muita vierailijoita ole kuin muutamia. Tätä museota ei pidä sekoittaa Spree-joen rannalla sijaitsevaan kuuluisampaan DDR-museoon, jolla ei ole aihetta lukuun ottamatta mitään tekemistä Kulturbrauerein museon kanssa. Myös tuo toinen museo olisi varmasti kuulunut ohjelmaamme, ellei se olisi ollut matkamme aikaan vesivahingon vuoksi suljettu. Nyt tuokin museo on jälleen normaalisti toiminnassa.

kulturbrauerei_12


Kylmän sodan aika on itseäni kovasti kiinnostava historiallinen ajanjakso. En kaipaa rautaesirippua tai kommunismia, mutta toivon että tällaiset museot opettaisivat uusia sukupolvia niin, ettei vastaavaa pääsisi enää tapahtumaan. Itä-Saksa oli köyhä maa, jonka kansalaiset eivät päässeet nauttimaan leveästä elämästä. Lisäksi heiltä puuttui se tärkein eli vapaus.

kulturbrauerei_10


Kulturbrauerein museo ruokkii omalla tavallaan ostalgiaa eli romantisoitua kaipuuta Itä-Saksaan. Berliinin muurin murtumisen jälkeinen siirtyminen kommunismista läntiseen yhteiskuntaan ei ollut kaikille itäsaksalaisille helppoa. Pettymykset saivat osan ihmisistä kaipaamaan mennyttä tavalla tai toisella, jos ei suoraan diktatuurivaltiota, niin vaikkapa siellä vietettyä nuoruuttaan. Ostalgiasta on tullut myyvä aihe sekä Saksassa että joissakin muissakin entisissä itäblokin maissa. 

kulturbrauerei_09


DDR herättää itsessäni suoranaisen ostalgian sijasta nostalgiaa, koska se yhdistyy 80-luvulla elämääni lapsuuteen. Jaettu Saksa tuli tutuksi television uutiskuvista sekä urheilukilpailuista. Ehdin itsekin vierailla Berliinissä reilu vuosi ennen syksyllä 1989 tapahtunutta muurin murtumista, mutta olen ymmärtänyt tapahtumien kulun kunnolla vasta paljon myöhemmin.

kulturbrauerei_16


Voittajavaltiot miehittivät toisen maailmansodan jälkeen Saksan, joka jaettiin Yhdysvaltojen, Ranskan, Britannian ja Neuvostoliiton hallinnoimiin vyöhykkeisiin. Länsimaat eivät juurikaan puuttuneet tavallisten saksalaisten elämään, mutta Neuvostoliiton hallitsemasta alueesta muodostui DDR eli Itä-Saksa, jonka asukkaat käytännöllisesti katsoen kaapattiin uuden kommunistisen valtion kansalaisiksi. Jako näkyi räikeimmin Berliinissä, jossa konkreettinen muuri erotti lännen ja idän toisistaan. Idästä pakeneminen oli muurin rakentamisen jälkeen hengenvaarallista, mutta länsisaksalaiset pyrkivät auttamaan itään jääneitä sukulaisia ja ystäviä monin tavoin.

kulturbrauerei_15


Näyttelyn ensimmäinen puolisko käsittelee lähinnä työelämää, emmekä koe sitä erityisen mielenkiintoiseksi. Istahdan kuitenkin itäsaksalaisen työpöydän ääreen miettimään, millaista elämä tuossa omituisessa valtiossa onkaan voinut olla. Minulta menee hetki ymmärtäessä, että näyttelyhuoneiden tuoleilla hiljaa arkivaatteissa istuvat henkilöt ovat kiireettömien näyttelyvieraiden sijasta henkilökuntaa. Kyseessä taitaa olla vain oma vilkas mielikuvitukseni, mutta ajatuksissani he tarkkailevat museovieraita aivan kuin tiedustelupoliisi Stasin agentit aikoinaan.   

kulturbrauerei_14


Näyttelyn toinen osa on aivan erinomainen, sillä se keskittyy kotiin, ruokakauppoihin, vapaa-aikaan sekä muihin helposti samaistuttaviin aiheisiin. Esillä on kiinnostavia esineitä sekä monia aikalaistarinoita, joihin voi tutustua pienten videonäyttöjen kautta. Pidän kovasti siitä, että museo esittelee Itä-Saksaa tavallisten ihmisten näkökulmasta. Tarinoihin on helppo samaistua ja kuvitella itsensä vastaaviin tilanteisiin. Esimerkiksi kaupan kassalla työskentelevä henkilö kertoo videolla arjestaan ja siitä, millaisia erityispiirteitä Itä-Saksassa elämiseen liittyy.

kulturbrauerei_13


On kiinnostavaa tutkia museon elintarvikeosaston tuotetarjontaa. Jauhoja, riisiä ja suolakurkkuja löytyy, mutta hyllyt eivät pursua vaihtoehtoja. Monesta tavallisestakin ruokatarvikkeesta on ollut puutetta, tuoreet vihannekset tai hedelmät ovat olleet luksusta ja jos markettiin saapui jotain odotettua, kertyi oven taakse usein pitkä jono. 

kulturbrauerei_07


Muuri erotti ystäviä ja perheenjäseniä julmasti toisistaan, joten oli selvää että lännestä yritettiin auttaa köyhään itään jääneitä sukulaisia eri tavoin. Paketteja lähetettiin erityisesti jouluna, pääsiäisenä ja syntymäpäivinä siitäkin huolimatta, että tulli saattoi tehdä takavarikoita oman mielensä mukaan. Rahan tai sanomalehtien lähettäminen oli ehdottomasti kielletty, mutta vapaudelta tuoksuvat elintarvikkeet, käyttöesineet ja lahjat otettiin idässä kiitollisina vastaan.

kulturbrauerei_02


Osa museoesineistä hieman huvittaa, sillä ne tuntuvat kovin alkeellisilta. Toisaalta monet tavarat tuovat myös mieleeni lapsuuteni Suomen. On hyvä muistaa, etteivät 70- ja 80-lukujen vaatteet, kodinkoneet tai televisiot näyttäneet nykyisen kaltaisilta lännessäkään. Lännenkin tuotteista saisi varmasti koottua hyvän näyttelyn, vaikka sen henki olisikin ostalgian puuttuessa hieman erilainen.

kulturbrauerei_03


Museoon on sisustettu muutama huone, jotka kertovat elämästä itäsaksalaisissa kodeissa. Kalusteet eivät lopulta eroa valtavasti siitä mitä muistan lapsuuteni suomalaisissa olohuoneissa nähneeni, mutta itse rakennukset ovat olleet erilaisia. Itä-Saksan rahat hupenivat ajan kuluessa ja remontit jäivät tekemättä. Vielä 1980-luvullakin oli tavallista, ettei kerrostaloasunnoissa ollut omia vessoja. 

kulturbrauerei_08


Museon varsinainen katseenvangitsija on kirkkaanvihreä Trabant, jollaisen saaminen ei ollut Itä-Saksassa aivan yksinkertaista. Ostaja joutui odottamaan auton saamista jopa kymmenen vuoden ajan ja toki kasaan piti saada myös vino pino itämarkkoja. Trabant sopi matkailukäyttöön erityisen hyvin, jos sen katolle sai hankittua lisävarusteeksi teltan. Mietimme, kuinka olisimme Itä-Saksan kansalaisina tehneet tällaisella autolla koko perheen kesälomamatkoja Itämeren hiekkarannoille ja hyvällä tuurilla jopa Puolaan tai Tšekkoslovakiaan saakka.

kulturbrauerei_04


Lapset tekevät mielestäni loistavan huomion, kun keksivät verrata Itä-Saksassa elämistä tuoreeseen koronapandemiaan. Vaikka vallitseva tilanne harmittaisikin, sopeutuu ihminen yleensä elämään sen mukaan, mitä saatavilla on. Lopulta valtion taloudelliset ongelmat, petetyt lupaukset ja ihmisten vapauden kaipuu johtivat DDR:n järjestelmän hajoamiseen ja Saksan yhdistymiseen vuonna 1990.

kulturbrauerei_06


Vietämme museossa tunnin, minkä jälkeen ainakin lounasta kaipaavat lapset ovat nähneet riittävästi. Itse olisin voinut viipyä vielä kauemminkin ja perehtyä useamman ihmisen tarinoihin, mutta toisaalta ehdimme kyllä saada museosta erinomaisen käsityksen näinkin. Museossa on pysyvän päänäyttelyn lisäksi myös vaihtuva pienempi näyttely, joka jää meiltä tällä kerralla väliin.

kulturbrauerei_11

Kulturbrauerein DDR-museo on lämminhenkinen paikka, jossa tunnemme itsemme hyvin tervetulleiksi. Museo antaa kattavan käsityksen tavallisen itäsaksalaisen elämästä ja kertoo siitä, millaista esimerkiksi asuminen, työnteko, ostosten tekeminen tai vapaa-ajan vietto on ollut. Kulturbrauerein museo on mielestäni erinomainen lisä Berliinin-matkan ohjelmaan ja kun sisäänpääsykin on ilmainen, kannattaa paikalla ehdottomasti poiketa.

Sain vinkin Kulturbrauereista ja sen museosta Unelmatrippi-blogista. Lisätietoa ja esimerkiksi aukioloajat löytyvät museon omilta nettisivuilta.

Jatka lukemista

Suosittuja juttuja