Montenegro
Huikeiden maisemien Montenegro
Palasin pääsiäismaanantaina matkalta, jonka aikana vietimme viikon Montenegrossa. Tuo lukemattomien vuorten ja kimmeltävän meren maa teki suuremman vaikutuksen, kuin ennakkoon osasin kuvitellakaan.
Majoituimme viikoksi kauniin Kotorinlahden rannalla sijainneeseen asuntoon, josta käsin teimme päiväretkiä eri puolille maata. Montenegro osoittautui kiinnostavaksi valtioksi, johon tutustumiseen kannattaa varata reilusti aikaa. Henkeäsalpaavan huikeat maisemat ylittivät suuretkin odotukset. Myös tapaamamme ihmiset vaikuttivat erittäin vieraanvaraisilta ja mukavilta. Omien sanojensa mukaan montenegrolaiset ovat hieman hullua kansaa muiden balkanilaisten tapaan. Puheen kääntyessä Suomeen oli ensimmäinen esiin tullut henkilö aina sama – Matti Nykänen! Matti muistetaan parhaiten olympiamenestyksestään silloisen Jugoslavian Sarajevossa.
Asunnoltamme oli parin kilometrin kävelymatka Kotorin vanhaankaupunkiin. Saimme kävellä hiljaisilla kujilla ja tehdä tuttavuutta kulkukissojen kanssa. Kesäsesongin kiihtyessä risteilyturistit täyttävät kaupungin, jolloin tunnelma lienee täysin erilainen.
Tartuimme vuokraisäntämme tarjoukseen ja lähdimme tutustumaan Kotorinlahteen purjeveneen kyydissä. Eräs seudun kuvauksellisimmista pikkukylistä on varmasti Perast, kun taas Tivatin kupeessa sijaitseva Porto Montenegron luksussatama on kuin häivähdys toisesta maailmasta. Autoiluretki vei meidät suloisesti uinuvaan Roseen Luštican niemelle.
Kotorinlahden todellinen upeus selvisi viimeistään noustessamme kuuluisalle 25 hiusneulamutkan serpentiinitielle. Maisemat paranivat hetki hetkeltä, kunnes pääsimme ihailemaan näkymiä tien korkeimmalta kohdalta.
Komeat maisemat jatkuivat Lovćenin kansallispuistossa, jonka tunnetuin nähtävyys on paikallisen suurmiehen Njegošin mausoleumi 1657 metrin korkeudessa Jezerski-vuoren huipulla. Laskeuduimme Lovćenista lounaalle historiallisesti merkittävään Cetinjeen, joka on aiemmin toiminut Montenegron pääkaupunkinakin. Värikäs pikkukaupunki on varsin miellyttävä vierailukohde.
Montenegron kenties valokuvatuin nähtävyys on Sveti Stefanin saari. Pysähdyimme ikuistamaan maiseman ohi ajaessamme, mutta emme jääneet tutustumaan ympäristöön tarkemmin. Koko saari on yhtä luksushotellia, jonne ei majoittumatta pääse. Mantereen puolelta löytyy pieni kylä uimarantoineen.
Balkanin suurin järvi Skadar tunnetaan myös nimellä Skutari. Teimme pienen risteilyn Virpazarin pikkukaupungista käsin ja näimme niin kauniita rantoja kuin vesilintujakin. Kaukaisuudessa häämöttivät Albanian kukkulat.
Vaikka vesillä olikin ihan mukavaa, löytyivät Skadarin ylivoimaisesti parhaat elämykset järven pohjoisosia kiertäviltä vuoristoteiltä. Näköalapaikoille päästäkseen täytyi ajaa poikkeuksellisen kapeilla väylillä, jotka kiemurtelivat huimaavien jyrkänteiden reunoilla. Esimerkiksi yllä näkyvä tie jatkui kuvassa näkyvän kaltaisena reilun parinkymmenen kilometrin verran. Kohtasimme onneksi vain muutaman vastaantulijan, sillä tilaa väistämiseen löytyi vain paikoitellen.
Autoilukierroksen kohokohtiin kuului näkymä Crnojevića-joen mutkaan. Elämyksen täydensivät kaukaa alhaalta kuuluneet lintujen äänet, jotka rikkoivat maaseudun hiljaisuuden.
Retkipäivät kruunasi satumainen auringonlasku, jota saimme ihailla edellä mainitun serpentiinitien yläosasta. Taivaan sävyt punertuivat viilenevässä illassa ja jalkojemme juuressa avautui koko Kotorinlahden ympäristö vuorineen ja kukkuloineen. Unenomainen näky jää luultavasti mieleen loppuiäksi.
Koko Montenegroa emme leppoisan viikon aikana tietenkään nähneet. Monien ylistämä Durmitorin kansallispuisto sijaitsee sen verran kaukana Kotorista, ettei päiväretki sinne tuntunut mielekkäältä. Kokematta jäivät myös maan pääkaupunki Podgorica ja suosittu rantakohde Budva sekä monta nähtävyyttä Ostrogin luostarista lähtien. Kierrettävää riittäisi siis toisellekin matkalle.
Nautimme Montenegron tunnelmasta, joka on ainakin näin keväällä miellyttävän rauhallinen. Meitä hellittiin koko viikon jatkuneella poutasäällä sekä suorastaan helteisellä auringonpaisteella. Toisaalta kevätillat öistä puhumattakaan ovat vielä viileitä, eikä kylmään mereen tehnyt mieli uimaan. Paikallisen taksikuskin mukaan paras aika Montenegron rannikolla vierailuun olisi syyskuu. Silloin keskikesän tukahduttava helle ja turistimassat ovat hälvenneet, mutta meri on vielä miellyttävän lämmin.
Näiden maistiaisten jälkeen luvassa on kevään mittaan ainakin neljä postausta, joissa pureudutaan Montenegroon tarkemmin. Niissä sukelletaan Kotorin vanhankaupungin kujille, purjehditaan rannikon pikkukyliin, autoillaan kapeilla vuoristoteillä ja tutustutaan Skadar-järven maisemiin. Tervetuloa mukaan!
Montenegro
Skadar-järven aalloilla ja maisemateillä
Montenegron ja Albanian rajalla sijaitseva Balkanin suurin järvi tunnetaan nimillä Skadar ja Skutari. Maisemien katselu oli mukavaa veneestä käsin, mutta todelliset elämykset odottivat järven lähistöllä kiemurtelevien maalaisteiden näköalapaikoilla.
Teemme Skadar-järvelle päiväretken Kotorin kulmilta. Ajomatkaa kertyy nopeinta reittiä pitkin noin puolitoista tuntia yhteen suuntaan. Saamme ihailla matkan varrella kimaltelevaa Adrianmerta, kunnes käännymme sisämaahan päin. Muun muassa Budvan ohitse kulkeva tie on hyvässä kunnossa.
Skadar-järven melko pienimuotoinen turismi on Montenegron puolella keskittynyt Virpazarin kylään. Kohtaamme heti taajamaan saavuttuamme keltaiseen collegepaitaan pukeutuneen pitkän aurinkolasipäisen miehen. Turistiansan haju tunkeutuu vahvasti nenään jo ennen kuin avaan auton ikkunan. Mies kertoo haluavansa auttaa pysäköinnissä. En tohdi kieltäytyäkään, sillä tyhjää parkkitilaa ei näy missään. Aurinkolasimies järjestää automme puiston laidalle sellaiseen koloon, jota en itse olisi ymmärtänyt hyödyntää. Pysäköinti on ilmaista.
Alkaa perinteinen kysely siitä, mistä olemme kotoisin. Olen jo tottunut kuulemaan tällä suunnalla aina ensimmäisenä Matti Nykäsen nimen, joten Jari Puikkonenkaan ei yllätä. Kolmas aurinkolasimiehen muistama suomalainen tulee kuitenkin puun takaa, nimittäin Risto Ulmala. Muistan kyllä Coloradon suden, jonka piti pelastaa Suomen kestävyysjuoksumaine 80- ja 90-lukujen taitteessa. Splitin EM-kisojen kuudes sija ei ole näköjään unohtunut ainakaan Virpazarissa. Asia sopii hyvin kuvaan, sillä täällä aika tuntuu jollakin lailla pysähtyneen. Kenties kyse on vain vilkkaasta mielikuvituksestani, mutta huomaan aistivani Virpazarissa henkäyksiä Jugoslavian ajoilta.
Aurinkolasimies kertoo, että järven kunnolla nähdäkseen kannattaa lähteä veneretkelle. Olen lukenut jostain, että vesille pääseminen saattaisi olla vaikeaa. Tämän tiedon perusteella tunnen itseni onnekkaaksi ja idea houkuttelee, varsinkin kun aurinkokin paistaa kirkkaalta taivaalta. Siirrymme kulman taakse Hotel Pelikanin ravintolaan, jossa kuulemme tarkemman kuvauksen veneajelun sisällöstä. Tarjoilija tuo eteemme kaupantekijäisiksi korillisen priganice-munkkeja, jotka ovatkin erinomaisia. Tiedämme nälän yllättävän parin tunnin kuluessa, joten tilaamme saman tien myös ruoat odottamaan järveltä palaamistamme.
Kävelemme mutaista polkua pitkin veneeseen, jossa on kymmenkunta muutakin matkailijaa. Alus lipuu muutaman minuutin ruohikon keskelle raivatussa kanavassa, kunnes maisema avartuu. Laajan vesialueen toisella laidalla häämöttää Albania, jolle kolmannes järvestä kuuluu.
Tuntuu mukavalta katsella maisemaa ja nauttia niin vesillä olemisesta kuin auringonpaisteestakin. Rannat ovat kauniita, mutta toisaalta risteily ei tarjoa mitään mullistavia kokemuksia. Etukäteen mainostettu linnoitus on melko vaatimaton, emmekä edes mene kovin lähelle sitä. Samoin ennakkoon mainittu luostari nähdään vain pienenä hahmona kaukaisella rinteellä.
Skadar-järvi tunnetaan jonkinlaisena lintuparatiisina ja erilaisia lintuja näkyykin jonkin verran. Olisin kuitenkin nauttinut enemmän pienemmällä veneellä tai vaikka kanootilla tehdystä retkestä, jolloin lintujen lähelle olisi päässyt aivan toisenlaisella tavalla.
Selvitin jälkikäteen, että 20 euron hinta aikuiselta on tällaisesta puolentoista tunnin kierroksesta kohtuuttoman suuri, varsinkin kun kyseessä ei ollut yksityinen retki. Lisäksi piti maksaa myös neljän euron sisäänpääsymaksu kansallispuistoon, mikä toki tuntuu olevan yleinen käytäntö. En sano risteilyä huonoksi kokemukseksi, mutta mitenkään ehdoton elämys se ei Skadar-järvellä ainakaan näin toteutettuna ole. Jos haluat mennä, neuvottele ainakin hinta huomattavasti alhaisemmaksi.
Meille on risteilyn jälkeen sovitusti Hotel Pelikanissa pöytä katettuna. Tarjoilija vaikuttaa aidosti mukavalta ja vaikkei ravintola olekaan hieno, pidän sen hauskalla tavalla kulahtaneesta jugoslavialaishenkisestä sisustuksesta. Ruoan taso ei valitettavasti herätä ihastusta. Meille on suositeltu erityisesti viereisestä järvestä pyydettyä kalaa. Kuvan alkupalalautasen tönkkösuolatuista antimista on kuitenkin tuoreus kaukana. Vihanneskeitto näyttää erehdyttävästi vedessä lämmitetyltä herne-maissi-paprika -pakastesekoitukselta.
Pääruoaksi tarjotut karppi ja ankerias ovat periaatteessa kelvollisia, mutta uunipadassa tuotujen annosten valtava koko masentaa ja ruotojen perkaaminen tappaa lopun innostuksen. Viimeistään silloin ovat maailmankirjat pahasti sekaisin, kun anoppi ei saa talon omituisenväristä valkoviiniä kurkusta alas. Pysyttelen automiehenä vesilinjalla, mutta pieni maistiainen tuo mieleen lähinnä Baskimaan rutikuivien siidereiden extrahapatetun version. Talo tarjoaa jälkiruoaksi maukasta omenatorttua ja ravintolasta jää näin lopulta hyvääkin makua suuhun.
Jätämme Virpazarin taaksemme hieman ristiriitaisissa tunnelmissa. Hämmennys unohtuu kuitenkin hetkessä, kun suuntaamme suoraan pohjoiseen johtavalle vuoristotielle. Pieni tie kapenee huolestuttavan paljon ja nousee yhä korkeammalle.
Maisemat järvelle päin ovat uskomattoman kauniita ja vain paranevat matkan edetessä. Tiellä on leveyttä paikoitellen hädin tuskin yhden auton verran.
Jyrkänteen puolella ei ole minkäänlaisia kaiteita, joten katson parhaaksi pysytellä kaukana reunasta, enkä välitä auton toiseen oveen osuvista pensaiden oksista.
Välillä sukellamme vehreisiin laaksoihin, joiden yksinäisten talojen pihoilla myydään viiniä, hunajaa ja muita maaseudun antimia. Piikkiherneiden keltaiset kukat tuovat mieleen Irlannin.
Uskomattoman upea, mutta paikoitellen lähes pelottavan kapea maisematie johtaa meidät lopulta Rijeka Crnojevićan kylän sillalle. Noin 25 kilometrin kapealla tieosuudella tuli onneksi vastaan vain pari autoa, ja nekin sopivasti jonkinlaisten levikkeiden läheisyydessä. Järvinäkymien vuoksi voisin kaikesta huolimatta lähteä reitille uudemmankin kerran.
Tie levenee, kun lähdemme etsimään Crnojevića-joen hevosenkenkämutkaa. Näin kuvia mutkasta ensimmäistä kertaa Inkan Archie Gone Lebanon -blogissa ja lisäsin saman tien paikan myös omaan matkaohjelmaani. Näköalapaikka löytyy helposti, kunhan vain on oikealla tiellä (katso sijainti kartalla).
Satumaista maisemaa on mukava jäädä ihailemaan kaikessa rauhassa. Jokimutka ja kaukaisuuteen jatkuva järvimaisema vihreine kukkuloineen ja jylhine vuorineen on lähestulkoon uskomaton. Hiljaisuuden rikkovat vain kaukaa alhaalta kantautuvat lintujen äänet. Joen kosteikossa viihtyy kymmeniä eri lintulajeja haikaroista tiiroihin. Tällaista maisemaa voisi jäädä ihailemaan lähes kuinka pitkäksi ajaksi tahansa, mutta meidän on kiirehdittävä eteenpäin, jotta ehtisimme Kotoriin ennen pimeää.
Kärrypoluilla köröttely alkaa riittää, joten jatkamme näköalapaikan ohitse koilliseen, kunnes pääsemme kääntymään Podgorican ja Cetinjen väliselle valtatielle. Ohitamme Cetinjen ja kierrämme Lovcenin kansallispuiston pohjoispuolelle. Reitti on harmiksemme yhtä tietyömaata. Keskentekoinen tie mutkittelee korkealle kohti vuoria, joiden taakse aurinko jo häviää. Laskeudumme välillä varjoisaan laaksoon ja ajamme uinuvan Njegušin kylän halki.
Saavumme lopulta aiemmassa postauksessa kuvaillun serpentiinitien yläosaan. Jalkojemme juuressa levittäytyy koko Kotorinlahden ympäristö vuorineen ja kukkuloineen. Auringonlasku on punertanut taivaan ja maisema kylpee uskomattomissa väreissä.
Ilta on viilentynyt, eikä lämpöä ole enää kuin kymmenkunta astetta. En silti malta hakea pitkähihaista autosta, vaan katselen lumoutuneena tyyntä lahtea ja kaukaisuudessa kimmeltävää Adrianmerta. Tämän upeampaa päätöstä retkelle ei voi saada. Enää ei ole kiire, sillä voihan serpentiinitien sittenkin ajaa alas pimeälläkin.
Montenegro
Kyläidyllejä Kotorinlahden rannoilla
Palaan nyt huhtikuisen Montenegron-matkan lämpimiin tunnelmiin ja upeisiin maisemiin. Vaikka Kotor taitaakin olla koko maan suosituin nähtävyys, kannattaa samannimisen merenlahden rannoilla käydä katsomassa muitakin kyliä ja kaupunkeja.
Meille tarjoutuu mahdollisuus ikimuistoiseen kokemukseen, kun vuokra-asuntomme isäntä ehdottaa risteilyä hänen purjeveneensä kyydissä. Neuvottelemme retkelle kohtuullisen hinnan ja lähdemme matkaan Dobrotasta, joka sijaitsee parin kilometrin päässä Kotorin vanhastakaupungista.
Tuntuu hyvältä aistia meren tuoksu sieraimissa ja kevyt tuulenhenkäys iholla. Suojaisa merenlahti on peilityyni, joten purjeita on turha nostaa ylös. Meille on oikeastaan sama millä keinolla etenemme, kunhan vain saamme olla vesillä. Elämäni toinen kerta purjeveneessä on täysosuma. Reggae soi, aurinko lämmittää ja suoraan rannasta kohoavat vuoret näyttävät huikeilta. Kapteeni tarjoaa jääkaapista kylmiä juomia, eikä oikeastaan mikään voisi olla paremmin.
Rannoilla näkyy useita rakennustyömaita. Parhaat tontit ovat arvokkaita ja taloja pystytetään innolla ennen maan mahdollista liittymistä EU:n jäseneksi. Euroopan Unionin direktiivit estäisivät tiettyihin paikkoihin rakentamisen, jolloin pystyssä olevien rantahuviloiden hinnat nousisivat pilviin. Jo vuosia jatkuneet EU-neuvottelut eivät lähinnä Montenegron korruptio-ongelmien vuoksi ole vielä edenneet toivottuun tulokseen, vaikka maan valuuttana onkin ollut koko itsenäisyyden ajan euro. Kotorinlahden rannoille on viime aikoina muuttanut yhä enemmän ulkomaalaisia muun muassa Arabiemiraateista ja Britanniasta. Heidän tulonsa pelätään nostavan maan yleistä hintatasoa, joka on toistaiseksi pysynyt kohtalaisen alhaisena.
Saan istuskella ruorissa ja leikkiä kipparia, kunnes lähestymme Perastin rantaa. Perast on yksi seudun kauneimmista kylistä ja se sijoittuu korkealle useimmissa Montenegron suosituimpien nähtävyyksien listauksissa. Kylässä voisi viihtyä kauemminkin, mutta koska vene odottaa laiturissa, maltamme tehdä vain puolen tunnin kierroksen.
Käytännössä kävelemme vain rantakatua edestakaisin, kurkkaamme parille kujalle ja ihailemme ulkoa päin vanhoja rakennuksia. Autolla saapuvien matkailijoiden täytyy jättää autonsa Perastin laidalla olevalle pysäköintialueelle, joten liikenteestä ei ole harmia.
Risteilymme jatkuu Perastin edustalla kohoavalle pikkuruiselle Gospa od Škrpjelan saarelle, jota hallitsee roomalaiskatolinen kirkko. Perastin asukkaat loivat saaren vuosisatoja sitten viemällä kiviä pienen luodon ympärille.
Käyn sytyttämässä tunnelmallisessa kirkossa kynttilän. Ellei alla ole yksityistä purjevenettä, pääsee saarelle helposti myös Perastista kulkevilla pienillä aluksilla.
Paikalliset kuvailevat mutkikasta Kotorinlahtea perhosen muotoiseksi. Jatkamme kapean salmen lävitse kohti hieman avoimempaa merialuetta. Vasemmalle puolellemme jää Lepetane, jonka nimi viittaa merimiehiä laivoilla viihdyttäneisiin kaunottariin. Kylä sijaitsee juuri sen verran niemen takana, ettei se näy Perastiin, Kotorista nyt puhumattakaan. Takavuosien merenkävijät jättivät salarakkaansa Lepetaneen ja jatkoivat sitten muina miehinä perheidensä luokse seuraaviin satamiin. Avomerelle suunnattaessa laivat tietenkin koukkasivat jälleen Lepetanen kautta.
Tuuli alkaa vihdoin nousta, kun lähestymme Tivatin kaupunkia. Jäämme reilun kahden tunnin mittaisen veneretken päätteeksi kyydistä Porto Montenegron satamassa. Dubailaisessa omistuksessa oleva huvivenesatama on muuhun Montenegroon verrattuna kuin toisesta maailmasta. Kaikki on silotellun kiiltävää ja raha tuoksuu niin laatumerkkejä kaupittelevissa vaateputiikeissa kuin huvijahtien kansillakin.
Menemme vuokraisäntämme suosituksesta syömään Al Posto Giusto -nimiseen ravintolaan. Pizzat ovat kohtuuhintaisia ja ne kuuluvat parhaiden Italian ulkopuolella syömieni joukkoon. Aurinko porottaa, kun katselemme terassilta vieressä kelluvia purjeveneitä. Luksuskylä on hieman hämmentävä kokemus, jota en välttämättä laskisi Montenegron tärkeimpien nähtävyyksien joukkoon.
Kävelemme satamasta Tivatin kaupungin keskustaan. Huhtikuussa on vielä hiljaista ja saamme tallustella rantakadulla kaikessa rauhassa. Tivat on ilmeisen suosittu rantalomakohde, mutta keskustasta ei löydy mitään kovin sykähdyttävää nähtävää. Otamme pari valokuvaa pienen sataman tuntumassa ja jätämme kaupungin taaksemme.
Vaikka purjevene lieneekin tyylikkäin väline Kotorinlahden tutkimiseen, onnistuu kiertäminen myös autolla. Teemme eräänä päivänä retken Luštican kauniille niemelle. Lahtea kiertävät rantatiet ovat paikoitellen erittäin kapeita, joten matkaan ei kannata lähteä kovin kiireisellä aikataululla. Nousemme ylemmäs kohti Luštican pieniä kyliä ja pysähdymme välillä katselemaan, kuinka meri kimmeltää kaukana alapuolellamme. Suunnistamme kohti niemen kärjessä sijaitsevaa Rosen kylää. Navigaattori ei löydä koko paikkakuntaa, mutta Klincistä lähtien on perille ohjaavia viittoja. Monen mutkan ja muutaman pientareelle koukkaamisen jälkeen tie päättyy pienelle parkkipaikalle.
Suloinen Rose tuntuu nukkuvan ruususen unta. Parkkipaikalle on jätetty pari Yugo-merkkistä autoa, eikä kylillä näy ristin sielua. Ainoa ensi minuuttien aikana näkemämme elävä olento on raukea koiravanhus. Myöhemmin huomaamme myös parrakkaan kalastajan, jolta kissalauma kärttää herkkupaloja. Kesällä on luultavasti vilkkaampaa.
Käymme kääntymässä Forte Rose -nimisen resortin laiturilla, jossa aaltojen loiske sekoittuu kaiuttimista kantautuvaan letkeään loungemusiikkiin. Rosen idyllissä saattaisi olla mukavaa viivähtää pari päivää, jos kaipaisi täydellistä lepolomaa. Retkien tukikohdaksi sijainti kapean tien päässä on kuitenkin varsin hankala.
Ajamme paluumatkalla Luštican maalaismaisemien halki. Sisämaan laaksoissa on muutamia taloja, joista osa on laitettu myyntiin. Vastaantulijoita joutuu taas väistämään tien sivuun. Päätämme jatkaa retkeämme vielä Tivatin niemen ympäri. Edellä mainitun Lepetanen kohdalla tie muuttuu jälleen ahtaaksi ja muiden kulkijoiden kanssa vaaditaan kärsivällisyyttä.
Pysähdymme ottamaan kuvia niemen kärjestä Perastiin päin. Lahden maisemiin ei heti kyllästy, vaikka kameran muistikortti uhkaakin täyttyä yllättävän nopeasti. Prčanjin kylästä etsimämme ravintola on remontissa, joten kierroksemme päättyy ilman suurempia pysähdyksiä Dobrotaan.
Oma ”kotikylämme” Dobrota on Kotoriin johtavan rantatien varteen levittäytynyt pientaloalue, josta löytyy paikallisasutuksen lisäksi muutamia ravintoloita ja pieniä hotelleja. Mikäli nälkä pääsee noilla kulmilla yllättämään, suosittelen lämpimästi Konoba Portun -kalaravintolaa, joka tarjosi meille toistaiseksi vuoden parhaan ateriakokemuksen. Annan täydet pisteet niin terassin sijainnista kauniin merenlahden rannalla, sujuvasta palvelusta kuin maukkaasta ruoastakin. Liharuokien ystäville löytyy naapurista kodikas Dobrotski Dvori.
Kokonaisuutena Kotorinlahti on upea alue, johon kannattaa tutustua niin vanhojen kylien kuin ennen kaikkea maisemienkin vuoksi. Myös aiemmin kirjoittamani postaukset Kotorin vanhastakaupungista ja serpentiinitiestä tuovat esiin seudun parhaita puolia.
-
Espanja2 vuotta sitten
Ihmeellinen El Torcal de Antequera
-
Itävalta1 vuosi sitten
Alppimaisemia kesäisessä Seefeldissä
-
Suomi2 vuotta sitten
Hiihtoloma Syötteen laduilla
-
Yhdysvallat1 vuosi sitten
Los Angelesin kiehtova Venice
-
Huvipuistot1 vuosi sitten
Huvipuistokokemus – Disneyland Park Paris
-
Yhdysvallat1 vuosi sitten
Ensikertalaisen Los Angeles – 10 kohdetta
-
Italia11 kuukautta sitten
Cinque Terre – 5 kuvankaunista kylää
-
Saksa2 vuotta sitten
Berliinin muuria etsimässä
-
Italia11 kuukautta sitten
Patikkaretkellä Cinque Terressä
-
Ranska2 vuotta sitten
30 nähtävyyttä Pariisissa
-
Saksa2 vuotta sitten
Viimeinkin kiehtovassa Berliinissä
-
Yhdysvallat1 vuosi sitten
Tarunhohtoinen Hollywood
Kati / Lähinnä Kauempana
21.4.2017 at 13:44
Oi, näyttää ja kuulostaa ihanalta! Meillä oli vähän haaveissa tälle kesälle Balkan-reissu, mutta se oli pakko peruuttaa. Karibian matka vei ison osan tämän vuoden reissubudjetista ja halutaan tuleva reissu tehdä kunnolla. Ensi vuoteen siirtyi siis – ellei nyt keksitä sitten taas jotain muuta. Seuraan mielenkiinnolla juttujasi tältä matkalta, osaa sitten vähän suunnitella omaakin matkaa.
Mika / Lähtöportti
24.4.2017 at 11:40
Sääli ettei kaikkiin houkutteleviin kohteisiin pääse niin pian kuin haluaisi. Meillä oli erittäin onnistunut reissu ja samoja seutuja on helppo suositella teillekin! Montenegron kaltaisissa maissa tuttuun ja turvalliseen välimerellisyyteen liittyy mukava pieni häivähdys Itä-Eurooppaa. Kannattaa ilman muuta varata kunnolla aikaa, sillä nähtävää riittää. Hintataso on melko edullinen, mutta toki kustannukset meillä perheellisillä aina kertautuvat.
Annemaria/Samppanjaa muovimukista
21.4.2017 at 19:05
Voi miten kaunista! Omat kokemukset rajoittuvat joskus kauan aikaa sitten tehtyyn äkkilähtöön tuonne Budvaan, mikä silloin tuntui viikon matkalle vähän tylsältä. Mutta kuten sun kuvista ja kokemuksista välittyy, Montenegro on paljon muutakin. Minkälaista muuten autoilu oli tuolla? Oliko tuollaisia kapeita tienpätkiä minkä verran?
Mika / Lähtöportti
24.4.2017 at 11:58
Maisemat on tuolla todellakin kauniita! Meillä Budvassa käynti jäi lopulta väliin, vaikka pari kertaa kaupungin ohi ajettiinkin. Autoilukulttuuri on samanlaista kuin muuallakin Etelä-Euroopassa, ainakin itse pärjäsin ihan hyvin. Poikkeuksena kuitenkin nuo kapeat tienpätkät, joita oli poikkeuksellisen paljon. Käytössä on paljon sellaisia teitä, joissa mahtuu juuri ja juuri ohittamaan vastaantulijan, kun melkein pysäyttää vauhdin. Paikalliset oli kyllä kärsivällisiä ja kohteliaita näissä tilanteissa. Oma lukunsa vielä tuo kuvan tie (Virpazar–Rijeka Crnojevića), jota ei voi kovin heikkohermoiselle kuskille suositella. Kaikki meidän ajamat tiet oli päällystettyjä, mutta syrjäkylillä asvalttia on raaskittu käyttää vain yhden kaistan verran ja välillä joutuu väistämään pientareelle. Tietöitä oli paljon, joten ajaminen ainakin keskisuurilla teillä helpottuu tulevaisuudessa.
OG1
22.4.2017 at 14:27
Mahtavia kuvia ja mahtava paikka näköjään! Olette valinneet hyvän ajankohdan kun sää on mainio ja turistimassat eivät häiritse, kun se on sen verran suosittu paikka. Me käytiin viime vuonna tyttöystävän kanssa Sloveniassa 16.5-30.5 ja sielläkin oli tietenkin mahtavaa 😀 Nyt helmikuun puolessa välissä käytiin Portugalissa 9 päivää ja oli melkein koko ajan aurinkoa ja 20 astetta päivällä ja 10 yöllä.
Mika / Lähtöportti
24.4.2017 at 12:05
Kiitos kommentista! Montenegro oli mahtavampi kuin osasin kuvitellakaan. Oma Slovenian-matka pari vuotta sitten oli melko lyhyt, mutta maa ehti tehdä poikkeuksellisen suuren vaikutuksen. Haluaisin itsekin reissata ainakin pari viikkoa Sloveniassa, jotta ehtisi kiertää paikkoja kunnolla. Teillä on ollut Portugalin helmikuussa ihan samanlaiset säät kuin meillä nyt Montenegrossa. Yleensä parasta aikaa Euroopassa matkustamiseen on kevät ja syksy, niin sään kuin ihmismääränkin puolesta.
Travelloverin Annika
26.4.2017 at 19:17
Ihailinkin näitä maisemia jo Instassa. Todella kaunista. Sait katumaan, että itse ajeltiin vain päiväreissu Kotorinlahden ympäri muinaisella Kroatian-matkalla. Montenegrossa olisi siis aineista ehdottomasti pidemmällekin oleilulle. Nyt kun Slovenia on vienyt sydämeni, ehkä jonain kesänä hengailisin pelkästään Itä-Euroopassa. Katsotaan. Palasin vielä katsomaan peilityyntä vedenpintaa heijastuksineen. Miten seesteinen fiilis!
Mika / Lähtöportti
27.4.2017 at 19:44
Suurin osa tuon seudun matkailijoista menee Dubrovnikiin ja tekee sieltä päiväretken Kotoriin, mutta todellakin kannattaa varata enemmän aikaa Montenegrolle. Slovenia säilyi edelleen suosikkinani ex-Jugoslavian maista, mutta Montenegro pääsi aika lähelle. Erona varmaan se, että Slovenian tunnelma on jotenkin kotoisampi 🙂 Peilityyni vedenpinta on muuten kuvattu meidän parvekkeelta. Merenlahti on niin suojainen, että sama toistui joka aamu.
Heidi / Maailman äärellä
27.4.2017 at 16:27
Sinulla on selvästi ollut upea loma! MInkähänlaiset kelit siellä olisi lokakuussa syysloman aikaan. Minäkin mielelläni kokisin Montenegron ilman turistiryntäystä. Näyttää todella upealta paikalta ja eiköhän sieltä löytyisi myös polkuja patikoitavaksi. Pitää tätäkin ruveta tarkemmin miettimään :). Voi, voi… mistä löytää ajan kaikkeen ihanaan.
Mika / Lähtöportti
27.4.2017 at 19:52
Loma todellakin oli upea ja ylitti odotukset! Vuokraisäntä kehui, että päivälämpötilat on 8 kuukautta vuodesta vähintään 20 astetta, ja lokakuu varmasti kuuluu näihin. Veikkaan että on hyvällä tuurilla hellettä ja huonolla sateisempaa. Patikointipolkuja kyllä on, vaikkei me tällä matkalla niille lähdettykään. Pohjois-Montenegron Durmitor olisi varmaankin maan paras patikointikohde, mutta lähempänä rannikkoa ja Kotoria Lovćenin kansallispuistossa on myös paljon kauniita reittejä.
Kohteena maailma / Rami
27.4.2017 at 22:53
Mahtavia maisemia ja tuo teidän purjehdusretki kuulostaa hienolta! Tuollaisella tavalla paikallisten kanssa pääsee maahan sisään huomattavasti paremmin, kuin pelkästään omalla porukalla tutkimalla. Mikäs tuolla on viettää mukavia aurinkoisia päiviä niin turistin kuin kissojenkin 🙂
Mika / Lähtöportti
30.4.2017 at 18:37
Purjehdusretki oli mainio elämys, kaikki säästä ja maisemista lähtien oli kohdallaan. Paikallisten kanssa jutellessa sai myös käsitystä siitä, millaista elämä Montenegrossa on. Turistille helppo ja vieraanvarainen maa, mutta pinnan alla on omat ongelmansa. Paikallisten kanssa on aina mukava jutella missä tahansa, se syventää nopeasti käsitystä millaisesta paikasta on kysymys.
Elina | Vaihda vapaalle
28.4.2017 at 8:01
Tuo auringonlaskukuva on aivan satumainen! Mutta niin näyttää upealta maisemat monessa muussakin kuvassa. Hyvään aikaan vuodesta olitte liikkeellä, kun ei ollut ryysistä. Montenegro kiinnostaa tosi paljon juuri näiden upeiden maisemien vuoksi, mutta kesällä en sinne kyllä halua valtavien turistimassojen sekaan. Aikainen kevät tai sitten se syyskuu olisi meille sopiva ajankohta. 🙂
Mika / Lähtöportti
30.4.2017 at 18:40
Auringonlasku oli todella satumainen, mukavaa että edes pienen osan siitä tunnelmasta sai vangittua kuvaan. Odotin Montenegron maisemilta paljon, mutta ne todellakin ylittivät odotukset. Menkäähän itse katsomaan jonain keväänä tai syksynä 🙂
Anna | Muuttolintu.com
29.4.2017 at 3:21
En tiedä mitä pitäisi ajatella siitä, että eka tyyppi joka siellä tiedetään on Matti Nykänen… 😀 Mielettömän kaunis paikka, Itä-Eurooppa on alkanut houkuttaa ihan uudella tavalla. Kevät ja syksy on kyllä ehdottomasti parhaimpia ajankohtia reissata Euroopassa, kun välttää pahimmat ruuhkat ja tunnelma on rauhallisempi. Nuo kiemurtelevat kapeat tiet kyllä hirvittää, niistä tulee flashbackejä Intian vuoristoissa ajamiseen, ja siellä kun ihmiset vielä kaahasi joka mutkaan.
Mika / Lähtöportti
30.4.2017 at 18:46
Matti Nykänen pääsi yllättämään kerta toisensa jälkeen 😀 Matin muistelu voisi ehkä kertoa maan elävän edelleen 80-lukua, mutta todellisuudessa Montenegro on ihan moderni maa. Itä-Eurooppa on muutenkin mainettaan edistyksellisempi ja kauniita maisemia löytyy monesta tuon alueen maasta. Toistan jälleen, että kun selvisitte Intian riksarallista hengissä, niin pärjäätte hyvin missä tahansa 🙂