Italia
Viikonloppu Milanossa – taitoluistelua, ruokaa ja katutaidetta

Palasin sunnuntaina kotiin Milanosta, jossa olin vaimoni kanssa seuraamassa taitoluistelun maailmanmestaruuskilpailuja. Vaikka suurin osa ajasta kului jäähallilla, ehdimme myös kävellä kaupungilla ja syödä pari maukasta illallista.
Seurasimme kilpailuja Mediolanum Forum -hallissa kahtena päivänä. Olen aina ollut kiinnostunut kaikista urheilulajeista ja päässyt vaimoni innostuksen kautta sisälle myös taitoluistelun maailmaan. Alkuperäisenä ajatuksenani oli nähdä samalla reissulla myös jalkapalloa, mutta ikävään aikaan osunut maaottelutauko muutti suunnitelmia.
Mediolanum Forum sijaitsee Assagossa, noin parinkymmenen minuutin metromatkan päässä keskustasta. Hallin puitteet eivät ole aivan kotoisen Hartwall Arenan tasolla, sillä ahtaat käytävät ruuhkautuvat helposti. Mediolanum Forumissa järjestetään usein konsertteja ja se toimii koripallon Euroliigassa pelaavan Olimpia Milanon kotikenttänä. Joku saattaa muistaa myös saman katon alla pelatun jääkiekon MM-finaalin, jonka Suomi hävisi rankkareilla Kanadalle keväällä 1994.
Urheilu on parasta paikan päällä, mikä pätee myös taitoluisteluun. Urheilun ja taiteen upealla tavalla yhdistävä laji on äärimmäisen haastava, minkä johdosta asiantunteva yleisö kannustaa tasapuolisesti kaikkia. Viihdetapahtumaan kuuluvat myös värivalot ja vauhdikkaat taukomusiikit. Oman mausteensa tuovat innokkaat japanilaisfanit, jotka kansoittavat uskollisesti kansainvälisten kilpailujen ensimmäiset rivit joka puolella maailmaa. Lukemattomat nousevan auringon liput heiluivat jälleen riemukkaasti, kun Japani nappasi kisoista yhteensä kolme mitalia.
Kilpailut tarjosivat odotetun jännittäviä hetkiä. Naisten vapaaohjelma huipentui viimeisenä luistelleen kotiyleisön suosikin Carolina Kostnerin suoritukseen. Tarjolla oli pitkän uran kruunuksi jopa mestaruus, mutta Kostner taipui lopulta neljänneksi ja kultamitali matkasi Kaetlyn Osmondin kaulassa Kanadaan. Myös jäätanssissa koettiin italialaispettymys, kun uransa päättäneet Anna Cappellini ja Luca Lanotte putosivat täpärästi mitaleilta. Mestaruus meni ansaitusti Ranskan Gabriella Papadakisille ja Guillaume Cizeronille. Miesten kilpailussa nähtiin runsaasti epäonnistumisia, minkä seurauksena amerikkalaisvoittaja Nathan Chen oli lopulta murskaavan ylivoimainen. Paras suomalaissuoritus Milanossa oli Viveca Lindforsin 16. sija naisten kilpailussa.
Paikan päällä näkee paljon sellaista, joka ei koskaan päädy televisioruutuun. Esimerkiksi monet urheilijat ovat kilpailujen jälkeen tavattavissa hallin käytävillä. Suurimmat tähdet jakavat nimikirjoituksensa ennalta sovittuihin aikoihin tiskien takana, kun taas osa luistelijoista poseeraa mielellään faniensa kanssa rennosti muun kansan seassa. Tällainen kurkistus kulissien taakse antaa jonkinlaisen vaikutelman urheilijoista ihmisinä, ja tekee samalla lajin seuraamisesta entistä mielenkiintoisempaa.
Aamusta iltaan jatkuneet kilpailut veivät lähes kaiken Milanossa viettämämme ajan, mutta ehdimme sentään nauttia kaupungin ravintolatarjonnasta pari kertaa. Kantapaikkani Milanossa on Breran kaupunginosasta löytyvä Botinero, joka on jo uransa päättäneiden suosikkipelaajieni Javier Zanettin ja Esteban Cambiasson omistuksessa.
Botinero ei pettänyt tälläkään kertaa. Tyylikkäässä ravintolassa on mukavan rento tunnelma ja palvelu toimii erinomaisesti. Listalta löytyy syötävää moneen makuun ja annokset ovat sen verran reiluja, että antipastojen jälkeen kannattaa valita joko primo tai secondo, muttei molempia. Päädyn tällä kerralla lihaan, sillä se on tässä argentiinalaishenkisessä ravintolassa laadukasta. Talo tarjoaa jälkiruoan päälle tilatun espresson seuraksi vielä herkullisia cannoleja.
Interin pelaajia esittävät maalaukset ja muu jalkapallorekvisiitta kuuluu olennaisena osana sisustukseen, muttei silti tee ravintolasalista halvan sporttibaarin näköistä. Loungebaarin vitriineihin asetellussa kokoelmassa on kymmenien jalkapallolegendojen nappulakenkiä Zlatan Ibrahimovićista Lionel Messiin.
Boheemissa maineessa oleva Brera kuuluu ehdottomasti Milanon miellyttävimpiin alueisiin. Sen ravintolat, baarit, taidegalleriat ja pienet putiikit houkuttelevat kiireettömälle kierrokselle niin päivisin kuin iltaisinkin. Brera kannattaa muistaa myös majoituspaikkaa etsiessä.
Valitsen ainoan päivänvalossa tekemämme kävelyretken kohteeksi Isolan ja Porta Garibaldin alueet, jotka sijaitsevat hieman ydinkeskustan pohjoispuolella. Isolan tunnetuin nähtävyys on vuonna 2014 valmistunut Bosco Verticale eli pystysuora metsä. Kahden tornitalon parvekkeille on istutettu yhteensä noin 900 puuta, jotka eivät tosin vielä tähän aikaan vuodesta ole aivan vehreimmillään. Näyttävä kokonaisuus on voittanut kansainvälisiä arkkitehtuuripalkintoja.
Bosco Verticalen lähistöltä Via Pietro Borsierin varrelta löytyy etsimäni katutaideteos Inter Wall. Kokonainen kerrostalon seinä on maalattu Milanon sinimustan jalkapalloseuran 110-vuotisjuhlan kunniaksi. Teos ei valitettavasti ehtinyt olla valmiina montakaan päivää ennen kuin jotkut, luultavasti paikalliskilpailija Milanin kannattajat, kävivät sen sotkemassa. Seinää ihailemaan saapuu myös paikallinen vanhempi rouva, joka manaa vandaalit kauniisti sanottuna alimpaan helvettiin. Vaikka punainen väri meni itsellänikin tunteisiin, ymmärrän silti, ettei muutaman idiootin takia kannata tuomita suurempaa yhteisöä. Toivotamme toisillemme Forza Inter ja jatkamme matkaa. Italiassa jalkapallo kuuluu koko kansalle.
Porta Garibaldin rautatieaseman ympäristöön on noussut viime aikoina kiiltäviä pilvenpiirtäjiä sekä muita modernia arkkitehtuuria edustavia rakennuksia. Silmääni miellyttävät erityisesti uuden Unicredit Pavilionin puiset rakenteet, jotka tuovat mukavaa kontrastia ympäristön lasiin ja metalliin. Piazza Gae Aulentin ympäristössä on leppoisa tunnelma, kevätaurinko lämmittää ja taustalla soivat tanssikuvioitaan harjoittelevan nuorisoryhmän stereot. Tämä on uudenaikaista Milanoa parhaimmillaan.
Milanon suosituin illanviettoalue on Navigli, jonka kanavien varret täyttyvät hyväntuulisesta puheensorinasta varsinkin viikonloppuiltaisin. Valitsemme runsaasta ravintolatarjonnasta viimeisen päivän illallispaikaksemme Osteria di Porta Ciccan. (Huom! Osteria di Porta Cicca suljettiin pysyvästi vuonna 2019.)
Maistelumenun alkuosa ei herätä suurta innostusta, mutta ravioli, mustekala ja jälkiruoka tuovat hymyn huulille. Asiakaskunta koostuu niin turisteista kuin koirat pöydän alla illastavista paikallisistakin. Ravintolan tunnelma on miellyttävä ja suorastaan kodikas. Arvostan myös ystävällistä palvelua, joskin välillä tuntuu että annoksia kiidätetään pöytiin jopa liian tehokkaalla tahdilla. Jään pohtimaan, olisiko sittenkin kannattanut valita maistelumenun sijasta reilu pasta-annos ja sen päälle joku pääruoista.
Vaikka Osteria di Porta Cicca olikin miellyttävä kokemus, jatkan Naviglin parhaan ravintolan metsästystä ensi kerralla luultavasti jossain toisessa osoitteessa. Aiempien matkojen perusteella kärkipaikkaa pitää toistaiseksi perinteikäs El Brellin.
Naviglin lauantai-ilta uhkaa yltyä omaan makuumme jopa liian ruuhkaiseksi ja meluisaksi. Lähdemme kävelemään viileässä kevätillassa ydinkeskustan suuntaan, kunnes pysähdymme San Lorenzon kirkolle. Rakennuksen edustalla kohoaa rivi roomalaisajalta peräisin olevia korinttilaisia pylväitä, jotka tuovat hauskalla tavalla esiin Milanon historian kerrostumia.
Katutaiteen ystävän kannattaa kurkata kirkon kulman taakse, josta löytyy neljänkymmenen metrin verran upeita graffiteja. Nelisen vuotta sitten valmistunut kokonaisuus on kirkon ideoima tilaustyö, jossa esitellään Milanon parituhatvuotista historiaa. Esillä on Leonardo da Vincin ja Giuseppe Verdin kaltaisia merkkihenkilöitä hauskasti toteutettuina.
Päädymme lopulta kaupungin keskipisteeseen Duomon aukiolle. Jättimäinen kirkko on valaistu komeasti ja taustamusiikkina toimivat Terrazza Aperolin parvekkeelta kaikuvat rytmit. Täällä ruusukauppiaita väistellessä alkaa havahtua siihen todellisuuteen, että olemme viettäneet tätä ennen melkein koko matkan perinteisimpien turistireittien ulkopuolella. Moni haukkuu Milanoa tylsäksi ja kiireiseksi kaupungiksi, mutta itse löydän sieltä joka kerralla uudenlaisia elämyksiä.
Matka on kaikesta huolimatta paras päättää turistisella tavalla ja suunnata Galleria Vittorio Emanuele II:n näyttävän lasikaton alle. Gucci ja Armani ovat sulkeneet ovensa jo aikoja sitten, joten käytävillä on suhteellisen väljää. Gallerian keskiosan marmorilattialta löytyy Torinon kaupungin härkää esittävä vaakuna. Vanhan uskomuksen mukaan kolme oikean jalan kantapään varassa tehtyä kierrosta härän päällä tuovat hyvää onnea. Tätä tilaisuutta ei voi jättää käyttämättä. Siinä pyöriessäni mietin, että minulle hyvää onnea tarkoittaisi pikainen palaaminen Milanoon.

Italia
Syysmyrskyä ja mustekalaa kauniissa Tellarossa

Vierailimme Italiassa viettämämme syysloman aikana Tellarossa, joka kuuluu maan kauneimpien kylien I Borghi più belli d’Italia -listalle. Kylä hurmasi harmaanakin päivänä ja maistoimme myös Tellaron tunnuseläintä mustekalaa.
Perillä meitä odottaa hiljaisuus. Olemme ajelleet kukkuloille kohonnutta pientä rannikkotietä Lericistä Tellaroon, jonka yläpuolella sijaitseva parkkipaikka on lähes autio. Sateessa kastuneen kyltin mukaan maksullinen pysäköintiaika on loppunut jo syyskuussa, joten en joudu kaivamaan kolikoita esille. Hiljaisuus tuntuu hyvältä, koska tie oli tarpeeksi kapea ja mutkikas jo näin ilman suurempaa liikennettä.

Pysäköintialueen lähistöltä lähtee pitkä portaikko alas kylän keskustaan. Suuntaa näyttävä kyltti on päässyt ruostumaan ja sitä peittävät köynnöskasvit.

Siistin portaikon varrella riittää kukkaistutuksia ja muuta kasvillisuutta. Myös ruskan värit näyttävät tekevän tuloaan tänne eteläiseen Eurooppaan. Laskeudumme kivimuurin ja vanhojen rakennusten välistä tasaiselle kadulle, jonka varrella on pari ravintolaa ja baaria.

Tellaro on osa Lericin kuntaa, jossa mekin majoitumme viikon ajan. Lericin keskustasta on vain reilut kolme kilometriä Tellaroon ja matkan voisi taittaa myös patikointireittiä pitkin, mutta se jää meiltä kokeilematta. Edellinen yö on ollut myrskyisä ja ukkonenkin on jyrissyt Ligurianmeren yllä. Ennuste ei lupaa juurikaan parempaa säätä, mutta iloitsemme siitä, että sade on tauonnut hetkeksi.

Ohitamme hiljaiset ravintolat ja suuntaamme kapeille kujille. Tellaron keskusta on vierailumme aikaan lähes autio, sillä liikkeellä näyttäisi olevan vain yhteensä kymmenkunta turistia. Vastaan tulee myös pari paikallista, jotka kiirehtivät määrätietoisesti kohti päämääräänsä.

Pittoreskit kujat tarjoavat juuri sellaista pikkukylän kauneutta, mitä Italialta sopii odottaakin. Seinien pastellivärit on valittu hyvällä maulla ja ikkunoita suojaavat perinteiset luukut. Katulamput sopivat postikorttimaiseen näkymään, mutta kukaan ei ole sentään ripustanut tällaisella säällä pyykkejä kuivumaan.

Yksi Tellaron erikoisuuksista on nimellä Sotto-Ria tunnettu käytävä, joka rakennettiin 1300-luvulla suojaksi saraseenien, katalaanien ja muiden katalien merirosvojen hyökkäyksiä vastaan. Suojaisen käytävän ikkuna-aukoista voi tähystää alapuolella olevaan satamaan sekä merelle päin. Muinoin täältä kuulemma kaadettiin kiehuvaa öljyä vihamielisten vieraiden niskaan. Ikivanha kivilattia on koristeltu tähdillä ja muilla kuvioilla.

Astumme ruosteisen portin läpi käytävälle, joka jatkuu noin seitsemänkymmenen metrin päähän. Lopulta käytävä muuttuu hämäräksi ja toteamme sen umpikujaksi. Tällaiset paikat kertovat omalla kiehtovalla tavallaan pienen rannikkokylän pitkästä historiasta.

Tellaron kapeat kujat johtavat kuvaukselliseen satamaan, jonka veneet on nostettu järkevästi kuivalle maalle. Navakat tuulenpuuskat iskevät vasten kasvoja ja vaahtopäiset aallot lähestyvät rantaa.

Aallot roiskahtelevat näyttävästi tummia rantakallioita vasten ja veden liikkeitä on lähes lumoavaa seurata. Katselemme pitkään kuohuvaa merta ja nautimme kylän hiljaisuudesta. Kostea ilma tuntuu miellyttävän lämpimältä, sillä elohopea on kohonnut lähelle kahtakymmentä astetta.

Kirkon kulmalta lähtee pieni kivetty kävelypolku, joka seuraa hetken rantaa ja päättyy pian umpikujaan. Tarjolla on kuitenkin taas uuteen ilmansuuntaan avautuva myrskyisä merimaisema.

Ohitamme sataman ja kierrämme sen toiselle puolelle sisämaan kujia pitkin. Sataman läpikin voisi kävellä, mutta se olisi tällä säällä riskialtis ratkaisu. Osa aalloista kuohuu pitkälle kohti kylää.

Niemen kärkeä koristavan San Giorgion kirkon ovet on laitettu vierailupäivänämme säppiin, mutta katselemme rakennusta ulkopuolelta. Näin syysmyrskyn tuivertaessa voi miettiä kuuluisinta Tellaroon liittyvää legendaa.

Keskiaikainen tarina liittyy rannikolla mellastaneisiin merirosvoihin, joita vastaan Tellarokin oli varautunut jatkuvalla vartioinnilla. Tähystäjä kuitenkin nukahti pahaksi onnekseen juuri sellaisena myrskyisänä yönä, jolloin piraatit olivat saapumassa. Tellaron pelasti jollain keinolla kirkontorniin päätynyt suuri mustekala, joka soitti lonkeroillaan kelloja ja herätti kylän väen puolustautumaan.

Tarinan kuvaamaa tapahtumaa juhlitaan vuosittain elokuisilla festivaaleilla, joiden pääaktiviteettina on mustekalojen syöminen. Tämä kuulostaa hieman nurinkuriselta tavalta kunnioittaa Tellaron suurta sankaria, mutta ruoat ovat varmasti herkullisia. Erilaisia mustekalakuvioita vai nähdä kylässä ympäri vuoden. Tellaron mustekalalegendasta ja kahdestakymmenestä muusta kiehtovasta italialaiskylästä voi lukea Heli Pekkarisen kirjasta Kylässä Italiassa.

Pysähdyn vielä ihailemaan Tellaron kauniinvärisiä taloja, rantakallioita sekä ylös nostettuja värikkäitä veneitä. Tellaro on varsin kompakti kylä, jonka kujille on vaikea eksyä kovin pitkäksi aikaa. Kyseessä on suorastaan hurmaava paikka, jonka kauneutta edes harmaa syyspäivä ei onnistu latistamaan.

Kesäinen auringonlasku voisi olla täällä ikimuistoinen elämys, mutta syksyinen arkipäivä luo Tellaroon omanlaisensa kiehtovan tunnelman. Saamme koko kylän ikään kuin itsellemme ja voimme aistia rauhassa, kuinka värikkäät seinät ja kujien kivet huokuvat pitkää historiaa. Tästä huolimatta Tellaro on edelleen myös elävä asuinpaikka, joka toimii kotina yli tuhannelle ihmiselle.

Rannan pärskeet iskevät ajoittain yllättävän korkealle, mutta selviämme kuivin jaloin takaisin sisämaan kujille. Suunnistamme kohti La Barca -nimistä ravintolaa, jonka näimme ohimennen ennen kujasokkeloon sukeltamistamme. Ajoitus on sopiva, sillä ehdimme pöytään ennen lounasajan päättymistä ja rankkasateen alkamista. Olemme saapuessamme koko ravintolan ainoat asiakkaat. Lisäksi paikalle tulee pian jälkeemme yksi suomalainen pariskunta. He aterioivat meitä nopeammin ja poistuvat, ennen kuin ehdin kysyä ovatko hekin lukeneet Helin kirjan vai päätyneet jostain muusta syystä tähän syrjäiseen kylään.

Terassin ulkopöydistä olisi hieno maisema, mutta olemme nyt tyytyväisiä katosta päämme päällä. Maistamme alkupalaksi totta kai mustekalaa, joka onkin värikkäine lisukkeineen herkullista. Siirrymme seuraavaksi pastaan, ja vaikka oma rapuja sisältävä gnocchetti-annokseni onkin ihan kelvollinen, uskon tyttären peston olleen vielä parempaa. Pesto on täällä päin Italiaa suosituin pastakastike ja se osataan siksi tehdä poikkeuksellisen hyvin. Lounas täydentyy vielä sorbeteilla sekä kahvilla ja olemme ateriaan todella tyytyväisiä.

Mukava tarjoilija osaisi englantiakin, mutta juttelen hänen kanssaan mieluummin italiaksi. Saan kuulla, kuinka kylä on hiljentynyt vasta äskettäin syyskuun loppuessa. Kesäkaudella on paljon vilkkaampaa, mutta nyt monet majoituspaikoista on suljettu talveksi. Tellaro ei häviä kauneudessa melko lähellä sijaitseville Cinque Terren kylille, vaikka matkailijamäärät ovatkin moninkertaisesti maltillisempia.

Kiipeämme tihkusateessa portaita pitkin takaisin parkkipaikalle. En missään vaiheessa epäillyt Tellaron lumovoimaa, mutta kylä pääsi silti yllättämään positiivisesti. Jos lapsikin kertoo vieläpä kysymättä pitävänsä Tellarosta, täytyy tässä paikassa olla jotain erityistä.
Lue myös koko matkasta kertova juttuni Syyslomaviikko Ligurian rannikolla sekä Lericiä kuvaava Lerici – kylä Runoilijoiden lahden rannalla.
Italia
Lerici, kylä Runoilijoiden lahden rannalla

Majoituimme Italiaan suuntautuneella syyslomamatkallamme viikoksi Lericiin, josta teimme retkiä muihin Ligurian rannikon kyliin ja kaupunkeihin. Myös itse Lerici on todella miellyttävä paikka, jossa saimme nauttia kauniista sunnuntai-iltapäivästä ilman ruuhkia.
Ensimmäisenä Lericin kylällä tulevat vastaan värit, jotka ovat juuri niitä mitä Italiassa sopiikin odottaa. Vanhoilla kiviseinillä näkyy terrakotan sävyjä, murrettua keltaista, oranssia sekä punaista. Ikkunaluukkujen suhteen on taidettu tehdä yhteistilaus koko kylälle, sillä niin yhtenäisen vihreitä ne ovat.

Kapea kuja johtaa rantakadulle, jonka toisella puolella erilaiset paatit keikkuvat Lericin viihtyisässä pienvenesatamassa. Pidämme sunnuntai-iltapäivän leppoisasta ilmapiiristä ja päätämme olla kiirehtimättä minnekään. Yksi matkapäivä on hyvä rauhoittaa tänne ”kotikylälle” ja nauttia pyhäpäivästä samaan tapaan kuin italialaisetkin täällä tekevät.

Rannan tuntumassa on käynnissä jonkinlaiset antiikkimarkkinat, mutta emme yritäkään tehdä löytöjä vaan katselemme mieluummin merelle päin. Pienvenesatamaa reunustaa tyypillinen italialainen rantabulevardi, jota pitkin kelpaa tehdä sunnuntaikävelyitä tai käydä näyttäytymässä ennen päivällisaikaa. Keskustan pohjoispuolella on pari hiekkarantaa ja niiden ohitse voisi taivaltaa vaikka parin kilometrin päässä sijaitsevaan San Terenzon kylään.

Italiassa ei ole käytetty katujen ja aukioiden nimeämisessä liiemmälti mielikuvitusta, vaan ympäri maata löytyy satoja samannimisiä katuja sekä aukioita. Niinpä täälläkin Via Roma kääntyy Piazza Garibaldille, joka on Lericin selkeä keskus. Laajaa aukiota reunustaa viehättävä talorivistö ja harmaa kirkontorni kurkottaa palmujen yläpuolelle.

Sunnuntai-iltapäivän sää on lähes täydellinen, sillä auringonpaiste saa parikymmenasteisen ilman tuntumaan todellista lämpimämmältä. Mereltä puhaltava tuuli on kesäisen kevyt, vaikka eletäänkin jo lokakuun puoltaväliä. Kiertelemme hetken kujalta toiselle, kunnes on jo aika etsiä lounasravintolaa.

Italia kuuluu niihin maihin, joissa lounasta tarjoillaan vain tiettyyn kellonaikaan. Useimmat kunnon ravintolat avautuvat puoli yhden maissa ja vaikka aukioloajoissa onkin pieniä eroja, on varminta hakeutua pöytään pian yhden jälkeen. Päädymme hetken kierreltyämme La Conchiglian terassille, jonka reunalla on sopivasti tilaa.

Pöytämme on erinomainen rantaa pitkin kulkevien ihmisten seuraamiseen. On hauska huomata kuinka useimmat koirat kulkevat kuuliaisesti ilman hihnaa, mutta villeimmät taaperot on laitettu valjaisiin. Italialaiset tuntevat Lericin kauneuden melko hyvin ja jotkut ovat hankkineet sieltä jopa kakkosasunnon, mutta ulkomaalaisia matkailijoita ei ainakaan enää lokakuussa näy juuri lainkaan.

Viihdymme La Conchigliassa hyvin. Pestokastikkeen kera tarjottu trofie-pasta on näillä kulmilla suosittua perinneruokaa, joka vie lähes kielen mennessään. Näin meren äärellä täytyy kokeilla myös grillattua mustekalaa, joka sekin maistuu erinomaisesti. Seuraamme sivusilmällä, kuinka viereisen pöydän pikkulapset hotkivat simpukoiden kera tarjotut spagettiannoksena hyvällä ruokahalulla. Sitten onkin aika lähteä juoksentelemaan sataman pulujen perässä. Vanhemmat saavat komentaa vauhdikasta Tommaso-poikaa moneen kertaan, sillä heillä on meneillään tyypillinen tuntikausia kestävä sukulounas.

Lähdemme ateriaan tyytyväisinä maleksimaan kohti kylää vartioivaa keskiaikaista linnoitusta. Suuntaamme vanhoille kujille, joita kutsutaan täälläpäin Italiaa nimellä carruggi.

Ylämäkeä on jonkin verran, mutta taival taittuu mukavasti ympäröivää kauneutta ihastellen. Pittoreskien talojen välistä aukeaa välillä maisemia yhä alemmaksi jäävään kylään sekä kuvaukselliselle merenlahdelle.

Sisäänpääsy linnoitukseen maksaa aikuisilta vitosen ja on lapsille ilmainen. Sisätiloissa ei ole tällä hetkellä käynnissä minkäänlaista näyttelyä, joten nähtävää ei ole juuri lainkaan.

Kuljemme autioiden salien halki ja kurkistamme Pyhän Anastasian kappeliin. Kaunis pieni kappeli on omistettu paikalliselle marttyyrille.

Linnoituksen ehdoton päänähtävyys on kattotasanne, jolta kelpaa ihailla maisemia joka suuntaan. Edessämme näkyvää merialuetta kutsutaan Runoilijoiden lahdeksi, koska alueella on historian saatossa viihtynyt useampikin kuuluisa kynäniekka. Ympäristö näyttää kieltämättä inspiroivalta taiteen luomiseen. Koko merenlahti pikku kylineen on todella kaunis. Lahden toisella laidalla erottuu Portovenere, kun taas La Spezia jää niemen taakse piiloon.

Etruskien perustamalla Lericillä on pitkä historia, joka ulottuu kauas ennen ajanlaskumme alkua. Linnoitus sai alkunsa 1100-luvun puolivälissä, minkä jälkeen sitä laajennettiin ja muokattiin useamman sadan vuoden ajan. Pisalaiset ja genovalaiset taistelivat keskiajalla kiivaasti Lericin hallinnasta, minkä jälkeen kylä jäi lopulta viimeksi mainittujen haltuun. Nykyiseltä kartalta Lerici löytyy niukasti Ligurian puolelta, vain muutaman kilometrin päästä Toscanan rajasta.

Palaamme linnoituskukkulalta alas samaa kujaa pitkin kuin tulimmekin, mutta pysähtelemme vielä moneen kertaan ihailemaan kuvauksellisia taloja. Seinien maalipintojen epätasaisuus miellyttää silmää ja rakennuksissa on hauskoja pikku yksityiskohtia koristeellisista ovenkolkuttimista lähtien.

Suunnistamme Piazza Garibaldin laidalla sijaitsevaan gelateriaan ostamaan jäätelöä. Kuinka ollakaan, Tommason sunnuntailounas on tällä välin päättynyt ja hauska vesseli on täällä jäätelötötterö kourassaan. Itse olen tottunut syömään jäätelöni kupista ja mauksi valitsen nyt suosikkiani amarena-kirsikkaa. Nautimme jäätelöt varjoisalla kujalla, jota pitkin lähtisi viitan perusteella vaelluspolku Tellaron kylän suuntaan. Patikointimahdollisuuksia olisi Lericin ympäristössä enemmänkin.

Kurkistamme aukion laidalla kohoavaan pieneen kirkkoon. Viisisataa vuotta vanha Oratorio di San Rocco näyttää kauniilta. Käyn sytyttämässä kynttilän samaan tapaan kuin monessa muussakin ulkomaisessa kirkossa.

Lerici sijaitsee vajaan kymmenen kilometrin päässä La Spezian satamakaupungista. Meille löytyi parkkipaikka majoituksen puolesta, mutta sain käsityksen, että pysäköinti saattaa olla vaikeaa varsinkin kesäkaudella. Lericiin pääsee La Speziasta käsin paikallisbussilla ja myös Cinque Terren lautat kulkevat Lericiin satamaan.

Lerici ja esimerkiksi samaan kuntaan kuuluva Tellaron kalastajakylä tarjoavat houkuttelevan vaihtoehdon parinkymmenen kilometrin päässä sijaitseville Cinque Terren kylille. Siinä missä syystäkin supersuosittu Cinque Terre pursuaa turisteja, voi Runoilijoiden lahden itärannalla nauttia paljon hiljaisemmista tunnelmista. Lerici on myös hyvä tukikohta retkille, vaikkakin Cinque Terreen tutustumista ajatellen La Spezia tai Levanto ovat vielä kätevämpiä. Oli joka tapauksessa mukavaa viettää aikaa Lericissä ja nauttia kylän tunnelmasta varsinkin leppoisana sunnuntai-iltapäivänä. Hyvin tuntui viihtyvän Tommasokin.
-
Slovenia1 vuosi sitten
30 x uskomattoman upea Slovenia
-
Itävalta3 kuukautta sitten
Alppimaisemia kesäisessä Seefeldissä
-
Italia2 vuotta sitten
Leonardon maalaama Viimeinen ehtoollinen Milanossa
-
Yhdysvallat5 kuukautta sitten
Los Angelesin kiehtova Venice
-
Huvipuistot4 kuukautta sitten
Sevillan huvipuisto Isla Mágica
-
Suomi3 vuotta sitten
Sipoonkorven kaikki merkityt patikkareitit
-
Suomi4 vuotta sitten
Elämyksiä Suomen länsirannikolla
-
Italia1 vuosi sitten
Italian lumoa hurmaavassa Abruzzossa
-
Yhdysvallat3 kuukautta sitten
Tarunhohtoinen Hollywood
-
Emiraatit4 vuotta sitten
Pikavisiitti Dubaihin – rikkautta ja ristiriitoja
-
Itävalta3 kuukautta sitten
Imst – koko perheen retkikohde Tirolissa
-
Liechtenstein3 kuukautta sitten
Pikavisiitti Liechtensteiniin
Suunnaton
1.4.2018 at 14:24
Mua huvittaa vieläkin oma hämmästykseni, kun näin tällä viikolla jäähallin kuvan jossain sun somekanavassasi. Oletin heti, että kyseessä on jääkiekkokaukalo. Vasta vähän tarkempi tutkiminen paljasti, että veikkaus meni huti ja lujaa. Myönnetään, että hieman yllätyin taitoluisteluareenasta 🙂
Onpa kiva kuulla, mitä kisoissa tapahtuu televisiokameroiden ulkopuolella. Tosi mukavaa, että kilpaijat jalkautuvat yleisön sekaan tapaamaan fanejaan.
Mika / Lähtöportti
6.4.2018 at 9:37
Välillä on hauska yllättää! Tuo oli mulle varsinainen jäähalliviikko, sillä se alkoi Jokerien KHL-matsilla Helsingissä ja loppui taitoluisteluun Milanossa 😀
Tuo on tosi kiva, että urheilijoita näkee noissa tapahtumissa myös käytävillä. Joillakin keskitason kilpailijoilla tuntuu olevan paljonkin aikaa faneille, mutta suurten tähtien ympärillä on tietysti hässäkkää. Eipä mulla ole ollut tarvetta mennä keneltäkään nimmareita pyytelemään, mutta sivusta on ollut hauska seurata. Gabriella Papadakisin kanssa olisin voinut ottaa selfien, mutta aasialaisia kyynärpäitä alkoi tulla kylkeen sellaisella voimalla, että se jäi sitten haaveeksi 😀
Merja / Merjan matkassa
2.4.2018 at 18:51
Teillä on ollut mukavanoloinen Milanon matka. Aikoinaan tuli taitoluistelua seurattua telkkarin välityksellä, kun suomalaiset menestyivät. Nyt on jäänyt niiden katsominen enkä osaa nimetä muidenkaan maiden huippuja enää. Milano on minulla vielä käymättä. Monesti olen kuullut sen oleva tylsä kaupunki, joten kiva kuulla että sinulla on toinen käsitys asiasta.
Mika / Lähtöportti
6.4.2018 at 9:46
Noinhan se usein menee, että suomalaisten menestyksen hiipuessa tiettyjen lajien seuraaminen unohtuu. Itsellänikin käy aina välillä niin. Milano jakaa mielipiteitä ja monet pitävät sitä tylsänä. Italialla on monet kasvot, eikä Milanosta kannata lähteä etsimään sellaisia romanttisia aukioita tai kiireetöntä tunnelmaa kuin vaikka Toscanan pikkukaupungeista. Milano on paremminkin keskieurooppalainen suurkaupunki, mutta mieleiset paikat löytämällä siitäkin saa paljon irti ja voi tuntea olonsa kotoisaksi.
Martta / Martan Matkassa
2.4.2018 at 23:25
Omasta Milanon reissusta on kulunut jo tovi ja haluaisin sinne kovasti uudelleen. Outletit ja Viimeinen illallinen houkuttelevat. Kiitos hyvistä vinkeistä tuo kerrostalo puineen päivineen oli aika huikea! Eikä yhtään hassumpi tuo muraalikaan.
Mika / Lähtöportti
6.4.2018 at 9:54
Haluaisin joskus itsekin nähdä aidon ja alkuperäisen Viimeisen illallisen, täytyy vain varata vierailuaika Santa Maria delle Grazien kirkkoon hyvissä ajoin. Kerrostalojen puut kannattaa käydä katsomassa, niiden sijainti Garibaldin aseman lähistöllä on suhteellisen kätevä. Milanossa voi lähteä myös laajemmalle katutaidekierrokselle, sillä muraaleja riittää ympäri kaupunkia.
Kaisa
2.4.2018 at 23:25
Olen käynyt Milanossa kaksi kertaa läpikulkumatkalla jonnekin muualle ja miettinyt että joskus sinne pitäisi päästä sukeltamaan syvemmälle. Lääkkeeksi Milanon-kaipuuseen olen katsonut telkkarista ”Milanon naisten paratiisi”-sarjaa, jossa on ihanaa vanhan ajan glamouria ja Duomo vilahtaa aina silloin tällöin 🙂 en tosin ole varma onko lääke auttanut vai pahentanut asiaa 😀
Mika / Lähtöportti
6.4.2018 at 10:13
Tuollaiset lääkkeet on vähän kyseenalaisia, mutta ne kannattaa tällaisessa tapauksessa ottaa vaikutuksesta huolimatta 😀 Kyllä Milanolle kannattaa varata joskus sen verran aikaa, että pääsee tutustumaan kaupunkiin paremmin. Omatkin käyntini Milanossa ovat aina olleet suhteellisen lyhyitä, aina tuntuu kerääntyvän vain lisää asioita mitä haluaisin tehdä siellä seuraavalla kerralla 🙂
Marianne/Heavy Metal Traveler
6.4.2018 at 7:31
Kyllähän tuo Bosco Verticale on aika huima näky nytkin, vaikkei ihan vehreimmillään ole.
Mika / Lähtöportti
6.4.2018 at 10:16
Bosco Verticale on hieno idea ja samanlaisia taloja olisi kiva nähdä muuallakin. Talot ovat näyttäviä, korkeammassa noista on 24 kerrosta.
Mikko | Shangri-la.fi
6.4.2018 at 11:23
Milano kaipaa ehdottomasti omalla kohdalla uutta visiittiä. Viimeksi n. 20 vuotta sitten vierailleena ei kaupungista ole hirveän tuttuja muistikuvia jäljellä. Kävimme silloin katsomassa Milan – Inter -Italian Cupin pelin San Sirolla ja tunnelma oli sanoin kuvaamaton! Noin 100 000 jalkapallofania huutamassa koko pelin ajan oli teinipojalle aika huima kokemus mikä ei ole vielä voittajaansa löytänyt mistään pelejä paikan päällä seuratessa. Itse tosin joudun tunnustautumaan Juventus faniksi, joten Torino saattaa kuitenkin vetää pidemmän korren seuraavan kerran Pohjois-Italiaan suunnatessa. Forza Juve!
Mika / Lähtöportti
8.4.2018 at 16:07
Milanon derby on huikea kokemus! En unohda koskaan stadionin betonirakenteiden vavahtelua, kun tuhannet katsojat hyppivät samaan tahtiin. San Siron akustiikka on myös mahtava moneen muuhun stadioniin verrattuna. Toivottavasti jo ensi kaudella pääsisi taas peliin Milanossa. Torinossa en ole koskaan käynyt, mutta haluan ehdottomasti nähdä joskus senkin kaupungin. Juventus Stadiumille tuskin koskaan jalallani astun, mutta Torinon peli olisi mukava käydä katsomassa 😉
Pia / Lyhyenä hetkenä
6.4.2018 at 12:15
Onpahan mahtava ilmestys tuo Bosco Verticale! Ja kirkon tilaamat graffitit, katolinen kirkkoko vanhoillinen? Omat Milano-visiitit ovat suuntautuneet lähinnä lentokentälle tai sitten on vietetty yksi yö ohikulkumatkalla. Seuraavan kerran on selkeästi pysähdyttävä paikoilleen vähän pidemmäksi aikaa!
Mika / Lähtöportti
8.4.2018 at 16:10
Pysähdy ihmeessä seuraavalla kerralla Milanoon muutamaksi päiväksi! Fiilistele Naviglin ja Breran alueilla ja etsi parhaat aperitivot 🙂 Bosco Verticale kannattaa toki myös käydä katsomassa ja jos katutaide kiinnostaa, niin sitä löytyy eri puolilta kaupunkia. Tuo kirkon tilaama graffitiseinä on näyttävä kokonaisuus, harmi ettei tullut otettua siitä sellaista hyvää kuvaa missä koko seinä näkyisi laajemmin.
Kohteena maailma / Rami
16.4.2018 at 1:32
Urheilukilpailut ja matkustaminen toimii aina! Samaten katutaide! Mutta, harmi homma tuo punamustien paitojen kannattajat – olisivat nyt antaneet olla tuon sinimustien taideteoksen rauhassa. Forza Inter!
Mika / Lähtöportti
17.4.2018 at 12:37
Urheilumatkat on mainioita kokemuksia lajista riippumatta. En malta odottaa Pietaria ja futiksen MM-kisoja 😀 Surullinen tempaus tuo seinän töhriminen. Vaikka tunteella kannattaminen ja pieni verbaalinen vinoilu kuuluu asiaan, on väkivalta ja vandalismi aina jyrkästi tuomittavaa. Olisi mahtavaa jos molemmilla olisi omat muraalinsa, joiden annettaisiin pysyä puhtaina. Forza Inter!