Italia
Viikonloppu Milanossa – taitoluistelua, ruokaa ja katutaidetta

Palasin sunnuntaina kotiin Milanosta, jossa olin vaimoni kanssa seuraamassa taitoluistelun maailmanmestaruuskilpailuja. Vaikka suurin osa ajasta kului jäähallilla, ehdimme myös kävellä kaupungilla ja syödä pari maukasta illallista.
Seurasimme kilpailuja Mediolanum Forum -hallissa kahtena päivänä. Olen aina ollut kiinnostunut kaikista urheilulajeista ja päässyt vaimoni innostuksen kautta sisälle myös taitoluistelun maailmaan. Alkuperäisenä ajatuksenani oli nähdä samalla reissulla myös jalkapalloa, mutta ikävään aikaan osunut maaottelutauko muutti suunnitelmia.
Mediolanum Forum sijaitsee Assagossa, noin parinkymmenen minuutin metromatkan päässä keskustasta. Hallin puitteet eivät ole aivan kotoisen Hartwall Arenan tasolla, sillä ahtaat käytävät ruuhkautuvat helposti. Mediolanum Forumissa järjestetään usein konsertteja ja se toimii koripallon Euroliigassa pelaavan Olimpia Milanon kotikenttänä. Joku saattaa muistaa myös saman katon alla pelatun jääkiekon MM-finaalin, jonka Suomi hävisi rankkareilla Kanadalle keväällä 1994.
Urheilu on parasta paikan päällä, mikä pätee myös taitoluisteluun. Urheilun ja taiteen upealla tavalla yhdistävä laji on äärimmäisen haastava, minkä johdosta asiantunteva yleisö kannustaa tasapuolisesti kaikkia. Viihdetapahtumaan kuuluvat myös värivalot ja vauhdikkaat taukomusiikit. Oman mausteensa tuovat innokkaat japanilaisfanit, jotka kansoittavat uskollisesti kansainvälisten kilpailujen ensimmäiset rivit joka puolella maailmaa. Lukemattomat nousevan auringon liput heiluivat jälleen riemukkaasti, kun Japani nappasi kisoista yhteensä kolme mitalia.
Kilpailut tarjosivat odotetun jännittäviä hetkiä. Naisten vapaaohjelma huipentui viimeisenä luistelleen kotiyleisön suosikin Carolina Kostnerin suoritukseen. Tarjolla oli pitkän uran kruunuksi jopa mestaruus, mutta Kostner taipui lopulta neljänneksi ja kultamitali matkasi Kaetlyn Osmondin kaulassa Kanadaan. Myös jäätanssissa koettiin italialaispettymys, kun uransa päättäneet Anna Cappellini ja Luca Lanotte putosivat täpärästi mitaleilta. Mestaruus meni ansaitusti Ranskan Gabriella Papadakisille ja Guillaume Cizeronille. Miesten kilpailussa nähtiin runsaasti epäonnistumisia, minkä seurauksena amerikkalaisvoittaja Nathan Chen oli lopulta murskaavan ylivoimainen. Paras suomalaissuoritus Milanossa oli Viveca Lindforsin 16. sija naisten kilpailussa.
Paikan päällä näkee paljon sellaista, joka ei koskaan päädy televisioruutuun. Esimerkiksi monet urheilijat ovat kilpailujen jälkeen tavattavissa hallin käytävillä. Suurimmat tähdet jakavat nimikirjoituksensa ennalta sovittuihin aikoihin tiskien takana, kun taas osa luistelijoista poseeraa mielellään faniensa kanssa rennosti muun kansan seassa. Tällainen kurkistus kulissien taakse antaa jonkinlaisen vaikutelman urheilijoista ihmisinä, ja tekee samalla lajin seuraamisesta entistä mielenkiintoisempaa.
Aamusta iltaan jatkuneet kilpailut veivät lähes kaiken Milanossa viettämämme ajan, mutta ehdimme sentään nauttia kaupungin ravintolatarjonnasta pari kertaa. Kantapaikkani Milanossa on Breran kaupunginosasta löytyvä Botinero, joka on jo uransa päättäneiden suosikkipelaajieni Javier Zanettin ja Esteban Cambiasson omistuksessa.
Botinero ei pettänyt tälläkään kertaa. Tyylikkäässä ravintolassa on mukavan rento tunnelma ja palvelu toimii erinomaisesti. Listalta löytyy syötävää moneen makuun ja annokset ovat sen verran reiluja, että antipastojen jälkeen kannattaa valita joko primo tai secondo, muttei molempia. Päädyn tällä kerralla lihaan, sillä se on tässä argentiinalaishenkisessä ravintolassa laadukasta. Talo tarjoaa jälkiruoan päälle tilatun espresson seuraksi vielä herkullisia cannoleja.
Interin pelaajia esittävät maalaukset ja muu jalkapallorekvisiitta kuuluu olennaisena osana sisustukseen, muttei silti tee ravintolasalista halvan sporttibaarin näköistä. Loungebaarin vitriineihin asetellussa kokoelmassa on kymmenien jalkapallolegendojen nappulakenkiä Zlatan Ibrahimovićista Lionel Messiin.
Boheemissa maineessa oleva Brera kuuluu ehdottomasti Milanon miellyttävimpiin alueisiin. Sen ravintolat, baarit, taidegalleriat ja pienet putiikit houkuttelevat kiireettömälle kierrokselle niin päivisin kuin iltaisinkin. Brera kannattaa muistaa myös majoituspaikkaa etsiessä.
Valitsen ainoan päivänvalossa tekemämme kävelyretken kohteeksi Isolan ja Porta Garibaldin alueet, jotka sijaitsevat hieman ydinkeskustan pohjoispuolella. Isolan tunnetuin nähtävyys on vuonna 2014 valmistunut Bosco Verticale eli pystysuora metsä. Kahden tornitalon parvekkeille on istutettu yhteensä noin 900 puuta, jotka eivät tosin vielä tähän aikaan vuodesta ole aivan vehreimmillään. Näyttävä kokonaisuus on voittanut kansainvälisiä arkkitehtuuripalkintoja.
Bosco Verticalen lähistöltä Via Pietro Borsierin varrelta löytyy etsimäni katutaideteos Inter Wall. Kokonainen kerrostalon seinä on maalattu Milanon sinimustan jalkapalloseuran 110-vuotisjuhlan kunniaksi. Teos ei valitettavasti ehtinyt olla valmiina montakaan päivää ennen kuin jotkut, luultavasti paikalliskilpailija Milanin kannattajat, kävivät sen sotkemassa. Seinää ihailemaan saapuu myös paikallinen vanhempi rouva, joka manaa vandaalit kauniisti sanottuna alimpaan helvettiin. Vaikka punainen väri meni itsellänikin tunteisiin, ymmärrän silti, ettei muutaman idiootin takia kannata tuomita suurempaa yhteisöä. Toivotamme toisillemme Forza Inter ja jatkamme matkaa. Italiassa jalkapallo kuuluu koko kansalle.
Porta Garibaldin rautatieaseman ympäristöön on noussut viime aikoina kiiltäviä pilvenpiirtäjiä sekä muita modernia arkkitehtuuria edustavia rakennuksia. Silmääni miellyttävät erityisesti uuden Unicredit Pavilionin puiset rakenteet, jotka tuovat mukavaa kontrastia ympäristön lasiin ja metalliin. Piazza Gae Aulentin ympäristössä on leppoisa tunnelma, kevätaurinko lämmittää ja taustalla soivat tanssikuvioitaan harjoittelevan nuorisoryhmän stereot. Tämä on uudenaikaista Milanoa parhaimmillaan.
Milanon suosituin illanviettoalue on Navigli, jonka kanavien varret täyttyvät hyväntuulisesta puheensorinasta varsinkin viikonloppuiltaisin. Valitsemme runsaasta ravintolatarjonnasta viimeisen päivän illallispaikaksemme Osteria di Porta Ciccan. (Huom! Osteria di Porta Cicca suljettiin pysyvästi vuonna 2019.)
Maistelumenun alkuosa ei herätä suurta innostusta, mutta ravioli, mustekala ja jälkiruoka tuovat hymyn huulille. Asiakaskunta koostuu niin turisteista kuin koirat pöydän alla illastavista paikallisistakin. Ravintolan tunnelma on miellyttävä ja suorastaan kodikas. Arvostan myös ystävällistä palvelua, joskin välillä tuntuu että annoksia kiidätetään pöytiin jopa liian tehokkaalla tahdilla. Jään pohtimaan, olisiko sittenkin kannattanut valita maistelumenun sijasta reilu pasta-annos ja sen päälle joku pääruoista.
Vaikka Osteria di Porta Cicca olikin miellyttävä kokemus, jatkan Naviglin parhaan ravintolan metsästystä ensi kerralla luultavasti jossain toisessa osoitteessa. Aiempien matkojen perusteella kärkipaikkaa pitää toistaiseksi perinteikäs El Brellin.
Naviglin lauantai-ilta uhkaa yltyä omaan makuumme jopa liian ruuhkaiseksi ja meluisaksi. Lähdemme kävelemään viileässä kevätillassa ydinkeskustan suuntaan, kunnes pysähdymme San Lorenzon kirkolle. Rakennuksen edustalla kohoaa rivi roomalaisajalta peräisin olevia korinttilaisia pylväitä, jotka tuovat hauskalla tavalla esiin Milanon historian kerrostumia.
Katutaiteen ystävän kannattaa kurkata kirkon kulman taakse, josta löytyy neljänkymmenen metrin verran upeita graffiteja. Nelisen vuotta sitten valmistunut kokonaisuus on kirkon ideoima tilaustyö, jossa esitellään Milanon parituhatvuotista historiaa. Esillä on Leonardo da Vincin ja Giuseppe Verdin kaltaisia merkkihenkilöitä hauskasti toteutettuina.
Päädymme lopulta kaupungin keskipisteeseen Duomon aukiolle. Jättimäinen kirkko on valaistu komeasti ja taustamusiikkina toimivat Terrazza Aperolin parvekkeelta kaikuvat rytmit. Täällä ruusukauppiaita väistellessä alkaa havahtua siihen todellisuuteen, että olemme viettäneet tätä ennen melkein koko matkan perinteisimpien turistireittien ulkopuolella. Moni haukkuu Milanoa tylsäksi ja kiireiseksi kaupungiksi, mutta itse löydän sieltä joka kerralla uudenlaisia elämyksiä.
Matka on kaikesta huolimatta paras päättää turistisella tavalla ja suunnata Galleria Vittorio Emanuele II:n näyttävän lasikaton alle. Gucci ja Armani ovat sulkeneet ovensa jo aikoja sitten, joten käytävillä on suhteellisen väljää. Gallerian keskiosan marmorilattialta löytyy Torinon kaupungin härkää esittävä vaakuna. Vanhan uskomuksen mukaan kolme oikean jalan kantapään varassa tehtyä kierrosta härän päällä tuovat hyvää onnea. Tätä tilaisuutta ei voi jättää käyttämättä. Siinä pyöriessäni mietin, että minulle hyvää onnea tarkoittaisi pikainen palaaminen Milanoon.

Italia
Upea Villa Necchi Campiglio Milanossa

Milanon keskustassa piilottelee arkkitehtoninen helmi, jonka sisällä toimivaan kotimuseoon voi tutustua joko opastetulla kierroksella tai omatoimisesti. Villa Necchi Campiglio puutarhoineen tuntuu todelliselta keitaalta kaupungin sydämessä.
Olipa kerran synkkä ja sumuinen milanolainen yö. Tyylikäs pariskunta on nauttinut juuri oopperanäytöksestä maailmankuulussa La Scalassa, mutta eksyy paluumatkallaan usvaisille kaduille. He löytävät sattumalta rehevän puutarhan, joka on kyltistä päätellen myytävänä. Rouva ihastuu paikkaan ja herra soittaa heti seuraavana aamuna kyltissä lukeneeseen numeroon. Kaupat syntyvät välittömästi. Raha ei ole ongelma, sillä rouva Gigina Necchi ja herra Angelo Campiglio ovat varakasta väkeä, teollisuustoiminnassa rikastunutta lombardialaista porvaristoa. Tontille nousevaan taloon muuttaa myös Giginan vanhempi sisar Nedda Necchi.

Rakennusprojektissa ei kitsastella, sillä arkkitehti Piero Portaluppi saa vapaat kädet ja rajattoman budjetin. Rationalistista tyyliä suosiva Portaluppi on arvostettu arkkitehti, jonka kynästä syntyy yli sata rakennusta Milanoon. Hän suunnittelee koteja ja toimistoja kaupungin arvostetuimmille perheille sekä vastaa merkittävien rakennusten, kuten Pinacoteca di Breran taidemuseon ja Santa Maria delle Grazien kirkon restauroinnista. Eletään Italian historian synkkää vaihetta ensimmäisen ja toisen maailmansodan välillä. Monet toimeksiannot tulevat maata hallitsevalta fasistiselta puolueelta, jonka jäsen Portaluppi itsekin on. Aikalaiset ovat puolustelleet arkkitehtia sanomalla, ettei Portaluppi ollut sen enempää fasisti kuin muutkaan tuon ajan italialaiset. Sen lauluja laulat, kenen leipää syöt.

Villa Necchi Campiglio valmistuu vuonna 1935, jolloin ylellisestä seurapiirielämästä nauttiva herrasväki pääsee muuttamaan Paviasta Milanon keskustaan. Tuntuu hämmästyttävältä, että vain reilun kilometrin päässä kaupungin keskipisteenä toimivasta tuomiokirkosta löytyy tällainen yksityinen keidas. Reilunkokoista puutarhaa värittävät keväiset kukat ja vierailijat istahtavat mielellään uima-altaan ympärille. Kyseessä on Milanon ensimmäinen lämmitetty yksityinen uima-allas.

Tutustumme taloon englanniksi opastetulla kierroksella, jonka aikana kierrämme huoneita läpi kahdessa kerroksessa. Valokuvaaminen on sallittua, mutta noudatamme oppaan suositusta ja käymme ottamassa kuvat kaikessa rauhassa vasta opastuksen jälkeen. Taloon voi tutustua myös pelkästään omatoimisesti, ja mekin viivymme sisätiloissa jonkin aikaa kierroksen päätyttyä. Huoneissa päivystää avuliaita nuoria oppaita, jotka kertovat tiloista mielellään kaikille halukkaille italiaksi tai englanniksi.

Rakennuksen alempi kerros käsittää yleisiä oleskelutiloja ja yläkerrassa odottavat asukkaiden makuuhuoneet. Arkkitehti Piero Portaluppin tyyli on yksinkertaisen pelkistettyä ja hyvin käytännöllistä. Tämä on havaittavissa esimerkiksi liukuovissa, jotka erottavat huoneet toisistaan. Portaluppi suunnitteli urallaan muun muassa laivoja, mikä lienee vaikuttanut esimerkiksi muutamien ikkunoiden pyöreään muotoon. Arkkitehti piti kovasti myös avaruudesta, minkä seurauksena näemme tähtikuvioita useammassa paikassa.

Yksi rakennuksen mielenkiintoisimmista tiloista on valoisa veranta, jonka vihertävä värimaailma on sovitettu yhteen suurten ikkunoiden takana näkyvän puutarhan kanssa. Huomio kääntyy helposti kiinalaisiin maljakoihin, jotka muistuttavat talon väen kiinnostuksesta itämaiseen kulttuuriin. Verannan ja muiden sisätilojen välissä on jykevät liukuovet, jotka pidettiin turvallisuussyistä kiinni öiseen aikaan.

Italian fasistinen hallitus takavarikoi Villa Necchi Campiglion toisen maailmansodan aikana virkamiestensä käyttöön, jolloin asukkaat joutuivat muuttamaan tilapäisesti maaseudulle. Talon sisustustyyli muuttui huomattavasti sodan jälkeen, kun isäntäväki palkkasi arkkitehti Tomaso Buzzin uudistustöihin. Portaluppin luoma alkuperäinen ilme tuntui Necchin sisarusten ja Angelo Campiglion mielestä liian kylmältä – ja arvatenkin fasismista muistuttavalta – joten huoneisiin haluttiin antiikkiin viittaavaa koristeellisuutta. Tämä lienee tehnyt yleisilmeelle hyvää.

Necchien varakkuus kumpusi sisarusten isän Ambrogio Necchin perustamista teollisuusyrityksistä. Ambrogio kuoli lastensa ollessa vielä teini-iässä, joten Gigina ja Nedda sekä heidän veljensä Vittorio perivät yritykset jo nuorina. Nykyään Necchin nimi tunnetaan erityisesti ompelukoneista, joista tuli lähes yhtä ikonisia italialaisia esineitä kuin vaikkapa Bialettin espressopannuista tai Piaggion Vespa-skoottereista. Vittorion vaimo kaipasi kerran uutta ompelukonetta, mutta tarjolla oli vain ulkomaisia malleja. Niinpä Vittorio sai idean ja perusti Italian ensimmäisen ompelukonetehtaan, jonka tuotteista tulikin todella suosittuja.

Vittorio Necchi keskittyi työurallaan lähinnä ompelukoneisiin, kun taas Giginan ja Neddan – tai käytännössä Giginan miehen Angelo Campiglion – tehtävänä oli johtaa bisnesimperiumin alkuperäisiä yrityksiä, kuten valurautavalimoita ja emalointitehtaita. Angelon kuva tulee talossa vastaan useamman kerran, esimerkiksi Giginan kampauspöydällä.

Villa Necchi Campiglion palvelusväkeen kuului kymmenkunta henkilöä, joiden täytyi olla valmiina palvelemaan asukkaita pikavauhtia. Jokaisessa huoneessa onkin soittokello palvelijoiden kutsumista varten. Työväelle leppoisinta aikaa taisivat olla aamut, sillä sanotaan etteivät Necchin sisarukset heränneet mielellään ennen puoltapäivää.

Yläkerrassa on useampi tilava makuuhuone, joiden yhteydessä on omat kylpyhuoneet. Naimattomana elänyt Nedda oli uskonnollinen henkilö, ja hänen makuuhuoneessaan näkyykin kristillisiä esineitä. Naimattoman naisen oli tuon ajan patriarkaalisessa Italiassa jo käytännön syistä helpompaa asua vaikkapa näin sisarensa ja sisaren miehen kanssa kuin yksin.

Giginan ja Angelon yksityiset tilat ovat käytännössä peilikuva Neddan vastaavista. Makuuhuoneiden väliin jäävällä käytävällä on pitkä kaappirivistö sisarusten vaatteiden säilyttämistä varten. Talon naiset omistivat valtavasti huippusuunnittelijoiden luomia vaatteita, kenkiä ja käsilaukkuja, jotka ovat ovien takana tallessa edelleen. Silloin tällöin järjestetään erityisiä teemakierroksia, jolloin kaapit avataan uteliaille vierailijoille. Nyt nähtävillä on vain muutamia esimerkkejä, kuten Christian Diorin toimittamat ja henkilökohtaisilla omistuskirjoituksilla varustetut kaulahuivit.

Yläkerrasta löytyy myös pari vierashuonetta, jotka oli usein varattu tietyille henkilöille. Savoijin prinsessaa Maria Gabriellaa kohdeltiin täällä kuin perheenjäsentä. Maria Gabriella on nelisenkymmentä vuotta Necchin sisaruksia nuorempi, mutta se ei haitannut tiivistä ystävyyttä. Prinsessa on Italian viimeisen kuninkaan Umberto II:n tytär. Me vierailimme vasta viime elokuussa Maria Gabriellan isomummon kuningatar Margheritan linnassa Aostanlaaksossa. Tuosta kohteesta voi lukea lisää jutustani Aostanlaakson satulinna Castel Savoia.

Toinen vakiovieras oli Maria Gabriellan serkku Enrico d’Assia, joka tunnettiin paremmin nimellä Hessen-Kasselin prinssi Heinrich. Taiteellinen prinssi vietti paljon aikaa Milanossa, sillä hän työskenteli La Scalan oopperan lavastajana. Villa Necchi Campigliossa on esillä runsaasti taidetta, josta osa on tullut tänne lahjoituksina Necchin sisarusten ja Angelo Campiglion ajan jälkeen. Prinssin käytössä olleissa tiloissa voi ihmetellä Guido Sfornin taidekokoelmaa, johon kuuluu muiden muassa Pablo Picasson ja Henri Matissen töitä.

Talon asukkailla ei ollut lapsia, mutta Gigina ja Nedda rakastivat kissoja. Täällä oli kuulemma aikoinaan myös eläviä lemmikkejä, mutta nyt kotimuseon hyllyjä koristavat monet kissahahmot.

Kaikki talon asukkaat elivät reilusti yli 90-vuotiaiksi. Angelo kuoli 1984, Nedda 1993 ja rahtusta vaille satavuotiaaksi yltänyt Gigina vuonna 2001. Sisaruksilla ei ollut perillisiä, joten Gigina testamenttasi talon Fondo Ambiente Italiano -säätiölle. FAI:n tavoitteena on suojella italialaisia kohteita, kuten arvokkaita rakennuksia. Villa Necchi Campiglion restaurointitöihin käytettiin kuusi miljoonaa euroa ja se avattiin yleisölle toukokuussa 2008.

Villa Necchi Campiglio on saanut viime vuosina mainetta valkokankaalla. Luca Guadagninon ohjaama I Am Love kuvattiin huvilalla pian suuren remontin valmistumisen jälkeen. Kuvitteellinen tarina kertoo milanolaisesta Recchin perheestä, muttei suoranaisesti liity Necchien elämään. Vielä suurempaa näkyvyyttä sai tuoreempi House of Gucci, jota tähdittävät muiden muassa Lady Gaga ja Al Pacino. Huvila esittää elokuvassa Rodolfo Guccin kotia. En ole nähnyt vielä kumpaakaan filmiä, mutta aion kyllä tämän vierailun jälkeen katsoa molemmat.

Siirrymme museovierailun jälkeen puutarhan laidalla toimivaan kahvilaan. Pöydät olivat ennen sisällä tekemäämme kierrosta aivan täynnä lounasasiakkaita, mutta nyt myöhemmin iltapäivällä tilaa on reilusti. Makoisa vadelmajuustokakku on sopiva päätös hienolle museokokemukselle. Villa Necchi Campiglio on mainio kohde kaikille arkkitehtuurista, ylellisistä kotimuseoista ja Milanon historiasta kiinnostuneille.
Lisätiedot ja pääsyliput löytyvät Fondo Ambiente Italianon sivustolta.
Tutustu myös muihin Milanosta kirjoittamiini juttuihin.
Italia
Milanon-viikonlopun uudet kokemukset

Vietimme vaimon kanssa jo perinteeksi muodostuneen kevätviikonlopun Milanossa. Löysimme matkan varrella muun muassa pari hyvää ravintolaa, kiinnostavan kotimuseon, upean kirkon sekä katutaidetta. Lopuksi pääsin tietysti jalkapallo-otteluunkin.
Tämä oli itselleni jo 11. vierailu Milanossa, joten kaupunki on tullut melko tutuksi siitäkin huolimatta, etten ole viipynyt perillä koskaan pitkää aikaa kerrallaan. Milanosta tuntuu löytyvän joka matkalle aina uutta mielenkiintoista nähtävää, ja listallani on tämänkin reissun jälkeen monta paikkaa, joissa haluaisin päästä käymään vasta ensimmäistä kertaa. Näihin kuuluu yhä esimerkiksi pari kaupungin suosituimpiin kuuluvaa museota.

Toistuvat Milanon-matkat ovat johtaneet siihen, että kiertelemme mielellämme eri kaupunginosissa, mutta vilkkaimmassa ydinkeskustassa ei välttämättä tarvitse käydä lainkaan. Onnistuimme tällä kerralla käymään Milanossa näkemättä kuuluisasta tuomiokirkosta vilaustakaan. Tätä ei pidä käsittää väärin, sillä Duomo on yksi suosikkikirkoistani ja kuuluu ehdottomasti Italian komeimpiin nähtävyyksiin. Tavoitteenani on vain tutustua Milanoon mahdollisimman laajasti, mieluiten kävellen ja välillä vanhojen raitiovaunujen kyydistä nauttien. Keräsin tähän pakettiin monipuolisen viikonlopun kymmenen parasta kokemusta, joista suurin osa oli meille kokonaan uusia.

Illallinen Antica Osteria Cavallinissa
Saavumme Milanoon perjantai-iltana niin, että ehdimme vielä myöhäiselle illalliselle nauttimaan kaupungin ravintolatarjonnasta. Valintamme on tällä kerralla perinteikäs Antica Osteria Cavallini, joka avasi ovensa jo joulukuussa 1934. Ravintola sijaitsee melko lähellä päärautatieasema Milano Centralea. Meidät ohjataan sisäpihamaiseen katettuun tilaan, joka käy illan mittaan hieman meluisaksi. Tunnelma pysyy runsaasta asiakasmäärästä huolimatta mukavana. Esimerkiksi yksi suuri paikallinen seurue juhlii nuoren naisen syntymäpäiviä. Antica Osteria Cavallinissa on käynyt vuosien varrella paljon jalkapallotähtiä ja muita julkisuuden henkilöitä. Monessa yhteydessä mainitaan erityisesti pelaaja-agentit, jotka ovat hieroneet täällä asiakkaidensa siirtoja seurasta toiseen.

Pitkällä listalla riittää paljon perinteisiä italialaisruokia. Syön alkuun herkullisen carpaccion, jonka ohuet lihaviipaleet suorastaan sulavat suussa. Vaimo luottaa perinteiseen tomaatti-mozzarellasalaattiin. Pääruoaksi tilaamme Langhen alueen Nebbiolo-viinin kanssa yhteensopivat liharuoat, joista varsinkin oma pihvini on oikein maukas. Jälkiruoaksi valitsemme tiramisua ja zuppa ingleseä. Viimeksi mainittu englantilainen keitto tunnetaan myös nimellä trifle ja se muistuttaa rakenteeltaan tiramisua. Ateria on hyvin onnistunut kokonaisuus ja minusta tuntuu kerta kaikkiaan upealta olla taas kerran Milanossa.

Upea Chiesa di San Maurizio al Monastero Maggiore
Milanossa on paljon sykähdyttäviä ja keskenään erilaisia kirkkoja, joista tunnetuin on mahtava Duomo. San Bernardino alle Ossa pysäyttää pääkalloillaan, Santa Maria delle Grazien yhteydessä on Leonardo da Vincin maalaama Viimeinen ehtoollinen ja Sant’Ambrogiokin on kieltämättä upea, mutta olisiko Milanon kaunein kirkko sittenkin San Maurizio al Monastero Maggiore.

San Maurizio onnistuu huijaamaan ohikulkijoita, sillä se on ulkoapäin kovin vaatimattoman näköinen. Olin itsekin kävellyt kirkon ohitse useammalla eri matkalla, kunnes satuin näkemään kuvia upeiden maalausten täyttämistä sisätiloista. San Maurizioon saa tutustua ilmaiseksi, joten siellä poikkeamista on helppo suositella kaikille. Sijaintikin on melko keskeinen Duomon ja Castello Sforzescon välimaastossa. Kirkko rakennettiin 1500-luvulla merkittävän nunnaluostarin yhteyteen. Nykyään luostarin tiloissa toimii arkeologinen museo.

Kirkon erikoisuuksiin kuuluu, että se on jaettu väliseinällä kahteen eri osaan. Kadunpuoleinen osa suunniteltiin seurakunnalle ja toinen puoli nunnia varten. Kirkon etuosa alttarimaalauksineen on hieno, mutta pidän itse vieläkin enemmän nunnien käytössä olleesta takaosasta. Molempien tilojen seinät ovat täynnä uskonnollisia aiheita käsittelevää maalaustaidetta. Teoksista saisi varmasti vielä enemmän irti selvittämällä mitä tapahtumia ne kuvaavat, mutta esimerkiksi Nooan arkin ja viimeisen ehtoollisen tunnistaa vähemmälläkin Raamatun tuntemuksella.

Muotikatu Via Monte Napoleone
Elegantti Milano tunnetaan yhtenä maailman muotipääkaupungeista, jonka kaduilla niin huippumallit kuin tavalliset kansalaisetkin pukeutuvat tyylikkäästi. Muotitietoisimmat tekevät ostoksensa kaupungin muotikorttelissa Quadrilatero della Modassa, jota halkoo maailman kalleimmaksi kaduksikin nimetty Via Monte Napoleone. Kävelemme maineikkaan ostoskadun päästä päähän, vaikkei mielessämme ole mitään näyteikkunaostoksia kummempaa. Jo kadun arkkitehtuuri on arvokasta, sillä ohitamme paljon 1800-luvun alkupuolella Milanon varakkaimman väen kodeiksi suunniteltuja uusklassisia rakennuksia.

Kapea Via Monte Napoleone ei ole luksusliikkeistä huolimatta erityisen viihtyisä, sillä sitä ei ole rauhoitettu kävelykaduksi. Toisaalta kauppojen asiakaskunnalle lienee tärkeää päästä autokyydillä oven eteen. Kadun varrella komeilee nytkin ohi kulkiessamme jokunen Ferrari ja pari Maseratia. Via Monte Napoleonelta ja sen sivukaduilta löytyy runsaasti luksusbrändien liikkeitä, joihin kuuluvat tietenkin myös Milanon omat ylpeydenaiheet Prada, Dolce & Gabbana, Versace sekä Armani. Useimmilla ovilla päivystää tummiin pukeutunut herrasmies valmiina avaamaan oven asiakkaille. Kenties ovimiehen harjaantunut silmä tunnistaa, kuka on astumassa aidosti ostoaikeissa sisään.

Villa Necchi Campiglio, yksi Milanon helmistä
Valitsemme viikonlopun museokohteeksi kiehtovalta kuulostavan Villa Necchi Campiglion. Löydämmekin varsinaisen keitaan, sillä tällaista uima-altaan koristamaa kukkivaa puutarhaa ei uskoisi löytävänsä miljoonakaupungin keskustasta. 1930-luvulla valmistuneessa huvilassa toimii kotimuseo, johon tutustumme englanniksi opastetulla kierroksella. Jäämme vielä opastuksen jälkeen kiertelemään talossa omaan tahtiin sekä nauttimaan puutarhakahvilan antimista.

Talo rakennettiin teollisuustoiminnalla rikastuneiden Necchin sisarusten Neddan ja Giginan sekä viimeksi mainitun aviomiehen Angelo Campiglion kodiksi. Erityisesti Necchin ompelukoneet ovat Italiassa tunnettuja tuotteita edelleen. Kolmikolla oli sen verran varallisuutta, että maineikas arkkitehti Piero Portaluppi sai työhönsä vapaat kädet budjetista välittämättä. Saamme vierailumme aikana ihailla tyylikkäitä huoneita sekä kuulla runsaasti kiinnostavia yksityiskohtia taloon, sen asukkaisiin, kuuluisiin vieraisiin ja arkkitehteihin liittyen.
Villa Necchi Campigliosta on tulossa oma blogijuttunsa myöhemmin.

Arkkitehtuuria ja flamingoja Quadrilatero del Silenziossa
Villa Necchi Campiglio sijaitsee arkkitehtuuriltaan kiinnostavan Quadrilatero del Silenzion alueen laidalla. Olemme käyneet miellyttävän rauhallisessa Hiljaisuuden korttelissa kerran aiemminkin, ja nyt meillä on aikaa katsella jykevien rakennusten yksityiskohtia entistä tarkemmin. Casa Sola-Busca tunnetaan erityisesti pääoven vieressä olevasta korvasta. Kyseessä on sata vuotta vanha ovipuhelin, johon taloon saapuneet vieraat saivat ilmoittaa tulostaan. Nykyään korvaan lausutut sanat eivät mene enää perille, sillä asukkaat ovat kyllästyneet uteliaiden ohikulkijoiden tervehdyksiin.

Ihmettelemme hetken Villa Invernizzin pihamaalla asuvia flamingoja, joita olemme käyneet tervehtimässä kerran aiemminkin. Metalliaidan taakse on kerääntynyt jonkin verran ihmisiä katselemaan vaaleanpunaisten lintujen touhuja. Flamingot päätyivät Milanoon 1970-luvulla, kun juustobisneksessä vaurastunut Romeo Invernizzi halusi eksoottisia lintuja pihamaalleen. Nykyiset linnut ovat puutarhan alkuperäisten asukkaiden jälkeläisiä.

Quadrilatero del Silenziossa on paljon komeita rakennuksia, joista Palazzo Berri-Meregalli on yksi kiinnostavimmista. Kivisen kerrostalon seinää koristavat monenlaiset patsaat ja mosaiikit. Varsinainen helmi on aulatila, jota ohikulkijat saavat ihailla aidan takaa. 1910-luvulla valmistunut rakennus edustaa liberty-arkkitehtuuria, joka oli italialainen versio Suomessakin tunnetusta jugendista.

Kuvauksellinen Via Abramo Lincoln
Meille jää ylimääräistä aikaa ennen illallisravintolan avautumista, joten lähdemme vaeltelemaan vielä hieman poispäin keskustasta. Via Abramo Lincoln on mainittu yhtenä Milanon kuvauksellisimmista kaduista, joten poikkeamme sille täälläpäin kaupunkia liikkuessamme.

Lyhyttä ja kapeaa kadunpätkää reunustavat matalat pastelliväriset talot. Puutarhojen kasvit ja puut luovat kadulle miellyttävän vehreän ilmeen, johon palmut tuovat ripauksen eksotiikkaa. Via Abramo Lincolnin rauhassa on vaikea kuvitella olevansa aivan Milanon ydinkeskustan tuntumassa. Talot rakennettiin alun perin työläisten edullisiksi asunnoiksi, mutta hintataso lienee noussut vuosikymmenten varrella pilviin.

Via Abramo Lincoln taitaa kuulua sellaisiin julkisiin salaisuuksiin, jonka on löytänyt jo muutama muukin matkailija. Mieleeni tulee hieman Lontoon Notting Hill, jonka värikkäiden talojen edustoilla riittää jo liikaa valokuvaajia. Emme haluaisi olla häiriöksi asukkaille, joten jatkamme matkaamme melko nopeasti. Poistuessamme paikalle leiriytyy ammattimainen kuvausryhmä, jonka suunnitelmissa näyttäisi olevan musiikkivideon purkittaminen.

Kasvisravintola Remulass
Ihastuimme viime vuoden Milanon-matkallamme Ratanà-ravintolaan, mutta sieltä ei löytynyt enää kolmisen viikkoa ennen matkaamme vapaata pöytää. Niinpä teemmekin varauksen Ratanàn sisarravintolaan Remulassiin, jolla on samat omistajat. Remulass profiloituu kasvisravintolaksi, jonka lyhyeltä ja usein vaihtuvalta ruokalistalta löytyy myös hieman kalaa. Tämä sopii meille hyvin, sillä keskityimme edellisiltana liha-annoksiin.

Pieni ravintolasali tuntuu kodikkaalta ja palvelu toimii sujuvasti. Juttelen mielelläni aina tilaisuuden tullen italiaksi ja saan selville, että tarjoilijan veli asuu nykyään Suomen Turussa. Jaamme aluksi annokset turskakroketteja sekä kalacarpacciota, jotka maistuvatkin todella hyvin. Kasvispääruoat ovat sen sijaan lievä pettymys, sillä esimerkiksi valtava endiivisalaatti on pidemmän päälle aika yksitoikkoista purtavaa. Jälkiruoat ovat puolestaan oikein herkullisia. Remulassia on helppo suositella vannoutuneille kasvissyöjille ja kyllä se on kelpo ravintola kaikille muillekin. Itse tilaisin seuraavalla kerralla alkuruokien lisäksi vaikkapa pastaa, jolloin kokonaisuus olisi luultavasti omastakin mielestäni kohdallaan.

Katutaidetta NoLon kaupunginosassa
Sunnuntaiaamupäivän kohteena on taannoisessa Matka-lehden jutussa mainittu NoLon kaupunginosa, jonka nimi on lyhenne sanoista Nord di Loreto. Loreton pohjoispuolella sijaitseva alue muistuttaa edellisvuoden matkaltamme tuttua Isolaa, sillä molempien kohdalla mainitaan usein yhteisöllisyys, vaihtoehtoisuus, hipsterihenkisyys sekä trendikäs ravintola- ja baaritarjonta. Etniset puodit viittaavat kaupunginosan monikulttuurisuuteen. Tämä on sitä tavallisen kansan Milanoa, joka sijaitsee vilkkaimman keskustan ja suosituimpien nähtävyysalueiden ulkopuolella. Itseäni houkuttelee täällä erityisesti näyttävä katutaide.

Sunnuntain ilmapiiri on varsin raukea, eikä NoLon kaduilla ole vilkasta. Viihtyisässä Trotterin puistossa on miellyttävää paikallistunnelmaa, kun lähistöllä asuvat perheet ovat tulleet viettämään aurinkoista pyhäpäivää. Etsimääni katutaidetta löytyy varsinkin junarataa seuraavan Via Pontanon varrelta. Joukkoon mahtuu useita kerrassaan upeita teoksia sekä myös ikävännäköistä sotkua.

Pieniä aukioita reunustavat terassit alkavat puolenpäivän jälkeen täyttyä lounasasiakkaista ja NoLo tuntuu heränneen jälleen eloon. Joskus aiemmin ankeana tunnettu kaupunginosa vaikuttaa ainakin näin aurinkoisena päivänä mukavalta, vaikkei tämä kierros muraalien lisäksi mitään poikkeuksellista tarjonnutkaan. Pysähdyn vielä kierroksen päätteeksi kuvaamaan Via Veninin varrelle taiteiltuja maalauksia, jotka esittävät milanolaisia maamerkkejä, kuten Castello Sforzescoa ja San Siron stadionia.

BAM-puiston kevätfestivaalit
Iltapäivällä on sen verran luppoaikaa, että päätämme suunnata puiden kirjastoon eli Biblioteca degli Alberi Milano -puistoon. Paikka on meille edellisiltä matkoilta tuttu, sillä olemme käyneet täällä ihailemassa esimerkiksi Bosco Verticalea eli puiden koristamia kerrostaloja. Myös edellä mainittu Ratanà-ravintola sijaitsee samoilla kulmilla. Meille on kuitenkin uutta päästä tänne näin lämpimänä ja aurinkoisena päivänä, sillä aiemmat vierailut ovat ajoittuneet yleensä talveen tai varhaisempaan kevääseen. Huomaamme perille päästyämme, että käynnissä on puiston oma kevättapahtuma BAM Spring Festival.

Tuntuu mukavalta, ettei tutussa kaupungissa tarvitse säntäillä nähtävyydeltä toiselle. Niinpä maltamme hyvin nauttia parinkymmenen asteen lämmöstä puistossa, jonne on istahtanut paljon muitakin kevätpäivän viettäjiä.

Kevätfestivaaleilla ei näy olevan paljoa ohjelmaa, mutta muutamalle ruokakojulle riittää tasaisesti jonoa. Lapsille on järjestetty jonkinlaista puuhaa ja päivään kuuluvat myös joogatunnit sekä tanssiesitykset, joiden ajankohta ei tosin osu yksiin oman vierailumme kanssa. Meille riittää kyllä hyvin vain oleskelu viihtyisässä puistossa taustalla kohoavia pilvenpiirtäjiä katsellen.

Jalkapallo-ottelu Inter–Udinese
Oman matkani kohokohta odottaa sunnuntai-iltana, kun pääsen katsomaan itselleni kovin rakkaan jalkapalloseuran Interin ottelua. Italian Serie A:n kamppailussa vastaan asettuu Udinese, joka tarjoaa lopulta todella kovan vastuksen. Milanon sinimusta joukkue nappaa silti arvokkaat sarjapisteet lukemin 2–1. Ottelu ikonisella San Siron stadionilla on aina elämys, ja nytkin paikalle saapuu lähes 72 000 jalkapallon ystävää. Kevät on jännitystä täynnä, sillä Inter kamppailee tiukasti Italian mestaruudesta ja sekä hakee menestystä myös Mestarien liigasta sekä Italian cupista. Lue lisää ottelukokemuksesta jutustani Jalkapalloa Milanossa, Inter–Udinese.

Italialaisen jalkapallo-ottelun tunnelmaa voi suositella paikallisena kulttuurikokemuksena kenelle tahansa, vaikkei itse peli välttämättä kiinnostaisikaan. Pääsyliput kannattaa hankkia Interin omilta nettisivuilta, ja pelaahan samalla stadionilla vuorollaan myös menestyksekkään historian omaava punamusta paikalliskilpailija Milan. Interin lippujen hankkimista varten täytyy rekisteröityä seuran nettisivuille. Pääsyliput tulevat myyntiin muutamaa viikkoa ennen peliä ja niitä on yleensä tavallisiin sarjapeleihin melko hyvin saatavilla, kun taas kysyntä esimerkiksi paikallisotteluihin on selvästi suurempaa. Lippujen hinnat lähtevät muutamasta kympistä ylöspäin. Stadionille mennessä täytyy Italiassa muistaa ottaa mukaan henkilöllisyystodistus, jota kysytään porteilla. Olen itse käyttänyt varmuuden vuoksi passia.

Vierailu Milanossa perjantai-illasta varhaiseen maanantaiaamuun oli jälleen kerran hieno kokemus. Kaupunki viehättää minua kerta kerralta enemmän, sillä joka matkalla tulee vastaan jotain aivan uutta sekä myös sopivasti tuttuja kulmia. Hyviä ravintolavaihtoehtoja riittäisi todella pitkäksi aikaa ja Interin pelit vetävät minua puoleensa aina tilaisuuden tullen. Tällaisilla kevätmatkoilla tekisi mieli tutustua välillä muihinkin italialaisiin kaupunkeihin ja stadioneihin, mutta toivon palaavani erityisesti Milanoon vielä monta kertaa.
Blogin muut Milanosta kertovat jutut löytyvät täältä. Tarkoituksenani on julkaista vielä kevään aikana laaja juttu, johon kokoan runsaasti vinkkejä Milanoon.
-
Huvipuistot2 vuotta sitten
Huvipuistokokemus – Disneyland Park Paris
-
Yhdysvallat2 vuotta sitten
Ensikertalaisen Los Angeles – 10 kohdetta
-
Itävalta2 vuotta sitten
Alppimaisemia kesäisessä Seefeldissä
-
Italia1 vuosi sitten
Cinque Terre – 5 kuvankaunista kylää
-
Yhdysvallat2 vuotta sitten
Los Angelesin kiehtova Venice
-
Italia1 vuosi sitten
Patikkaretkellä Cinque Terressä
-
Yhdysvallat2 vuotta sitten
Tarunhohtoinen Hollywood
-
Italia2 vuotta sitten
Milanon pääkallokappeli San Bernardino alle Ossa
-
Englanti1 vuosi sitten
Huikea Harry Potter -studiokierros Lontoossa
-
Yhdysvallat2 vuotta sitten
Kalifornian-matkan parhaat palat
-
Huvipuistot2 vuotta sitten
Sevillan huvipuisto Isla Mágica
-
Englanti1 vuosi sitten
Pitkästä aikaa Lontoossa – nähtävyysvinkit kaupunkilomalle
Suunnaton
1.4.2018 at 14:24
Mua huvittaa vieläkin oma hämmästykseni, kun näin tällä viikolla jäähallin kuvan jossain sun somekanavassasi. Oletin heti, että kyseessä on jääkiekkokaukalo. Vasta vähän tarkempi tutkiminen paljasti, että veikkaus meni huti ja lujaa. Myönnetään, että hieman yllätyin taitoluisteluareenasta 🙂
Onpa kiva kuulla, mitä kisoissa tapahtuu televisiokameroiden ulkopuolella. Tosi mukavaa, että kilpaijat jalkautuvat yleisön sekaan tapaamaan fanejaan.
Mika / Lähtöportti
6.4.2018 at 9:37
Välillä on hauska yllättää! Tuo oli mulle varsinainen jäähalliviikko, sillä se alkoi Jokerien KHL-matsilla Helsingissä ja loppui taitoluisteluun Milanossa 😀
Tuo on tosi kiva, että urheilijoita näkee noissa tapahtumissa myös käytävillä. Joillakin keskitason kilpailijoilla tuntuu olevan paljonkin aikaa faneille, mutta suurten tähtien ympärillä on tietysti hässäkkää. Eipä mulla ole ollut tarvetta mennä keneltäkään nimmareita pyytelemään, mutta sivusta on ollut hauska seurata. Gabriella Papadakisin kanssa olisin voinut ottaa selfien, mutta aasialaisia kyynärpäitä alkoi tulla kylkeen sellaisella voimalla, että se jäi sitten haaveeksi 😀
Merja / Merjan matkassa
2.4.2018 at 18:51
Teillä on ollut mukavanoloinen Milanon matka. Aikoinaan tuli taitoluistelua seurattua telkkarin välityksellä, kun suomalaiset menestyivät. Nyt on jäänyt niiden katsominen enkä osaa nimetä muidenkaan maiden huippuja enää. Milano on minulla vielä käymättä. Monesti olen kuullut sen oleva tylsä kaupunki, joten kiva kuulla että sinulla on toinen käsitys asiasta.
Mika / Lähtöportti
6.4.2018 at 9:46
Noinhan se usein menee, että suomalaisten menestyksen hiipuessa tiettyjen lajien seuraaminen unohtuu. Itsellänikin käy aina välillä niin. Milano jakaa mielipiteitä ja monet pitävät sitä tylsänä. Italialla on monet kasvot, eikä Milanosta kannata lähteä etsimään sellaisia romanttisia aukioita tai kiireetöntä tunnelmaa kuin vaikka Toscanan pikkukaupungeista. Milano on paremminkin keskieurooppalainen suurkaupunki, mutta mieleiset paikat löytämällä siitäkin saa paljon irti ja voi tuntea olonsa kotoisaksi.
Martta / Martan Matkassa
2.4.2018 at 23:25
Omasta Milanon reissusta on kulunut jo tovi ja haluaisin sinne kovasti uudelleen. Outletit ja Viimeinen illallinen houkuttelevat. Kiitos hyvistä vinkeistä tuo kerrostalo puineen päivineen oli aika huikea! Eikä yhtään hassumpi tuo muraalikaan.
Mika / Lähtöportti
6.4.2018 at 9:54
Haluaisin joskus itsekin nähdä aidon ja alkuperäisen Viimeisen illallisen, täytyy vain varata vierailuaika Santa Maria delle Grazien kirkkoon hyvissä ajoin. Kerrostalojen puut kannattaa käydä katsomassa, niiden sijainti Garibaldin aseman lähistöllä on suhteellisen kätevä. Milanossa voi lähteä myös laajemmalle katutaidekierrokselle, sillä muraaleja riittää ympäri kaupunkia.
Kaisa
2.4.2018 at 23:25
Olen käynyt Milanossa kaksi kertaa läpikulkumatkalla jonnekin muualle ja miettinyt että joskus sinne pitäisi päästä sukeltamaan syvemmälle. Lääkkeeksi Milanon-kaipuuseen olen katsonut telkkarista ”Milanon naisten paratiisi”-sarjaa, jossa on ihanaa vanhan ajan glamouria ja Duomo vilahtaa aina silloin tällöin 🙂 en tosin ole varma onko lääke auttanut vai pahentanut asiaa 😀
Mika / Lähtöportti
6.4.2018 at 10:13
Tuollaiset lääkkeet on vähän kyseenalaisia, mutta ne kannattaa tällaisessa tapauksessa ottaa vaikutuksesta huolimatta 😀 Kyllä Milanolle kannattaa varata joskus sen verran aikaa, että pääsee tutustumaan kaupunkiin paremmin. Omatkin käyntini Milanossa ovat aina olleet suhteellisen lyhyitä, aina tuntuu kerääntyvän vain lisää asioita mitä haluaisin tehdä siellä seuraavalla kerralla 🙂
Marianne/Heavy Metal Traveler
6.4.2018 at 7:31
Kyllähän tuo Bosco Verticale on aika huima näky nytkin, vaikkei ihan vehreimmillään ole.
Mika / Lähtöportti
6.4.2018 at 10:16
Bosco Verticale on hieno idea ja samanlaisia taloja olisi kiva nähdä muuallakin. Talot ovat näyttäviä, korkeammassa noista on 24 kerrosta.
Mikko | Shangri-la.fi
6.4.2018 at 11:23
Milano kaipaa ehdottomasti omalla kohdalla uutta visiittiä. Viimeksi n. 20 vuotta sitten vierailleena ei kaupungista ole hirveän tuttuja muistikuvia jäljellä. Kävimme silloin katsomassa Milan – Inter -Italian Cupin pelin San Sirolla ja tunnelma oli sanoin kuvaamaton! Noin 100 000 jalkapallofania huutamassa koko pelin ajan oli teinipojalle aika huima kokemus mikä ei ole vielä voittajaansa löytänyt mistään pelejä paikan päällä seuratessa. Itse tosin joudun tunnustautumaan Juventus faniksi, joten Torino saattaa kuitenkin vetää pidemmän korren seuraavan kerran Pohjois-Italiaan suunnatessa. Forza Juve!
Mika / Lähtöportti
8.4.2018 at 16:07
Milanon derby on huikea kokemus! En unohda koskaan stadionin betonirakenteiden vavahtelua, kun tuhannet katsojat hyppivät samaan tahtiin. San Siron akustiikka on myös mahtava moneen muuhun stadioniin verrattuna. Toivottavasti jo ensi kaudella pääsisi taas peliin Milanossa. Torinossa en ole koskaan käynyt, mutta haluan ehdottomasti nähdä joskus senkin kaupungin. Juventus Stadiumille tuskin koskaan jalallani astun, mutta Torinon peli olisi mukava käydä katsomassa 😉
Pia / Lyhyenä hetkenä
6.4.2018 at 12:15
Onpahan mahtava ilmestys tuo Bosco Verticale! Ja kirkon tilaamat graffitit, katolinen kirkkoko vanhoillinen? Omat Milano-visiitit ovat suuntautuneet lähinnä lentokentälle tai sitten on vietetty yksi yö ohikulkumatkalla. Seuraavan kerran on selkeästi pysähdyttävä paikoilleen vähän pidemmäksi aikaa!
Mika / Lähtöportti
8.4.2018 at 16:10
Pysähdy ihmeessä seuraavalla kerralla Milanoon muutamaksi päiväksi! Fiilistele Naviglin ja Breran alueilla ja etsi parhaat aperitivot 🙂 Bosco Verticale kannattaa toki myös käydä katsomassa ja jos katutaide kiinnostaa, niin sitä löytyy eri puolilta kaupunkia. Tuo kirkon tilaama graffitiseinä on näyttävä kokonaisuus, harmi ettei tullut otettua siitä sellaista hyvää kuvaa missä koko seinä näkyisi laajemmin.
Kohteena maailma / Rami
16.4.2018 at 1:32
Urheilukilpailut ja matkustaminen toimii aina! Samaten katutaide! Mutta, harmi homma tuo punamustien paitojen kannattajat – olisivat nyt antaneet olla tuon sinimustien taideteoksen rauhassa. Forza Inter!
Mika / Lähtöportti
17.4.2018 at 12:37
Urheilumatkat on mainioita kokemuksia lajista riippumatta. En malta odottaa Pietaria ja futiksen MM-kisoja 😀 Surullinen tempaus tuo seinän töhriminen. Vaikka tunteella kannattaminen ja pieni verbaalinen vinoilu kuuluu asiaan, on väkivalta ja vandalismi aina jyrkästi tuomittavaa. Olisi mahtavaa jos molemmilla olisi omat muraalinsa, joiden annettaisiin pysyä puhtaina. Forza Inter!