Yritin keksiä tänään vietettävään ystävänpäivään liittyen jotain romanttista aihetta, ja mieleeni tulivat auringonlaskut. Ne ovat parhaimmillaan hämmästyttävän kauniita ja tunnelmallisia. Tässä 12 kokemaani auringonlaskua eri puolilta maailmaa.

Aasinsilta romantiikan ja auringonlaskujen välillä on nyt sikäli ontuva, etteivät kaikki alla mainitsemani tilanteet ole välttämättä olleet kovinkaan romanttisia. Kysymys on joka tapauksessa kauniista hetkistä, joihin on mukava palata aina uudelleen. Kuvat eivät tee oikeutta auringonlaskujen kauneudelle, mutta yritän välittää tunnelmaa myös tekstin avulla. Jokainen auringonlasku on erilainen ja ne ovat aina parhaimmillaan itse luonnossa koettuina.

1. JERICOACOARA, BRASILIA

Jericoacoara on pieni hippihenkinen kylä dyynien ja meren välissä Koillis-Brasiliassa. Turismista on tullut kalastajakylän pääelinkeino, mutta paikka ei ole silti menettänyt persoonallista ilmettään ja ainutlaatuista tunnelmaansa. Tuulen lennättämä hiekka nipistelee säärissä, kun kiipeämme muun kansan tavoin auringonlaskun dyynille. Sen päällä kansa hiljentyy joka ilta katselemaan kellertävän pallon painumista horisonttiin. Maisema aavalle Atlantille mykistää ikimuistoisella tavalla. Jeri on lumoava paikka, jossa on rakkautta, capoeiraa, cachaçaa ja taivaalla lopulta myös täysi kuu.

Lue lisää kohteesta: Jericoacaora – brasilialainen rantaparatiisi

2. KOTORINLAHTI, MONTENEGRO

Olemme ihailleet jo muutaman päivän Montenegron nähtävyyksiä. Palaamme tällä kerralla Lovćenin kansallispuiston suunnalta kohti asuntoamme, emmekä odota kokevamme enää mitään erikoista. Saavumme kuitenkin sattumalta Kotorin serpentiinitien yläosaan juuri iltaruskon hetkellä. Allamme levittäytyvä maisema on suorastaan henkeäsalpaava. Näkymä oli huikea pari päivää aiemmin päivänvalossa, mutta auringonlasku on jo jotain käsittämätöntä. Ympärillämme on viilenevän illan hiljaisuus ja allamme punertava maisema tyynelle lahdelle, vuorille ja avoimelle merelle saakka.

Lue lisää kohteesta: Huikeiden maisemien Montenegro

3. TAMARIN, MAURITIUS

Auringonlasku ja valtameri on parhaimmillaan lyömätön yhdistelmä. Sitä se on myös Mauritiuksen länsirannikolla, jossa poutaisten iltojen kohokohta on auringon painuminen horisonttiin. Keltainen ja oranssi saavat taivaan näyttämään hetkittäin jopa surrealistiselta, minkä lisäksi valonkajastus värjää pilviä vaaleanpunaisilla sävyillä. Kun tätä luonnonnäytelmää katselee uima-altaan lämpimästä vedestä, ei varmasti haluaisi olla missään muualla. Palmunlehdet havisevat tuulessa ja aallot lyövät läheiseen rantaan. Mauritiuskaan ei ole pelkkää paratiisia, mutta tällaisina hetkinä se tuntuu siltä.

Lue lisää kohteesta: Mauritius – paratiisia ja paljon muutakin

4. TOURTOUR, RANSKA

Alhaalla levittäytyy avara laakso ja sen takana kohoavat eri sävyisinä erottuvat peräkkäiset vuorijonot. Komeaa maisemaa katsellessa tuntuu, kuin olisimme Provencen taivaalla. Laskeva aurinko värjää tuota taivasta punaiseksi ja luo vuorijonoille arvoituksellisia sinertäviä sävyjä. Tähän maisemaan on mukava uppoutua. Olemme löytäneet Tourtourin kylästä toivomaamme Provencen kauneutta ja autenttisuutta. Nytkin hiljaisuuden rikkovat vain aukiolla kilahtelevat petanquekuulat ja pelaajien äänet. Tämä auringonlaskun sävyttämä idylli on Ranskaa parhaimmillaan.

Lue lisää kohteesta: Tourtour – täydellinen ranskalainen idylli

5. CARRUBA DI GIARRE, SISILIA

Saavumme Sisilian vuokratalolle Carruba di Giarreen illan pimeydessä. Meitä odotellut talon omistaja Giancarlo kaivaa taskustaan puhelimen ja esittelee innoissaan hetkeä aiemmin ottamiaan kuvia, joissa aurinko painuu Etna-vuoren taakse. Seuraavan viikon aikana näemme saman monta kertaa omin silmin. Huipun taakse painuva aurinko luo taivaalle tulisen hehkun, jota vasten tulivuoren ääriviivat piirtyvät selvästi. Dramaattisen maiseman kruunaa kraatterista nouseva pahaenteinen savu. Tähän uima-altaan reunalta ihailtavaan näkyyn kyllästyisi tuskin koskaan.

Lue lisää kohteesta: Sisilian parhaat palat

6. YLLÄS, SUOMI

Lapin päivät ovat vuodenvaihteessa lyhyitä. Ne ovat myös niin hämäriä, että ensimmäisellä Lapin-matkallaan oleva tytär kyselee jo aamupäivällä nukkumaanmenoajasta. Kirkkautta on kuitenkin sen verran, että hiihtolenkkejä voi tehdä päivänvalossa muutaman tunnin päivässä. Lumi narskuu sauvojen alla ja pakkanen nipistelee nenää, kun sivakoimme kauniin luonnon keskellä. Maisema saa uudenlaiset värit, kun suureksi punaiseksi palloksi muuttunut aurinko alkaa kadota taivaanrannan taakse. Tässä hetkessä on sitä Lapin taikaa, jota tekee mieli palata aistimaan aina uudelleen.

Lue lisää kohteesta: Yöjunalla Lappiin yli 30 vuoden tauon jälkeen!

7. MAHÉ, SEYCHELLIT

Häämatkamme suuntautuu Seychelleille, joilta lähdemme etsimään paratiisia. Erityisesti La Diguen saari vastaa unelmiamme lähes täydellisesti. Viihdymme myös Seychellien pääsaarella Mahélla, jossa majoitumme Beau Vallonin kylään. Hotellihuoneiston parvekkeella on mukava istuskella ja katsella vehreää maisemaa. Illalla taivas värjäytyy purppuran sävyihin ja puiden latvoissa nukkuneet jättimäiset lepakot heräävät saalistamaan. Lentävinä koirina tunnetut eläimet eivät jääneet tähän valokuvaan, mutta niiden suuri lauma toi oman vivahteensa auringonlaskun uskomattomiin sävyihin.

Lue lisää kohteesta: Häämatkamuistoja Seychelleiltä – Mahé

8. LAGO TRASIMENO, ITALIA

Olen jo useammassakin jutussa muistellut matkaa Trasimeno-järven rannoille Umbriaan, eikä tätä kohdetta voi ohittaa nytkään. Ehdimme parin viikon aikana nähdä monta auringonlaskua sekä San Felicianon kalastajakylän rantakadulla että vuokratalomme vieressä kohoavalla kukkulalla. Teemme iltakävelyjä lastenrattaita työntäen, aistimme Italian maaseudun hiljaista tunnelmaa ja katselemme järveä, jonka läntisen vastarannan taakse aurinko aina päivän päätteeksi painuu. Jos olisin sattunut syntymään Italiaan, voisin hyvinkin olla joku täkäläisistä maanviljelijöistä lehmineen ja traktoreineen.

Lue lisää kohteesta: Lago Trasimeno – italialainen sielunmaisemani

9. JUAN-LES-PINS, RANSKA

Talonvuokrauslomat ovat onnistuneet aina mukavasti, niin myös Etelä-Ranskassa. Lapset isovanhempineen jäävät viimeisenä kokonaisena matkapäivänä huvilalle La Bouverien kylään, mutta me vaimon kanssa teemme vielä kierroksen ympäri Côte d’Azuria. Päädymme lopuksi Juan-les-Pinsiin, joka tunnetaan lähinnä rannoistaan ja juhlistaan. Lomakohdemainen ympäristö ei säväytä, mutta iltahetkestä Juan-les-Pinsissa tulee silti ikimuistoinen. Nautimme rantabaarissa Kir Royalista sekä häikäisevän upeasta auringonlaskusta, joka tuntuu saavan koko Rivieran hehkumaan.

Lue lisää kohteesta: 10 Etelä-Ranskan kylää ja kaupunkia

10. CHEUNG CHAU, HONGKONG

Lasten ensimmäinen kaukomatka onnistuu hienosti, sillä viihtyisimme Hongkongissa paria viikkoa kauemminkin. Vietämme viimeisen Hongkongin-päivämme Cheung Chaun saarella, jonne pääsee keskustasta reilussa puolessa tunnissa. Saari tarjoaa mukavaa vaihtelua pilvenpiirtäjille, sillä täällä voi aistia kylätunnelmaa ja vaellella kapeilla kujilla. Nautimme päivästä, vaikka ilmassa onkin matkan päättymiseen liittyvää haikeutta. Aurinko laskee sopivasti paluulauttaa odotellessamme ja saamme hyvästellä sympaattisen Cheung Chaun upean auringonlaskun kullanhohtoisissa väreissä.

Lue lisää kohteesta: Kalastajien saari Cheung Chau

11. OVER DRÅBY STRAND, TANSKA

Viivymme keväisellä Tanskan-matkallamme viikon Over Dråby Strandin kylässä Sjellannin saarella. Vuokratalolta on näppärää tehdä retkiä esimerkiksi Helsingøriin, Roskildeen tai Kööpenhaminaan, mutta asuinalue vaikuttaa oudolta. Palveluita ei ole ja hulppeiden huviloiden seassa on alkeellisia kesämökin virkaa toimittavia majoja. Teemme muutaman iltakävelyn aavemaisen hiljaisessa naapurustossa, jonka parasta antia ovat auringonlaskut. Aurinko laskee joko suurena punaisena pallona tai kellertävänä hohteena Isefjordenin vastarannalle ja välillä vedessä näkyy myös joutsenia.

12. MAARIANHAMINA, AHVENANMAA

Vietämme Ahvenanmaan-matkan viimeistä iltaa Badhusbergetin kallioilla Maarianhaminassa. Vatsa on täynnä ja laiva Helsinkiin lähtee vasta hieman ennen puoltayötä, joten nyt ei ole kiire minnekään. Maarianhaminan korkeimmalle paikalle rakennetun vesitornin juurelta avautuu maisema kauas merelle saakka. Toukokuinen ilta viilenee, mutta näkymästä voi nauttia yhtä hyvin myös autossa istuen. Aurinko painuu jonnekin museolaiva Pommernin mastojen taakse ja värjää Ahvenanmaan taivaan oranssinpunaiseksi merkkinä siitä, että mekin voimme siirtyä vähitellen kohti satamaa.

Lue lisää kohteesta: Ihastuin sinuun, Ahvenanmaa

Missä sinä olet kokenut kaikkein mieleenpainuvimmat auringonlaskut?

Matkojen varrella voi kohdata harvinaisen mieleenpainuvia ihmisiä. Haluan nyt kertoa kahdesta pitkän elämän nähneestä miehestä, jotka esittelivät ylpeinä aikaansaannoksiaan omilla kotikulmillaan. Joku voisi kutsua heitä kylähulluiksi, mutta oma suhtautumiseni kääntyy ihailun puolelle.

Karpathoksen heinäkuu vuonna 2005 on helteinen. Lähdemme yhtenä lomapäivistämme tutkimaan kreikkalaissaarta paikallisbussin kyydissä. Katselemme kallioisia rinteitä, laiduntavia vuohia ja keskeneräisiä rakennusurakoita, kunnes jäämme kyydistä Othoksessa. Parinsadan asukkaan vuoristokylässä on raukea tunnelma. Yksinäinen kissa haukottelee keskellä risteystä, eikä harvoilla ihmisillä ole kiirettä minnekään.

Löydämme Othoksen halki kulkevan tien varrelta pienen taidegallerian, jonka isännäksi paljastuu pienikokoinen herrasmies. Huoneen seinät ovat täynnä värikkäitä tauluja. Teokset muistuttavat mielestäni lasten piirroksia, mutta sivistyneemmin sanottuna ne edustavat naivistista tyylisuuntaa. Iäkäs isäntämme, herra Hapsis, on töistään ylpeä ja kauppaisi niitä mielellään kaikille paikalle saapuneille. Eräs milanolainen perhe innostuu ostoksille ja saa alennustakin, sillä Giannis Hapsis puhuu itsekin sujuvaa italiaa.

Hapsis kutsuu meidät kaikki kivenheiton päässä sijaitsevaan vanhaan kotitaloonsa. Maisema alas laaksoon ja merelle on huimaavan kaunis. Keskustelu jatkuu italiaksi, jota onneksi ymmärrän suhteellisen sujuvasti. Hapsis kertoo oppineensa kielen nuoruudessaan, jolloin Karpathos kuului saapasmaahan. Milanolaiset kysyvät miehen ikää, jolloin selviää että herralla on mittarissa jo kunnioitettavat 90 vuotta. Vuodet eivät tunnu pahemmin painavan, sillä jalat nousevat reippaasti ja juttua riittää taukoamatta.

Herra Hapsis on tehnyt entisestä kodistaan Karpathoksen kansanmuseon. Seinille on koottu runsaasti monenlaisia esineitä kirjailluista liinoista koristeellisiin lautasiin. Lattia on rakennettu sileistä pikkukivistä. Pienessä talossa oli kuulemma asunut parhaimmillaan kahdeksankin ihmistä, eikä elämä ollut kovin helppoa. Hapsis innostuu tarinoimaan elämästään Karpathoksen maaseudulla. Hän on ehtinyt toimia monissa eri ammateissa ja tuntuu olevan kaikkien alojen asiantuntija. Monitaituri kaivaa esiin paikallisen lyyran ja alkaa soittaa perinteistä sävelmää. Selviää, että hän on kaiken muun lisäksi myös musiikinopettaja ja esiintyy edelleen kaikissa mahdollisissa lähiseudun juhlissa.

Jäämme vielä juttelemaan hetkeksi, kunnes hyvästelemme herra Hapsiksen ja siirrymme tienvarren terassille sammuttamaan janoamme. Tovin kuluttua tuttu teräsvaari ilmestyy jälleen näkyviin uusien turistien seurassa. Kädessä heiluu museon suuri avain, sellainen joita näkee nykyään vain sarjakuvalehdissä. Valkean kauluspaidan hihat on kääritty, mutta tyylikäs hattu suojaa auringolta.

Palaamme päivän seikkailujen päätteeksi saaren pääkaupunkiin Pigadiaan, jossa syömme illallista lempeästi aaltoilevan meren rannalla. Katselemme hiljalleen hämärtyvässä illassa vuorille päin ja erotamme kaikkein korkeimmalla Othoksen himmeät valot. Siellä jossain on herra Hapsis, kenties jo lepäämässä seuraavan päivän kohtaamisia odottaen. Meitä jää sittenkin hieman harmittamaan, että taulu jäi ostamatta. Olisi ollut komeaa saada seinälleen aito Hapsis.

Huhtikuussa 2007 matkustamme Islantiin, jossa tapaamme sattumalta herra Hapsiksen sielunveljen. Yksi Reykjavíkista käsin tekemiemme autoretkien kohteista on Skógafossin vesiputous. Upea luonnonnähtävyys tarjoaa meille parastaan, sillä pilvet väistyvät kuin taikaiskusta ja näemme reissun viidentenä päivänä ensimmäistä kertaa auringon.

Emme malttaisi jättää putousta taaksemme, mutta päätämme silti käydä katsomassa lähistöllä sijaitsevaa museota. Tarkoituksenamme on vain pistäytyä pikaisesti paikalla, mutta huomaamme pian aikataulun pettävän pahemman kerran.

Ehdimme juuri suorittaa pääsymaksun, kun lipunmyyjä huomaa hänen saapuvan paikalle. Thórdur Tómasson laskeutuu portaita alakertaan juhlallisesti keppiinsä nojaten. Karisma on miltei käsin kosketeltavissa ja mieleeni tulee jostain syystä sormuksen taruista tuttu Bilbo Reppuli. Thórdur kertoo perustaneensa museon vuonna 1949, ja nyt ikää on kertynyt jo 86 vuotta. Isäntämme kysyy kotimaastamme ja asettuu sitten vanhan urkuharmonin ääreen. Ilmoille kajahtaa Maamme-laulu, jonka Thórdur laulaa ruotsinkielisin sanoin. Olemme vastaanotosta niin hämmentyneitä, etten ymmärrä ottaa tilanteesta edes valokuvaa.

Skógarin museo on yhden miehen aikaansaannokseksi melkoisen vaikuttava. Kolmesta kerroksesta löytyy käsittämätön määrä islantilaista esineistöä laidasta laitaan. Näemme muun muassa maatalouteen liittyviä tavaroita, huonekaluja, käsitöitä, taideteoksia, täytettyjä eläimiä ja kalastusvälineitä. Huomio kiinnittyy väkisinkin suureen veneeseen.

Päärakennuksen lisäksi museo käsittää noin kymmenestä talosta koostuvan ulkoilmamuseon, josta löytyy pienten hobitinkoloja muistuttavien asumusten lisäksi koulu ja puukirkko. Thórdur vie paikalle saapuneen saksalaisryhmän kirkkoon, jonka ovelta mekin kurkistamme uteliaina sisään. Islantilaismies näyttää johtavan jonkinlaista jumalanpalvelusta, jonka virsiä turistiryhmä hoilaa innolla mukana. Päätämme kuitenkin kääntyä kannoillamme ja jättää veisaamisen väliin.

Thórdur tavoittaa meidät myöhemmin pihamaalta ja kysyy emmekö pitäneet kirkosta. Haluaisimme jatkaa jo kärsimättömästi matkaa Dyrhólaeyn kallioille, mutta isäntämme vie meidät lähes kädestä pitäen vielä tekniikan museoon. Avain kääntyy lukossa ja valot syttyvät suureen halliin. Kiertelemme tovin vanhojen autojen, traktoreiden ja muiden härveleiden seassa. On tässä kaikessa ollut elämäntyötä kerrakseen.

Näiden kahden karismaattisen ja moni tavoin poikkeuksellisen herran kohtaamiset ovat jääneet mieleeni useammastakin syystä. Oikeastaan he itse ovat museoitaankin merkittävämpiä kansallisaarteita. On inspiroivaa tavata ihmisiä, jotka ovat säilyttäneet elämänilonsa vuosikymmenestä toiseen, vaikka matkan varrelle olisi mahtunut raskaitakin aikoja. Heillä on myös kyky välittää alueensa historiaa elävällä tavalla sukupolvelta toiselle. Tuossa iässä on kertynyt sellaista elämänkokemuksen tuomaa viisautta, jota nuoremmilla ei ole jaettavana.

Tarinan opetus lienee siinä, että unelmat pitävät virkeinä ja kantavat kauas. Jos on suinkin mahdollista, tee juuri sitä mistä itse pidät. Ole ylpeä osaamisestasi, lisää mukaan ripaus luovaa hulluutta, ja voit saada aikaan ihan mitä tahansa.

Giannis Hapsis menehtyi 94 vuoden iässä joulukuussa 2009. Thórdur Tómasson jäi viettämään eläkepäiviä vuonna 2013 ollessaan 92-vuotias. Museo on toiminnassa ja siitä löytyy lisätietoa osoitteesta skogasafn.is. Myös Othoksen museossa Karpathoksella voi edelleen vierailla.