Tutustuimme viime talven Lontoon-matkalla Kensingtonin palatsiin, joka on yksi Britannian kuningasperheen residensseistä. Osa palatsista on kuninkaallisten yksityiskäytössä, mutta museoiduissa tiloissa riittää mukavasti nähtävää matkailijoille.

Palatsi sijaitsee laajan Kensington Gardens -puiston laidalla Länsi-Lontoossa. Ulkoapäin suhteellisen vaatimaton rakennus on toiminut vuosisatojen varrella lukuisten Britannian kuninkaallisten kotina. Usein nostetaan esiin erityisesti pitkään hallinnut kuningatar Viktoria, joka syntyi Kensingtonin palatsissa ja vietti siellä koko lapsuutensa. 

Walesin prinsessa Diana ja prinssi Charles muuttivat Kensingtonin palatsiin mentyään naimisiin ja asuivat siellä suurimman osan avioliitostaan. Prinssi William ja prinsessa Catherine perheineen viihtyivät täällä vakituisesti vuoteen 2022, kunnes halusivat muuttaa rauhallisempaan ympäristöön lastensa kasvatusta ajatellen. Kensingtonin palatsi on yhä perheen virallinen asunto silloin, kun he oleskelevat Lontoossa. Palatsissa on nykyään useita kuninkaallisten ja aatelisten asuntoja sekä toimistoja.

Hankin pääsyliput ennakkoon Kensington Palacen virallisilta nettisivuilta. Saavumme paikalle koleana joulukuun lopun päivänä, jota pilvien välistä pilkottava aurinko ajoittain lämmittää. Sisäänkäynnille on kertynyt näin lomasesongilla jonoa, joka etenee onneksi suhteellisen nopeasti. Sisätilat tuntuvat talvivaatteet päällä kovin lämpimiltä. Vierailijat pääsevät tutustumaan kolmeen erilaiseen palatsin osaan, joissa saa kierrellä omaan tahtiin. Meillä kuluu palatsissa noin puolitoista tuntia.

Viktorian kuninkaallinen lapsuus

Kiipeämme portaat ylempään kerrokseen ja aloitamme palatsiin tutustumisen kuningatar Viktorialle omistetusta näyttelystä. Päädymme ensimmäisenä jalokivihuoneeseen. Esillä on kuningatar Viktorian arvokkaita koruja, jotka hän sai lahjaksi puolisoltaan prinssi Albertilta. Täältä löytyy esimerkiksi tiara, smaragdikaulakoru sekä korvakoruja.

Siirrymme huoneisiin, jotka johdattavat yhden Euroopan historian merkittävimmän monarkin lapsuuteen. Kuningatar Viktoria syntyi täällä Kensingtonin palatsissa toukokuussa 1819. Hän oli syntyessään kruununperimysjärjestyksessä viidentenä, mutta kun Viktorian isä sekä kaikki sedät menehtyivät, päätyi nuori nainen valtaistuimelle vain 18-vuotiaana. Hän muutti tuolloin hoveineen Kensingtonista Buckinghamin palatsiin sekä vietti jatkossa osan vuosistaan myös Windsorin linnassa.

Kansa epäili kokemattoman kuningattaren kykyjä, mutta Viktoria osoitti pätevyytensä ja nousi vuosien kuluessa erittäin suosituksi hallitsijaksi. Hän johti Yhdistynyttä kuningaskuntaa kuolemaansa saakka eli peräti 63 vuoden ajan. Avioliitto Albertin kanssa oli onnellinen ja pari sai yhdeksän lasta, jotka menivät aikanaan naimisiin ulkomaalaisten kuninkaallisten kanssa. Viktoriaa voikin pitää eräänlaisena Euroopan äitihahmona, sillä esimerkiksi nykyisistä valtionpäämiehistä Ison-Britannian Charles III, Espanjan Felipe VI, Ruotsin Kaarle XVI Kustaa, Norjan Harald V sekä Tanskan Frederik X ovat kaikki hänen jälkeläisiään.

Kodikkaat huoneet henkivät Viktorian lapsuusvuosien tunnelmaa. Huonekalut, matot ja tapetit ovat tarkkaan valittuja jäljitelmiä, sillä alkuperäiset eivät ole säilyneet. Nähtävillä on monenlaisia kauniita esineitä sekä pienoismalleja. Tähän aikaan vuodesta paikalle on tietenkin koristeltu myös joulukuusi. Huoneet ovat melko pieniä ja käyvät turistimäärän vuoksi ajoittain ahtaiksi. Saatavilla on yksityiskohtaistakin tietoa Viktorian elämästä ja esillä on hänelle kuuluneita tavaroita. Viktoria vietti täällä lapsuuttaan lähinnä naispuolisten sukulaistensa ympäröimänä.

Näemme myös huoneen, jossa Viktoria syntyi. Viktorian vanhemmat eli Kentin herttuapari matkusti viime hetkellä Saksasta Lontooseen, jotta lapsi syntyisi Englannissa. Ylpeä isä kertoi synnytyksen jälkeen sievästä pikku prinsessasta, joka on pullea kuin peltopyy.

Kuningattaren valtiosalit

Siirrymme palatsin seuraavaan siipeen ja vielä varhaisempien monarkkien maailmaan. Kuningattaren valtiosalit vievät aikamatkalle Kensingtonin palatsin syntyvaiheisiin. Vilhelm III Oranialainen ja Maria II nousivat niin kutsutun mainion vallankumouksen seurauksena Englannin yhteishallitsijoiksi tilanteessa, jossa maan poliitikot halusivat kruunun protestanttien haltuun.

Uusi hallitsijapariskunta etsi vuonna 1689 itselleen asuntoa, ja he löysivätkin sopivan rauhallisessa ympäristössä sijainneen kartanon. Vilhelm kärsi pahasta astmasta, ja pienessä Kensingtonin kylässä riitti kuninkaalle raikasta ilmaa hengitettäväksi. Kartanoa laajennettiin huomattavasti, jotta siitä saatiin kuningasparille kelpaava palatsi. Lontoo on sittemmin kasvanut, eikä Kensingtonin palatsin sijaintia voi enää pitää kovin syrjäisenä. 

Palatsin kuningattaren siipi rakennettiin alun perin juuri Maria II:n käyttöön. Hän ehti nauttia asunnosta ainoastaan viitisen vuotta, kunnes kuoli isorokkoon vain 32-vuotiaana. Vilhelmille kävi kalpaten vuonna 1702, kun hän putosi hevosen selästä ja menehtyi lopulta vammoihinsa täällä Kensingtonin palatsissa. 

Kuninkaan valtiosalit

Jatkamme matkaa kuningattaren valtiosaleista kuninkaan siipeen. Huomio kiinnittyy heti aluksi upeaan portaikkoon. Tilat ovat kaikin puolin näyttävämpiä kuin juuri näkemässämme kuningattaren siivessä, joka alkaa tuntua tähän verrattuna melko vaatimattomalta. Syy löytyy ennen kaikkea siitä, mitä aikakautta nämä museoidut siivet edustavat.

Edellä mainitut Vilhelm III Oranialainen ja Maria II kuolivat lapsettomina, jolloin kruunu periytyi Marian sisarelle Annalle. Annan jälkeen alkoi Yrjöjen aikakausi, kun valta siirtyi saksalaiselle Hannover-suvulle. Yrjö I aloitti palatsin uudistamisen rakennuttamalla useita mahtipontisia huoneita, kuten kuvassa näkyvän kupolihuoneen. Kuninkaan valtiosalit on sisustettu kuvaamaan seuraavan Yrjön eli Yrjö II:n valtakautta 1727–1760.

Ylellisten huoneiden kimallus heijastelee Yrjö II:n ja kuningatar Carolinen elämäntapaa, johon kuuluivat hovissa usein vietetyt hienot juhlat. Täällä nautittiin oopperasta ja muusta musiikista, muodista sekä monenlaisesta taiteesta. Yrjö II on jäänyt viimeiseksi Britannian hallitsijaksi, joka asui Kensingtonin palatsissa oman valtakautensa aikana. Pitkänomaisen galleriahuoneen seinää koristavat nykyään tummasävyiset maalaukset. 

Palatsin puutarhat ja Kensington Gardens

Käväisemme palatsivierailun päätteeksi matkamuistomyymälässä, mutta jätämme vilkkaan ja ahtaalta näyttävän kahvilan väliin. Palatsin omat puutarhat eivät ole talvella parhaimmillaan, joten niihin tutustuminen jää lyhyeksi. Palatsia reunustavat kukkaistutukset olisikin mukava nähdä johonkin toiseen vuodenaikaan.

Poistumme palatsin alueelta avaraan Kensington Gardensin puistoon. Se muodostaa yhdessä Hyde Parkin kanssa Lontoon keskustan suurimman viheralueen. Kensington Gardens ja Hyde Park ovat niin tiiviisti kiinni toisissaan, että kävijä tuskin ymmärtää siirtyvänsä rajana toimivan autotien ylittäessään puistosta toiseen. Olen ehkä itsekin jollakin aiemmalla matkalla Hyde Parkissa kävellessäni käynyt tietämättäni myös Kensington Gardensissa. Katselemme lammen ympärille kerääntyneitä joutsenia ja hanhia. Mieleen jäävät myös monet oravat, joita vapaaksi päästetyt koirat ajavat innokkaasti takaa.

Lontoossa riittää nähtävyyksiä joka makuun, joten vierailukohteiden valinta saattaa olla vaikeaa. Minulle Kensingtonin palatsiin tutustuminen oli mielenkiintoinen kokemus, ja sitä on helppo suositella varsinkin kaikille Britannian kuninkaallisesta historiasta kiinnostuneille.

Kävin edellisellä Lontoon-matkallani kaupungin liikennevälinemuseossa, joka osoittautui todella mielenkiintoiseksi paikaksi. Museossa voi tutustua menneen ajan julkisiin kulkuvälineisiin ja esimerkiksi maailman vanhimman metroverkoston historiaan.

Suunnittelen yleensä matkojani melko huolellisesti, mutta tämä museovierailu on hyvin spontaani ratkaisu. Meille jää puolitoista tuntia ylimääräistä aikaa ennen lentokentälle lähtöä, jolloin päätämme astua sopivasti kohdalle osuvaan museoon. London Transport Museum sijaitsee Covent Gardenin vilkkaan kauppahallin naapurissa ja vain kivenheiton päässä monista West Endin teattereista, joten perille päästäkseen ei tarvitse suunnistaa syrjäkylille.

Museon nettisivuilla kerrotaan, että sisäänpääsyyn tarvitaan lipun lisäksi ennakkoon varattu vierailuaika. Tämä saattaa pitää vilkkaampina ajankohtina hyvinkin paikkansa, mutta me pääsemme maaliskuisena maanantaina lipunmyyntitiskin kautta jonottamatta sisään. London Transport Museumin pääsyliput ovat vuosipasseja, eli niillä pääsisi takaisin museoon niin monta kertaa kuin vuoden aikana ehtii. Museo on avoinna joka päivä joulua lukuun ottamatta. Kohde sopii hyvin koko perheelle ja meidänkin vierailumme aikaan paikalla pyörii ryhmä innokkaita päiväkotilaisia. Pieniä lapsia varten löytyy kaksikin hauskannäköistä leikkialuetta.

Aloitamme näyttelyyn tutustumisen yläkerrasta. Julistenäyttely Global Poster Galleryssa olisi juuri alkamassa opastettu kierros, mutta emme malta jäädä kuuntelemaan sujuvaa selostusta. Siirrymme sen sijaan tutkimaan vanhoja metrovaunuja. Niiden sisällä voi aistia kuinka esimerkiksi materiaalit ja kyltit kuvastavat aina omaa aikaansa.  

Museon mielenkiintoisin anti liittyy omasta mielestäni nimenomaan metron historiaan. Lontoon metro on ollut toiminnassa jo vuodesta 1863 lähtien, joten se on koko maailman vanhin. Esillä on esimerkiksi metrojunia vetänyt höyryveturi vuodelta 1866.

On hauskaa seurata animaatiota, joka kuvaa metroverkoston laajenemista vuodesta toiseen. Metrokartan katselemisesta saa sitä enemmän irti, mitä paremmin kaupungin tuntee. Esillä on myös painettuja karttoja eri aikakausilta.

Lueskelen museossa tietoa metrotunneleiden kaivamisesta sekä siitä, kuinka liukuportaiden keksiminen on helpottanut liikkumista. Lontoossa on silti edelleen joitakin syvälle maan alle rakennettuja asemia, joiden laitureille pääsee ainoastaan vanhaan tapaan hissillä tai portaita pitkin. Mieleeni tulee Russell Squaren asema, jota käytin tälläkin Lontoon-matkalla. Museossa käsitellään menneisyyden vastapainoksi myös tulevaisuutta, sillä esillä on tietoa vaikkapa lippujärjestelmien kehittämisestä.

Vanhat metrovaunut ja bussit ovat todella kiehtovia, sillä ne kertovat omalla tavallaan tarinoita Lontoon historiasta. Nautin matkoillani suuresti siitä, kuinka julkista liikennettä käyttämällä pääsee aistimaan paikallisten ihmisten jokapäiväistä elämää ja arkea. Monet Lontooseen sijoittuvat muistoni liittyvätkin liikennevälineisiin. Mikä olisikaan lontoolaisempaa kuin punainen kaksikerroksinen bussi, jonka jarrut kirskuvat sateisella kadulla? Kaikki kaupungissa käyneet muistavat varmasti myös metroissa toistuvan mind the gap -kuulutuksen.

Lontoon kaduilla on liikkunut entisaikaan myös raitiovaunuja. Ensimmäinen hevosvetoinen raitiovaunu aloitti toimintansa pari vuotta ennen metron valmistumista, mutta vetojuhdaksi vaihtui pian höyrymoottori. Myöhemmin raitiovaunut alkoivat kulkea sähköllä ja rinnalle tulivat myös johdinautot. Raitiovaunujen merkitys supistui kasvavan metroverkoston ja joustavammin kulkevien bussien vuoksi, joten raitiovaunuliikenne lakkautettiin kokonaan vuonna 1952. Nykyään Lontoossa operoi jälleen raitiovaunuja, mutta niiden vaikutus koko kaupungin liikenteeseen on kovin pieni, sillä linja kulkee kaukana keskustan eteläpuolella.

Osa näyttelystä kertoo julkisen liikenteen työntekijöiden tehtävistä maailmansotien aikana. Kuvassa oikealla näkyvä linja-auto muokattiin normaalista käytöstä niin sanotuksi taistelubussiksi, jolla kuljetettiin ensimmäisen maailmansodan sotilaita rintamalle. Metrotunneleilla on puolestaan ollut tärkeä rooli suojapaikkana, sillä ihmiset ovat sotien aikana paenneet pommituksia maan alle. Mieleeni jäävät seinille asetellut valokuvat Kiovasta ja Harkovasta, joissa nykypäivän ukrainalaisten on täytynyt etsiä samalla tavoin turvaa metroasemilta.

On kiinnostavaa tutustua Lontoon julkisen liikenteen graafisen ilmeen historiaan. Kylttien, opasteviittojen ja karttojen täytyy olla todella selkeitä, sillä ne ohjaavat päivittäin tuhansittain erilaisia matkustajia. Varsinkin metrokylttien ajaton design kuuluu Lontoon ehdottomiin tunnusmerkkeihin. Pyöreään metrotunnukseen on tehty viimeksi kuluneiden sadan vuoden aikana vain pientä hienosäätöä. Kirjasintyyppi on nimetty kehittäjänsä Edward Johnstonin mukaan.  

Museon tilat ovat verrattain pienet, joten sisälle ei mahdu kovin suurta määrää erilaisia vaunuja tai busseja. London Transport Museumiin kuuluukin myös syrjemmällä Länsi-Lontoossa sijaitseva Acton Depot, jonne on koottu huomattavasti laajempi valikoima liikennevälineitä sekä muita museoesineitä. Ensisijaisesti varastointiin tarkoitettu Acton Depot on avoinna vain joinakin viikonloppuina vuodessa, joten siellä vierailemista voi olla hankalaa ajoittaa Lontoon-matkan yhteyteen.

Käytettävissämme olleet puolitoista tuntia kuluvat liian nopeasti, vaikka ehdimmekin saada museosta hyvän käsityksen. Sopiva vierailuaika riippuu aina omista mieltymyksistä, mutta itse varaisin tänne mielelläni vähintään kaksi tai miksei kolmekin tuntia. Aikamme alkaa loppua, joten kiirehdimme museon viimeisen osan halki kohti vaatenaulakkoa ja uloskäyntiä. Niinpä kahvila ja kauppa jäävät meiltä näkemättä. Kaupasta saisi ostaa vaikkapa metron penkkien verhoilussa käytetystä kierrätysmateriaalista tehtyjä laukkuja ja muita tuotteita. Jos oikein innostuu, voi kotiinsa tilata jopa samalla materiaalilla verhoillun sohvan.

London Transport Museum tutustuttaa sekä vanhoihin liikennevälineisiin että koko kaupungin historiaan. Lontoon kasvaminen suureksi metropoliksi ei olisi ollut mahdollista ilman toimivaa julkista liikennettä, jonka avulla työpaikat ovat tehokkaasti saavutettavissa suhteellisen kaukanakin sijaitsevista kodeista käsin. Vaikka päädyinkin museoon sattumalta, olisi tämän kohteen väliin jättäminen ollut virhe. Nautin vierailusta ja voisin palata tähän museoon toistekin.

Lisätiedot museosta löytyvät London Transport Museumin omilta nettisivuilta.