Vietin aprillipäivää katsomalla jalkapalloa Milanossa. Serie A:n ottelu lähes loppuunmyydyllä stadionilla on aina elämys, vaikkei suosikkijoukkueen peli sattuisikaan kulkemaan. Vanhan sanonnan mukaan Italiassa elämä on osa jalkapalloa, eikä päinvastoin.

Inter Milano on kuulunut omaan elämääni 80-luvun lopulta lähtien, mutta olen käynyt paikan päällä peleissä vain muutamia kertoja. Ymmärsin viimein koronasulkujen aikana, että mukavia asioita kannattaa toteuttaa aina tilaisuuden tullen, joten pyrin nyt käymään Milanossa kerran kaudessa. Elämä voi yllättää, joten en ota tästä tavoitteesta minkäänlaisia suorituspaineita, mutta ainakin viime ja tänä keväänä olen löytänyt itseni San Siron lehtereiltä.

Tämän kevään pelikseni valikoituu Interin kohtaaminen perinteikkään firenzeläisseuran Fiorentinan kanssa. Suunnitelmissani oli paria viikkoa aiemmin pelattu Derby d’Italia Juventusta vastaan, mutta kun kyseinen viikonloppu ei lopulta sopinutkaan kalenteriin, tartuin houkuttelevimpaan jäljelle jääneeseen mahdollisuuteen. Otteluliput hankitaan etukäteen Interin virallisilta nettisivuilta ja peliin tarvitaan mukaan virallinen henkilöllisyystodistus, joista passi on aina varma valinta. Perille pääsee parhaiten metrolla, sillä violetin linjan pääteasema San Siro Stadio sijaitsee aivan pelipaikan vieressä. Vaunut ovat toki ennen ottelua hyvinkin täysiä.

Metrolinjan tavoin violetista väristä tunnistettava Fiorentina kuuluu Serie A:n ylempään keskikastiin ja pystyy hyvänä päivänä haastamaan minkä vastustajan tahansa. Joukkue on löytänyt mallikkaan kevätvireen ja voittanut ennen Interin kohtaamista seitsemän edellistä otteluaan. Fiorentinan palkintokaapista löytyy kaksi Italian mestaruutta sekä kuusi cupin voittoa, mutta suurimmista kunnian päivistä on jo pitkä aika. Fiorentina on saavuttanut myös Euroopan cupvoittajien cupin voiton keväällä 1961. Lempinimellä Viola tunnettu joukkue on tällä kaudella yhä mukana sekä Italian cupissa että Euroopan kolmoskilpailussa Konferenssiliigassa.

Vaikka Fiorentina onkin ollut edellisten viikkojen aikana erinomainen, voi kotijoukkuetta pitää ennakkosuosikkina. Interin kokoinen seura lähtee aina voittamaan kotiotteluitaan ja vaikka Napoli onkin karannut jo lähes varmaan mestaruuteen, käy kamppailu ensi kauden europelipaikoista kiivaana monen seuran kesken. Molemmat joukkueet siis janoavat tärkeitä sarjapisteitä. Jos taas jonoamisen kohteena on vaikkapa olut tai limonadi, löytyy stadionin ympäriltä runsaasti helpotusta. Myynnissä on luonnollisesti myös syötävää ja Interin fanituotteita.

Saavun katsomoon hyvissä ajoin ennen ottelun alkua suurin piirtein samaan aikaan, kun joukkueet tulevat nurmelle lämmittelemään. Olen valinnut paikkani alakatsomosta Interin kannattajapäädyn Curva Nordin läheisyydestä, joten kotijoukkueen pelaajat valmistautuvat otteluun aivan silmieni edessä. Heikosti esiintynyt hyökkääjä Joaquin Correa saa tilaisuutensa avauskokoonpanossa, kun ykköskärki Lautaro Martínez jää lepovuoroon. Federico Dimarco, Hakan Çalhanoğlu ja Milan Skriniar ovat loukkaantuneina sivussa, mutta koossa on silti nimekäs joukkue.

Omasta seurasta poistuneet pelaajat herättävät aina tunteita tullessaan vastustajan paidassa vastaan. Joitakin vihataan pettureina, kun taas toiset saavat osakseen ikuisen kiitollisuuden. Fiorentinan kapteeni Cristiano Biraghi kuuluu jälkimmäiseen kategoriaan. Nykyään kolmekymppinen Biraghi liittyi Interin juniorijoukkueeseen 13-vuotiaana ja yritti useaan otteeseen murtautua sinimustien edustusjoukkueeseen. Viimein kolme vuotta sitten hän sai pelata Interissä, mutta kohtalaisen hyvä kausi ei johtanut jatkosopimukseen.

Interin ultrakannattajat laulavat ennen ottelua Cristiano Biraghin nimeä ja nostavat esiin lakanan, jonka mukaan Biraghin koti on aina täällä. Vieraiden kapteeni keskeyttää valmistautumisensa otteluun, tervehtii päätykatsomoa ja nostaa toisen kätensä sydämensä päälle. Tällaiset hetket nostattavat jalkapalloromantikolle kylmiä väreitä.

Olosuhteet pelille ovat loistavat. Lauantai-iltapäivän aurinko lämmittää mukavasti ja Stadio Giuseppe Meazza eli tuttavallisemmin San Siro on käytännössä loppuunmyyty. Italian stadionien yleisömäärät ovat lähteneet koronasulkujen jälkeen ilahduttavasti nousuun. Ennen pandemiaa nähtiin monilla kausilla puolityhjiä katsomoita, mutta kansa tuntuu rajoitusten poistuttua löytäneen tiensä otteluihin. Esimerkiksi Interin katsojakeskiarvo on tällä kaudella noin 72.500, mikä tarkoittaa lähes täyttä tupaa viikosta toiseen. Paikalliskilpailija Milanin lukemat ovat samaa tasoa, ja katsomot ovat täyttyneet myös monessa muussa saapasmaan kaupungissa. 

Fiorentina osoittaa vaarallisuutensa heti pelin alusta lähtien ja Interin maalivahti André Onana joutuu venymään reilun kymmenen minuutin jälkeen jo aivan parhaimpaansa. Fiorentinan aktiivinen pelitapa ja korkealle nouseva puolustuslinja jättävät Interille tilaisuuksia nopeisiin vastaiskuihin, joita pelataan usein Romelu Lukakun tai Denzel Dumfriesin kautta. Hyökkäyspelin palaset eivät kuitenkaan osu kohdalleen. Molemmilla joukkueilla on pari hyvää maalintekopaikkaa, mutta tauolle mennään maaleitta. 

Tunnelma pysyy hienona läpi ottelun, sillä Curva Nordin sinimustat liput liehuvat ja laulu raikuu taukoamatta. Vastakkaisessa päädyssä on melko runsaslukuinen joukko vieraskannattajia, joskin heidän määränsä on pienempi kuin täällä vuotta aiemmin näkemäni Salernitanan fanijoukko.

Vauhdikkaat tilanteet jatkuvat toisella puoliajalla. Päivän hahmoihin kuuluva Fiorentinan Gaetano Castrovilli täräyttää kierteisen pallon melkein yläkulmaan. Toisessa päässä Interin Lukakun kenkä on jälleen kerran väärässä asennossa, eikä belgialaiskärki onnistu ohjaamaan palloa parista metristä tyhjään maaliin. Kun Inter ei tunnu osuvan mistään, on Fiorentinan aika iskeä. Brasilialaishyökkääjä Arthur Cabral pääsee puskemaan Biraghin antamasta kulmapotkusta. Onana yltää taas kerran paraatipelastukseen, mutta pallo putoaa suoraan Giacomo Bonaventuralle. Bonaventuralla on helppo työ puskea pallo lähietäisyydeltä verkkoon. Entinen Milanin mies ottaa maalistaan kaiken ilon irti ja juoksee käsi pystyssä miltei kentän toiseen päähän saakka.

Inter hakee tasoitusta, mutta vieraiden maali pysyy koskemattomana. Nicolò Barellan komea laukaus pysähtyy tolppaan. Myös vaihtopelaaja Raoul Bellanova saa tilaisuutensa, muttei onnistu ohjaamaan palloa lähietäisyydeltä verkkoon. Bonaventuran maali jää päivän ainoaksi ja Fiorentina vie voiton. Molemmilla joukkueilla oli useita tilanteita kääntää peli edukseen, mutta kotijoukkueen viimeistely ei ollut riittävän laadukasta. Fiorentinalle täytyy nostaa sinimustaa lippistä ja onnitella hyvästä pelistä.

Tappio tietenkin harmittaa, muttei pilaa omaa viikonloppuani. Reissu Milanoon on ollut jälleen kerran mahtava kokemus ja Interin näkeminen tällä stadionilla tuntuu aina upealta. Maalien ja varsinkin voiton tuoma euforinen tunne jää vain tällä kerralla puuttumaan. Päätän kävellä hämärtyvän kaupungin halki stadionilta keskustaan, vaikka matkaan kuluukin reilu tunti. Keväinen ilta on miellyttävän lämmin ja askel ottelun tuloksesta huolimatta kevyt. Illallisravintolat näyttävät täyttyvän ja elämä Milanossa jatkuu aivan kuten ennenkin.

Kotiin palattua on ollut aikaa miettiä Simone Inzaghin valmentaman Interin käsittämättömän kaksijakoista kevättä. Nyt tätä kirjoittaessani on pelattu pari sarjakierrosta lisää, eikä joukkue onnistunut voittamaan sen paremmin Salernitanaa kuin Monzaakaan. Kotimaan sarja on kääntymässä täydeksi katastrofiksi, mutta samaan aikaan Inter on edennyt ensi kertaa kolmeentoista vuoteen Mestarien liigan välieriin, joissa vastaan asettuu paikallisvastustaja Milan. Italian cupissa Inter pelaa finaalipaikasta Juventusta vastaan ja loppuottelussa jompaa kumpaa odottaa todennäköisesti Fiorentina.

Kritisoin italialaisseurojen äkkipikaisia valmentajanvaihdoksia, mutta Inzaghin tapauksessa on tuntunut moneen kertaan siltä, ettei häneltä löydy uutta annettavaa joukkueelle. Pelaajien motivointi niin sanottuihin tavallisiin peleihin tuntuu vaikealta, johtamiskyvyt eivät ehkä riitä, pelitapa toistaa samaa kaavaa, eikä valmentajalta löydy ennakko-odotuksista poikkeavia ratkaisuja vastustajan yllättämiseksi. Sarjapelien perusteella Inzaghi olisi saanut jo potkut, mutta cupkilpailujen erikoismies pitää penkistään tiukasti kiinni. Mestarien liigan voittamalla Inzaghista tulisi suuri sankari, jolle annettaisiin kaikki anteeksi. Inter ei ole suosikki, mutta pokaali on silti enää kolmen ottelun päässä.

Jalkapallo on Italiassa hyvin taktinen peli ja valmentajan rooli on suuremmassa valokeilassa kuin monessa muussa maassa. Suuri vastuu pettymyksistä kuuluu silti Interin pelaajille, jotka eivät tunnu saavan palloa edes tyhjään maaliin. Nykyään puhutaan paljon maaliodottamasta eli siitä, kuinka monta maalia joukkueen pitäisi luomistaan tilanteista saada keskimäärin aikaan. Interin maaliodottama on ollut kaikissa tämän vuoden puolella pelatuissa viidessätoista sarjapelissä vastustajaa suurempi, mutta voittoja on vain kuusi. Välillä ero on ollut mitättömän pieni enkä väitä, että joukkue olisi aina ansainnut yhtään enempää, mutta esimerkiksi Fiorentinaa vastaan Inter loi maaliodottamaa yli kolmen osuman verran.

Joukkueen henkistä lukkotilannetta ei lainkaan helpota, että seura saattaa taloustilanteensa vuoksi joutua luopumaan joistakin avainpelaajistaan kesän siirtomarkkinoilla. Näin ollen myös Interin johtoportaalla on todella suuri vastuu joukkueen tilanteesta. On mielenkiintoista nähdä, vaikuttaako Mestarien liigan välieräpaikka jollakin tavalla heikkoon kevätvireeseen Serie A:ssa. Sijoitusta pitäisi pystyä parantamaan, jotta portit Mestarien liigaan aukeaisivat myös ensi kaudella, ellei sitten tapahdu sellaista ihmettä, että isokorvainen pokaali matkaisi kesäkuussa Interin palkintokaappiin Viale della Liberazionen varrelle. Jalkapallon viehätys piilee pelin arvaamattomuudessa päivästä ja vuodesta toiseen, ja siksi toivonkin palaavani Milanoon taas ensi kaudella.

Blogista löytyy myös viime kauden ottelukokemus Inter–Salernitana.
Lue lisää tämän kevään matkasta jutustani Viikonloppu keväisessä Milanossa.

Sevillassa viettämieni viikkojen kohokohtiin kuului kuusi jalkapallo-ottelua. Niistä suurin ja kaunein oli kauan haaveilemani El Gran Derbi, Real Betisin ja Sevillan välillä pelattava paikallisottelu. Kyseessä on yksi Euroopan kiihkeimmistä ottelupareista.

Sevilla tunnetaan kuumana kaupunkina, jossa kaikkeen suhtaudutaan äänekkäästi ja suurella intohimolla. Aivan erityinen intohimon aihe on jalkapallo, jonka osalta Andalusian pääkaupunki on jakautunut kahtia. Täällä melkein kaikki tunnustavat joko Real Betis Balompién vihreävalkoisia tai Sevilla Fútbol Clubin punavalkoisia värejä. Seurojen stadioneilla on yhteensä noin satatuhatta paikkaa, jotka on käytännössä kaikki varattu kausikorttilaisille. Se on Helsingin kokoisessa kaupungissa paljon. Eri puolilla Sevillaa toimii nimellä peña tunnettuja kerhotaloja, joissa saman seuran kannattajat voivat tavata toisiaan, katsoa pelejä televisiosta ja nauttia juomia sekä pientä purtavaa.

Espanjan suurimmasta jalkapallo-ottelusta puhuttaessa ei voi sivuuttaa Barcelonan ja Real Madridin välistä El Clasicoa. Sevillan paikallisottelussa hävitään El Clasicolle maailmanlaajuisessa huomiossa ja tähtipelaajien määrässä, mutta kun puhutaan intohimosta, kiihkeästä tunnelmasta ja kokonaisen kaupungin pysäyttävästä tapahtumasta, ei vastaavia pelejä löydy kovin montaa koko maailmasta. Real Madrid ja Barcelona ovat suosittuja ympäri Espanjaa ja koko maailmaa, mutta Sevillassa vain kaupungin kahdella omalla joukkueella on merkitystä. Tärkeintä on kukistaa naapuriseura ottelussa, joka tunnetaan nimellä suuri paikallisottelu, El Gran Derbi.

Perheellemme järjestyy tilaisuus lähteä kuudeksi viikoksi Espanjaan ja päätämme viettää puolet tuosta ajasta Sevillassa. Tiedän että jaksolle osuu mukavasti jalkapalloa, mutta ottelukalenteri julkaistaan vasta varausten tekemisen jälkeen. Kohdalleni osuu lopulta todellinen jättipotti, sillä yksi kolmelle viikolle osuvista peleistä on Betisin stadionilla pelattava El Gran Derbi.

Olen seurannut Sevillan paikallisotteluita monesti televisiosta ja haaveillut pääseväni joskus paikan päälle kokemaan ainutlaatuista tunnelmaa. Sympatiani ovat olleet tässä kaksintaistelussa vihreävalkoisten puolella, vaikken aito bético olekaan. Valinta perustui alun perin väreihin, mutta Betis miellyttää minua muutenkin. Liityn ennen matkaa jopa Betisin jäseneksi, sillä arvelen asiasta olevan jonkinlaista käytännön hyötyä. 35 euron jäsenmaksu kannattaa, sillä saan sen avulla Eurooppa-liigan ottelun kahdesta pääsylipusta niin mojovan alennuksen, että jään ratkaisusta reilusti voitolle. Lisäksi posti tuo kotiin pienen paketillisen Betis-henkistä tavaraa sekä virallisen jäsenkortin.

Jalkapallo saapui Andalusiaan brittien mukana, ja Sevilla Foot-ball Club (nykyinen Fútbol Club) perustettiin tammikuussa 1890. Seurassa syntyi myöhemmin riitaa siitä, voitiinko mukaan ottaa työväenluokkaan kuuluvia pelaajia. Kiistan seurauksena osa joukosta perusti Betis Foot-ball Clubin, joka ristittiin kaupungin halki virtaavan joen muinaista roomalaista nimeä mukaillen. Vuonna 1914 Betis yhdistyi opiskelijoiden perustaman Sevilla Balompién kanssa. Sana balón tarkoittaa palloa ja pié jalkaa. Betis Balompié pääsi pian yhdistyttyään Espanjan kuninkaan suojelukseen, jolloin sen nimeen liitettiin sana Real. Vihreävalkoiset värit ovat suoraan Andalusian lipusta, mutta niiden sanotaan liittyvän myös skotlantilaiseen Celticiin.

Sevilla on profiloitunut porvariseuraksi, kun taas Betis edustaa perinteisesti työväenluokkaa. Rajat ovat kuitenkin vuosikymmenten kuluessa hämärtyneet ja sosiaaliryhmät sekoittuneet seurojen välillä. On myös täysin mahdollista, että samasta perheestä löytyy molempien seurojen kannattajia.

Sevilla on identiteetiltään Betisiä kunnianhimoisempi ja se on saavuttanut enemmän pokaaleja. Ainoa Espanjan mestaruus on 1940-luvulta saakka, mutta seura on voittanut maan tärkeimmän cupkilpailun Copa del Reyn viidesti. Suurinta menestystä on tullut Eurooppa-liigasta, jonka Sevilla on valloittanut peräti kuusi kertaa. Tämä menestys on myös tuoretta, sillä maanosamme toiseksi tärkeimmän kilpailun kannua nosteltiin ensi kerran vuonna 2006 ja viimeksi keväällä 2020. Maineikkain Sevillaa edustanut pelaaja on Diego Maradona, joka vietti Andalusiassa kauden 1992-93. Suomalaiset saattavat muistaa, kuinka Teemu Pukki kävi nuorena poikana Sevillassa, mutta joutui pian hakemaan nostetta uralleen muualta.

Betisin ainoa Espanjan mestaruus on sekin kaukaa historiasta, vuodelta 1935. Sen lisäksi palkintokaapista löytyy kolme Copa del Reyn voittoa. Näistä viimeisintä päästiin juhlimaan huhtikuussa 2022, mistä kovia kokeneen seuran fanit ottivatkin kaiken ilon irti. Betisin nykyinen kapteeni Joaquín taitaa olla koko seuran historian rakastetuin hahmo. Nyt jo 41-vuotias konkari murtautui aikoinaan edustusjoukkueeseen Betisin juniorijoukkueiden kautta. Uralle mahtuu myös yhdeksän vuoden harharetki muualle Espanjaan ja Italiaan, mutta Joaquín on silti ehtinyt edustaa Betisiä yli 500 kertaa. Tyylikkään Joaquínin suosio perustuu peliesitysten lisäksi kuuluisaan huumorintajuun ja loistavaa viihdyttäjää arvostetaankin koko Espanjassa.

Betisin henki kietoutuu yhteisöllisyyden ympärille ja ajatukseen siitä, ettei seuraa hylätä heikoimmillakaan hetkillä. Vihreävalkoiset ovat historiansa kuluessa jumiutuneet pitkäksi aikaa jopa kolmannelle sarjatasolle, joten béticot ovat tottuneet kärsimään. Seuran omaperäinen motto Viva el Betis manque pierda kääntyy vapaasti suomentaen muotoon Eläköön Betis, vaikka se häviää. Kyse ei ole suoranaisesta pessimismistä, vaan ajatuksena on korostaa uskollisuuden merkitystä vaikeinakin päivinä. Sevillan tunnuslause Dicen que nunca se rinde tarkoittaa suurin piirtein Sanovat, ettei se luovuta koskaan. Sinnikkyyteen vannotaan siis myös kaupungin punavalkoisella puolella.

Betis on arvioitu keskinkertaisesta menestyksestään huolimatta Espanjan neljänneksi suosituimmaksi seuraksi. Sillä on paljon kannattajia myös Sevillan ulkopuolella, koska Betis-henkisiä duunareita on muuttanut vuosikymmenten varrella esimerkiksi Barcelonaan ja Bilbaoon. Diktaattori Francon ajatuksena oli horjuttaa katalaanien ja baskien yhtenäisyyttä rakentamalla kapinallisille alueille tehtaita, joihin tarvittiin työvoimaa myös muualta Espanjasta. Köyhästä Andalusiasta lähtikin paljon ihmisiä etsimään onneaan teollisuuskaupungeista. Vaikka koti Sevillassa jäi taakse, pysyi sydän vihreänä ja sielu valkoisena. Sanotaan myös, että intohimo Betisiin siirtyy asuinpaikasta riippumatta isältä pojalle ja isovanhemmilta lapsenlapsille.

Ehdin nähdä molempien seurojen stadioneilla kaksi peliä jo ennen suurta derbyä. Ottelulippujen hankkiminen onnistuu yllättävänkin vaivattomasti Betisin ja Sevillan virallisten nettisivujen kautta. Molempien lippukaupoista voi valita haluamansa istuinpaikan ja maksaminen onnistuu sujuvasti luottokortilla. Halvin ostamistani lipuista maksaa 30 euroa, mutta hyvästä paikasta El Gran Derbiin joutuu pulittamaan 155 euroa. Tuohon peliin ei ole muutenkaan tarjolla erityisen halpoja lippuja.

Liput tulevat myyntiin vaihtelevasti, toisinaan reilua kuukautta ja joskus vain paria viikkoa ennen ottelua. En löytänyt mistään ennakkotietoa eri otteluiden lipunmyynnin alkamisesta, joten kävin seurojen verkkosivuilla varmuuden vuoksi päivittäin, kunnes olin saanut kaikki liput hankittua. Olin iloisesti yllättynyt, kun lippu jopa El Gran Derbiin järjestyi vaivattomasti Betisin sivujen kautta. Katsomot on varattu lähes kokonaan kausikorttien haltijoille, jotka voivat vapauttaa paikkojaan yleiseen myyntiin. Niinpä tarjolla on usein irtopaikkoja eri puolilla stadionia ja uusia paikkoja saattaa ilmestyä myyntiin myöhemminkin.

Betisin Estadio Benito Villamarín sijaitsee Heliópolisin alueella keskustan eteläpuolella. Joukkueen kannattajat ovat katkeria siitä, ettei kaupungin metroa ole rakennettu tähän suuntaan lainkaan. Perille pääsisi kyllä bussilla, mutta kävelen matkat mielelläni. Keskeiseltä jokirannan maamerkiltä Torre del Orolta on stadionille suoraa Avenida de la Palmeraa pitkin kolmisen kilometriä. Leveän kadun varrella on muurien takana piilottelevia mahtipontisia rakennuksia, joiden pihoilla kasvaa korkeita palmuja.

Estadio Benito Villamarinin lehtereille mahtuu noin 60.000 katsojaa. Vuonna 1929 rakennettu stadion edustaa vanhanaikaista betoniarkkitehtuuria ja ikä on remonteista huolimatta selvästi näkyvissä. Stadionin kulmalla toimii luonnollisesti fanituotekauppa, josta löydän itselleni pelipaidan ja kaulaliinan. Stadionin sisältä löytyvistä kioskeista saa voileipiä sekä alkoholitonta olutta. Espanjalaisiin tapoihin kuuluu syödä pelin aikana auringonkukansiemeniä, joiden kuoria kertyy penkkirivien alle aina valtavia määriä.

Kauden erinomaisesti aloittanut Betis saa ensimmäisessä näkemässäni pelissä vastaansa huippujoukkue Atlético Madridin. Odotan ennen ottelua hoilattavaa Betisin hymniä lähes yhtä paljon kuin itse peliä, sillä kymmenientuhansien ihmisten yhteislaulu ja valtava vihreiden kaulahuivien meri on televisiostakin nähtynä jotain todella kaunista. Kokemus on tietenkin paikan päällä koettuna vielä aivan omaa luokkaansa. Joukkueiden kannattajat ovat hyvissä väleissä keskenään ja yleisön joukossa näkyy sopuisasti muutamia vieraidenkin faneja. Ystävyyttä on vahvistanut Atléticon kannattajien viha Sevillaa kohtaan ja kansa riemastuukin, kun vieraiden fanikatsomosta kuluu Betisin paikallisvastustajaa pilkkaavia huutoja.

Itse pelissä Betis hallitsee palloa, mutta madridilaisten vastahyökkäykset tuntuvat vaarallisilta. Maalit syntyvät toisella puoliajalla. Atléticon ranskalaisvirtuoosi Antoine Griezmann yllättää Betisin maalivahdin helponnäköisesti suoraan kulmapotkusta ja sama mies tekee myös vieraiden toisen maalin. Nabil Fekirin komea vapaapotkuosuma käynnistää Betisin loppukirin, joka huipentuu laitapuolustaja Álex Morenon puskuun. Pallo kolahtaa viime hetkillä ylärimaan ja sarjapisteet lähtevät Madridiin. Kansa poistuu stadionilta rauhallisesti. Tappio on pettymys, mutta Atléticolle ei kanneta kaunaa.

Sevillan Estadio Ramón Sánchez-Pizjuán löytyy Nerviónin kaupunginosasta hieman keskustan itäpuolelta. Alun perin vuonna 1958 avattu stadion on remontoitu moderniin kuntoon ja siellä on reilut 40.000 istumapaikkaa. Aivan stadionin kyljessä toimii kiiltävä ostoskeskus ja perille pääsee halutessaan metrolla. Kuljen itse myös tälle stadionille kävellen. Saan ensimmäisellä kerralla seurata FC Københavnin kannattajakulkuetta, sillä edessä on Mestarien liigan ottelu espanjalaisten ja tanskalaisten välillä.

Ennen ottelua laulettava Sevillan hymni on lähes yhtä hieno kuin Betisilläkin. Punaiset kaulaliinat nousevat ilmaan ja vieressäni seisova harmaantunut herrasmies laulaa niin komealla äänellä ja suurella tunteella, että tuntuu melkein siltä kuin olisin päässyt toista kertaa elämässäni Placido Domingon konserttiin. Sevilla on aloittanut kauden surkeasti, eikä pelistä tule tälläkään kerralla helppoa. Pallonhallinta pysyy läpi kamppailun Sevillalla, mutta tanskalaiset kohauttavat pari kertaa osumalla maalipuihin. Tunnin tuskailun jälkeen marokkolainen vaihtopelaaja Youssef En-Nesyri saa pallon hieman onnekkaasti maaliin ja tilanne alkaa helpottaa. Lopulta Iscon komea laukaus ratkaisee pelin ja Gonzalo Montiel viimeistelee loppuhetkillä loppulukemat 3–0 kotijoukkueelle. Sevillan kannattajat saavat vaihteeksi aihetta riemuun ja punaiset kaulaliinat viuhtovat kohti taivasta.

Sevilla saa seuraavassa näkemässäni pelissä vastaansa madridilaisen Rayo Vallecanon. Joukkueen pelilliset ongelmat jatkuvat, sillä maalintekotilanteita ei pallonhallinnasta huolimatta synny. Kotiyleisö alkaa jo syystäkin hermostua hidasteluun, vastuun siirtelyyn ja huolimattomiin virheisiin. Lopulta altavastaajana peliin lähtenyt Rayo Vallecano tekee ottelun ainoan maalin nopeasta vastahyökkäyksestä. Sevillan parasta antia tarjoaa päätykatsomon faniryhmä, joka jaksaa muusta yleisöstä poiketen kannustaa kiitettävästi ottelun alusta loppuun.

Betisin toinen kotiottelu on harvinaisen mielenkiintoinen, sillä Eurooppa-liigan pelissä vieraaksi saapuu HJK Helsingistä. Ottelussa ei ole suurta panosta, sillä Betisin lohkovoitto ja Klubin viimeinen sija ovat varmistuneet jo aiemmin. Odotan Klubilta silti paljon, sillä kyseessä on suomalaisjoukkueen kauden viimeinen peli, kun taas Betisin ajatukset lienevät jo muutaman päivän kuluttua odottavassa derbyssä. HJK on kaikesta huolimatta todella vaisu ja Betisin paremmuus tulee nopeasti selväksi. Pelipaikkansa puolesta taisteleva Aitor Ruibal huudattaa kotiyleisöä kahdella komealla maalilla ja ottelu tuntuu ratkeavan jo ennen taukoa. HJK sinnittelee pitkään siedettävissä lukemissa, kunnes Fekir viimeistelee viime hetkellä Betisin voittolukemat 3–0.

El Gran Derbi pelataan sarjakauden aikana kahdesti, eli kerran molempien kotistadioneilla. Lisäksi joukkueet ovat toisinaan kohdanneet Copa del Reyn otteluissa. Historiantilastoista löytyy tällä hetkellä 138 virallista kohtaamista, joista Sevilla on voittanut 65 ja Betis 40. Vuonna 1915 pelattu ensimmäinen paikallisottelu johti mellakkaan, eikä välikohtauksilta ole säästytty sen jälkeenkään. Esimerkiksi 2000-luvun alussa elettiin hulluja vuosia, kun seurojen suurisuiset puheenjohtajat Manuel Ruiz de Lopera ja José María del Nido lietsoivat vihaa keskenään ja taisivat jopa päätyä nyrkkitappeluun.

Vuonna 2007 derbyssä tapahtui ikävä välikohtaus, kun Betisiä aiemmin luotsannut Sevillan valmentaja Juande Ramos sai katsomosta heitetyn pullon päähänsä ja joutui sairaalaan. Derbyt uhkasivat noihin aikoihin käydä muutenkin väkivaltaisiksi. Ilmapiiri muuttui vielä saman vuoden syksynä dramaattisesti, kun nuori Sevillan pelaaja Antonio Puerta menehtyi kesken ottelun saamaansa sairauskohtaukseen. Puertan kuolema kosketti myös Betisin kannattajia, monet riidoista sovittiin ja seurojen suhde muuttui entistä veljellisemmäksi. Jopa Lopera ja Nido päättivät vihanpitonsa halaamalla toisiaan. Betisin joukkue sai suru-uutisia muutamaa vuotta myöhemmin, kun Miki Roqué menehtyi syöpään. Sekä Puerta että Roqué saavat edelleen jokaisessa oman joukkueensa kotiottelussa aplodit pelinumeroidensa mukaisella peliminuutilla, kun miesten kuvat ilmestyvät tulostaululle.

Derbysunnuntai valkenee aurinkoisena. Majailemme Trianan kaupunginosassa, joka on perinteisesti Betisin kannattajien aluetta. Betisin raitapaitoja näkyykin lounasaikaan runsaasti kaduilla ja terasseilla, mutta Sevillan värit loistavat poissaolollaan. Huomaan myös useamman vihreävalkoisiin asusteisiin puetun koiran, mutta tuntuu oudolta, ettei Sevillan kannattajia näyttäydy julkisesti kuin muutamia koko päivänä. Pukeudun itsekin Betisin paitaan, sillä haluan elää El Gran Derbissa täysillä mukana.

Saavun Estadio Benito Villamarinin kulmille kaksi ja puoli tuntia ennen ottelun alkamista. En ole mitenkään etuajassa, sillä paikalla on jo tuhansia muitakin ihmisiä. Aistin sähköisen odottavaa tunnelmaa, kävelen hieman ympäriinsä pimenevässä illassa ja odottelen pelaajien bussien saapumista. Sevillan punainen bussi kurvaa stadionin edustalle poliisisaattueessa ja saa osakseen pilkkahuutoja. Betis tulee paikalle hieman myöhemmin vihreävalkoisten lippujen liehuessa ja valtavan väkijoukon osoittaessa villisti suosiota.

Ihmispaljous alkaa tiivistyä bussien saavuttua ja kansan alkaessa pyrkiä eri puolille katsomoa. Poliisit valvovat järjestystä koirineen ja hevosineen, taivaalla pörrää helikopteri, ilotulitteet paukkuvat ja ilma on sakeana vihreästä savusta. Tuntuu kuin Estadio Benito Villamarínin yllä väreilisi sähköä. Pian kattila on valmis kiehumaan.

Ilmapiiri on täysin erilainen kuin aiemmin näkemissäni peleissä, sillä nyt on selvästi kyse aivan poikkeuksellisesta tapahtumasta. Saavun katsomoon tuntia ennen pelin alkua. Kansaa valuu paikalle vähitellen ja lopulta lehterit täyttyvät ääriään myöten.

Tunnelma nousee, kun himmennetyllä stadionilla soi live-esityksenä Stereo Love ja tuhansien kännyköiden valot heiluivat musiikin tahdissa. Pelaajien saapuminen kentälle aiheuttaa kylmiä väreitä. Kymmenettuhannet kaulahuivit nousevat jälleen kerran päiden yläpuolelle ja koko katsomo kajauttaa täyttä kurkkua Betisin hymnin, jonka sanat ovat varmuuden vuoksi nähtävillä myös tulostaululla.

Katso YouTubesta videot musiikkispektaakkelista ja Betisin hymnistä.

Eteläpäätyyn nousee jättimäinen lakana eli tifo. Sen teema Escape Room Benito Villamarín nostaa esiin viime tammikuussa pelatun cup-ottelun. Silloin peli jouduttiin keskeyttämään, kun Betisin maalia juhlineesta katsomonosasta lentänyt muovikeppi osui Sevillan Joan Jordániin. Suurin syyllinen on tietysti kepin heittäjä, mutta Betisin kannattajien mielestä Sevillan pelaaja liioitteli loukkaantumistaan, jotta peli keskeytettäisiin, Sevilla pääsisi pois vastustajan stadionilta ja joukkue hyötyisi tapauksesta mahdollisimman paljon. Lopulta tuo ottelu pelattiin seuraavana päivänä päätökseen ilman yleisöä. Onneksi tänä iltana selvitään ilman välikohtauksia ja peli saadaan kerralla pakettiin.

Espanjalaisen paikallisottelun tunnelmassa on yksi merkittävä ero itselleni läheisempään italialaiseen jalkapallokulttuuriin. Saapasmaan derbyissä molempien joukkueiden kannattajat saavat käyttöönsä runsaasti tilaa ja päätykatsomoissa nähdään keskenään kilpailevia koreografioita. Täällä vierasjoukkueen faneja päästetään paikalle vain viitisensataa, kuten mihin tahansa sarjapeliin. Näin ollen kotijoukkue saa käytännössä koko katsomon tuen ja äänekkäätkin vieraat jäävät auttamatta vähemmistöön.

Sevilla on ollut useimmissa viime vuosien derbyissä niskan päällä, mutta nyt Betis lähtee peliin poikkeuksellisen suurena ennakkosuosikkina. Vihreävalkoiset taistelevat Espanjan La Ligan kärkisijoista, kun taas Sevillan alkukausi on ollut valtava pettymys. Molemmat saavat ensimmäisellä puoliajalla omat tilaisuutensa, mutta maalinteko ei onnistu. Ottelun tärkeys näkyy kentällä hermostuneina otteina. Peli pysyy yllättävänkin siistinä, kunnes Sevillan Gonzalo Montiel pysäyttää Betisin hyökkäyksen erittäin rajulla liukutaklauksella. Tuomari nostaa keltaisen kortin, mutta lähtee pian tutkimaan videota tapahtuneesta. Tuomio vaihtuu punaiseen korttiin ja yleisö saa Montielin matkan pukukoppiin tuntumaan taatusti pitkältä.

Sevilla joutuu tekemään muutoksia ryhmitykseensä, jolloin veteraani Jesús Navas otetaan vaihtopenkiltä kentälle. Hetkeä myöhemmin Betis nostaa pallon Sevillan maalin edustalle. Nemanja Gudelj yrittää purkaa tilannetta, mutta hänen potkaisemansa pallo kimpoaa Navasin kautta omaan maaliin. Yleisön riemu tuntuu rajattomalta, sillä kaikki näyttää Betisin kannalta loistavalta. Joukkue johtaa ja Sevilla joutuisi pelaamaan koko toisen puoliajan vajaalla. Tilanne muuttuu kuitenkin nopeasti. Betisin tähtipelaaja Nabil Fekir osuu palloa suojatessaan Sevillan Papu Gómezia kyynärpäällä kasvoihin. Tuomari nostaa jälleen keltaisen kortin, joka vaihtuu videotarkastuksen jälkeen punaiseksi. Tuomio menee varmaankin oikein, vaikka tilanne on Montielin ulosajoa huomattavasti kiistanalaisempi. Borja Iglesiasilla on vielä avopaikka viedä Betis tauolle kahden maalin johdossa, mutta maalivahti Bonon jalkatorjunta pelastaa Sevillan.

El Gran Derbissa viehättää tapahtuman autenttisuus. Minä itse olen tietysti täällä turistina, mutta katsomossa ei näy juurikaan muita ulkomaalaisia. Olen käynyt pari kertaa esimerkiksi Barcelonan Camp Noulla, jossa näkyvä osa katsojista on matkailijoita. Täällä paikalla on vain paikallisia miehiä, naisia ja lapsia, joille oma seura on kaikki kaikessa. Kiinnitän huomiota siihen, että tähän myöhäisillan kiihkeistä kiihkeimpään kamppailuun on saapunut myös kokonaisia perheitä. Vanhimmat ovat nauttineet eläkepäivistään jo kauan, eivätkä nuorimmat taida olla vielä kymmenvuotiaitakaan. Koko yleisö kannustaa Betisiä täydellä sydämellään ja elää joka solullaan mukana kentän tapahtumissa.

Toisen puoliajan alussa Álex Morenolla on hyvä paikka tuplata Betisin johto, mutta Bono torjuu jälleen. Tämän jälkeen Betisin tilanne alkaa synkistyä. Yleisön suosikki, lempinimellä El Panda tunnettu hyökkääjä Borja Iglesias tulee pallontavoittelutilanteeseen turhan innokkaasti ja nappulat osuvat vastustajan sääreen. Tuomari nostaa keltaisen kortin, mutta Sevillan pelaajan tehdessä kentän pinnassa hetkellistä kuolemaa, mennään vielä kolmannenkin kerran katsomaan videoita. Iglesias ajetaan ulos ja lopulta Betis onkin se joukkue, joka joutuu pelaamaan lähes koko toisen puoliajan alivoimaisena.

Pelin henki muuttuu täysin. Betis kuluttaa kokeneen maalivahtinsa Claudio Bravon johdolla aikaa kaikin mahdollisin keinoin ja yleisö vaatii Sevillan pelaajille ulosajoa jokaisesta pienestäkin rikkeestä. Tunteet kuumenevat niin kireiksi, kuin tällaisessa ottelussa voi kuvitellakin. Betisin puolustustaistelu tuntuu kestävän, kunnes puolustaja Gudeljin huikea kaukolaukaus tuo Sevillan tasoihin kymmenisen minuuttia ennen loppua. Gudelj nousee ottelun suureksi hahmoksi, jolle pelkkä tasoitusmaali ei riitä. Seuraava kaukolaukaus kolahtaa ylärimaan ja serbi nousee vielä viimeisellä lisäaikaminuutillakin Betisin rangaistusalueelle hakemaan ratkaisua. Laukaus on tälläkin kerralla hyvä, mutta 39-vuotias Bravo venyy uskomattomalta näyttävään torjuntaan. Peli päättyy tasan 1–1, mutta tulosta ei voi pitää sopuisana.

Katso ottelun kohokohdat La Ligan YouTube-kanavalta.

Tasapeli nostaa varmasti enemmän Sevillan itseluottamusta, vaikka toisaalta punavalkoiset ovat pettyneitä hukattuaan loppuhetkien maalitilanteet. Betisin leirissä ollaan myös harmissaan, koska derbyvoitot ovat viime vuosina olleet harvinaisia, ja nyt sellaiseen oli ennen ulosajoja loistava tilaisuus. En kiirehdi ulos katsomosta. Betisin kannattajat huutelevat herjoja Sevillan fanikatsomon suuntaan ja toivovat punavalkoisten pysyvän putoamisviivan alapuolella sarjan päättymiseen saakka. Itse haluaisin molempien pysyvän samalla sarjatasolla jo El Gran Derbin säilymisenkin vuoksi. En voisi kuvitella Sevillaa ilman Betisiä tai Betisiä ilman Sevillaa.

Käyn derbyn jälkeen katsomassa vielä yhden pelin ennen MM-kisoista johtuvan sarjatauon alkamista. Putoamisviivan tuntumaan juuttunut Sevilla saa vieraakseen hyvävireisen baskijoukkueen Real Sociedadin. Katsomossa on mainio tunnelma, vaikka Sevilla hakee edelleen kauden ensimmäistä kotivoittoaan La Ligan otteluissa. Toiveikkuus saa kolauksen jo reilun vartin jälkeen, kun norjalaiskärki Alexander Sørloth vie vieraat johtoon. Pian tämän jälkeen korttien viuhuminen jatkuu siitä, mihin derbyssä jäätiin. Espanjassa tulkitaan sääntökirjaa sääliä tuntematta, ja kun nappulat raapaisevat yhtään nilkan yläpuolelta, näkyy ilmassa muutakin punaista kuin Sevillan kaulahuiveja.

Sekä Ivan Rakitić että Tanguy Nianzou ovat jo noin puolen tunnin jälkeen suihkussa, joten Sevilla joutuu pelaamaan pitkään yhdeksällä miehellä. Kannattajat raivoavat tuomarille, mutta Real Sociedad pallottelee Sevillan vajaamiehisen puolustuksen läpi ja siirtyy kahden maalin johtoon. Sevilla ei kuitenkaan luovuta – dicen que nunca se rinde – ja hyökkääjä Rafa Mir puskee kuin tyhjästä kavennuksen juuri ennen taukoa. Yleisö räjähtää huutoon, joka jatkuu kiitettävällä volyymilla koko toisen puoliajan. Sevilla taistelee toivottomalta tuntuvasta alivoimastaan huolimatta loppuun saakka ja saa koko yleisön puolelleen tavalla, jollaista en muissa Sevillan peleissä ollut kokenut. Maalia ei kuitenkaan synny, vaan Real Sociedad vie voiton 2–1.

Tapaan pelin jälkeen perheeni viereisessä ostoskeskuksessa ja kun teemme lähtöä kohti majapaikkaa, huomaamme joukkueiden bussit stadionin edustalla. Aitojen taakse on kerääntynyt jonkin verran kansaa, joten liitymme joukkoon. Paikalla on paljon marokkolaistaustaisia ihmisiä, jotka odottavat erityisesti Sevillan maalivahtia Bonoa.

Odotus palkitaan, sillä Bono tulee tappiosta huolimatta tervehtimään innokasta fanijoukkoa. Todella sympaattiselta vaikuttavalla veräjänvartijalla on aikaa tulla hymyilemään yhteiskuvaan myös minun kanssani. Toivotan Bonolle onnea MM-kisoihin, ja tätä kirjoittaessani onni onkin ollut myötä. Marokko on jo yltänyt historiansa parhaaseen saavutukseen päästyään puolivälieriin, ja pelit jatkuvat edelleen. Bonosta tuli marokkolaisten kansallissankari viimeistään neljännesvälierässä, jonka rangaistuspotkukilpailussa hän ei päästänyt yhtään espanjalaisten laukausta taakseen. Miehen taso oli toki tiedossa, sillä hänet palkittiin viime kaudella Espanjan La Ligan parhaana maalivahtina.

Myös kapteeni ja elävä seuralegenda, pitkälti yli 600 ottelua Sevillan paidassa pelannut Jesús Navas käy tervehtimässä paikalla olevia ihmisiä. Romanitaustainen Navas saapui seuran juniorijoukkueeseen 15-vuotiaana ja on tehnyt upean uran huolimatta paniikkikohtauksista, koti-ikävästä sekä masennuksesta, joista hän on avoimesti kertonut. Yhteiskuva jää ottamatta, mutta ehkä se olisikin ollut Betis-sympatioideni vuoksi liikaa. On joka tapauksessa aina mielenkiintoista nähdä urheilijoita kentän ulkopuolella, koska lyhyenkin tapaamisen perusteella muodostuu jonkinlainen kuva siitä, millaisista ihmisistä on kysymys.

Kaikki Sevillassa näkemäni pelit olivat hienoja elämyksiä. Paikan päällä nähdyissä jalkapallo-otteluissa on kyse paitsi urheilusta, myös ennen kaikkea yhteisöllisyydestä, tunnelmasta sekä suurista tunteista. Niitä eteläeurooppalainen jalkapallo tarjoaa yllin kyllin. Oma seura, oli se sitten Betis tai Sevilla, on tässä kaupungissa elämäntapa ja tärkeä osa ihmisen identiteettiä. Varsinkin El Gran Derbi jää mieleen unohtumattomana spektaakkelina ja yhtenä parhaista jalkapallokokemuksistani, vaikka kolme ulosajoa vaikuttivatkin itse peliin harmillisen paljon.

Aitoa béticoa minusta ei kaikesta huolimatta tullut. Suosikkiseuranani Espanjassa pysyy aina Osasuna, eikä senkään merkitys ole kovin tärkeä Milanon Interiin tai Suomen ja Italian maajoukkueisiin verrattuna. Betisin ja myös Sevillan pelejä on silti näiden kokemusten jälkeen entistä mielenkiintoisempaa katsoa televisiosta. ¡Viva el Betis, manque pierda!