Eurooppa
Euroopan kylät – 10 suosikkia

Olen julkaissut aiemmin suosikkilistani suurkaupungeista, keskikokoisista kaupungeista ja pienistä kaupungeista. Neliosaisen sarjan päätösjaksossa päästään lopulta kyläsarjaan, joka on tulvillaan sympaattisia ja idyllisiä paikkakuntia.
Tälläkin kerralla oli haastavaa määritellä, minkäkokoiset asutuskeskukset kelpuutetaan listalle. Jotkut valituista paikoista ovat puhtaasti muutaman sadan asukkaan pikkukyliä. Mukana on kuitenkin myös parin tuhannen asukkaan kaupunkimaisempia paikkoja, jotka olivat liian pieniä edellisille listoille. Hain nyt joka tapauksessa kohteita, joissa voi aistia asukasluvusta riippumatta pikkukylän tunnelmaa. Alla siis kymmenen kylää, joista minulle on jäänyt lämpimimmät muistot Euroopan-matkojeni varrelta.
1. GETARIA, ESPANJA
Baaritiskiltä valitut pintxot sulavat suussa ja ne voi huuhdella alas läheisillä kukkuloilla valmistetulla txakoli-viinillä. Ruoalla on tärkeä osa Baskimaan kulttuurissa, ja siitä on mukava nauttia Getarian kaltaisessa pienessä kylässä, jossa paikallisen kansan vilkas puheensorina leviää ravintoloista kujien varsille. Myös Baskimaan sykähdyttävät maisemat ja katkera historia jättävät pysyvän jäljen sydämeen.
Majoituimme matkallamme kahdeksi viikoksi Getarian kukkuloille kävelymatkan päähän kylän keskustasta. Vanhakaupunki sisältää muutaman pittoreskin kujan, riittävän monta ravintolaa sekä tietenkin pari pintxo-baaria. Kalastussataman vieressä on lapsiystävällinen pitkä hiekkaranta ja paikalliskulttuuriin voi tutustua vaikkapa pelotakentän laidalla, jossa baskit mittelevät taitojaan ikivanhan pallopelin äärellä. Tällaiseen paikkaan on ilo kotiutua ja toivoa palaavansa joskus takaisin.
Lue lisää: Getaria – Baskimaan täydellinen kyläidylli
Katselemme upeaa auringonlaskua korkealta kukkulalta ja näemme, kuinka peräkkäiset vuorijonot häipyvät sinisen sävyissä kaukaisuuteen. Hiljaisuuden rikkoo vain taustalta kuuluva petanquekuulien kilinä. Tuntuu kuin olisimme löytäneet autenttisuudessaan täydellisen ranskalaisen pikkukylän. Vierailumme on varsin lyhyt, mutta se jää hyvin mieleen.
Provencen sisämaassa sijaitsevaan Tourtouriin on helppo ihastua ensi silmäyksellä. Täällä on kapeita kujia, ikivanhoja kivitaloja ja kukkaistutuksia. Seiniä koristavat iloisenväriset ikkunaluukut ja pienen keskusaukion laitoja hallitsevat pari perinteistä ravintolaa. Elämä maaseudun keskellä soljuu entisaikojen malliin, eikä kenelläkään näytä olevan kiire minnekään. Tämä jos mikä on Ranskaa parhaimmillaan.
Lue lisää: Tourtour – täydellinen ranskalainen idylli
Tryffeleitä, oliiviöljyä ja juustoa! Hunajaa, kinkkua sekä viiniä! Motovunin putiikeissa kaupitellaan paikallisia makuja ja tarjotaan mielellään maistiaisia. Vehreiden viljelysmaiden ympäröimässä kylässä ollaan syystäkin ylpeitä kotiseudun omista tuotteista. Nautimme leppoisasta tunnelmasta ja kuvauksellisista kujista, joita ei tosin riitä kovin pitkälle kierrokselle.
Pieni Motovun kuuluu Istrian niemimaan tunnetuimpiin nähtävyyksiin. Paikallisten rakastaman taruhahmon Veli Jožen kotikylä vetää varsinkin kesäkaudella turisteja puoleensa, mutta omalla syyskuisella retkellämme ei ole liian vilkasta. Kierrämme kylän ympäri auringon paahtamaa keskiaikaista muuria pitkin ja nautimme täysin rinnoin ympärillä levittäytyvistä maisemista.
Lue lisää: Motovun – lempeän jättiläisen kylä
Merituuli puhaltaa viileästi, mutta aurinko valaisee satamaa reunustavaa rakennusten rivistöä. Kirpeä sää ja hyiset aallot eivät ole mitenkään poikkeuksellisia näillä main, mutta Dingle tunnetaan ennen kaikkea värikkäistä taloistaan, monista pubeistaan sekä turistiveneitä tervehtivästä Fungie-delfiinistä. Täältä löytyy myös aito ja alkuperäinen Murphy’s Ice Cream -jäätelöbaari, jonka maanmainiot maut ovat sittemmin levinneet muuallekin Irlantiin.
Olen pysähtynyt Dinglessä kahdesti maisemakierrosten varrella. Kodikkaalta tuntuva Dingle on virallisesti niemimaansa ainoa kaupunki, mutta se sopii kahdellatuhannella asukkaallaan hyvin kylien joukkoon. Niemimaan kiertävä autoilureitti kuuluu saaren kauneimpiin ja Dinglen kaupunki on jo lounaspaikkojensa ansiosta luonteva pysähdyspaikka matkan varrella. Irlannin muista kylistä ja pikkukaupungeista suosittelen myös esimerkiksi Kinsalea, Kenmarea sekä Doolinia.
Lue lisää: Dinglen niemimaa – kappale kauneinta Irlantia
5. GOURDON, RANSKA
Vaaleiden kivitalojen reunustamilla kujilla voi aistia hentoa laventelin tuoksua, joka kantautuu muutamista parfyymipuodeista sekä koristeistutuksista. Pieni Gourdon tuntuu hiljentyneen kesäisen iltapäivän helteeseen, eikä harvoilla kulkijoilla ole kiirettä minnekään. Kissatkin ovat nukahtaneet varjoihinsa. Kauniiden kujien lisäksi voi ihailla häikäisevää maisemaa, joka yltää kauas merelle saakka. Gourdon tuntuu juuri täydelliseltä kohteelta leppoisan lomapäivän retkelle.
Gourdon on tyypillinen village perché eli muurien suojaama kylä, jollaisia näkee monilla Provencen kukkuloilla. Nykyään niin idyllisten vanhojen kylien taustalla on levoton keskiaika, jolloin ihmiset suojautuivat rakentamalla asumuksensa jyrkänteiden reunoille ja turvasivat kulkuväyliksi kelvanneet ilmansuunnat tukevilla muureilla.
Lue lisää: Gourdon – kylä Provencen taivaalla
6. PANICALE, ITALIA
Askelten kaikuminen kivisillä kujilla ja vuosisatoja nähneet rakennukset kuuluvat monen tältä listalta löytyvän kylän ominaisuuksiin. Sellainen on myös Umbrian alueelta löytyvä Panicale, jonne päädymme vuokratalon emännältä saadun vinkin perusteella. Kuvankauniissa Panicalessa viehättää myös hiljaisuus, sillä se ei vaikuta olevan erityisen tunnettu matkailukohde.
Nautimme erinomaisen lounaan Lillo Tatini -ravintolan terassilla, kierrämme kujat pariin kertaan ympäri ja pysähdymme ihailemaan kauas Trasimeno-järvelle asti yltävää maisemaa. Retki jää mieleen onnellisena kokemuksena vielä vauvaiässä olleen esikoisen kanssa. Italian vihreäksi sydämeksi kutsuttu Umbria on viihtyisää seutua, jonne voisi palata aina uudelleen. Myös alueen tunnetuimmat kaupungit Orvieto, Perugia ja Assisi ovat hyvinkin vierailun arvoisia.
Lue lisää: Panicale – Umbrian kätketty helmi
Jos lounas venähtää joskus pitkäksi, se tapahtuu helpoiten iltapäivän raukeuteen unohtuneen pikkukylän terassilla. Slovenialainen Šmartno on juuri tällainen paikka, jonne on hyvä pysähtyä nautiskelemaan kelloa katselematta. Šmartnoon on helppo ihastua ensi silmäyksellä, mutta pari kujaa on kävelty ympäri muutamassa minuutissa. Niinpä vastustamattomalta tuntuva kylä olisi aivan liian nopeasti nähty, ellei sen tunnelmia jäisi aistimaan hitaan aterian äärelle.
Goriška Brda on yksi Slovenian tunnetuimmista viinialueista, ja sen kumpuilevat maisemat tuovat mieleen kivenheiton päässä sijaitsevan naapurimaan Italian. Šmartnon lähistöllä kannattaa kiivetä myös Gonjačen näkötorniin, jonka huipulta saa yhdellä silmäyksellä käsityksen Goriška Brdan kauneudesta.
Lue lisää: Goriška Brda – retkellä Slovenian viinimaisemissa
Ylämäkeen nouseva kuja päättyy aukiolle, jonne on kerääntynyt muutama muukin maiseman ihailija. Syömme gelateriasta mukaan ostamiamme jäätelöitä ja katselemme, kuinka laaksoja ja kukkuloita myötäilevät viiniviljelmät jatkuvat silmänkantamattomiin. Näkymä vain paranee, kun kiipeän viereisen kellotornin Torre Campanarian huipulle. Täältä voi katsella myös La Morran punertavia kattoja.
Italian kauneimmista kukkulamaisemista puhuttaessa moni mainitsee ensimmäisenä Toscanan, kun taas Piemontessa sijaitseva Langhe tunnetaan huonommin. Langhen kumpuileva viininviljelymaisema on päässyt Unescon maailmanperintölistalle ja seudun rypäleistä tuotetaan Barolon sekä Barbarescon kaltaisia laatuviinejä. Langhen ihastuttavia kyliä on hauska kierrellä vaikkapa pienellä Fiatilla. Itselleni ovat jääneet parhaiten mieleen nimenomaan La Morra sekä Neive.
Lue lisää: Viiniä ja maisemia – tunnetko jo Italian Langhen
Iloisen värikkäät parikerrokset talot reunustavat mukulakivien päällystämää pääkatua. Ohitamme punavalkoisin värein koristellun karamellikaupan, sitten toisen ja kolmannen. Smålannissa sijaitseva Gränna on piparmintulta maistuvien polkagris-karkkien koti, ja sen kyllä huomaa. Puodeissa pääsee myös seuraamaan karamellien valmistamista.
Gränna on Getarian lisäksi listan toinen kylä, jossa olen viipynyt yön yli. Jönköpingin kuntaan kuuluva parintuhannen asukkaan taajama on rakennettu suuren Vättern-järven rannalle. Se sopii mainiosti taukopaikaksi pitkäveteisellä E4-tiellä Tukholman ja Tanskan välillä. Grännassa karkkien ostoa pidempään viihtyvät voivat hyödyntää myös lauttayhteyden läheiselle Visingön saarelle.
Lue lisää: Gränna – kaupunki kuin joulukaramelli
Perille päästyään ei tarvitse ihmetellä, miksi juuri Ólympos kuuluu Kárpathoksen saaren harvoihin nähtävyyksiin. Helteisen hautausmaan laidalta avautuva maisema on kuin suoraan postikortista. Kukkulan jyrkille rinteille rakennettu kylä eli kauan eristyksissä, jotta sen asukkaat pysyisivät suojassa Egeanmerellä mellastaneilta merirosvoilta. Modernit mukavuudet ja maantie ovat toki saapuneet jo Ólympokseenkin, mutta perinteistä halutaan pitää yhä kiinni vähintäänkin turistien houkutukseksi.
Omasta Ólympoksen-vierailustamme alkaa olla jo 15 vuotta, mutta jo silloin turismi näkyi selvästi kujien varrella. Koristeellisiin perinneasuihin pukeutuneet asukkaat kauppasivat jos jonkinlaisia huiveja ja maustepusseja, mutta Ólympoksessa oli silti poikkeuksellista viehätystä. Kuvaukselliset kujat sekä jyrkänteeltä avautuva huima merimaisema jäivät mieleen, ja saivat Ólympoksen mahtumaan tällekin listalle.
Oma listani kuvastaa melko hyvin sitä, minne matkani ovat viime vuosina johtaneet. Pikkukyliin pääsemiseksi ei ole autoilua helpompaa vaihtoehtoa ja moni yllä mainittu paikka on tullut tutuksi joltakin vuokratalolta käsin tehdyllä retkellä. Samalla on helppo huomata, etteivät matkani ole kattaneet läheskään koko maanosaa. Siksi keräsinkin alle linkkejä muutamiin muihin kylähullujen blogeihin ja niistä löytyviin vinkkeihin.
Unelmatripin kylälöydöistä itseäni kiinnostaisi eniten Ribeauvillé, joka on jäänyt tunnettuudessa naapurinsa Colmarin varjoon. Jenni on kolunnut söpöjä kyliä myös muun maussa Normandiassa ja Kataloniassa.
• Ribeauvillé: kaunis viinikylä Ranskan maaseudulla
• Kolme kuvankaunista kylää Normandiassa
• Autolla Euroopassa: Besalú, kylä toiselta aikakaudelta
Toisiin maisemiin -blogin Hanneli on kierrellyt ahkerasti Euroopan pikkukylissä ja löytänyt muun muassa nämä helmet.
• Istrian kukkulakylä Oprtalj odottaa löytämistä
• Frigiliana, Andalusian hurmaava valkoinen kylä
• Zagorin hurmaavin kylä Papingo
Näkymiä vihreältä kukkulalta -blogi on paras tietolähde Rooman ympäristöön. Tässä blogissa pääsee nauttimaan monen italialaiskylän tunnelmista.
• Italian kaunein kylä
• Kahdeksan kauneinta kylää Laziossa
• Civita di Bagnoregio: supersuosittu ja elinvoimaisen oloinen “kuoleva kaupunki”
Mutkia matkassa -blogista löytyy juttu sardinialaisesta kylästä, jossa olen itsekin viettänyt kerran kesälomaa. Harkitsin Castelsardoa omalle listallenikin.
• Castelsardo – onko tässä Italian kaunein kylä?
Merjan matkassa -blogissa kerrotaan puolestaan ihastuttavasta kroatialaisesta kylästä, johon olen itse ehtinyt tutustua vain pintapuolisesti ohikulkumatkalla.
• Cavtat – Kroatian helmi
Martan matkassa -blogista löytyy paljon Sveitsi-juttuja maassa asuttujen vuosien varrelta. Tässä niistä muutamia.
• Ihania pikkukyliä Sveitsissä, idyllinen Coppet
• Fête du Raisin viinijuhlat Fechyn kylässä
• Sunnuntaiajelulla: Romainmôtieriin lehmänkellomarkkinoille
Suunnaton-blogin Wales-postaukset ovat nostaneet Snowdonian korkealle omissakin matkahaaveissani. Kansallispuistomatkan varrelle mahtuisi varmasti monta tutustumisen arvoista kylää.
• 5 syytä matkustaa Snowdonian kansallispuistoon Walesiin
Lue myös aiemmat listaukseni:
• Suurkaupungit – 12 suosikkia
• Keskikokoiset kaupungit – 10 suosikkia
• Pienet kaupungit – 10 suosikkia

Eurooppa
12 mieleenpainuvaa kirkkoa Euroopassa

Kirkot kuuluvat monen kaupungin tärkeimpien nähtävyyksien joukkoon. Kokosin näin pääsiäisen aikaan listan eurooppalaisista kirkoista, jotka ovat jääneet itselleni parhaiten mieleen.
Matkoilla Euroopan eri maissa on tullut vastaan lukemattomia sykähdyttäviä kirkkoja. Halusin nyt nostaa esiin muutamia näyttäviä katedraaleja, hienoja kirkkoja ja pieniä kappeleita, jotka ovat jääneet itselleni erityisen hyvin mieleen. Valitsin listalle keskenään erilaisia rakennuksia, joista osa on hieman erikoisiakin. Tämä ei siis ole luettelo Euroopan kauneimmista kirkoista, vaan paremminkin kokoelma kohteista, joihin liittyy jonkinlainen tarina.

1. Pietarinkirkko, Rooma
Tuntuu luonnolliselta aloittaa lista Euroopan suurimmasta kirkosta, jonka mittasuhteet ovat todella vaikuttavia. Muistan nauttineeni rakennuksen mahtipontisuudesta symmetrisellä Pietarinaukiolla myös joskus yllä olevaa kuvaa hiljaisempaan aikaan. Vatikaanivaltiossa keskellä Roomaa sijaitseva Pietarinkirkko on koko roomalaiskatolisen kirkon keskus. Parhaat Vatikaaniin liittyvät muistoni ovat eräältä tammikuulta, kun kiipesimme kupolissa olevalle näköalatasanteelle. Kupolissa oli silloin hiljaista, sillä seuranamme oli vain yksi utuista kaupunkia ihaillut nunna. Roomassa käydessä on hyvä muistaa, että kaupungissa on paljon muitakin upeita kirkkoja, joihin pääsee Pietarinkirkosta poiketen jonottamatta sisään.

2. Sacré-Cœur, Pariisi
Montmartren kukkulaa hallitseva Sacré-Cœurin basilika näkyy kauas Pariisiin. Upeista kupoleista tunnettu kirkko on mielestäni parhaimmillaan nimenomaan ulkopuolelta nähtynä, mutta paikan päällä kannattaa toki kurkistaa myös sisälle. Muistan yhä ensimmäisen vierailuni Sacré-Cœurissa, kun pidimme täällä pääsiäisen aikaan sadetta ja kuuntelimme samalla tunnelmallista kuorolaulua. Olen käynyt tässä kirkossa kaikilla neljällä Pariisin-matkallani, mutta kuluttanut sitäkin enemmän aikaa rakennuksen edustalla olevilla portailla istuen ja hienoja kaupunkinäkymiä ihaillen. Jos maisemia haluaa katsella vieläkin korkeammalta, voi kiivetä Sacré-Cœurin kupoliin.

3. Milanon tuomiokirkko
Italiassa riittää toinen toistaan komeampia tuomiokirkkoja, joista valitsen nyt mukaan itselleni tutuimman eli Milanon Duomon. Duomo di Milanon parasta antia on mielestäni kattotasanne, jolla on tilaa ihailla kaupunkia eri suuntiin. Katolta käsin voi myös tutkia lähietäisyydeltä kaupunkia vartioivia pyhimysten patsaita. Näistä korkeimmalla on nimellä Madonnina tunnettu kullattu Neitsyt Maria, jota pidetään koko kaupungin symbolina. Myös goottilaistyylisen katedraalin koristeelliset ulkoseinät sekä tummanpuhuvat sisätilat ovat vaikuttavaa nähtävää. Jättimäistä tuomiokirkkoa ei rakennettu hetkessä, sillä 1300-luvulla alkanut urakka päättyi lopullisesti vasta loppiaisena 1965.
Lue lisää jutustani Duomon katto – Milanon paras nähtävyys?

4. Sagrada Família, Barcelona
Arkkitehti Antoni Gaudín mestariteoksen Sagrada Famílian rakennustyöt alkoivat jo vuonna 1882, mutta kirkko ei ole valmistunut vieläkään. Gaudí otti suunnittelutyöt tosissaan, sillä hän omisti koko ajan kunnianhimoisemmaksi muuttuneelle projektille elämänsä neljä viimeistä vuosikymmentä ja muutti lopulta kirkkoon asumaan. Gaudí jäi raitiovaunun alle kesällä 1926, ja Sagrada Família olisi nyt tarkoitus saada viimein valmiiksi tasan sata vuotta myöhemmin. Olen käynyt ihailemassa Gaudín omaperäistä ja jopa surrealistista arkkitehtuuria vuosina 2001 sekä 2008, ja olisi kieltämättä hienoa nähdä Sagrada Família vielä kerran täysin valmiina. Arvostan kovasti Antoni Gaudín persoonallisia töitä, joita on Barcelonassa paljon muitakin.

5. Sainte-Chapelle, Pariisi
Pariisissa on paljon näyttäviä kirkkoja, joista nostan esiin vielä Sainte-Chapellen. Goottilaistyylinen rakennus valmistui 1200-luvulla kuninkaalliseksi kappeliksi. Kappeleita on täällä jopa kahdessa kerroksessa, joista ylempi on selvästi näyttävämpi. Sitä hallitsevat häikäisevän kauniit lasimaalaukset, jotka tekevät Sainte-Chapellesta yhden Pariisin upeimmista nähtävyyksistä. Ikkunamaalaukset ovat täynnä yksityiskohtaisia kuvia, jotka kertovat raamatullisia tarinoita. Sainte-Chapelle sijaitsee Seine-joen saarella Île de la Citélla, jossa se kohoaa melko ahtaalla sisäpihalla muiden rakennusten puristuksessa.

6. Madonna del Ghisallon kappeli, Magreglio
Edellistä huomattavasti vaatimattomampi kappeli sijaitsee pikkuruisessa Magreglion kunnassa kauniin Comojärven tuntumassa. Madonna del Ghisallon kappeli sykähdyttää erityisesti pyöräilyn ystäviä ja sitä voikin kutsua sanan varsinaisessa merkityksessä aidoksi urheilupyhätöksi. Paavi Pius XII julisti vuonna 1949 Ghisallon Madonnan pyöräilijöiden suojeluspyhimykseksi, ja tämä pieni pyhättö onkin täyttynyt pyöräilijälegendojen kilpapyöristä sekä muista muistoesineistä. Kappeli on rakennettu Italian ympäriajossakin käytetyn nousun päälle, ja monet pyöräilyn harrastajat pysähtyvät lenkkinsä varrella kappeliin. Madonna del Ghisallon kappelissa vieraileminen oli minulle hyvin koskettava kokemus. Kappelin vieressä toimii pyöräilymuseo.
Lue lisää jutustani Madonna del Ghisallo – pyöräilijöiden pyhättö.

7. Pyhän Patrickin katedraali, Dublin
Viehättävällä Irlannin saarella on paljon kiinnostavia harmaakivisiä kirkkoja, joista valitsin nyt mukaan kaikista suurimman. Irlannin suojeluspyhimykselle omistettu goottilainen katedraali sijaitsee Dublinissa samalla paikalla, jossa Pyhän Patrickin uskotaan kastaneen ihmisiä kristinuskoon vuoden 450 tienoilla. Pyhän Patrickin katedraali rakennettiin 1200-luvulla katoliseksi pyhäköksi, mutta se on ollut englantilaisten 1500-luvulla suorittamasta uskonpuhdistuksesta lähtien anglikaaninen kirkko. Rakennuksen parasta antia ovat sisätilat, joissa voi kuluttaa paljonkin aikaa veistoksiin, hautoihin ja muihin yksityiskohtiin tutustuen.

8. Sevillan katedraali
Unescon maailmanperintöluetteloon kuuluvaa Sevillan katedraalia voi pitää kaupunkinsa keskipisteenä. Yksi maailman suurimmista kirkkorakennuksista on sisältä päin hieman hämmentävä, sillä pääalttari on sijoitettu melko ahtaasti niin, ettei sen edustalla ole suurta avointa tilaa seurakunnalle. Katedraali muistuttaa jopa taidenäyttelyä, sillä ihailtavana on paljon koristeellisia sivukappeleita sekä erilaisia taideaarteita ja merkkihenkilöiden hautoja. Katedraalin vieressä kohoava upea kellotorni La Giralda on perintöä islaminuskoisten maurien ajalta. Torniin voi kiivetä katselemaan maisemia. Sekä katedraali että La Giralda ovat suosittuja turistikohteita, joten pääsyliput kannattaa hankkia hyvissä ajoin etukäteen.
Lue lisää jutustani Sevillan päänähtävyydet katedraali ja Alcázar.

9. Hallgrímskirkja, Reykjavík
Reykjavíkista löytyvä Hallgrímurin kirkko on koko Islannin korkein rakennus. Kirkon moderni, yksinkertainen ja mahtipontinenkin arkkitehtuuri heijastelee Islannin luontoa ja sopii maan henkeen hyvin. Syksyllä 1986 valmistuneen kirkon rakentamiseen kului peräti neljäkymmentä vuotta, ja se on omistettu islantilaiselle runoilijalle ja kirkonmiehelle Hallgrímur Péturssonille. Omasta vierailustamme on jäänyt parhaiten mieleen tornin näköalatasanne, jolta aukeaa hienot maisemat kauas kaupungin ulkopuolelle. Opimme myös kantapään kautta, ettei kirkontorneissa vierailuja kannata ajoittaa puolenpäivän kellonlyöntien aikaan.

10. Pyhän Annan kirkko, Vilna
Pieni on joskus kaunista, ja tämä pätee ainakin Liettuan pääkaupungista löytyvään Pyhän Annan kirkkoon. Ehkä juuri nimenomaan lilliputtimainen koko on se, joka tekee goottilaisesta punatiilikirkosta niin kiehtovan. Itse Napoleonkin ihastui aikoinaan Pyhän Annan kirkkoon niin palavasti, että uhkasi viedä sen mukanaan Pariisiin. Tyylikkäät punatiiliseinät ovat säilyneet käytännössä alkuperäisessä asussaan jo yli viisisataa vuotta ja kirkko onkin parhaimmillaan nimenomaan ulkoa päin ihailtuna. Ei barokkityylisissä sisätiloissakaan toisaalta mitään vikaa ole.

11. Chapelle du Rosaire, Vence
Henri Matissen suunnittelema Chapelle du Rosaire sijaitsee pienen Vencen kaupungin laidalla noin kymmenen kilometrin päässä Ranskan Rivieran rannikolta. Rakennus on ulkopuolelta kovin vaatimaton, mutta kappelin viehätys piilee maailmankuulun taidemaalarin luomissa sisätiloissa. Valokuvaus kappelin sisällä on valitettavasti kielletty. Pieni pelkistetty kappeli on jäänyt mieleeni koskettavana paikkana, jonka kohokohtiin kuuluvat Henri Matissen kolmiväriset ikkunamaalaukset. Matisse itse oli ateisti, mutta taiteilija lupautui vanhoilla päivillään suunnittelemaan kappelin kiitoksena häntä vakavassa sairaudessa auttaneelle hoitajalle. Nunnaksi ryhtynyt sairaanhoitaja ja hänen dominikaanisisarensa saivat käyttöönsä aivan ainutlaatuisen kappelin.

12. Luojan Arkki, Krakova
Tällä Krakovassa näkemälläni kirkolla on erityinen historia. Arka Pana eli Luojan Arkki sijaitsee keskustan ulkopuolella Nowa Hutassa, joka rakennettiin aikoinaan kommunistiseksi mallikaupungiksi. Suurin osa asukkaista oli hartaita katolisia, mutta kommunistihallinto kielsi kirkon rakentamisen alueelle. Nykyisen kirkon paikalla oli vain maahan pystytetty risti, kun muuan Karol Wojtyla piti täällä saarnojaan. Maailma oppi myöhemmin tuntemaan herra Wojtylan nimellä paavi Johannes Paavali II, ja paikalle syntyi lopulta kokonainen kirkko paikallisten asukkaiden talkootyöllä. Kymmenvuotinen urakka valmistui keväällä 1977. Kirkon tyylikkäästi pelkistetyt sisätilat eivät noudata perinteistä katolista arkkitehtuuria, vaan muistuttavat modernien suomalaisten kirkkojen ilmettä.

Listoja on aina hauska koota, vaikka niiden ulkopuolelle jää väkisinkin paljon mainitsemisen arvoisia kohteita. Nyt syrjään joutui monta mielessäni ollutta kuuluisaa katedraalia sekä muutamia vähemmän tunnettuja kirkkoja. Päätin, että mukaan pääsee korkeintaan kolme edustajaa samasta maasta, joten varsinkin moni ihailemani italialainen kirkko jäi nyt listan ulkopuolelle. Katsotaan siis, tulisiko tälle listalle joskus myös jatko-osa.
Lue myös juttuni 10+1 sykähdyttävää kirkkoa Suomessa.
Eurooppa
Euroopan kauneimmat sillat

Euroopassa on paljon kuuluisia siltoja, joista esittelen nyt kaksikymmentä. Jotkut ovat jääneet mieleen arkkitehtuurinsa vuoksi, toiset tunnelmansa ansiosta ja monilla on erityistä historiallista arvoa. Mukana on niin mahtipontisia kuin pieniäkin siltoja.
Sillat kiehtovat monellakin tapaa. Niitä rakennetaan yhdistämään ihmisiä ja paikkoja, ne näyttävät parhaimmillaan upeilta sekä ovat toisinaan uskomattomia insinöörityön taidonnäytteitä. Kokosin listalle 16 omilta matkoiltani parhaiten mieleen jäänyttä siltaa ja lisäsin loppuun vielä neljä sellaista, jotka haluaisin päästä joskus näkemään. Osa matkoistani on tehty ennen siirtymistä digikameran käyttöön, joten mukana on itse ottamieni lisäksi kuvapankista löytyneitä kuvia.

1. KAARLENSILTA, PRAHA
Olen maininnut Kaarlensillan blogissani monesti aiemminkin, joten ei liene yllätys, että se löytyy heti tämän listan ykköspaikalta. Mieleeni on jäänyt sillan tunnelma lapsuuden Tšekkoslovakian-matkalla sekä muutama vuosi sitten kokemani auringonnousu, jolloin muuten niin ruuhkainen silta oli lähes autio. Vankkaa Vltava-joen ylittävää kivisiltaa koristavat lukuisat patsaat. Kansallispyhimys Jan Nepomukin patsaan jalustassa olevan laatan koskettaminen varmistaa paluun uudelleen Prahaan.
Lue lisää kohteesta: Monien tunnelmien Kaarlensilta

2. PONTE VECCHIO, FIRENZE
Ponte Vecchio jää taatusti mieleen, sillä Arno-jokea reunustavat keskiaikaiset rakennukset näyttävät jatkuvan lähestulkoon saumattomasti veden päälle. Vilkkaalla sillalla toimii lukuisia koruliikkeitä. Ponte Vecchiolla työskenteli alun perin teurastajia, mutta heidät häädettiin hajuhaittojen vuoksi ja tilalle saapui jo vuosisatoja sitten kultaseppiä. Ponte Vecchio on nimensä mukaisesti Firenzen vanhin silta ja myös ainoa, jota ei tuhottu toisessa maailmansodassa.

3. KAPELLBRÜCKE, LUZERN
Yksi Euroopan kuvauksellisimmista ja erikoisimmista silloista löytyy Sveitsin Luzernista, joka on muutenkin varsin kaunis kaupunki. Euroopan vanhin puusilta ylittää Reuss-joen viistosti, jolloin sille kertyy mittaa parisataa metriä. Tunnelmallisen kävelysillan kattorakenteissa on vanhoja kolmionmuotoisia maalauksia, jotka esittelevät paikallista historiaa. Sillan yhteydessä on keskeltä jokea kohoava Wasserturm, jota on käytetty vuosisatojen kuluessa muun muassa vankilana.

Kuva: Pixabay
4. TOWER BRIDGE, LONTOO
Tower Bridge on yksi Lontoon tunnetuimmista nähtävyyksistä ja se ansaitsee paikkansa tämän listan kärkipäässä mahtipontisen ulkomuotonsa ansiosta. 1800-luvun lopulla valmistuneen sillan haluttiin muistuttavan viereistä Towerin linnaa, joten sitä hallitsee kaksi juhlalliselta näyttävää tornia. Tower Bridgen ylemmälle tasolle asennettiin vuonna 2014 turistien iloksi lasilattia, joka on yli neljäkymmentä metriä Thames-joen yläpuolella.

5. PUENTE NUEVO, RONDA
Ronda on yksi Andalusian miellyttävimmistä ja mieleenpainuvimmista vierailukohteista. Kaupunki kohoaa korkeiden jyrkänteiden reunoilla ja jakautuu dramaattisen El Tajo -rotkon molemmille puolille. Kaupunginosat yhdistää kivinen Puente Nuevo eli Uusi silta, jolla on tosin ikää jo pitkälti yli kaksisataa vuotta. Lähes sata metriä korkea rakennelma on tärkeä maamerkki ja kuuluu ehdottomasti maanosamme vaikuttavimpiin siltoihin.
Lue lisää kohteesta: Huiman kaunis Ronda

6. HA’PENNY BRIDGE, DUBLIN
Myös pieni voi olla kaunista. Vuonna 1816 valmistunut valurautainen kävelysilta on romanttisin paikka ylittää Irlannin pääkaupunkia halkova Liffey-joki. Ennen sillan rakentamista kaupunkilaiset käyttivät kulkemiseen lauttoja. Turhaksi jäänyt lauttayhtiö sai korvauksena menettämistään tuloista periä sillan ylittäjiltä pienen maksun, minkä vuoksi silta tunnetaan edelleen puolen pennin siltana. Nykyään maksua ei enää peritä, mutta harva tietää, että sillan virallinen nimi on Liffey Bridge.

7. PONTE SANT’ANGELO, ROOMA
Rooman halki virtaavan Tiber-joen ylittää monta vanhaa siltaa. Omasta mielestäni niistä kaunein on Castel Sant’Angelon linnoituksen kohdalle rakennettu Ponte Sant’Angelo. Silta valmistui jo antiikin aikaan vuonna 134, mutta sen muoto on vuosisatojen kuluessa muuttunut jonkin verran. Siltaa koristaa kaksitoista patsasta, jotka esittävät Pyhää Pietaria, Pyhää Paavalia sekä kymmentä erilaista enkeliä. Ponte Sant’Angelo miellyttää myös siksi, että se on rauhoitettu jalankulkijoiden käyttöön.
Lue lisää kohteesta: 10 x Rooma

8. PONTE DE DOM LUÍS I, PORTO
Yksi Porton maamerkeistä on mahtava metallisilta, joka kuuluu erottamattomana osana Douro-joen kuvauksellisiin rantanäkymiin. Kuningas Luís I:n mukaan nimetty rakennelma yhdistää Porton ja Vila Nova de Gaian kaupungit toisiinsa. Sillan suunnitteli maineikkaan Gustave Eiffelin oppipoika ja entinen liikekumppani Théophile Seyrig. Sillan erikoisuutena ovat kaksi eri tasoa. Ylempi kansi on peräti 85 metrin korkeudessa ja sen päältä aukeaa huikea maisema ympäristöön.

Kuva: Pixabay
9. RIALTON SILTA, VENETSIA
Olen käynyt Venetsiassa toistaiseksi vain kerran, jo ensimmäisellä Italian-matkallani kauan sitten. Kanavien kaupunki pääsee silti tälle listalle peräti kahteen kertaan. Venetsian pääväylän Canal Granden ylittävä Ponte di Rialto on kaupungin silloista näyttävin. Se valmistui 1500-luvun lopulla ja oli pitkään ainoa kävelyreitti Canal Granden ylitse. Nykyään se on yksi kaupungin ruuhkaisimmista paikoista turistialueella, joka jatkuu Rialtolta vilkkaana ainakin Markuksen torille saakka.

10. PONTE 25 DE ABRIL, LISSABON
Lissabonin ohi virtaavan Tajo-joen ylittää punainen riippusilta, joka muistuttaa suuresti kuuluisaa esikuvaansa Golden Gatea. Lissabonin sillan toteuttajaksi valittu amerikkalaisyhtiö rakensi aiemmin San Franciscon Bay Bridgen, mutta Golden Gaten rakentaja oli kuitenkin eri. Sillan nimi Huhtikuun 25. päivän silta viittaa neilikkavallankumoukseen, joka vapautti Portugalin vuonna 1974 sotilasjuntan alta kohti demokratiaa. Tajo-joen voi ylittää myös uudempaa ja pidempää Ponte Vasco da Gamaa pitkin.

Kuva: Pixabay
11. KETJUSILTA, BUDAPEST
Budapest kuuluu matkakohteisiin, joihin en ole vielä koskaan aikuisiällä palannut. Teini-iän reissulta on jäänyt mieleen muutamia kaupungin tärkeimpiä nähtävyyksiä, joista yksi on tietenkin Széchenyin ketjusilta. Tonavan ylittävä riippusilta valmistui vuonna 1849 ja sillä oli suuri merkitys kaupungin kehittymisessä, sillä se yhdisti erilliset Budan ja Pestin kaupungit toisiinsa. Monumentaalinen Ketjusilta on upea ilmestys erityisesti iltavalaistuksessa Budan kukkuloilta nähtynä.

12. JUUTINRAUMAN SILTA, MALMÖ/KÖÖPENHAMINA
Matkustaminen Ruotsin ja Tanskan välillä mullistui heinäkuussa 2000, kun Juutinrauman silta yhdisti maat toisiinsa. Malmön ja Kööpenhaminan välillä voi kulkea sekä moottori- että rautatietä pitkin. Lähes kahdeksan kilometrin mittainen ja korkealle meren yläpuolelle kohoava silta on vaikuttava ilmestys. Olen ajanut Juutinrauman sillan ylitse molempiin suuntiin, ja kokemus on jäänyt hyvin mieleen. Juutinrauman silta tunnetaan myös suositun Silta-televisiosarjan ansiosta.

Kuva: Pixabay
13. FORTH BRIDGE, EDINBURGH
Tein parikymmentä vuotta sitten Edinburghista käsin pienen retken keskustan ulkopuolelle. Ylitimme paikallisjunalla Forth Bridgen, kävimme sillan juurella Deep Sea World -akvaariossa ja pysähdyimme vielä ihmettelemään tuulisen Forthinvuonon ylittävää rautatiesiltaa. Punainen rakennelma jää hyvin mieleen persoonallisen muotonsa ansiosta. Teräksisellä sillalla on pituutta lähes 2,5 kilometriä ja voi vain kuvitella millainen insinöörityön ihme se oli valmistuessaan vuonna 1890.

Kuva: Pixabay
14. HUOKAUSTEN SILTA, VENETSIA
Venetsian toinen maailmankuulu silta eli Huokausten silta ei erotu koollaan, koska sillä on pituutta vain yksitoista metriä. Valkeasta kalkkikivestä tehty umpinainen silta on silti kaunis ilmestys korkealla vesikanavan yläpuolella. Romanttiselta kuulostavan nimen tausta on varsin karu. Ponte dei Sospiri toimi kulkuväylänä Dogen palatsin kuulusteluhuoneesta viereisen rakennuksen vankilaan, ja tuomituilla oli tapana huokaista nähdessään sillan ikkunasta viimeistä kertaa Venetsian kauneuden.

15. LOHIKÄÄRMESILTA, LJUBLJANA
Zmajski most eli Lohikäärmesilta ei sykähdytä tunnelmallaan, sillä autoliikenne saa paikan tuntumaan hyvinkin arkiselta. Ljubljanica-joen ylittävä silta kuuluu silti rakastamani kaupungin suosituimpiin nähtävyyksiin, koska sen jokaista neljää kulmaa koristaa näyttävä lohikäärmepatsas. Legendan mukaan Ljubljanan perustaja Iason surmasi lohikäärmeen, minkä vuoksi taruolennosta tuli kaupungin symboli. Lohikäärmeteemaan törmää helposti muuallakin Slovenian pääkaupungissa.
Lue lisää kohteesta: Päivä viehättävässä Ljubljanassa

16. KERAVAN KIVISILTA
Myönnetään että tässä on vahvaa kotiin päin vetämistä, mutta ei kai kukaan keravalainen voisi tehdä siltalistausta mainitsematta kotikaupungin ikonista Kivisiltaa. Vankka Keravanjoen ylittävä silta johtaa nykyisin umpikujaan, mutta oli aikoinaan osa Keravan ja Sipoon välistä tietä. Paikalla oli alun perin heikkokuntoinen puusilta, jonka huoltovastuusta riideltiin 1800-luvulla keravalaisten ja sipoolaisten kesken. Sopu syntyi rakentamalla kaiken kestävä sekä kauneudessaan verraton Kivisilta.

Kuva: Pixabay
+ GLENFINNAN VIADUCT, GLENFINNAN
Glenfinnan Viaduct on komea kivinen rautatiesilta Skotlannin Ylämailla. Noin 380 metrin pituinen kaareva silta tekee mutkan kauniissa skotlantilaismaisemassa ja ylittää sekä laakson että sen pohjalla virtaavan Finnan-joen. Glenfinnanin sillalle pääsee The Jacobite -höyryjunan kyydissä, joka kulkee turistien iloksi Fort Williamin ja Mallaigin välillä. Kovimmat Harry Potter -fanit luultavasti jo tietävätkin, että kyseessä on kirjoista ja elokuvista tuttu Tylypahkan pikajuna.

Kuva: Pixabay
+ PONT DU GARD, VERS-PONT-DU-GARD
Ranskan Provencessa sijaitseva Pont du Gard mainitaan monessa listauksessa yhtenä Euroopan tärkeimmistä nähtävyyksistä. Parituhatta vuotta vanha silta onkin kuvien perusteella harvinaisen upea ilmestys. Gard-joen yläpuolelle kohoavaan Unescon maailmanperintökohteeseen kuuluu kolme kerrosta, joista ylimmäinen on osa roomalaisten rakentamaa akveduktia. Pont du Gard on helppo yhdistää Provencen-matkan ohjelmaan, sillä se sijaitsee melko lähellä Avignonia ja Nîmesiä.

Kuva: Pixabay
+ PONT D’AVIGNON, AVIGNON
Provencessa on toinenkin silta, jonka haluaisin päästä näkemään. Pont Saint-Bénézet eli Avignonin silta tunnetaan lastenlaulusta Sur le pont d’Avignon, jota oma tyttärenikin on koulun joulujuhlassa laulanut. Rhônejoen ylittänyt silta rakennettiin 1100-luvulla, mutta puolet siitä romahti suuressa tulvassa noin viittäsataa vuotta myöhemmin. Siltaa ei ole koskaan korjattu, mutta jäljelle jäänyt osa on säilytetty historiallisena muistomerkkinä. Se on myös Unescon maailmanperintökohde.

Kuva: Pixabay
+ STARI MOST, MOSTAR
Mostarin Stari most eli Vanha silta saattaa hyvinkin olla koko Bosnia-Hertsegovinan tunnetuin nähtävyys. Sillalla on suurta symbolista arvoa, sillä se yhdistää etnisesti jakautuneen kaupungin bosniakki- ja kroaattialueet toisiinsa. Stari most tuhoutui Bosnian taisteluissa syksyllä 1993, mutta rakennettiin sodan päätyttyä uudelleen alkuperäisen mukaiseksi. Neretva-joen ylittävä silta taitaa olla jonkinmoinen turistirysä, mutta haluan joka tapauksessa nähdä sen Bosnian-matkan yhteydessä.
-
Huvipuistot2 vuotta sitten
Huvipuistokokemus – Disneyland Park Paris
-
Yhdysvallat2 vuotta sitten
Ensikertalaisen Los Angeles – 10 kohdetta
-
Itävalta2 vuotta sitten
Alppimaisemia kesäisessä Seefeldissä
-
Italia1 vuosi sitten
Cinque Terre – 5 kuvankaunista kylää
-
Yhdysvallat2 vuotta sitten
Los Angelesin kiehtova Venice
-
Italia1 vuosi sitten
Patikkaretkellä Cinque Terressä
-
Yhdysvallat2 vuotta sitten
Tarunhohtoinen Hollywood
-
Italia2 vuotta sitten
Milanon pääkallokappeli San Bernardino alle Ossa
-
Englanti1 vuosi sitten
Huikea Harry Potter -studiokierros Lontoossa
-
Yhdysvallat2 vuotta sitten
Kalifornian-matkan parhaat palat
-
Huvipuistot2 vuotta sitten
Sevillan huvipuisto Isla Mágica
-
Englanti1 vuosi sitten
Pitkästä aikaa Lontoossa – nähtävyysvinkit kaupunkilomalle
Marja
11.4.2020 at 12:27
Ihana soiva Dingle on minulle tosi tärkeä paikka, olen käynyt kahdesti💚 ja niemen kärki Slea Head on jostain syystä itselleni maagisen vaikuttava. Pitänee joskus tehdä postaus aiheesta ”näitä paikkoja en ikinä unohda”😊
Mika / Lähtöportti
11.4.2020 at 15:12
Dingle on ilman muuta Irlantia parhaimmillaan! Slea Head teki minuunkin vaikutuksen, ja onhan tuo blogin yläkuvakin juuri sieltä. Erinomainen postausidea nuo unohtumattomat paikat 🙂
Piyya/ Levoton Sielu Maailmalla
11.4.2020 at 19:13
Ihan oli tuntemattomia pikkukyliä ja siis todella monta uutta haluaa nähdä paikkaa. Kaksi viimeistä oli tuttuja ja sellaisia joissa on tullut itsekin vierailtua.
Nuo unohtumattomat paikat kiinnostaa myös ihan lukijana ja itsellekin kuvaksi ideaksi.
Mika / Lähtöportti
11.4.2020 at 22:00
Pikkukylien viehätykseen kuuluu, että uusia löytöjä riittää varmasti jokaiselle. Itsestäni ainakin tuntuu, että valtavasti uutta olisi nähtävänä. Kiva jos löysit tästä kiinnostavia paikkoja 🙂
Heli/ Näkymiä vihreältä kukkulalta
12.4.2020 at 16:46
Ah ihana juttu, tällainen kylähullu tykkää! Noista olen käynyt vain Goriska Brdassa, toivottavasti muissakin pääsen käymään pian. Kiitos myös linkkauksesta, idyllisiä pikkukyliä tässä karanteenissa on eniten ikävä 🙁
Mika / Lähtöportti
12.4.2020 at 21:54
Kiitos Heli! Nyt on kyllä kieltämättä ikävä monenlaisia matkoja, mutta autoilukierros pieniin kyliin houkuttaisi erityisesti. Tsemppiä sinne Italian karanteeniin!
Jenni / Unelmatrippi
12.4.2020 at 18:16
Aivan ihanan kuuloisia paikkoja! <3 Sinun listaltasi olen käynyt vain Motovunissa, mutta koluaisin mielelläni nuo kaikki muutkin listaamasi paikat. Pikkukylät ovat parhaita! Automatkoilla niitä tulee aina kierreltyä, mutta koskaan niihin ei kyllästy. Ai että, pääsisipä jo pian taas reissaamaan!
Mika / Lähtöportti
12.4.2020 at 22:00
Näistä kylistä on kyllä jäänyt paljon kivoja muistoja! Aika jännä, että pikkukylien osalta ollaan sentään päädytty eri paikkoihin 😅 Toivotaan, että tilanne paranisi ja matkustaminen olisi taas mahdollista. Autoilu Euroopan pikkukyliä kierrellen kuulostaisi kyllä täydelliseltä!
Merja / Merjan matkassa
13.4.2020 at 14:20
Wau, mitä paikkoja! Minulle ne olivat lähes kaikki tuntemattomia ihan nimiä myöten. Eniten näistä kiinnostelisi Ranskan ja Italian pikkukylät, mutta miksei nuo muutkin. Me ei olla Euroopassa juuri autoiltu, joten sen vuoksi tällaiset helmet jää näkemättä. Pitäisi reipastua autoilun suhteen, koska Jenkeissä ja Australiassa se oli ainakin tosi kivaa. Tätä lukiessa kyllä matkakuume taas nousi 🙂 Samaa toivon kuin Jenni, että pääsisi pian matkalle!
Mika / Lähtöportti
13.4.2020 at 15:27
Pienet paikat ovat harvoin maailmankuuluja, ja täytyy myöntää etten itsekään olisi kuullut näistä ilman matkoja kyseisille alueille. Varsinkin Provencessa on valtavasti kauniita kyliä, niin kuin myös monilla Italian alueilla. Itsekin vierastin ulkomailla autoilua pitkään, kunnes kymmenen viime vuoden aikana on tullut vuokrattua autoja ahkerasti. Toivotaan että matkustaminen olisi taas pian mahdollista 🙂
Mikko / Matkalla Missä Milloinkin
13.4.2020 at 18:09
Olipa viihtyisän näköisiä kyliä, joista suurin osa kyllä itselleni täysin tuntemattomia. Useimmiten erilaiset luontokohteet ovat meillä syy matkustaa tiettyyn paikkaan, mutta täytyypä laittaa muutama näistä ylös sitä varten, jos lähiseudulla tulee liikuttua.
Mika / Lähtöportti
13.4.2020 at 20:17
Kiva jos näistä löytyi kiinnostavia kyliä! Näiden kaikkien ympäriltä löytyy varmasti myös luontokohteita. Mielestäni Baskimaa ja Dinglen niemimaa tarjoavat erityisen sykähdyttäviä maisemia, kun taas monen muun mainitun kylän ympärillä on vehreää ja kumpuilevaa kaunista maastoa.
Martan matkassa-blogi
15.4.2020 at 0:05
Minulla kaikki kylät on ihan tuntemattomia! Kiitos hyvistä vinkeistä ja linkkauksesta 🙂 Itselläni on Irlanti haaveena ja tuo Dringle näyttää todella viihtyisältä…
Mika / Lähtöportti
15.4.2020 at 9:58
Suosittelen Irlantia lämpimästi! Dinglen niemimaa ja samalla suunnalla sijaitsevat Ring of Kerry -autoilureitti sekä Killarneyn kansallispuisto kuuluvat omiin suosikkeihini kauniilla saarella.