Suomi
Ihastuin sinuun, Ahvenanmaa

Vietimme pitkän helatorstaiviikonlopun aurinkoisella Ahvenanmaalla. Viihdyimme idyllisissä saaristomaisemissa niin hyvin, etten voi kuin ihmetellä miksi tällaisen matkan toteutumista piti siirtää vuodesta toiseen.
Yhteistyössä Tallink Silja Oy ja Visit Åland
Kevätaurinko lämmittää mukavasti M/S Galaxyn kannella, kun alus lipuu saaristomaisemien halki. Erikokoiset saaret seuraavat toisiaan miltei koko matkan Turusta Maarianhaminaan. Tyttäret tuumivat, että osa saarista on niin pieniä, että lapsikin voisi ne helposti valloittaa. Näitä näkymiä ja kimmeltävää merta voisi jäädä tuijottamaan pidemmäksikin aikaa, mutta reilun viiden tunnin laivamatka on yllättävän nopeasti ohi.
Tallink Siljan aikataulut ovat Ahvenanmaata ajatellen haastavat, mutta osoittautuvat silti siedettäviksi myös lasten kanssa matkustettaessa. Helsingistä lähtevä laiva pysähtyy Maarianhaminassa aamuyöllä, joten valitsimme lähtösatamaksi mieluummin Turun. Katsoimme parhaaksi viettää reissun ensimmäisen yön Aurajoen kaupungissa, sillä automatkustajan täytyy olla satamassa viimeistään tuntia ennen aamukahdeksalta tapahtuvaa merille lähtöä. Herätys ei näinkään ole helpoin mahdollinen, mutta aamut ovat onneksi jo hyvinkin valoisia.
Siirrymme heti laivamatkan alkajaisiksi Grill House -ravintolan erikoisaamiaiselle. Ilmassa on meritunnelmaa, kun kuohuviini kuplii lasissa ja lautaset täyttyvät noutopöydän antimista. Seurailen syödessäni maisemien vaihtumista ja kuulen, kuinka naapuripöydässä muistellaan kansakouluaikoja ja kehutaan kilvan Tapio Rautavaaran karismaa. Vatsa täyttyy, eikä ruuhkaa ole häiriöksi asti.
Teemme laivalla pienen ostoskierroksen ennen aurinkokannelle siirtymistä. Lapset viihtyvät myös leikkihuoneessa, vaikkei sen koko olekaan Helsingistä kulkevien ruotsinlaivojen luokkaa. Pallomeri, pelit ja piirustusmahdollisuudet tarjoavat joka tapauksessa viihdykettä joksikin aikaa.
Vaikkei laivalla yöpyisikään, lisää oma hytti matkustusmukavuutta. Siellä voi vaikka oikaista hetkeksi pitkäkseen ja kerätä voimia aikaisen aamuherätyksen jälkeen. Samalla lapset saavat mahdollisuuden leikkiä keskenään rauhallisessa ympäristössä, jossa ei ole ulkopuolisia häiriötekijöitä. Hytin hinnaksi Turun ja Maarianhaminan välillä tulee muutama kymppi.
Ahvenanmaalla on helpointa liikkua autoillen ja oman auton ottaminen mukaan laivalle on kaikin puolin toimiva ratkaisu. Kyytiin saa halutessaan niin paljon tavaraa kuin takakontti vetää, ja alukseen siirtyminen on tehty mahdollisimman helpoksi. Terminaalirakennuksessa ei tarvitse käydä lainkaan, ja autokaistan tarkastuskopilla riittää kuljettajan henkilöpapereiden vilauttaminen. Kun autokannelta ottaa mukaan vain matkan aikana tarvittavan, ei laivan käytävillä tarvitse raahata painavia tavaroita.
Maarianhaminaan saavuttaessa olo tuntuu ensi hetkistä lähtien hämmästyttävän kodikkaalta. Ruuhkista ei ole pelkoa, sillä punertavat asfalttitiet ovat miltei autioita. Kaupunki näyttää puutaloidylliltä, jossa aika tuntuu pysähtyneen. Myös kävelykatu Torggatan on pyhäpäivänä hiljainen. Aurinko hellii ihoa ja värikkäät kukat täydentävät kesätunnelman. Puistoalueita on runsaasti, eikä missään näytä ahtaalta. Tämä kaikki tuntuu kovin leppoisalta, jos sitä vertaa autoiluloman aloitukseen jossakin suuremmassa kaupungissa. Onko tämä Ahvenanmaan ainoa kaupunki ihan oikeasti tällainen, vai sittenkin pelkkää kulissia?
Olin käynyt Ahvenanmaalla aiemmin vain lapsuuden luokkaretkellä ja nyt mielen valtaa kysymys, miksemme ole tulleet tänne aiemmin. Ahvenanmaa jää helposti väliinputoajan asemaan, sillä perilläkään ei saa heti selvää siitä, ollaanko nyt ulkomailla. Ahvenanmaalaiset ovat ylpeitä omasta lipustaan, eivätkä läheskään kaikki puhu suomea. Kohtaamistamme paikallisista jää joka tapauksessa mukava mielikuva. Suurin osa ahvenanmaalaisista taitaa olla leppoisaa ja ystävällistä porukkaa, joka on omaksunut ruotsalaisille tyypillisen positiivisen elämänasenteen.
Maisema vain paranee, kun jatkamme matkaa Maarianhaminasta eteenpäin. Teiden varsilla näkyy niin peltoja kuin metsiäkin, ja aina välillä esiin pilkahtaa puisten venevajojen reunustamia rantoja. Saariston sää on arvaamaton, mutta kirkkaasta taivaasta saadaan nauttia näillä tuulen pieksemillä saarilla silti kohtalaisen usein.
Välimatkat Ahvenanmaan pääsaaren sisällä sekä siihen siltojen avulla yhdistetyillä naapurisaarilla ovat ilahduttavan lyhyitä, joten ehdimme kokea vajaan kolmen päivän aikana paljon. Ahvenanmaan merelliseen historiaan tutustuminen kannattaa aloittaa Maarianhaminassa sijaitsevasta Merenkulkumuseosta ja esimerkiksi Eckeröstä löytyvä Metsästys- ja kalastusmuseo on hyvä idea aiheesta kiinnostuneille. Historian havinaa pääsee aistimaan Kastelholman linnassa ja Bomarsundin raunioilla. Lapsille löytyy useampia vetonauloja perhepuisto Smart Parkista lähtien. Näistä kaikista kerron lisää tulevissa postauksissa.
Ahvenanmaa tunnetaan ennen kaikkea hyvänä pyöräilykohteena ja polkijoita näkyykin saarten teillä varsinkin kesäaikaan. Sen sijaan paikalliset patikointimahdollisuudet tunnetaan manner-Suomessa huonommin. Ahvenanmaalta löytyy muutama pitkä vaellusreitti sekä reilut parikymmentä luontopolkua, joiden taso vaihtelee helposta keskivaikeaan.
Ehdimme käymään Ramsholmenin luontopolulla, joka taitaa olla parhaimmillaan juuri näin kevätaikaan miljoonien vuokkojen värittäessä vihertyneitä niittyjä. Helppo puolentoista kilometrin kierros seurailee osittain meren rantaa. Voisin hyvin kuvitella palaavani nauttimaan Ahvenanmaan luonnosta keskittyen vaikka luontopolkujen kiertämiseen.
Helppojen reittien runsas määrä takaa, että koko perheelle sopivaa käveltävää riittää pidemmällekin lomalle. Erityisesti heinikossa liikkuessa on hyvä muistaa, että Ahvenanmaalla on suhteellisen paljon punkkeja, mutta niitäkin vastaan löytyy toki omat suojautumiskeinonsa.
Ahvenanmaalla ei tarvitse olla nälissään, sillä saarilta löytyy useita hyviä ravintoloita, joissa hyödynnetään tuoretta lähiruokaa. Eniten tarjontaa löytyy Maarianhaminasta, mutta houkuttelevia vaihtoehtoja riittää myös muualle. Saaren kenties tunnetuin laaturavintola on Kastelholman linnan lähettyvillä sijaitseva Smakbyn, mutta yksi oman reissumme herkullisimmista hetkistä oli pysähdys kuvan Tsarevna Café & Bistrossa Eckerössä.
Varasimme kotimatkaa varten laivaliput Helsinkiin. Tukholmasta tuleva Siljan alus pysähtyy Maarianhaminassa vasta puoliltaöin, joten viimeisenä iltana jää aikaa tapettavaksi asti. Emme kaipaa enää ravintolakokemuksia, vaan ajamme Badhusbergetin vesitornin juurelle ihailemaan auringonlaskua.
Maarianhaminan korkeimmalta paikalta aukeaa unohtumattomia näkymiä kauas merelle saakka. Laskeva aurinko kultaa kalliot ennen painumistaan remontissa olevan museolaiva Pommernin mastojen taakse, eikä ilta voisi olla juurikaan tätä kauniimpi. Tunnelmaa pilaavat vain kallioille jätetyt roskat ja lasinsirpaleet, sillä paikka taitaa olla myös vastuuttomien illanviettäjien suosiossa.
Lapset saavat kuluttaa loppuillan ruutujensa parissa, jotta selviämme kivuttomasti laivaan saakka. Perillä mukavan tilavassa Muumihytissä uni tulee silmään nopeasti. Laivaan astuminen keskiyöllä on itselleni uudenlainen kokemus, sillä olen tottunut viettämään Silja Serenadella koko illan. Nyt käväisen vain hakemassa Promenaden Fast Lanesta pientä iltapalaa hyttiin ja kuulen ohimennen yökerhosta raikuvan musiikin. Äitienpäivän aamiaisella naisväkeä ilahdutetaan ruusuilla. Vatsan täytyttyä onkin jo aika kerätä tavaransa ja suunnata autokannelle laivan saapuessa Helsinkiin.
Ymmärrän, että meille jaettiin tätä matkaa varten harvinaisen hyvät kortit. Aurinko paistoi joka päivä aamusta iltaan ja blogiyhteistyö avasi muutamia ylimääräisiä ovia. Uskon silti ihastuneeni Ahvenanmaahan ihan vilpittömästi. Kauniissa ympäristössä on helppo viihtyä ja nauttia kiireettömyydestä, vieraanvaraisuudesta ja merituulen tuoksusta. Nähtävää ja koettavaakin riittää mukavasti moneen makuun.
Olo Ahvenanmaalla vietettyjen päivien jälkeen on tunnetun sanonnan mukaisesti hieman väsynyt, mutta taatusti onnellinen. Ahmimme lyhyeen aikaan nähden poikkeuksellisen paljon erilaisia kokemuksia, joista kerron pian tarkemmin lisää. Seuraava postaus keskittyy majoitukseemme Käringsund Resortissa, joka sijaitsee kivenheiton päässä saaristolaisidyllistä ja monista koko perhettä kiinnostavista aktiviteeteista.
Tämä kirjoitus on toteutettu yhteistyössä Tallink Silja Oy:n ja Visit Ålandin kanssa. Arviot ja mielipiteet ovat omiani.

Suomi
Monipuolinen Merikeskus Vellamo Kotkassa

Vietimme pääsiäisenä pari päivää Kotkan seudulla. Reissun eräänlainen pääkohde oli Merikeskus Vellamo, jossa käynnille olin odottanut sopivaa hetkeä jo useamman vuoden ajan. Museokeskuksesta löytyi monta erilaista kiinnostavaa näyttelyä.
Kesällä 2008 avattu Merikeskus Vellamo kuuluu satamakaupunki Kotkan vetonauloihin. Suuresta rakennuksesta löytyvät sekä Suomen merimuseo että Kymenlaakson museo, joten näyttelyiden parissa saa helposti kulumaan pitkänkin tovin. Meillä vierähti Vellamon tiloissa noin neljä tuntia, kun kiersimme esillä olleet näyttelyt läpi ja huilasimme välillä kahvilan puolella. Tämän pidempää aikaa ei museoihin jaksaisi kerralla keskittyäkään, mutta Vellamo on taatusti useammankin vierailun väärti.

Venehallin aarteita
Sisätiloihin saapuessa huomio kiinnittyy aluksi suureen venehalliin, jonne on koottu monenlaisia aluksia. Penkkiurheilijan silmiin osuu ensimmäisenä Thomas Johansonin ja Jyrki Järven käyttämä 49er-luokan kilpavene, jolla kaksikko purjehti olympiakultaa Sydneyn vesillä vuonna 2000. Kovin mielenkiintoinen on myös muumien äidin Tove Janssonin puuvene Victoria, jolla taiteilija kulki kesämökilleen Pellingin saaristossa. Seinustalle koottu perämoottorikokoelma tuo puolestaan mieleeni mukavan sukulaismiehen, jonka Evinrude käynnistyi aina lapsuuteni kalareissujen aluksi niin ikään Porvoon suunnalla. Tarinan mukaan Ole Evinrude keksi muuten aloittaa moottoreiden valmistamisen, kun hän oli hakemassa vaimolleen jäätelöä hiki päässä soutaen.

Merivartijoiden tärkeät tehtävät
Venehallissa siirrytään sujuvasti kauniiden puuveneiden keskeltä Merivartiomuseon puolelle, jossa on juuri avautunut uusi Turvanasi merellä -niminen näyttely. Saamme käsityksen merivartijan työstä sekä menneinä vuosikymmeninä että nykypäivänä. Enpä olisi tullut ajatelleeksi, että merivartioinnin aloittaminen juontaa juurensa kieltolakiin ja Itämerellä rehottaneen pirtun salakuljetuksen kaitsemiseen. Nykyisin tehtävät kattavat kaikkea mahdollista meripelastuksesta passintarkastukseen.

Ihmiskohtaloita Ruotsinsalmen taisteluissa
Yksi Merikeskus Vellamon kiinnostavimmista näyttelyistä on vajaat viisi vuotta sitten auennut Kohtalona Ruotsinsalmi. Visuaalisestikin vaikuttava näyttely on koottu huolella, ja sisältöön tutustuminen on innostavaa muun muassa henkilöesittelyiden kautta. Ruotsinsalmen alueella nykyisen Kotkan edustalla käytiin vuonna 1790 Itämeren historian suurin meritaistelu, jossa kuningas Kustaa III:n ruotsalainen laivasto kukisti venäläiset joukot. Meren pohjassa on taisteluiden seurauksena yhä kymmeniä laivojen hylkyjä, jotka ovat nykyään mielenkiintoisia tutkimuskohteita.

Venäläiset halusivat taisteluiden jälkeen linnoittaa Ruotsinsalmen ja nykyiselle Kotkansaarelle kasvoi suurehko kaupunki. Silloiselle valtioiden rajaseudulle rakennettiin linnoituksia, joiden tehtävänä oli suojata erityisesti Pietarin kaupunkia. Ruotsinsalmen linnoituskaupunki menetti kuitenkin pian merkitystään rajan siirtyessä ja se tuhoutui Krimin sodassa vuonna 1855.

Metsäteollisuus Kymenlaakson kehittäjänä
Merikeskus Vellamon tiloissa toimii Suomen merimuseon lisäksi myös Kymenlaakson museo, joka tutustuttaa maakunnan historiaan sekä nykypäivän henkeen. Syksyyn 2026 asti esillä oleva Puun vuoro -näyttely tuo esiin metsäteollisuuden erityisen merkityksen alueen kehityksessä. Kymenlaakson metsiä alettiin toden teolla hyödyntää 1870-luvun alussa, jolloin tukkeja ryhdyttiin uittamaan Kymijokea pitkin kohti merta. Joen suulle perustettiin Kotkan kaupunki, joka kehittyi sahateollisuuden ansiosta nopeasti. Kotkasta kasvoi merkittävä satamakaupunki, josta lähti rahtilaivojen mukana merimiehiä maailmalle kokemaan Rion kuumia öitä ja muita eksoottisia seikkailuita.

Satamaan saapuneiden englantilaisten laivojen mukana Kotkaan rantautui myös jalkapallo, jota brittimerimiehet alkoivat pelata paikallisia ahtaajia vastaan. Kotkasta kehittyi ajan kuluessa yksi harvoista suomalaisista kaupungeista, joissa jalkapallo kuuluu vahvasti paikalliseen identiteettiin. Vihreävalkoisesta KTP:stä maailmalle ovat ponnistaneet muiden muassa Teemu Pukki sekä Arto Tolsa, jonka pelipaita on esillä museossa. Tolsa oli ensimmäisiä ulkomailla menestyneitä suomalaisia pelaajia ja Kotkan jalkapallostadion on nimetty hänen mukaansa. Museossa on myös Myllykosken Pallolle omistettu vitriini. MyPa on hyvä esimerkki metsäteollisuuden monipuolisesta merkityksestä Kymenlaaksossa, sillä perinteikäs seura kasvoi Myllykosken paperitehtaan ympärille.

Värikylläinen Mikä-mikä-kaupunki
Kymenlaakson museon Mikä-mikä-kaupunki tarjoaa tutkittavaa lapsille ja nostalgista nähtävää aikuisille. Näyttely tarjoaa ennen kaikkea hyvät puitteet monenlaisiin leikkeihin kovasti Kotkaa muistuttavassa ympäristössä, jossa voi vaikkapa ostaa torilta paikallisia possoja tai seilata Tornator-aluksella maailman merille. Omasta perheestämme ei löydy leikeistä kiinnostuneita, mutta esimerkiksi menneiden vuosikymmenten lastenhuone näyttää aikuisista kovin tutulta ja kerrostalon hississä voi tutustua eri kerrosten asukkaiden kuulumisiin. Mikä-mikä-kaupungissa voi vierailla vuoden 2030 alkuun saakka.

Koko perheen Muumiseikkailu
Merikeskus Vellamo on muutenkin suunniteltu koko perheen kohteeksi, mutta Mikä-mikä-kaupungin lisäksi erityisesti muumeihin keskittyvä Rohkeus, rakkaus, vapaus! -näyttely riemastuttaa varmasti monia perheidensä pienimpiä. Lapset pääsevät tässä näyttelyssä leikkimään ja seikkailemaan, kun taas aikuisille on tarjolla taustatietoa muumeista sekä niiden luojasta Tove Janssonista.

Muumien maailma saa aina hyvälle mielelle ja näyttelyyn on löydetty mukavasti uusia näkökulmia aiheeseen liittyen. Omalle perheellemme muumit ovat tuttuja televisiosarjan, kirjojen sekä monien Naantalin Muumimaailmaan tehtyjen vierailujen ansiosta. Aihe on jäänyt lasten kasvaessa viime vuosina taka-alalle, mutta toisaalta muumit ovat ajattomia ja tarjoavat hyviä elämänohjeita kaikenikäisille. Tämä näyttely on esillä Vellamossa 7.3.2027 saakka.

Koskettava näyttely menetetyistä saarista
Ehdimme nähdä vielä pääsiäisenä viimeistä päivää auki olleen Menetetyt saaret -näyttelyn, joka kertoi ennen toista maailmansotaa Suomelle kuuluneista Suomenlahden ulkosaarista. Juha Metson, Marjo Näkin ja Mika Rokan keräämä aineisto sisältää upeita valokuvia sekä mielenkiintoista videomateriaalia. Seiskari, Lavansaari, Tytärsaari sekä erityisesti Suursaari olivat aikoinaan suosittuja kesälomakohteita, joiden elinkeinoihin kuuluivat matkailu, merenkulku, kalastus, hylkeenpyynti sekä toki myös aiemmin mainittu alkoholin salakuljetus. Nykyisin lähes autioituneiden saarten eloisaan menneisyyteen tutustuminen on koskettava kokemus. Rajan taakse jäänyt Karjala on itselleni hyvin tuttu aihe, mutta Suomenlahden ulkosaarten historiasta en ole tiennyt tätä ennen juuri mitään.

Monipuolinen ja vaihtuva näyttelykokonaisuus
Pääsiäisen sää oli harmillisen kolea ja sateinen, joten tuntui erityisen mukavalta viettää aikaa Vellamon siisteissä sisätiloissa. Merikeskus on toimiva kokonaisuus, jossa on helppo viihtyä. Ilahduin erityisesti siitä, kuinka monipuolisesti näyttelyt tuovat esiin paikallista historiaa. Kymenlaakson museosta jäivät mieleen varsinkin Kotkan kaupungin kehitysvaiheet kohti nykyaikaa, kun taas Kohtalona Ruotsinsalmi -näyttely avasi minulle uudella tavalla seudun vuosisatojen takaista menneisyyttä Ruotsin ja Venäjän välisten sotien näyttämönä.

Suomen merimuseon päänäyttelyä uusitaan parhaillaan, joten sen puuttuminen supistaa näyttelykokonaisuutta tällä hetkellä melko paljon. Toisaalta meille riitti nytkin nähtävää enemmän kuin riittävästi. Kesällä olisi mukava tutustua ulkona odottaviin jäänmurtaja Tarmoon, vartiolaiva Telkkään sekä majakkalaiva Kemiin, jotka ovat avoinna suurin piirtein toukokuun puolivälistä elokuun puoliväliin saakka. Lisäksi luvassa on aina erilaisia vaihtuvia näyttelyitä. Museokokonaisuus on niin laaja, että tauko ravintola Laakongissa on jossain kohtaa vierailua paikallaan. Osa perheestämme kokeili Laakongin buffetlounasta, kun taas osalle riittivät kahvilatuotteet. Käväisimme myös katselemassa museokaupan houkutuksia, mutta tuliaisostokset jäivät tällä kerralla tekemättä. Katsotaan miten käy ensi kerralla, sillä alati uudistuvassa Vellamossa voisi käydä joskus toistekin.
Lisätiedot: merikeskusvellamo.fi
Suomi
Tuusulanjärven Ainola, Ahola ja Suviranta

Tuusulanjärven taiteilijayhteisön kotimuseot ovat hienoja vierailukohteita, joissa voi aistia 1900-luvun alun kansallisromanttista henkeä. Esittelen nyt Ainolan, Aholan ja Suvirannan, jotka sijaitsevat kivenheiton päässä toisistaan Järvenpään eteläosassa.
Ainutlaatuinen taiteilijayhteisö sai alkunsa, kun kirjailija Juhani Aho ja hänen taidemaalarivaimonsa Venny Soldan-Brofeldt muuttivat Tuusulanjärven maisemiin vuonna 1897. He houkuttelivat pian samoille kulmille koko joukon suomalaisen kulttuurin merkkihenkilöitä, joita olivat Jean Sibelius, Eero Järnefelt, Pekka Halonen sekä J.H. Erkko. Taiteilijoita viehättivät alueen rauhallisuus ja kaunis luonto, mutta toisaalta myös lyhyt junamatka ihmisten ilmoille Helsinkiin. Yhteisöllä oli merkittävä vaikutus suomalaisen kansallishengen nostamisessa ennen maamme itsenäistymistä.

Olen viettänyt aina kesiäni Tuusulanjärven maisemissa, joten taiteilijayhteisön tarina on tullut varsin tutuksi. Itselleni läheisimmät taiteilijakodit ovat aiemmin esittelemäni Halosenniemi ja Erkkola, mutta olen käynyt monesti esimerkiksi Ainolassakin. Toisaalta Suvirannassa vierailin viime kesänä vasta ensimmäistä kertaa.

Jean ja Aino Sibeliuksen Ainola
Ainola on Keski-Uudenmaan kansainvälisesti tunnetuin nähtävyys. Jean ja Aino Sibelius rakennuttivat uuden kotinsa seudulle aiemmin muuttaneiden taiteilijaystäviensä naapuriin. Rauhallinen ympäristö teki hyvää säveltäjämestarille, jota pääkaupungin anniskeluravintolat olivat vetäneet puoleensa liiankin kovasti. Ennen Ainolan valmistumista perhe asui pari vuotta Keravalla, jolloin myös Sibeliuksen maineikkain teos Finlandia valmistui.

Sibeliukset pääsivät muuttamaan arkkitehti Lars Sonckin suunnittelemaan Ainolaan syksyllä 1904. Tilaa riitti hyvin koko perheelle sekä uskolliselle palvelusväelle, joskin Aino hieman moitti joitakin ratkaisuja. Hänen mielestään poikamies Sonck ei ollut ihan ymmärtänyt kaikkia suurperheen asunnon tarpeita. Sibeliuksilla oli kaikkiaan kuusi tytärtä, joista Kirsti oli kuollut traagisesti lavantautiin jo aiemmin. Kaksi nuorinta syntyivät perheen asuessa jo Ainolassa.

Ainolassa ihastuttaa erityisesti rakennuksen tunnelma. Sisustus on säilytetty alkuperäisessä asussaan, joten tuntuu helpolta kuvitella talon isäntä istumaan nojatuoliin sikari suussaan. Ikkunalla kukkivat kodikkaat pelargoniat ja esineiden joukosta voi bongata Italiasta tuotuja matkamuistoja. Seinillä on Sibeliusten ystävien, kuten Akseli Gallen-Kallelan, Albert Edelfeltin, Pekka Halosen sekä Ainon veljen Eero Järnefeltin taideteoksia.

Oma suosikkini Ainolan huoneista on funkkistyylinen kirjasto, jossa myös Jean itse viihtyi parhaiten. Täällä kyllä kelpaisi lueskella mukaansatempaavaa kirjaa tai viettää iltaa hyvässä seurassa.

Myös Ainolan keittiö on kodikas. Aino itse ei juurikaan laittanut ruokaa, mutta säilöi innokkaasti puutarhassa kasvattamiaan hedelmiä, vihanneksia, kasviksia ja juureksia. Keittiössä voi katsella mielenkiintoista esineistöä vuosikymmenten takaa.

Ainolassa on hyvä varata aikaa puutarhaan tutustumiseen. Tämä oli nimenomaan Ainon valtakuntaa, jossa kasvoi suuri osa koko perheen ravinnosta. Vierailimme Ainolassa viimeksi syyskuussa, jolloin puutarhan antimia oli yhä poimittavissa. Jean viihtyi parhaiten puutarhan laidalla kasvavalla metsäalueella, jonka ”temppeliksi” nimeämällään hiljaisella paikalla hän kävi mietiskelemässä.

Pihamaalta löytyy tietenkin myös sauna. Rakennus on Aino Sibeliuksen suunnittelema ja sen yksityiskohtiin kuuluu puinen kouru, jonka avulla vesi saatiin johdettua suoraan kaivosta kylpyammeeseen. Aino itse ei ollut saunaihmisiä, mutta Jean viihtyi saunassa usein tuntikausia.

Puutarhan nähtävyyksiin kuuluu myös Jean ja Aino Sibeliuksen hauta. Pronssinen muistomerkki on pelkistetty mutta juhlallinen maassa makaava paasi. Jean Sibelius menehtyi syyskuussa 1957, minkä jälkeen Aino asui talossa vuoteen 1969 eli lähes kuolemaansa saakka. Ainola avattiin museona yleisölle vuonna 1974.

Ainolassa käydessä kannattaa vierailla myös Kahvila Auliksessa, joka sijaitsee lipunmyyntirakennuksessa sisäänkäyntiportin läheisyydessä. Suosittelen lähiympäristön tunnelmallisista kesäkahviloista myös Kallio-Kuninkalaa sekä Vellikelloa.
Vierailuinfo 2025: Ainola on avoinna touko–syyskuussa ti–su klo 10–17. Aikuisten pääsyliput 16 €, 7–16-vuotiaat lapset 5 €. Museokortti käy. Lisätiedot: ainola.fi

Juhani Ahon ja Venny Soldan-Brofeldtin Ahola
Juhani Ahoa ja Venny Soldan-Brofeldtia voidaan pitää taiteilijayhteisön perustajina, koska he saapuivat Tuusulanjärven rannalle ensimmäisinä. Toisin kuin ystävänsä, he asuivat täällä vain vuokralla ja olivat myös taiteilijayhteisön ydinjoukon ainoat, jotka muuttivat myöhemmin pysyvästi pois Tuusulasta. Syitä vuonna 1911 tapahtuneeseen muuttoon olivat talousongelmat, perheen lasten koulunkäynti sekä Helsingissä odottaneet tehtävät.

Ahola tunnettiin ennen taiteilijapariskunnan saapumista Vårbackan huvilana, joka kuului Järvenpään kartanolle. Nykyään täällä toimii Juhanin ja Vennyn elämästä kertova museo. Juhani Aho – alkuperäiseltä nimeltään Johannes Brofeldt – oli ensimmäinen suomenkielinen ammattikirjailija. Siitä huolimatta kalastus oli Juhanille niin tärkeä harrastus, että hän piti itseään enemmän kalamiehenä kuin kirjailijana. Näin ollen kodin sijainti järven rannalla oli varmasti mieluisa.

Kalareissujen lisäksi Juhani piti kovasti naisista, ja ehti ihastua esimerkiksi kauniiseen Aino Järnefeltiin, josta kuitenkin tuli Sibeliuksen vaimo. Vielä paljon merkittävämpi tapaus oli pitkä suhde Venny-vaimon pikkusiskoon Tillyyn. Kirjailija sai vaimonsa kanssa kaksi poikaa, mutta myös Tilly synnytti yhden Juhanin jälkeläisen.

Venny Soldan-Brofeldtia kuvaillaan vahvaksi, itsenäiseksi ja boheemiksi feministiksi, joka hyödynsi lahjakkuuttaan monipuolisesti. Yllä olevassa kuvassa näkyy Vennyn maalaama muotokuva ystävästään, tanssija Maggie Gripenbergistä. Venny tunnetaan erityisesti taidemaalarina, mutta hän työskenteli myös muun muassa kuvittajana, kuvanveistäjänä ja korusuunnittelijana. Hänen teoksiaan arvostettiin ulkomaita myöten, sillä esimerkiksi vuonna 1900 Soldan-Brofeldt sai pronssimitalin Pariisin maailmannäyttelyn yhteydessä järjestetystä taidenäyttelystä. Venny herätti monissa aikalaisissaan pahennusta miehekkäillä tavoillaan, kuten piipun polttamisella, ronskilla kiroilulla ja pitkien housujen käyttämisellä.

Museon huoneissa on näytteillä Vennyn maalaustarvikkeita ja teoksia sekä jonkin verran perheelle kuuluneita tavaroita. Nähtävillä on esimerkiksi Juhanin kalastusvälineitä sekä sukset, joilla hän hiihti talvisin jäätä pitkin Halosenniemeen saunomaan. Yksi mielenkiintoisimmista esineistä on Vennyn suunnittelema ja kaivertama entisen piharakennuksen ovi, joka palasi erinäisten vaiheiden jälkeen pari vuotta sitten takaisin Aholaan museoesineeksi.

Taiteilijaperheet olivat päivittäin tekemisissä keskenään. Naapuruston lapset kävivät mielellään Aholassa, jossa he pääsivät näyttelemään Vennyn suunnittelemissa esityksissä. Aholasta tuli myös kulttuurin merkkihenkilöiden vilkas kohtaamispaikka, jossa keskusteltiin suomalaisuusaatteesta ja toisinaan myös juhlittiin. Mieleeni on muotoutunut kuva Juhani Ahosta maanläheisenä kansanmiehenä, joka saattoi kulkea kylillä villapaita yllään. Itseäni huvittaa kovasti ajatus aina tyylikkäästä Jean Sibeliuksesta hieno puku päällään Ahon kalastusveneen kyydissä. Sibelius ei kuulemma sietänyt kalan hajua ja kiersi kävelyretkillään naapurinsa talon kaukaa, jos Juhani kuivasi pihalla saaliitaan.

Venny ja Juhani ovat kiehtovia henkilöitä, ja Ahola mielenkiintoinen vierailukohde esineineen sekä tarinoineen. Talo ei silti sykähdytä ainakaan itseäni niin paljon kuin muut Tuusulanjärven taiteilijakodit. Syynä on varmasti se, ettei rakennus ole enää alkuperäisessä asussaan. Toinen kerros rakennettiin vasta Ahon perheen poistuttua, ja talo on toiminut esimerkiksi kotitalousopiston opettajien asuntolana. Ahola on hyvä museo, muttei vedä rakennuksena vertoja Halosenniemelle, Ainolalle, Erkkolalle tai Suvirannalle.
Vierailuinfo 2025: Ahola on avoinna touko–syyskuussa ti–su klo 10–17. Aikuisten pääsyliput 12 €, alle 18-vuotiaat ilmaiseksi. Museokortti käy. Lisätiedot: jarvenpaantaidemuseo.fi/ahola

Eero ja Saimi Järnefeltin Suviranta
Taidemaalari Eero Järnefeltin ja hänen vaimonsa Saimin rakennuttama Suviranta valmistui Tuusulanjärven rantaan vuonna 1901. Arvostetussa kulttuuriperheessä kasvanut Eero tunnetaan erityisesti luontoaiheisista teoksistaan, joista monet kuvaavat maalarin suosikkimaisemaa Kolia. Saimi teki puolestaan uraa näyttelijänä Helsingin Suomalaisessa Teatterissa, kunnes äitiys sai hänet jättämään teatterin ja keskittymään kodin askareisiin sekä muun muassa käännöstöihin. Parille syntyi kaikkiaan viisi lasta. Saimin sisaruksista tunnetuin on kirjailija Anni Swan.

Suvirannan sydän on ateljee, johon suuret pohjoiseen antavat ruutuikkunat tuovat valoa. Tila tuo mieleeni muita näkemiäni ateljeekoteja, kuten läheisen Halosenniemen tai Aix-en-Provencessa sijaitsevan Paul Cézannen työhuoneen. Suvirannan seinät ovat luonnollisesti täynnä taidetta, johon kuuluu Eero Järnefeltin lisäksi muidenkin taiteilijoiden teoksia. Myös Eeron ja Saimin tyttärestä Laura Järnefeltistä tuli menestynyt taidemaalari, ja ateljeen seinällä näkyvätkin sekä isän että tyttären paletit vierekkäin.

Eero oli sisarensa miehen Jean Sibeliuksen läheinen ystävä, ja taiteilijat viettivätkin keskenään paljon aikaa. Suvirannan ensimmäisenä jouluna joulupukkina toimi Juhani Aho, joka toi perheen lapsille oikean kissanpennun. Taiteilijaperheet tekivät toisinaan yhteisiä retkiä järven vastarannalla sijaitsevalle Sarvikalliolle, jota Järnefelt kutsui lempimaisemaansa mukaillen Pikku-Koliksi. Järnefeltit muuttivat vuonna 1917 Helsinkiin, mutta Suviranta säilyi perheen kesäpaikkana, jonne tultiin viettämään juhlapyhiä ympäri vuoden.

Suvirannassa viehättää päärakennuksen lisäksi myös suuri puutarha. Eero itse istutti tänne tammia ja Saimi ahkeroi kasvien parissa. Talolta on vain lyhyt matka Tuusulanjärven rantaan. Järvi on täällä mielestäni jopa lähempänä, kuin tieltä katsottuna saattaisi arvata.

Suviranta on pysynyt saman perheen kotina näihin päiviin asti. Laura Järnefelt muutti takaisin lapsuudenkotiinsa vuonna 1933 ja viihtyi Suvirannassa elämänsä loppuun saakka eli syksyyn 1985. Suvirannan nykyinen isäntä on Lauran poika Juhani Kolehmainen, joka on asunut talossa suuren osan pitkästä elämästään ja huolehtinut arvokkaan rakennuksen kunnossapidosta. Kolehmainen myi rakkaan Suvirantansa Järvenpään kaupungille vuonna 2018, mutta hänellä on elinikäinen asumisoikeus talossa. Kulttuurihistoriallisesti arvokkaan rakennuksen tulevaisuus on näin ollen turvattu parhaalla mahdollisella tavalla.

Koska kyseessä on yksityiskoti, pääsee Suvirantaan tutustumaan vain opastetuilla kierroksilla eikä sisätiloissa saa kuvata. Juhani Kolehmaisen ajan jälkeen talo on tarkoitus avata ympärivuotisena museona. Minulle Suvirannassa vierailu oli hyvinkin sykähdyttävä kokemus, koska olen kulkenut talon ohitse lukemattomia kertoja, mutten ollut käynyt tiiviin pensasaidan suojaamalla pihamaalla ennen viime kesää. Näin ainakin itselleni syntyi tunne pääsystä jonkinlaiseen salaiseen puutarhaan ja ainutlaatuiselle aikamatkalle 1900-luvun alkuvuosiin. Suosittelenkin kodikkaassa Suvirannassa vierailua kaikille Tuusulanjärven suunnalla liikkuville.
Vierailuinfo 2025: Suvirannassa on yleisöopastuksia touko–elokuussa tiistaisin, torstaisin ja sunnuntaisin klo 11:00 ja 12:30 sekä syyskuussa sunnuntaisin klo 11. Paikat täytyy varata etukäteen. Aikuisten pääsyliput 20 €, alle 18-vuotiaat ilmaiseksi. Museokortti käy. Lisätiedot: jarvenpaantaidemuseo.fi/suviranta
Lue myös viimevuotinen juttuni samalta alueelta: 10 vinkkiä kesäiseen Tuusulaan
-
Yhdysvallat2 vuotta sitten
Ensikertalaisen Los Angeles – 10 kohdetta
-
Itävalta2 vuotta sitten
Alppimaisemia kesäisessä Seefeldissä
-
Italia1 vuosi sitten
Cinque Terre – 5 kuvankaunista kylää
-
Yhdysvallat2 vuotta sitten
Los Angelesin kiehtova Venice
-
Italia1 vuosi sitten
Patikkaretkellä Cinque Terressä
-
Yhdysvallat2 vuotta sitten
Tarunhohtoinen Hollywood
-
Italia2 vuotta sitten
Milanon pääkallokappeli San Bernardino alle Ossa
-
Englanti1 vuosi sitten
Huikea Harry Potter -studiokierros Lontoossa
-
Yhdysvallat2 vuotta sitten
Kalifornian-matkan parhaat palat
-
Huvipuistot2 vuotta sitten
Sevillan huvipuisto Isla Mágica
-
Englanti1 vuosi sitten
Pitkästä aikaa Lontoossa – nähtävyysvinkit kaupunkilomalle
-
Italia2 vuotta sitten
Syyslomaviikko Ligurian rannikolla
Jenni / Unelmatrippi
17.5.2018 at 20:53
Koen, että mulla on aukko sivistyksessä, kun en ole käynyt Ahvenanmaalla. Jotenkin se on aina tullut sivuutettua kiinnostavampien kohteiden takia – vaikka kyllä sielläkin kiinnostaisi käydä! Ehkä joskus, ehkä jo tänä kesänä. 🙂 Pitkä viikonloppu voisi olla ihan sopiva!
Mika / Lähtöportti
18.5.2018 at 9:41
Musta tuntuu, että Ahvenanmaa jää monella helposti väliin, kenties siksi että se on vähän kotimaan- ja ulkomaanmatkailun välimaastossa. Menkää ihmeessä vaikka tänä kesänä, matkailuauto alle vaan ja pitkässä viikonlopussa ehtii varmasti kiertää paljon, koska välimatkat on niin lyhyitä. Yöksi kannattaa parkkeerata vaikka Käringsunds campingiin, ympäristön rannat on tosi kuvauksellisia 🙂
VEERAPIRITA / AURINKORASVAA JA ALOE VEERAAP
18.5.2018 at 14:56
Vitsit mikä reissu! En oo koskaan käynyt Ahvenanmaalla ja haaveilen siitä jokaisen kevään tullen, että josko tänä kesänä pääsisi. Tuolla on kyllä niin tunnelmallista ja kaunista! Aikamoinen tuuri käynyt kyllä säiden suhteen, olisi voinut olla huomattavasti huonommat. Teidän perheellä oli onnea matkassa! 🙂
Mika / Lähtöportti
18.5.2018 at 19:00
Meillä oli kieltämättä mieletön tuuri säiden suhteen, olisi voinut olla ihan millaiset ilmat tahansa 😀 Tunnelmallinen ja kaunis kuvaa Ahvenanmaata hyvin ja toivottavasti säkin pääset sinne pian. Munkin oli helppo siirtää Ahvenanmaalle lähtemistä vuodesta toiseen, mutta kun sinne kerran meni, niin ei tarvinnut todellakaan katua 🙂
Aksu
19.5.2018 at 18:31
Ahvenanmaan matka kannattaa varata hyvissä ajoin. Esim. heinäkuun loppupuoli ja elokuun alku ovat sesonkiaikaa kun sekä Suomesta, Ruotsista ja muualta tulee paljon turisteja. Saarella majoituskapasiteettia on kuitenkin melko niukasti. Hieno paikka jossa käyn joka kesä !
Mika / Lähtöportti
23.5.2018 at 15:29
Kiitos hyvästä vinkistä! Majoituskapasiteetti on varmasti rajallinen vilkkaimman sesongin aikaan. Ahvenanmaahan tuskin kyllästyy, itsekin palaisin sinne mielelläni pian uudelleen.
Ihana Ahvenanmaani
20.6.2018 at 16:25
Teillä oli kyllä tosi hyvä ajankohta vierailulle, eikä vaan sään puolesta! Täällä on toukokuussa vielä niin ihanan rauhallista, oikeastaan juhannuksesta elokuulle osuu se kiireisin aika. Ja nuo valkokukkameret – ai että!
Mika / Lähtöportti
21.6.2018 at 8:26
Voin kuvitella, että meno on vilkkaan kesäsesongin aikaan erilaista. Epäilimme vähän etukäteen kuinka hyvä tuo ajankohta on, mutta se osoittautui tosiaan erinomaiseksi. Valkokukkameri oli uskomaton, se piti nähdä omin silmin että ymmärsi mistä on kysymys 🙂