Warner Brosin studiot ovat mainio paikka tutustua Hollywood-elokuvien maailmaan. Saimme kurkistaa kulissien taakse, näimme kuvauspaikkoja ja kuuluisien kohtausten rekvisiittaa sekä opimme, ettei juuri mikään valkokankaalla näkyvä ole totta.

Viimevuotiseen Kalifornian-matkaan mahtui monta hienoa kokemusta, joista yksi oli vierailu Warner Brosin elokuvastudioilla. Majoitumme loman alkuvaiheessa Los Angelesin Hollywoodiin, josta on lyhyt ajomatka kukkuloiden takana Burbankissa sijaitseville studioille. Meidät toivotetaan amerikkalaiseen tapaan leveästi hymyillen tervetulleiksi maksulliseen parkkihalliin, jossa pysäköinti on vaivatonta ja siirtyminen studioiden sisätiloihin sujuvaa.

Olen ostanut perheellemme pääsyliput valmiiksi Warner Bros. Studio Tour Hollywoodin nettisivuilta. Lippuja saattaa olla saatavilla lyhyelläkin varoitusajalla, mutta halusin varmistaa sujuvan matkaohjelman hankkimalla liput hyvissä ajoin. Tarjolla on muutamia erilaisia kierroksia, joista meille riittää edullisin peruskierros. Sen hinta aikuiselta on tällä hetkellä 73 dollaria. Saavumme puoli tuntia etuajassa vastaanottoaulaan, jossa selviää että voimmekin siirtyä saman tien eteenpäin.

Astumme tummasävyiseen tilaan, jossa voi tutustua Warner Brosin historiaan. Yhtiö on nimensä mukaisesti veljesten perustama. Harry, Albert, Sam ja Jack Warner olivat puolanjuutalaisten maahanmuuttajien jälkeläisiä, joiden sukunimi oli alun perin Wonsal. Kolme pojista ehti syntyä Puolassa ja nuorin veli Jack Kanadassa, minkä jälkeen perhe siirtyi Yhdysvaltoihin. Veljekset aloittivat alan työt hankkimalla elokuvaprojektorin ja siirtyivät teatteritoiminnasta vähitellen elokuvien tuottamiseen. Warner Bros. Pictures perustettiin virallisesti vuonna 1923 ja se on kehittynyt yhdeksi maailman suurimmista viihdealan yrityksistä.

Näyttelytilassa on muutamia kiinnostavia esineitä, kuten Jack Warnerin puhelinmuistio, jossa riittää kuuluisia nimiä Walt Disneystä Salvador Daliin. Esillä on jonkin verran televisiosta tuttua rekvisiittaa Dallas-sarjan J.R. Ewingin stetsonhatusta lähtien sekä kuuluisien elokuvien julisteita. Vierailijat ohjataan elokuvasaliin katsomaan pieni kooste Warner Brosin tuotannosta, minkä jälkeen päästään ulkoilmaan.

Suurin osa studiokierroksesta tehdään oppaan kuljettamalla sähkökäyttöisellä ajoneuvolla, johon mahtuu kymmenkunta matkustajaa. Oppaana toimiva nuori mies vaikuttaa olevan elokuvista ja tv-sarjoista kovasti innoissaan, joten asiantuntevaa puhetta riittää taukoamatta. Näemme kierroksen alkuvaiheessa Hollywood-studioiden ainoan viidakon, jota vuokrataan toisinaan myös muiden tuotantoyhtiöiden käyttöön.

Viidakkoaluetta on käytetty esimerkiksi Jurassic Parkin sekä Vietnamiin sijoittuvien sotaelokuvien kuvauksissa. Tarvittaessa vaikka paratiisimaiseksi laguuniksi muuttuva allas on ohi ajaessamme kuivillaan. Studiot ovat jatkuvasti toiminnassa, joten kuvaukset saattavat rajoittaa turistikierrosten ohjelmaa. Vierailupäivämme pilvinen sää sopisi kuulemma kuvauksiin oikein hyvin.

Eksoottinen viidakko vaihtuu pian pikkukaupungin kaduksi. Opas jakaa paljon mielenkiintoista tietoa kuvausten toteuttamiseen liittyen. Näkemämme talot ja kadut ovat hyvin pelkistettyjä, jotta ne voi muokata kuvauksia varten aina eri näköisiksi. Koko kulissikaupunki on eräänlainen kehys, josta puuttuvat mainoskyltit, tienviitat, liikennemerkit, postilaatikot, katulamput, aidat, ikkunaverhot sekä kaikki muut yksityiskohdat, jotka on helppo vaihtaa kunkin elokuvan teemaan ja aikakauteen sopiviksi.

Warner Brosin suurin kulissikokonaisuus Midwest Street esittää tyypillistä amerikkalaista pikkukaupunkia ja sitä on käytetty lukuisten elokuvien ja tv-sarjojen kuvauksissa. Keskusaukiolla huomio kiinnittyy huvimajaan, joka näkyi paljon varsinkin Gilmoren tytöissä. Paikan päällä on yllättävää huomata, että majan tiiliseltä näyttävä pinta onkin todellisuudessa munakennomaista kevyttä materiaalia, joten ulkoasun voi vaihtaa nopeasti aivan erilaiseksi.

Aukion laidalla kohoaa valkea puukirkko ja sitä vastapäätä on vaikkapa kaupungintaloksi kelpaava rakennus, joka esitti Gilmoren tytöissä koulua. Viereiseen talorivistöön voi kuvitella kauppoja ja kahviloita, kun taas vastakkaisessa suunnassa on idyllisiä omakotitaloja.

Opas kertoo, kuinka samat lavasteet ovat muodostaneet Gilmoren tyttöjen kotikaupungin Stars Hollow’n lisäksi esimerkiksi Pretty Little Liarsin eli Valehtelevien viettelijöiden Rosewoodin. Täällä on kuvattu myös takavuosien klassikkoelokuvaa Bonnie ja Clyde.

Pääsemme sisälle kulissitaloon, joka on sisältä kovin pelkistetty. Portaat nousevat tyhjyyteen, sillä kuvaukset toteutetaan käytännön syistä aina katutasossa. Sähköä tai juoksevaa vettä ei ole lainkaan. Jos siis halutaan kuvata kraanasta valuvaa vettä, joku kaataa sitä putkeen seinän toiselta puolelta.

Puiselta näyttävä lattia ei narise, koska se paljastuu ovelasti kuvioiduksi matoksi. Kuvatessa halutaan taltioida ainoastaan näyttelijöiden puhe, joten esimerkiksi askelten kopina lisätään ääniraidalle keinotekoisesti jälkikäteen. Matto on paitsi sopivan äänetön, myös helppo vaihtaa taas joltakin muulta näyttävään pintaan. Monella rakennuksella on pihan puolella oma julkisivunsa, jolla ei ole mitään tekemistä talon kadulta näkyvän ilmeen kanssa. Elokuvat ovat täynnä silmänkääntötemppuja.

Kierros jatkuu ajoneuvon kyydissä, mutta välillä jalkaudutaan kävelemään lyhyitä matkoja. Yksi kierroksen odotetuimmista kohteista on pieni aukio, jonka sohva ja suihkulähde tunnetaan Frendien introsta. En ole koskaan ollut televisiosarjojen tai elokuvien suurkuluttaja, mutta Frendejä olen sentään katsonut kohtuullisen paljon.  

Alueella on monia suuria studiohalleja, joista yhteen pääsemme myös sisään. Valokuvaaminen on näissä tiloissa ehdottomasti kielletty, eikä videointi ole sallittua missään studioiden alueella. Näkemissämme tiloissa filmattava Bob Hearts Abishola ei ole Suomessa vielä kovin tunnettu sarja, mutta oppaan mielestä se on ehdottomasti great fun. On mielenkiintoista nähdä, kuinka esimerkiksi Bobin koti ja Abisholan työpaikkana toimivan sairaalan käytävä ovat vain muutaman metrin päässä toisistaan. Mieleen jää myös erinomainen äänieristys sekä katosta roikkuvat tummat levyt, joilla valaistusta säädellään sopivaksi.

Noin tunnin mittaisen opastetun osuuden jälkeen saa viettää haluamansa ajan näyttelyrakennuksessa, jonka sisältöön saa tutustua omaan tahtiin. Pysähdymme heti aluksi Frendien teeman mukaiseen Central Perk -kahvilaan, jossa syömme pienet rasvaiset pizzat. Kahvilaa ei ole sisustettu samanlaiseksi kuin suosikkisarjassa, mutta sivummalla on paljon tutulta näyttävää rekvisiittaa. Kaupan puolella myydään runsaasti Frendit-aiheisia tuotteita.

Näyttelytiloissa on runsaasti Warner Brosin elokuviin ja sarjoihin liittyviä asuja, lavasteita sekä muita esineitä. Tarjolla on myös mielenkiintoista tietoa elokuvien tekemiseen liittyen, joten täällä saa halutessaan kulumaan reilusti aikaa.  

Näyttelyn kohokohtiin kuuluvat Frendien suosikkikahvilan Central Perkin lavasteet, joissa kaikki halukkaat pääsevät valokuviin. Paikalla on myös ammattikuvaaja, mutta omien kuvausvälineiden käyttö on sallittua.

Yksi Warner Brosin menestyssarjoista on Rillit huurussa, jonka lavasteita on nähtävillä parinkin huoneen verran. Kokemus olisi varmasti entistä antoisampi, jos olisin katsonut esimerkiksi tätä sarjaa edes yhden jakson verran. 

Näyttelystä on mahdollisuus ostaa muistoksi video itsestään lentämässä luudalla Harry Potter -elokuvien maailmassa. Video toteutetaan green screen -tekniikalla, eli luutakohtaus kuvataan vihreää seinää vasten ja lopullisen version taustalla pyörii maisemia Lontoosta Tylypahkaan. Emme kaipaa lentovideota itsestämme, mutta istahdamme hetkeksi Taru sormusten herrasta -elokuvissa käytettyyn pöytään, jota kuvattaessa perspektiivi vääristää ihmisten kokoa. Hobitit saatiin näin näyttämään muita hahmoja pienemmiltä. 

Katsomme lyhyen elokuvien äänittämisestä kertovan esityksen, joka havainnollistaa päällekkäisten ääniraitojen hyödyntämistä. Esimerkkinä toimii Sandra Bullockin tähdittämä Gravity, joka kahmi Oscarit muun muassa äänityksestä, äänitehosteista sekä musiikista. Katselemme neljään kertaan saman kohtauksen, jossa kuuluu aluksi pelkkää näyttelijöiden puhetta, sitten muita ääniä, kolmantena musiikkia ja lopuksi yhdistelmä näistä kaikista. Näyttelyssä on myös mielenkiintoista tietoa siitä, kuinka eri ääniä tuotetaan animaatioelokuviin.  Hirviön äänet saattavatkin olla peräisin vaikkapa koiranruokapurkista.

Siirrymme shuttle bussilla vielä toiseen rakennukseen, jossa tärkeimpiä teemoja ovat supersankarit sekä Harry Potter. Justice Leaguen supersankarit patsastelevat rivissä ja esillä on erilaisia Batmanin käyttämiä ajoneuvoja.

Perhettämme kiinnostaa enemmän Harry Potter, johon liittyen täällä on kohtalaisesti rekvisiittaa. Pääsemme esimerkiksi taikajuomapatojen äärelle ja professori Verson kasvihuoneeseen. Tyttäret kokeilevat onneaan lajitteluhatun alla ja saavat kuulla, mihin Tylypahkan tupiin päätyisivät.

Saamme astua myös portaikon alla sijaitsevaan Harryn pieneen huoneeseen. Harry Potter -osuus on täällä mukava lisä studiokierrokseen, mutta se on toisaalta vain hyvin pieni kokonaisuus verrattuna Lontoon upeaan Warner Bros. Studio Touriin, joka on omistettu pelkästään Harry Potterille.

Lopuksi saa asettua valokuvaan melko painavalta tuntuvan Oscar-patsaan kanssa. Kierros päättyy suureen kauppaan, mistä poistutaan jo tutulta näyttävään Warner Brosin pääaulaan. Istahdamme vielä ennen parkkihalliin palaamista aulan Starbucks-kahvilaan. Studioilla kuluva aika riippuu vierailijan mieltymyksistä, mutta mainitsen esimerkkinä, että meillä kului täällä reilut neljä ja puoli tuntia. Suosittelen studiokierrosta kaikille Los Angelesissa vieraileville. Vaihtoehtoja löytyy Warner Brosin lisäksi muitakin, sillä ainakin Paramount Pictures ja Sony Pictures järjestävät vastaavia kierroksia.

Viime kesän Kalifornian-matkan ikimuistoisimpiin elämyksiin kuului vierailu San Franciscon edustalla kohoavalla Alcatrazin saarella. Maailmankuulu vankilamuseo tutustutti odotetusti gangstereiden kovaan maailmaan, mutta saaren kauneus pääsi yllättämään.

Kuten olen jo aiemmissa jutuissa maininnut, San Francisco nousi kerralla suosikkikaupunkieni joukkoon. Saimme nauttia poikkeuksellisen kauniin kaupunkikuvan ja rennon tunnelman lisäksi huippuluokan nähtävyyksistä, joista mieleenpainuvin on varmasti Alcatrazin vankilasaari. Alcatraz kuuluu kohteisiin, jonne päästäkseen kannattaa ostaa liput hyvissä ajoin varsinkin kesäaikaan. Lippuja myy Alcatraz City Cruises, joka on ainoa perille kuljettava lauttayhtiö. Lippuja ostettaessa valitaan lähtöaika, mutta mantereelle päin voi palata mihin aikaan tahansa.

Lauttamatka Alcatrazille

Saavumme hyvissä ajoin rantabulevardi Embarcaderon varrella Pier 33:lla sijaitsevaan lauttaterminaaliin. Ihmisiä on kerääntynyt paikalle paljon, mutta ilahdumme kun meidät päästetään jonon jatkona jo varaustamme edeltävään alukseen. Lauttoja lähtee pari kertaa tunnissa, joten säästämme mukavasti aikaa. Matka saarelle vie vain vartin. Nautimme komeista kaupunkimaisemista ja säästä, joka on San Franciscossa viettäminämme päivinä ilahduttavan aurinkoinen. Ainoana vaivana ovat ympärillä pyörivät kärpäset. Kyseessä on Alcatrazia ja sen ympäristöä vaivaava yleisesti tunnettu vitsaus. Kärpästen määrä kuulemma vain lisääntyy kesän edetessä.

Saaren ranta lähestyy kovaa vauhtia. Turistina on mukava matkustaa, mutta vankien päässä lienee ollut synkempiä ajatuksia, kun tiedossa oli pitkä aika pahamaineisessa The Rockissa. Alcatraz tunnettiin vankilana, josta pakeneminen oli käytännössä mahdotonta. Muutamista pakoyrityksistä yksi on saavuttanut myyttisen maineen, koska toisin kuin muissa tapauksissa, kolmea vankia ei koskaan löydetty elävinä eikä kuolleina. Frank Morrisin ja Anglinin veljesten uskotaan hukkuneen kylmään ja voimakkaista merivirroista tunnettuun veteen, mutta asiasta ei ole saatu täyttä varmuutta. Clint Eastwoodin tähdittämä elokuva Pako Alcatrazista kertoo näistä tapahtumista.

Laiturille saavuttaessa huomio kiinnittyy punaiseen tekstiin, joka julistaa saaren kuuluvan intiaaneille. Väitteelle on hyvä syy, sillä Pohjois-Amerikan alkuperäiskansat saapuivat Alcatrazille kauan ennen muita. Heidän historiansa on tallentunut vain sukupolvelta toiselle kerrotuissa tarinoissa, mutta 1775 paikalle purjehtinut espanjalainen Juan Manuel de Ayala teki saaresta ensimmäiset kirjalliset merkinnät ja antoi sille näkemiensä lintujen mukaan nimen La Isla de los Alcatraces. San Francisco kasvoi räjähdysmäisesti vuoden 1849 kultaryntäyksen myötä, jolloin kaupunkia haluttiin suojata linnoituksella. Alcatrazilla kohonnutta linnoitusta käytettiin myös sotilasvankilana, mutta se purettiin myöhemmin. Paikalle päätettiin rakentaa Yhdysvaltojen varmin vankila. 

Vaikka Alcatraz lieneekin maailman kuuluisin vankila, se oli toiminnassa vain suhteellisen lyhyen ajan vuosina 1934–63. Tärkein vankilan sulkemiseen johtanut syy oli kallis ylläpito. Saari pysyi tyhjillään muutaman vuoden, kunnes intiaanijoukko valtasi sen marraskuussa 1969 tarkoituksenaan herättää huomiota alkuperäiskansojen oikeuksien puolesta. Näkemämme seinäkirjoitukset ovat tuolta ajalta, joskin kirjainten maalia on vahvistettu myöhemmin. Alcatrazille kerääntyi valtauksen yhteydessä muutakin porukkaa, kuten hippejä ja anarkisteja. Viranomaiset päättivät valtauksen kesällä 1971, minkä jälkeen saari julistettiin suojelukohteeksi. Jopa puolitoista miljoonaa vuosittaista kävijää houkutteleva vankilamuseo avattiin syksyllä 1973. 

Saapuminen vankilasaarelle

Astumme maihin ja pysähdymme kuuntelemaan oppaan pitämää tervetulopuhetta, joka sisältää ohjeita vierailua varten. Eväiden nauttiminen on sallittua ainoastaan laiturialueella, eikä saarella ole oikein mitään syötävää tarjolla. Laiturin vieressä sijaitsevasta kirjakaupasta saa kuitenkin ostaa esimerkiksi vettä, jonka juominen on sallittua koko saaren alueella.

Saareen tutustuminen tapahtuu omatoimisesti, mikä tuntuu oikein mukavalta. Aluksi kävellään maisemia ihaillen pieni ylämäki, jonka nousemiseen on heikkokuntoisimpia varten tarjolla myös kyyti sähkökäyttöisellä ajoneuvolla.

Kukkaistutukset ja rakennuksen massiivisuus tuovat mieleen hieman rapistuneen kuninkaallisen palatsin. Mielikuvan särkevät vain ikkunoita suojaavat kalterit. Tuntuu aika erikoiselta, että tällainen paraatipaikka vain kahden kilometrin päässä San Franciscon keskustasta on käytetty vankilan rakentamiseen. San Franciscon lahdella kohoava Alcatrazin saari näkyy erinomaisesti kaupunkiin.

Alcatrazin vankilamuseo

Astumme entisen vankilan sisätiloihin. Saavumme aluksi karuun suihkuhuoneeseen, jonka vieressä olevasta vaatevarastosta vangit ottivat vastaan talon tarjoamat asut. 

Pääsylipun hintaan sisältyy kuulokkeiden kautta kuunneltava opastus. Sekä vangit että vartijat kertovat tarinansa niin mukaansatempaavasti, että tämä on varmasti parhaita koskaan kuulemiani ääniopastuksia. Englanninkielinen opastus on myös hyvin selkeä, sillä tarinoiden ohessa kerrotaan minne pitää kulloinkin siirtyä ja mihin yksityiskohtiin kannattaa kiinnittää huomiota.

Näemme kierroksen varrella paljon sellejä, joita voi hyvällä syyllä kuvailla karuiksi. Asukkailla ei ollut kaltereiden takana juurikaan yksityisyyttä ja tilaakin oli vain muutaman neliön verran. Alcatraziin tuotiin lähinnä kaikkein pahamaineisimpia vankeja, jotka olivat aiheuttaneet ongelmia muissa vankiloissa. Heistä kuuluisin lienee Al Capone.

Muutamissa selleissä on vangeille kuulunutta rekvisiittaa. Vangit saattoivat kuluttaa aikaansa eri tavoin, ja esimerkiksi kidnappauksesta tuomittu George Heck ehti piirtää ja maalata paljon kahdeksan Alcatrazissa viettämänsä vuoden aikana.

Sellit on jaettu neljään lohkoon, joiden välillä on suorat käytävät. Keskimmäistä väylää kutsuttiin nimellä Broadway ja sen päässä kulkeva poikkikäytävä oli luultavasti seinäkellon vuoksi Times Square. Pahamaineisin oli sellilohko D, jossa sijaitsivat muitakin tiloja synkemmät eristyssellit.

Koska Alcatrazista pakenemista pidettiin mahdottomana, sinne sijoitettiin muista vankiloista karkuun pyrkineitä vankeja. Edellä mainittujen Frank Morrisin ja Anglinin veljesten pakotie kulki sellien takana sijaitsevan käytävän kautta. Se olikin yksi varmana pidetyn vankilan heikkoja kohtia.

Vankilan luultavasti riskialttein paikka oli ruokala, jossa syntyikin muutamia kahakoita. Täällä vangit olivat yhtä aikaa suurella joukolla keskenään ja saattoivat käyttää ruokailuvälineitä aseinaan. Alcatrazin ruokaa pidettiin varsinkin viimeisinä vuosina Yhdysvaltain vankiloiden parhaana ja myös vartijat söivät yhtä aikaa vankien kanssa. Aterian kesto oli aina korkeintaan kaksikymmentä minuuttia.

Sisätiloista päästään aidatulle ulkoilualueelle, jossa vangit saivat viettää aikaa viikonloppuisin. Osa pelasi täällä esimerkiksi shakkia tai baseballia. Baseballissa pelattiin jopa vankilan sisäistä sarjaa, jonka tilastoja on yhä tallella. Arkisin useimmat vangit työskentelivät saarella eri tehtävissä, jolloin he saivat olla pois ahtaista selleistään. Kaikki päivät sujuivat joka tapauksessa tarkan aikataulun ja tiukan kurin mukaisesti.

Kierroksen loppuvaiheessa voi tutustua muun muassa Yhdysvaltojen vankilajärjestelmästä kertovaan pieneen näyttelyyn. Vierailijat pääsevät totta kai myös matkamuistomyymälään, josta voisi hankkia esimerkiksi kirjallisuutta tai vaikka kopion vankien käyttämästä metallisesta juomamukista. Alcatrazin vankilamuseo on todella mielenkiintoinen ja vierailu sujuu ääniopastuksen ansiosta hyvin sujuvasti.  

Alcatrazin kukkia ja lintuja

Saari on pieni, mutta siihen kannattaa ehdottomasti tutustua myös varsinaisen vankilan ulkopuolella. Maisemia voi ihailla niin kaupunkiin kuin Golden Gaten sillallekin päin. Täältä kelpaa katsella keskustan kiiltäviä pilvenpiirtäjiä ja korkeille rinteille kohoavia suoria katuja.

Alcatrazilta löytyy yllättävän runsaasti kukkiva puutarhamainen alue, jonka väriloisto luo melkoisen kontrastin vankilan synkille käytäville. Kukat saavat kasvaa täällä rauhassa, sillä Alcatraz kuuluu Golden Gate National Recreation Area -suojelualueeseen, jota ylläpitää National Park Service.

Alcatraz tunnetaan myös linnuistaan. Kohtaamme vapaaehtoisena työskentelevän innokkaan luonto-oppaan, joka kertoo meille mielellään saaren suuresta merimetsoyhdyskunnasta.

Merimetsoja on tuhansia ja uusimmat tulokkaat ovat kuoriutuneet keväällä vain alle kuukautta aiemmin. Poikaset ovat kasvaneet jo melkein aikuisten lintujen kokoisiksi, mutta ne erottaa hieman muita vaaleammasta väristä.

Näemme myös lumihaikaroita, jotka pesivät kävelyreitin läheisyydessä. Saamme kuulla luonto-oppaalta tämänkin lajin vaiheista saarella. Lumihaikaroilla menee täällä nykyään hyvin, mutta pesiviä lintuja ei saa tietenkään häiritä. Lokit kärkkyvät vartioimatta pesiin jätettyjä munia.

Saarella on vankilan lisäksi jonkin verran muitakin taloja, kuten vanginvartijoiden asuntoja. Osa rakennuksista valitettavasti tuhoutui intiaanivaltauksen aikana. Esimerkiksi kuvassa näkyvä vankilanjohtajan talo paloi kesäkuun alussa vuonna 1970. Vankilalla ehti olla toiminta-aikanaan neljä eri johtajaa.

Alcatrazille vuonna 1854 valmistunut majakka oli koko Yhdysvaltojen länsirannikon ensimmäinen. Se kuitenkin vaurioitui pahoin maanjäristyksessä, joten tilalla on nyt vuonna 1909 valmistunut uudempi torni. Majakka automatisoitiin vankilan sulkemisen aikoihin, jolloin myös majakanvartijan pesti lakkautettiin.

Pysähtelemme useampaan kertaan ihailemaan maisemia. Näkymät, kukat ja linnut tekevät kalliosaaresta harvinaisen kauniin paikan, jossa on mukava viettää aikaa. Viivymme saarella noin kolme tuntia. On kätevää, ettei paluuaikaa tarvitse päättää etukäteen, vaan laiturille voi siirtyä milloin tahansa odottelemaan seuraavaa lauttaa. Asetumme pitkän jonon jatkoksi, mutta mahdumme onneksi seuraavaan alukseen.

Laivan kannella on hetki aikaa miettiä kaikkea juuri näkemäämme. Jännittävä kohde oli kovasti tyttärien mieleen, joten uskon vankilasaaren kiehtovan muitakin kouluikäisiä. Itse yllätyin oikeastaan siitä, ettei kokemus ollut yhtä synkkä kuin etukäteen mielikuvissani ajattelin. Vierailu Alcatrazissa on kaiken kaikkiaan sykähdyttävä elämys, jota voi suositella kaikille San Franciscoon matkaaville.